Pelottava ja ahdistava ULTRA

Ultra.
Jollekkin tuo sana on täynnä intoa ja odotusta.
Jollekkin toiselle sanasta tulee ensimmäisenä mieleen pelko.

Minulle tuo sana nostaa karvat pystyyn ja tuo jälkimmäinen sana on enemmän se tunne, joka nousee pinnalle, sanan kuultua. Kun ajattelen niitä ultria, mitä Aadasta tehtiin, karvat nousee todellakin pystyyn. Minulle ultra lähinnä tarkoittaa sitä, että lapsesta etsitään ainoastaan kaikki virheet. Ei olla iloisia siitä pienestä ihmeestä vaan kauhistellaan ääneen sitä, että minkälainen lapsi siellä kasvaa. Niitä vikoja oikein kaivamalla kaivetaan esiin. Se on minun kokemukseni kunnallisen puolen ultrasta. Kokemukseni ei ole hyvä, kaunis tai ainutlaatuinen. Se on kaukana siitä. Ja siitä tämä tekstikin on saanut juurensa. Tiedän toki, että miksi näin on tehty. Kaikkihan johtui siitä niskapoimuturvotuksesta. Sehän oli melkein 5mm! Sen vuoksihan Aadaa tarkkailtiin suurennuslasilla ja mietittiin, että mitä muita vikoja hänessä on. Sen vuoksi tuli lähete lääkärille, joka ultrasi uudestaan. Ei se ollut hieno kokemus. Se oli kaukana siitä. Se oli ahdistava ja inhottava kokemus. Minä halusin keskittyä pieneen ja kauniiseen lapseen, mutta se riistettiin minulta. Se riistettiin niillä kauhistuksen sanoilla. Se riistettiin sillä, että kukaan ei ollut kanssani onnellinen. Se riistettiin sillä, että kaikkien kasvoilta näkyi vain lause: "MEILLÄ ON ONGELMA". Siitä ultrasta lähdin shokissa verikokeisiin, joista selvisi 25% riski saada downlapsi. Niin, voitte kuvitella miten paljon siitä kaikesta tuli painetta ja ahdistusta? Minä yritin pysyä positiivisena, mutta se oli vaikeaa.



Miksi palaan tähän nyt. Tämän ihanan pienen tähden ultra lähestyy. (teksti kirjoitettu ennen ultraa. kuvat tekstissä on kuitenkin otettu tähden ultrassa. Lopussa tekstiä, että miksi näin, vähän väärinpäin.) 
Mitä tunteita se minussa herättää? Juurikin tätä mainittua pelkoa ja ahdistusta. Mitä jos jälleen tätä pientä tähteä tutkitaan suurennuslasin läpi ja etsitään vikoja. Etsitään niitä vikoja jotka oikeuttaa tuomaan abortin vaihtoehtona jälleen eteeni. Miksi lääkärit eivät voi ymmärtää kerrasta, että en tee aborttia piste ja lopettaa sen jankkaamisen siihen? Sehän on todella helppoa vaan puhua ja puhua abortista ja sen helppoudesta.

"Hei puhutaan perheelle abortista
ja sen jälkeen tää ongelma on hoidettu."


Jälleen kerran minä kysyn, että miksi? 
Miksi ihmeessä tähän maailmaan ei saa syntyä kehitysvammaisia lapsia? 
Miksi? 
Eikö he ansaitse elää? 
Eikö he ansaitse mahdollisuutta?
Eikö erityislapset ansaitse mahdollisuutta? 
Miksi tänä päivänä äideille ja perheille on tärkeämpää se, 
että lapsi on terve kuin se, että se hengittäisi?


Se kliseinen lause, joka nostaa minussa aina kylmät väreet;

"Ei sukupuolella ole väliä, kunhan lapsi on terve." 

Mitä jos se ei ole terve? Ihan kuin tuo lause jo huutaisi sen, että jos se lapsi ei ole terve niin hän ei ole tervetullut maailmaan. Voi kuule, sinun kullannuppusi voi sairastua 2v vakavasti tai hänellä saatetaan huomata kehitysvamma. Sinun 5v lapsesi saattaa jäädä auton alle ja ei kävele sen jälkeen enää ikinä. Hylkäätkö hänet sitten? Senkö jälkeen sanot, että en mä tälläistä halunnut. En halua olla tuon äiti. Mielestäni tätä lääkärit/ kätilöt puhuvat. Tätä he syöttää meille. Tätä tämä maailma syöttää meille. Tähän maailmaan ei ole tervetulleita kehitysvammaiset, erityislapset tai muuten vaan erilaiset lapset. Tätä mieltä on moni minunkin tuttavani, järkyttävää. Nyt myös tässä raskaudessa olen kuullut tuon lauseen, että kunhan lapsi on terve. En minä ajattele niin. Minä ajattelen, että tärkeintä on se, että lapsi hengittää. Tärkeintä on se, että hän on lapsi. Tärkeintä on se, että hän pääsee rakastavaan perheeseen. Tärkeintä on se, että lapsi saa syntyä tähän karuakin karunpaan maailmaan. Mielestäni vain näillä asioilla on merkitystä. Hän kelpaa juuri sellaisena, kuin hän on. Hän saa olla juuri sellainen kuin hän on. Ei hänen kehitysvamma tee hänestä huononpaa. Ei mikään hänessä tee hänestä huononpaa. Ei mikään! Hän on täydellinen juuri sellaisena kuin hän on. Ja tämä, juuri tämä pätee jokaiseen lapseen. Sinun lapsesi ja sinä olette ainutlaatuisia! Olit minkälainen tahansa. Sinä olet ainutlaatuinen. Et ole huonompi. Et ole vähäisempi. Ei minun tyttäreni ole yhtään vähäisempi, vaikka häneltä puuttuu toinen x kromosomi! Se on vaan kromosomi! Mitä sitten??!! Eikö hän ansaitse paikkaansa tässä maailmassa? Eikö hän saisi elää? Hän saa elää täysin normaalia elämää. Hän on täydellinen juuri tuollaisena. Minä ajattelen näin ja juuri tätä minä haluan opettaa lapsilleni. He ovat ainutlaatuisia ja kauniita!


Katso tätä kuvaa. Voitko oikeasti sanoa, että tämä lapsi ei olisi ansainnut mahdollisuutta elää, koska hänestä oltiin täysin varmoja, että hän on kehitysvammainen?
Oltiin varmoja, että minusta ei olisi äidiksi tälle täydelliselle lapselle. Oliko minusta?


Ja kyllä, olen todella kriittinen tässä asiassa. En hyväksy aborttia, enkä tule koskaan hyväksymään. Minun mielestäni ihan jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden. Ihan jokainen lapsi on täydellinen. Erityinen. Kaunis pieni yksilö. Sillä ei ole mitään merkitystä onko hän sellainen, minkälaisen kuvan tämä maailma antaa. Tämä maailma on julma ja ankara paikka. Tämä maailma ei hyväksy erilaisia lapsia, ihmisiä. Huomaahan sen jo kouluissakin. Jos et kulje massan mukana niin sinua kiusataan. Et saa olla se joka olet. Et ole kaunis jos et kulje massan mukana. Sitähän tämä maailma syöttää. Ja siksi myös yhä nuorempi LAPSI meikkaa. Siksi yhä nuorempi LAPSI näyttää aikuiselta ja niistä on vaikea arvata ikää. Sitähän tämä maailma syöttää. Niin. Sinun pitää olla tietynlainen, että kelpaat. Miten se onkin kamalaa ja se tekee hallaa jokaiselle yksilölle. Se rikkoo ja se satuttaa. Miten paljon nuorilla, lapsilla on ulkonäkö paineita. Miten paljon niitä onkin tänä päivänä. Miten paljon on itsemurhia. Miten paljon on itsetuhoisuutta. Mistä se johtuu? Ei meitä hyväksytä sellaisina, kuin me ollaan. Me ei saada olla niitä ketä ollaan.

Edelleen kysyn, että eikö se ole kaikkein tärkeintä, että se pieni lapsi on elossa?
Miksi niin moni on valmis hylkäämään lapsensa kun todetaan turvotus?
Aadalla todettiin turvotus. Se oli suuri turvotus. Se oli shokki. Mitä jos olisin kuunnellut lääkäreitä? Mitä jos olisin toiminut lääkäreiden ohjeiden mukaan? Aadaa ei olisi. Noin ihanaa, kaunista ja täydellistä tyttöä ei olisi. Jälleen kerran itken kun ajattelen sitä. Mitä jos oikeasti olisin tehnyt niin miten minua neuvottiin toimimaan. Ette usko, miten monta kertaa on tehnyt mieli käydä näyttämässä Aadaa sinne sairaalaan ja kertoa, että tämä on se tyttö josta sanoitte, että se on kehitysvammainen. Etenkin sille lääkärille, joka etsi rakenneultrassa Aadasta down piirteitä, etenki kasvoista. Aada teki pusukala ilmeen, mikä on kuulemma tyypillinen downlapsille. Lääkäri otti siitä kuvan, tulosti sen ja sanoi, että tämä on hyvin tyypillistä downeille. Tuo muisto on minulla edelleen tallessa ja piirtynyt mieleeni jäädäkseen. Ahdistavaa. Onhan se totta, että Aadan raskaudessa olin nuori. Olin 5v nuorempi kuin nyt. Ymmärrän sen, että lääkärit ajattelivat minun parastani. He eivät tunteneet minua. He ihmettelivät päättäväisyyttäni. He eivät lukeneet papereista kuin syntymäaikani, että olin -93 syntynyt ja silloin juuri täyttänyt 20v. Olihan minä nuori ja olen edelleen, mutta silti se ikä ei kerro onko kypsä ottamaan vastaan kehitysvammaista lasta vai ei. Ikä on vain numeroita. Se ei sano yhtään mitään. Minua pidettiin pentuna, lapsena ja tyhmänä. Silti minä tiesin mihin olin ryhtymässä paljon paremmin, kuin yksikään niistä lääkäreistä. Tai kukaan niistä ihmisistä lähelläni, jotka myös sanoivat " Ehkä se abortti voisi olla paras vaihtoehto. Minä tekisin abortin tuossa tilanteessa. Kyllä se niin on, että itse en pystyisi pitämään sairasta lasta". He eivät tienneet mitään. Silti minä ymmärrän niitä heitä jokaista. He tekivät työtään, kertoivat mielipiteensä ja siksi he reagoivat niin. Yritän arvostaa heitä parhaani mukaan. Vaikka myönnän, se on välillä todella vaikeaa.

Tässä raskaudessa olen liittynyt mammaryhmään. Ihanaan ryhmään. Silti minussa herää paljon tunteita, kun luen heidän keskusteluista siitä, miten he huokaavat helpotuksesta kun niskapoimuturvotus, verikokeen riskiluku on normaali. Mielestäni tuosta on tehty elämää suurempi asia. Se ohjailee paljon äitejä. Se turvotus, sen mittaus ja se tulos. Jokainen äiti jännittää sitä, rukoilee sitä, että se tulos olisi normaali. Toivoo koko sydämestään, että lapsi olisi kunnossa. Jos turvotuksessa ilmenee jotain niin hyvin moni äiti miettii vakavissaan aborttia. Ei uskalla ottaa huomioon sitä, että se turvotus ei välttämättä kerro onko lapsi kehitysvammainen. Se on vain testi ja tulos. Se ei saisi olla se joka määrittää sen, että tekeekö abortin vaiko ei. Se ei saisi olla asia joka määrittää koko lapsen. HALOO se on vain testi. Ihan niinkuin se testin tulos kertoisi sen, että se pieni ihme ei ole enää rakas. Se suhde siihen lapseen onkin yhtäkkiä tuhoutunut, koska testi sanoo niin. Koska riskiluku on suuri tai turvotus suuri! Lisäksi moni ei uskalla ottaa sitä askelta, että hänestä tulisi erityislapsen äiti. Ei uskalla nähdä itseään erityislapsen äitinä. Ymmärrän heitä. Oli se minullekkin vaikeaa. Ja kuinka usein mietin sitä, että onko minusta siihen. Kyllä minusta oli siihen ja on edelleen. Olen halunnut huutaa koko maailmalle, miten kiitollinen ja ylpeä olen tyttärestäni! Kiitos Jeesus, että minä saan olla erityislapsen äiti! En muuttaisi sitä mistään hinnasta! Paljon se ottaa, mutta vielä enemmän se antaakin!



Aadan raskaudessa suostuin kaikkiin mahdollisiin verikokeisiin. Ainoa mihin en suostunut oli lapsivesiseulonta. Siitä kieltäydyin. Tänä päivänä kadun sitä, että osallistuin niihin. Minun tilanteessa se kaikki toi turhaa pelkoa. Se kaikki synnytti turhaa stressiä. Ja se kaikki oli aivan turhaa. Raskaus ei ollut paras mahdollinen. Yöt oli katkonaisia ja ne lukuisat hetket kun pelkäsin ja itkin vessan lattialla huutaen Jumalaa. Huusin apua tilanteeseen. Koskaan en rukoillut, että lapseni ei olisi kehitysvammainen. Rukoilin, että saisin voimaa ja apua. Rukoilin, että lapseni hengittäisi, kun hän syntyisi. Se oli se, mitä rukoilin ja pyysin. Sen kaiken sain. Hän vastasi rukouksiini. Sain enemmän. Sain parempaa. Sain erityislapsen.

Tuon kokemuksen vuoksi olemme Teemun kanssa päättäneet, että tässä raskaudessa emme osallistu mihinkään seulontoihin. En halua verikokeeseen, enkä halua tietää niskapoimuturvotuksen tulosta. Vaikka näistä selviäisi mitä tahansa niin se ei vaikuttaisi siihen, että pidämmekö lapsen. Me pidämme tämän lapsen, oli hän millainen tahansa. Haluamme suojella tätä lasta siltä kaikelta turhalta stressiltä. Haluamme antaa tälle lapselle turvallisen ja hyvän raskausajan. Haluamme, että tämä lapsi saa kokea olevansa täysin turvassa. Haluamme iloita tästä lapsesta. Haluamme ottaa hänet vastaan sellaisena, kuin hän on. Täydellisenä yksilönä.

----

Kirjotin tämän tekstin puhelimeni muistiinpanoihin ennen ultraa. Halusin julkaista tämän teille nyt vaikka paljon mietin, että haluanko julkaista näin ehkäpä jopa raakaa tekstiä. Tekstiä, mikä on todella pitkä. Päätin kuitenkin julkaista tämän, kun sain luettua tekstin Teemulle.
Ultra on nyt tosiaan takana päin. Meillä oli aivan ihana kätilö, joka ultrasi mahan päältä. Juttelimme ennen ultraa niskapoimusta ja kätilö otti hyvin vastaan toiveemme. Hän sanoi, että katsoo turvotuksen silmämääräisesti ja ei mittaa sitä tai kerro tulosta meille. Ja jos turvotusta olisi ollut todella paljon silmämääräisesti huomattavissa niin olisi kertonut siitä meille. Olin todella helpottunut. Vauva oli todella vilkas ja liikkui paljon. Hänellä oli varpaat välillä suussa ja välillä heitti kuperkeikkaa. Liikkui kokoajan, todella vilkas! Niin ihana pieni. Kyyneleet siinä tuli, kun jälleen pienen näki. Hän oli kasvanut niin paljon. Pieni ei jaksanut pysyä hetkeäkään paikoillaan ja mittojen saaminen oli hankalaa. Mitaksi saatiin n. 1pv pienempi ja siksi laskettua aikaa ei muutettu. Laskettuaika pystyy siis samana 6.7.2018. Postauksen kuvat on kuvia, meidän pienestä tähdestä <3 Aada haluaa joka päivä ihastella vauvan kuvia. Hän odottaa sisarusta innolla vaikka pientä mustasukkaisuuttakin on jo havaittavissa.


- Eve

7 kommenttia

  1. Moi! Ymmärrän hyvin näkökantasi siihen että liinaa seulotaan ja etsitään poikkeavuuksia, mutta toisaalta unohdit mielestäni yhden tärkeän näkökulman. Seulat ja ultrat eivät ole vain paikkoja, joissa etsitään syytä aborttiin vaan voivat parhaimmassa tapauksessa pelastaa lapsen! Jos esimerkiksi ultrassa huomataan vakava sydänvika tai muu vastaava, voidaan synnytys järjestää ja suunnitella paikassa jossa on paras mahdollinen hoito ja vauvan selviytymisennustetta parannetaan. Uskon että itsekin haluaisit tehdä kaikkesi, jotta se pieni ihme saisi elää syntymänsä jälkeen. Ultrilla voidaan myös huomata ajoissa, jos vauvan olo käy kohdussa hankalaksi j ottaa hänet ulkopuolelle kasvamaan jo aiemmin. Olen samaa mieltä siitä, että raskautta ja vauvoja on jo liikaakiin medikalisoitu, mutta nämä em. asiat ovat myös mielesni tosi tärkeä näyte siitä mitä hyvää seulonnoilla saadaan aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa ja tekstissä tosiaan puhuin vain omasta kokemuksestani :) Ehkä kun taas tuosta minulla ei niinkään ole kokemusta niin en myöskään osaa ajatella sitä tuolta kantilta! Mutta kiitos kommentistasi. Onhan se nuinkin. todellakin :) Se todella voi pelastaa myös lapsen hengen! Ja arvostan sitä mitä lääkrit tekevät ja miten mahtavaa on se, että tänä päivänä lääketiede on kehittynyt niin paljon, että lasta voi tarkkailla ultralla ja nähdä miten lapsi kehittyy kohdussa. Kyllä! Se on ihmeellistä ja kiitoksen paikka. Ei kaikkialla ole asiat näin hyvin. Jotenkin ajattelen myös itse paljon siltä kantilta, että lapsia on syntynyt maailmaan vaikka olisi mikä kehitysvamma ja he ovat saaneet hyvää hoitoa vaikka ultrassa ei olisi edes löydetty kehitysvammaa. Näitäkin kun on, että kehitysvammaa ei ole ultrassa edes huomattu.

      Poista
  2. Hei! Ymmärrän tunteitasi ja ajatuksiasi todella hyvin. Minulla on kolme (tervettä) lasta, mutta lisäksi kaksi keskenmennyttä raskautta rv13 ja rv12. Molempien keskenmenojen tapahduttua sain paljon kommentteja sanomaltaan "hyvä juttu, olisi varmaan ollut vammainen". Mitä ihmettä, ei noin kuulu sanoa! Lapsi on ollut minulle rakas heti kun olen saanut odotuksesta tietää, ja kyllä minä olisin heidät vammaisinakin halunnut syliini ja elmääni. Kolmannen lapsen kohdalla ehdittiin myös hetki epäillä kehitysvammaa ja sain kuulla, että olisi typerää ja vastuutonta synnyttää vammainen lapsi. Käsittämätöntä! Kenelle tahansa voi tapahtua ikäviä, sekä myös vammauttavia asioita minkä ikäisenä vain. Kyllä kaikilla on silti oikeus elämään. Siksipä minäkin olen elämän puolesta, enkä kannata aborttia. Jumalan luomia kauniita ja ainutlaatuisia ihmeitä olemme jokainen. Onnea ja siunausta teille odotukseen ja arkeen!

    VastaaPoista
  3. Myös se jäi huomiotta, että vaikka SINÄ haluaisit synnyttää kuinka vammaisen lapsen tahansa, niin onko oikein lasta kohtaan elää sairaana kohdussa ja ulkopuolella vaikka vain kaksi päivää kärsien? En tarkoita lapsiasi, mutta tuota asiaa itse miettisin jos saisin toisen lapsen. Eläisikö lapsi hyvää elämää? Puhun nyt todella pahoista vammoista. Tosi hienoa että teillä kaikki hyvin. Muista vaan nämä kaikki puolet :)

    VastaaPoista
  4. Wau, tätä postausta on pitänyt sulatella pari päivää ennen kuin pystyn kommentoimaan. Olen nimittäin täysin eri mieltä asiasta kuin sinä.
    Mielestäni ultra ja kaikki muutkin raskauden aikaiset testit ovat aivan loistavia. Niiden avulla saamme paremman kuvan tulevasta lapsesta ja pystymme mahdollisesti valmistautumaan hänen erityistarpeisiin. Oletko koskaan miettinyt sitä, että näiden testien avulla olisit saanut tietää Aadan Turnerin oireyhtymästä jo raskausaikana ja näinollen olisit säästynyt turhalta stressiltä ja painostukselta? Jos olisit osallistunut kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin, sinun ei olisi tarvinnut miettiä "millainen lapsi sieltä oikein tulee", vaan olisit tiennyt turnerin oireyhtymästä ja pystynyt valmistautua siihen.
    Aborttiin painostaminen ei koskaan ole hyväksyttävää ja on todella ikävää, että sinua on painostettu siihen. Ymmärrän kuitenkin sen, että lääkäreiden on kerrottava faktat sinulle, jotta pystyt tekemään parhaan mahdollisen ratkaisun. Aadasta ei tiedetty, mikä hänellä on. Hän olisi saattanut olla hyvin vaikeasti vammainen, joten lääkärien tulee varmistaa, että ymmärrät millainen arki sinulla on mahdollisesti edessä. Lapsella kun ei ole palautusoikeutta. Tämän olisi kuitenkin voinut hoitaa kannustaen ja tukien, eikä aborttiin painostaen.
    Mielestäni abortti on hyväksyttävää siinä missä ehkäisykin. Se on omalla tavallaan vastuunkantoa. Joskus ehkäsy pettää ja silloin on mielestäni todella hyväksyttävää tehdä abortti, jos ei koe olevansa valmis vanhemmaksi. Jos sikiöltä löydetään poikkeavuuksia ultrassa, eikä vanhemmat koe valmiita olemaan vastuussa vammaisesta lapsesta, on myös mielestäni ok tehdä abortti. Abortista on tehty kamal asia, jonka tekoa moni peittelee ja häpeää. Mielestäni asian ei pitäisi olla näin, vaan meidän tulisi tukea aborttiin päätyviä. En usko, että kukaan tekee aborttia hyvin kevein perustein ja se on aina raskas päätös jokaiselle. Itse tuskin koskaan pystyisin aborttiin, mutta varmasti pohtisin sitä jos lapseni olisi vaikeasti vammainen. Sen voisin kuvitella ainoaksi keinoksi, jolloin tekisin abortin.
    Minä todellakin toivon ensisijaisesti tervettä lasta, mutta se ei tarkoita sitä, että vammaisuus ja vammaiset lapset olisivat vähempiarvoisia. Tottakai ensisijaisesti toivon, että lapseni saa elää ilman rajoitteita omassa kehossaan. Olisi itsekästä synnyttää tähän maailmaan lapsi, joka vain hengittää. Jos lapseni ei voisi tehdä muuta kuin hengittää, eihän se olisi elämän arvoista elämää. Mielummin tekisin abortin, kun katsoisin lapseni kärsimystä. Toki lapsi voi vammautua myöhemmälläkin iällä tai vaikka synnytyksessä, mutta ensisijaisesti toivon, että lapseni saisi elää "tervettä" elämää. Mikäli lapsi vammautuisi, hän ei olisi yhtään vähemmän arvokas tai rakas.

    VastaaPoista
  5. Itselläni lasten hankinta ei ole vielä ajankohtaista pitkään aikaan, mutta mielestäni tämä oli todella hyvä kirjoitus. Itsellä ei siis tosiaan kokemusta ole, mutta puhuit todella tärkeistä asioista ja hyvin. Erityisesti tuo kohta missä puhuit kehitysvammaisista lapsista ja kliseisestä "ei sukupuolella ole väliä kunhan lapsi on terve" sai minut ajattelemaan. Itsellä kun ei tosiaan ole kokemusta, niin olen aina vaan ajatellut että tuo ärsyttävä kliseinen lausehan on totta. Mutta sinä toit siihen aivan uuden puolen! Tottakai se on varmasti vanhemmille tärkeämpää että lapsi hengittää kuin se että onko lapsi terve, mutta tätä en ainakaan itse ole aikaisemmin miettinyt kun en ole sen suuremmin tämmöisiä asioita pohtinut. Todella outoa että vielä nykypäivänä kun maailmassa kumminkin koitetaan hyväksyä kaikki ihmiset sellaisina kun ovat, ja kun erilaisuus on hienoa, niin silti todella moni ajattelee että tavallaan kehitysvammaiset eivät olisi tervetulleita tähän maailmaan... Mutta tämä postaus sai todellakin miettimään! Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Hei, ihanan rehellinen teksti <3 Minä en halunnut tietää lasteni sukupuolta, mutta seulontoihin osallistuin. Minulle sanottiin aina että "niin, eihän sillä ole väliä onko poika vai tyttö kunhan on terve." Minä vastasin aina: "Tämä lapsi on meille annettu sellaisena kuin hän on, tyttönä tai poikana (tai jonain muuna), terveenä, vammaisena tai sairaana - ja sellaisena hän saa meille tulla."

    Seuloissa ei ollut poikkeamia. Yhden lapsen sydän lakkasi lyömästä kahden ultran välillä ja keskenmeno käynnistettiin. Olisin minä hänetkin ottanut, sairaana tai vammaisena. Mutta Jumala päätti toisin.

    Kun puhuimme esikoisen kohdalla ennen niskapoimu-ultraa, että mitä jos lapsi on vammainen, mieheni totesi vain: "Mitä sitten? Sitten meidän pitää vain pitää huoli, ettei se estä häntä tekemästä mitään, mitä hän haluaa elämässä tehdä."

    Siinä se. Sinä olit rohkea, kun pidit pääsi. Ja sait ihanan Aadan <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //