Miehekäs kantaminen

Teimme viime viikolla pienen syksyisen reissun Porvooseen. 
Ensimmäistä kertaa meillä ei ollut mukana seisomalautaa. Oli täydellinen tilaisuus testata, että miten Aada jaksaisi kävellä ilman lautaa. Itseasiassa hän jaksoi yllättävän hyvin, kiviä keräillessä. Mukaan kotiin kantautui myös pari keppiä ja lehtiä. Ainakin neiti viihtyi. Pikkuhiljaa Aadan jalat voimistuu ja seisomalaudasta voidaan luopua. Hiljaa hyvä tulee <3

Teemulle tuli myös lisää kokemusta Porvoossa Ipanaiselta saadun Tula Free to Growin käytöstä, mitä onkin testailtu tässä 

muutama kuukausi. Muutama kuva alaspäin ja voit lukea Teemun mielipiteen Tulasta.




Tää päivä Porvoossa oli kyllä ihana, kaunis Porvoo. Rakastan tuota kaupunkia <3 
Sydän pakahtuu joka kerta kun siellä pääsee pyörähtämään. Niin kaunis vanha Kaupunki. Täydellinen kuvauspaikka ainaki nyt syksyllä. Mielestäni kuvat onnistui todella hyvin.






Tässä Teemun mielipide Tulasta:

"Vaimoni ollessaan viimeisillään, näin kaupassa jonkun toisen äidin kantamassa lastaan Tula kantorepussa. Ajattelin, että "kylläpäs on kätevä, Evelle täytyy hommata tuollainen kun lapsi syntyy". En kuitenkaan osannut ajatella itse tarvitsevani sellaista. Nyt kesän ja syksyn ajan minulla on kuitenkin ollut hieno tilaisuus kokeilla Tulaa itse, ja miltä se oikeasti tuntuu käytännössä!

En edelleenkään näe itseäni kantorepun kanssa ruokaostoksilla, mutta Tulan monipuolisuus onkin sen paras ominaisuus: Minun tarpeitani se vastaa hyvin liikkuessani luonnossa. Meidän takapihallamme on metsää, ja tykkään myös liikkua läheisellä luonnonsuojelualueella ja puistoissa. Tula mahdollistaa sen, että voin kätevästi kävellä metsässä poikani kanssa myös siellä, minne rattailla ei pääse.

Tula on suunniteltu siten, että se on todella helppo laittaa päälle, sekä ottaa pois. Kannattaa kuitenkin huomioida, että painopiste tulee oikeaan kohtaan selkää tukien. Minä nimittäin hieman hätäilin aluksi, ja harmittelin kun selkäni alkoi väsyä väärin laitetun repun takia. Elia roikkui vatsani päällä, eikä ollut tukevasti rintaa vasten kuten kuuluisi olla. Korjattuani asennon selkäni ei enää väsynyt, vaan kokemus oli oiken miellyttävä. Pitkäselkäisenä miehenä minun on vaikea löytää edes sopivia vaatteita, mutta Tula istui todella hyvin, koska säätövaraa on riittävästi tälläiselle hujopillekin.





Myös kantorepun väri oli minulle siinä mielessä tärkeä, ettei miehinen egoni olisi saanut kovin suurta kolausta. En nimittäin olisi suostunut missä tahansa värissä julkisesti näyttäytymään, saati blogissa. Tulalta löytyikin oikein mukavasti vaihtoehtoja, joten pienen neuvottelun jälkeen teimme molemmille sopivan kompromissin: Mustaa ja valkoista. Luulenpa että tämä sopii hyvin myös Elialle!

Kaikenkaikkiaan kyseessä on erittäin laadukas ja käytännöllinen tuote, jota voin hyvällä omallatunnolla suositella kaikille, myös äijille. Tula on osa meidän arkea, ja jos lapsia siunaantuisi vielä lisääkin, pysyy Tula talossa."





Meidän perhe on ollut todella tyytyväinen Tulaan. Silti tuntuu, että tuo Tula on kuitenkin enemmän mun juttu kuin Teemun ja toisaalta hyvä niin. Eipähän tarvitse kokoajan olla muuttamassa Tulan säätöjä. Tää menee hyvin näin. Kiitos vielä Ipanainen. Ollaan oltu todella kiitollisia tästä yhteistyöstä. Kiitos!

* Yhteistyössä Ipanainen

- Eve


Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //