Suomi 100 / Teemu 32

Meidän joulukuu on joka vuosi täynnä juhlaa. Aadalla on syntymäpäivä 4.12. Teemulla taas 6.12. Lisäksi samana päivänä on itsenäisyyspäivä. Muutama viikko eteenpäin ja Aadalla on nimipäivä. Sitten ei menekkään kuin alle 10 pv ja on jouluaatto ja joulukuu huipentuu uuteen vuoteen.

Toisaalta se on kurja, että Aada juhlii kaikki juhlansa yhtenä kuukautena, vuodesta. Eihän lapsi sitä vielä ymmärrä, mutta voihan se joskus alkaa harmittamaan. Meidän perheessä nimipäivä on ollut myös juhla ja olen halunnut ottaa sen käyttöön myös meidän arjessa. Joten aiomme juhlistaa myös Aadan nimipäivää.

Aadan syntymäpäivistä olikin jo teksti, mutta tässä olisi pala meidän itsenäisyyspäivää.

Aamu alkoi pahoinvoinnilla, mutta koska olen päättäväinen niin oksennuksesta huolimatta pystyin toteuttamaan Teemulle aamiaisen sänkyyn. Olin kaukaa viisas ja tein edeltävänä iltana valmiiksi porkkanasämpylöitä ja varmistin, että kaikkea on tarpeeksi. 


Aamiainen:

- porkkanasämpylä halkaistuna
- leikkelettä
- juustoa
- kurkkua
- munakas
- kuorittu klementtiini
- kahvia
- pala kakkua (jäänyt aadan synttäreiltä)
- marjamehua


Teemu oli onnellinen aamupalasta. Olin jo aikaisemmin kertonut, että Teemu saa lahjan viikonloppuna, koska en ollut pystynyt sitä hankkimaan. Huomasin, että Teemu oli tottakai pettynyt, mutta hän ymmärsi sen myöhemmin. Muutaman tunnin kuluttua meille tuli vieraita talo täyteen. Toteutimme ystävien kanssa kolmen ruokalajin illallisen. 




Menu: 

Alkumalja: 
Pommac

Alkuruoka:
Saaristolaisleipää savulohitäytteellä
Valkoviini

Pääruoka:
Naudan sisäfilee pihvi
Lohkoperunoita
Uunikasviksia (punasipuli, porkkana, punajuuri)
Punaviini

Jälkiruoka:
Mustikkarättänä ja vaniljajäätelöä

Lisäksi tarjolla oli:
suomi 100, fazerin suklaata
Viinirypäleitä
Kolmea eri juustoa
Ruohosipuli tuorejuustoa
Suolakeksiä



(Itselleni oli varattuna alkoholiton punaviini.)


Ilta kului mukavasti ruokia tehden, jutellessa ja katsellen linnanjuhlia.
Teemun syntymäpäivä oli todella onnistunut.





Juhlimme Teemun syntymäpäivää myös Tampereella, viikonloppuna heti itsenäisyyspäivän jälkeen. Menimme vanhemmilleni yöksi ja lauantai aamuna lähdin siskoni sekä äitini kanssa kiertämään kirpputoreja. Tai tässä uskossa Teemu oli. Totuus kuitenkin paljastui hänelle illalla. Kun saavuimme takaisin vanhemmilleni sanoin Teemulle

" äiti lupasi meille vapaa illan, lähetäänkö syömään vaikka mäkkäriin?".

Näin saimme vanhemmiltani auton lainaan ja lähdimme syömään. Minun onnekseni Teemu kysyi ruokapaikoista ja sain houkuteltua hänet Tampereen keskustassa sijaitsevaan ravintola Zarilloon. Kävimme syömässä makoisat hampurilaisateriat.



Syömisen jälkeen Teemu halusi viedä minut Härmälään, jossa hänen ystävänsä oli asunut ja halusi näyttää ne seudut, joissa oli viettänyt paljon aikaa aikoinaan. Minä olin paineissa, sillä tiesin että aivan pian pitäisi olla Tampereen Komedia teatterissa. Sain Teemun houkuteltua takaisin Tampereen keskustaan jäätelölle. Kehuin erästä jäätelöpaikkaa hänelle ja sain hänet innostumaan. Vitsailin, että taitaa raskaudesta johtua, kun tekee mieli. Laitoin puhelimeni mapsiin osoitteeksi komedia teatterin, enkä näyttänyt Teemulle minne olimme menossa. Komedia teatterin kohdalla kerroin, että itseasiassa mennään tuonne. Kerroin, että mulla on liput, mutta hän ei saa vielä tietää, mitä mennään katsomaan. Paikan päällä hän kuuli, että menimme Mikko Vaismaan stand up showta katsomaan. Katsoimme showta ja nauroimme mahat kipeäksi. Show oli loistava. Show jälkeen ojensin Teemulle hotellin avainkoodin ja kerroin, että ilta ei pääty vielä tähän. Teemu ei ollut uskoa minua ja samaan aikaan näin, miten hän selkeästi ilahtui ajatuksesta. Mitähän lienee ollut päällimmäisenä mielessä ;D Ajoimme hotellille ja huoneessa hän tajusi, että olin käynyt siellä jo aikaisemmin. Olin ostanut alkoholitonta skumppaa, naposteltavaa ja tehnyt Teemulle kortin. 


Synttäriyllätys oli onnistunut. Teemu tykkäsi todella paljon. Ja minä olin iloinen <3



- Eve

Ei kommentteja

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //