Mitä mukaan sairaalaan?

Sairaala. Meillä on melko selkeä suunnitelma, että Aada on ystäväni kanssa ja me menemme taksilla sairaalaan. Kuitenkin jos vauva ei pidä kiirettä ja syntyy juhannuksena, olemme aivan pulassa. Juhannuksena ystävät ovat tietenkin mökillä tai konffassa yms. Helsinki on melko tyhjä juhannuksena. Eli todella toivon, että tämä rakas ei olisi juhannusvauva. Muuten meillä on melko selvät sävelet. Ystäväni on luvannut pitää yöllä puhelimessa äänet päällä ja päivällä pystyy lähtemään töistä, ottamaan jopa palkattoman! Eli siinä mielessä ihan hyvillä mielin saa olla. Toki varasuunitelmaa meillä ei oikein ole. Teemu haluaa synnytykseen mukaan ja itse haluan kaikista eniten sitä, että Teemu on sairaalassa minun kanssani. Joten en halua nähdä sitä vaihtoehtona, että hän jäisi Aadan kanssa kotiin, mutta tottakai jos ei saada tänne hoitajaa Aadalle niin pakkohan se on niin tehdä. Ei Aadaa yksin jätetä <3 Meillä ei asu täällä isovanhempiakaan, tilanne on siinä mielessä myöskin haastava. Näitä ajatellessa minua on piinannut sana: sairaalakassi.


Miten vaikea sitä olikin alkaa pakkaamaan. Muistelen, että en tainnut ehtiä Aadan kohdalla edes pakkaamaan koko kassia. Se kaikki tapahtui niin nopeasti. Nyt kun lääkärin arvio oli se, että vauva syntyy parin viikon sisällä, oli pakko alkaa pakkaamaan. Täytyi miettiä, että mitä minä oikeasti tarvitsen mukaan sairaalaan? Juttelin ystäväni kanssa ja purin hänelle stressiä. Yhtäkkiä huomasinkin, että kassit oli pakattuna.

Minun ajatukseni sairaalakassin pakkaamiseen oli: yritän päästä mahdollisimman edullisesti. Eli sairaalakassi koostuu mm. shampoon jämistä. Nännirasvaa en aio vielä ostaa vaan sujautin laukkuun bepanthenin. Se saa kelvata. Vielä on asioita, mitä sairaalakassista puuttuu! Kuten muutamat herkut. Tässä kuitenkin lista, mitä minulta löytyy ja mitä olen ajatellut:




SAIRAALAKASSIN SISÄLTÖ


Ruoka:

•Ananaspurkki

•Vesipullo

•Purkkaa


Vaatteet:


•Vauvalle kotiinlähtövaatteet + harso

Meillä on vauvalle ihan uudet vaatteet. Lisäksi myös tutti. Mummi on luvannut kutoa sukat, myssyn ja pienen villatakin, mutta koska tilanne elää näin paljon niin on mahdollista, että ne ei kerkeä valmistua tai tulla postissa. Toivotaan kuitenkin parasta <3

•Omat kotiinlähtövaatteet

•Liivinsuojat --> näitä tarvitsisi vielä lisää •Mukavat alushousut

•Korvatulpat ( näitä ilman en tuu pärjäämään)




Kosmetiikkaa/hygieenia:


•Shampoo + hoitoaine + suihkusaippua

Kaikki on jämiä, mutta niillä pärjää hyvin pienen hetken synnärillä.

•Kasvovoide

•Meikin puhdistus

•Suihkusaippua

•Vaippavoide

•Deodorantti

•Hiusharja

•Ponnareita

•bepanthen - nännirasvana



Elektroniikka:

•Kuulokkeet

•laturi


Muut:

•Neuvolakortti

•Henkkarit

•maidonkerääjä

•Viltti

•Vehnätyyny ( synnytykseen )

•Musta pyyhe taksimatkaa varten. Jos lapsivedet menny.


Kotiin lähtöön:


•turvakaukalo

Teemu tuo kaukalon tai rattaat vähän myöhemmin. Vielä on auki, että millä tulemme kotiin.




Puuttuu:


Kaupasta:

•Tuplapatukka 1€

•Suklaalevy 2€

•Pähkinöitä 2€

•Sitruuna kivennäisvesi 2€

•Lisää liivinsuojia 2€

•Hammasharja 2€

•Tahna 1€

= 12€



Kotoa:

•Villasukat/ sandaalit

•Rintapumppu? Tätä olen miettinyt, että ottaisinko tuon käsikäyttöisen mukaan sairaalaan.

•Imetysliivit --> itseasiassa nää uupuu vielä ihan täysin! Saatan saada ystävältä imetysliivit. Haluaisin täysin uudet, mutta tällä hetkellä pakko mennä näin.

•Puhelin

•Kamera

•Synnytystoivelista

•Meikit (ripsari, kulmat, meikkivoide, huulirasva)





Tämmöisellä mennään. Tän listan luominen oli vaikeaa. Oli haastavaa miettiä, että mitä tarvitsen vielä. Tuleeko teille mieleen, että mitä saattaisin vielä tarvita? Mitkä teillä on ollut ehdottomia, mitä ilman ette olisi pärjänneet?



-Eve

11 kommenttia

  1. Mä huomasin, että peppupyyhe vauvalle olis ollu tarpeellinen synnärillä ollessa.

    VastaaPoista
  2. Itsellä oli kirja ja ohjelmien katsomista varten tabletti ja kuulokkeet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja en lue ja varmaan puhelimesta katson ohjelmia yms. Tai jos ehdin niin otan läppärin mukaan :) Ja kyllä kuulokkeet on mukana!

      Poista
  3. Hyvältä näyttää, mulla ei ollut ikinä noin paljoa tavaraa mukana ja hyvin pärjäsin kaikilla kerroilla. :) Tuli mieleen, että eikö jollain sukulaisella (siskolla, veljellä, äidillä tms) olisi mahdollisuus tulla viettämään juhannusta teille jos vauva ei ole vielä syntynyt? Hoituisi Aadan hoito sillä jos tulis lähtö synnärille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah :D Onkohan tässä tosiaan liikaa? Apua :D

      On yritetty vähän kysellä ja miettiä, mutta ei nähtävästi. Kaikilla jotain muuta :(

      Poista
  4. Imetysliivejä et välttämättä tarvitse lainkaan. Itse en koskaan oppinut niitä käyttämään, vaan käytin imettäessänikin ihan tavallisia, tukevia rintaliivejäni.

    Omaa rintapumppua ei sairaalaan kai tarvita. Et pysty st siellä kuitenkaan pesemään ja keittämään, joten on kertakäyttötavaraa. Eikö? Itse pidin niistä sairaalan raskaasti louskuttavista sähköpumpuista, mutta erityisesti myös niistä aina puhtaista pulloista, joihin lypsettiin ja joita ei tarvinnut itse tiskata ;)

    Jos tinkiä tarvitsee, niin taloudellisesti helpoin kohde on nuo "herkut". Saat sairaalassa ruuan.
    Vatsan toiminnan käynnistämiseksi suosittelisin suklaan sijaan pakkaamaan mukaan vaikka luumuja tai taateleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on muutamat imetysliivit jo kaapissa odottamassa, mutta voihan se olla, että niille ei edes käytttöä tule! Sen näkee sitten :)

      Okei eli en ota omaa rintapumppua! Hyvä tietää!

      Hhah, herkuilla jaksan :D ja nyt itseasaissa vasta tänään ostin tuplapatukan ja sain suklaalevyn. Eli ne onkin ainoat herkut. Luumut ja taatelit ei mene alas, ei vaikka miten yrittäisin. En tykkää :D

      Poista
  5. Jos synnytät naistenklinikalla ja pääset perhepesähotelliin, niin omia vaihtovaatteita ja yövaatteet. Ja vauvalle vaatteita, jos ei halua sairaalan lainavaatetta käyttää.

    VastaaPoista
  6. Itsekin vitkuttelin sairaalakassin kanssa, vaikka supisteli monena yönä ja päivisinkin. Erään supisteluyön jälkeen (ehkä joskus vko 36-37 tienoilla) sitten viimein pakkasin kassin kiireellä ja niinhän siinä sitten kuitenkin kävi että viikon verran meni yliajalle ennen kun lapsi syntyi. Toivottavasti teidän ei tarvitse odotella yhtä kauan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //