Parisuhde on tiimityöskentelyä

Täällä odotellaan edelleen. Tänään on 39+0. Supistelee edelleen kovaan tahtiin, mutta mitään ei tapahdu. Todella turhauttavaa. Tällä hetkellä puran mun fiiliksiä enimmikseen instagramin puolella eli sieltä tuoreimmat kuulumiset. ( @hattarapilvenvarjossa)
Varmaan jokaista ensimmäistä lastaan odottavaa mietityttää, että miten arki tulee muuttumaan kun taloon tulee vauva. Varmasti jokainen pariskunta pohtii sitä myös yhdessä. Meidän arjessa kulkee jo yksi lapsi, mutta tuleva lapsi on Teemulle ensimmäinen lapsi. Tietenkin jokainen lapsi muuttaa arkea jollain tapaa. Kaksi lasta ei mene siinä missä yksikin.

Olen tottunut siihen, että Aada on jo niin iso tyttö, että osaa tehdä paljon asioita itse.
Hän osaa pukea lähes kaikki vaatteet itse. Hän osaa hoitaa vessareissut lähes itsenäisesti. 
Hän osaa syödä itse, leikkiä itse sekä siivota lelut omaan huoneeseensa. 
Hän on jo niin iso sekä reipas tyttö.



Miten sitten vauva? 
Vauva ei osaa tehdä mitään itse. Siihen aikaan palaaminen on jollain tavalla vaikeaa. Ehkä myös siksi, että menneisyys palaa mieleeni. Aadan ensimmäiset elin viikot oli haastavat. Olihan hän kaksi viikkoa teho- osastolla. En saanut häntä rinnalle. Ei minulla ollut edes ensimmäiseen 6 viikkoon vaunuja. Olin nuori ja väsynyt äiti. Olin todella peloissani uuden oireyhtymän kanssa. Soittelin lääkärin kanssa, etsin tietoa ja yritin hyväksyä asian. Ei minulla ollut vertaistukea ja se tieto, mitä oireyhtymästä sain, oli todella vähäistä. Se oli minulle kipeä ja vaikea asia. Olin väsynyt ja huolissani kaikesta mahdollisesta. Olin myös todella yksinäinen. Olin neljän seinän sisällä ja lähestulkoon yksin vauvan kanssa. Tilanne oli erilainen, kuin monilla muilla. Erityislapsi oli myös muille vaikea paikka ja tuki oli lähes olematonta. Olin todella väsynyt sekä myöskin mäkättävä akka. En ollut oma itseni ja siihen osittain syynä oli varmasti myös hormonien poukkoilu. Onhan synnytys todella suuri asia keholle. Tämän kaiken lisäksi rintatulehdus, koko kehon ihottuma sekä unettomat yöt. Jaksan vieläkin ihmetellä sitä, että miten selvisin siitä ajasta? Vitsit, että mä oon ollu vahva nainen. Saan kiittää sitä nuorta Eveä nytten. Saan kiittää Jumalaa, että selvisin siitä ajasta ja olen päässyt näin pitkälle. Vaikka tämä raskaus nostaa pintaan kipeitä haavoja niin olen siitä kiitollinen. Nyt käsittelen myös osittain niitä haavoja, mitä en ole osannut aikaisemmin käsitellä.

Tämän kaiken tiimoilta ollaan Teemun kanssa paljon mietitty, että miten meidän parisuhde tulee muuttumaan, kun tähän taloon astuu vauva? 
Minua se jopa pelottaa aika paljon. Ollaan saatu niin paljon kahdenkeskistä aikaa, viimeisen vuoden aikana. Ollaan saatu viettää kahdestaan viikonloppuja, rentoutua ja jutella asioista. Tiedän sen, että vauvan tulon myötä, meidän kahdenkeskinen aika tulee olemaan vähäistä. Lisäksi väsymys saattaa tuoda meille ärtymystä ja siitä saattaa seurata riitaisuutta. Täytyy kuitenkin aina muistaa, että ei purkaisi sitä omaa väsymystään ja kiukkua toiseen. Olen siitä iloinen meidän parisuhteessa, että me juttelemme tämmöisistäkin asioista etukäteen. Valmistaudumme tulevaan. 
Olen pystynyt puhumaan kaikki tunteeni Aadan raskaudesta, synnytyksestä ja arjesta Teemulle. Tiedän, että hän ymmärtää minua.



On selvää, että Teemu ja Aada tulee viettämään aikaa enemmän, kun vauva syntyy. Itse kun olen ensimmäiset kuukaudet täysin kiinni vauvassa. Ollaan juteltu siitä miten he kävisivät Hoplopissa, jäätelöllä tai vaikka vaan pihalla keinumassa. Tietenkin jos vauva suostuu syömään pullosta, otan sitten kahdenkeskisen ajan Aadan kanssa. Ja kotona pelaillaan lautapelejä, leikitään yhdessä ja tehdään mieluisia juttuja yhdessä Aadan kanssa. Ei sen aina tarvitse olla sitä, että lähdetään pois kotoa. Itse asiassa odotan sitä todella paljon, että saan Aadan kanssa kahdenkeskistä aikaa ja saan nähdä miten Teemu hoitaa vauvaa. Eniten haluamme sitä, että tässä talossa vauva ei ole ykkönen vaikka tulevat kuukaudet ovatkin vauvan ehdoille elämistä. Minulle suurinpa huolena on se, että miten Aada tulee reagoimaan sisarukseensa. 

Rakastan sitä, miten Teemu puhuu jo nyt siitä, miten paljon odottaa sitä, että saa hoitaa vauvaa. Tiedän, että hän hoitaa, käy vaunulenkillä ja hoitaa kotitöitä. Luotan siihen, että me selviämme. Ja kyllä se niin on, että kun molemmat osallistuvat, sekä huolehtivat parisuhteesta niin tietenkin me selvitään. Mutta en ole liian sinisilmäinen. Tiedän, että jokaisessa parisuhteessa tulee ne omat haasteensa, kun vauva syntyy. Tilastojen mukaan monet eroavat myös ensimmäisten 3 vuoden aikana, lapsen syntymästä. Eli, varmasti meillekin tulee ne omat haasteet. 

Yksi mitä ihailen Teemussa todella paljon, on lapsirakkaus. Ihmettelen sitä, miten lapsirakas hän on. Miten kultainen hänen luonteensa on. Hän ei oleta, että minä teen täällä kaiken. Hän kantaa vastuunsa ja osallistuu aivan kaikkeen. He hassuttelevat Aadan kanssa ihan kokoajan. Meidän koti on täynnä höpsöttelyä ja naurua. Välillä sitä on jopa niin paljon, että itseäni alkaa ärsyttää, kun tuo parivaljakko ei meinaa rauhoittua yhtään. Tämän kaiken myötä on kuitenkin helppo luottaa siihen, että minä en hoida vauvaa, Aadaa ja kotia yksin, kun vauva syntyy. Vaan totta kai Teemu osallistuu ja me hoidamme tämän kaiken yhdessä, tiiminä.

Sitähän avioliitto on.
Tiimityöskentelyä.
Avioliitossa mennään yhdessä eteenpäin.





Kaikki tulee muuttumaan, kun vauva syntyy. Silti me emme halua, että vauva rajoittaa meidän elämää. Me ollaan perhe, joka tekee ja menee. Sitä me olemme myös sitten kun vauva syntyy. Emme jämähdä paikoillemme vaan teemme samoja asioita, kuin ennen vauvaa.

Toivon todella paljon, että vauvalla ei olisi koliikkia.
Toivon, että imetys lähtisi sujumaan hyvin ja vauva suostuisi syömään myös pullosta.
Toivon, että vauva olisi tyytyväinen vauva.
Toivon, että kaikki menisi hyvin.

Nämä on varmaan ne asiat, joita jokainen äiti toivoo. Niin toivon minäkin. Kaikkein eniten toivon sitä, että Aada suhtautuisi vauvaan hyvin. Sitä haluan, että mustasukkaisuus ei lisääntyisi ja etenkään kohdistuisi esim. Aggressiivisuutena vauvaan. Meillä on paljon keinoja mielessä, miten yritetään tukea Aadaa isosiskon rooliin. Ollaan suunniteltu vaikka mitä, mutta katsotaan mitä kaikkea toteutamme niistä. Kunhan Aada saa tuntea itsensä erityiseksi, eikä koe jäävänsä ulkopuoliseksi vauvan synnyttyä.


*Kuvat piknikiltä, Pitkäkosken luonnonsuojelu alueelta. 
Kuvat otettu Honor 9:llä. 
Kiitos miehelleni Ikuinen optimisti


- Eve

2 kommenttia

  1. Moikka, oon vähän pihalla eli olitteko eronneet eksäsi kanssa jo ennen kuin Aada syntyi kun sanoit että olit melkein yksin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme olleet vielä eronneet, mutta vaikeaa oli. Siitä ei menyt kuin muutama kuukausi ja asumisero tuli. Olin todella paljon kahdestaan vauvan kanssa. Mutta kyllä olin melkein yksin.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //