Venyy ja paukkuu

Olo alkaa käymään kokoajan raskaammaksi. Maha kasvaa koko ajan enemmän ja enemmän ja se aiheuttaa ihan jäätävää kiristystä. Tuntuu, että koko mahaa särkee jatkuvasti. Tai no ei särje, mutta tuntuu inhottavalle. Maha on myös todella pinkeä, eikä anna periksi yhtään. Nyt jo? Miten kaikki mahdolliset oireet tulee tässä raskaudessa näin aikaisessa vaiheessa. Aadan kohdalla kaikki kävi paljon hitaampaa. Ja jos suoraan sanotaan, tykkäsin enemmän tyttömahasta. Se vatsa oli helpompi. Tämä maha tuntuu kasvavan ihan kamalaa vauhtia, aivan eri suuntaan ja jos tämä vatsa on jo nyt näin iso, mitä tämä on 5 kk päästä? En halua edes ajatella. Huh huh :D




En ole käynyt puntarilla nyt hetkeen. En siis tiedä paljonko painan. Ensimmäistä kertaa minulla on huoli, että onko paino noussut tarpeeksi. Sillä syön nykyään lähes ainoastaan hedelmiä, salaattia ja smoothieita. Kaikki mausteiset ruuat on jäänyt pois, sillä närästys on todella kovaa. Eikä tähän närästykseen auta mikään lääke. Seuraava neuvola on maaliskuussa, ehkä sitten selviää, paljon painoa on tullut. Se on muuten ollut myös hyvin outoa, että neuvolassa käydään harvoin. Välillä unohdan jopa, että olen raskaana. Esikoisesta oli kokoajan perillä, että millä viikolla mennään. Nyt en ole. Joudun kokoajan tarkkailemaan puhelimeni sovelluksesta, että mikä viikko on meneillään. Välillä mietin, että miksi se on näin. Olenko jotenkin huonompi äiti, kun en ole niin perillä raskauden kulusta, mitä esikoisen aikaan. Eihän se sitä ole. Ihan hyvä äiti minä olen. Tämä vain ei ole minulle täysin uusi juttu. Toisaalta niin erilaista, mutta toisaalta tuttua. Toisaalta niin uutta, mutta toisaalta taas niin tuntematonta. 

Raskaus on silti ihanaa aikaa, vaikka tämä on myöskin raskasta. On ihanaa kantaa vatsassa pientä ihmettä. On etuoikeus olla raskaana ja kiitän tästä Jumalaa, joka päivä! On aivan mieletöntä, että meille syntyy kesällä pieni poika. Poika, jolla tuntuu olevan kaikki todella hyvin kohdussa. Poika, joka on iltavirkku aivan niin kuin isänsä. Poika, joka nukkuu silloin kun olen liikkeellä ja on hereillä, kun minä haluaisin nukkua. Poika, joka potkii kymmeniä potkuja tunnissa. Poika, joka tuntuu olevan vilkas. Poika, joka tuntuu niin omalle pojalle <3 Rakastan tätä pientä ihmettä niin älyttömän paljon <3 Ihanaa, että minusta tulee kesällä äiti, kahdelle lapselle. Ihanaa, että minusta tulee pojan äiti. Ihanaa, että pian me ollaan nelihenkinen perhe. Pian meidän auton takapenkillä on kaksi turvaistuinta. Pian meidän kotona tuhisee kaksi lasta. Elämä on jännää ja ihmeellistä. Aivan ihanaa!




- Eve



Tunteikas rakenneultra

Rakenneultra on vihdoin ohi! Aluksi rakenneultra jännitti todella paljon, mutta kuluneen viikon ajan minulla on ollut todella luottavainen fiilis. Olen halunnut uskoa siihen, että masussa kaikki on hyvin. Halusin ajatella ja haluan edelleen ajatella, että tämä on raskaus, jossa saan kokea miltä tuntuu normaali raskaus. Tämä on raskaus, mikä on täysin erilainen ja sellaisena olen halunnut ottaa tämän vastaan. Alkuraskaus oli vaikea ja silloin oli ne suurimmat pelot. Edelleen syvällä sisimmässäni on pelkoa ja jopa ahdistusta, mutta mitä pidemmälle tämä raskaus tuntuu etenevän niin sitä luottavaisemmalla mielellä olen. Eilen sanoin Teemulle, että mulla on tosi varma fiilis siitä, että masussa kaikki on hyvin. Ihmettelin, että uskalsin sanoa sen ääneen.


Varma fiilis oli oikeassa. Ensinnäkin ultra oli todella ihana kokemus. Meillä oli tänään aivan ihana kätilö. Hyvin huumorintajuinen ja hänen kanssaan heitettiinkin siinä useaan otteeseen läppää. Kätilö otti minut hyvin vastaan. Kyseli, että onko jotain mitä haluan erityisesti tietää ja jonka hän voisi tutkia tarkemmin. Sellaista en kuitenkaan ehtinyt ajatella. Kätilö ultrasi vauvan. Hänellä oli normaali sydän, aivot sekä kaikki raajat vastasi hyvin viikkoja. Hänen virtsarakkonsa toimi ja munuainen näytti hyvälle. Hän sanoi, että vauvalla on kaikki hyvin. Istukka sijaitsee aivan edessä ja vauva on tällä hetkellä asennossa, jossa pystyy potkimaan hyvin virtsarakkoon. Ja sille on kyllä tuntunut useamman viikon. Juuri viikonloppuna sanoin Teemulle, että nyt ei enää mennäkkään leffaan, kun kokoajan saa rampata pissillä.


Kätilö kysyi myös, että haluammeko tietää sukupuolen ja tietenkin me halusimme. Pippelihän siellä vilahti ja poika sitä oikein ylpeänä myös esitteli. Meille on siis todella todennäköisesti tulossa kesällä poika. Käsittämätöntä! Ja minulla kun oli niin vahva tyttö fiilis! Näin se elämä yllättää. Toki viime kuukausi on ollut olo, että mitä jos siellä on oikeasti poika? Huomasin, että maha on alkanut kasvamaan suoraan eteenpäin. Se ei enää leviä sivuille. Aluksi maha tuntui leviävän ainoastaan sivuille, mutta nyt suunta on kääntynyt. Se jotenkin herätti epäilykset, kun maha on aivan eri muotoinen kuin edellisessä raskaudessa. Ja kyllä tämä uutinen on aivan ihana! Täydellistä. Niin ihanaa saada meidän perheeseen pieni poika <3 Ollaan täällä tänään fiilistelty, mietitty mille hän mahtaa näyttää ja kehitelty hänelle nimeä. On tää jännää aikaa!

Aada on toki edelleen sitä mieltä, että tuleva vauva on hänen siskonsa. Hän ei millään haluaisi uskoa, että masussa on poika. Silti tämä vauva on hänelle varmasti todella rakas ja he tulevat varmasti todella hyvin toimeen keskenään <3 Aada tarvitsee vain aikaa ja varmasti hän rakastuu vauvaan, kun näkee hänet <3



- Eve

Ahdistava imetys

Mun ajatukset imetyksestä on melko ristiriitaiset. Aadan kohdalla, kun se imetys ei vaan onnistunut. Mielestäni yritin kaikkeni, mutta ei siitä mitään tullut. Toki muistan kyllä hyvin ne kommentit, joissa sanottiin, että mun pitäis olla koko päivä rinnat paljaana. Lapsi tietenkin sylissä ja, että kyllä se sitten imee rintaa. Kunhan vaan tarjoat sitä rintaa vaan 24/7. Ehkä on niitä äitejä, jotka oikeasti pystyy tähän ja tekevät sen mielellään. Minusta se ei vaan tuntunut hyvälle. Kokeilin, mutta se ahdisti. Jonkun mielestä olen varmasti luovuttanut liian nopeasti, mutta itse ajattelen, että sillä tavalla miten se maito vauvalle menee ei ole niin suuri merkitys. Olen äidinmaidon puolesta puhuja. Toki Aadalle pystyin pumppaamaan maidon vain 2kk ajan, jonka jälkeen neiti kasvoi korvikkeella. Yritin pumpata kauemmin, mutta kun Aada ei jaksanut/ halunnut ottaa imuotetta rinnasta, maidon tulo loppui. Yritin jotain imetys helmiä, imetysteetä sekä pumpata käsillä, sähkö ja käsikäyttöisellä pumpulla. Maidon tulo lakkasi silti, koska luonnollista imuotetta ei ollut. Tämän jälkeen siirryttiin korvikkeisiin. En kadu sitä. Olen siitä ajasta erittäin ylpeä, minkä Aada sai äidinmaitoa. Mielestäni olin hyvä äiti, joka pystyi tarjoamaan lapselleen 2kk ajan äidinmaitoa. Tuntuihan se pahalle, kun en pystynyt antamaan lapselle äidinmaitoa pidempää aikaa. Koin, että olin epäonnistunut.



Tässä raskaudessa haluaisin, että imetys onnistuisi. Haluaisin onnistua siinä. Silti siihen liittyy monia pelkoja ja ajatuksia. En tiedä miten sopeudunko siihen, että lapsi on niin kiinni minussa. En tiedä miten sopeudun siihen, että minä olen ainoa, mistä se ruoka tulee. En tiedä miten sopeudunko siihen, että en pysty työntämään jollekin toiselle vastuuta lapsen syöttämisestä. Aadan kohdalla se oli helppoa, kun neiti joi pullosta. Milloin syötti mummi, eno tai ystäväni.

Olemme puhuneet tästä paljon Teemun kanssa, lukuisia keskusteluja. Olemme miettineet parasta vaihtoehtoa, että minusta tuntuisi hyvälle, mutta että myös vauva saisi parhaalla tavalla maidon. En tiedä tuleeko tämä onnistumaan. En tiedä suostuuko tämä vauva syömään rintaa tai pulloa. Toivoisin, että voisin imettää vauvaa mahdollisimman paljon, mutta haluisin, että osa ruokailuista menisi pullosta. Toivoisin, että myös Teemu voisi antaa vauvalle maitoa. Toivon todella, että pystyisin pumppaamaan maitoa pakkaseen valmiiksi joka päivä ja vauva saisi joka päivä pari kertaa maidon pullosta. Tällöin minulla olisi aikaa, jolloin voisin hengähtää. Tällöin se helpottaisi sitä, että en ns. Ahdistuisi siitä, että vauva on niin kiinni minussa. Ehkä sana ahdistus on liian jyrkästi sanottu.



Imetys joka tapauksessa pelottaa minua. Mielestäni se on tärkeä ja kaunis asia! Etenkin luonnollinen! Ja tästä syystä haluan, että se onnistuu. En ymmärrä niitä ravintoloita jotka kieltää imetyksen. En ymmärrä niitä ihmisiä jotka kauhistelevat sitä. En ymmärrä niitä lauseita, jotka sanovat imetyksen olevan ällöttävää. Imetys on kaunis ja luonnollinen asia. En kuitenkaan koe olevani tässä asiassa täysin kuin muut. En koe olevani sellainen äiti, kuin moni muu. Koen olevani jokseenkin erilainen. Koen jopa, että minussa on jotain vikaa. En tiedä miksi se ajatus siitä, että lapsi on koko ajan rinnalla, tuntuu niin pahalle. Suoraan sanottuna se tuntuisi paremmalle, että en imettäisi vauvaa koskaan. Pumppaisin mieluummin vauvalle kaiken maidon, siihen saakka kun vauva on 9kk. Haluan todella, että vauva saa äidinmaitoa. Se on älyttömän tärkeää. Sitä minä haluan ja siksi ajatukseni ja fiilikseni on todella ristiriitaiset. En oikein tiedä, että miten kirjoittaisin ajatuksiani sanoiksi. 

Miten sen vauvan liika ihokontakti voi ahdistaa?
 Miksi se ajatus siitä ahdistaa näin paljon? 

Minähän rakastan lapsia. Nautin siitä ajasta, kun Aada oli vauva. Oli ihanaa pitää Aadaa paidan sisällä. Oli ihanaa pitää häntä sylissä. Kävin usein Aadan kanssa yhdessä suihkussa, että pystyin pitämään häntä aivan lähelläni. Halusin olla lapselleni turvapaikka. Miksi siis tämä asia ahdistaa näin paljon? En ole kylmä äiti. Olen äiti joka pitää sylissä, hoitaa ja lohduttaa. Olen äiti, joka osoittaa hellyyttä halauksilla ja suukoilla. Suukotan Aadaa monta kertaa päivässä. Siksi en ymmärrä miksi tämä voi mietityttää näin paljon. Samat nämä ajatukset oli silloin Aadasta, mutta ne kaikki jäi sen epäonnistumisen taakse. Epäonnistuin, kun en saanut lastani rinnalleni. Epäonnistuin kun lapseni ei suostunut imemään rintaani. Hän ei jaksanut, hän oli liian pieni. En osannut silloin olla armollinen itselleni. Olin jyrkkä ja ankara. Pidin itseäni todella huonona äitinä ja niin piti moni muukin. Ehkä se imetys on se mittapuu, joka kertoo, kuka on hyvä ja huono äiti. Ehkä minä olin huono äiti monen mielestä. Itse ajattelin silloin niin, mutta enää en ole niin julma ja ankara itselleni. Yritin parhaani ja se riitti. Olin ja olen paras mahdollinen äiti Aadalle. Tiedän sen nyt.


- Eve

Mitä jos siellä onkin poika?

Nyt on raskausviikkoja täynnä 19+0 !
Rakenneultra kutkuttaa mielessä ja pientä jännitystäkin on jo ilmassa.
Siihen olisi aikaa nyt 11 päivää!

Fiilikset on melko sekavat. En tiedä jännitänkö, pelkäänkö vai odotanko sitä innolla. En pelkää sitä, että mitä jos sieltä löytyy jotain. Pelkään ehkä enemmänkin lääkäriä ja sitä millä tavalla hän ottaa minut/ meidät vastaan. Tai en tiedä onko sana "pelkään" vähän liian vahvasti sanottu. Ehkä enemmänkin jännitän sitä, että millainen lääkäri on vastassa. Jännitän myös sitä, että ihastellaanko siellä meidän pientä vauvaa vai kauhistellaan. Ajatuksia on paljon ja ajatukseni on myös hyvin ristiriitaiset. Tässäkin huomaa jälleen sen, miten menneisyys vaikuttaa. Silti huomaan sen, että mitä pidemmälle tämä raskaus etenee, sitä luottavaisempi olen. Pari päivää sitten tunsin jo vauvan ensimmäisen potkun. Hän potkaisi kättäni. Se oli pieni ja hento potkaisu ja aivan ihana sellainen. Yritän myös ajatella tämän niin, että se on ultra, jossa näen taas tämän pienen ihmeen. Se on ultra, jossa tapaamme meidän ainutlaatuisen tähtemme ja saamme tietää, onko hän tyttö vai poika. Sitä odotan paljon, että saamme selville hänen sukupuolen.


Sukupuolta kohtaan fiilikset on myös melko sekavat! Olen ostanut vauvalle vaaleanpunaisia vaatteita, koska melko pitkään minulla on ollut olo, että hän on tyttö. Nyt kuitenkin viimeiset 5 vko on ollut sekava olo. Mitä jos siellä onkin poika? Sydämen äänet kuulosti alussa samalle, kuin Aadalla. Nyt kuitenkin se ei ole enää hevosen laukkaa vaan pikemminkin höyryveturin ääntä. Sydämen syke on myös hieman alhaisempi kuin alussa. Jossain vaiheessa se oli 155-160 paikkeilla! Nyt enemmänkin 145! Kai se on ihan normaalia, että sydän lyö nyt hitaampaa? Ja tämä 145 on siis keskiarvo lukuisista kuuntelukerroista. En halua uskoa mihinkään myytteihin siitä, että onko se nyt tyttö kun sen sydämen syke on tuollainen. Jokainen tapaus on yksilöllinen ja en halua niihin turhaan uskoa tai luottaa! Mutta myönnettäköön, että kyllä näitä miettii! Kai se kuuluu tähän raskauteen, että vähän selvittelee ja arvuuttelee, että kumpikohan se siellä mahtaa olla.

Meille on tervetullut kumpi vain. Enemmän ollaan toki voisiko sanoa, että valmiimpia ottamaan tyttö vastaan siis siltä osin, että nimi on valmiina ja osa vaatteista. Aada on myös alusta saakka ollut sitä mieltä, että sieltä tulee hänelle sisko. Olen jotenkin sisäistänyt mieleeni kuvan tytöstä. Jos se nyt onkin poika, tuntuu sille, että raskaus alkaa alusta, koska olen ajatellut vain tyttöä. 
Tyttö siis olisi minulle itselle luontevampi kuin poika. Teemulle panikoinkin hetki sitten sitä, että en osaisi olla pojan äiti. Pojan! Miten sitä ollaan pojan äitiä? Mitä poikien kanssa tehdään? Miten osaan ikinä tukea häntä oikeanlaisissa asioissa yms. No joo tätä enemmänkin naurettiin Teemun kanssa, että niin. Onhan se täysin erilaista. Hahha, mutta voi miten ihanaa olisikaan olla pojan äiti <3


Tällä hetkellä käyn töissä 3-4pv/vko. Pääosin olen tehnyt pari 4h tunnin päivää ja pari 6-8h tunnin päivää. Ensi viikosta lähtien työt vähän lisääntyy, kun pahoinvointi sekä väsymys on hieman helpottanut. Tulevilla viikoilla onkin täysiä päiviä 4pv ja yhtenä päivänä 3h vuoro. Tämä järjestely on toiminut todella hyvin. Aada on saanut olla enemmän kotona ja myös jatkossa hänellä on ainakin 1 vapaa viikossa. Edelleen aamut menee aivan sumussa. Oksennan aamuisin, mutta ympäri vuorokautinen pahoinvointi on onneksi väistynyt. Toki nyt on alkanut inhottava närästys. Tällä hetkellä en pysty syömään tonnikalaa, maustettua kanaa tai jauhelihaa. Kanassa voi olla ainoastaan suolaa. Tällä hetkellä syönkin enimmikseen kanasalaattia. Se ei närästä. Kaapista löytyy myös maitoa, manteleita, ruokasoodaa, jäätelöä, maustamatonta jogurttia. Näillä on pärjätty toistaiseksi. Tämä on todella inhottava vaiva. Toivon, että tämä helpottaisi, mutta pahoin pelkään, että tästä kärsitään loppuun saakka.

Töihin vielä palatakseni. Rakastan siis työtäni ja teen sitä koko sydämelläni. (lapsi perheiden kotipalvelu) Silti minua mietityttää, että kuin pitkään voin enää nostella lapsia. Pari viikkoa sitten nostin n. 20kg painoisen lapsen keinuun ja alas. Sen jälkeen tuli pieni supistus, mutta ei kipeä. Sen jälkeen olen miettinyt, että kuinka pitkään uskallan nostella. Aada painaa onneksi vain 10kg, mutta hänenkin kantaminen on alkanut käymään raskaaksi. Olen päättänyt, että jos voin hyvin ja yllätyksiä ei tule niin teen töitä toukokuun puoliväliin saakka. Aada syntyi ennenaikaisena, myös lääkärit odottavat, että myös tämä lapsi syntyy aikaisemmin. Vaikka edellisessä raskaudessa tulikin raskausmyrkytys, se ei ollut ainoa syy siihen, että hän syntyi ennenaikaisesti. Istukka toki ei toiminut oikein ja lapsi ei enää kasvanut. Silti minun keho alkoi itse käynnistämään synnytystä jo rv 34. Muistan, kuinka limatulppa irtosi ja olin parille sormelle auki. Tämän vuoksi on siis otettava huomioon se, että kehoni saattaa käynnistää myös seuraavassa raskaudessa synnytyksen vähän liian aikaisin. Siksi tuntuukin luontevalle jäädä töistä pois 1,5kk ennen laskettua aikaa. Eli silloin viikkoja olisi n. 33. Aada syntyi 35+1. Silti ikinä ei voi tietää ja hyvin mahdollista, että vauva syntyy vasta rv 40--> Kaikki on mahdollista :)

Katsotaan miten käy ja kumpi sieltä tulee! 
Jännityksellä ja innolla odotan!




-Eve