Viimeiset häpeän rippeet

Oli kulunut jo jonkin aikaa siitä, kun aloimme seurustelemaan Teemun kanssa. Olin kertonut hänelle aivan aluksi, ekoilla treffeillä itsestäni lähes tulkoon kaiken. Ollaankin naurettu sitä jälkeen päin, kun ns. oksensin kaiken Teemun päälle jo ekoilla treffeillä. Tyylillä:

"Nyt kun tiedät musta kaiken niin huolitko mut edelleen?"

Ne ei kuitenkaan säikäyttäneet Teemua, vaikka kerroin miten minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi n. 3 vuotiaana. Teemu ymmärsi miten kipeä asia se minulle oli, vaikka esitin todella vahvaa. Eihän se toisaalta enää juurikaan kipeä asia ole. Olen saanut sen käsiteltyä ja siksi siitä puhuminen on helpompaa. Silti häpesin sen kertomista Teemulle, mutta halusin nähdä, että onko mitään sellaista, mitä hän ei kestäisi. Halusin nähdä sen aivan aluksi, koska muuten en olisi pystynyt jatkamaan eteenpäin. Minulle tärkeintä oli nähdä Teemun ilmeestä, että okei se kesti sen. Se ei pidä mua likaisena. Minua nauratti, kun luin oman postauksen tästä aiheesta, olin kirjoittanut sinne näin:

"Olenkin nauranut, että se joka minut vielä vaimokseen huolii, ei tiedä mihin joutuu. Minä olen täynnä arpia ja jotkut arvet vuotaa verta edelleen."

Tuo kuvastaa hyvin sitä, millaisena olen nähnyt itseni. Ja tuosta huokuu se, että en uskonut, että olisi sellaista ihmistä jolle minä kelpaisin. Kelpaisin juuri tämmöisenä, kuin olen. Pääset lukemaan vanhan blogitekstin tästä aiheesta täältä -->  HYVÄKSIKÄYTÖN LAPSIUHRI

Jossain vaiheessa, kun suhteemme eteni, Teemu kysyi minulta, että:

"Onko mitään sellaista asiaa, mitä et kestäisi?"

Vastasin, että sellaista asiaa ei olisi. Hän myös sanoi minulle, että hän haluaa kertoa minulle aivan kaiken omasta elämästään ja menneisyydestään, mutta ei pysty siihen aivan heti. Hän pyysi, että antaisin hänelle aikaa. Annoin aikaa, enkä kysellyt häneltä sen enempää asioista. Luotin siihen, että vielä hän kertoisi minulle aivan kaiken.

Seurustelun edetessä tuli se päivä, kun Teemu halusi kertoa minulle vaikeasta asiasta. Se oli hänelle todella vaikeaa. Hän sanoi, että on pitänyt tätä asiaa sisällään 30 vuoden ajan, eikä ole kertonut sitä kenellekään. Se oli myös minulle osoitus siitä, että tämä mies todella taitaa rakastaa minua. Se tuntui hyvälle, että hän ei ollut kertonut asiaa edes aikaisemmille tyttöystävilleen. Jollain tapaa se imarteli minua, vaikka itse asia oli kauhea. Olin todella raskasta ottaa vastaan sellainen asia ihmiseltä, jota todella rakastaa. Minä itkin. Sanoin heti, että sinulle on tehty niin väärin. Me halattiin ja silitin Teemua. Olin samaan aikaan niin äärettömän surullinen, vihainen ja samaan aikaan kiitollinen, että Teemu sai puhuttua asian ulos. Se oli vaivannut häntä todella paljon.

Sen jälkeen aloin nähdä meidän suhteen myös uudessa valossa. Tässä me olimme, yhdessä. Kaksi täysin rikkinäistä ihmistä, kummallakin ne omat haavansa. Kumpaakin oli satutettu todella paljon. Siinä me seisoimme käsi kädessä ja täysin avoimina toisillemme. Ymmärsin, että nyt minulla on ensimmäistä kertaa rinnallani ihminen, joka pystyy ymmärtämään minun haavojani. Joka pystyy ymmärtämään sen, miten pahasti minulle on tehty lapsuudessa. Ihminen joka on kokenut vastaavaa.

Ymmärsin, että me voisimme kumpikin oppia toisiltamme. Teemulla oli valtava häpeä tuosta asiasta, mutta vihaa hänellä ei ollut. Hän oli pystynyt antamaan tuon asian anteeksi, aivan miten minä olin pystynyt antamaan anteeksi. Me olimme kumpikin tahoillamme käsitelleet asiaa. Minä olin puhunut siitä täällä blogissa sekä perheelleni ja ystävilleni. Teemu taas ei ollut puhunut siitä kenellekään. Niin valtava häpeä. Tänään on se päivä, kun Teemu puhui tuosta asiasta julkisesti, omassa blogissaan. Teemu on siis aloittanut blogin 3 viikkoa sitten. Kannattaa käydä tutustumassa!
Voit lukea tekstin täältä--> LEIKITÄÄN KOTIA

Ei, minä en ole missään vaiheessa sanonut hänelle, että hänen tulisi tuosta puhua. Teemu itse päätti puhua asiasta, koska myös tämän kautta katkeaa ne viimeisetkin häpeän rippeet. Miehet reagoivat aivan eritavalla tällaisiin asioihin. Meidän naisten hyvä puoli on se, että me puhumme asioista ja käsittelemme asioita juuri niin, että puhumme niistä. Miehet ovat hiljaa, eivät puhu ja saattavat tukahduttaa tunteensa aineisiin. Sen tiedän, että Teemu ei ole missään vaiheessa yrittänyt tukahduttaa tunteitaan tai tätä asiaa vaan nimenomaan on käsitellyt sen, mutta yksin mielessään. Ei hän muuten olisi pystynyt antamaan anteeksi.





Mies ja nainen ovat niin erilaisia. Me käsitellään asioita aivan erillä tavalla. Silti ne käsittelytavat täydentää. Ollaan opittu toisiltamme paljon, myös tässä asiassa. Olen tavattoman kiitollinen siitä, että olen saanut tuollaisen miehen. Ette usko miten hyvälle tuntuu se, että oma mies ymmärtää minua tällä alueella. Hän ymmärtää sen häpeän, mitä olen kantanut omassa minäkuvassani. Hän ymmärtää sen miellyttämisen. Hän ymmärtää sen, mistä se kaikki on juontanut juurensa. Vaikka tämmöinen kamala asia on meille molemmille tapahtunut lapsuudessa, olen onnellinen siitä, että meidän suhteessa ja arjessa huumori kukkii. Vaikeatkaan asiat eivät ole sitä kaataneet. Vaikka onhan sekin tuonut omat haasteensa, kun minua on myös aikuisiällä käytetty seksuaalisesti hyväksi. Se on myös lisännyt itsetunnon alueella haavoja ja niiden käsittely on vienyt aikaa, vuosia. Onneksi pystyn puhumaan näistä kaikista omalle miehelleni. Onneksi minun ei tarvitse ikinä pelätä sitä, etteikö hän ymmärtäisi. Jumala on ollut viisas, kun hän on johdattanut meidät toistemme elämään.


- Eve

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //