Parisuhde on tiimityöskentelyä

Täällä odotellaan edelleen. Tänään on 39+0. Supistelee edelleen kovaan tahtiin, mutta mitään ei tapahdu. Todella turhauttavaa. Tällä hetkellä puran mun fiiliksiä enimmikseen instagramin puolella eli sieltä tuoreimmat kuulumiset. ( @hattarapilvenvarjossa)
Varmaan jokaista ensimmäistä lastaan odottavaa mietityttää, että miten arki tulee muuttumaan kun taloon tulee vauva. Varmasti jokainen pariskunta pohtii sitä myös yhdessä. Meidän arjessa kulkee jo yksi lapsi, mutta tuleva lapsi on Teemulle ensimmäinen lapsi. Tietenkin jokainen lapsi muuttaa arkea jollain tapaa. Kaksi lasta ei mene siinä missä yksikin.

Olen tottunut siihen, että Aada on jo niin iso tyttö, että osaa tehdä paljon asioita itse.
Hän osaa pukea lähes kaikki vaatteet itse. Hän osaa hoitaa vessareissut lähes itsenäisesti. 
Hän osaa syödä itse, leikkiä itse sekä siivota lelut omaan huoneeseensa. 
Hän on jo niin iso sekä reipas tyttö.



Miten sitten vauva? 
Vauva ei osaa tehdä mitään itse. Siihen aikaan palaaminen on jollain tavalla vaikeaa. Ehkä myös siksi, että menneisyys palaa mieleeni. Aadan ensimmäiset elin viikot oli haastavat. Olihan hän kaksi viikkoa teho- osastolla. En saanut häntä rinnalle. Ei minulla ollut edes ensimmäiseen 6 viikkoon vaunuja. Olin nuori ja väsynyt äiti. Olin todella peloissani uuden oireyhtymän kanssa. Soittelin lääkärin kanssa, etsin tietoa ja yritin hyväksyä asian. Ei minulla ollut vertaistukea ja se tieto, mitä oireyhtymästä sain, oli todella vähäistä. Se oli minulle kipeä ja vaikea asia. Olin väsynyt ja huolissani kaikesta mahdollisesta. Olin myös todella yksinäinen. Olin neljän seinän sisällä ja lähestulkoon yksin vauvan kanssa. Tilanne oli erilainen, kuin monilla muilla. Erityislapsi oli myös muille vaikea paikka ja tuki oli lähes olematonta. Olin todella väsynyt sekä myöskin mäkättävä akka. En ollut oma itseni ja siihen osittain syynä oli varmasti myös hormonien poukkoilu. Onhan synnytys todella suuri asia keholle. Tämän kaiken lisäksi rintatulehdus, koko kehon ihottuma sekä unettomat yöt. Jaksan vieläkin ihmetellä sitä, että miten selvisin siitä ajasta? Vitsit, että mä oon ollu vahva nainen. Saan kiittää sitä nuorta Eveä nytten. Saan kiittää Jumalaa, että selvisin siitä ajasta ja olen päässyt näin pitkälle. Vaikka tämä raskaus nostaa pintaan kipeitä haavoja niin olen siitä kiitollinen. Nyt käsittelen myös osittain niitä haavoja, mitä en ole osannut aikaisemmin käsitellä.

Tämän kaiken tiimoilta ollaan Teemun kanssa paljon mietitty, että miten meidän parisuhde tulee muuttumaan, kun tähän taloon astuu vauva? 
Minua se jopa pelottaa aika paljon. Ollaan saatu niin paljon kahdenkeskistä aikaa, viimeisen vuoden aikana. Ollaan saatu viettää kahdestaan viikonloppuja, rentoutua ja jutella asioista. Tiedän sen, että vauvan tulon myötä, meidän kahdenkeskinen aika tulee olemaan vähäistä. Lisäksi väsymys saattaa tuoda meille ärtymystä ja siitä saattaa seurata riitaisuutta. Täytyy kuitenkin aina muistaa, että ei purkaisi sitä omaa väsymystään ja kiukkua toiseen. Olen siitä iloinen meidän parisuhteessa, että me juttelemme tämmöisistäkin asioista etukäteen. Valmistaudumme tulevaan. 
Olen pystynyt puhumaan kaikki tunteeni Aadan raskaudesta, synnytyksestä ja arjesta Teemulle. Tiedän, että hän ymmärtää minua.



On selvää, että Teemu ja Aada tulee viettämään aikaa enemmän, kun vauva syntyy. Itse kun olen ensimmäiset kuukaudet täysin kiinni vauvassa. Ollaan juteltu siitä miten he kävisivät Hoplopissa, jäätelöllä tai vaikka vaan pihalla keinumassa. Tietenkin jos vauva suostuu syömään pullosta, otan sitten kahdenkeskisen ajan Aadan kanssa. Ja kotona pelaillaan lautapelejä, leikitään yhdessä ja tehdään mieluisia juttuja yhdessä Aadan kanssa. Ei sen aina tarvitse olla sitä, että lähdetään pois kotoa. Itse asiassa odotan sitä todella paljon, että saan Aadan kanssa kahdenkeskistä aikaa ja saan nähdä miten Teemu hoitaa vauvaa. Eniten haluamme sitä, että tässä talossa vauva ei ole ykkönen vaikka tulevat kuukaudet ovatkin vauvan ehdoille elämistä. Minulle suurinpa huolena on se, että miten Aada tulee reagoimaan sisarukseensa. 

Rakastan sitä, miten Teemu puhuu jo nyt siitä, miten paljon odottaa sitä, että saa hoitaa vauvaa. Tiedän, että hän hoitaa, käy vaunulenkillä ja hoitaa kotitöitä. Luotan siihen, että me selviämme. Ja kyllä se niin on, että kun molemmat osallistuvat, sekä huolehtivat parisuhteesta niin tietenkin me selvitään. Mutta en ole liian sinisilmäinen. Tiedän, että jokaisessa parisuhteessa tulee ne omat haasteensa, kun vauva syntyy. Tilastojen mukaan monet eroavat myös ensimmäisten 3 vuoden aikana, lapsen syntymästä. Eli, varmasti meillekin tulee ne omat haasteet. 

Yksi mitä ihailen Teemussa todella paljon, on lapsirakkaus. Ihmettelen sitä, miten lapsirakas hän on. Miten kultainen hänen luonteensa on. Hän ei oleta, että minä teen täällä kaiken. Hän kantaa vastuunsa ja osallistuu aivan kaikkeen. He hassuttelevat Aadan kanssa ihan kokoajan. Meidän koti on täynnä höpsöttelyä ja naurua. Välillä sitä on jopa niin paljon, että itseäni alkaa ärsyttää, kun tuo parivaljakko ei meinaa rauhoittua yhtään. Tämän kaiken myötä on kuitenkin helppo luottaa siihen, että minä en hoida vauvaa, Aadaa ja kotia yksin, kun vauva syntyy. Vaan totta kai Teemu osallistuu ja me hoidamme tämän kaiken yhdessä, tiiminä.

Sitähän avioliitto on.
Tiimityöskentelyä.
Avioliitossa mennään yhdessä eteenpäin.





Kaikki tulee muuttumaan, kun vauva syntyy. Silti me emme halua, että vauva rajoittaa meidän elämää. Me ollaan perhe, joka tekee ja menee. Sitä me olemme myös sitten kun vauva syntyy. Emme jämähdä paikoillemme vaan teemme samoja asioita, kuin ennen vauvaa.

Toivon todella paljon, että vauvalla ei olisi koliikkia.
Toivon, että imetys lähtisi sujumaan hyvin ja vauva suostuisi syömään myös pullosta.
Toivon, että vauva olisi tyytyväinen vauva.
Toivon, että kaikki menisi hyvin.

Nämä on varmaan ne asiat, joita jokainen äiti toivoo. Niin toivon minäkin. Kaikkein eniten toivon sitä, että Aada suhtautuisi vauvaan hyvin. Sitä haluan, että mustasukkaisuus ei lisääntyisi ja etenkään kohdistuisi esim. Aggressiivisuutena vauvaan. Meillä on paljon keinoja mielessä, miten yritetään tukea Aadaa isosiskon rooliin. Ollaan suunniteltu vaikka mitä, mutta katsotaan mitä kaikkea toteutamme niistä. Kunhan Aada saa tuntea itsensä erityiseksi, eikä koe jäävänsä ulkopuoliseksi vauvan synnyttyä.


*Kuvat piknikiltä, Pitkäkosken luonnonsuojelu alueelta. 
Kuvat otettu Honor 9:llä. 
Kiitos miehelleni Ikuinen optimisti


- Eve

Mieshuoran vaimo

"Rattijuopon vaimo"
"Mieshuoran vaimo"
"Hävettäisi olla vaimosi"
"Miehesi sietäisi kuolla ja saada kovan tuomion."
"Toivottavasti tulee linnaa ja kauan" 


Edellä mainittuja kuulemme paljon. Miksi? Koska Teemu on päättänyt olla asioista avoin. Se on se hinta, minkä maksamme tästä avoimuudesta. Ja kyllä, olemme päättäneet kestää sen. Tänne blogiin olen saanut lukuisia ilkeitä kommentteja, blogin historian aikana. Viime syksynä päätin, että nyt siihen tulee loppu. Anonyymit eivät pysty blogia kommentoimaan. Yksityisviestiä sekä kommentteja voi nimellä laittaa tulemaan. Asiattomia kommentteja en julkaise. Keskustelupalstat laulaa ja juoruja meistä on vaikka millä mitalla. Teemun blogiin voi anonyymisti kommentoida. Teemu on siinä vahvempi kuin minä, että häntä ei nuo ilkeät kommentit hetkauta ainakaan siihen suuntaan, että lopettaisi avoimuuden blogissaan. Enemmänkin nuo kommentit saa tulta hännän alle.

Mutta miltä minusta tuntuu, kun aviomiehestäni puhutaan noin tai sanotaan miehelleni "Hävettäisi olla vaimosi". Kyllähän se todella pahalle tuntuu. Kyllä se sattuu. Ehkä se tie olisi ollut helpompi, että ollaan asioista ihan hiljaa ja pidetään nää asiat meidän tietoisuudessa. Ei puhuta näistä kellekään muulle. Niinhän kaikki muutkin tekee? Kyllä, myönnän se tie houkutteli jossain vaiheessa, mutta nyt kun on astunut tälle tielle niin paluuta ei ole ja sinne entiseen ei halua takaisin.

Jokaisen tekstin kohdalla Teemu kysyy aina mielipidettäni. Hän kysyy, että onhan minulle varmasti ok, että kirjoittaa julkisesti näistä asioista. Hän kysyy myös aina minulta, että miltä se minusta tuntuu. Vaikka Teemu kirjoittaa omaa blogia niin teemme tämän yhdessä. Myös tämän tekstin olen halunnut lukea Teemulle ja pyytää mielipidettä. Meidän parisuhde toimii niin. Kaikki jaetaan toiselle ja se tuntuu hyvälle.

Mutta aikasempaan palatakseni. Miksi haluaisin pitää kulissit pystyssä? Miksi haluaisin, että näistä ei puhuta ja nämä pidetään vain omana tietona? Miksi haluaisin sanoa Teemulle, että näistä ei sitten puhuta yhtään kellekään. Miksi? Olenhan itsekin puhunut blogissani todella avoimesti. Minä ajattelen, että juuri silloin mitä enemmän saa paskaa niskaan esim. Näistä aiheista niin sen tekstin julkaiseminen on ollut niin oikein. En kuitenkaan ole ylpeä siitä, että mun mies on rattijuoppo. En ole ylpeä siitä, että hän on käynyt maksullisissa.

(Teemun tekstin voit lukea täältä: http://www.ikuinenoptimisti.com/2018/06/huora-aalto.html)


En todellakaan ole siitä ylpeä. Toisaalta toivoisin, että mun aviomiehellä ei olisi tuollaista historiaa. Mutta toivonko sitä minkä vuoksi? Toivonko sitä itseni vuoksi? Mieheni olisi mahdollisimman virheetön ja täydellinen niin minulla olisi parempi olla? Onko syyni itsekkäät? Olenko itse täydellinen ja virheetön? En minä haluaisi, että mieheni olisi täysin puhdas pulmunen kun en itsekkään ole. Olen tehnyt lukuisia virheitä elämässäni, mielestäni olisi väärin toivoa, että mieheni olisi täysin virheetön. Kun eihän kukaan ole. Toisaalta niin rajulle kun se kuulostaakin niin tietyllä tavalla olen iloinen tästä. Olen kiitollinen siitä, että rinnallani kulkee ihminen jolla on myös rankkoja juttuja taustalla. Tosin paljon rankempia, mitä osasin ajatella. Olen kiitollinen siitä, että nuiden jokaisen haavan kautta hän haluaa auttaa muita ihmisiä. Aivan kuten myös minä haluan ja mikä on minun sydämellä. Siinä me täydennämme toisiamme. Siinä me olemme samanlaisia. Me haluamme auttaa muita, meidän kokemuksien kautta. Minä tiedän, että kun näistä puhutaan avoimesti. Tokikin me ollaan päätetty, että puhumme näistä julkisesti niin se poistaa näiltä myös sen turhan häpeän. En sano että kaikkien pitäisi tehdä näin. Me kuitenkin teimme tämän päätöksen. Se, että näistä puhuu julkisesti auttaa monia ihmisiä. Ja sen valinnan me olemme tehneet. Jos omat kokemukset voi auttaa edes yhtä ihmistä niin onko se silloin väärin? Onko se silloin turhaa?


Kuinka moni ihminen ajaa autoa humalassa, mutta ei jää kiinni?
Kuinka moni valehtelee siitä ja ei kerro puolisolleen?
Kuinka moni mies käy huorissa, avioliitossa ja salaa vaimoltaan?
Kuinka moni mies jättää kertomatta sen ja valehtelee?
Kuinka moni ihminen tekee tätä, mutta ei kerro?

Salaa sen täysin. 
Niitä ihmisiä on paljon. 
Ja se jos mikä on kauheaa. 
Elää tämmöisien salaisuuksien kanssa. 
Se on raskasta. 
Ja se ajaa avioliitossa kauemmaksi puolisostaan.
Kyllä näitä on paljon.


Minun mieheni kävi maksullisissa, kunnes alkoi yhden illan jutut. Maksullinen vai yhden illan juttu? Kumpi on pahempi? Yhden illan juttuja harrastaa lähes jokainen vastaan kävelevä. Ei niitä ihmisiä tuomita, mutta odotahan jos olet käynyt huorissa. Olet likainen. Saastainen. Täysi paska, etkä siedä elää maailmassa. Miksi? Kyllä siinä annetaan rahaa. Mutta monet ihmiset tekevät sitä vapaaehtoisesti.

Ei nämä helppoja asioita minulle ole. Itse asiassa todella inhottavia. Ei ollut helppoa kuulla näistä Teemulta. Ei ollut helppoa ottaa vastaan sitä tietoa, että se jota satuin rakastamaan omaa tämmöisen historian. Ei ollut helppoa käsitellä näitä omassa päässäni ja itse asiassa se toi omalle kohdallani paineita seksiin. Tiedostin, että minun mies on saanut hoidon ammattilaiselta. Ajattelin, että en ikinä yltäisi siihen ja olisin huono sängyssä. Aluksi pelkäsin seksiä. Minulle tuli suorituspaineita. Niistä kuitenkin puhuttiin ja niistä päästiin ylitse.

Teemu olisi voinut valita sen tien, että ei olisi ikinä kertonut minulle näistä. Minä taas olisin voinut tehdä kertomisesta hänelle todella vaikeaa. Päätin kuitenkin suhtautua asioihin hyvin ja puhua jälkeen päin aidoista tunteistani. Sillä mielestäni oli tärkeää, että Teemu sai vain kertoa sydämellä olleen asian. Koin se tärkeäksi, että olen hiljaa siinä hetkessä ja annan toisen puhua vaikeasta asiasta. Näkihän sen toisesta, miten vaikeaa tuon kertominen oli. Kyse ei ollut kuitenkaan mistään pikku jutusta. Oli kyse asiasta, minkä moni haluaa salata. Asiasta, minkä kertominen ei ole helppoa. Halusin kaikkein eniten vain sitä, että Teemu olisi minulle avoin, rehellinen ja kertoisi kaiken. Se ei ollut helppoa hänelle, vaikka yritinkin tehdä siitä helppoa. Se, että hän on ollut rehellinen ja uskaltanut kertoa minulle näistä asioista, merkitsee paljon. Se kaikki on rakentanut syvän luottamuksen välillemme. Sitä ihailen hänessä. Ja se on myös meidän suhteen vahvuus. Ei ole mitään luurankoja kaapissa, kaikki on tuotu pöytään, käsitelty ja yhdessä jatkettu eteenpäin.



Me ollaan pariskunta, jotka puhuu asioista avoimesti. Me ei olla täydellisiä. Tiedetään se, että Teemu on saanut tämän kautta rattijuopon sekä mieshuoran kasvot. Siltikään se ei kaada meitä. Minä olen saanut näiden tekstien kautta tittelin rattijuopon vaimona sekä mieshuoran vaimona. Me emme ylpeile tai halua nostaa itseämme. Me haluamme kokemuksillamme auttaa ja tuoda esiin myös sen puolen, että asioista voi ja saa olla avoin. Me kaikki olemme ihmisiä. Me ei olla täydellisiä. Suomessa on liikaa ulkokultaisuutta. Täällä ei puhuta näistä ääneen. Me halutaan olla siinä poikkeus ja tuoda Suomeen myös sitä, että asioista voi ja pitää puhua ääneen, koska se auttaa käsittelemään niitä ja jatkamaan eteenpäin.


- Eve

Ehkä tapahtumarikkain ikinä

Tällä hetkellä mua lähinnä naurattaa tää raskaus. Itse asiassa naurattaa tämäkin kun olen yrittänyt kirjoittaa tätä tekstiä jo kolmatta päivää. Tälläkin hetkellä mua sattuu selkään ihan tajuttomasti. Vauva potkii ja pieniä supistuksia tulee vähän väliä. Istun nojatuolissa, juttelen välillä Teemulle ja sitten taas Aada kysyy jotain. Mietin, että hetken päästä täällä on myös vauva. Sitten kun vauva kasvaa, hän keskeyttää. Meidän elämä on melko rentoa ja loppuen lopuksi meidän elämä on rauhallista. Kotona toki pauhaa musiikki, kuuluu Aadan nauru ja joskus myös meidän riitely. Silti pääosin meidän elämä on rauhallista. Saa nähdä, että miten tämä kaikki tulee muuttumaan kun vauva astuu tähän taloon. Elämä saattaa hetkellisesti kokea pienen muutoksen. Toisaalta taas jos mietin tätä raskautta. Voisin kuvata tätä aikaa yhdellä sanalla: tapahtumarikas.
Ylipäätään meidän elämä on ollut hyvin tapahtumarikasta. Me suunniteltiin viime syksynä häitä tälle kesälle. Päätettiin siirtää häitä, kun pikkuveli ilmoitti tulostaan. Aluksi olin aivan varma, että tulee tyttö, mutta vauvan varustuksesta ei voinut erehtyä.

Alkuraskaudessa pelkäsin, että raskaus olisi samanlainen kuin esikoisesta. Pelot valtasi mieleni ja mennyt alkoi nousta pintaan. Mietin, että mitä jos saan keskenmenon tai kehitysvammaisen lapsen. Pelkäsin, että kokisin jälleen valtavaa painostusta ja tarkkailua. Koin muutaman kerran painostusta ja pelkopolilla juttelu auttoi.
Seuraavaksi Teemu koki pysähdyksen.
Minulla revähti reisi ja Teemu menetti työpaikan.
Kaksi työtöntä, uusi asunto ja uudet tulot.
Sitten olikin vuorossa diabetesepäily ja sen diagnoosin sain itselleni.
Seuraavaksi alkoi raskausmyrkytys epäily.
Ja sitten huomattiin, että rauta ei nouse.
Inhottavat varhaiset supistukset ja lääkäri lupaili, että vauva syntyisi parin viikon sisällä.
Siitä on kulunut nyt 3 viikkoa.
Viikko sitten sain rautaa suoraan suoneen.

Eikö tämä ole jo tarpeeksi tapahtumarikasta?



Viime torstaina soittelin terveydenhoitajan kanssa. Mainitsin hänelle käsien ja jalkojen kutinasta. Kutina ei ole ollut mitenkään kamalan hallitsevaa, mutta todella inhottavaa. Kerroin myös kipeistä supistuksista, päänsärystä ja ylävatsakivusta. Terveydenhoitaja otti minut tosissaan ja seuraavaksi soitin naikkarille. Siellä sanoivat, että terveydenhoitajan tulee laittaa lähete labraan ja käyn siellä seuraavana aamuna. Perjantaina kävin labrassa, odottelin viikonlopun yli tuloksia. Ainiin ja lauantaina kaaduin ikävästi pepulleni. Säikähdin, että mites vauva. Vauva oli hiljaisempi. Soitin naikkarille ja käskivät seurata tilannetta.


Tiistaina terveydenhoitaja soitti minulle. Hän kertoi, että sappiarvot olivat koholla ja minun pitäisi lähteä naikkarille. Päivystyksessä odoteltiin 5 tuntia. Todella tuskalliset viisi tuntia. Vauvan sydänäänet oli hyvät, mutta liikkeitä tuli vajaa kahden tunnin aikana 15. Se oli liian vähän. Verenpaine oli hyvä. Supistuksia tuli usein, mutta ei mitään todella kipeitä. Tapasin lääkärin ja olin kahdelle sormelle auki. Kohdun kaulaa oli jäljellä 1,5 cm. Sappiarvot ja maksa arvot koholla ja siitä tuli raskaushepatoosi diagnoosi. Lääkäri sanoi, että yli lasketun ajan ei vauva mene, että käynnistetään viimeistään 5.7. Hän kuitenkin uskoo, että vauva syntyy ennen sitä. Vauvalla kaikki hyvin, liikkui ja näytti hyvin voivalta. Virtaukset hyvät ja lapsivettäkin hyvin. Painoarvio oli nyt 2800 g. Mikä oli outoa, koska kolme viikkoa aikaisemmin vauvan painoarvio oli 1850 g. Kilo kolmessa viikossa? 

Lääkäri määräsi lääkityksen hepatoosiin sekä kutinaan myös. Maanantaina on mentävä verikokeisiin ja jälleen paastottava. Tiistaina on soittoaika lääkärin kanssa. Ja ensi tai seuraavalle viikolle on kontrolli. Jos kontrollissa selviää jotain huolestuttavaa, silloin käynnistetään. Olo on helpottunut ja hyvä siinä mielessä, että ainakaan tämä vauva ei tule menemään yliajalle.
Silti ahdistaa, että jälleen pitää syödä lääkkeitä. Jälleen joku asia on huonosti.
Tuntuuhan se turhauttavalle ja sille, että onko minussa jotain vikaa?
Esikoisen raskaudessa ei ollut mitään muuta kuin raskausmyrkytys ja 17 kg ylimääräistä, käynnistys ja keskonen. Ja tietenkin se kauhean raskas henkinen puoli. Nyt on sitten lähes kaikki fyysisen puolen tuskat. On raskausdiabetes, hepatoosi, selkäkipu, supistukset, reiden revähdys, sokerien mittailu, verenpaineen mittaus sekä pissan seuraaminen. Onhan tässä kieltämättä ollut paljon kaikenlaista.

Kyllä, tämä raskaus on ollut hyvin tapahtumarikas. Silti henkinen puoli on voinut todella hyvin. Olen saanut nauttia tästä pienestä kasvavasta ihmeestä sisälläni. Olen saanut nauttia jokaisesta potkusta. Olen saanut iloita tästä vauvasta. Aadan raskaudessa henkinen puoli oli vaikea. Tässä raskaudessa se on ollut kunnossa, mutta fyysinen puoli on ollut vaikeampi. Olen silti sitä mieltä, että tämä raskaus on ollut helpompi. Loppujenlopuksi minun voinnillani ei ole niin suurta merkitystä, kuin tällä pienellä vauvalla. Vain hänen voinnillaan on merkitystä. Kunhan hän voi hyvin niin minäkin voin hyvin <3


Kaikkein helpottavinta on se, että nyt tiedän, että vauva syntyy seuraavan 2 viikon sisällä. Odotusta jäljellä enää max kaksi viikkoa. Vauva saattaa syntyä koska tahansa. Katsellaan, että onko saunalla mitään merkitystä? Tänään saunotaan sekä myös huomenna. Toivotaan parasta! Onhan tää olokin jo kieltämättä sellainen, että tule vauva jo! Haluan, että kaikki konstit kokeillaan. Vaikka enpä minä niihin pahemmin luota. Uskon siihen, että meillä jokaisella on se oma päivämäärä, kun saavumme maailmaan. Tälläkin on oma päivämäärä. Oli se sitten tänään tai viikon päästä niin tiedän, että se päivä koittaa vielä. Vaikka tämä aika onkin raskasta ja olen tähän ihan kypsä. Mikä on myös hullua, koska viikkoja on nyt vasta 38+0. Ja tiedän, että enää max 2 viikkoa ja meidän kotona tuoksuu vauvalle <3
Vinkkejä otetaan kuitenkin vastaan!
Näitä olen kuullut ja näitä pitäisi kokeilla:
Siivous
Suklaa
Seksi
Sauna
Tuore ananas
Nännien lypsäminen
Vadelma lehtitee
Persilja
Portaiden ravaaminen
Lenkkeily
Muita?


- Eve

Viimeiset häpeän rippeet

Oli kulunut jo jonkin aikaa siitä, kun aloimme seurustelemaan Teemun kanssa. Olin kertonut hänelle aivan aluksi, ekoilla treffeillä itsestäni lähes tulkoon kaiken. Ollaankin naurettu sitä jälkeen päin, kun ns. oksensin kaiken Teemun päälle jo ekoilla treffeillä. Tyylillä:

"Nyt kun tiedät musta kaiken niin huolitko mut edelleen?"

Ne ei kuitenkaan säikäyttäneet Teemua, vaikka kerroin miten minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi n. 3 vuotiaana. Teemu ymmärsi miten kipeä asia se minulle oli, vaikka esitin todella vahvaa. Eihän se toisaalta enää juurikaan kipeä asia ole. Olen saanut sen käsiteltyä ja siksi siitä puhuminen on helpompaa. Silti häpesin sen kertomista Teemulle, mutta halusin nähdä, että onko mitään sellaista, mitä hän ei kestäisi. Halusin nähdä sen aivan aluksi, koska muuten en olisi pystynyt jatkamaan eteenpäin. Minulle tärkeintä oli nähdä Teemun ilmeestä, että okei se kesti sen. Se ei pidä mua likaisena. Minua nauratti, kun luin oman postauksen tästä aiheesta, olin kirjoittanut sinne näin:

"Olenkin nauranut, että se joka minut vielä vaimokseen huolii, ei tiedä mihin joutuu. Minä olen täynnä arpia ja jotkut arvet vuotaa verta edelleen."

Tuo kuvastaa hyvin sitä, millaisena olen nähnyt itseni. Ja tuosta huokuu se, että en uskonut, että olisi sellaista ihmistä jolle minä kelpaisin. Kelpaisin juuri tämmöisenä, kuin olen. Pääset lukemaan vanhan blogitekstin tästä aiheesta täältä -->  HYVÄKSIKÄYTÖN LAPSIUHRI

Jossain vaiheessa, kun suhteemme eteni, Teemu kysyi minulta, että:

"Onko mitään sellaista asiaa, mitä et kestäisi?"

Vastasin, että sellaista asiaa ei olisi. Hän myös sanoi minulle, että hän haluaa kertoa minulle aivan kaiken omasta elämästään ja menneisyydestään, mutta ei pysty siihen aivan heti. Hän pyysi, että antaisin hänelle aikaa. Annoin aikaa, enkä kysellyt häneltä sen enempää asioista. Luotin siihen, että vielä hän kertoisi minulle aivan kaiken.

Seurustelun edetessä tuli se päivä, kun Teemu halusi kertoa minulle vaikeasta asiasta. Se oli hänelle todella vaikeaa. Hän sanoi, että on pitänyt tätä asiaa sisällään 30 vuoden ajan, eikä ole kertonut sitä kenellekään. Se oli myös minulle osoitus siitä, että tämä mies todella taitaa rakastaa minua. Se tuntui hyvälle, että hän ei ollut kertonut asiaa edes aikaisemmille tyttöystävilleen. Jollain tapaa se imarteli minua, vaikka itse asia oli kauhea. Olin todella raskasta ottaa vastaan sellainen asia ihmiseltä, jota todella rakastaa. Minä itkin. Sanoin heti, että sinulle on tehty niin väärin. Me halattiin ja silitin Teemua. Olin samaan aikaan niin äärettömän surullinen, vihainen ja samaan aikaan kiitollinen, että Teemu sai puhuttua asian ulos. Se oli vaivannut häntä todella paljon.

Sen jälkeen aloin nähdä meidän suhteen myös uudessa valossa. Tässä me olimme, yhdessä. Kaksi täysin rikkinäistä ihmistä, kummallakin ne omat haavansa. Kumpaakin oli satutettu todella paljon. Siinä me seisoimme käsi kädessä ja täysin avoimina toisillemme. Ymmärsin, että nyt minulla on ensimmäistä kertaa rinnallani ihminen, joka pystyy ymmärtämään minun haavojani. Joka pystyy ymmärtämään sen, miten pahasti minulle on tehty lapsuudessa. Ihminen joka on kokenut vastaavaa.

Ymmärsin, että me voisimme kumpikin oppia toisiltamme. Teemulla oli valtava häpeä tuosta asiasta, mutta vihaa hänellä ei ollut. Hän oli pystynyt antamaan tuon asian anteeksi, aivan miten minä olin pystynyt antamaan anteeksi. Me olimme kumpikin tahoillamme käsitelleet asiaa. Minä olin puhunut siitä täällä blogissa sekä perheelleni ja ystävilleni. Teemu taas ei ollut puhunut siitä kenellekään. Niin valtava häpeä. Tänään on se päivä, kun Teemu puhui tuosta asiasta julkisesti, omassa blogissaan. Teemu on siis aloittanut blogin 3 viikkoa sitten. Kannattaa käydä tutustumassa!
Voit lukea tekstin täältä--> LEIKITÄÄN KOTIA

Ei, minä en ole missään vaiheessa sanonut hänelle, että hänen tulisi tuosta puhua. Teemu itse päätti puhua asiasta, koska myös tämän kautta katkeaa ne viimeisetkin häpeän rippeet. Miehet reagoivat aivan eritavalla tällaisiin asioihin. Meidän naisten hyvä puoli on se, että me puhumme asioista ja käsittelemme asioita juuri niin, että puhumme niistä. Miehet ovat hiljaa, eivät puhu ja saattavat tukahduttaa tunteensa aineisiin. Sen tiedän, että Teemu ei ole missään vaiheessa yrittänyt tukahduttaa tunteitaan tai tätä asiaa vaan nimenomaan on käsitellyt sen, mutta yksin mielessään. Ei hän muuten olisi pystynyt antamaan anteeksi.





Mies ja nainen ovat niin erilaisia. Me käsitellään asioita aivan erillä tavalla. Silti ne käsittelytavat täydentää. Ollaan opittu toisiltamme paljon, myös tässä asiassa. Olen tavattoman kiitollinen siitä, että olen saanut tuollaisen miehen. Ette usko miten hyvälle tuntuu se, että oma mies ymmärtää minua tällä alueella. Hän ymmärtää sen häpeän, mitä olen kantanut omassa minäkuvassani. Hän ymmärtää sen miellyttämisen. Hän ymmärtää sen, mistä se kaikki on juontanut juurensa. Vaikka tämmöinen kamala asia on meille molemmille tapahtunut lapsuudessa, olen onnellinen siitä, että meidän suhteessa ja arjessa huumori kukkii. Vaikeatkaan asiat eivät ole sitä kaataneet. Vaikka onhan sekin tuonut omat haasteensa, kun minua on myös aikuisiällä käytetty seksuaalisesti hyväksi. Se on myös lisännyt itsetunnon alueella haavoja ja niiden käsittely on vienyt aikaa, vuosia. Onneksi pystyn puhumaan näistä kaikista omalle miehelleni. Onneksi minun ei tarvitse ikinä pelätä sitä, etteikö hän ymmärtäisi. Jumala on ollut viisas, kun hän on johdattanut meidät toistemme elämään.


- Eve

Helteessä viimesillään

KESÄKESÄKESÄ! 

Se on niin paljon hellinyt meitä. Ensimmäistä kertaa ikinä myös minä pääsin nauttimaan hietsusta. Olihan se nyt näkemisen arvoinen paikka. Vaikka nää helteet on kieltämättä tehnyt olostani todella epämukavan, silti olen yrittänyt nauttia näistä. Auringossa en pysty kovin kauaa makaamaan, kun tulee heikko olo. Saunan kanssa on sama juttu. Silti olen yrittänyt, onhan nyt KESÄ!

Täällä tosiaan yritetään nauttia näistä päivistä. Toivon mukaan viimeisistä hetkistä tämän mahan kanssa. Mutta on se vaan hienoa, että Suomessa on nyt näin lämmin! Eihän tästä saa kuin nauttia. Jokainen hikipisara on tämän arvoista <3 Ihanaa, kun hellettä piisaa <3
Eilen irtosi limatulppa ja nyt odotellaan, että lähteekö tämä johonkin suuntaan. Huomenna olisi tarkoitus mennä heti aamusta naistenklinikalle labraan ja sen jälkeen laitetaan rautaa suoraan suoneen. Sitä odotan innolla. Odotan, että saan paremman olon itselleni. Tää väsymys on ollut jotain aivan järkyttävää. Toivon, että vauva tulisi pian. Toivon, että vauva saapuisi maailmaan tällä viikolla. Se olisi suurin toiveeni. Torstaina vauva on täysiaikainen. Torstaina tulee 37+0 täyteen <3





Aadakin on nauttinut täysin vaikka vesi on ollut todella kylmää, ainakin täällä etelässä. Hyrr! Itsellä meinasi tunto lähteä jaloista, jo pelkästä kahlaamisessa. Silti nää kaks nautti ja Teemukin heitti talviturkin. E ymmärrä. Hullu se on.








Onhan tää äitiyspukeutuminenkin kyllä vähän tämmöstä. Piksujen alaosa päällä ja lyhyt toppi, jonka alla rintsikat. Lisäksi tuollainen helle rytky päällä, jota ilman en osaa olla. Kai se johtuu siitä, että tuntuu ahdistavalle kulkea liian paljastavana näin valtavan mahan kanssa? Vaikka eikai se väärin olisi.

Mutta nyt tosiaan odotellaan. Odottelu senkus vaan jatkuu! Jännä nähdä, että milloin poika päättää tulla maailmaan <3



- Eve

Vaunujen varustus kuntoon

Tämän vauvan kohdalla päädyimme siihen, että emme ota äitiyspakkausta. Arvostan kovasti sitä, että Suomessa on mahdollisuus äitiyspakkaukseen ja kuinka ihana sekä kaunis ajatus se onkaan. Esikoisen kohdalla otin äitiyspakkauksen, mutta kaikki vaatteet jäivät käyttämättä. Se taas johtui Aadan pienestä koosta. Ehkä tämä on suurin syy siihen, että näen äitiyspakkauksen jokseenkin turhana. Sen sijaan otimme vastaan rahan, jolla saimme vauvalle mm. rintapumpun.

Minulle merkitsee paljon se, että vaunut ovat kauniit ja varustus on kunnossa sekä kaunis. Kun mietin Aadan ensimmäisiä vaunuja niin. Apua! En kyllä panostanut niihin juuri yhtään. Vaunuissa vaunuverhona toimi hyvin harso ja äp:n makuupussi. Toki kun Aada kasvoi niin aloin panostamaan enemmän sekä huomaamaan, että mistä minä tykkään. Aloin sallimaan itselleni sen, että kyllä. Minä todella saan pitää siitä, että panostan myös vaunujen ulkonäköön. Ja haluan panostaa entistä enemmän vaunujen ulkonäköön tämän vauvan kohdalla. Se on minulle tärkeää. Haluan, että vaunut ovat kauniit.


Voit katsoa Aadan ensimmäiset vaunut
TÄÄLTÄ sekä sitä seuraavat TÄÄLTÄ
Ja nykyisistä vaunuista olikin postaus täällä vähän aikaa sitten,
näet postauksen TÄÄLTÄ

Äitiyspakkauksesta luopumisessa mikään muu ei harmita, kuin makuupussi. Sitä jäin surkuttelemaan. Toisaalta äitiyspakkauksen makuupussien kuosit eivät ole olleet täysin minun mieleeni. Sain ystävältäni taannoin äp:n pöllökuosi pussin. Minua kuitenkin jäi häiritsemään todella paljon se, miten värikäs se oli.

Ilokseni pääsin yhteistyöhön Kimmi.fi:n kanssa. Sain heiltä makuupussin sekä samalla kuosilla vaunuverhon. Saan arpoa myös vapaavalintaisen vaunupussin sekä vaunuverhon jollekkin lukijalle, Instagramin puolella. Näiden arvo on yhteensä 87e. 




Kimmi on kotimainen lastentarvikemerkki. Heillä on laaja valikoima kankaita sekä ompelutarvikkeita valikoimassaan. Kimmi tuotteet suunnitellaan sekä valmistetaan käsityönä Suomessa. Kimmi ottaa huomioon jokaisen asiakkaan toiveet ja tästä syystä heidän kanssa on mieluista tehdä yhteistyötä. Myös minun toiveeni otettiin huomioon. Sain vaunuverhoon kaksi puolta. Toisessa on teksti ja toinen on samaa kuosia makuupussin kanssa. Vaunuverho on täydellisen kokoinen ja itseasiassa parempi, kuin Petite Cherien vaunuverho, koska tämä ei jää rumasti roikkumaan vaan on ns. tyköistuva. Luulen, että tämä tulee enemmän käyttöön. Ainakin nyt kesällä. Toki nyt kesällä verho toimii aurinkosuojana. Mielestäni teksti "Shhh... Baby sleeping" on osuva. Ehkä se pitää yli innokkaat mummot kaukana vaunujen kimpusta. Tästä on kokemusta vähän liikaakin. Mummot ovat ihania, mutta se ei ole ihanaa, kun herättävät nukkuvan lapsen.

Vaunupussi on kevyt, juuri kesäpussiksi tarkoitettu. Se menee tänä kesänä ja varmasti myös vielä ensi kesänäkin. Olen todella tyytyväinen. En malta odottaa, kun meidän pieni tuhisija pääsee nukkumaan näihin vaunuihin. Olen todella iloinen siitä, miten kauniit ne ovat. Kokonaisuus on mielestäni täydellinen <3





Jos innostuit vaunuverhosta sekä makuupussista niin nyt kipinkapin instagrammin puolelle osallistumaan arvontaan :)

Kiitos, kun luit tekstin.

Teksti toteutettu yhteistyössä:
 www.kimmi.fi


- Eve

Raskas raskaus

Raskausviikko 36+ on alkanut!

Ja nyt alan olla kyllä ihan kypsä tähän raskauteen. Tuntuu hullulle, kun vielä pitäisi neljä viikkoa jaksaa tai jopa kuusi! Laskettuaikahan on vasta 5.7. Saanko olla vielä ihan kypsä?
Saako vielä tuntea näin?

Viimeisimmät yöt ovat menneet kovien supistuksien kanssa. Muutama yö sitten valvoin 1,5 h kun supisteli 7-10 min välein. Olin lähes varma, että nyt tulee lähtö. Ei tullut, ne meni sitten ohi. Toki tälläkin hetkellä supistaa, kun kirjoitan tätä. Välillä joutuu lopettamaan kirjoittamisen ja keskittymään siihen, että supistus menisi ohi. Vauva myös potkii todella paljon ja ne potkut todella sattuu! Hänellä on voimaa! Pari päivää sitten olin lähes varma, että nyt lorahti kyllä lapsivettä, mutta ei.
Eniten tällä hetkellä supistaa silloin kun makaan paikallani sängyllä. Se on pahin paikka. Silti se on ainoa paikka, jossa en kärsi selkäkivusta. Tämän kaiken takia tuntuu todella turhauttavalle tällä hetkellä. Teemulle totesinkin tänään, että tämä maha sitoo mua enemmän kuin lapsi tulee sitomaan. En pysty tekemään tällä hetkellä yhtään mitään. Kotityöt on täysin Teemun harteilla. Toki olen pikku hiljaa alkanut tekemään, omien voimien mukaan. Sillä turhautumiseni takia haluan tehdä, jos se edesauttaisi myös saamaan lisää supistuksia. Oloni on todella turhauttava! Nostan hattua teille kaikille, jotka olette synnyttäneet rv 40-42. En ymmärrä miten jaksoitte!


En todellakaan ole mikään hyvin voiva raskaana oleva nainen. 
Siitä olen kiitollinen, että rv 30 jälkeen 
en ole oksentanut.

* Minua supistaa kun kävelen vähänkään pidempää matkaa.
* 10min istumisen jälkeen selkäkipu yltyy sietämättömäksi.
* Kärsin joka päivä närästyksestä.
* Mittailen sokereita, jotka ovat onneksi pysyneet kurissa.
* Reisikipu on jälleen alkanut, aivan niin miten lääkäri lupaili.
Reisikipu yltyy mitä enemmän vatsa kasvaa.
* Himoitsen pakokaasun, bensan, kumin sekä maalin hajua.
Himoitsen sitä niin paljon, että voisin muuttaa meidän autokellariin.
* Minua huimaa ajoittain.
* Kärsin päänsärystä.


Ystäväni sanoikin minulle, että:
"Kyllä sulla on ollut raskas raskaus, kun kokoajan jotain pientä".


Toisaalta niin.
Voisihan asiat olla huonomminkin. En ole joutunut sairaalaan makaamaan. Lapsi voi hyvin ja hänestä ei tarvitse olla huolissaan. Verensokeri on pysynyt kurissa ja mikään edellä mainituista ei ole estänyt minua nauttimasta. Toki se on vaikeaa, mutta pystyn siihen silti. Oma vointini on ollut huono, mutta se nyt on loppuen lopuksi kaikista pienintä. Kyllä minä pärjään ja tämän palkkion vuoksi kärsin vaikka kuinka paljon. Tiedän, että tämä rakas on niin täydellinen palkkio,
täydellisempää ei ole!




Viime viikolla oli aika naistenklinikalla, jossa selvisi se, että olen auki yhdelle sormelle ja lisäksi kohdunkaula oli lyhentynyt hieman. Sen jälkeen lääkäri suositteli, että neuvolassa seurattaisiin tilannetta kerran viikossa. Tämä siksi, että taustalla on raskausmyrkytys, mitä pelätään myös tämän lapsen kohdalla. Torstaina neuvola sitten vihdoin koitti. Ja niinhän se päänsärky piti paikkaansa. Verenpaine oli kohonnut ja proteiinia löytyi 1 plussan verran. Verenpaine ei ole vielä mikään kamalan korkea, mutta kuitenkin koholla. Sain kotiin mukaan verenpainemittarin sekä pissatikkuja. Nyt sitten tarkkaillaan kotoa käsin. Jos verenpaine nousee tai proteiini virtsassa lisääntyy niin suoraan yhteys naikkarille. 

Hemppari oli myös laskenut pikatestin mukaan 90:stä 80:een. Kävin eilen labrassa ja tulos oli 93. Eli hemppari on laskenut entisestään, mutta ei kuitenkaan kauhean alas. Mikä on hullua, sillä oloni on ollut pirteämpi viime viikot. Olin varma, että hemppari olisi alkanut kohoamaan. Mutta ei. Nyt on sitten laitettu lähete naikkarille ja odottelen sieltä soittoa alkuviikosta. Voi olla, että joudun ensi viikolla naikkarille, että laittavat rautaa suoraan suoneen. Hyvähän se on, jos laittavat. Silti ajatus siitä inhottaa. En millään haluaisi/ jaksaisi lähteä naistenklinikalle muutamaksi tunniksi. Tuntuu todella raskaalle. Vaikka totta kai se on hyvä ja oloni on varmasti todella kohonnut sen jälkeen!

Vauvalla oli kuitenkin kaikki hyvin vatsassa. Hän kasvaa hyvin ja potki paljon. Syke oli hyvä. Painoa on tullut itselleni nyt n. 500g /viikko. Tällä hetkellä raskauskilojen saldo on 9kg. 




Täällä elellään siis jännittäviä aikoja. Tällä hetkellä odotellaan, että milloin vauva päättää syntyä. Merkit viittaavat vahvasti siihen, että vauva tulisi ennen juhannusta. Silti pelkään todella paljon sitä, että vauva tulee juhannuksena tai vasta juhannuksen jälkeen. Minä toivon, että poika päättäisi tulla seuraavan viikon sisällä. Se olisi ihanteellinen aika <3 
Katsotaan miten käy.


- Eve

Studiokuvauksesta potkua

Yksi ehdoton kohokohta tässä raskaudessa on ollut, päästä kuvattavaksi.
Pääsin malliksi. Sain meikin, hiukset sekä kuvaustuokion itselleni sekä meille yhdessä.

Tätä projektia alettiin suunnittelemaan huhtikuussa. 
Sain tämän projektin kautta kokea paljon rakkautta. 


Meikki

Ihana Kosmetologi Mira teki minulle meikin ja vastineeksi tästä kauniista eleestä halusin tarjota hänelle, aloittelevalle kosmetologille näkyvyyttä, tämän blogin kautta. Järjestin viime kuussa instagramin puolelle meikkiarvonnan ja kiitos jokaiselle joka siihen osallistui!

Nyt yrityksessä Salon Belle Beauty, jossa Mirakin työskentelee, 
on tarjous:


"Kaikki meikkaukset -20%, koko kesäkuun ajan. 
Jos sinulla on juhlat tiedossa, en voi kuin suositella 
Miraa kosmetologina." 


Seuraavissa kuvissa näkyy myös tuo kaunis meikki, jonka Mira minulle loihti.


Hiukset

Kävin päivää aikaisemmin ihanan ystäväni Ritan käsittelyssä, joka leikkasi sekä värjäsi hiukseni. Voin hyvillä mielin viettää viimeiset raskausviikot, kun hiukset näyttää järkevälle.

Lisäksi kuvauspäivänä sain hiuksiini kauniit kiharat, jotka minulle loihti 
Micaela Mahne. Niin taitava nuori nainen <3

Kuvaus

Kuvaajana toimi ihana Nelli Tatti. Nelli on todella taitava kuvaaja ja minun oli helppo rentoutua hänen edessään. Nelli todella tiesi, että mitä teki. Hän halusi tehdä tuosta hetkestä minulle täydellisen. Häntä ei häirinnyt minun raskaus vaivani kuten väsymykseni. Sain olla täysin oma itseni ja silloin myös kuvat onnistuivat täydellisesti. Nelli on kuvannut aikoinaan myös Teemua eli Teemulle tämä oli enemmän tuttu juttu.

Nämä ihmiset joita haluan tässä mainostaa, ovat minulle rakkaita. Jokainen heistä halusi hemmotella minua tuona päivänä. He tekivät minusta prinsessan. Tuo päivä auttoi jälleen enemmän hyväksymään minut omana itsenäni, tämän ison mahan kanssa. Näin itseni kauniina ja nyt kun katson näitä kuvia niin tekee mieli itkeä. Niin hyvin nämä kuvat ovat onnistuneet. Mira, Rita, Micaela sekä Nelli tekivät ainutlaatuista työtä. Ja olen heille ikuisesti kiitollinen!

Jos sinäkin pidät meikistä sekä kuvista, löydät Miran sekä Nellin
 myös instagrammista:













Olen kiitollinen!
KIITOS rakkaat!

- Eve

Mitä mukaan sairaalaan?

Sairaala. Meillä on melko selkeä suunnitelma, että Aada on ystäväni kanssa ja me menemme taksilla sairaalaan. Kuitenkin jos vauva ei pidä kiirettä ja syntyy juhannuksena, olemme aivan pulassa. Juhannuksena ystävät ovat tietenkin mökillä tai konffassa yms. Helsinki on melko tyhjä juhannuksena. Eli todella toivon, että tämä rakas ei olisi juhannusvauva. Muuten meillä on melko selvät sävelet. Ystäväni on luvannut pitää yöllä puhelimessa äänet päällä ja päivällä pystyy lähtemään töistä, ottamaan jopa palkattoman! Eli siinä mielessä ihan hyvillä mielin saa olla. Toki varasuunitelmaa meillä ei oikein ole. Teemu haluaa synnytykseen mukaan ja itse haluan kaikista eniten sitä, että Teemu on sairaalassa minun kanssani. Joten en halua nähdä sitä vaihtoehtona, että hän jäisi Aadan kanssa kotiin, mutta tottakai jos ei saada tänne hoitajaa Aadalle niin pakkohan se on niin tehdä. Ei Aadaa yksin jätetä <3 Meillä ei asu täällä isovanhempiakaan, tilanne on siinä mielessä myöskin haastava. Näitä ajatellessa minua on piinannut sana: sairaalakassi.


Miten vaikea sitä olikin alkaa pakkaamaan. Muistelen, että en tainnut ehtiä Aadan kohdalla edes pakkaamaan koko kassia. Se kaikki tapahtui niin nopeasti. Nyt kun lääkärin arvio oli se, että vauva syntyy parin viikon sisällä, oli pakko alkaa pakkaamaan. Täytyi miettiä, että mitä minä oikeasti tarvitsen mukaan sairaalaan? Juttelin ystäväni kanssa ja purin hänelle stressiä. Yhtäkkiä huomasinkin, että kassit oli pakattuna.

Minun ajatukseni sairaalakassin pakkaamiseen oli: yritän päästä mahdollisimman edullisesti. Eli sairaalakassi koostuu mm. shampoon jämistä. Nännirasvaa en aio vielä ostaa vaan sujautin laukkuun bepanthenin. Se saa kelvata. Vielä on asioita, mitä sairaalakassista puuttuu! Kuten muutamat herkut. Tässä kuitenkin lista, mitä minulta löytyy ja mitä olen ajatellut:




SAIRAALAKASSIN SISÄLTÖ


Ruoka:

•Ananaspurkki

•Vesipullo

•Purkkaa


Vaatteet:


•Vauvalle kotiinlähtövaatteet + harso

Meillä on vauvalle ihan uudet vaatteet. Lisäksi myös tutti. Mummi on luvannut kutoa sukat, myssyn ja pienen villatakin, mutta koska tilanne elää näin paljon niin on mahdollista, että ne ei kerkeä valmistua tai tulla postissa. Toivotaan kuitenkin parasta <3

•Omat kotiinlähtövaatteet

•Liivinsuojat --> näitä tarvitsisi vielä lisää •Mukavat alushousut

•Korvatulpat ( näitä ilman en tuu pärjäämään)




Kosmetiikkaa/hygieenia:


•Shampoo + hoitoaine + suihkusaippua

Kaikki on jämiä, mutta niillä pärjää hyvin pienen hetken synnärillä.

•Kasvovoide

•Meikin puhdistus

•Suihkusaippua

•Vaippavoide

•Deodorantti

•Hiusharja

•Ponnareita

•bepanthen - nännirasvana



Elektroniikka:

•Kuulokkeet

•laturi


Muut:

•Neuvolakortti

•Henkkarit

•maidonkerääjä

•Viltti

•Vehnätyyny ( synnytykseen )

•Musta pyyhe taksimatkaa varten. Jos lapsivedet menny.


Kotiin lähtöön:


•turvakaukalo

Teemu tuo kaukalon tai rattaat vähän myöhemmin. Vielä on auki, että millä tulemme kotiin.




Puuttuu:


Kaupasta:

•Tuplapatukka 1€

•Suklaalevy 2€

•Pähkinöitä 2€

•Sitruuna kivennäisvesi 2€

•Lisää liivinsuojia 2€

•Hammasharja 2€

•Tahna 1€

= 12€



Kotoa:

•Villasukat/ sandaalit

•Rintapumppu? Tätä olen miettinyt, että ottaisinko tuon käsikäyttöisen mukaan sairaalaan.

•Imetysliivit --> itseasiassa nää uupuu vielä ihan täysin! Saatan saada ystävältä imetysliivit. Haluaisin täysin uudet, mutta tällä hetkellä pakko mennä näin.

•Puhelin

•Kamera

•Synnytystoivelista

•Meikit (ripsari, kulmat, meikkivoide, huulirasva)





Tämmöisellä mennään. Tän listan luominen oli vaikeaa. Oli haastavaa miettiä, että mitä tarvitsen vielä. Tuleeko teille mieleen, että mitä saattaisin vielä tarvita? Mitkä teillä on ollut ehdottomia, mitä ilman ette olisi pärjänneet?



-Eve

Riskiviikoilla ollaan

Tämä raskausaika on mennyt ihan käsittämättömän nopeaa! Lokakuussa mietin vielä, että tähän hetkeen on todella pitkä aika. Nyt ollaan jo kesäkuussa. Mihin tää aika on oikein mennyt? Nähtävästi se todella on niin, että toisen lapsen kohdalla raskausaika menee nopeampaa. Onhan tää kaikki periaatteessa ollut todella tuttua.

Nyt ollaan jo rv 35+ puolella ja perjantaina oli tuo tuttu 35+1 raskausviikko. Samainen viikko, milloin Aada syntyi. Siitä selvittiin ja tämä lapsi pysyy pidempään kohdussa. Silti tuo päivä oli minulle jollain tavalla jännittävä. Tajusin, että minä todella olen näin pitkällä tässä raskaudessa. Nyt on enää 34 päivää laskettuun aikaan.



Tiistaina oli kontrolli ultra. Ultrassa selvisi, että kohdun kaula oli hieman lyhentynyt ja olin jo yhdelle sormelle auki. Vauvan painoarvio oli 1850g ja lääkäri arvio, että tämä vauva syntyy kahden viikon sisällä. Siihen vaikuttaa paljon se, että vauva on ollut kiinittyneenä jo rv 28 saakka sekä edellinen synnytys. Aadan synnytyksessähän Aada olisi syntynyt itse, mutta oli pakko käynnistää, koska hän ei enää kasvanut kohdussa. Istukka ei enää toiminut. Siksi Aada syntyi kännistyksen kautta rv 35+1 ja painoa hänellä oli vain 1670g ja pituutta 41cm. Niin pieni reppana.

Eli hyvin mahdollista, että meillä on parin viikon päästä täällä kotona jo vauva! Saa nähdä miten tämä etenee! Jännittää kyllä jos tämä vauva todella syntyy aivan pian! Saanko tässä raskaudessa ja tulevan synnytyksen jälkeen kokea sen, että kun vauva syntyy niin hänet nostetaan suoraan rinnalleni. Saanko nukkua ensimmäisen yön vauvan kanssa yhdessä? Sitä toivon. Toivon, että tämä vauva syntyy sitten kun on täysin valmis ja saan hänet suoraan syliini. Se on suurin rukoukseni ja suurin toiveeni! En halua, että hänet viedään pois. En halua, että hän on teho-osastolla missään vaiheessa. Toivon todella, että pieni poikamme saa aloittaa elämänsä ilman turhia haasteita. Todella toivon <3 Välillä silti mietin, että olenko todella valmis kahden lapsen äidiksi? Olenko valmis pojan äidiksi. Kyllä olen! Ei sitä voi koskaan olla riittävän valmis. Ihanaa kun saan pian pienen tähtösen syliini. Odotan niin paljon. Rakastan häntä jo nyt niin paljon!




Mutta katsotaan miten menee! Se tosiaan oli lääkärin arvio ja onhan tässä kipeitäkin supistuksia jo ollut. Kyllä siellä selvästi jotain tapahtuu! Pian, pian hän on täällä <3

-Eve

Kauan odotetut vaunut ovat täällä

Olin varma, että meille tulee sisarusrattaat. Olin aivan varma, että hommaamme meille Mountain Buggyn sisarusrattaat. En suostunut ajattelemaan meille mitään muita vaunuja. Kuitenkin asiat johtivat siihen, että oli pakko alkaa miettimään mahdollista seisomalautaa. Onhan se totta, että Aada on jo sen ikäinen, että ei tuon ikäiset enää vaunuissa viihdy. Toki Aada viihtyy todella hyvin ja se helpottaa kyllä meidän arkea todella paljon. Itse mietin paljon tilannetta pidemmälle ja ajattelin, että kuinka helppoa olisi laittaa lapset rattaisiin ja säästää rattaat mahdollisesti kolmatta lasta ajatellen. Toisin kuitenkin kävi. Nyt meidän kotona odottaa Jollyroomilta saadut ihanat Petite Chérie Heritage Yhdistelmävaunut.



Koska olin niin päättäväinen sisarusrattaiden suhteen minulla ei ollut oikein minkäänlaisia kriteerejä yhdistelmävaunuihin. Oikeastaan ainoa oli mieluisa väri, kevyet ja kääntyvät etupyörät. Aadan aikaisemmat vaunut ovat myös Petite Cherien, joten ehkä myös siksi oli luonnollista valita meille nämä, koska merkki oli tuttu ja vaunut ovat kestäneet todella hyvin.

Yhdistelmävaunut ovat pienet, mutta eivät kuitenkaan kamalan matalat. Ne ovat kevyet ja kauniit. Rakastan erityisesti ruskeita nahkaisia yksityiskohtia vaunuissa.  





Ratasosa vaikuttaa todella hyvältä. Ratasosan saa kiinnitettyä joko kasvot tai selkä menosuuntaan. Tämä oli hmm. Voisinko sanoa, että yksi kriteerini. Aadan ensimmäisissä vaunuissa oli sama, että sai kummin päin tahansa. Se oli todella iso ja helpottava tekijä. Etenkin ihan pientä lasta on paras työnnellä selkä menosuuntaan päin. 

Selkänoja on myös hyvin näppärä ja helppo. Se menee kauniisti ihan alas saakka. Takana on myös vetoketjullinen osa, jonka saa otettua pois jos kävisi niin, että lapsi ei nukkuisi. Mielestäni ratasosan ilme muuttuu ja rattaat näyttävät vielä kauniimmilta. Kuomussa on myös pieni kurkistusluukku sekä aurinkosuoja.




Renkaat ovat ilmakumit ja edessä on kääntyvät etupyörät, jotka saa myös lukittua. Tavarakori on tilava ja se on tarpeeksi korkealla, että ei likaannu maastossa. Tavarakori ei ole pieni, mutta ei mikään jätti suurikaan. Tavarakori vaikuttaa kestävältä.

Jarru toimii ja sitä on helppo käyttää. Ei jumitu tai tunnu muuten haastavalle.




Aada pääsi myös testaamaan veljensä rattaita ja hän tykästyi niihin todella kovasti. Aadan teki jo mieli omia rattaat, mutta onneksi hän myös saa rattaisiin oman seisomalaudan, jota hän jo kovin odottaakin.





Etupyörät on helppo lukita ja ratasosa on helppo kasata. Se menee pieneen tilaan ja mahtuu hyvin auton peräkonttiin.


Vaunukoppa on kevyt ja pehmeä. Vaunun lippa tekee kopasta suojaisan. Lippa on helppo käyttöinen ja sen voi helposti työntää ns. pois edestä. Kopassa on myös kahva, joka on myös ihana ruskea yksityiskohta. Koppaa on helppo siirrellä myös sen vuoksi, että se todella on kevyt! 




Ainoa jota mietin vaunukopassa, on patja. Vaikka se on pehmeä niin mielestäni kangas ei hengitä. Olen siis miettinyt, että pitäisikö tuohon ommella joku lakana tai laittaa kevyt peitto päälle. Toki on siinä sekin, että jos ei laita niin sisäosa likaantuu helpommin.






Vaunut kulkevat helposti eteenpäin. Eturenkaat eivät jumitu tai pidä kamalaa meteliä. Uskon, että nämä toimivat täydellisesti myös talvella. Vaunujen mukana tuli myös sadesuoja sekä adapterit, joilla niihin saa kiinnitettyä kaukalon. Meillä on Maxi- Cosin kaukalo, joka otetaan ensimmäisenä käyttöön heti vauvan synnyttyä.

Vaunuverho, kaukalon aurinkosuoja sekä työntöaisan pieni tavarakassi on myös todella kätevät. Suloisen pieniä ylimääräisiä yksityiskohtia, näihin vaunuihin. Itse olin hommannut jo aikaisemmin hoitolaukun rattaisiin, sekin on Jollyroomilta ja itse asiassa samaa merkkiä, Petite Cherie. Mielestäni ruskea nahkainen hoitolaukku sopii vaunuihin täydellisesti.

Voi en malta millään odottaa kun vauva pääsee matkustamaan näiden vaunujen kyydissä. Olen näin ensi silmäyksellä todella tyytyväinen. Täytyy toivoa, että vauva viihtyy näissä todella hyvin myöskin <3 Ja, että olen myös vauvan synnyttyä tyytyväinen näihin vaunuihin. Ainakaan tällä hetkellä en kadu.




Lue lisää tietoa vaunuista TÄÄLTÄ.
Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Jollyroomin kanssa.

- Eve