Tässä minä seison, vaimona.

Näitä kuvia katsellessa minun mieleni herkistyy. Olen saanut olla pian kuukauden verran vaimo. Onnellinen sellainen. Ymmärrän näitä kuvia katsellessa, että se kaikki vanha on jäänyt lopullisesti taakseni. Minua on siunattu. Elämäni on siunattua. Nyt on se korvauksien vuosi ja siunauksia vain satelee elämääni. Minä saan nähdä elämässäni sen, miten minua on rakastettu. Enää ei ole paluuta entiseen. Tässä minä seison, vaimona.

Tänään juuri nyt kyyneleet valuu, kun mietin mistä kaikesta me olemme selvinneet. Olen selvinnyt yksin monista haasteista. Enää minun ei tarvitse huolehtia lapsestani yksin. Enää minä en ole ainoa joka kantaa vastuun. Nyt saan jakaa arjen käsittämättömän komean, hyväsydämisen, sympaattisen sekä herkän miehen kanssa. Nyt tiedän, että me olemme perhe. Virallisesti.

Ei, en olisi koskaan voinut uskoa, että miten hyvää minun elämäni voi vielä joskus olla. Miten hyvän miehen voisin vielä saada. En uskaltanut uskoa siihen. Itken, koska olen koko sydämestäni kiitollinen ja onnellinen. En osaa sanoin kuvailla, miten kiitollinen olen. Monesti mietin, että miten minä, juuri minä saan elää tälläistä elämää? Välillä jopa tuntuu sille, että elämäni on kuin suoraan elokuvasta. Älkää ymmärtäkö minua väärin, ei se ole, mutta sille se välillä tuntuu. Ihmettelen itsekkin, että voin sanoa näin. Totta se on, elämäni on melko ihanaa. Vaikka kyllä meilläkin on niitä haasteita, niinkuin jokaisen elämässä on ja parisuhteessa. Silti voin käsi sydämelläni sanoa, että olen onnellinen. Se onnellisuus pitää paljon sisällään. Minulla on perhe jossa asuu kaksi ihanaa ja tavattoman rakasta ihmistä. Minulla on kaunis koti sekä ystäviä lähellä. Minun elämästäni myös puuttuu paljon asioita, mutta olen juuri nyt tyytyväinen tähän elämääni. Minä olen tyytyväinen ja onnellinen. Minulla ei ole mihinkään kiire. Juuri nyt, juuri tässä on hyvä.

Tämä matka yhdessä Teemun kanssa, on opettanut minua paljon. Olen kasvanut ihmisenä ja olen oppinut tuntemaan myös itseäni enemmän. Olen saanut itsevarmuutta todella paljon. Tänään uskallan uskoa itseeni ja nähdä itseni myös hyvänä naisena, vaimona sekä äitinä. Vuosi sitten näin itseni epäonnistujana. Juuri tänään olen eheämpi sekä kypsempi. Tällä matkalla monet haavat ovat tyrehtyneet ja arpeutuneet. Enää minun haavani eivät vuoda verta. Minua on hylätty monta kertaa elämäni aikana, usealta taholta, mutta vaikka siitä on jäänyt arpi niin se arpi ei enää vuoda verta. Teemun kanssa olen saanut eheytyä. Edellisen vuoden aikana olen kohdannut paljon pelkoja, tunteita ja menneisyyttäni. Olen suostunut käsittelemään ne, meidän vuoksemme. Sen kautta olen päässyt eteenpäin ja huomannut, miten hyvää se on tehnyt suhteellemme. Meidän suhteen kulmakivi on mielestäni puhuminen. Me puhumme asioita paljon. Me keskustelemme. Emme pelkästään pintapuolisesti vaan lähes jokainen keskustelu menee pintaa syvemmälle. Uskon, että se on meidän suhteemme vahvuus. 




Joka tapauksessa kaikki se vanha on nyt takana päin. 
Enää minuun ei satu. 
Kaikki se kipu ja tuska on takana. 
Se vanha ovi on suljettu lopullisesti. 
Tämä vihkipäivä oli uusi sivu. 
Me avasimme sen yhdessä.
Tästä alkaa meidän yhteinen elämä. 
Tätä elämää me elämme yhdessä ja odottaen, että minne meidän elämä vie.  
Me kuljemme yhdessä. 
Me olemme tiimi, joka menee sinne minne Jumala johdattaa.















Kuvien seassa on myös muutama tilannekuva, mutta en raaskinut jättää niin pois. Ehkä ne kertoo paremmin tuon päivän fiiliksistä. Päivä oli ainutlaatuinen <3


Meikki: Heidi Karina
Kampaus: Heidi Karina
Kukat: Cawell
Kuvauspaikka: Meri- Rastila / Ravintola Maininki ranta
Kuvat: Sini Kärppä
Morsiamen vaatetus: mekko: nelly.fi / kengät: HM
Sulhasen vaatetus: Dressman
Aadan vaatetus: HM

020917


- Eve

5 kommenttia

  1. Kauniita kuvia! Näistä tulisi ihania canvastauluja :) Kaikkea hyvää teille ja Jumalan siunausta <3

    VastaaPoista
  2. Vau! Upeita kuvia tuoreesta avioparista! Nuo näyttävät varmasti ihaninta kehystettynä teidän kodissa ❤ paljon onnea vielä

    VastaaPoista
  3. Eikää..ihania kuvia ♡ :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia, olette suloinen pari ja onni ja rakkaus huokuu teistä kauaksi! Toivon teille kaikkea hyvää elämään.❤

    VastaaPoista
  5. Uskomattoman kauniita kuvia, ja kaunis pari ❤️

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //