Kauniita sanoja

Teemu linkkasi minulle hetki sitten linkin, jossa Jari Sinkkonen neuvoi neljä lausetta jotka jokaisen vanhemman pitäisi sanoa lapselleen. Havahduin siihen, että todella me toteutamme nuo kaikki neljä lausetta.


Lauseet oli:
" Oletpa suloinen"
" Tule kainaloon"
" Mitä puuhasit tänään päiväkodissa? Miten koulupäivä meni"
" Mitä haluaisit tehdä seuraavalla lomalla?"


En pyri täydellisyyteen vanhempana. Tiedostan, että teen vanhempana lukuisia virheitä. Huomaan, että minulla on myös pelkoja, että kasvatanko lapsestani narsistia tai lasta joka saa aina tahtonsa läpi? Onneksi tämä on vain omassa mielessäni. Aada ei saa tahtoaan läpi vaan meillä on selkeät rajat. Huomaan kuitenkin ajautuvani jopa liiankin helposti lahjontaan. Joskus ei vaan jaksa taistella ja menee sieltä mistä aita on matalin. Teemu on onneksi tässä viisaampi, kuin minä. Meidän perheessä myös tunteista puhutaan ja ne saa näyttää. Jos Aadaa suututtaa niin hän saa olla suuttunut. Tunteita ei tarvitse peitellä, niitä ei tarvitse hävetä. Tämä on mielestäni todella tärkeää ja haluan pitää tästä kiinni. En halua, että lapseni pelkää näyttää tunteita. Meillä halitaan ja suukotellaan. Meillä sanotaan kauniita asioita toisesta. Meidän perheessä on jokapäiväistä sanoa;

"Rakastan sinua"
"Oletpa sinä ihana"
"Voi rakas"
"Tule rakas syliin "
"Hyvää yötä, siu siu, äiti rakastaa " Johon Aada vastaa " Siu siu, rakastan" Tämän jälkeen annetaan hali ja pusu. 


Jari Sinkkonen kirjoitti artikkelissaan hyvin siitä, että meidän suomalaisten on vaikea kehua ulkonäköä. Se on yllättävän vaikeaa! Minulle kuitenkin on luonnollista kehua Teemun ulkonäköä, koska mielestäni tuo mies tarvitsee jokaisen kehun. Tiedostan kuitenkin sen, että voisin kehua häntä enemmänkin. Minun on luonnollinen kehua myös Aadaa, koska hänkin tarvitsee jokaisen kehun. Olen kuullut joskus sanonnan " kymmenen kehua, kumoaa yhden negatiivisen kehun". Kehuja tarvitsee jokainen. Jokaisen pitäisi kuulla kehuja! Minun on vaikeampi kehua ystäväni ulkonäköä vaikka näkisin hänet todella kauniina. Miten kehun sanominen okin niin vaikeaa? Se ei vaan tunnu luonnolliselle, koska ei tiedä miten toinen ottaa kehun vastaan. Kai siihen liittyy joitain pelkoja? Mitä jos ystävä ei otakkaan kehua vastaan? Mitä jos hän ei vastaa mitään? Toisaalta mitä sitten? Sehän on sen vastuulla kuka sen kehun saa. Se yksi kehu saattaa muuttaa hänen päivänsä hieman paremmaksi. Hän saattaa muistaa sen kehun, vielä vuosienkin päästä. Miksi se silti on niin vaikeaa? Minulle se on. Minulle se on vaikeampaa, kuin kehua perhettä. Olen myös huomannut, että ystävieni on vaikea kehua esim. minun ulkonäköäni. Helppoahan se siinä vaiheessa on, kun sovittaa mekkoa ja sanoo "näytänpä plösölle, ei tää istu". Siihen on helppo sanoa " Höpöhöpö, sinä et näytä koskaan plösölle". Mutta miten ihan arkisessa tilantenssaa. " Oletpa sinä kaunis, oikein säteilet". Se on vaikeaa. Miksi se onkin niin vaikeaa? Huomaan myös, että lapsuuden kodissani kehuminen oli vaikeaa. Kyllä vanhempani ovat minua kehuneet, mutta ilmeisesti ei tarpeeksi. Ehkä siihen vaikuttaa heidän oma rikkinäisyytensä. Minun on edelleen vaikea kehua sisaruksiani. Huomasin kun aloimme seurustelemaan Teemun kanssa, että heidän perheessä kehuttiin todella paljon. Manitsinkin siitä Teemulle, että on ihanaa nähdä miten luontevasti teidän koko perhe kehuu toisiaan. He kehuvat myös minua. Teemu hämmästyi, kun kerroin havantoni hänelle. Hän sanoi, että ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa. On ihanaa, kun menemme esim. Teemun siskolle kylään. He halaavat ja manitsevat, että onpa ihana nähdä. Hetken päästä Teemu saattaa kysyä "oletko värjännyt hiuksesi, näyttää kyllä tosi hyvälle". Hetken päästä kehutaan uutta sisustusta tai maukasta ruokaa. Kehuja on ja ne myös otetaan vastaan.

Vähättelyä inhoan kaikista eniten. Jos toinen kehuu sinua niin älä sano " no voisin mä nyt kauniimpikin olla" tai " No kyllähän tää sisustus täysin kesken on". Vaikka olisitkin sitä mieltä, niin ota kehu vastaan ja sano "Kiitos". Minä olen ollut tuollainen joka ei osaa ottaa kehua vastaa. Välillä se vähättelevä Eve nousee edelleen esille. Teemu sattaa kehua minua ja yhtäkkiä vastaankin hänelle vähättelevästi. Teemu on huomauttanut siitä minua muutaman kerran " Voisitko rakas vaan ottaa kehun vastaan ja vastata kiitos". Onneksi tätä tapahtuu harvoin ja kyllä, pakko myöntää minusta on tullut hyvä kehujen vastaanottaja. Ihanaa huomata itsessään kehittymistä.




Arjessa on välillä niin kiirettä, että "Miten päivä on mennyt?" Saattaa helposti unohtua. Onneksi meillä pyritään aina kysymään päivästä. Aadan puheessa on edelleen hieman haasteita, mutta silti juttelen hänelle ja kyselen hänen päivästään. Yleensä nimeän hänelle päiväkoti kavereita ja johdattelen keskustelua esim. "Oliko Maija tänään päiväkodissa? Oliko teillä tänään jumppatuokio? Lukiko täti tänään hyvän sadun? Oliko päiväkodissa hyvää ruokaa? Leikitkö Matin kanssa leegoilla?" Aada vastaa jotakin, eikä välttämättä aina täysin totuuden mukaisesti, mutta mielestäni on tärkeää jutella päivästä. Aada höpöttää yleensä suu vaahdossa ja haluaakin jakaa hänelle tärkeitä asioita. Pyrin myös juttelemaan Aadan kanssa siitä, mitä tekisimme viikonloppuisin. Pienestä pitäen olen kertout Aadalle, että mitä tehdään ja minne mennään. En ole koskaan halunnut tehdä niin, että laitan Aadan vaunuihin ja hän ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen kertonut lääkäriin, kauppaan ja junalla matkustamisen etukäteen. En ole ollut varma, että onko Aada aina ymmärtänyt mitä kerron hänelle, mutta näin olen pyrkinyt menettelemään. Aada on tottunut siihen, että hän tietää mitä tapahtuu seuraavaksi ja missä nyt mennään. Viikonloppuja suunnitellessa saatan kysyä " Lähdettäiskö ensi viikonloppuna tapaamaan mummia ja äijää? Äitillä on kova ikävä, onko Aadalla?". Saatan tuoda erilaisia vaihtoehtoja ja vaikka Aada innostuisi kaikesta niin me päätämme Teemun kanssa, miten viikonloppu toteutuu. Kysyn lapselta mielipidettä, mutta en anna hänen tehdä lopullista ratkaisua. Tämä näkyy myös monessa muussa asiassa. Aada saa välillä vaikuttaa päivän vaatteisiin, että mitä puetaan päälle. Suurimmaksi osaksi, minä kuitenkin päätän neidin vaatteet. Saatan joskus antaa vaihtoehdon, että " Laitetaanko päälle tämä valkoinen vai vaaleanpunainen paita". Iltapalalla saatan kysyä " Aada söisitko leipää, jogurttia vai muroja". Yleensä Aada vastaa, ettei halua syödä mitään. Keskustelu jatkuu " Jotain pitää syödä. Jos Aada ei itse kerro mitä halua syödä niin äiti laittaa sulle jogurttia ja se sitten syödään". Sen jälkeen Aada kertoo itse mitä haluaa syödä. Päiväruoan kanssa minä kuitenkin teen ruoan ja sitä mitä on tarjolla niin se syödää. En pakota lasta syömään kaikkea ruokaa, mutta ruokaa pitää aina maistaa. Pöydässä istutaan niin kauan, kuin ruokaa on maistettu. Nyt päiväkodissa Aada on oppinut sanomaan " En tykkää". Se kuulostaa tietyllä tavalla söpölle, mutta en pidä siitä, että ruoasta sanotaan " En tykkää". En kuitenkaan kiellä Aadaa sanomasta niin. Pyrin sanomaan " Ei sun tarvitse siitä tykätä, mutta maistaa pitää". Olen kuitenkin sitä mieltä, että ruokaa pitää jokatapauksessa kunnioittaa.

Vanhemmuus on haastavaa ja kyllä sitä paljon on ehtinyt miettiä, että millainen tuosta lapsesta kasvaa? Kasvatus on haaste ja toivon todella, että kasvatustyylini ei ole pahin mahdollinen. Onneksi kasvatamme Aadaa yhdessä Teemun kanssa ja saamme olla tällä hetkellä todella tyytyväisiä suoritukseemme.


Linkki: Jari Sinkkonen: Nämä neljä lausetta jokaisen vanhemmn pitäisi sanoa lapselleen

- Eve

4 kommenttia

  1. Toi on niin totta! Noita kauniita sanoja harvoin muistaa sanoa tai niiden sanominen on vain meille suomalaisille työntakana. Ja jos joku kehuu, niin jotenkin se oma vähättely/vaatimattomuus puskee sieltä jotenkin esiin...

    Omien lasten kohdalla meillä pyritään aina yhdessä keskustelemaan päivästä. Mutta kuitenkaan tuo meidän kaksi vuotias ei tietenkään vielä päätä mitä teemme lomalla / viikonloppuna. Mutta iltaisin saa toki päättää esim. leikitäänkö legoilla, luetaanko vai kiipeillään. Mutta ehkä jatkossa. Teini toki ottaa jo osaa päätöksiin.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi1/5/17 13:13

    Lapsenkasvatus on suuri oikeus ja velvollisuus. Kukaan ei ole siinä täydellinen asiantuntija ja huomaan itsekin epäröiväni monien asioiden suhteen.. et siis ole ainoa joka näitä kasvatusasioita yrittää järkeillä :) ole armollinen itsellesi! Ajattelen että pahin mitä voi lapselle tehdä, on välinpitämättömyys. Olet paras äiti Aadalle, koska välität!

    VastaaPoista
  3. Ai vitsi oli todella ihana lukea toi uusin blogi kirjoitus. Tulin nii. Hyvälle päälle siitä. Tänää vasta luin jutun vauva sivulta. Itse kävin kans raskauden aikana kamalia asioita läpi. Lapsi nyt 10kk loppu kuusta 11. Ja oon onnellinen et tein oikean päätöksen. Nyt odotan taas lasta ja eka ultra takana rakenne ultra lähestyy ja myllykoskelta kotkaa mentävä. Oli kieltäytymässä siitä. Niskaturvotusta ei katottu. En tiedä miksi en antanut ehkä se helvetti minkä kävi läpi odotus ajalla. Jumala antoi voiman minulle. Rukoilen aina et kaikki menisi hyvi ja ei tulisi mitää yllätystä. Kaikki vaa o väh liiankin tuoreesti muistissa. Mahtavaa et sinun rinnalla on mies itse käyny nämä kaikki yksin läpi ja taas kävi sama. Yksin ollaan. Kasvatus itseä mietityttää jos oon pojalleni liian natsi tai liian lepsu. Mut toisaalt mä ajattelen hänen aivokurkiaisen puutosta ja otan lapseni ehkä vähä liianki paljon huomioo tai sit ei.

    VastaaPoista
  4. Aada on aivan ihastuttava tyttö! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //