Työ- täydellä sydämellä

Vihdoin kotona makaaminen ja töiden hakeminen on ohi! Marraskuun alussa kirjoitin työsopimuksen jälleen uuteen kotipalveluun. Tällä hetkellä teen vuokrasopimuksella, keikkatyötä. Saan itse päättää kuinka monta kertaa viikossa teen töitä. Jos haluan tehdä töitä koko viikon, voin tehdä. Jos taas haluan tehdä töitä 4pv viikossa niin sekin järjestyy. Tähän elämän tilanteeseen tämä työ on ollut todella suuri pelastus. Minua kuunnellaan ja mielipiteitäni arvostetaan. Saan tehdä töitä myös vanhusten sekä kehitysvammaisten parissa, mikäli itse haluan. Eli päivät voivat olla todella erilaisia. En ole koskaan aikaisemmin ollut vuokrasopparilla töissä. Tämä on siis uutta ja erilaista. Minulla on tuntipalkka ja lisäksi minulle maksetaan muutaman prosentin lomakorvaus. Lomaa tästä ei siis kerry, mutta tällä hetkellä se ei haittaa. En ajattele, että olen tässä työssä seuraavat vuodet. Jos jotain parempaa ilmaantuu niin mikään ei estä minua vaihtamasta työpaikkaa. Tähän hetkeen tämä kuitenkin tuntuu unelmalle ja suurelle siunaukselle.


Miksi? 
Miksi ei kokopäivätyötä?

Viime kevät oli raskas. Olin puoli vuotta kokopäivätöissä. Tein töitä 38-43h/vko. Lisäksi työmatkoihin meni 1h suuntaansa. Toisinsanoen Aada oli päiväkodissa lähes aina 9-10h/pv. Todella pitkiä päiviä. Lisäksi meillä oli paljon sairasteluita. Minä kärsin, Aada kärsi ja myös Teemu kärsi. Koko meidän perhe kärsi. Minä stressasin ja väsyin. Koko kesä meni palautuessa ja kesän lopulla aloin etsimään töitä. Yritin etsiä aluksi osa-aikatöitä, mutta mieleistä ei löytynyt. Työkkärissä minua ymmärrettiin hyvin ja työtarjouksia tuli juuri niihin paikkoihin, mitkä kiinnosti. Oli vaikea ajatella ja nähdä itseään päiväkodissa töissä, kun perhetyöntekijän työ oli juuri sellainen, mitä rakastin tehdä. Löysin sen työn, juuri sellaisen mitä rakastin tehdä. Silloin on todella vaikea nähdä itseään missään muussa työssä. Ja itse olen sitä mieltä, että jokaisen pitää tehdä elämässään sellaista työtä, mitä rakastaa tehdä. Ei kukaan jaksa sellaista työtä, mikä on pelkästään suorittamista. Itse en ainakaan jaksa. Nopeasti sellaisen työn parissa tulee turhat poissaolot, koska ei vaan kiinnosta. Semmoinen kuluttaa ihmisen loppuun. Olen sitä mieltä, että jokaisen tulee tehdä työtä, jota nauttii tehdä koko sydämestään! Minulle se työ on lasten parissa, perheiden kotona. Minulle se työ on perhetyötekijän työ. Minulle se työ on perheiden kotipalvelu.

Tässä työssä, kotipalvelussa teen siis täysin samanlaista työtä, kuin viime talvena. Tässä työssä minulla on sydän mukana. Tässä työssä saan tehdä sitä, mistä nautin. Tässä työssä saan haastaa itseäni samalla, kun nautin siitä. Tämä on se, mitä haluan tehdä.





Miten perhe suhtautuu?

Teemu on tukenut minua joka hetki. Hän muistuttaa minua usein siitä, että minun täytyy aloittaa työt varovasti, että en väsy. Emme halua, että viime talvi uusiutuu. Hänen tukensa on minulle korvaamattoman suuri. Hän antaa minun nukkua aamulla pidempään, hoitaa kotitöitä enemmän kuin minä ja tekee lähes päivittäin ruoan alusta loppuun. Tuo tuki on uskomattoman tärkeä. Olen saanut keskittyä rauhassa töihin ja ei ole tarvinnut stressata mistään ylimääräisestä.

Aada taas on reagoinut tähän jälleen todella voimakkasti. On ollut painajaisia ja unettomia öitä. Kun kerron Aadalle, että menen seuraavana päivänä töihin niin Aada on murheen murtama. Hän halaa minua ja sanoo, että tulee ikävä. Hän ei halua, että menen. Tämä tilanne varmasti muistuttaa häntä viime talvesta. Ehkä hän ajattelee, että tämä muutoksen myötä hän on jälleen 10h päiväkodissa ja minä en ole koskaan kotona. Ja kun olen kotona niin olen poissaoleva. Sellainen äiti olin vuosi sitten.

Eilen tein iltavuoron ja tulin kotiin vasta klo 22. E nähnyt Aadaa koko päivänä. Meillä arki rullaa tällä hetkellä niin, että Teemu hoitaa aamut. Hän herättää Aadan, pukee ja he lähtevät päiväkotiin ja siitä Teemu jatkaa töihin. Joka aamu Aada kömpii viereeni ja tulee antamaan suukon ja ison halin <3 Iltapäivät hoidamme yhdessä. Kun minulla on aamuvuoro/ vapaapäivä, käyn hakemassa Aadan päiväkodista. Lisäksi perjantai on meillä vapaapäivä ja olemme Aadan kanssa kahdestaan kotona koko päivän. Silloin on myös toimintaterapia päivä. Tuo yksi vapaapäivä, viikonlopun lisäksi on todella tärkeä. Huomaan, että Aada nauttii siitä todella paljon. Saa nukkua aamulla vähän pidempään ja olla minun kanssa kahdestaan siihen saakka, kun iskä tulee kotiin klo 15 jälkeen. Onhan se nyt varmasti luksusta, ottaa rennosti äidin kainalossa <3
Tällä hetkellä yritän tosiaan tehdä töitä 4x/vko ja niin, että olisin pe-su vapaalla, eli 3pv viikossa vapaalla. Lisäksi yritän tehdä päivät niin, että en olisi iltavuorossa kuin kerran viikossa. Katsotaan miten käy. Tuntuu pahalle nähdä, kun Aada kärsii. Tiedän, että lapset kyllä tottuu muutoksiin, mutta sattuu se silti. Etenkin kun näki, mitä viime talvi teki meidän perheelle. Ja kun kerta rahatilanne kestää tämän niin mennään nyt näin. Tällä hetkellä tämä on ehdottomasti paras vaihtoehto. Työttömänä ei ollut mukavaa. Joka päivä tuntui, että seinät kaatuu päälle. Samaan aikaan oli todella laiska ja väsynyt olo. Tuntui sille, että mitään ei jaksanut tehdä. Joka päivä oli samanlainen. Nyt on virtaa aivan toisella tavalla. Nautin tästä. Tämä tuntuu hyvälle.


- Eve

1 kommentti

  1. Hienoa, että olet jo noin nuorena löytänyt unelmiesi ammatin. Kaikille ei käy samoin. Joskus sitä joutuu vain olemaan "olosuhteiden pakosta" työssä joka ei ole unelma tai toive ammatti. Hienoa että olet näinä aikoina voinut valita. Ja voihan olla, että kun on pitempään jossakin työssä unelma muuttuu. Minusta on tärkeää opetella olemaan kiitollinen siitä hetkestö missä kulloinkin elää. Unelmiaan kohden kannattaa mennä, mutta joskus tai usein se unelma ei ole saatavilla heti vaan täytyy tehdä töitä ja valintoja sen eteen. On tärkeää myös ajatella silloin perhettä eikä pelkästään itseään. Jos pitää työstään ja voi tehdä sitä rahallisesti vähemmän, niin silloin jaksaa itse paremmin ja sen mukana myös läheiset. Mutta aika moni ei voi valita tai jos voi niin ei halua koska sen valinnan seurauksena ei voi käydä matkoilla tai mennä ulos syömään. Se on valitettavaa että perheen ja oman jaksamisensa etusijalla pitävä joutuu näistä ylim. Menoista luopumaan. Mutta kaikkea ei korvaa raha ! Kuolinvuoteella usea ihminen katuu kun teki liikaa töitä eikä ollut perheensä kanssa. Sinun ei tarvitse katua tätä ☺

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //