Haastava herkkyys

Aada syntyi lähes kaljuna tyttönä. Kesti kauan, ennenkuin neidin hiukset alkoivat kasvamaan. Muistan sen, miten surin sitä. Odotin niin paljon että saan alkaa laittamaan Aadan hiuksia. Piti odottaa kauan, mutta nyt vihdoin ja viimein ollaan päästy siihen pisteeseen, että hiuksiin saa väkerrettyä vaikka mitä. Silti tämä on ollut hidas, sekä raskas tie. Aistiyliherkän päänahka on ihan eri luokkaa. Aada tuntee hiusten harjaamisen paljon voimakkaammin, kuin moni muu. Hän huutaa, karjuu ja kiljuu usein, kun yritän saada takut selväksi. Hän ei pysy paikallaan ja saa helposti paniikkikohtauksen. Myös letin tekeminen vaatii täyttä keskittymistä. Hiusten harjaamista tai kampauksen tekemistä ei voi tehdä jos Aada on väsynyt tai muuten huonolla tuulella. Siitä ei kertakaikkiaan seuraa mitään muuta, kuin huutoa. Minulta hiusten laitto vaatii hermojen hillitsemistä ja Aadalta rauhallisuutta myöskin. Yleensä yritän, että hän katsoisi samaan aikaan lastenohjelmaa, lukisi kirjaa tai kuuntelisi musiikkia. Silloin hiusten laitto onnistuu helpommin.

Aadalla on pitkät hiukset ja niissä on käynnissä kasvatus. Yritän saada etuhiukset saman pituisiksi, kuin takahiuksetkin. Tällä hetkellä Aada antaa laittaa etuhiuksiin letin, ponnarin tai jopa pinnin. Usein hän pitää myös hiuspantaa päässä kotona. Mikä on todella iso juttu, sillä Aada on todella inhonnut sitä, että hiuksissa on jotain ylimääräistä. Sekin liittyy aistiyliherkkyyteen. Aada kulkisi kaikkein mieluiten takkutukalla.





Suurin syy tähän takkukasaan on heijaaminen. Aada tykkää heijata itsensä uneen. Hän siis pyörii sängyssä ja halaa samalla nukkea. Tätä saattaa kestää tuntikin. Sitten neiti nukahtaa. Seuraavana aamuna hiukset ovat tämän näköiset. Aada ei pysty nukkumaan letin kanssa, koska ponnari häiritsee ja hiuksia kiristää. Yritän iltaisin harjata hiukset ennen nukkumaan menoa ja käytän niihin välillä jopa hiusöljyä, mutta silti takkukasa on edessä aamulla.

Olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja hiuksiin ja kokeillut eri tuotteita. Olen käyttänyt Aadan hiuksissa hoitoainetta, mikä on helpottanut vähän. Takkutukkaa selvitellessä käytän hoitosuihketta. Lasten oma muumisuihke on ihan ok tuote, mutta löysin tehokkaamman. Vaikka tuote onkin tarkoitettu aikuisten hiuksille, se toimii Aadan hiuksiin parhaiten tällä hetkellä.

L'Oréal Paris Elvital 100ml Nutri-gloss Luminizer Gloss, hoitosuihke joka antaa todella paljon kiiltoa. Suihkeessa on miellyttävä tuoksu ja se on riittoisaa. Mielestäni pohja on hieman öljymäinen.

Lisäksi meillä on käytössä luonnonharja, joka ei katko hiuksia niin paljoa kuin esim. tangle teezer.
Luonnoharja on tiheä ja selvittää hiukset todella nopeasti ja helposti, yhdistettynä hoitosuihkeeseen.
Olen miettinyt, että löytyisikö jostain luonnollista vaihtoehtoa, hiusten hoitosuihkeeksi.


Onko teillä kokemusta?
Onko sellaista, mitä suosittelisitte?







Rakastan tätä, että me ollaan päästy kaikesta huolimatta siihen pisteeseen, että Aada antaa tehdä kampauksia hiuksiinsa. Tämä on vaatinut meiltä paljon kärsivällisyyttä. Lukuisia kertoja on otettu yhteen ja pikku hiljaa on alkanut ymmärtämään, että kaikki tämä johtuu Aadan aistiyliherkkyyden tuomasta arasta päänahasta. Tämä tie ei ole ollut helppo, koska Aada on tarvinnut niin paljon ymmärrystä. Välillä on itsekkin vaikea ymmärtää, että mitä kaikkea aistiyliherkkyyteen kuuluu ja miten siitä kaikesta selviää. Jokainen päivä on opettelua. Kokoajan tunnen Aadan paremmin ja ymmärrän, että miksi hän käyttäytyy tietyllä tavalla. Mutta kyllä, minä todella rakastan sitä, että meillä on tämmöinen yhteinen juttu. Vaikka se on välillä todella haastavaa ja pitää tietää tarkkaan, että milloin on oikea ajankohta selvittää ja laittaa hiukset. Pitää osata lukea Aadaa todella hyvin, että se onnistuu. Sitten kun se onnistuu niin on kyllä voittajafiilis! Rakastan näitä hetkiä, kaikesta huolimatta! Aadan hiukset on todella kauniit. 
Minulla on todella kaunis tyttö <3

- Eve

Vauvan pieni nurkka

Oon harmitellut välillä sitä, että en saa laittaa vauvalle kokonaista huonetta valmiiksi. Olisi ihana päästä sisustamaan ihan kokonainen huone. Kaikkia suloisia huonekaluja ja ja ja ! Me asutaan kolmiossa ja olen joutunut tyytymään yhteen pieneen nurkkaukseen. Olen kuitenkin päättänyt tehdä siitä kauniin ja sellaisen, mikä miellyttäisi silmääni. Ja onneksi sentään tämä ihana pieni nurkkaus. Voi miten olen nauttinut tämän laittamisesta. Ja mikä parasta nyt se alkaa olla valmis. 







- Nurkkauksen bambutikkaat on ostettu käytettynä, parilla kympillä. 
- Pinnasänky on myös ostettu käytettynä, mutta on Ikean mallistoa.
- Seinän kehykset ovat Jyskistä
- Aivan ihanat taulut Hello Baby sekä Unna
on saatu SallaK:lta.


Mielestäni SallaK Design kauniit julisteet kruunasi nurkkauksen. Toki vielä jotain tuo kaipaisi. Ollaan Teemun kanssa suunniteltu, että tekisikö tuohon seinälle vielä pienen hyllyn. Hyllyn johon voisi laittaa yövalon ja mahdollisen itkuhälyttimen yms. Haluaisin myös laittaa muutamia vauvan vaatteita roikkumaan tuohon seinälle. Mutta katsotaan. Onhan tässä vielä aikaa kehitellä pojan nurkkausta valmiiksi <3 Kaipaisiko nurkkaus teistä vielä jotain?




SallaK:n julisteet ovat todella yksinkertaisia, mutta samalla niin kauniita. Mielestäni ne sopivat täydellisesti vauvalle, mutta myös meidän eteiseen sekä olohuoneeseen. 
Welcome taulu on ehdoton lempparini, näistä kaikista. Tätä aloinkin himoitsemaan muutama kuukausi sitten ja ajattelin, että tämä täytyy saada. Julisteet eivät ole kalliita. Nämä kaikki julisteet maksavat alle 20e/kpl. Käy tutustumassa julisteisiin lisää täällä --> SALLAK

Innokseni sain toteuttaa tämän yhteistyön SallaK Designin kanssa ja saan arpoa kaksi vapaavalintaista julistetta myös teille seuraajille, Instagramin puolelle. 
Eli sinne kannattaakin seuraavaksi suunnata jos julisteet miellytti myös sinun silmääsi :)

Mitä tykkäätte julisteista?





- Eve






Riskiviikkoja kohti

Pari viikkoa sitten neuvolassa otin puheeksi tiputtelu verenvuodon. Tänään kävin neuvolalääkärillä ja tarkastettiin tilanne. Kaikki oli hyvin. Vaikka en epäillytkään, että asiat olisi huonosti, silti se oli hyvä tarkistaa. Myönnän kuitenkin, että ajattelin jopa sinne saakka jos kohdunkaulan tilanne on huono, joudunko jäämään sairaalaan? Se myös pelotti, kun Teemu ei päässyt mukaan ja jouduin käymään yksin. Aikaisemmin Teemu on siis ollut aina mukana. Toki ei ihan jokaisella neuvolakäynnillä sentään. Hän on halunnut osallistua kaikkeen, mitä arvostan todella paljon. 

Juttelin neuvolalääkärin kanssa myös supistuksista. Minua on supistellut raskauden puolivälistä saakka ja nyt viime viikkoina on alkanut tulla kipeitäkin supistuksia. Harjoitussupistuksiahan ne on, mutta todella inhottavia. Näistä lääkäri ei sanonut oikeastaan mitään. Keskustelu jatkui alhaiseen verenpaineeseen, joka on tällä hetkellä n. 100/70. Alkuraskaudessa yläpaine oli 120. Olo on aika heikko ja huimauskohtauksia tulee. Pitkään en jaksa/ pysty kävelemään. Rauta-arvot ovat edelleen huonot. Se näkyy eniten olossa, kokoajan väsyttää. Lisäksi olen monen mielestä todella kalpea. Viime viikolla kävin labrassa ja meinasin pyörtyä. Olo oli jotain todella järkyttävää. Rautavarastot on n. 5 ja hemppari n. 90 luokkaa. Tuntuu, että se ei vaan nouse. Tänään lääkäri väläytti sellaista ajatusta, kuin verensiirto. Sanoi, että jos rauta-arvot tippuu 80- 88 välille, sitä täytyy alkaa harkitsemaan.

Onko kellään
kokemusta tästä?

Muuten kaikki vaikutti olevan kunnossa. Maha kasvaa todella hyvin ja poika voi hyvin. Edelleen poika vilautti sukukalleuksiaan ja muistutti minua siitä, että poika meille tulee. Toki eihän nuo 100% varmoja ole, mutta vahva luottamus siihen silti on. 




Verensokerit on onneksi pysynyt todella hyvinä. Aamupaastot ovat olleet hyvät, sekä kokopäivän sokerit. Olen pystynyt herkuttelemaan, mutta enimmikseen ruoan yhteydessä. Olen yrittänyt pitää huolta ateriaväleistä sekä monipuolisesta ruokavaliosta. Toki se on todella haastavaa nyt helteellä. Voi kun muistaisikin syödä! Miten se meinaakin unohtua? Jep, helle vie täysin ruokahalun.
Olen myös vaihtanut kaikki mahdolliset sokerilliset juomat kivennäisvesiin sekä lightjuomiin. Toki en suosittele mitään lightjuomia, mutta silloin tällöin se on ihan ok.


Tällä hetkellä täällä on 32+4 meneillään. Olo on tukala näillä helteillä, vaikka nautinkin näistä todella paljon. Maha painaa paljon ja yöt on kokoajan tuskallisempia. Vähiin käy kokoajan! Pian hän on täällä <3 Tiedät, että suurin jännitys alkaa rv 34 jälkeen, sitten elellään viikkoja kun Aada syntyi.

Lääkäri sanoikin, että:
"Sinulla alkaa riskiviikot rv 34 ja sen jälkeen
vauva voi syntyä koska tahansa"



Eli täytyy varmaan pysytellä aikalailla kotona nuiden viikkojen jälkeen.
Oman äitini kanssa juttelin viikonloppuna myös synnytyksistä. Hän kertoi, että hänen kaikki (4) synnytykset ovat olleet 2-4h pituisia. Lisäksi minun pikkuveljeni, joka on meistä nuorin syntyi rv 37 ja painoi 3110g. Ja muistan vieläkin, miten suuri vatsa äidilläni oli. Kamalaa jos oma vatsa on sen kokoinen rv 37 ! Huh huh! Ihaninta olisi jos poika syntyisi ennen juhannusta ja rv 36+ - 37+ välillä. Olisin tyytyväinen <3 Mutta, katsellaan miten käy. Pääasia, että vauvalla on kaikki hyvin vatsassa <3


- Eve


"Ei Eve ansaitse tätä"

Viime päivät ovat olleet itselleni henkisesti todella raskaat. Olen käynyt todella syvällä, omissa ajatuksissani. Ehkä se johtuu siitä, että todella moni kyselee minulta, että joko on selvinnyt jotain uutta. Onko oikeudenkäynneistä kuulunut ja onko mikään mennyt mihinkään suuntaan? Muutama viikko sitten pillahdin itkuun meidän nykyisin "vara mummon" auton kyydissä. Itkin tätä, minkä keskellä elämme. Itkin ja purkauduin hänelle kaikesta tästä. Hän lohdutti ja rukoilimme lopuksi yhdessä. Hän oli siinä hetkessä minua varten. Minun oli turvallista puhua ja kertoa aidot fiilikseni.
Toisaalta arvostan sitä, että ihmisiä kiinnostaa. Toisaalta se taas nostaa karvat pystyyn. Tulee sellainen olo, että antakaa nyt olla. Antakaa mun keskittyä tähän hetkeen, kun saan vaan nauttia tästä ajasta. Saan nauttia siitä, että me ollaan nyt just todella hyvinvoiva perhe. Me ollaan onnellisia, kaiken tämän paskan keskellä. Me ollaan onnellisia ja eletään päivä kerrallaan.

Mutta sitten taas kaipaisin enemmän sitä, että multa kysyttäis, että miten mä voin. Mitä mulle kuuluu? Miten me jaksetaan? Miten me voidaan? Välillä tuntuu sille, että täällä me elellään neljän seinän sisällä, täysin eristettyinä eikä ketään kiinnosta. Eihän se asia niin ole. Tietenkin ihmisiä kiinnostaa. Ympärillä on paljon ystäviä, jotka tukevat <3 On silti myös ihmisiä, jotka ovat sulkeneet silmänsä ja korvansa tältä tilanteelta, eivätkä kysy yhtään mitään tähän liittyen. Ihan kuin tätä tilannetta ei olisi. On sekin mielestäni todella väärin. En oikein ymmärrä sitä. En ymmärrä, että ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tai no toisaalta ymmärrän. Onhan tähän tilanteeseen varmasti vaikea suhtautua. Etenkin, kun me voidaan puhua tästä tilanteesta avoimesti ja puhutaan tästä loppuen lopuksi aika paljon. Se auttaa selviämään tästä kaikesta.

Ja ei, mistään ei ole kuulunut yhtään mitään. En tiedä kuinka kauan joudumme odottamaan, että oikeudenkäynnit alkaa. En tiedä, milloin asiat menee eteenpäin. Odotamme, että asiat etenisi loppu kesästä/ syksystä. Silti, emme yhtään tiedä miten nopeasti asiat etenee. Tiedän, että sitten se pahin on vasta edessä, kun oikeudenkäynnit yms alkaa. En tiedä kumpaa toivon enemmän sitä, että oikeudenkäynti olisi heti nyt vauvan synnyttyä vaiko sitä, että se olisi vasta, kun vauva on jo useamman kuukauden tai jopa vuoden ikäinen. Tuntuu, että kumpikin niistä on paha. Minä haluan mennä mukaan oikeudenkäynteihin. Haluan mennä sinne istumaan, kuuntelemaan ja tukemaan miestäni. Jos se vain suinkin on mahdollista. Tässä me ollaan, yhdessä.

Sitten on se puoli, että monet tutut tai ystävät sanovat, että no tuskin siitä nyt vankeutta tulee. Minun mielestäni se kuulostaa tilanteen vakavuuden vähättelyltä. Se on aina vakava paikka, jos etenkin virkavallan henki on ollut uhattuna. Vaikka tiedänkin, että miehelläni ei ollut mitään aikomusta satuttaa itseään tai ulkopuolisia. Se poliisi meinasi jäädä auton alle, mutta ei mieheni häntä yrittänyt tappaa. En toivo, että mieheni joutuu vankilaan. En todellakaan toivo sitä, enkä sitä halua. Etenkin jos ajattelen minua sekä lapsia.

Aada, joka on viimeiset kaksi vuotta saanut kasvaa Teemun rinnalla. Aada, joka nauttii jokaisesta hetkestä Teemun kanssa. Aada, joka kutsuu Teemua isiksi ja joka on halunnut alusta saakka kutsua Teemua isiksi. Aada, joka sanoo päivittäin Teemulle "Rakastan sinua". Nuo kaksi ovat erottamattomat. Heillä on ne omat jutut. He laulavat yhdessä, kuuntelevat musiikkia, harjoittelevat uusia juttuja ja riehuvat sen minkä ehtivät. Teemu on myös se, jolla on auktoriteetti tässä perheessä. Aada on hyvin vahvatahtoinen tyttö. Me riitelemme Aadan kanssa lähes päivittäin. Teemun ei tarvitse kuin kerran korottaa ääntään ja Aada uskoo heti. Se auktoriteetti on meidän taloudessa miehellä ja olen siitä niin kiitollinen. Näin sen kuuluukin olla.



Poikamme, hän kasvaisi ensimmäiset kuukaudet, vuoden tai jopa vuodet ilman isäänsä. Ilman roolimallia, ilman toista vanhempaa. Ilman isän rakastavaa syliä. Tietenkin me näkisimme, mutta eihän se sama asia olisi. Lapset kasvaisi täysin ilman isää. Se tuntuu niin väärälle. Se tuntuu niin pahalle.

Minä. Ei tekisi mieli edes ajatella itseäni. Tai kirjoittaa tästä. Tiedän, että minä selviän ja jaksan sen kaiken. Kyllä minä selviän. Tiedän, että pystyn siihen. En pysty siihen yksin, mutta kun luotan Jumalaan, tiedän, että minä selviän. Minä tiedän, että Hän antaa minulle kaiken sen, mitä tarvitsen. Ehkä enemmänkin on sellainen olo, että en halua pystyä siihen. Haluan huutaa, että en halua sitä. En halua jaksaa sitä. Tiedän, mitä on olla yksin yhden lapsen kanssa. Tiedän, että se on vielä rankempaa kahden lapsen kanssa ja vielä vauvan sekä pian 5- vuotta täyttävän kanssa. Tekee mieli vaan kysyä, että taasko? Jälleenkö joudun olemaan yksin lapsen ja nyt lasten kanssa. Taasko joudun huolehtimaan kaikesta yksin? Jälleenkö olisin siinä tilanteessa, että eläisin täysin yksin lasten kanssa. Huolehtisin kaikesta yksin. Vaikka tiedän sen, että vankilasta pystyy soittamaan ja tietenkin me kävisimme rakasta aviomiestä, isää katsomassa. Joka ikinen kerta, pitäisin siitä huolen. Silti se arki olisi täysin minun vastuullani. Se tulisi olemaan raskasta. Tiedän kuitenkin, että nyt minulla olisi vielä suurempi tukiverkosto rinnallani, mitä minulla on koskaan ollut. Tiedän, että monet ovat valmiita kulkemaan rinnallani ja auttamaan. Vaikka välillä sitä epäilenkin. Silti nyt minä tiedän sen ja siihen minä luotan.

Jos ajattelen tätä kaikkea, tekee mieli romahtaa. Ihanko oikeasti vankila kutsuu? Ihanko oikeasti Aada joutuu hetkeksi luopumaan tuosta miehestä, vanhemmasta, isästä ja hänestä joka on meidän perheen tukipilari? Mies, joka on tämän perheen pää. Mies, joka pitää tän kaiken kasassa? Mies, joka on minun toinen puoliskoni? Mies, jota rakastan niin valtavan paljon. Mies, joka tekee meidät kaikki onnelliseksi. Mies, jota ilman on vaikea kuvitella elämää. En toivoisi, että hän joutuu vankilaan, Aadan takia. En halua sitä Aadan vuoksi. Ja ihanko oikeasti poikamme joutuisi kasvamaan ensimmäiset viikot, kuukaudet ja vuodet ilman isäänsä? Ihanko oikeasti poikamme näkisi isäänsä vain vankilassa? Ei, en toivo sitä poikamme vuoksi. Ja minä. Miten minä, kuka pitää minusta huolen? Kuka halaa minua silloin, kun sitä tarvitsen. Kuka nukkuu vieressäni? Kuka herää vauvan itkuun, silloin kun itse en jaksa? Kuka käy kaupassa? Kuka hoitaa arkea kanssani? Kuka näyttää rakkautta teoilla ja sanoilla, arjessa? Ei kukaan. Kaiken minä tekisin yksin. Kaikesta tuosta joutuisin luopumaan, hetkeksi. Tämä kaikki sattuu minuun todella paljon. Jälleen kerran täytyy myöntää, että itken täällä kun kirjoitan tätä. Ihanko oikeasti meidän elämä saattaa muuttua jälleen sellaiseksi, että minä huolehdin kaikesta yksin? Se on väärin. Ei naista ole luotu huolehtimaan kaikesta yksin. Nainen tarvitsee rinnalleen miehen. Lapset tarvitsee isän sekä äidin. Ajatus tuntuu pahalle. Se todella sattuu minuun. Vaikka tiedän, että nyt tilanne olisi siinä mielessä helpompi, että sitä henkistä tukea ei viedä. Tiedän, että voin soittaa miehelleni. Tiedän, että saan sen henkisen tuen ja sitä minulta ei riistetä. Tiedän, että tulen samaan paljon ratkaisuja, puhelimen toisesta päästä. Sellainen mieheni on. Ratkaisukeskeinen. Hänellä on ratkaisu aina kaikkeen ja tiedän, että hänen kanssa selviän mistä tahansa. Tiedän, että se tuki mikä tulee puhelimen toisesta päästä, tulee kannattelemaan minua. Tiedän, että hän ei hylkää meitä vaikka olisi vankilassa. Tiedän myös sen, että meidän rakkaus todella säilyy ja se tulee vahvistumaan kokoajan enemmän ja enemmän. Tiedän, että se on älyttömän tärkeää ja sitä ei ole yksinhuoltajilla. Minä en olisi yksinhuoltaja. Olisin huoltaja, jonka puoliso vain asuu muualla, hetkellisesti. En koe eroa, en koe avioeroa. Meidän rakkaus ja suhde säilyy. Se on entistä vahvempi. Eihän se lopullista olisi. Se olisi hetkellistä. Me selviämme siitä, tiedän sen.


Silti samaan aikaan mietin sitä, miten väärin hän teki. Se teko, minkä aviomieheni teki, oli hirvittävä. Se saattoi lukuisat ihmiset vaaraan ja olisi voinut viedä sivullisten hengen tai jopa Teemun itsensä. Se teko ei ollut pieni teko. Se ei ollut vaan joku pieni rike. Se oli todella iso ja vaarallinen rikos. Jos ajattelen tätä, ajattelen, että tietenkin hän menee vankilaan. Ja jos hän ei olisi aviomieheni niin ajattelisin, että siellähän nyt sitten istuu usean vuoden ja katuu, olkoot siellä niin kauan, että tuntuu. Silti hän on oma mieheni. Näen sen, mitä muut ei näe. Näen sen katuvan miehen. Näen sen, mikä muutos on jo nyt tapahtunut. Näen kaiken sen. Tiedän, että hän kärsii tästä tilanteesta todella paljon. Ja tulee vielä kärsimään. Tämä on jo nyt ja tulee olemaan äärimmäisen raskas tie.

Tämän tekstin kirjoittaminen on ollut todella raskasta. Olen itkenyt silmät päästäni tätä kirjoittaessani. Myönnän, että kaikki nämä tunteet ja ajatukset tekee mieli piilottaa. Ei niistä tee mieli puhua. Jos yritän puhua näistä ystävilleni niin useat sanovat
"Ei kannata nyt keskittyä siihen ja ajatella mitään, mitä ei ole vielä tapahtunut".
Toisaalta he ovat oikeassa. Silti olen sitä mieltä, että nämä asiat täytyy saada puhuttua ulos ja käsiteltyä. Minulla on käynnissä nyt se vaihe, että valmistaudun tulevaan.
Toki ei minun tee mieli puhua näistä liikaa ja huomaan, että minun on vaikea puhua näistä omalle aviomiehelleni, koska tiedän miten se sattuu häneen. Hän todella katuu ja tekisi mitä vaan, että tätä soppaa ei olisi syntynyt. Hän sanoi, että ensimmäinen mitä hän ajatteli, kun heräsi sellistä

"Ei Eve ansaitse tällaista kohtelua,
ei Eve ansaitse tätä". 

Tiedän, että hän katuu tätä kaikkea. On kuitenkin todella tärkeää käsitellä näitä ja miettiä myös sitä, että mitä se tulisi olemaan. Jos en miettisi tätä kaikkea yhtään, minä romahtaisin. Ei sekään väärin olisi. Totta kai saan romahtaa, mutta jos voin sen jotenkin välttää niin tämä on osa sitä. Nyt minä käsittelen sitä ja valmistaudun pahimpaan. Aivan kuten silloin, kun esikoisesta epäiltiin kehitysvammaista. Silloin minä valmistauduin siihen pahimpaan. Sen vuoksi en romahtanut, kun Aadan oireyhtymä todettiin vaan se tuntui lottovoitolle.

* Tämä teksti on ns. "kirjoitettu" yhdessä Teemun kanssa.



- Eve

Babyshower

Raskausviikko 30+ 0 vaihtui viime viikon torstaina. 
Perjantaina flunssa rantautui kotiin ja pysyteltiin visusti sisällä. 
Lauantaina oli tarkoitus käydä kaupoilla, mutta muuten levätä kotona.
Lauantai aamuna, aloin kuitenkin ihmetellä Teemun suurta siivousintoa. Hän oli jo edellisenä iltana maininnut, että kotona pitäisi siivota. Puhuttiin siivouspäivästä ja hän lupasi, että siivoaa koko kämpän. Ihmettelin tätä, koska aamulla hän nousi aikaisin. Teki mulle aamupalan sänkyyn, tiskasi ja imuroi. Yhtäkkiä olikin kova kiire kauppaan, mitä ihmettelin myös. Ajattelin, että ehkä meille on illalla tulossa vieraita, kun mun syntymäpäivä olisi maanantaina. En kuitenkaan antanut ajatukselle sen enempää valtaa. Lähdimme kauppaan. Kaupassa Teemu oli paljon puhelimellaan, mutta selitti, että hänen ystävällä on riita päällä. Puhuimme sitten siitä ja en taaskaan tajunnut yhtään, että jotain oli meneillään. Oltiin kaupoilla ehkä tunti? Toki hidastelin, koska halusin käydä katsomassa Lindexiltä vauvanvaate valikoiman. Päästiin kuitenkin melko nopeasti kotiin. Oven avattua Aada huusi "Jenni". Ja sen jälkeen kuului kova tööt tööt ääni ja jotain hiutaleita lenteli ympäriinsä. Kämppä oli täynnä rakkaita ystäviä. Oli ystäviä Hyvinkäältä, Keuruulta, Kokkolasta, Seinäjoelta, Espoosta, Vantaalta, Sipoosta sekä Helsingistä. Miten ihmeessä, nää kaikki ihmiset oli meillä? 
Halasin kaikki läpi ja tajusin, että todellakin. Nyt on mun Babyshowerit sekä 25v kemut! Ja näitä oli kuulemma järjestelty useampi kuukausi, aivan salassa multa. 

Ehkä eniten merkitsi se, miten Teemu oli ollut mukana järkkäämässä. Hän oli tehnyt vaippakakun salaa, meidän häkkikellarissa. Hän oli koonnut ihmisiä yhteen ja salaa yöllä kaivanut puhelimesta mun tärkeiden ystävien puhelinnumeroita :D Hän myös siivosi koko asunnon ja varmisti, että kämppä on siinä kunnossa, että mua ei jälkeen päin hävettäisi. Hän varmisti, että kaikki olisi täydellistä. Ystävät kertoivat, että olivat halunneet kaikesta jutella Teemun kanssa, koska Teemu tuntee mut kaikkein parhaiten. Olin todella iloinen ja kiitollinen siitä, että myös oma aviomieheni oli mukana järkkäämässä tätä yllätystä. Olihan kyse hänenkin lapsesta ja lasta tässä juhlistettiin.

Kemuissa mukana oli ystäviä, joita en ollut nähnyt moneen vuoteen. Oli myös ystäviä, jotka eivät olleet päässeet mukaan, mutta olivat silti osallistuneet lahjoihin. Se tuntui myös hyvältä. Muutamalta ystävältä on kuulemme vielä lahja tulossa. Sitä odotellessa <3





Tää menu oli jotain ihan jäätävää! Meinasin pyörtyä kun näin nämä ruoat. Kauhean paljon kaikkea! Ja minut oli huomioitu niin kauniisti. Oli kaikkea sellaista, mitä pystyin syömään. Olen siis allerginen valkosipulille ja närästyksen vuoksi en pysty syömään kuin lähes maustamatonta kanaa. Joten kyllä, mut todella oli huomioitu kauniilla tavalla!



Ja tää kakku oli täydellinen. Niin kostea ja herkullinen. Välissa taisi olla mansikkaa ja toffeeta, jos nyt en ihan väärin muista. Niin hyvää!





Babyshowereilla sain itselleni meikin ja hiukset. Rakas äitini teki myös jalkakylvyn ja lakkasi varpaankynnet. Myöhemmin jouduin maistelemaan myös kuutta eri sosetta. Voiettä ne oli pahoja! Tiedän, että tulen tekemään kaikki soseet itse vauvalle. Ellei nyt sitten näytä sille, että siihen ei yksinkertaisesti voimat riitä, mutta näin olen ajatellut. Nuo kaupan soseet on ihan järkyttävää kuraa. Hyiettä!

Sain myös aivan ihania lahjoja vauvalle sekä itselleni. Oli paljon vaatteita, sukkia, pehmoleluja, hoitotarvikkeita sekä ruokalappu! Itselleni sain erilaisia voiteita, suklaata sekä muutaman lahjakortin. Ystävät olivat ostaneet minulle lahjakortin kasvohoitoon sekä kampaajalle. Pillahdin itkuun, kun näin lahjakortin. Kaiken tämän lisäksi äitini antoi lahjakortin Flamingon Spahan, jossa kävimmekin heti maanantaina, syntymäpäivänäni.






Juhlat olivat täydelliset. Kiitos kaikille jotka olitte paikalla ja myös teille, jotka ette päässeet paikalle! Ihanaa, että rinnallani on tämmöinen määrä ihania ihmisiä. Tiedän, että kaiken tämän keskellä ei tarvitse olla yksin. Mun elämässä on niin paljon ihmisiä, jotka välittää. Tää tuntu niin hyvälle. Kiitos! Ootte kaikki niin rakkaita!

Juhlien jälkeen pääsin vielä ystävän luokse yöksi, jossa saatiin höpötellä yömyöhään. Seuraavana päivänä sain vielä rakkaan ystävän kylään. Maanantaina pääsin nauttimaan Flamingosta, hyvästä ruoasta ja mittariin tuli 25 vuotta. Tiistaina oli rento vappu, joka kului munkkeja paistellen. Tänään olen saanut olla koko aamupäivän aivan yksin ja ilta huipentuu illalliseen ystävän seurassa. Miten osaan huomenna jatkaa normaalia arkea? Kaiken tämän jälkeen? Kyllä mua on nyt hemmoteltu. On niin kiitollinen mieli <3



- Eve

Glukoosin aiheuttama stressi

Tässäkään raskaudessa ei nähtävästi säästy turhalta ja ylimääräiseltä stressiltä.
Edelleen pelottaa joka ikinen kerta, kun menen neuvolaan, että onko verenpaineet normaalit. Nyt eletään täysin niitä viikkoja, kun Aadasta verenpaineet alkoi kohota. Pelottaa, että myös tämä raskaus päättyy niin miten edellinen. Vaikka onneksi siinä raskaudessa olikin onnellinen loppu <3 Jos näin voi edes sanoa. Silti toivon koko sydämestäni, että saisin pitää tätä pientä vatsassa rv 37 saakka. Siinä kohtaa vauva saa tulla. Toivon, että vauva ei menisi kovasti yliaikaiseksi.

Meillä oli aika synnytyslääkärille tällä viikolla. Juttelin lääkärin kanssa edellisestä raskaudesta ja siitä mahdollisuudesta, että tämä vauva syntyisi ennenaikaisesti. Hän ei kuitenkaan osannut antaa minulle minkäänlaisia vastauksia. Minulle jäi hieman tyhjä olo tuon käynnin jälkeen. Puhuimme eninmikseen siitä, miten seuraava lapsi saattaa tulla nopeasti maailmaan ja syntyä eteiseen. Aada tuli suht nopeasti. 

Käynnistystippa laitettiin klo 11
Kalvot puhkaistiin klo 13
Supistukset loppui.
Tippa laitettiin uudestaan klo 16 jälkeen
Kovimmat supistukset alkoi klo 19-20, jolloin laitettiin epiduraali
Aada syntyi 23:48

Olihan tuo nyt melko nopea synnytys. Lääkäri oli sitä mieltä, että seuraava lapsi saattaa tulla tosi kovalla vauhdilla, että todella herkästi pitää soittaa sairaalaan ja lähteä matkaan.
Se tietenkin jännittää, kun Teemulla on kortti hyllyllä. Miten synnytyksen kanssa käy? Taksillako lähden synnyttämään? Mihin saamme Aadan siksi aikaa? Eräs ystäväni on lupautunut tulemaan meille vaikka yöllä taksilla. Hänellä on silti myös oma lapsi huolehdittavana niin, en tiedä onko se järkevää. Olen silti todella onnellinen ja kiitollinen siitä, että hän on valppaana <3

Raskaus on edennyt hyvin ja torstaina vaihtui 30+0 ! Enää 10 viikkoa ja tämä kaikki on ohitse.
Vauvan painoarvio oli tämän viikon alussa 1296g ja siellä näkyi jälleen lääkärin mukaan selvä poika.




Suurin stressin aihe on kuitenkin raskausdiabetes. En saanut täyttä RADI tuomiota, mutta joudun mittailemaan sokereita kotona. Vauva ei ole iso, viikkoihin nähden. Lääkärin mukaan vauva on hyvän kokoinen ja käyrällä menee ihan pikkaisen alle, keskikäyrän. Mikä on minua ajatellen todella hyvä. 

Sokerirasitus tulokset:Glukoosia löytyi:
Paastoarvossa 5,3
1h jälkeen 11,5
2h jälkeen 9.1

Tänä aamuna mittasin ja paasto oli 4,5. Eli se vaikutti hyvälle.
Ainoa mitä muutoksia olen tehnyt ruokavalioon, olen jättänyt limsat pois. Kyllä näihin oli todella suuri himo.  Ja lisäksi olen lisännyt esim. kaurahiutaleiden määrää. Yritän tehdä nyt päivittäin jonkunlaisen smoothien. Ja toki saalaattia menee nyt enemmän.

Fiilikset:
Pettynyt. Olen todella pettynyt itseeni. Tuntuu surulliselle ja turhautuneelle. Miksi tämmöinenkin pitää tähän raskauteen tulla? Enkö olisi voinut olla ilman tätä. Samaan aikaan pelkään, että tästä koituu jotain vauvalle. Pelkään, että joudun pistämään insuliinia tai aloittamaan lääkkeet. Stressaan vaikka tiedän, että ei pitäisi. Olen todella todella pettynyt itseeni. En osaa edes sanoin kuvailla sitä, mitä fiilikseni ovat. Suurin huolenaiheeni on tottakai tämä pieni vauva, pieni poikamme. Mitä jos en pysty takaamaan hänelle täysin turvallista oloa kohdussa? Äh, kyllä minä tiedän, että olemme hyvissä käsissä. Kaikki on hyvin. Terveydenhoitaja pitää minusta hyvää huolta. Ja tiedän, että en olisi voinut toimia mitenkään toisin. Tämä nyt vaan päätti tulla minulle. Ei sille mitään voi. Nyt pitää vaan yrittää pitää hyvä ruokavalio yllä. 



Seuraava kontrolliaika Naistenklinikalle olisi neljän viikon päästä. Tässä välissä on ainakin yksi neuvola.  Jännittävää! Nyt elellään jo jännittäviä viikkoja. Hassua ajatella, että tästä neljän viikon päästä Aada alkoi syntymään! Hurjaa! En olisi vielä valmis kuukauden päästä ottamaan tätä lasta vastaan. Eihän meillä ole edes täysin valmista vielä! Kiirehän tässä tulee! APUA!


- Eve

Pulppuava kiitollisuus

Meidän koti on isompi, kuin aikaisempi. Tässä kodissa on huimat neljä neliötä enemmän tilaa, mutta neliöt on käytetty niin järkevästi, että koti todella tuntuu isommalle. Kodissa on kaksi makkaria. Toinen makkari on Aadan valtakunta, neidillä on myös oma vaatehuone. Tämä toinen makkari taas on meidän sekä tulevan vauvan. Meidän makkari on pieni ja siksi pinnasänky sijaitsee jalkopäässä. Ollaan mietitty, että vaihtaisimme sängyn toisin päin tai laittaisimme pyörät sänkyyn, että sen saisi siirtää aina yöksi parisängyn viereen.

Pinnasänky on Ikean mallistoa, mutta ostimme sen tori.fistä: 30e hintaan. Sängyn mukana tuli patja, petari sekä reunapehmuste. Kaikki oli todella siistejä, ei tahroja missään.

Mobiilin saimme lahjaksi, Done by Deer, mallistoa. Mobiilista kuuluu myös musiikkia ja se pyörii halutessaan myös hiljalleen ympäri. Done by Deer on yksi suosikki merkkini. Pidän tuotteista todella paljon.





Seuraava suosikki merkkini on Baby Wallaby. Saimme heiltä laadukkaan sekä kestävän trikoopeiton. Peitto on ihanan pehmeää materiaalia ja sopii sen vuoksi vaikka leikkimatoksi olohuoneen lattialle. Olen tykästynyt todella paljon mustavalkoisiin sekä ruskeisiin, etenkin nahkaisiin tuotteisiin ja juuri siksi rakastankin tuota merkkiä. Saimme myös ruskean nahkaisen tuttinauhan! En ehkä kestä, kun saan pujottaa siihen pojan tutin. Miten suloista! 
Suosittelen siis tutustumassa tuotteisiin tarkemmin. Pääset nettisivuille TÄÄLTÄ


Mietin pitkään, että otanko äitiyspakkauksen. Päätimme lopuksi, että emme ota äitiyspakkausta tälle lapselle vaan käytämme rahan tuleviin vaunuihin. Olin ajatellut, että vauvan sängyn voisi tehdä äitiyspakkaukseen. Aada nukkui ensimmäiset viikot äitiyspakkauksessa ja sen vuoksi ajattelin sitä myös pojalle. Tyrmäsin kuitenkin ajatuksen koko äitiyspakkauksesta. Seuraavaksi mietin, että ostaisinko kehdon. Siinä ongelmaksi tuli taas tilan puute. Kolmantena vaihtoehtoja oli unipesä. Olen nähnyt paljon näitä eri nettisivuilla. Aluksi en ymmärtänyt ollenkaan, että mikä ihmeen unipesä? Itseasiassa ajattelin jopa, että mitä järkeä siinä on. Tutustuin asiaan tarkemmin ja aloin kahlaamaan nettisivuja ja vihdoin löysin mieleisen unipesän vaunula.fi:n sivuilta! Voi sitä fiilistä!

Eimi -sarjan unipesä on turvallinen sekä suojaisa pikkupesä. Se on vähän kuin äidin vatsa. Parasta tässä unipesässä on se, että se on säädettävissä vastasyntyneen pienestä pesästä isommallekin vauvalle, kasvun mukaan. Vauvapesää käytetään pinnasängyssä, kehdossa, vaunuissa tai vaikka vanhempien välissä. Pesä suojaa aikuista kääntymästä vauvan päälle ja silti on helppo esimerkiksi silitellä tai taputella vauvaa tarvittaessa yöllä. Vauvapesä on myös siinä mielessä hyvä, että sitä voi käyttää myös reissussa, se on kevyt liikutella ja siinä on oman perheen tuoksu. Ja se on paljon miellyttävämpi raahata, kuin esim matkasänky. Mikä parasta, tämän unipesän saa käännettyä myös toisinpäin! Unipesä on siis joko musta tai valkoinen. Kumman nyt haluaa ns. pääväriksi. Vaunulassa oli myös ihania kuviollisia harsoja ja ihastuin niihinkin.

Kannattaa käydä tutustumassa Vaunulan laajaan valikoimaan! Sivuille pääset TÄÄLTÄ


Vauvalla on nyt siis ensimmäisille viikoille pesä valmiina sekä pidemmälle ajalle, pinnasänky. Pinnasängyn hankinnat on olleet edulliset. Sängyn lakanat on ostettu 3e hintaan kirpparilta. Meitä on siunattu niin paljon, kaikilla hankinnoilla. En olisi ikinä voinut kuvitella, että meidän poika saisi näin kauniin sängyn itselleen. Tämä on juuri sitä, mitä toivoinkin. Ja tästä kaikesta kiitos kuuluu
 Baby Wallaby, Vaunula, ystävät ja perheet! Kiitos!

Me ollaan saatu myös vauvan hoitopiste valmiiksi. Toki vielä puuttuu vaipat, hoitotarvikkeet ja pyyhkeet. Niiden hankkimiseen on kuitenkin vielä aikaa! Saimme lahjaksi hoitoalustan. Korit on ostettu 0,75e hintaan Jyskistä. Lisäksi ostimme Ikeasta korkean hyllyn, pyykinpesukoneen päälle. Noh, hyllyssä meni mitat pahasti pieleen. Oma moka, kun en tajunnut ottaa mittoja myös peilikaapin kohdalta. Voitte varmasti kuvitella sen harmistuksen määrän! 50e hyllystä on meille iso raha ja sillä hetkellä se tuntui sille, että hylly oli täysin turha ostos. Olin aivan turhautunut ja täysin maassa. Onneksi rinnallani kulkee todella fiksu ja ratkaisukeskeinen mies
(tosin kyllä se ratkaisukeskeisyyskin osaa ärsyttää) ja hän keksi ratkaisun. Laitettiin hylly puoliksi. Toinen pyykinpesukoneen päälle sekä toinen osa seinälle. Ja itseasiassa tästä tuli paljon parempi versio, kuin alkuperäinen. Todella hyvä! Vielä pitäisi muutama laatikko/kori ostaa seinähyllylle. Niin ja pyykinpesukonetta siirtää vielä vähän oveen päin, että vauvan pää ei iskeydy hyllykköön vaippaa vaihtaessa.



Ja vielä se viimeinen! Vauvan vaatteet! Vaatteita ollaan saatu paljon lahjoituksena, sekä löydetty edullisesti kirpparilta. Yhtäkään vaatetta en ole ostanut uutena. Toisaalta tämä harmitaa, koska todella olisin toivonut, että vauva saisi kulkea uusissa vaatteissa. Silti olen onnellinen siitä, miten kauniita vaatteita meidän vauva on saanut. Värimaailmana on:
harmaa, valkoinen, musta ja beige. Muutama keltainen sekä myrkyn vihreä vaate löytyy. 

Hyllykkö on ostettu 5e hintaan, Ikeasta. Se toimii vauvan vaatteiden säilyttäjän nyt ainakin ensimmäiset kuukaudet. Suurin syy tähän ratkaisuun on tila. En halunnut viedä vauvan vaatteita Aadan huoneeseen vaan pitää ne erillään. Meidän huoneessa ei ole muuten kaappitilaa saati tilaa jollekin lipastolle. Ei mahdu. Eli tämä oli ainoa järkevä ratkaisu. Noh ainakin, oli edullinen ja tilan säästäjäksi täydellinen! Toki mahtuisihan tuonne tangon alle joku pieni lipastokin, mutta toistaiseksi näin.

Tähän loppuun on pakko vinkata tulevista arvonnoista!

1. Nyt siis kipinkapin Instagrammiin. Siellä käynnistyy Baby Wallaby:n arvonta. Voit voittaa 80e lahjakortin Baby Wallabyn verkkokauppaan!


2. Facebookissa taas käynnistyy Vaunula.fi:n arvonta! Jossa voit voittaa vapaavalintaisen unipesän pienokaiselle tai vaikka lahjaksi tuttavalle, joka odottaa perheenlisäystä!



Pidä siis silmät auki, nimittäin tänään käynnistyy kummatkin arvonnat!


*Yhteistyössä: Vaunula sekä Baby Wallaby


- Eve

Raikas olohuone

Paljon odotettu ja kyselty sisustuspostaus olisi nyt tässä.

Tällä kertaa kuvat toki vain uuden kodin olohuoneesta.
Meidän uudessa kodissa on lähes tulkoon kaikki samat huonekalut. Joistain huonekaluista ollaan luovuttu, mutta mitään uutta ei olla ostettu. Toki tekstiilejä on tullut hommattua, koska pitihän tähän kotiin tuoda kevään värejä.





Olohuone on todella tilava, avara sekä valoista. Vaalea lattia tuo ihanasti kotiin lämpöä ja sisustuskin on ollut helppoa. Meidän kalusteet sopii tänne, kuin nenä päähän. Ainoa haaste on toki ollut tämän asunnon tilavuus. Olohuone on niin iso, että kalusteet näyttää siellä todella pienille ja tilaa on ylimääräisenä. Noh, eipä ole ainakaan täyteen ahdattu huone ;D

Uutena värinä on tullut keltainen! Kyllä vain, olen täysin hurahtanut keltaiseen. Rakastan tuota väriä. Olohuone on saanut kaksi tyynyä hm homelta, muutaman kynttilän Tigeristä sekä uuden maton, tori.fi:stä. Tuo matto oli niin suuri ihme. Olin haaveillut tuosta matosta ja mietin, että en uskalla ottaa riskiä ja maksaa matosta hirmuisen paljon, jos se ei sopisikaan tähän kotiin. Löysin maton tori:fistä 20e hintaan ja se tuotiin kotiovelle saakka. Matto oli täysin siisti, ei haissut millekkään. Se on täydellinen ja sopii mielestäni olohuoneeseen todella hyvin!




Sohvan takana oleva taulu odottelee vielä seinälle päässyä. Saa nähdä, että milloin se pääsee oikealle paikalleen. Ehkä ensi viikolla?





Tämä on koti, joka on lepopaikka. Meidän koti on kaunis, vaikka se onkin sisustettu todella pienellä budjetilla. Silti tämä on meidän näköinen, kaunis koti.

Myöhemmin luvassa lisää sisustuspostauksia :)

- Eve