Hallitseva pelko

Muutama päivä sitten, kun olin tulossa kotiin. Jälleen se sama vanha pelko nousi esiin. Koirapelko. Metsässä näkyi ruskea isohko koira, joka oli todella innokas nähdessään minut. Hän oli juoksemassa minua kohti, kunnes hihna kiristyi ja hänen takana pyöräilevä nainen kiskoi hänet takaisin. Nainen lähti kulkemaan eteeni. Koira pysähtyi muutaman kerran haistelemaan ympäristöä. Joka kerta kun hän pysähtyi, myös nainen pysähtyi. Joka hetki olimme koiran kanssa lähempänä toisiamme. Joka kerta hidastin ja vaihdoin tien puolta. Joka kerta käteni hikosivat ja sydän hyppäsi kurkkuun. Se tunne, kun tekee mieli jähmettyä paikoilleen. Tekee mieli paeta, mutta et voi. Mielessä pyörii lause "pakko päästä kotiin". Seuraavaksi tämä koira tapaa toisen koiran, pennun. Koirat kohtaavat. Tietyllä tavalla todella suloinen kohtaaminen, katselin sitä vierestä ja huomasin tilaisuuden. Jes, nyt pääsen ohittamaan ihmiset ja koirat. Pääsen heidän edelle. Juuri kohdallani tämä isompi koira alkaa räksyttämään. Säikähdän ja rukoilen, että selviän tilanteesta. Pelkään, pelkään todella paljon. Koira ei räksyttänyt minulle vaan tälle pennulle. Askeleeni nopenivat ja yltyi melkein juoksuksi. Käteni olivat edelleen hikiset. Selvisin tilanteesta ja rauhotuin vasta 100m jälkeen.

Tämä ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen tilanne jossa pelkään. Pelkään koiria. Niin naurettavalle kun se kuulostaakin.


Minä
p e l k ä ä n
koiria, kyllä. 


Ja mielestäni siinä ei ole yhtään mitään hauskaa. Olen yrittänyt kohdata pelkoni. Kyllä, olen todella yrittänyt. Olen jopa pitänyt koiraa sylissäni, muutama kuukausi sitten, mutta sekin puraisi. Ja se koira oli oikeasti ihan suloinen ja tulin sen kanssa ihan hyvin toimeen, siihen saakka. Sen jälkeen olenkin alkanut pelkäämään vielä enemmän sitä koiraa. Joku joskus erehtyi kertomaan, että koira aistii pelon. Niin. Pelkään vielä enemmän. En ole koira ihminen. Enään. Joskus olin. Pidin koirista todella paljon ja haaveilin jopa omasta koirasta. Enää en haaveile. En inhoa koiria, ne on ihan mukavia. Minä vain pelkään niitä. Minulle on annettu lukuisia erilaisia vinkkejä, että miten pääsen tästä yli. Ei auta. Aluksi pelko oli niin paha, että en pystynyt nukkumaan koiran kanssa samassa taloudessa. Nykyään pystyn. Teemun siskon kotona on 2 koiraa ja selviän siellä hyvin yön, kunhan minun ei tarvitse olla pienessä tilassa kahdestaan koirien kanssa. Selviän jopa siskoni luona vaikka hänen koiransa on iso ja pelottava. Teemun ja siskoni mielestä se koira ei ole edes iso, mutta minun silmissä se on jättiläinen.

Olen yrittänyt kertoa lukuisille ihmisille pelostani. En kerro sitä, ellei jollain tutulla ole koiraa ja joudun kohtaamaan sen. Usein minulle nauretaan ja kyllä myönnän, että usein otan mukaan huumorin, että selviän tilanteesta. On helmpompi naureskella, kuin näyttää miten heikko olen. Tämä on minun yksi heikkous. Olen oikeasti itkien kertonut ihmisille, miten paljon pelkää, mutta minua ei ymmärretä juuri koskaan. Olen turhautunut selittämään. Kuinka usein minulle naureskellaan. Kuinka usein pelkoani vähätellään. Tai kuinka usein kuulen sen kliseisen lauseen 


" Tämä koira ei tee kenellekkään mitään pahaa.
Ei ole koskaan puraissut ketään". 


Jepjep, minua on pari koiraa purrut niin, että olen ollut heidän ensimmäinen uhrinsa. Minua on purrut yhteensä 4 koiraa ja yksi niistä puri kaksi kertaa. En tiedä, että miksi minulle on käynyt näin. En tiedä miksi ne koirat on purru, enkä edes halua tietää. 

Siskoni koira Messi. Kiitos kuvasta Ellu.


Olimme seurustelleen Teemun kanssa vasta vähän aikaa ja menimme siskoni luokse yökylään. Olin kertonut, että pelkään koiria, mutta Teemu ei ollut täysin ymmärtänyt miten suuri se pelko oli. Teemu toi siskoni koiran aivan minun lähelle, nauroi ja kiusasi minua. Jouduin huutamaan hänelle. Kyyneleet oli silmissä, koska pelkäsin. Teemu ymmärsi vasta siinä vaiheessa, että miten suuresta pelosta oli kyse. Todella suuresta. Hän pyysi anteeksi. Minulla kesti kauan aikaa, että pystyin täysin unohtamaan asian. Olin todella vihainen. Tuntui pahalle, että hänkään ei osannut ymmärtää minua, vielä siinä vaiheessa. Nykyään hän ymmärtää minua ja jopa suojelee. Silti edelleen välillä Teemu heittää vitsillä, että haluaa meille vielä susikoiran. Juu varmaan. Ei kiitos! Tiedän, että se on läppää. Niin tai ehkä se on hänen toiveensa? Ehkä hän unelmoi siitä? Minä en unelmoi. Tässä meidän unelmat ei kohtaa. Uskon kuitenkin siihen, että tulen vielä pääsemään vapaaksi tästä pelosta, koska tämä kahlitsee minua todella paljon. Pelko tulee pintaan aina kun liikun ulkona. Jos lenkkeilemme perheenä ja koira kävelee vastaan, vaihdan automaattisesti puolta. Se tapahtuu huomaamattani. Olen tottunut toimimaan niin. Ja voi miten paljon vihaankin niitä koiran ulkoiluttajia, jotka päästävät koiran haistelemaan minua. Tekee mieli huutaa niille kaikille, että ette voi tehdä niin! Ette voi tietää pelkääkö se vastaan tuleva ihminen koiraa vai onko se allerginen? Ei jokainen tykkää koirista. Ei jokainen ole koiraihminen! Ei vaan ole! En tiedä pitäisikö minun kulkea aina kyltti mukanani " pidä koirasi minusta erossa". Tai " koirapelko". Toki siinä varmaan monet jäisi juttelemaan ja kertoisi, että ei tätä meidän mustia kannata pelätä, se ei ole purru vielä ketään. Anna vaan rohkeasti kätesi niin se vähän haistelee". Eihän sellainen ihminen voi ymmärtää tätä pelkoa, joka ei itse pelkää. En minäkään voi ymmärtää lentopelkoa, ihmispelkoa tai sitä, jos pelkää auton kyydissä. En voi ymmärtää sellaisia pelkoja, mitä itselläni ei ole. Mutta voi ymmärtää sen, miltä tuntuu kamppailla jonkun pelon kanssa, joka muistuttaa olemassa olostaan joka päivä. Ymmärrän mille tuntuu, kun muut ei ymmärrä. Ymmärrän mille tuntuu olla pelon kanssa aivan yksin. Ja ymmärrän miten se pelko kahlitsee. Se on raastavaa. Se on turhauttavaa. Se on todella kahlitsevaa.

Onko sinulla koirapelko? Oletko sinä joutunut kohtaamaan tunteen, että sinua ei ymmärretä?

Mutta jokatapauksessa. Tiedän, että voin päästä ja aion päästä tästä pelosta eroon! Vielä tulee se päivä!



-Eve

20 kommenttia

  1. Samaistuin! Koirapelko täälläkin.

    VastaaPoista
  2. Niin tuttua, ihan kuin itse olisin kirjoittanut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, et pystyin tuomaan hyvin esille ne tunteet mitä tää nostaa!

      Poista
  3. Mulla lapsena todella paha koirapelko, koska silloisen kerrostalokotimme alakerrassa asui pariskunta kahden saksanpaimenkoiran kanssa, joita ulkoilutettiin kaupungissa ilman hihnaa. Kerran pihalla koirat kaatoivat minut ja pyörivät ympärillä, eikä kukaan tehnyt mitään että olisin päässyt tilanteesta pois vaikka huusin ja itkin hysteerisesti apua. Ainakin tälläiset muistikuvat minulle on siitä jäänyt, olin ehkä 3v. Siitä lähtien pelkäsin hysteerisesti vuosia kaikkia koiria. Kesti yli 10 vuotta että vanhempani pystyivät harkitsemaan oman koiran ottamista. Nykyään pidän vain tutuista ja pienistä koirista. Ulkoillessa vaihdan kadunpuolta ja kierrän vaikka ojan kautta jos vastaan tulee koira. Saksanpaimenkoiria ja muita isoja koiria vältän viimeseen asti. Muutama kuukausi sitten tulin autolla kotiin töistä, niin jouduin soittamaan miehelleni että tulee mut hakee autolta kun naapuri "leikitti" isoa koiraa vapaana niin että se haukkui ja hyppi ja yritti näykkiä miehen kättä. En vain uskaltanut tulla autosta ulos yksin jos koira olisikin lähtenyt mua kohti tulemaan.
    Koirapelon lievittyminen on vienyt melkein 20vuotta aikaa, luulen kuitenkin ettei se koskaan tule kokonaan poistumaan. Tsemppiä Eve pelkosi kanssa ja et ole yksin pelkosi kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saksanpaimenkoira, ihan kauhea otus! Tai no ei kauhea, mutta saa minunkin karvat pystyyn! hyrrr... ja vielä ilman hihnaa. siis ihan kauheeta mitä oot joutunut kokemaan, oon tosi pahoillani :( yyh! Hyvä, että soitit miehellesi! Kiitos paljon tsempeistäsi ja paljon tsemppiä myös sinulle! <3

      Poista
  4. Itse en pelkää koiria ja vielä jonain päivänä opintojen edetessä haluan oman koiran. Jaan tästä huolimatta hyvin samoja ajatuksia kanssasi, en voi ymmärtää, miten ihmiset kulkevat lenkille koirat vapaana. Vielä naurettavampaa mielestäni on, jos omistaja kertoo lemmikin olevan todella kiltti eikä se tee mitään. Eläin on aina eläin ja toimii täysin vaistojensa varassa, ja näin ollen hyvin koulutettukin koira voi tehdä pahaa. Ja toisekseen mielestäni koira on siinä kohtaa tehnyt jo jotain, kun se säikäyttää ihmisen. Koska kaikki eivät pidä koirista tai pelkäävät niitä. Piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan eläin on aina eläin! Hyvin sanottu!

      Poista
  5. Voi apua miten usein sinua on koira purrut! Ei ihme, että tunnet niitä kohtaan pelkoa. Omassa perheessäni on ollut koira, eikä minua ole koskaan mikään koira purrut, mutta silti koin pientä pelkoa vieraita erityisesti isoja koiria kohtaan. Nyt kuitenkin oman uuden koiran myötä olen alkanut taas kohdata enemmän koiria, eivätkä sellaiset koirat enää pelota, jotka pelottivat vähän aikaa sitten. Olen taas tottunut koiriin ja niiden elekieleen. Mielestäni on silti viisasta tuntea kunnioitusta koiria kohtaan, ja koiraihmisten kanssa saa olla jämäkkä. Kukaan ei halua, että oma koira hyökkii ketään kohti, mutta esimerkiksi lenkkeilijä saattaa yllättää takaa päin. Itse ainakin juoksulenkillä seuraan todella tarkkaan, miten hyvin koiranulkoiluttaja on huomannut minut ja tarvittaessa kävelen ohi. Koirat ovat eläimiä ja niiden omistajat ihmisiä, joten kaikenlaista voi sattua, mutta useimmat yhteenotot ovat vältettävissä järkevällä käytöksellä.

    Enemmän kuin koiria koskaan, pelkään itse karhuja (kyllä, hyvin irrationaalisesti :D) vaikka pystyn pelosta huolimatta kulkemaan metsässä. Samoin taas syksyn tullen saan pelätä pimeällä liikkumista ja syrjäisiä katuja. Pystyn kuitenkin tämänkin pelon kanssa elämään, mutta vain rukouksen ja Jumalan avulla. Ilman Jumalaa en varmaan uskaltaisi liikkua yksin metsässä ja välttäisin viimeiseen asti liikkumista pimeällä kaupungin laitamilla. Aina jos alkaa pelottaa, julistan vain pelolleni, että Jumala minussa on suurempi kuin pelkoni kohteet. Tiedän täydestä sydämestäni, että Jumala suojelee minua, eikä minun siksi tarvitse pelätä. Jos joutuisin kohtaamaan pelkoni, saisin todistaa Jumalan suuruutta. Pelko hiipii yhä uudelleen sydämeeni aika ajoittain, mutta olen yhtä kaikki vapaa siitä. Toivon, että sinäkin saat vapautua pelostasi! <3

    t. toinen Eve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aivan liian usein :/ isot koirat on pelottavimpia ja varsin sellaiset, jotka ei vaan pysy paikallaan. Jotkut on tosi lepsuja koiria vaikka ovatkin isoja.

      Karhut! Niitä pelkään myös itse ja käärmeitä, vaikka en oo koskaan luonnossa niitä kohdannutkaan! Ja toivon, että en joudu kohtaamaan! Kyllä rukous ja Jumala auttaa ja niiden kanssa pystyy elämään pelkojen kanssa. Joskus on tullut tilanteita kun on yrittänyt kohdata asian, mutta huomaa miten silti tulee se apu niissäkin tilanteissa kun pelkää, että se koira tulee vastaan. Saa olla luottavaisin mielin :) Ja se pelko helpottuu aina, ainakin hetkeksi <3
      Kiitos kauniista sanoistasi <3 Kyllä saa oikeesti vaan uskoa ja luottaa siihen, että vielä tulee se päivä kun pääsen tästä vapaaksi <3

      Poista
  6. Mulla heräsi tästä tekstistä mieleen, että oletko ikinä törmännyt erityisherkkyyteen? Voisiko se koskettaa sinua? Ethän ymmärrä tätä kommenttia väärin, sillä tarkoitukseni ei ollenkaan ole haukkua/leimata sinua, vaan ehkä auttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiiitos, kyllä olen törmännyt ja miettinyt sitä usein. siltikään en tunnista sitä itsessäni, mutta Aadassa tunnistan kyllä. Itse olen herkkä ja herkkyys on vahva puoleni, mutta en koe olevani kuitenkaan täysin erityisherkkä :)

      Poista
  7. Voi kuinka kirjoituksesi on kuin omasta kynästäni. Minä pelkään aivan valtavasti koiria. Pienenä en ole vanhempieni kertoman mukaan koiria pelännyt, mutta niin kauan kuin itse muistan olen ollut koirapelkääjä. Vaihdan puolta, muutan reittiä, hidastelen tai nopeutan vauhtia, mitä kulloinkin estääkseni kohtaamisen koiran kanssa. Pelästyn jos joku sanoo esim. ulkona pimeässä hau hau. Ai, että se saa sydämen läpättämään kahtasataa ja pääni pyörälle etsiäkseni koiraa ja pakoreittiä. Vihaan sitä, että omistaja sanoo, ettei tämä meidän koira mitään tee. Niin, teki tai ei, pelkään silti. Eräänä iltana lenkillä ollessani juoksi vimmatusti valtava pitkäkarvainen koira pihasta tien toiselta puolelta ja tarrasi kantapäähäni kiinni. Omistaja kutsui koiraansa topakasti nimeltä ja torui, että miten tuolla lailla teit, ikinä et ole noin tehnyt. Itse en edes huomannut koiraa, kuin vasta sitten kun se oli tiellä tulossa kohti. Tunnen monia koiria pelkääviä ihmisiä. Kukaan heistä, itseni mukaan lukien ei ole erityisherkkä.
    t.Klaara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä niin kuin omasta kynästäni myöskin, sanojasi lainatakseni ;D Hauskaa, miten voimme samaistua samoihin fiiliksiiin! Tsemppiä sinne :)

      Poista
  8. Minulla on tytär, joka pelkää koiria aivan kamalasti. Ja olen huomannut saman, aina koiran omistajat sanovat "se on ihan kiltti, ei se mitään sulle tee". Itse en pelkää koiria mutta mielestäni moinen kommentti on järjetön. Pelossa kun ei ole kyse mistään rationaalisesta tai pois selitettävästä tunteesta. Kun pelkää niin pelkää ja sillä selvä... Onneksi ollaan törmätty sellaisiinkin koiranomistajiin jotka pelon huomattuaan pitävät huolen että koira pysyy kaukana. Tsemppiä ja voimia tämän asian voittamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuttu lause. eihän ne koskaan tee yhtään mitään, mutta silti on koiria jotka on tappanut jonkun pienen lapsen yms. Eih, en vaan luota :D Kiiitos paljon :)

      Poista
  9. Täällä myös yks koirapelkoinen, osaan niin samaistua sun fiiliksiin! Kyllä tästä vielä päästään yli ;) Musta ei tarvi koskaan tulla koiraihmistä, kunhan ei pelottaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niiin kyllä nimenomaan! klyllä me vielä päästään tästä yli ;) Hehe, juu vaikea nähdä itseni koira ihmisenä! Huih

      Poista
  10. En pelkää koiria, kissoja kylläkin, joten olen kai sitten sellainen koiraihminen.
    Jos koiransa liki päästävät koiranomistajat ärsyttävät, minua koiranomistajana ärsyttää lapsensa lähelle päästävät ihmiset. Meidän koira on kyllä "kiltti", mutta nuori, villi ja innokas. Hyppii aivan varmasti ja voi iloisuuksissaan hyvinkin vaikka kaataa lapsen.
    Kotini on koiran aluetta, jossa se saa elää, kuten meidän talossa eletään. Ihmiset, jotka eivät pidä koirastani, voivat tavata minua kotini ulkopuolella. En pidä siitä, että kotiini saapuu koirista pitämättömiä ihmisiä, jotka vierailunsa ajaksi haluavat määritellä kotini säännöt ja tavat uusiksi. Meillä asuu koira. Se asuu meillä sohvilla ja olohuoneessa, keittiössä ja eteisessä. Se sopii meille.

    Minua on muuten purrut useampi koira. Oma ja vieras. Lapsena ja aikuisena.
    En ole silti oppinut koskaan koiraa pelkäämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, silloin voi nähdä muualla eikä siellä kotona. Itse pelkäisin varmasti koiraasi ja ehdottaisin tapaamista muualla. Minua ei pelota jos koira on samassa talossa ja omistaja pitää huolen, että koira ei tule lähelleni. Toki minua saa aina haistaa, mutta kättäni ei uskalla antaa lähelle. Itse olen alkanut niitä pelkäämään, kai me jokainen käyttäydytään erillä tavalla, kun koira puree. Itselle se on jättänyt näin suuren pelon :/

      Poista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //