Tunteikas rakenneultra

Rakenneultra on vihdoin ohi! Aluksi rakenneultra jännitti todella paljon, mutta kuluneen viikon ajan minulla on ollut todella luottavainen fiilis. Olen halunnut uskoa siihen, että masussa kaikki on hyvin. Halusin ajatella ja haluan edelleen ajatella, että tämä on raskaus, jossa saan kokea miltä tuntuu normaali raskaus. Tämä on raskaus, mikä on täysin erilainen ja sellaisena olen halunnut ottaa tämän vastaan. Alkuraskaus oli vaikea ja silloin oli ne suurimmat pelot. Edelleen syvällä sisimmässäni on pelkoa ja jopa ahdistusta, mutta mitä pidemmälle tämä raskaus tuntuu etenevän niin sitä luottavaisemmalla mielellä olen. Eilen sanoin Teemulle, että mulla on tosi varma fiilis siitä, että masussa kaikki on hyvin. Ihmettelin, että uskalsin sanoa sen ääneen.


Varma fiilis oli oikeassa. Ensinnäkin ultra oli todella ihana kokemus. Meillä oli tänään aivan ihana kätilö. Hyvin huumorintajuinen ja hänen kanssaan heitettiinkin siinä useaan otteeseen läppää. Kätilö otti minut hyvin vastaan. Kyseli, että onko jotain mitä haluan erityisesti tietää ja jonka hän voisi tutkia tarkemmin. Sellaista en kuitenkaan ehtinyt ajatella. Kätilö ultrasi vauvan. Hänellä oli normaali sydän, aivot sekä kaikki raajat vastasi hyvin viikkoja. Hänen virtsarakkonsa toimi ja munuainen näytti hyvälle. Hän sanoi, että vauvalla on kaikki hyvin. Istukka sijaitsee aivan edessä ja vauva on tällä hetkellä asennossa, jossa pystyy potkimaan hyvin virtsarakkoon. Ja sille on kyllä tuntunut useamman viikon. Juuri viikonloppuna sanoin Teemulle, että nyt ei enää mennäkkään leffaan, kun kokoajan saa rampata pissillä.


Kätilö kysyi myös, että haluammeko tietää sukupuolen ja tietenkin me halusimme. Pippelihän siellä vilahti ja poika sitä oikein ylpeänä myös esitteli. Meille on siis todella todennäköisesti tulossa kesällä poika. Käsittämätöntä! Ja minulla kun oli niin vahva tyttö fiilis! Näin se elämä yllättää. Toki viime kuukausi on ollut olo, että mitä jos siellä on oikeasti poika? Huomasin, että maha on alkanut kasvamaan suoraan eteenpäin. Se ei enää leviä sivuille. Aluksi maha tuntui leviävän ainoastaan sivuille, mutta nyt suunta on kääntynyt. Se jotenkin herätti epäilykset, kun maha on aivan eri muotoinen kuin edellisessä raskaudessa. Ja kyllä tämä uutinen on aivan ihana! Täydellistä. Niin ihanaa saada meidän perheeseen pieni poika <3 Ollaan täällä tänään fiilistelty, mietitty mille hän mahtaa näyttää ja kehitelty hänelle nimeä. On tää jännää aikaa!

Aada on toki edelleen sitä mieltä, että tuleva vauva on hänen siskonsa. Hän ei millään haluaisi uskoa, että masussa on poika. Silti tämä vauva on hänelle varmasti todella rakas ja he tulevat varmasti todella hyvin toimeen keskenään <3 Aada tarvitsee vain aikaa ja varmasti hän rakastuu vauvaan, kun näkee hänet <3



- Eve

Ahdistava imetys

Mun ajatukset imetyksestä on melko ristiriitaiset. Aadan kohdalla, kun se imetys ei vaan onnistunut. Mielestäni yritin kaikkeni, mutta ei siitä mitään tullut. Toki muistan kyllä hyvin ne kommentit, joissa sanottiin, että mun pitäis olla koko päivä rinnat paljaana. Lapsi tietenkin sylissä ja, että kyllä se sitten imee rintaa. Kunhan vaan tarjoat sitä rintaa vaan 24/7. Ehkä on niitä äitejä, jotka oikeasti pystyy tähän ja tekevät sen mielellään. Minusta se ei vaan tuntunut hyvälle. Kokeilin, mutta se ahdisti. Jonkun mielestä olen varmasti luovuttanut liian nopeasti, mutta itse ajattelen, että sillä tavalla miten se maito vauvalle menee ei ole niin suuri merkitys. Olen äidinmaidon puolesta puhuja. Toki Aadalle pystyin pumppaamaan maidon vain 2kk ajan, jonka jälkeen neiti kasvoi korvikkeella. Yritin pumpata kauemmin, mutta kun Aada ei jaksanut/ halunnut ottaa imuotetta rinnasta, maidon tulo loppui. Yritin jotain imetys helmiä, imetysteetä sekä pumpata käsillä, sähkö ja käsikäyttöisellä pumpulla. Maidon tulo lakkasi silti, koska luonnollista imuotetta ei ollut. Tämän jälkeen siirryttiin korvikkeisiin. En kadu sitä. Olen siitä ajasta erittäin ylpeä, minkä Aada sai äidinmaitoa. Mielestäni olin hyvä äiti, joka pystyi tarjoamaan lapselleen 2kk ajan äidinmaitoa. Tuntuihan se pahalle, kun en pystynyt antamaan lapselle äidinmaitoa pidempää aikaa. Koin, että olin epäonnistunut.



Tässä raskaudessa haluaisin, että imetys onnistuisi. Haluaisin onnistua siinä. Silti siihen liittyy monia pelkoja ja ajatuksia. En tiedä miten sopeudunko siihen, että lapsi on niin kiinni minussa. En tiedä miten sopeudun siihen, että minä olen ainoa, mistä se ruoka tulee. En tiedä miten sopeudunko siihen, että en pysty työntämään jollekin toiselle vastuuta lapsen syöttämisestä. Aadan kohdalla se oli helppoa, kun neiti joi pullosta. Milloin syötti mummi, eno tai ystäväni.

Olemme puhuneet tästä paljon Teemun kanssa, lukuisia keskusteluja. Olemme miettineet parasta vaihtoehtoa, että minusta tuntuisi hyvälle, mutta että myös vauva saisi parhaalla tavalla maidon. En tiedä tuleeko tämä onnistumaan. En tiedä suostuuko tämä vauva syömään rintaa tai pulloa. Toivoisin, että voisin imettää vauvaa mahdollisimman paljon, mutta haluisin, että osa ruokailuista menisi pullosta. Toivoisin, että myös Teemu voisi antaa vauvalle maitoa. Toivon todella, että pystyisin pumppaamaan maitoa pakkaseen valmiiksi joka päivä ja vauva saisi joka päivä pari kertaa maidon pullosta. Tällöin minulla olisi aikaa, jolloin voisin hengähtää. Tällöin se helpottaisi sitä, että en ns. Ahdistuisi siitä, että vauva on niin kiinni minussa. Ehkä sana ahdistus on liian jyrkästi sanottu.



Imetys joka tapauksessa pelottaa minua. Mielestäni se on tärkeä ja kaunis asia! Etenkin luonnollinen! Ja tästä syystä haluan, että se onnistuu. En ymmärrä niitä ravintoloita jotka kieltää imetyksen. En ymmärrä niitä ihmisiä jotka kauhistelevat sitä. En ymmärrä niitä lauseita, jotka sanovat imetyksen olevan ällöttävää. Imetys on kaunis ja luonnollinen asia. En kuitenkaan koe olevani tässä asiassa täysin kuin muut. En koe olevani sellainen äiti, kuin moni muu. Koen olevani jokseenkin erilainen. Koen jopa, että minussa on jotain vikaa. En tiedä miksi se ajatus siitä, että lapsi on koko ajan rinnalla, tuntuu niin pahalle. Suoraan sanottuna se tuntuisi paremmalle, että en imettäisi vauvaa koskaan. Pumppaisin mieluummin vauvalle kaiken maidon, siihen saakka kun vauva on 9kk. Haluan todella, että vauva saa äidinmaitoa. Se on älyttömän tärkeää. Sitä minä haluan ja siksi ajatukseni ja fiilikseni on todella ristiriitaiset. En oikein tiedä, että miten kirjoittaisin ajatuksiani sanoiksi. 

Miten sen vauvan liika ihokontakti voi ahdistaa?
 Miksi se ajatus siitä ahdistaa näin paljon? 

Minähän rakastan lapsia. Nautin siitä ajasta, kun Aada oli vauva. Oli ihanaa pitää Aadaa paidan sisällä. Oli ihanaa pitää häntä sylissä. Kävin usein Aadan kanssa yhdessä suihkussa, että pystyin pitämään häntä aivan lähelläni. Halusin olla lapselleni turvapaikka. Miksi siis tämä asia ahdistaa näin paljon? En ole kylmä äiti. Olen äiti joka pitää sylissä, hoitaa ja lohduttaa. Olen äiti, joka osoittaa hellyyttä halauksilla ja suukoilla. Suukotan Aadaa monta kertaa päivässä. Siksi en ymmärrä miksi tämä voi mietityttää näin paljon. Samat nämä ajatukset oli silloin Aadasta, mutta ne kaikki jäi sen epäonnistumisen taakse. Epäonnistuin, kun en saanut lastani rinnalleni. Epäonnistuin kun lapseni ei suostunut imemään rintaani. Hän ei jaksanut, hän oli liian pieni. En osannut silloin olla armollinen itselleni. Olin jyrkkä ja ankara. Pidin itseäni todella huonona äitinä ja niin piti moni muukin. Ehkä se imetys on se mittapuu, joka kertoo, kuka on hyvä ja huono äiti. Ehkä minä olin huono äiti monen mielestä. Itse ajattelin silloin niin, mutta enää en ole niin julma ja ankara itselleni. Yritin parhaani ja se riitti. Olin ja olen paras mahdollinen äiti Aadalle. Tiedän sen nyt.


- Eve

Mitä jos siellä onkin poika?

Nyt on raskausviikkoja täynnä 19+0 !
Rakenneultra kutkuttaa mielessä ja pientä jännitystäkin on jo ilmassa.
Siihen olisi aikaa nyt 11 päivää!

Fiilikset on melko sekavat. En tiedä jännitänkö, pelkäänkö vai odotanko sitä innolla. En pelkää sitä, että mitä jos sieltä löytyy jotain. Pelkään ehkä enemmänkin lääkäriä ja sitä millä tavalla hän ottaa minut/ meidät vastaan. Tai en tiedä onko sana "pelkään" vähän liian vahvasti sanottu. Ehkä enemmänkin jännitän sitä, että millainen lääkäri on vastassa. Jännitän myös sitä, että ihastellaanko siellä meidän pientä vauvaa vai kauhistellaan. Ajatuksia on paljon ja ajatukseni on myös hyvin ristiriitaiset. Tässäkin huomaa jälleen sen, miten menneisyys vaikuttaa. Silti huomaan sen, että mitä pidemmälle tämä raskaus etenee, sitä luottavaisempi olen. Pari päivää sitten tunsin jo vauvan ensimmäisen potkun. Hän potkaisi kättäni. Se oli pieni ja hento potkaisu ja aivan ihana sellainen. Yritän myös ajatella tämän niin, että se on ultra, jossa näen taas tämän pienen ihmeen. Se on ultra, jossa tapaamme meidän ainutlaatuisen tähtemme ja saamme tietää, onko hän tyttö vai poika. Sitä odotan paljon, että saamme selville hänen sukupuolen.


Sukupuolta kohtaan fiilikset on myös melko sekavat! Olen ostanut vauvalle vaaleanpunaisia vaatteita, koska melko pitkään minulla on ollut olo, että hän on tyttö. Nyt kuitenkin viimeiset 5 vko on ollut sekava olo. Mitä jos siellä onkin poika? Sydämen äänet kuulosti alussa samalle, kuin Aadalla. Nyt kuitenkin se ei ole enää hevosen laukkaa vaan pikemminkin höyryveturin ääntä. Sydämen syke on myös hieman alhaisempi kuin alussa. Jossain vaiheessa se oli 155-160 paikkeilla! Nyt enemmänkin 145! Kai se on ihan normaalia, että sydän lyö nyt hitaampaa? Ja tämä 145 on siis keskiarvo lukuisista kuuntelukerroista. En halua uskoa mihinkään myytteihin siitä, että onko se nyt tyttö kun sen sydämen syke on tuollainen. Jokainen tapaus on yksilöllinen ja en halua niihin turhaan uskoa tai luottaa! Mutta myönnettäköön, että kyllä näitä miettii! Kai se kuuluu tähän raskauteen, että vähän selvittelee ja arvuuttelee, että kumpikohan se siellä mahtaa olla.

Meille on tervetullut kumpi vain. Enemmän ollaan toki voisiko sanoa, että valmiimpia ottamaan tyttö vastaan siis siltä osin, että nimi on valmiina ja osa vaatteista. Aada on myös alusta saakka ollut sitä mieltä, että sieltä tulee hänelle sisko. Olen jotenkin sisäistänyt mieleeni kuvan tytöstä. Jos se nyt onkin poika, tuntuu sille, että raskaus alkaa alusta, koska olen ajatellut vain tyttöä. 
Tyttö siis olisi minulle itselle luontevampi kuin poika. Teemulle panikoinkin hetki sitten sitä, että en osaisi olla pojan äiti. Pojan! Miten sitä ollaan pojan äitiä? Mitä poikien kanssa tehdään? Miten osaan ikinä tukea häntä oikeanlaisissa asioissa yms. No joo tätä enemmänkin naurettiin Teemun kanssa, että niin. Onhan se täysin erilaista. Hahha, mutta voi miten ihanaa olisikaan olla pojan äiti <3


Tällä hetkellä käyn töissä 3-4pv/vko. Pääosin olen tehnyt pari 4h tunnin päivää ja pari 6-8h tunnin päivää. Ensi viikosta lähtien työt vähän lisääntyy, kun pahoinvointi sekä väsymys on hieman helpottanut. Tulevilla viikoilla onkin täysiä päiviä 4pv ja yhtenä päivänä 3h vuoro. Tämä järjestely on toiminut todella hyvin. Aada on saanut olla enemmän kotona ja myös jatkossa hänellä on ainakin 1 vapaa viikossa. Edelleen aamut menee aivan sumussa. Oksennan aamuisin, mutta ympäri vuorokautinen pahoinvointi on onneksi väistynyt. Toki nyt on alkanut inhottava närästys. Tällä hetkellä en pysty syömään tonnikalaa, maustettua kanaa tai jauhelihaa. Kanassa voi olla ainoastaan suolaa. Tällä hetkellä syönkin enimmikseen kanasalaattia. Se ei närästä. Kaapista löytyy myös maitoa, manteleita, ruokasoodaa, jäätelöä, maustamatonta jogurttia. Näillä on pärjätty toistaiseksi. Tämä on todella inhottava vaiva. Toivon, että tämä helpottaisi, mutta pahoin pelkään, että tästä kärsitään loppuun saakka.

Töihin vielä palatakseni. Rakastan siis työtäni ja teen sitä koko sydämelläni. (lapsi perheiden kotipalvelu) Silti minua mietityttää, että kuin pitkään voin enää nostella lapsia. Pari viikkoa sitten nostin n. 20kg painoisen lapsen keinuun ja alas. Sen jälkeen tuli pieni supistus, mutta ei kipeä. Sen jälkeen olen miettinyt, että kuinka pitkään uskallan nostella. Aada painaa onneksi vain 10kg, mutta hänenkin kantaminen on alkanut käymään raskaaksi. Olen päättänyt, että jos voin hyvin ja yllätyksiä ei tule niin teen töitä toukokuun puoliväliin saakka. Aada syntyi ennenaikaisena, myös lääkärit odottavat, että myös tämä lapsi syntyy aikaisemmin. Vaikka edellisessä raskaudessa tulikin raskausmyrkytys, se ei ollut ainoa syy siihen, että hän syntyi ennenaikaisesti. Istukka toki ei toiminut oikein ja lapsi ei enää kasvanut. Silti minun keho alkoi itse käynnistämään synnytystä jo rv 34. Muistan, kuinka limatulppa irtosi ja olin parille sormelle auki. Tämän vuoksi on siis otettava huomioon se, että kehoni saattaa käynnistää myös seuraavassa raskaudessa synnytyksen vähän liian aikaisin. Siksi tuntuukin luontevalle jäädä töistä pois 1,5kk ennen laskettua aikaa. Eli silloin viikkoja olisi n. 33. Aada syntyi 35+1. Silti ikinä ei voi tietää ja hyvin mahdollista, että vauva syntyy vasta rv 40--> Kaikki on mahdollista :)

Katsotaan miten käy ja kumpi sieltä tulee! 
Jännityksellä ja innolla odotan!




-Eve

Rakas, sinä olet erityislapsi

Siinä otsikossahan se jo tulikin. Rakas lapseni, sinä olet erityislapsi. Miten ihmeessä kertoa lapselle, hänen erityisyydestä? Tämä on kysymys, minkä rakas appiukkoni kysyi minulta taannoin. Kysymys johon en osannut vastata. Kysymys jonka jälkeen tuli mieleen lisäkysymyksiä.
Millä tavalla kerron?
Milloin kerron?
Milloin on sopiva hetki?
Milloin on liian aikaista?
Milloin on liian myöhäistä?
Voiko sen vain täräyttää lapselle, että hei sä oot erityislapsi?
Kannattaako sitä edes kertoa?
Pitäisikö asia pitää piilossa?

Juttelimme asiasta Teemun kanssa ja päädyimme siihen, että kerromme hänelle asiasta nyt, ennen kuin joku muu ottaa asian puheeksi esim. Päiväkodissa. Olisi kurjaa jos Aada saisi kuulla siitä jostain muualta.

Olemme siis tottakai puhuneet Aadalle siitä, että miksi hän saa kasvuhormonia. Miksi hän saa aamulääkkeen. Olemme puhuneet turnerin oireyhtymästä luontevasti kotona, mutta en ole koskaan selittänyt asiaa Aadalle.

Pyysimme Aadan makkariin. Otin Aadan syliin ja sanoin, että äidillä ja isillä olisi sinulle asiaa. Aloin kertomaan hänen turner tuttavastaan, jolta olimme hetki sitten saaneet videon jossa myös hän pistää samanlaista kasvuhormonia kuin Aada. Kerroin hänelle, että myös hän on perhostyttö. Kerroin, että Aadalta puuttu toinen x kromosomi ja siitä kirjaimen x muodosta tulee perhonen ja siksi häntäkin voi kutsua perhostytöksi. Aada innostui siitä hetkeksi, mutta oli silti ihmeissään. Kerroimme, että hänellä on tällainen ainutlaatuinen etuoikeus olla perhostyttö, koska esim päiväkodissa ei ole muita perhostyttöjä. Juttelimme myös siitä, jos tilaisimme Aadalle perhostyttö paidan. Aada oli tietenkin hyvin hämmentynyt, mutta silti hän jollain tavalla ymmärsi ja vaikutta helpottuneelta.




Vielä ei ole sen aika, että kertoisimme siitä, miten Aada ei voi välttämättä koskaan saada omia lapsia. Itseasiassa en halua kertoa sitä näin Aadalle. Haluan kertoa siitä, kun hän on vanhempi ja painottaa hänelle sitä puolta, että se on haastavaa, mutta ei täysin mahdotonta. Luonnollisesti se on mahdotonta, ellei Aadalla nyt alkaisi murrosikä täysin normaalisti yms. Kaikesta huolimatta minä uskon ihmeisiin ja en voi täysin sanoa sitä, että saako Aada omia lapsia vai ei. Se ei ole minun käsissäni. En tietenkään halua tuottaa lapselleni täyttä pettymystä, mutta en kuitenkaan antaa liikaa turhaa toivoa. Silti haluan pysyä toiveikkaana, kannustavana ja positiivisena tässä asiassa. Lääketiede myös kehittyy kokoajan. Mitä se on 20 v päästä? Niitäkin turnernaisia on, jotka ovat saaneet lapsen, mutta niihin hoitoihin on mennyt aikaa.

Olen helpottunut, että nyt se on tehty. Aada tietää, että hänellä on turnerin syndrooma. Hän tietää olevansa perhostyttö. Hän tietää, että hän tarvitsee kasvuhormonia, koska ei kasva riittävästi ilman sitä. Hän tietää, että häneltä puuttuu täysin toinen x kromosomi. Hän tietää, että on ainutlaatuinen ja tämä on erityispiirre. Hän tietää, että on kaunis juuri tuollaisena. Olen helpottunut ja onnellinen. Olen kiitollinen siitä, miten Aada otti uutisen vastaan.
Uskon, että nyt oli oikea aika!


- Eve

Raskausmyrkytys?

Tässä raskaudessa ehkä eniten pelottaa raskausmyrkytys. Stressaan sitä todella paljon, etenkin neuvolakäynnillä. Pelkään, että verenpaine on koholla ja virtsasta löytyy valkuaista. Se pelottaa jokaisella neuvolakäynnillä. Huomaan, että stressaan sitä ja verenpaine on neuvolakäynnillä senkin vuoksi korkeampi. Onneksi ensi kerralla voin käydä mittaamassa verenpaineen, ennen neuvolaan menoa. Heillä on aulassa oma verenpainemittari. Silti tuntuu sille, että saatan stressata sitä joka tapauksessa.

Olen joskus kuullut, että jos esikoisesta on raskausmyrkytys niin seuraavasta on myös todennäköistä sairastua raskausmyrkytykseen. Hetki sitten etsin aiheesta tietoa ja riski olikin vain 15% riski sairastua uudestaan raskausmyrkytykseen. Kivi vierähti sydämeltä. Todella toivon, että tässä raskaudessa saisin synnyttää ilman raskausmyrkytystä ja pelkoa siitä, etteikö vauva kasva kohdussa.

Kun asuin Kouvolassa, minulla oli aivan ihana neuvolatäti. Häntä minulla on ikävä. Nytkin minulla on ihana neuvolatäti, mutta hän on uusi tuttavuus. Huomaan, että vertaan häntä kokoajan aikaisempaan neuvolatätiin. Ja se häiritsee. Olen yrittänyt olla vertailematta, mutta se on yllättävän vaikeaa. Täytyisi olla rennompi, minustahan se on kiinni.

Se on minulle myös hyvin outoa, että tässä raskaudessa ja totta kai kun on jo toinen raskaus, neuvolakäyntejä on todella harvoin. Olen nyt rv 17+0 raskaana ja minulla on ollut vasta 2 neuvolakäyntiä. Ensi viikolla tapaan neuvola lääkärin. Ja enää 3 viikkoa niin rakenneultra koittaa. Silti näitä käyntejä on ollut todella harvakseltaan. Se on minusta todella outoa, sillä seuraava neuvola on vasta maaliskuun puolella. Hassua! Pitää yrittää tottua tähän rytmiin. Voihan se olla, että loppu raskaudessa neuvolakäyntejä on useammin. Aada raskaudesta oli käyntejä muutaman viikon välein, se tuntui ihanalle.





Ennen raskautta painoin tasan 50kg ja edellisellä neuvolakäynnillä ( rv 13+5) painoin 55kg. Painoa on siis tullut ihan mukavasti. Kauhulla odotan seuraavaa käyntiä. Painon nousu on minulle edelleen iso asia, vaikka onkin ihanaa, että maha kasvaa ja tietää, että vauva on se ihana syy mahan kasvulle. Silti se välillä stressaa ja tuntuu pahalle. Tuntuu, että minä turpoan kamalaa vauhtia ja paino nousee jatkuvasti. Aadasta tuli 17kg ja en edes halua ajatella, että kuinka paljon enemmän olisi tullut jos Aada olisi syntynyt rv 40 --> Niiden kilojen pois pudottaminen vei vuoden verran aikaa. 
Verenpaine on pysynyt hyvänä 107/76. Vaikka ihan ensimmäisellä neuvolakäynnillä verenpaine olikin vain 102/74, mutta saatoin jännittää tuota tavallista enemmän.

Olen miettinyt, että pitäisikö hommata verenpaine mittari kotiin ja alkaa mittailemaan verenpainetta kotona? Aadan raskaudessa minulla oli verenpainemittari lainassa neuvolasta, koska verenpaineet oli kokoajan koholla ja raskausmyrkytys epäily tuli varhaisessa vaiheessa.

Edellisessä raskaudessa kaduin sitä, että en hommannut äitiyskorttiin kansia/kuorta miksikä sitä nyt haluaa kutsua. Vai onko se kotelo? Tässä raskaudessa löysin ihanan kotelon Raskauskeijun nettisivuilta ja sainkin sellaisen omaksi. Saan arpoa tämmöisen myös teille lukijoille. Eli pidä korvat auki, nimittäin tällä viikolla Instagrammissa käynnistyy arvonta. Arvonnassa voi voittaa tämän ihanan neuvolakorttikotelon sekä suloisen tuttinauhan <3



LukLabel neuvolakorttikotelon kannet on tukevat, paksua kartonkia ja päälypinta on painettu. Minä rakastuin tähän marmoriin. Kotelon sisällä on kahdet kartonkitaskut, jossa voi neuvolakortin lisäksi säilöä mm. ajanvarauskortia, Kela-kortia tai muita papereita. Mielestäni tämä sopii myös ihanasti babyshower -lahjaksi! Eli jos etsit lahjaa tulevalle äidille niin tässä vinkki!

Koska emme vielä tiedä tulevan lapsen sukupuolla, valitsimme tuttinauhaksi mustavalkoisen, mikä sopii kummallekkin. Epäilemme kuitenkin, että tuleva baby on tyttö ja siksi pitikin heti kokeilla tuttinauhaan Aadan vanhaa tuttia. Toimii siis hyvin vaaleanpunaisen tutin kanssa ja mielestäni sopii oikein hyvin tyttövauvalle! Raskauskeijun tuttinauha pitää tutin vauvan lähelllä. Tuttinauha estää tutin tippumisen, jolloin tutti monesi likaantuu tai katoaa. Edellisessä raskaudessa en olisi selvinnyt ilman tuttinauhaa. Se olisi monta kertaa pyörinyt pitkin lattioita. Tämä ihana raskauskeijun tuttinauha on valmistettu BPA vapaista elintarvikesilikoni-helmistä ja tuttirenkaasta, joita lapsi voi turvallisesti imeskellä ja pureskella. Tämän vuoksi tuttinauha on myös helppo pitää puhtaana, sen voi pestä esim. saippuavedellä. Tuttinauhassa on myös helppo metalliklipsi kiinnitys, joka ei niin vain mene rikki. Tuttinauhan pituus on 21cm. Psst. Tämä on ihanaa suomalaista käsityötä <3

Jos siis innostuit niin pidä silmät ja korvat auki, viikonloppuna starttaa arvonta instagrammin puolella! :)


*yhteistyössä raskauskeiju.fi


- Eve

Minä olen kaunis ja ihana nainen

Tänään olen ylpeä siitä, joka olen. Mikä minusta on kasvanut ja kuoriutunut näiden vuosien aikana. Kun palaan ajassa taakse päin ja mietin sitä aikaa, kun odotin Aadaa. 

Ja kun katson niitä lukuisia kuvia.
Minkälainen olin?
Miten pukeuduin?
Minua alkaa ahdistamaan.
Miten en ole nähnyt itseäni? 

Miten en ole ymmärtänyt omaa naiseuttani ja löytänyt sitä itsestäni. Kuinka olen kehdannut pukeutua ja kulkea niin. Olin nuori. Parikymppinen! Eikös nainen ole silloin kauneimmillaan siis parikymppisenä? Minä valehtelisin jos väittäisin, että silloin olin kauneimmillani. Nyt olen kaunis ja olen nainen. Olen kaunis nainen. Ja uskallan sanoa sen jopa ääneen ja jopa kirjoittaa tähän siitä. Myös täällä blogin puolella olen saanut kommentteja, että en näyttänyt silloin onnelliselta. En varmasti näyttänytkään, koska en sitä ollut. En edes tiennyt, että mitä on onnellisuus. Minä tyydyin omaan elämääni ja yritin värittää sitä. En uskaltanut edes kohdata sitä tosiasiaa, että en ollut onnellinen tai elänyt onnellisessa parisuhteessa. En nähnyt sitä. Nyt näen sen. Ei minun elämä ollut millään tavalla onnellista. Siihen elämään oli vain ajauduttu. Nyt olen kuitenkin onnellinen ja se hymy ja onnellisuus säteilee kasvoiltani. Se hymy, se onnellisuus tekee kauniiksi. Ja se ei todellakaan ole väärin kehua itseään kauniiksi. Olen paljon kirjoittanut täällä blogin puolella itsestäni ja omasta minä kuvastani. Se on rakentunut kokoajan enemmän ja enemmän, eikä tämä lopu tähän. Minä sekä oma elämäni muovaa minun minäkuvaa jatkuvasti. Jokainen päivä.


Taustallani, ennen Aadaa on rankka parisuhde. Parisuhde, jossa minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Parisuhde joka rikkoi minua ja repi minut palasiksi. Parisuhde jossa minun oma minäkuvani määritettiin minun puolestani. Minua kiellettiin pukeutumasta tietynlaisiin vaatteisiin, meikkaamaan tietyllä tavalla, kuuntelemaan tietynlaista musiikkia ja syömään tietyllä tavalla. Minua elämästäni riistettiin kaikki läheiset ihmiset. Vaikka tämä parisuhde kesti silloin vain vuoden verran niin se rikkoi niin paljon minäkuvaani, että edelleen joudun taistelemaan niitä haavoja vastaan. Edelleen joudun tekemään työtä sen eteen, että näkisin itseni kauniina. Minut on kerran elämässäni painettu niin alas, että sieltä nouseminen on vienyt vuosia. Eikä tämä ole ainoa syy, toinen syy on se, mitä jouduin kokemaan kolmen vanhana. Nämä kaikki ovat muovanneet minun minäkuvaani. Olen puhunut blogissa aiheesta mm. TÄÄLLÄ. 

Tämän jälkeen on tapahtunut paljon ja monta erilaista asiaa kuten hylkääminen, pettymys, avioero, erityislapsi ja yksinhuoltajuus. Myös näillä kaikilla on ollut vaikutusta omaan kuvaani naisena. Onneksi on tapahtunut myös paljon hyvää ja nämä kokemukset ovat kääntyneet voitoksi ja positiiviseksi asiaksi elämässäni. Minusta on tullut äiti ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärtänyt, että mitä on todellinen rakkaus. Mitä on kun rakastaa toista täydellä sydämellä ja mitä on se, kun saa vastarakkautta toiselta takaisin. Se aika kun olin yksin oli tärkeää aikaa. Silloin aloin ymmärtämään omaa naiseuttani. Minä tutustuin itseeni. Minä opin näkemään itseni naisena. Minä kokeilin erilaisia hiustyylejä, hiusvärejä ja aloin meikkaamaan erillä tavalla. Huomasin, että haluan meikata vahvat huulet ja ne sopii minulle. Otin itselleni ripsienpidennykset sekä myöskin hiustenpidennykset. Ne ei tehnyt minusta naista, mutta ne hetket puhui minulle. Ne huusi sitä, että se on ihan ok tehdä näin. Ne hetket puhui sitä, että todella minä olen arvokas naisena ja saan panostaa itseeni. Muistan vieläkin sen kun itkin ja kiitin Jumalaa, kun ostin itselleni kaksi uutta talvitakkia ja ne näytti päälläni hyvältä. Ei minulla ollut vuosiin ollut hyviä talvitakkeja. En ollut panostanut itseeni. Ei minua oltu kannustettu panostamaan itseeni ja ulkonäkööni. Minä nuori nainen en ollut panostanut ulkonäkööni! En tiennyt mistä tykkäsin. Kuljin siskon, äidin ja ystävien vanhoilla vaatteilla. En sano, että se on huono asia, mutta se kertoo paljon siitä, että en ollut ymmärtänyt sitä, mitä minä haluan. Kuka on Eve? Kuka on oikeasti Eve? Nyt ymmärrän sen. Olen kaunis, pian 25 vuotta täyttävä nainen. Olen kaunis sisäisesti niin kuin ulkoisesti. Minulla on melko kaunis luonne ja kauniit silmät. Minä rakastan pukeutua näyttävästi, tummiin väreihin. Minä rakastan isoja näyttäviä korviksia. Minä haluan korostaa silmiäni välillä irtoripsillä ja se on ihan ok. Minä haluan värjätä hiuksiani, meikata kasvoni tummilla sävyillä. Sopi se sitten jonkun mielestä minulle tai ei. Minä haluan tehdä niin ja todella minä saan tehdä niin.

Suuri harppaus on tapahtunut viimeisen 1,5v aikana. Ja yksi suurin tekijä siihen kaikkeen on ollut Teemu. Hän on uskonut minuun ja tsempannut minua kaikkein eniten. Kun Teemu tuli elämääni niin ymmärsin sen, että olen vähätellyt itseäni aivan liian paljon. Teemu ei vähätellyt minua vaan sen sijaan halusi avata silmäni näkemään sen, miten upea olen. On hullua kirjoittaa näin, koska en todellakaan halua, että tästä tekstistä saa sellaisen kuvan, että kehuskelen sillä mikä ja kuka minä olen tai yrittäisin jotenkin huutaa, että miten kaunis olen. Ei, ei tämä teksti ole sitä varten. Tämä on vaan yksi prosessi elämässäni, mikä on alkanut etenemään. Tämä on ollut prosessi, joka on puhutellut minua näkemään itseni uusin silmin. Tämä on prosessi, joka on askel pois siitä suunnasta, mikä lannistaa ja painaa alas. Voi miten usein me naiset nähdäänkään itsemme rumina. Miten paljon me keskitytään niihin puoliin itsessämme, että voi kunpa minulla olisi isommat rinnat ja pienempi takapuoli. Voi kuinka minulla olisi kauniimmat silmät, kyllä minut sitten huomattaisiin. Kuinka usein me näemme itsessämme sen negatiivisen puolen. Se on todella vaikeaa nähdä itsensä positiivisien silmien kautta ja jos kehuu itseään, se määritellään helposti itserakkaudeksi. Se on vaikeaa, myös minulle. Minä en ole saanut kuulla lapsuuden perheessäni kehuja. Minua ei ole kehuttu. Minä en ole saanut elämäni aikana kehuja edes miehiltä. Vasta Teemun tavattua olen saanut elämäni ensimmäisiä kunnon kehuja. Ei minua ole kehuttu. No sehän voi mennä aivan päälaellaan meidän naisten päässä, että okei kukaan ei oo koskaan kehunut mua ja nyt tulee Teemu, joka kehuu. No tietenkin sen täytyy valehdella, kun ei mulle oo kukaan muu noin puhunut. Ja ensihuumassa sitä nyt kehuu aina. Sen täytyy valehdella ja puhua tuollaista. Huoh, miten tämänkin saa niin helposti vääristettyä. Mutta se on itsestä kiinni. Lähteekö sitä ajattelemaan noin? Mitä hyötyä siitä on? Tulee vain inhottavampi fiilis. Minä olen päättänyt uskoa ja luottaa siihen, että Teemu puhuu asiaa ja hän on oikeassa. Hän kulkee rinnallani. Teemu on niin upea ja komea mies, että jos hän kerta valitsi minut, täytyyhän minun olla kaunis hänen silmissään, kun hän kerta minuun rakastui. Hän oikeasti rakastui minuun.

Olen niin kiitollinen, että olen edennyt tässä prosessissa. Edelleen minun on vaikea hyväksyä vartaloni. Edelleen inhoan vartaloani. Edelleen näen itsessäni paljon vikoja. En ole edennyt vielä tarpeeksi, mitä haluan edetä. Olen kuitenkin ottanut suuren harppauksen ja juuri nyt olen kiitollinen siitä, että olen päässyt näin pitkälle tässä prosessissa. Vielä tulee se päivä, että voin sanoa kuinka ylpeä olen itsestäni ilman, että valehtelen itselleni. Kuinka kaunis olen ja miten upea vartaloni on. Vielä se päivä tulee, uskon siihen.


Olen kirjoittanut tästä aiheesta myös aikaisemmin blogiin. Aikaisemman tekstin voit lukea TÄÄLTÄ


- Eve


TYTTÖ VAI POIKA- testejä

Kysymys onko siellä tyttö vai poika pyörii mielessä varmaan joka päivä. Ihmiset ympärillä arvuuttelee, että kumpikohan se siellä on. Monet miettivät, että onko vatsa nyt poikamaha vai tyttömaha. Onko se pystyssä vai levinnyt sivuille. Meille sukupuolella ei ole väliä. Sieltä saa tulla se kumpi tulee. Itse ajattelen kuitenkin niin, että tyttö olisi ihana leikkikaveri Aadalle ja toki siinä säästäisi myös taloudellisesti. Aadan vanhat vaatteet, lelut sekä sama huone. Jos tulisi poika niin onhan se totta, että kaikki menisi uusiksi. Toki meneehän se muutenkin, sillä en ole säästänyt oikeastaan yhtään mitään Aadalta. Toki nyt kun 80cm vaatteet alkaa käymään pieneksi niin ne voisin säästää lapselle, jos ultrassa selviää, että tulos on tyttö. Mutta katsotaan.

Poika taas olisi ihana, kun pojasta ei itselläkään ole mitään kokemusta. Ja voiiih, olisihan se nyt niin suloista saaha pikku Teemu <3 Minun perheessäni on neljä lasta, joista kolme on tyttöjä. Teemun perheessä on myös neljä lasta, mutta heistä kolme on poikia. Eli sukua kun katsoo niin tämä menee ihan 50/50. Siitä ei voi päätellä yhtään mitään.

Tässä nyt kuitenkin muutamia testejä, mitä ollaan kuluneiden viikkojen aikana tehty. 
Lopussa onkin yhteenlaskettu tulos. Jännää, saa nähdä kumpi meidän perheeseen tulee <3 
Hih, on tää vaan jännää aikaa!

1. OMA TUNNE: Alusta lähtien ollut tyttö olo. Myös Teemu on sitä mieltä, että tyttö tulee. Aada myös puhuu kokoajan tytöstä, että sisko tulee. TYTTÖ


2. Muiden arvailut:


Kaikki ystävät jotka ovat ehtineet jo arvuutella ovat sanoneet, että poika sieltä tulee.

Isäni näki unen pojasta ja on sitä mieltä, että poika tulee.

Toinen siskoistani oli sitä mieltä, että meille tulee kaksoset poika sekä tyttö.

Toinen sisko taas on kovasti sitä mieltä, että poika tulee.

Kukaan joka on arvuutellut ei ole sanonut, että tyttö olisi tulossa. Kaikki on sitä mieltä, että meille tulee poika. En tiedä, mutta epäilen, että on helpompi ajatella meille poikaa. Ehkä sen takia, että perheessä on jo yksi tyttö. Itse taas ajattelen, että olisi aivan ihanaa jos olisi kaksi tyttöä. Tytöistä olisi seuraa toisilleen. Vaatteet, lakanat, lelut ja huone kaikki olisi helpompaa. Jos taas tulee poika niin tulee uudet lelut, uusi huone, uudet vaatteet yms. Tottakai jos tämä lapsi on tyttö niin ei kaikki tule olemaan Aadan vanhaa! Mutta olisihan se helpompi jos tyttö tulisi. POIKA


3. Soodatesti:
Testi: ruokasooda + virtsa.

Laita ruokasoodaa kuppiin ja lisää virtsaa hieman ruokasoodan päälle.

-Jos sooda reagoi= poika

-Jos sooda ei reagoi= tyttö

--> Ei reagoinut! TYTTÖ


4. Sydänäänet:

Vauvan sydänäänet on samat kuin Aadalla. 154-168 välillä.
Sydänäänet siis kertoisi, että tulossa olisi TYTTÖ!


5. Kiinalainen syntymäkalenteri:


Sen mukaan olisi tulossa TYTTÖ 
Kalenteriin pääset TÄÄLTÄ



6. Vau.fi testi:

ODOTATKO TYTTÖÄ VAI POIKAA- TESTI

Tämän testin mukaan olisi tulossa POIKA!


7. Mahan muoto:


Teemun sekä siskoni mukaan maha on levinnyt sivuille. Maha on hieman pystympi, kuin Aadasta. Eikä se ole vielä levinnyt niin paljoa sivuille, kuin Aadasta näillä viikoilla. Mielestäni maha on hieman erimuotoinen. Ja huomattavasti isompi. Eli ehkä tämänkin mukaan olisi kuitenkin tulossa TYTTÖ


8. GenderMaker testi!

Tiesittekö, että nykyään lapsen sukupuolen voi selvittää jo leikkimielisellä GenderMaker testillä. Testi on huippu suosittu maailmalla ja googlen mukaan testissä on 98% varma testitulos
Itse en ollut koskaan aikaisemmin asiasta kuullut, mutta mammaryhmässä joku otti asian puheeksi. Minun sormeni alkoivat syyhytä ja halusin heti kokeilla. Niinpä mekin teimme testin.

Testi selvittää vauvan sukupuolen jo raskausviikosta 6 lähtien. 
Uskomatonta? 
Niin varhaisessa vaiheessa?

Testissä tapahtuu reaktio, kun kemiallinen yhdiste liukenee ja sekoittuu virtsaan liuenneisiin molekyyleihin, jotka ovat tulosta kehon solujen sisällä tapahtuvasta biokemiallisesta toiminnosta. Se tekee sen, että testiin tulee tiettyä sukupuolta viittaavat värit näkyviin. 



GenderMaker testi on helppo tehdä. Se on kuin tekisi raskaustestin, mutta virtsa kerätään erilliseen astiaan ja apuna on pipetti. Testi on helppo tehdä kotona. Me teimme testin aamuvirtsasta, koska ajattelimme, että siinä olisi eniten hormooneja, jotka kertoisi sukupuolen.

Ohjeet siis ovat:
Kerää virtsaa puhtaaseen astiaan ja tee testi tipauttamalla pipetillä (sisältyy pakkaukseen) tippa virtsaa pyöreään testialustaan. 
Sinun ei tarvitse odottaa kauaa sillä jopa jo 15 sekuntissa testi-ikkuna kertoo tuloksen.

Sininen testi-ikkuna kertoo sinun odottavan poika lasta ja vaaleanpunainen testi-ikkuna tyttö lasta. Vaivatonta, helppoa ja nopeaa! Ainiin mukana tulee värikartta joka auttaa hahmottamaan tuloksen.

Löysin jälkeen päin tietoa, että virtsan pitäisi antaa jäähtyä ja vasta sen jälkeen tehdä testi, huoneenlämpöisellä virtsalla. Itse en tuota tehnyt, eli en tiedä voiko tämä vaikuttaa testin tulokseen. 


Tulos oli selkeä ja tuli ruutuun todellakin muutamassa sekunnissa. Laitoimme ensin yhden tipanm, mutta se ei riittänyt. Pienen reiän piti kastua kunnolla. Testin tulos oli selkeä. Tyttö! 
Teimme testin RV 10 tienoilla. Emme siis ihan vielä rv 6. En tiedä onko testi niin luotettava, mitä jotkut tietolähteet väittää. Tuntuu hullulle, että sen voisi tietää varmaksi jo rv 6 lähtien? 
Huonopuoli testissä oli se, että tulos ei pysynyt kovin pitkään näkyvillä niinkuin esim. raskaustestissä. Nyt tulos on jo haalentunut eli täytyy laittaa testi roskikseen. Onneksi kuvat on muistoina ja nyt sitten vaan odotellaan rakenneultraa! Jos sieltä saahaan tulokseksi poika niin olen varmaan ihan pyörällä päästäni. En tiedä mitä uskoa, sillä kyllähän kätilökin voi erehtyä!

Testi on tosiaan valmistettu yhdysvalloissa ja sitä on saatavilla myös Suomesta, muutaman päivän toimitusajalla. Nimittäin ihana Raskauskeiju.fi myy tuotetta sivuillaan, hintaan 25,90e. 

Jos olet siis raskaana ja et tiedä vielä tulevan pienokaisen sukupuolta niin nyt kipinkapin tilaamaan!


Testin tulos oli siis: TYTTÖ

9. Instagram kysely:

Kyselin Instagrammissa, että mitä seuraajat oli mieltä. Saako Aada pikkuveljen vai siskon? Suurinosa oli sitä mieltä, että POIKA tulee.


10. Kysymykset:

Tyttö tiedossa • / Poika tiedossa *


•Vatsasi on levinnyt sivulle. TYTTÖ

* Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin.



•Mielesi tekee makeita ja herkkuja ja hedelmiä.

* Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa. POIKA




•Olit yhdynnässä muutamaa päivää

* Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan/ ennen ovulaatiota. POIKA



•Viiva vatsassasi päättyy napaan.

* Viiva vatsassasi jatkkuu aina rintojen korkeudelle. / EI VIIVAA



•Vauva potkii hillitysti.

* Vauvan potkut ovat voimakkaita. / EI POTKI



•Edellinenkin lapsesi on tyttö. TYTTÖ


* Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on poika.



•Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta. TYTTÖ

* Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina.



•Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne.

* Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä. POIKA



•Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin. TYTTÖ

* Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt.



•Kätesi on aiempaa pehmeämmät.

* Kätesi kuivuvat helposti. POIKA



•Vauvasi sydämen syke on yli 140. TYTTÖ


* Vauvasi sydämen syke on alle 140.



•Olet normaalia kiukkuisempi.

* Olet rauhallinen ja hyväntuulinen. POIKA



•Vauvasi hikottelee usein.

* Vauvan isä lihoo odotusaikanasi.EI TIETOA



•Ikenet verestävät odotusaikanasi. TYTTÖ


* Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.



6/14 TYTTÖ
/ POIKA 5/14


Kokonaistulos:

7/10 TYTTÖ
3/10 POIKA

Kyllä vain, TYTTÖ voitti! Saas nähdä, että miten käy. Rakenneultra lähenee kokoajan. Enään kuukausi. Rakenneultra on siis 19.2 <3



Miten omassa raskaudessasi, teitkö testejä? Pitikö ne paikkaansa? 
Kumpaa muuten sinä veikkaat meille?




* Yhteistyössä mukana raskauskeiju.fi


- Eve

Pelottava ja ahdistava ULTRA

Ultra.
Jollekkin tuo sana on täynnä intoa ja odotusta.
Jollekkin toiselle sanasta tulee ensimmäisenä mieleen pelko.

Minulle tuo sana nostaa karvat pystyyn ja tuo jälkimmäinen sana on enemmän se tunne, joka nousee pinnalle, sanan kuultua. Kun ajattelen niitä ultria, mitä Aadasta tehtiin, karvat nousee todellakin pystyyn. Minulle ultra lähinnä tarkoittaa sitä, että lapsesta etsitään ainoastaan kaikki virheet. Ei olla iloisia siitä pienestä ihmeestä vaan kauhistellaan ääneen sitä, että minkälainen lapsi siellä kasvaa. Niitä vikoja oikein kaivamalla kaivetaan esiin. Se on minun kokemukseni kunnallisen puolen ultrasta. Kokemukseni ei ole hyvä, kaunis tai ainutlaatuinen. Se on kaukana siitä. Ja siitä tämä tekstikin on saanut juurensa. Tiedän toki, että miksi näin on tehty. Kaikkihan johtui siitä niskapoimuturvotuksesta. Sehän oli melkein 5mm! Sen vuoksihan Aadaa tarkkailtiin suurennuslasilla ja mietittiin, että mitä muita vikoja hänessä on. Sen vuoksi tuli lähete lääkärille, joka ultrasi uudestaan. Ei se ollut hieno kokemus. Se oli kaukana siitä. Se oli ahdistava ja inhottava kokemus. Minä halusin keskittyä pieneen ja kauniiseen lapseen, mutta se riistettiin minulta. Se riistettiin niillä kauhistuksen sanoilla. Se riistettiin sillä, että kukaan ei ollut kanssani onnellinen. Se riistettiin sillä, että kaikkien kasvoilta näkyi vain lause: "MEILLÄ ON ONGELMA". Siitä ultrasta lähdin shokissa verikokeisiin, joista selvisi 25% riski saada downlapsi. Niin, voitte kuvitella miten paljon siitä kaikesta tuli painetta ja ahdistusta? Minä yritin pysyä positiivisena, mutta se oli vaikeaa.



Miksi palaan tähän nyt. Tämän ihanan pienen tähden ultra lähestyy. (teksti kirjoitettu ennen ultraa. kuvat tekstissä on kuitenkin otettu tähden ultrassa. Lopussa tekstiä, että miksi näin, vähän väärinpäin.) 
Mitä tunteita se minussa herättää? Juurikin tätä mainittua pelkoa ja ahdistusta. Mitä jos jälleen tätä pientä tähteä tutkitaan suurennuslasin läpi ja etsitään vikoja. Etsitään niitä vikoja jotka oikeuttaa tuomaan abortin vaihtoehtona jälleen eteeni. Miksi lääkärit eivät voi ymmärtää kerrasta, että en tee aborttia piste ja lopettaa sen jankkaamisen siihen? Sehän on todella helppoa vaan puhua ja puhua abortista ja sen helppoudesta.

"Hei puhutaan perheelle abortista
ja sen jälkeen tää ongelma on hoidettu."


Jälleen kerran minä kysyn, että miksi? 
Miksi ihmeessä tähän maailmaan ei saa syntyä kehitysvammaisia lapsia? 
Miksi? 
Eikö he ansaitse elää? 
Eikö he ansaitse mahdollisuutta?
Eikö erityislapset ansaitse mahdollisuutta? 
Miksi tänä päivänä äideille ja perheille on tärkeämpää se, 
että lapsi on terve kuin se, että se hengittäisi?


Se kliseinen lause, joka nostaa minussa aina kylmät väreet;

"Ei sukupuolella ole väliä, kunhan lapsi on terve." 

Mitä jos se ei ole terve? Ihan kuin tuo lause jo huutaisi sen, että jos se lapsi ei ole terve niin hän ei ole tervetullut maailmaan. Voi kuule, sinun kullannuppusi voi sairastua 2v vakavasti tai hänellä saatetaan huomata kehitysvamma. Sinun 5v lapsesi saattaa jäädä auton alle ja ei kävele sen jälkeen enää ikinä. Hylkäätkö hänet sitten? Senkö jälkeen sanot, että en mä tälläistä halunnut. En halua olla tuon äiti. Mielestäni tätä lääkärit/ kätilöt puhuvat. Tätä he syöttää meille. Tätä tämä maailma syöttää meille. Tähän maailmaan ei ole tervetulleita kehitysvammaiset, erityislapset tai muuten vaan erilaiset lapset. Tätä mieltä on moni minunkin tuttavani, järkyttävää. Nyt myös tässä raskaudessa olen kuullut tuon lauseen, että kunhan lapsi on terve. En minä ajattele niin. Minä ajattelen, että tärkeintä on se, että lapsi hengittää. Tärkeintä on se, että hän on lapsi. Tärkeintä on se, että hän pääsee rakastavaan perheeseen. Tärkeintä on se, että lapsi saa syntyä tähän karuakin karunpaan maailmaan. Mielestäni vain näillä asioilla on merkitystä. Hän kelpaa juuri sellaisena, kuin hän on. Hän saa olla juuri sellainen kuin hän on. Ei hänen kehitysvamma tee hänestä huononpaa. Ei mikään hänessä tee hänestä huononpaa. Ei mikään! Hän on täydellinen juuri sellaisena kuin hän on. Ja tämä, juuri tämä pätee jokaiseen lapseen. Sinun lapsesi ja sinä olette ainutlaatuisia! Olit minkälainen tahansa. Sinä olet ainutlaatuinen. Et ole huonompi. Et ole vähäisempi. Ei minun tyttäreni ole yhtään vähäisempi, vaikka häneltä puuttuu toinen x kromosomi! Se on vaan kromosomi! Mitä sitten??!! Eikö hän ansaitse paikkaansa tässä maailmassa? Eikö hän saisi elää? Hän saa elää täysin normaalia elämää. Hän on täydellinen juuri tuollaisena. Minä ajattelen näin ja juuri tätä minä haluan opettaa lapsilleni. He ovat ainutlaatuisia ja kauniita!


Katso tätä kuvaa. Voitko oikeasti sanoa, että tämä lapsi ei olisi ansainnut mahdollisuutta elää, koska hänestä oltiin täysin varmoja, että hän on kehitysvammainen?
Oltiin varmoja, että minusta ei olisi äidiksi tälle täydelliselle lapselle. Oliko minusta?


Ja kyllä, olen todella kriittinen tässä asiassa. En hyväksy aborttia, enkä tule koskaan hyväksymään. Minun mielestäni ihan jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden. Ihan jokainen lapsi on täydellinen. Erityinen. Kaunis pieni yksilö. Sillä ei ole mitään merkitystä onko hän sellainen, minkälaisen kuvan tämä maailma antaa. Tämä maailma on julma ja ankara paikka. Tämä maailma ei hyväksy erilaisia lapsia, ihmisiä. Huomaahan sen jo kouluissakin. Jos et kulje massan mukana niin sinua kiusataan. Et saa olla se joka olet. Et ole kaunis jos et kulje massan mukana. Sitähän tämä maailma syöttää. Ja siksi myös yhä nuorempi LAPSI meikkaa. Siksi yhä nuorempi LAPSI näyttää aikuiselta ja niistä on vaikea arvata ikää. Sitähän tämä maailma syöttää. Niin. Sinun pitää olla tietynlainen, että kelpaat. Miten se onkin kamalaa ja se tekee hallaa jokaiselle yksilölle. Se rikkoo ja se satuttaa. Miten paljon nuorilla, lapsilla on ulkonäkö paineita. Miten paljon niitä onkin tänä päivänä. Miten paljon on itsemurhia. Miten paljon on itsetuhoisuutta. Mistä se johtuu? Ei meitä hyväksytä sellaisina, kuin me ollaan. Me ei saada olla niitä ketä ollaan.

Edelleen kysyn, että eikö se ole kaikkein tärkeintä, että se pieni lapsi on elossa?
Miksi niin moni on valmis hylkäämään lapsensa kun todetaan turvotus?
Aadalla todettiin turvotus. Se oli suuri turvotus. Se oli shokki. Mitä jos olisin kuunnellut lääkäreitä? Mitä jos olisin toiminut lääkäreiden ohjeiden mukaan? Aadaa ei olisi. Noin ihanaa, kaunista ja täydellistä tyttöä ei olisi. Jälleen kerran itken kun ajattelen sitä. Mitä jos oikeasti olisin tehnyt niin miten minua neuvottiin toimimaan. Ette usko, miten monta kertaa on tehnyt mieli käydä näyttämässä Aadaa sinne sairaalaan ja kertoa, että tämä on se tyttö josta sanoitte, että se on kehitysvammainen. Etenkin sille lääkärille, joka etsi rakenneultrassa Aadasta down piirteitä, etenki kasvoista. Aada teki pusukala ilmeen, mikä on kuulemma tyypillinen downlapsille. Lääkäri otti siitä kuvan, tulosti sen ja sanoi, että tämä on hyvin tyypillistä downeille. Tuo muisto on minulla edelleen tallessa ja piirtynyt mieleeni jäädäkseen. Ahdistavaa. Onhan se totta, että Aadan raskaudessa olin nuori. Olin 5v nuorempi kuin nyt. Ymmärrän sen, että lääkärit ajattelivat minun parastani. He eivät tunteneet minua. He ihmettelivät päättäväisyyttäni. He eivät lukeneet papereista kuin syntymäaikani, että olin -93 syntynyt ja silloin juuri täyttänyt 20v. Olihan minä nuori ja olen edelleen, mutta silti se ikä ei kerro onko kypsä ottamaan vastaan kehitysvammaista lasta vai ei. Ikä on vain numeroita. Se ei sano yhtään mitään. Minua pidettiin pentuna, lapsena ja tyhmänä. Silti minä tiesin mihin olin ryhtymässä paljon paremmin, kuin yksikään niistä lääkäreistä. Tai kukaan niistä ihmisistä lähelläni, jotka myös sanoivat " Ehkä se abortti voisi olla paras vaihtoehto. Minä tekisin abortin tuossa tilanteessa. Kyllä se niin on, että itse en pystyisi pitämään sairasta lasta". He eivät tienneet mitään. Silti minä ymmärrän niitä heitä jokaista. He tekivät työtään, kertoivat mielipiteensä ja siksi he reagoivat niin. Yritän arvostaa heitä parhaani mukaan. Vaikka myönnän, se on välillä todella vaikeaa.

Tässä raskaudessa olen liittynyt mammaryhmään. Ihanaan ryhmään. Silti minussa herää paljon tunteita, kun luen heidän keskusteluista siitä, miten he huokaavat helpotuksesta kun niskapoimuturvotus, verikokeen riskiluku on normaali. Mielestäni tuosta on tehty elämää suurempi asia. Se ohjailee paljon äitejä. Se turvotus, sen mittaus ja se tulos. Jokainen äiti jännittää sitä, rukoilee sitä, että se tulos olisi normaali. Toivoo koko sydämestään, että lapsi olisi kunnossa. Jos turvotuksessa ilmenee jotain niin hyvin moni äiti miettii vakavissaan aborttia. Ei uskalla ottaa huomioon sitä, että se turvotus ei välttämättä kerro onko lapsi kehitysvammainen. Se on vain testi ja tulos. Se ei saisi olla se joka määrittää sen, että tekeekö abortin vaiko ei. Se ei saisi olla asia joka määrittää koko lapsen. HALOO se on vain testi. Ihan niinkuin se testin tulos kertoisi sen, että se pieni ihme ei ole enää rakas. Se suhde siihen lapseen onkin yhtäkkiä tuhoutunut, koska testi sanoo niin. Koska riskiluku on suuri tai turvotus suuri! Lisäksi moni ei uskalla ottaa sitä askelta, että hänestä tulisi erityislapsen äiti. Ei uskalla nähdä itseään erityislapsen äitinä. Ymmärrän heitä. Oli se minullekkin vaikeaa. Ja kuinka usein mietin sitä, että onko minusta siihen. Kyllä minusta oli siihen ja on edelleen. Olen halunnut huutaa koko maailmalle, miten kiitollinen ja ylpeä olen tyttärestäni! Kiitos Jeesus, että minä saan olla erityislapsen äiti! En muuttaisi sitä mistään hinnasta! Paljon se ottaa, mutta vielä enemmän se antaakin!



Aadan raskaudessa suostuin kaikkiin mahdollisiin verikokeisiin. Ainoa mihin en suostunut oli lapsivesiseulonta. Siitä kieltäydyin. Tänä päivänä kadun sitä, että osallistuin niihin. Minun tilanteessa se kaikki toi turhaa pelkoa. Se kaikki synnytti turhaa stressiä. Ja se kaikki oli aivan turhaa. Raskaus ei ollut paras mahdollinen. Yöt oli katkonaisia ja ne lukuisat hetket kun pelkäsin ja itkin vessan lattialla huutaen Jumalaa. Huusin apua tilanteeseen. Koskaan en rukoillut, että lapseni ei olisi kehitysvammainen. Rukoilin, että saisin voimaa ja apua. Rukoilin, että lapseni hengittäisi, kun hän syntyisi. Se oli se, mitä rukoilin ja pyysin. Sen kaiken sain. Hän vastasi rukouksiini. Sain enemmän. Sain parempaa. Sain erityislapsen.

Tuon kokemuksen vuoksi olemme Teemun kanssa päättäneet, että tässä raskaudessa emme osallistu mihinkään seulontoihin. En halua verikokeeseen, enkä halua tietää niskapoimuturvotuksen tulosta. Vaikka näistä selviäisi mitä tahansa niin se ei vaikuttaisi siihen, että pidämmekö lapsen. Me pidämme tämän lapsen, oli hän millainen tahansa. Haluamme suojella tätä lasta siltä kaikelta turhalta stressiltä. Haluamme antaa tälle lapselle turvallisen ja hyvän raskausajan. Haluamme, että tämä lapsi saa kokea olevansa täysin turvassa. Haluamme iloita tästä lapsesta. Haluamme ottaa hänet vastaan sellaisena, kuin hän on. Täydellisenä yksilönä.

----

Kirjotin tämän tekstin puhelimeni muistiinpanoihin ennen ultraa. Halusin julkaista tämän teille nyt vaikka paljon mietin, että haluanko julkaista näin ehkäpä jopa raakaa tekstiä. Tekstiä, mikä on todella pitkä. Päätin kuitenkin julkaista tämän, kun sain luettua tekstin Teemulle.
Ultra on nyt tosiaan takana päin. Meillä oli aivan ihana kätilö, joka ultrasi mahan päältä. Juttelimme ennen ultraa niskapoimusta ja kätilö otti hyvin vastaan toiveemme. Hän sanoi, että katsoo turvotuksen silmämääräisesti ja ei mittaa sitä tai kerro tulosta meille. Ja jos turvotusta olisi ollut todella paljon silmämääräisesti huomattavissa niin olisi kertonut siitä meille. Olin todella helpottunut. Vauva oli todella vilkas ja liikkui paljon. Hänellä oli varpaat välillä suussa ja välillä heitti kuperkeikkaa. Liikkui kokoajan, todella vilkas! Niin ihana pieni. Kyyneleet siinä tuli, kun jälleen pienen näki. Hän oli kasvanut niin paljon. Pieni ei jaksanut pysyä hetkeäkään paikoillaan ja mittojen saaminen oli hankalaa. Mitaksi saatiin n. 1pv pienempi ja siksi laskettua aikaa ei muutettu. Laskettuaika pystyy siis samana 6.7.2018. Postauksen kuvat on kuvia, meidän pienestä tähdestä <3 Aada haluaa joka päivä ihastella vauvan kuvia. Hän odottaa sisarusta innolla vaikka pientä mustasukkaisuuttakin on jo havaittavissa.


- Eve

Joulu Levillä

Tässä kuvapläjäys meidän Levin reissulta. Matka oli pitkä. Leville ajoon kesti 16h, kun jouduimme odottamaan muutaman tunnin Oulussa, että lumipyry meni ohitse. Aada jaksoi todella hyvin. Hän keskittyi vain seuraamaan tietä ja kuuntelemaan musiikkia. Hän ei katsonut tabletilta lastenohjelmia eikä leikkinyt leluilla. Hän ei oikein syönytkään mitään. Toki söi aina silloin, kun pysähdyttiin. Neiti nukkui matkalla vain 1,5h kumpinakin päivinä. Ihan ihmeellistä! Minä kun olin varautunut pahimpaan. Neiti oli asennoitunut matkustamaan. Luulen, että hän jaksoi myös sen vuoksi niin hyvin, kun väki autossa vaihtui. Välillä ajoi Teemu, välillä minä. Jossain vaiheessa ajoi oma äitini ja sitten taas isäni. Meillä oli reissussa 2 autoa. Minä, Teemu, Aada, vanhempani, 2 siskoa ja 1 veli.

Pakkanen yllätti Levillä nimittäin sitä riitti 22 astetta jokaiselle päivälle. Ulkona ei hirveästi tarennut olla. Jouluaatto meni lähes sisällä ollen ja hotellissa jouluateriaa syöden. Joulupäivänä kävimme huskyajelulla ja Tapanina ajoimme Enontekiölle, isäni puolen sukulaisille. Siellä odotti oma mummoni jota meillä kutsutaan ämmiksi. Ämmi on nähnyt Aadan vain muutaman kerran.
Tapanin jälkeen lähdimme ajamaan kotiin päin. 

Meidän joulu oli ihanan erilainen. 
Lahjoja ei avattu ollenkaan jouluna, sillä ne avattiin jo reissua edeltävänä päivänä.




























-Eve