LUOMUNA

Synnytystä odotettiin kauan. Tai sille ne viimeiset viikot tuntuivat. Viimeiset viikot oli todella raskaat. Tuntui, että odotin synnytystä joka hetki. Yöllä kun heräsin vessaan, huomasin ajattelevani heti, että alkaisiko synnytys nyt? Noh ei alkanut. Vaikka olin varma, että tämä synnytys lähtisi käyntiin keskellä yötä. Olin väärässä.

29.6 aamulla heräsin normaalisti pissahätään. Palasin takaisin sänkyyn ja sitten ne alkoivat. Kello oli 8.30. Ajatuksiin tuli heti lause:

"olisiko tänään pojan aika syntyä?"

Yritin jatkaa unia, kun Aada ja Teemukin nukkuivat. Nukkumisen jatkamisesta ei kuitenkaan tullut mitään. Seuraava kipeä supistus tuli jälleen. Aloin heti mittaamaan supistuksia ja niitä tuli n. 6-10min välein. Teemu heräsi ja kerroin hänelle. Hän oli sitä mieltä, että vauva syntyy 29.6. Teemua jännitti, hän ei oikein tiennyt miten olla. Itse ajattelin lähinnä, että no niin varmaan. Tuskin syntyy tänään, eiköhän nämä vielä ohi mene. Kai se oli sellainen selviytymiskeino, että en vaan joutuisi pettymään.
Aloimme kuitenkin varmuuden vuoksi järjestelemään Aadalle hoitoa synnytyksen ajaksi. Vaikka en ollut vielä varma, että lähtö olisi juuri tänään. Parin yrityksen jälkeen sain Aadalle järjestymään hoidon sekä kyydin. Kaikki näytti täydelliselle. Pystyin rentoutumaan ja keskittymään supistuksiin. Olin paljon omissa oloissani. Yritin siivota kotia ja keskittyä kaikkeen muuhun. Seuraavaksi soitin synnärille. Kello oli 10:20. Synnärillä he sanoivat, että ole kotona siihen saakka kun et enää kestä ja pärjää supistusten kanssa. Ota kipuun panadolia ja käy kuumassa suihkussa. Kumpaakaan en tehnyt. Mietin puhelun jälkeen, että "tule sitten kun et enää kestä". Minähän kestän aina? Missä vaiheessa en enää pärjää? Olen luonteeltani "pärjääjä". Kyllä Eve kestää, jaksaa ja pärjää. Minähän en luovuta. Minä taistelen. Tuntu, miltä tuntu. Tämmöiselle on todella riski sanoa, että tule sitten kun et enää kestä supistuksia. Tule kun et enää pärjää supistusten kanssa".
Terveydenhoitaja oli sanonut muutama kuukausi aikaisemmin, että kun supistusten väli on n. 10min niin siinä vaiheessa kannattaa lähteä synnärille. Nyt supistuksia tuli kuitenkin 6-10min välein. Olin todella yllättynyt siitä, miten minua ohjeistettiin.


Kello oli 14:30, kun Aada lähti hoitoon. Sen jälkeen sanoin Teemulle, että minä soitan synnärille ja hän voi soittaa taksin. Naikkarilta sain luvan lähteä tulemaan.

Taksissa oltiin n. klo 14:40. Taksissa tuli 3 kipeää supistusta. Laittelin koko taksimatkan perheelle viestiä ja kerroin tilanteesta.

Kello 14:50 saavuimme naikkarille. Minulla oli se asenne, että
"katotaan nyt syntyykö tämän päivän aikana". Ilmoittauduin ja minulta kysyttiin, että miten tiheään supistuksia tulee. En osannut sanoa. Niitä tuli tiheästi.

Kello oli n. 15:10, kun kätilö tuli noutamaan meidät. Lähdimme kävelemään synnytyssaliin. Matkalla kätilö sanoi, että "sano vaan jos tarvitsee pysähtyä". En sanonut. En halunnut pysähtyä. Halusin äkkiä huoneeseen. Minä taistelin jälleen ja minulla oli jälleen se sama ja tuttu asenne " Ja minähän pystyn tähän. Minähän kävelen ilman pysähtymistä".

Kello 15:15 olimme salissa ja vaihdoin vaatteet. Kätilö kysyi, että haluanko jotain kipuun. Hän ehdotti Tenslaitetta. Olin kuullut tenslaitteesta, mutta se ei ollut minulle tuttu entuudestaan. Tutustuin laitteeseen. Samalla katsottiin tilanne ja olin 6-7cm auki.Kätilö kysyi, että haluaisinko sittenkin jo epiduraalin. Sanoin, että en halua sitä vielä. Halusin vielä pärjätä. Halusin kestää supistukset. Mielestäni supistukset eivät olleet vielä niin pahat, että olisin tarvinnut epiduraalin.

Kello taisi olla n. 15:40, kun Tenslaite laitettiin paikoilleen ja sain pientä helpotusta supistuksiin.


Tenslaitteen saatuani juttelin kätilön kanssa mahdollisuudesta päästä ammeeseen. Kätilö lähti järjestämään meille ammeellista huonetta. Tenslaitteesta oli hieman apua, mutta enemmänkin se vei huomion pois supistuksista. Kivunlievitykseen tässä vaiheessa kuitenkin aika onneton.

Kello 16:10 puhuin epiduraalista, kun supistuksia en enää tahtonu kestää. En pystynyt olemaan makuultaan. Seisominen auttoi hetken ja kestin supistukset niin paremmin. Ylhäällä oleva kuva on otettu juuri näihin aikoihin. Seisoessa tuli pari kertaa peni tarve ponnistaa. En silti osannut ajatella, että vauva painaisi, koska ilmaa sieltä vaan tuli. Tuntui, että maha oli menossa sekaisin.
Supistukset oli kipeitä. En tiennyt, että miten olisin. Ammeellinen huone unohdettiin tässä vaiheessa ja seuraavaksi yritettiin laittaa kanyylia käteen, epiduraalia varten. Kanyylin laitto ei kuitenkaan onnistunut. Kipeitä supistuksia tuli ja tässä vaiheessa haukoin henkeä ja itkin huutoitkua. Neljän supistuksen kohdalla huusin, että en jaksa enää näitä. Ne oli todella kipeitä.

Kello 16:20 katsottiin taas kohdunkaulan tilanne ja olin kokonaan auki!! Tässä vaiheessa unohdettiin epduraalin laitto kokonaan. Seuraavaksi aloin puhumaan kätilölle, että voisinko käydä vessassa. Kätilö ei kuitenkaan päästänyt. Maha tuntui siltä, että se oli todella sekaisin. Ei auttanut kuin tyhjentää suoli siihen pedille. Tämä tuntui minusta vastenmieliseltä. Olin suojellut tätä kohtaa avioliitossamme. Ovi on aina lukossa, kun minun istuntoni alkaa. Vessaan ei ole silloin kenelläkään mitään asiaa. Ja nyt, mieheni näki kaiken. Noh, ihan normaalia ja luonnollista. Itselle kuitenkin vastenmielistä.
Seuraavaksi kuului poks ja lapsivedet menivät. Ne todella poksahti. Tässä vaiheessa kätilö lähti hakemaan toista kätilöä ja toista puudutetta minulle.

Kello oli 16:30, kun kätilö lähti huoneesta. Kun ovi meni kiinni, tuli viimeinen kipeä supistus ja sen jälkeen todella suuri tarve alkaa ponnistamaan. Yhtäkkiä tunsin vauvan pään. Huusin Teemulle, et tää tulee nyt ja et paina nappia. Teemu paino ja meni huutamaan käytävään, että täällä syntyy vauva ja pää näkyy jo. Teemu meni kätilön paikalle ja oli ottamassa vauvaa vastaan ku aloin ponnistamaan. Hän katsoi vauvaa ja ohjeisti minua " Joo anna tulla vaan, ponnista vaan". Vauvan pää ehti syntyä, ennen kuin kätilö tuli huoneeseen. Sieltä tuli pari kätilöä juosten paikalle ja meni minuutti ja vauva oli ulkona.

Me oltiin vitsailtu aikaisemmin, että kyllähän siitä synnytyksestä selviäisi ihan kotonakin. Se oli vitsiä! En todellakaan osannut ajatella, että minä pystyisin synnyttämään ainoastaan TENSLAITTEEN kanssa! Ja, että mieheni olisi kätilönä! En ehtinyt saamaan mitään kunnon kivunlievitystä. En ehtinyt saamaan mitään lääkettä. En ottanut edes panadolia kotona supistuksiin. Minä synnytin luomuna! Minä! En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että vaikka olenkin se pärjääjä niin oikeasti pystyisin synnyttämään ilman kivunlievitystä.
Teemusta olen todella ylpeä. Hän oli synnytyksessä mukana. Hän oli siellä minua varten. Hän ei yrittänyt keksiä missään vaiheessa ratkaisua. Hän oli hiljaa, vieressäni ja välillä kysyi voisiko hän tehdä jotain. Kun sanoin, että vauva tulee nyt, hän meni huutamaan käytävään ja otti ohjat käsiin, kun ketään ei huoneeseen tullut. Hän oli siinä tilanteessa niin luonteva, että minäkin rentouduin. Tapitin vaan Teemua suoraan silmiin, nyökyttelin ja ponnistin. Ei siinä ehtinyt ajattelemaan yhtään mitään muuta. Me oltiin tiimi, synnytyssalissakin.







Tää kuva kertaa hyvin siitä, miten nopea ja raskas synnytys kuitenkin oli. Olin aivan puhki. Aluksi en osannut edes iloita pienestä vastasyntyneestä. En osannut iloita sitä, että minusta on tullut tupla äiti. Se kaikki tapahtui niin nopeasti, että tuntui sille, kuin en olisi itse pysynyt siinä mukana ollenkaan.




Vietimme salissa aikaa 6 tuntia, synnytyksen jälkeen. Vauvan kanssa imetys sujui täydellisesti, heti alusta alkaen. Hän oli 3 tuntia minun tai Teemun rinnalla, jonka jälkeen hänet vasta punnittiin ja pestiin. Sekin tuntui niin hyvälle, kun Aadaa en silloin saanut rinnalle. Hänet vietiin heti pois, teholle.
Tämä oli aivan erilainen ja niin positiivinen kokemus.

Aadalta minulta leikattiin väliliha. Se arpi repesi hieman ja siihen tuli muutama tikki. Muuten selvisin synnytyksestä todella hyvin. 3h synnytyksestä kävin suihkussa ja suihkuun piti pissata. Se oli yksi ehto sille, että pääsi potilashotelliin. 6h jälkeen taxi haki meidät ja vei potilashotelliin. Jaksoin kävellä hyvin, mutta en kovin nopeasti.


Potilashotellissa vietimme 2 yötä. Ensimmäisen yön vietimme kolmestaan ja seuraavana aamuna myös Aada tuli mukaan potilashotelliin. Oli todella tärkeää, että Aada pääsi mukaan niin aikaisessa vaiheessa. Hän sai olla mukana myös potilashotellissa. Vaikka tämä on ollut uutta, outoa ja raskasta Aadalle niin hän on hoitanut vauvaa alusta lähtien todella antautuneesti.



Kiitos kaikille avusta ja etenkin rukouksista! 
Kiitos Helena ja Netta! 
Kiitos Jenni ja Otto!

-Eve

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //