Mitä vauvalla jo on?

Tässä raskaudessa vauvan hankinnat on ollut yksi haastavin asia. Itseasiassa minua on enemmän ahdistanut hankinnat, kuin, että olisin asiaa fiilistellyt. Tämä on outoa, koska ajattelin toisin. Eikö jokainen odottava äiti ostele vauvalle kaikkea innolla? Eikö jokainen odottava nainen toimi niin?Ajattelin, että tietenkin tekisin innolla hankintoja ja jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Noh, eipä se ihan niin mennyt. Ehkä se raha on eniten se, mikä minua ahdistaa. Tiedän, että mihinkään kalliiseen ja sellaiseen ei ole varaa, mitä media syöttää eteeni. Fakta on se, että meillä ei ole varaa ostaa bugaboon 1500e rattaita, vaikka sisarusrattaat haluankin. Meillä ei ole varaa ostaa vauvalle 100e pussilakanoita, vaikka haluaisin. Eikä pystytä ostamaan kaikkia vauvanvaatteita uusina. Alku ahdistus kesti ja kesti. Nyt vasta olen alkanut pääsemään ahdistuksesta eroon ja tehnyt muutamia hankintoja. Hankintoja ei ole tehty paljoa, mutta kuitenkin vähän. Vielä isoimmat hankinnat on edessä päin.

Olemme ostaneet pinnasängyn käytettynä 30e hintaan. Löysimme sängyn, patjan sekä reunapehmusteen tori.fi:stä. Tuo oli meille suuri siunaus. Juuri sellainen sänky, mitä toivoinkin. Sängystä tulee esittely, kun pääsemme uuteen kotiin.

Vauvalle on myös siunaantunut paljon käytettyjä vaatteita ja ihan ilmaisena. Moni ystävä on halunnut lahjoittaa vaatteita. Ja ehkä yksin ihanimmista oli, kun postiluukusta tuli kirje, jossa oli yöpuku ja sukat vauvalle. Mukana myös kortti jossa toivotettiin kaikkea hyvää <3 Se jos mikä lämmitti sydäntä. Ihana kun tälläisiä ihmisiä on vielä tänä päivänä <3 Vaatteista tulee myöhemmin postausta.

Esikoisen raskaudessa en panostanut oikein mihinkään. Silloinkin vaatteita siunaantui ja otin kaikkea mahdollista vastaan. Nyt olen tarkempi. En halua, että poika kulkee missä tahansa rytkyissä.


Onko se väärin?
Onko väärin jos nyt haluaa, että ne vaatteet miellyttää myös minua?
Onko väärin jos haluan lapselleni kauniita asioita?
Onko väärin, jos en ota vastaan kulahtanutta hoitoalustaa tai imetystyynyä?
Vaikka saisin ne ilmaisena? Onko se väärin jos haluan panostaa tähän raskauteen enemmän? 

Tätä olen paljon miettinyt ja mielestäni se ei ole väärin. Nyt tiedän, että mitä haluan. Ja, koska tiedän niin haluan pitää niistä asioista kiinni, että ne myös saan. Tottakai tiedän, että vaikka kuinka haluaisin ne bugaboon rattaat niin niitä en tule saamaan. Siihen en usko ja siinä annan omille mieltymyksille periksi. Silti haluan, että pojalla on hienoja vaatteita ja esim. leluja. Minulla on selvä visio siitä, mitä haluan. En tiedä tuleeko kaikki järjestymään, se jää nähtäväksi.



Tällä hetkellä vauvalla on myös hienoja, kauniita leluja. Osa leluista on saatu Bebesiltä. Ja näistä tuotteista tulee arvonta tänään instagrammin puolelle. Arvonnassa voit voittaa 50e lahjakortin myymälään, sekä yhden näistä neljästä tuotteesta. 

Arvonnassa on mukana tämä ihana Liewoodin helistin, joka on juuri tullut myös Bebesille. Itseasiassa tämä on tuote, jonka Teemu valitsi vauvalle. Teemu ihastui tähän ja halusin tämän. Helistin on kaunis sekä perinteinen puuhelistin. Puuhelistin sopii myös meidän kotiin scandinaavisen värityksensä vuoksi. Helistimeen on helppo tarttua ja se ei ole liukas. Materiaalina koivu. Aadakin tykkäsi helistimestä kovasti ja se taisikin olla hänen lempituotteensa, mitä Bebesiltä saimme. 




Lakanat löytyi kirpparilta, 3e hintaan. Ei yhtään tahraa missään! Olen instagrammin puolella puhunut keltaisen värin villityksestä. Ja nyt se näkyy myös tulevan vauvan sängyssä. En olisi koskaan osannut kuvitella, että rakastuisin keltaiseen. Nähtävästi ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja vauva tulee pukeutumaan sekä nukkumaan keltaisessa.

Imetystyyny! Voi miten pitkään etsinkään tätä. Torissa Doomoon imetystyynyt olivat n. yli 20e luokkaa tai sitten vaan ruman värisiä. Kävin Seinäjoella kiertelemässä kirppiksiä ja sieltä tarttui mukaan 12e hintainen imetystyyny. Ja tämä oli alkuperäisessä paketissa. Ei yhtään tahraa missään. Vaikuti täysin uudelta. Oon niin kiitollinen tästä. Halusin tämän ja sen myös sain.




Myös tämä ihana Hevean tutti tuli myös Bebesiltä. Tämä on tutti, jota olen suunnitellut hankkivani vauvalle. Ihana päästä kokeilemaan, että syökö meidän vauva tätä. En tiedä, se jää nähätäväksi. Tutti on ekologinen, joka ei sisällä BPA:ta, ftalaatteja, PVC:tä tai väriaineita. Se on turvallinen ja kestävä lasta ajatellen. Näihin tutteihin törmää etenkin instagrammissa kokoajan. Luulenpa siis, että on melko suosittu tuote. Aadakin tykkäsi tutista ja laittoi sen jopa suuhunsa. Toki tähän reagoin voimakkaasti. Nyt ei muutakun keittämään ja pesemään tutti. Nooh, annettakoon se anteeksi. Tämä ainakin kertoi sen, että tutti oli miellyttävää materiaalia myös Aadan mielestä. 

Toinen lelu, joka on luonnonmateriaalia on Sophie kirahvi. Saimme tämän ison kirahvin myös Bebesiltä. Aadalla oli vauvana myös sama lelu ja totta kai on ihanaa, että myös poika pääsee nauttimaan tästä suosikkilelusta. Myös Sophie hoitotuotteet ovat ihania. Ne tuoksuvat hyville ja on pakattu kauniisti. Toivon, että saisin hamstarattua myös niitä tulevalle vauvalle <3



Nämä muut lelut on tullut hommattua myös tämän raskauden aikana. Hassua, kohta on koko sophie perhe koolla. Mutta minkäs teet, kun nää lelut on aivan ihania niin täytyyhän niitä hamstrata! Näihin ei ole mennyt rahaa kuin 5e. Tuttinauha saatiin alkuraskaudessa raskauskeijulta. Ja se sopii kyllä täydellisesti tulevalle pojalle <3


Yks mun lemppari on Done by deer - merkki. Rakastuin tähän, kun Aada oli vuoden ikäinen. Silti en kuitenkaan ostanut kyseistä merkkiä hänelle. Nyt oli selvää, että haluan vauvalle tätä merkkiä Kohtuus kuitenkin kaikessa. Mielestäni mobiili ja hoitoalusta on hyvä määrä ainakin tällä hetkellä. Nämä saatiin ihanilta appivanhemmilta <3


Milestone kortteja näkee myös instagrammissa kohtuullisen paljon. Miten ihana ottaa kuva vauvasta ja laittaa viereen kortti " tänään olen viikon ikäinen". Ihana muisto, ihana idea. Myös nämä kortit tuli meille Bebesiltä.


Kuvassa siis tuotteet joista voi valita yhden ja lisäksi voi voittaa 50e lahjakortin Bebesin myymälään. Jos arvonta kiinnostaa niin kannattaa käydä osallistumassa Instagrammissa arvontaan!
Voita siis itselle tai vaikka ystävälle!
Nähdään siis instagrammin puolella!
Instagrammissa siis: @hattarapilvenvarjossa


Yhteistyössä: Bebes.fi

- Eve

Ja sä oot kaunis vaikket enää tunne niin

Mammaryhmässä eräs odottava äiti kuvaili itseään sanoilla: ryhävalas. Mielestäni tuo oli todella oiva vertauskuva tähän nykyiseen oloon. Maha painaa, kiristää ja kasvaa eteenpäin. Tuntuu, että oon kohta ihan etukenossa. Pari kuukautta sitten uusi kirpparilta löydetty talvitakki oli väljä. Nyt vetoketju menee juuri ja juuri kiinni. Kasvaako tämä maha todella tällaista vauhtia?Olisitte nähneet neuvolatädin ilmeen kun kuvailin omaa olotilaani ja kerroin, että näytän ja tunnen oloni norsuksi. Hän ei ymmärtänyt minua.


Olin varma, että tämä raskaus olisi helpompi vartalon muutoksille. Olenhan jo kerran aikaisemmin ollut raskaana ja elänyt nämä vaiheet. Ajattelin, että ei tässä raskaudessa tulee samaa oloa, mutta tulihan se. Jälleen se anoreksia tausta vaivaa. Jälleen mun mielessä pyörii sanat "lihava, iso, oksettava, norsu ja tämä uusin: ryhävalas". En koe itseäni viehättävänä. En seksikkäänä. En kauniina. Näen itseni todella isona. Yritän pukeutua näyttävästi ja kireisiin vaatteisiin, että maha tulisi oikeuksiinsa. Yritän saada mahani näyttämään kauniilta, koska mielestäni se ei ole kaunis. Se on iso ja ahdistava. Jep, suoraa puhetta. Varmasti on niitä äitejä, jotka nauttii raskausvatsasta ja hyvänen aika, en minä vatsaani vihaa. On minullakin aikoja, kun nautin vatsastani! On aikoja, että rakastan sitä. Kuvista ehkä huokuaa se, miten paljon rakastan sitä, että kannan sisälläni tätä pientä ihmisen alkua. Meidän omaa pientä tähteä. Silti on näitä aikoja, kun vatsani ei tunnu minusta hyvälle. Moni ihminen sanoo, että raskaus pukee minua ja näytän kauniille. Niin no, näitä kommentteja saan tietenkin paljon nyt kun olen raskaana. Missä ne kommentit on silloin, kun minulla on parempi olla omassa kehossani? Missä ne on silloin, kun kaipaisin kehuja? Miksi minua ei kehuta, kun olen oikean kokoinen ja normaalipainoinen. Ehkä mä tarvitsen niitä kehuja juuri nyt, kaikkein eniten. Ehkä mä tarvitsen niitä todella juuri nyt. Tuntuuhan se hyvälle, että ihmiset näkee mut niin. Itse en vaan osaa nähdä itseäni niin. Teemu kehuu minua ja kertoo, miten söpö olen ison mahani kanssa. Hän jaksaa pitää minut järjissäni. Tuntuu hyvälle kun toinen ei näe minua ahdistavana, isona ja ällöttävänä.



En tiedä milloin, pääsenkö koskaan eroon anoreksia taustastani. Saanko koskaan todeta, että se ei vaikuta minuun mitenkään? Vieläkö mulla on työtä omassa minäkuvassani? Kuinka paljon? En ymmärrä mitä tekisin, että osaisin hyväksyä kroppani sellaisena kuin se on. Onko aivoissani jotain todella pahasti pielessä? Järjellä kun ajattelee niin eihän tässä ole mitään ongelmaa. Tämähän on vain hetkellistä. Kyllähän tämän nyt kestää. Enää muutama kuukausi ja tämä on ohi. No olisi ihme jos nyt romahtaisin ja en enää kestäisi. Totta kai kestän. Edelleen nämä on näitä tämän hetkisiä tunteita. Raskausvatsa ei ole minulle kaunis asia. Enimmikseen se on epämukava ja inhottava asia. Vaikka rakastan vauvan potkuja ja sitä, että saan kantaa sisälläni pientä ihmettä. Vaikka rakastankin sitä, silti tämä olotila on inhottava. Tuntuu pahalle kun vaatteet kiristää. Tuntuu pahalle, kun mikään ei mahdu päälle. Oma peilikuva ei imartele. Olen turvonnut. Naamani on turvoksissa sekä jalkani. Mahaani on alkanut tulla karvoja. Olen kaiken lisäksi todella karvainen. Ja niitä karvoja löytyy myös niskasta! En ole koskaan ollut näin karvainen. Olen iso ja karvainen! Mutta minä kestän tämän!


Tänään tuli täyteen 24+0 raskausviikkoa. Raskaudesta on kulunut nyt 60%. Olen selvinnyt hienosti! Mahassa kaikki on hyvin. Kaikkein tärkeintä, omasta olotilasta huolimatta on se, että meidän vauva voi hyvin. Hän kasvaa todella hyvin vatsassa ja potkut tuntuu joka päivä. Minä olen selvinnyt ja selviän! Olen hyvä äiti, kaikista näistä ajatuksista huolimatta. Siihen uskon.

- Eve

Kodin vaihdos

Ajattelin pari vuotta sitten, että en koskaan tulisi sopeutumaan Helsinkiin. Helsinki tuntui aivan liian isolle kaupungille näin pienelle ihmiselle. Nyt oon saanu asua täällä jo kahden vuoden ajan. Olen asunu kahdessa eri asunnossa ja pääsiäisenä on jälleen edessä muutto, uuteen kotiin. Muuttomatka on onneksi vain pari sataa metriä. Tuleva koti on minun ja Teemun ensimmäinen yhteinen koti, johon muutamme yhdessä. Nykyinen koti on ollut enemmän minun ja Aadan koti, koska ehdimme asua tässä kahdestaan puolen vuoden ajan, kunnes Teemu muutti meidän kanssa. Tuntuu hyvälle, että pääsemme muuttamaan yhteiseen kotiin. Tuleva koti on myös täysin uusi, vuokra- asunto joka valmistuu pääsiäiseen mennessä. Tuleva kotimme on kolmio, jossa on neljä neliötä enemmän tilaa sekä järkevämpi pohjaratkaisu. Tulevassa kodissa on myös kaksi ovellista makkaria, mitä odotetaan ehkä kaikista eniten. Tämä järjestely tuntuu hyvälle. Aada saa jatkaa samassa päiväkodissa sekä toimintaterapiassa. Neiti reagoi voimakkaasti muutoksiin ja varmasti myös tähän, mutta uskon, että tämä ei ole niin haastava muutos kun ympäristö on muuten jo tuttua sekä turvallista.

Mutta Helsinki, ihana kaupunki. Me tykätään asua Helsingissä. Me viihdytään täällä. Tää ratkasu tuntuu oikealle ja hyvälle. Rakastan tätä kaupunkia kokoajan enemmän. Tää on koti ja täällä mä viihdyn. Niin hullua! Pari vuotta sitten olin sitä mieltä, että en tuu koskaan sopeutumaan Helsinkiin. Uskon, että siihen vaikuttaa paljon se, että Teemu on asunut täällä jo kuuden vuoden ajan. Niin monta vuotta, että hän on täysin rakastunut tähän kaupunkiin. Toki pakko myöntää, että kyllähän me ollaan paljon puntaroitu myös paikkakunnan vaihdosta, koska nyt tulee uusi perheenjäsen.



Miksi? Tässä syyt siihen:


Paikkakunta

Minä olen kasvanut pienellä paikkakunnalla ja ajatus lasten kasvattamisessa pääkaupungissa on tuntunut ahdistavalla. Oikeastaan se on vieläkin melko ahdistava ajatus. Itse nautin ja rakastin asua pienemmällä paikkakunnalla. Koulumatka oli turvallinen ja jotain ihanaa siinä oli, että kaikki tunsi kaikki. Täällä ei pääse siihen samaan. Kosketuspinta on aivan erilainen. Tämä on yksi syy siihen, miksi on puntaroitu erilaisia vaihtoehtoja. 

Kaksi lasta/ Tukiverkosto

Toinen syy oli se, että kaksi lasta ei tule menemään siinä missä yksikin. Se tulee olemaan paljon haastavampaa ja faktahan on se, että täällä ei asu tukiverkostoa. Meillä ei asu kummankaan vanhemmat täällä ja lastenhoitajia ei ole. Olen unelmoinut siitä, että asuisimme samalla paikkakunnalla perheiden kanssa. Toisaalta se ajatus tuntuu edelleen hyvälle, mutta toisaalta taas ei. Kai se on sitä, että tähän järjestelyyn on jo niin ehtinyt tottua. Tähän, että me olemme kaukana ja kun halumme nähdä perhettä niin reissataan Tampereelle tai Seinäjoelle. Niin, onneksi on auto. Muun suuri haave ja rukous on, että, meidän elämään järjestyisi joku ihana esim. Mummo, jonka sydämellä on lapset. Mummo, jolla ei ole esim. Omia lapsenlapsia. Sellainen ihminen, joka haluaisi hoitaa lapsia silloin tällöin. Ihminen, joka antaisi täyden huomion ja täyden sydämensä meidän lapsille. Onko sellaisia mummoja? Sellaisia ihmisiä? Tukiperhe taas ei tunnu oikealle. Ja ystäviä joilla on jo lapsia niin heitä en halua vaivata. Se ei tuntuisi hyvälle. Jollain tapaa minua pelottaa se aika kun lapsia on kaksi. Uskon, että meidän parisuhde kestää sen, mutta fakta on se, että meidän täytyy saada yhteistä aikaa! Ei mikään parisuhde pyöri itsekseen, ilman kahdenkeskistä aikaa. Parisuhdetta täytyy hoitaa ja yhteistä aikaa tarvitsee. Ja kahden lapsen kohdalla se aika on kortilla. Näen sitä paljon ystävieni kohdalla, mutta myös töissäni. Toivon, että me saadaan kahdenkeskistä aikaa. 


Kaikesta huolimatta me ollaan tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Nyt juuri on hyvä. Tässä ja nyt. Me päästään uuteen kotiin ja saahaan jatkaa elämää tutuissa maisemissa. Tää on kaikkein järkevin ratkaisu myös Aadaa ajatellen. Tää on järkevin ratkaisu myös tulevan vauvan kannalta. Ja se tuntuu hyvälle, että me jäähään tänne Helsinkiin. Onhan tää kaupunki kuitenkin koti <3


ps. Instagrammissa sekä facebookissa kerroinkin jo uutiset. Raskausmyrkytys oli väärä hälytys. Täällä kaikki on hyvin. En ole ehtinyt pitää blogia ihan ajan tasalla, kun töitä on ollut niin paljon. Kiitos kuitenkin, kun huolehditte. Olette ihania <3

- Eve

Pysähdys

Tän raskauden aikana neuvolassa käynti on ollut ihan mukavaa. Ja itseasiassa oon jopa odottanut neuvolaa innolla. Neuvola aikoja on tosi vähän tässä raskaudessa, mikä tuntuu oudolle. Aadan raskaudessa aikoja oli paljon enemmän. Toki syy siihen oli tietenkin esikoinen ja se, että epäiltiin kehitysvammaista lasta. Tähän tahtiin tottuminen on ollut kuitenkin hankalaa.

Tiistaina oli taas neuvola ja Teemu pääsi sinne myös mukaan. Annoin ensimmäisenä pissanäytteen. Ja kappas se liuska valahti vihreäksi. Itkuhan siinä pääsi. Proteiinia virtsassa! Taas! Jo nyt! Mitä?! Neuvola täti otti uuden näytteen ja jälleen se valahti vihreäksi todella nopeasti. Kyllä proteiinia virtsassa ainakin 1 plussan verran. Mitattiin verenpaine ja se oli ihan ok normaali, vaikka verenpaineessa on lievä/ pieni nousu suunta kokoajan. Silti verenpaine on suht normaali. Huoli oli silti kova. Terveydenhoitaja kyseli, että onko minulla ollut:

-Päänsärkyä: kyllä on! Jopa aurallista pari kertaa.
-Valon arkuutta: kyllä on! Toki viimeisimpien viikkojen aikana ei niinkään.
-Turvotusta: vielä pientä, ei niin suurta mitä edellisessä raskaudessa.
- Ylävatsakipu: Ei merkittävää

  


Kaikki kirjattiin ylös. Tänään kävin verikokeessa. Jossa myös mitattiin kunnon rauta- arvot. Hemppari oli myös tosi alhainen. Alkuraskaudessa 120, nyt 88 ja toisella mittauksella 92. 

Tää kaikki tuntuu pahalle. Tuntuu pahalle, että virtsassa oli proteiinia. Tuntuu ahdistavalle, että se kaikki sama mitä kävin edellisessä raskaudessa läpi, saattaa uusiutua tässä raskaudessa. Eihän se varmaa ole. Saattaahan tämä olla väärä hälytys. Silti tää kaikki tuntuu älyttömän pahalle. Kaikki ne vanhat kipeät haavat alkoi vuotamaan jälleen verta. Inhottaa ja itkettää. 

Aadan kohdalla proteiinia löytyi virtsasta 1 plussan verran, rv 30. Siitä viikko niin verenpaineet alkoi kohoamaan. Sen jälkeen seurasin verenpaineita kotona. Ja rv 34 olinkin jo sairaalassa kun verenpaineet pomppasi 160/90. Sitten selvisi, että raskausmyrkytys on niin pahana, että vauva ei kasva enää kohdussa. Tietenkin se tulee mieleen, että jos nyt löytyy proteiinia virtsasta niin miten nopeasti nää asiat alkaa etenemään. Olenko neljän viikon päästä taas sairaalassa? Kohoaako multa verenpaineet pilviin seuraavien viikkojen aikana. Nyt viikkoja on 23+0 eli neljän viikon päästä olisin raskaana viikolla 28. Mitä jos vauva syntyy ennen rv 30 ? En pelkää sitä, etteikö pieni vauvamme selviäisi. En pelkää sitä, että joutuisin sairaalaan. En oikeastaan pelkää mitään. Uskon, että vauva selviää. Haluaisin silti kokea normaalin raskauden, ilman raskausmyrkytystä. Haluaisin kokea raskauden jossa vauva on turvassa. Haluaisin kokea sen, että mun istukka toimisi normaalisti. 


Nyt saan kotiin liuskoja ja voin tarkkailla proteiinin määrää itse. Lisäksi pitäisi hommata verenpainemittari. Täältä sitä ei saa neuvolasta lainaan. Toivon, että tämä kaikki on väärinkäsitys. Toivon, että tämä ei mene pahempaan suuntaan. Toivon, että selviän säikähdyksellä. Minä todella toivon sitä. Ja nyt jään odottelemaan neuvola tätin soittoa. Ehkä hänellä on hyvin uutisia? Ehkä tämä kaikki oli vain väärinkäsitys.



-Eve