Minä olen kaunis ja ihana nainen

Tänään olen ylpeä siitä, joka olen. Mikä minusta on kasvanut ja kuoriutunut näiden vuosien aikana. Kun palaan ajassa taakse päin ja mietin sitä aikaa, kun odotin Aadaa. 

Ja kun katson niitä lukuisia kuvia.
Minkälainen olin?
Miten pukeuduin?
Minua alkaa ahdistamaan.
Miten en ole nähnyt itseäni? 

Miten en ole ymmärtänyt omaa naiseuttani ja löytänyt sitä itsestäni. Kuinka olen kehdannut pukeutua ja kulkea niin. Olin nuori. Parikymppinen! Eikös nainen ole silloin kauneimmillaan siis parikymppisenä? Minä valehtelisin jos väittäisin, että silloin olin kauneimmillani. Nyt olen kaunis ja olen nainen. Olen kaunis nainen. Ja uskallan sanoa sen jopa ääneen ja jopa kirjoittaa tähän siitä. Myös täällä blogin puolella olen saanut kommentteja, että en näyttänyt silloin onnelliselta. En varmasti näyttänytkään, koska en sitä ollut. En edes tiennyt, että mitä on onnellisuus. Minä tyydyin omaan elämääni ja yritin värittää sitä. En uskaltanut edes kohdata sitä tosiasiaa, että en ollut onnellinen tai elänyt onnellisessa parisuhteessa. En nähnyt sitä. Nyt näen sen. Ei minun elämä ollut millään tavalla onnellista. Siihen elämään oli vain ajauduttu. Nyt olen kuitenkin onnellinen ja se hymy ja onnellisuus säteilee kasvoiltani. Se hymy, se onnellisuus tekee kauniiksi. Ja se ei todellakaan ole väärin kehua itseään kauniiksi. Olen paljon kirjoittanut täällä blogin puolella itsestäni ja omasta minä kuvastani. Se on rakentunut kokoajan enemmän ja enemmän, eikä tämä lopu tähän. Minä sekä oma elämäni muovaa minun minäkuvaa jatkuvasti. Jokainen päivä.


Taustallani, ennen Aadaa on rankka parisuhde. Parisuhde, jossa minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Parisuhde joka rikkoi minua ja repi minut palasiksi. Parisuhde jossa minun oma minäkuvani määritettiin minun puolestani. Minua kiellettiin pukeutumasta tietynlaisiin vaatteisiin, meikkaamaan tietyllä tavalla, kuuntelemaan tietynlaista musiikkia ja syömään tietyllä tavalla. Minua elämästäni riistettiin kaikki läheiset ihmiset. Vaikka tämä parisuhde kesti silloin vain vuoden verran niin se rikkoi niin paljon minäkuvaani, että edelleen joudun taistelemaan niitä haavoja vastaan. Edelleen joudun tekemään työtä sen eteen, että näkisin itseni kauniina. Minut on kerran elämässäni painettu niin alas, että sieltä nouseminen on vienyt vuosia. Eikä tämä ole ainoa syy, toinen syy on se, mitä jouduin kokemaan kolmen vanhana. Nämä kaikki ovat muovanneet minun minäkuvaani. Olen puhunut blogissa aiheesta mm. TÄÄLLÄ. 

Tämän jälkeen on tapahtunut paljon ja monta erilaista asiaa kuten hylkääminen, pettymys, avioero, erityislapsi ja yksinhuoltajuus. Myös näillä kaikilla on ollut vaikutusta omaan kuvaani naisena. Onneksi on tapahtunut myös paljon hyvää ja nämä kokemukset ovat kääntyneet voitoksi ja positiiviseksi asiaksi elämässäni. Minusta on tullut äiti ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärtänyt, että mitä on todellinen rakkaus. Mitä on kun rakastaa toista täydellä sydämellä ja mitä on se, kun saa vastarakkautta toiselta takaisin. Se aika kun olin yksin oli tärkeää aikaa. Silloin aloin ymmärtämään omaa naiseuttani. Minä tutustuin itseeni. Minä opin näkemään itseni naisena. Minä kokeilin erilaisia hiustyylejä, hiusvärejä ja aloin meikkaamaan erillä tavalla. Huomasin, että haluan meikata vahvat huulet ja ne sopii minulle. Otin itselleni ripsienpidennykset sekä myöskin hiustenpidennykset. Ne ei tehnyt minusta naista, mutta ne hetket puhui minulle. Ne huusi sitä, että se on ihan ok tehdä näin. Ne hetket puhui sitä, että todella minä olen arvokas naisena ja saan panostaa itseeni. Muistan vieläkin sen kun itkin ja kiitin Jumalaa, kun ostin itselleni kaksi uutta talvitakkia ja ne näytti päälläni hyvältä. Ei minulla ollut vuosiin ollut hyviä talvitakkeja. En ollut panostanut itseeni. Ei minua oltu kannustettu panostamaan itseeni ja ulkonäkööni. Minä nuori nainen en ollut panostanut ulkonäkööni! En tiennyt mistä tykkäsin. Kuljin siskon, äidin ja ystävien vanhoilla vaatteilla. En sano, että se on huono asia, mutta se kertoo paljon siitä, että en ollut ymmärtänyt sitä, mitä minä haluan. Kuka on Eve? Kuka on oikeasti Eve? Nyt ymmärrän sen. Olen kaunis, pian 25 vuotta täyttävä nainen. Olen kaunis sisäisesti niin kuin ulkoisesti. Minulla on melko kaunis luonne ja kauniit silmät. Minä rakastan pukeutua näyttävästi, tummiin väreihin. Minä rakastan isoja näyttäviä korviksia. Minä haluan korostaa silmiäni välillä irtoripsillä ja se on ihan ok. Minä haluan värjätä hiuksiani, meikata kasvoni tummilla sävyillä. Sopi se sitten jonkun mielestä minulle tai ei. Minä haluan tehdä niin ja todella minä saan tehdä niin.

Suuri harppaus on tapahtunut viimeisen 1,5v aikana. Ja yksi suurin tekijä siihen kaikkeen on ollut Teemu. Hän on uskonut minuun ja tsempannut minua kaikkein eniten. Kun Teemu tuli elämääni niin ymmärsin sen, että olen vähätellyt itseäni aivan liian paljon. Teemu ei vähätellyt minua vaan sen sijaan halusi avata silmäni näkemään sen, miten upea olen. On hullua kirjoittaa näin, koska en todellakaan halua, että tästä tekstistä saa sellaisen kuvan, että kehuskelen sillä mikä ja kuka minä olen tai yrittäisin jotenkin huutaa, että miten kaunis olen. Ei, ei tämä teksti ole sitä varten. Tämä on vaan yksi prosessi elämässäni, mikä on alkanut etenemään. Tämä on ollut prosessi, joka on puhutellut minua näkemään itseni uusin silmin. Tämä on prosessi, joka on askel pois siitä suunnasta, mikä lannistaa ja painaa alas. Voi miten usein me naiset nähdäänkään itsemme rumina. Miten paljon me keskitytään niihin puoliin itsessämme, että voi kunpa minulla olisi isommat rinnat ja pienempi takapuoli. Voi kuinka minulla olisi kauniimmat silmät, kyllä minut sitten huomattaisiin. Kuinka usein me näemme itsessämme sen negatiivisen puolen. Se on todella vaikeaa nähdä itsensä positiivisien silmien kautta ja jos kehuu itseään, se määritellään helposti itserakkaudeksi. Se on vaikeaa, myös minulle. Minä en ole saanut kuulla lapsuuden perheessäni kehuja. Minua ei ole kehuttu. Minä en ole saanut elämäni aikana kehuja edes miehiltä. Vasta Teemun tavattua olen saanut elämäni ensimmäisiä kunnon kehuja. Ei minua ole kehuttu. No sehän voi mennä aivan päälaellaan meidän naisten päässä, että okei kukaan ei oo koskaan kehunut mua ja nyt tulee Teemu, joka kehuu. No tietenkin sen täytyy valehdella, kun ei mulle oo kukaan muu noin puhunut. Ja ensihuumassa sitä nyt kehuu aina. Sen täytyy valehdella ja puhua tuollaista. Huoh, miten tämänkin saa niin helposti vääristettyä. Mutta se on itsestä kiinni. Lähteekö sitä ajattelemaan noin? Mitä hyötyä siitä on? Tulee vain inhottavampi fiilis. Minä olen päättänyt uskoa ja luottaa siihen, että Teemu puhuu asiaa ja hän on oikeassa. Hän kulkee rinnallani. Teemu on niin upea ja komea mies, että jos hän kerta valitsi minut, täytyyhän minun olla kaunis hänen silmissään, kun hän kerta minuun rakastui. Hän oikeasti rakastui minuun.

Olen niin kiitollinen, että olen edennyt tässä prosessissa. Edelleen minun on vaikea hyväksyä vartaloni. Edelleen inhoan vartaloani. Edelleen näen itsessäni paljon vikoja. En ole edennyt vielä tarpeeksi, mitä haluan edetä. Olen kuitenkin ottanut suuren harppauksen ja juuri nyt olen kiitollinen siitä, että olen päässyt näin pitkälle tässä prosessissa. Vielä tulee se päivä, että voin sanoa kuinka ylpeä olen itsestäni ilman, että valehtelen itselleni. Kuinka kaunis olen ja miten upea vartaloni on. Vielä se päivä tulee, uskon siihen.


Olen kirjoittanut tästä aiheesta myös aikaisemmin blogiin. Aikaisemman tekstin voit lukea TÄÄLTÄ


- Eve


7 kommenttia

  1. Mahtavaa kun uskallat kirjoittaa näin henkilökohtausista asioista! :)

    Ainoa mitä jäin itse miettimään, kun tuntuu että rivien välistä voi lukea että ajattelet ettet ollut kaunis sillon nuorempana. Itse kun olen katsonut noita kuvia sinusta kun odotit Aadaa, nään ihan yhtä kauniin nuoren naisen kuin nytkin :) ehkä vähän epävarmemman ja onnettomamman, mutta kauniin! Tosi hirveää että olet joutunut elämään noin alistetussa suhteessa, mutta onneksi olet päässyt siitä irti!

    Mä oon siinä mielessä ollut tosi onnekas, että mun ympärillä on ollut koko mun elämän ihmisiä jotka mua on kehunut kauniiksi. Siis vanhemmat, sululaiset, poikakaverit, kaverit... se on sitten eriasia mitä olen itse miettinyt asiasta ;) aina sitä jotenkin keksii kuitenkin nähdä itsessään niitä "rumia" piirteitä.

    Mulla kyllä naisellisuus sai ihan uuden merkityksen ja puhkesi kukkaan ensimmäisen raskauden aikana 2 vuotta sitten. Mutta kehon muutoksiin oli tietysti vaikea silloin sopeutua. Nyt toisen raskauteni loppusuoralla ihailen ja rakastan sitä kuinka naiselliselta ja muodokkaalta kroppa taas näyttää. Ja muutokset on ollut paljon helpompi hyväksyä ja niitä arvostaa enemmän kuin ensimmäisessä raskaudessa. Toivottavasti niin käy sinullekin ja opit rakastamaan uusia muotoja. Muotoja joihin naisen vartalo on loppupeleissä luotu <3

    Oon myös niin iloinen sun puolesta kun oot löytänyt hyvän miehen rinnallesi. Mullekkin tässä prosessissa on ollut isona tukena rakas aviomieheni, joka aina jaksaa kehua kauniiksi. Vaikka ollaan kotona verkkarit jalassa. Ja mä vastaan hänelle vaan vaatimattomasti "no ihan tällanen tavallinen mä oon" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nää on asioista mistä on tärkeä puhua <3 Olen sitä mieltä :)

      Niin, en nähnyt itseäni silloin kauniina ja oikeastaan en näe itseäni edelleenkään kauniina kun katson niitä kuvia. Mutta kiitos paljon, ihana kuulla mitä joku toinen ajattelee :) !

      Ihana, että sun ympärillä on ollut ihmisiä jotka on kehunu kauniiksi. Se on niin tärkeetä ja siitä se hyvä itsetuntokin kumpuaa. Me halutaan myös paljon kehua Aadaa kauniiksi ja muutenkin kehua kaikessa, eikä lannistaa. lapsen täytyy saaha kuulla kehuja <3

      Ja voiettä miten ihanaa, että ihailet niitä muutoksia ja sun kroppaa! Voi mä niin toivon, että osaisin nähdä itseni myös nuilla silmillä <3

      Hihi ja kiitos ihanista sanoista <3 ihana, että sullakin on tuollainen ihana mies rinnalla <3 voiettä!

      Poista
  2. Kiitos hienosta tekstistä! Palautteena kivoihin storyihin instassa: älä tee niin pitkiä tekstejä, ei mitenkään ehdi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne pystyy pysäyttämään jos siitä kuvasta painaa niin ehtii lukea tekstin loppuun :)

      Poista
  3. Hei! Hienoa kuulla, että olet matkalla itsesi arvostamiseen ja hyväksymiseen! Ymmärrän, että sulla on menneisyys, joka on tehnyt susta tosi epävarman...oot niin nuorena joutunut kokemaan ikäviä asioita. Mutta niiden kautta voi myös kasvaa ja vahvistua ihmisenä, ja sillä tiellä olet nyt. Koska ulkonäkösi on ilmeisesti aika paljon määritellyt sitä, miten hyvin voit, haet luonnollisesti itseäsi ulkoisten tekijöiden kautta. Hirveän moni ikäisesi kriiseilee samoista asioista ja hieman vanhempana voin sanoa, että on niiiiiin helpottavaa, kun se oma ulkonäkö/ulkoiset asiat/materia alkaa merkitsemään vähemmän ja vähemmän. Kyllä pidän ulkonäöstäni huolta edelleen ja tykkään laittautua...mutta en määrittele itseäni ulkonäön kautta, en panikoi painostani, vaatteistani, hiuksistani enkä halua käyttää mitään irtolisäkkeitä, vaan haluan olla mahdollisimman luonnollinen...painoarvo ajatuksissa on hengellisemmissä asioissa ja pyrin löytämään itsessäni jotain syvempää, ikuista, sekä tietysti elämään rakkaudesta käsin (siis pyrin��). Vaikea selittää tätä lyhyessä viestissä, mutta minulla on sisäinen varmuus siitä, että olen kaunis, täydellinen ihminen...ja sillä ei ole mitään tekemistä ulkonäön tai vaatteiden kanssa. Tämä maailma on liian ulkonäkökeskeinen..ja niistä kahleista on vaan päästävä irti, muuten olet ulkonäkösi vanki...siunausta odotukseen ja kaikkeen elämääsi❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nimenomaan, niiden kautta voi vahvistua ja kasvaa. Tää on nimenomaan se prosessi, juuri nyt <3 Ja kyllä niinpä, hirveän moni nuori kriiseilee näiden asioiden kanssa. Odotan sitä päivää, kun pääsen tuohon samaan pisteeseen missä sinä olet nyt<3 Ja nimenomaan vaikka tiedostankin sen, että olen kaunis juuri tällaisena ja etenkin JUmalan silmissä niin silti se on vaikea täysin ymmärtää pääkopassa ja nähdä itsensä kauniina. Vielä en sitä osaa. Vaikka tiedän, että riitän ja kelpaan tämmöisenä. Kkoajan kasvan ja menen eteenpäin tässä prosessissa ja tiedän, että Jumala on mun kanssa jokaisessa hetkessä <3 Siunausta myös sinne <3

      Poista
  4. Olen itsekkin kokenut seksuaalisen hyväksikäytön lapsuudessa ja lohduttaa, että oot selvinnyt siitä noin pitkälle.saako sulta kysyä, että oliko entinen avioliitto se suhde missä sua hyväksikäytettiin vai joku aiempi? Kuka sua hyväksikäytti lapsuudessa? En pakota vastaamaan missään nimessä, jos tuntuu liian vaikealta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //