Morsiamen meikki

Ajattelin, että julkaisen kuvat edellisessä postauksessa, mutta mielestäni oli parempi tehdä näille ihan oma postaus. Kuvat kertovat hyvin siitä, mistä lähdettiin liikkeelle. Väsynyt, onnellinen ja jännittynyt morsian, vihkipäivän aamuna. 

Aamu alkoi klo 7. Heräsin, kävin suihkussa ja aloin laittamaan kynsiä. Kynsistä ei tullut yhtään mitään ja jouduin pyytämään Siniltä apua. Sini sai laitettua kynsiin ranskalaisen manikyyrin. Kynnet olivat huolitellun näköiset ja se riitti minulle. Jännitys tai en tiedä kutsuisinko sitä jännitykseksi, mutta joka tapauksessa en pystynyt syömään mitään. Yleensä minulla menee maha täysin sekaisin, mutta nyt ei käynyt niin. Ehkä se olo oli eniten odottava. Tiesin, että tämä on se päivä, jolloin meistä tulee yksi. Meistä tulee aviopari, perhe. 

Klo 8 jälkeen lähdimme Teemun kanssa hakemaan Heidi Karinaa asemalta. Kotiin tullessa Teemu lähti hakemaan kukat Cawellilta keskustasta. Heidi aloitti heti kihartamaan hiuksia ja meikkaamaan minua. Hiuksiin tuli muutama pidennys, tuomaan tuuheutta. Meikistä olimme keskustelleet etukäteen ja tiesimme suurin piirtein, että millainen siitä tulee. Mitään koemeikkiä emme kuitenkaan tehneet, vaan tämä meikki onnistui ensimmäisellä kerralla. Luulen, että myöskään ensi kesän hääjuhlaan ei tarvita koemeikkiä, vaan se tulee onnistumaan ensimmäisellä kerralla, mutta katsotaan, millaisen meikin sitten haluan. Mielihän voi muuttua tässä vuoden aikana melko paljon! Kampaus tulee ensi kesänä olemaan täysin erilainen ja uskon, että se testataan koekampauksella.



Kampauksessa + meikissä kesti n. 2,5h. Aika kului nopeasti jutellen ja poseeratessa Sini kameraan. Aada tietenkin ihmetteli kovasti, kun kotona oli paljon porukkaa. Neiti reagoi voimakkaasti ja minullakin paloi muutaman kerran pinna. Aada ei suostunut, että kukaan muu harjaa hänen hiuksiaan, joten samalla kun Heidi laittoi minun hiuksiani, harjasin Aadan hiuksia. Hyvinhän se näinkin onnistui. 



Huulipuna sekä ripset olivat omani, koska halusin ripsistä tarpeeksi näyttävät sekä huulipunasta juuri oiken värisen. Toki ikinä enää en laita NYXin huulipunaa häihin. Se levisi todella pahasti, kuvia otellessa. Sattuneesta syystä vihkipari ei pystynyt pitämään näppejään erossa toisistaan ;)


Kampauksessa haettiin näyttävyyttä, mutta samalla myös rentoutta. Mielestäni letti teki kampauksesta erinomaisen ja se kruunasi sen. Olin katsonut netistä kuvia erilaisista kampauksista ja sen mukaan Heidi toteutti tämän.





Itse pidin erityisen paljon silmistäni. Mielestäni silmäni ovat kauniit, mutta meikki sekä ripset tekivät niistä vielä kauniimmat. Toki ripset olivat melko massiiviset ja jonkun mielestä ne saattoi olla jopa liian massiiviset. Itse kuitenkin tykkäsin todella paljon. Heidillä olisi ollut myös tekoripsiä mukana, mutta itse päättäväisenä halusin nämä. Ehkä se johtuu siitä, kun omat ripset ovat muutenkin niin pitkät ja tuuheat? 

Heidi on mielestäni todella taitava meikkitaiteilija. Hän luonnehtii unelmista totta. Tunnen Heidin n. 1,5 vuoden takaa. Silloin hän vasta unelmoi urasta meikkitaitelijana. Hän meikkasi minut kesällä 2016 ja jo silloin päätin, että hän meikkaa minut tulevana hääpäivänä vaikka Teemusta ei ollut vielä tietoakaan.  



TÄÄLTÄ sekä TÄÄLTÄ näet Heidin tekemän meikin minulle kesällä 2016, ennen kuin hänestä tuli ammattilainen. 

Kiitos Heidi, teit minusta kauniin!

Löydät Heidin myös instagrammista -->
heidikarina_mua



Kuvat: Sini Kärppä


-Eve

Vihkijuhlan järjestelyt


Miten kaikki eteni? 
Mistä morsiamen vaatetus entä sulhasen? 
Miksi vihkiminen tapahtui ulkona?
Teemavärit?
Kukat?


Sormus

Seuraavana päivänä kosinnasta lähdin ystäväni kanssa Latviaan. Latvian reissulla yritin pitää mölyni mahassa, että en kertoisi tulevaisuuden suunnitelmista yhtään mitään. Olin kuitenkin päättänyt, että jos löydän latviasta sormuksen niin pakkohan minun on kertoa. Joten kyllähän suunnitelmat tuli möläytettyä ystävälleni. Latviasta löytyi kaunis hopeinen sormus. Sormus on kaunis ja hintaakin tuli vain muutama kymppi. Ihastuin heti ja päätin, että tämä sormus toimii vara sormuksena ensi kesään saakka. Yritin etsiä Latviasta myös häihin sopivaa mekkoa, mutta sellaista ei löytynyt. 



Juhlapaikka


Latviassa ajatukset oli häissä ja suunnittelin niitä paljon. Kahlasin erilaisia tiloja netistä ja yritin löytää sopivaa, mutta turhaan. Porvoo oli ensimmäinen paikkakunta, josta yritin etsiä sopivaa tilaa. Löysin kauniin paikan, mutta sinne olisi pitänyt laittaa kaikki valmiiksi. Tiesin, että siihen ei olisi aikaa. Tämän myötä päädyin etsimään kahvilaa. Seuraavaksi innostukseni heräsi Sipoota kohtaan, mutta sieltäkään ei löytynyt sopivaa. Tässä vaiheessa olin jo toivoton. Tilat oli joko tylsiä tai aivan liian kalliita. Olisi ollut naurettavaa maksaa 1000e 2h vihkitilaisuudesta. Laitoin Facebookkiin kyselyä ja eräästä ryhmästä suositeltiin Ravintola Maininkia. Laitoin heti sähköpostia ja sovimme tapaamisen. Paikan päällä Meri- Rastilassa kerroin häistämme ja se oli selvää, että ravintola Maininki halusi järjestää kanssamme ikimuistoisen päivän. 


Vihkipaikka


Tässä vaiheessa oli myös selvää, että tuomari tulisi Espoon maistraatista vihkimään meidät, koska emme halunneet mennä maistraattiin. Varsinkin minua ahdisti pieni huone ja lyhyt tilaisuus. Oli helpompaa järjestää vihkitilaisuus virka-ajan ulkopuolella ja siellä missä itse halusimme. Alusta lähiten oli selvää, että jos ei maistraatissa niin vihkiminen järjestettäisiin ulkona. Mainingissa vieraillessamme katsoimme myös rannan ja päätimme, että vihkiminen toteutuisi siellä. Ranta oli täydellinen. Tässä vaiheessa emme kuitenkaan tienneet yhtään, että miten koristelisimme paikan. Löysin kuitenkin melko nopeasti pinterestistä kuvia ja syntyi selkeä visio siitä, millaisen vihkipaikan haluaisin. Teemu halusi tehdä vihkikaaren, johon saimme kukat kukakauppa Cawelilta. Verhoa lainattiin Aadan huoneesta ja kivet vihkikaaren juureen, keräsi isäni Tampereelta. 


Kukat

Kukkien kanssa olin paniikissa. Olin ottanut muutamaan paikkaan yhteyttä, mutta he eivät osanneet tehdä sellaista kuin pyysin. Osa vastasi, että siihen menisi aikaa ja osa yritti tarjota minulle edullisempaa vaihtoehtoa. Mietin paljon, että mitä teen ja sekin vaihtoehto kävi mielessä, että keräisin kukat luonnosta. Kävin jopa keräämässä kimpun ja päätin, että jos ei muuta niin näillä mennään. Teemulle idea kävi, mutta hän kokoajan palasin siihen, että " Rakas, sä halusit ruusut niin sitten me hommataan sulle ne ruusut". Loppumetreillä viikko ennen hääjuhlaa laitoin jälleen sähköposteja ja onneksi ihana Cawell vastasi ja ilokseni sain heidät myös mukaan toteuttamaan juhlaa kanssamme. Tämä vihkijuhla toteutettiin heidän upeilla ruusu asetelmilla, sekä pääsen myös toteuttamaan heidän kanssaan myös ensi kesän hääjuhlat. 




Teemavärit

Teemaväreiksi valitsimme vihreän ja beigen sekä tietenkin valkoisen. Myös Ravintola Maininki otti hyvin huomioon väritoiveet. Mainingissa oli esillä valkoiset sekä vihreät servietit. Pöydillä oli valkoiset ruusut.




Morsiamen vaatetus

Samaan aikaan yritin löytää hääpukua useilta facebook kirppiksiltä sekä nettikaupoista. Se kaikki tuntui kuitenkin turhalta. Pari mekkoa löytyi, mutta kuvaajani (joka oli ainoa jolla purin stressiäni) sanoi, että ne oli aivan liian tylsiä. Hän linkitteli minulle mekkoja ja tilasin muutaman kotiini. Loppuenlopuksi Nellyltä löytyi mekko. Mekko oli alennuksessa ja hintaa oli vain n. 25e. Se oli täydellinen. Hieman boheemi, rento ja näyttävä. Juuri sellainen, minkä halusin. En halunnut vihkitilaisuuteen prinsessamekkoa, koska päätin, että se on ensi kesän juttu. Nellyltä tilasin myös beigen takin juhliin, säästä kun ei voi ikinä olla varma. Kengät löytyi facebook kirppiksen kautta 30e, mutta päädyin vanhoihin korkkareihin, koska beige oli yksi meidän teemaväreistä. Vanhoilla kengillä minulla oli mukavempi olla sekä oloni oli itsevarmempi. Korvikset löysimme itiksestä, alennusmyynnistä 3e hintaan.

Yhteensä: 25e + (30e) +3e  = 58e



Morsiamen hiukset + meikki


Rakas ystäväni Sini värjäsi hiukseni kuukautta aikasemmin, oikean väriseksi. Hieman oli säätöä, koska hiuksistani löytyi jotain metallia, joka helposti heitti hiukset vihreän sävyisiksi. Se kuitenkin tasottui, kun luin netistä ohjeita ja löysin vinkin: Ketsuppia hiuksiin, vihreys on poissa.
Pakkohan se oli kokeilla ja toimi. Voin suositella!!
Muitakin kommelluksia sattui, nimittäin minun piti laittaa klassiset ripsienpidennykset häihin, mutta niiden laittaja perui yllättäen samana päivänä. Hän jätti minut todella ikävään tilanteeseen. Kyllä laitoin hänelle tulista tekstiä. Tämän vuoksi päädyin tekoripsiin, mikä itseasiassa oli paljon parempi lopputulosta ajatellen!

Ihana Make- up artist Heidi Karina tuli kotiini aikaisin vihkiaamuna laittamaan hiukseni ja meikkini. Olimme Heidin kanssa tiiviisti yhteyksissä ja mietimme yhdessä kampauksen sekä meikkini sävyt. Heidi teki unelmistani totta. Hääkampaus ja meikki olivat täydelliset. Letti päässäni oli juuri niin löysä, kuin toivoin ja meikki juuri niin näyttävä, mitä tahdoin. Katsoin itseäni peilistä tuokion jälkeen ja pidätin itkuani. En uskaltanut itkeä. Näytin kauniille. Todella kauniille.
Uskalsin sanoa sen jopa ääneen. 

Myös Teemun silmät kostuivat ja hän herkistyi, kun kävin näyttäytymässä hänelle. Ehkä se myös kertoo siitä, että meikistä tuli erinomainen.  






Sulhasen vaatetus


Teemulle löytyi vaatetus Dressmannilta. Olimme katselleet vaatteita jo etukäteen netistä ja tiesimme jo, että oikeat vaatteet löytyisi sieltä. Ensimmäisellä sovittamisella löytyi täydellinen vaatetus. Housut ja paita yhteensä 60e.  Rusetin löysimme itiksestä, jostain miesten vaatelikkeestä. Sille hintaa tuli 20e. Vyö löytyi hm:ltä parilla kympillä. Bugatin kengät olivat viime vuotiset ja ne toimivat hyvin myös näissä juhlissa. 

Yhteensä: n.100e



Sulhasen look:


Teemu kävi paria päivää aikaisemmin laittamassa hiukset ja parran kuosiin Lady§Gentlemannissa, joka sijaitsee Helsingin keskustassa. Juuri ennen h-hetkeä Teemu pyysi minua nyppimään hänen kulmat. Siinä kauheassa stressissä tuli sitten nypättyä ihoakin matkaan.
Pinna ehti kiristyä hetkellisesti.




Aadan vaatetus


Aadalle tilasin vaatteet hm:ltä. Aluksi tilasin jostain ei niin tunnetusta lastenvaatekaupasta, mutta puku oli kermanvalkoinen. Se oli kamala. Sen jälkeen päädyin tuttuun ja turvalliseen h§m. Tilasin Aadalle mekon, sukkahousut, neuleen sekä kengät. Ostin Aadalle myös hiuspannan, mutta neiti ei halunnut sitä päähän vaan valitsi hatun.

Yhteensä: n. 60e


Kuvaaja

Kuvaajana vihkitilaisuudessa toimi rakas ystäväni Sini Kärppä. Aluksi meinasin pyytää omaa isääni, mutta halusimme hänen keskittyvän täysin juhla päiväämme, vaikka toki hän auttoi kasaamaan vihkikaaren sillä välin, kun hääparia kuvattiin. Sini on harrastanut valokuvaamista muutaman vuoden ja kuvannut myös muutamia häitä. Ja kyllä luotin Siniin ja en turhaan sillä kuvista tuli täydellisiä. Olen todella tyytyväinen. Pian tiedossa lisää kauniita otoksia vihkipäivästä sekä niitä ihania kuvia vihkiparista. En malta odottaa, kun saan jakaa ne teidän kanssanne!



Yhteistyössä mukana
sekä kiitokset:

Sini Kärppä

Tulevaisuuden suunnitelmia

Muutama päivä sitten ystäväni kysyi, että onko meillä ehkäisy käytössä. Naurahdin. Hän oli ihan varma, että yrittäisimme jo nyt lasta. Ehkä sen takia, että olen aina puhunut, että haluan nopeasti seuraavan lapsen. Sen vuoksi voisi luulla, että olisin heti sillei;

"Joo nyt heti toinen lapsi".

Mutta kun ei. Mä tosiaan ajattelin joskus, että olen aina valmis lapseen. Vauva ois tosi ihana, mutta sitten taas toisaalta ei, ei nyt. Eikä se riitä, että vauvat vaan on niin ihania. Nyt tuntuu sille, että haluan keskittyä meidän suhteeseen. Haluan keskittyä tähän perheeseen. Ollaan puhuttu, että vauvan aika voisi olla hääjuhlien jälkeen. Eli ensi kesän jälkeen. Sydäntäni lämmitti kuitenkin kuulla, että Teemun puolesta lapsi saisi tulla vaikka heti. Mutta kun mietin, niin ehkä hääjuhlat onkin se suurin syy, että haluan lapsen vähän myöhemmin. Minä todella haluan olla kaunis, enkä norsun kokoinen morsian. Tajusin, että niin jos meillä ei olisi hääjuhlia ensi kesänä, olisin varmaan nyt heti valmis. Huomaan kuitenkin myös ajattelevani, että mikä on järkevää. En ole oikeastaan koskaan ajatellut tällaisia asioita järjellä, mutta nyt huomaan ajattelevani niin. Onkohan minusta nyt kuoriutunut aikuinen? Olisiko kuitenkin järkevintä panostaa suhteeseen ja tehdä sellaisia asioita, mitä vauvan kanssa ei pysty? Kyllähän kaksi lasta on täysin eri kuin yksi. Ja nyt teillä ehkä herää mieleen se kysymys, että eikai sua vaan pelota kun edellinen raskaus oli hankala? Ei. Ei pelota se, että jos sieltä tulee taas erityislapsi. Sellainen saa tulla. Tätä on toki kysytty ja jopa oletettu, että en tämän vuoksi haluaisi ikinä lapsia? Whaat??!

En minä halua jäädä pelon vangiksi. Ei mulla oo mitään sellaisia pelkoja, enää. Oli niitä joskus, mutta ei enää. Jossain vaiheessa pelkäsin sitä, että mitä jos en vaan enää saa uusia lapsia? Mitä jos mulla todella on se endometrioosi ja en voi saada uusia lapsia? Toki niin, sehän ei ole varmaa. On minulla edelleen ollut oireita, mutta mitään varmuutta minulla ei asiasta ole. Silti mielessä on pieni epätietoisuus, mikä varjostaa elämääni. Etenkin nyt, kun seksistä on tullut myös yksi osa elämääni ja on joutunut ajattelemaan seuraavaa lasta. Mitä jos me yritetään seuraavat vuodet ja ei vaan onnistu. Se on mahdollista, mutta en halua ottaa siltikään riskiä, että tulenkin heti ensimmäisestä kierrosta raskaaksi. Mitä jos niin käy? Olisin ensi kesänä viimesilläni raskaana. En halua olla ensi kesän hääjuhlissa norsun kokoinen. En halua myöskään oksennella ensi kesän hääjuhlissa ja sitä paitsi, kyllä minä haluaisin aviomieheni kanssa lähteä kunnon häämatkalle. Kahden lapsen kanssa se olisi haastavaa ja mitä jos vauva olisi syntynyt jo ennen ensi kesän hääjuhlia? Ottaisinko vauvan sitten mukaan häämatkalle? Hyvästi mukava lemmenloma. Voihan sitä häämatkaa siirtää vaikka viidellä vuodella eteenpäin, mutta ei se olisi mukavaa.





Eihän se tuleva vauva edes mahtuisi nykyiseen kotiimme. Makkariin ei mahtuisi vauvansänky eli se pitäisi olla olohuoneessa. Tai sitten laittaa Aada tähän ovettomaan huoneeseen ja itse tehdä makkari Aadan huoneeseen. Lisäksi vessaan on vaikea saada hoitopöytä yms. Eli me tarvitaan uusi koti, että vauvaa voisi edes harkita! Heh, kyllä menen myös tämän asian taakse. Joltain osin haluan myös itse, että kaikki olisi täydellistä. En halua muuttaa raskaana. En halua ylimääräistä stressiä raskauden aikana. Ehkä siksi, että edellinen raskaus oli itsessään jo niin stressaava, että kaiken pitää ns. olla täydellistä ensi lasta ajatellen. Nykyisessä kodissa ärsyttää todella paljo ahtaus. Pyykit pitää kuivata olohuoneessa, koska ne ei mahdu mihinkään muualle. Jotenkin vierasta kuivausrumpua.




Itseasiassa mulla on todella viisas äiti. Äitini antoi meille neuvon, että jättäkää ehkäisy pois vuoden päästä syksyllä. Jos tärppäisi niin, että saisin lapsen kesällä niin Teemu saisi pitää pitkät isyyslomat, kun yhdistäisi samaan kesäloman. Aada alottaisi syksyllä eskarin niin minulla olisi aikaa olla vauvan kanssa kotona ja saisin levätä kun Aada olisi eskarissa. Ei yhtään huonompi vaihtoehto.

Jokatapauksessa jos minä saan päättää ja mikään mielenhäiriö ei ilmaannu, en ole raskaana ennen ensi heinäkuuta. Silti tiedostan sen, että minulla on vauvakuume. Lisäksi hormoonit ei ole koskaan tehneet minulle hyvää. Mutta ainakin näillä näkymin!





Tällä hetkellä keskitytään järjestelemään häitä. Haluan meille täydellisen hääpaikan ja juuri meidän näköiset häät. Nyt haaveissa on myös musta farmari, kaksi kerroksinen pari tai rivitalo. Haaveena on asua täällä pk seudulla. Olemme kuitenkin puhuneet siitä, että olemme valmiita muutoksille, mikäli sellaisia tulee. Ollaan päätetty, että jos Jumala haluaa johdattaa meidät pois täältä niin me ollaan siihen valmiita. Halutaan antaa täysi päätösvalta Isälle ja mennä Hänen mukaan. Kokoajan rukoillaan viisautta, jokaiseen päivään. On ollut mahtava nähdä, että miten Herra johdattaa jokainen päivä. Saahaan niin luottaa Hänen viisauteensa jokaisena päivänä.


- Eve

Yhteiselon varjopuoli

Teemu asui omassa kodissaan toukokuun loppuun ja sen jälkeen virallisesti muutti siskolleen. Hän kuitenkin toi häkkivarastoon suuren osan tavaroistaan. Teemulla oli aina matkalaukku mukana, joka kulki hänen työautossaan. Shampoot ja muut välineet hän säilytti toilettilaukussa, joka kulki myös hänen mukanaan. Vaatteita lojui kyllä meillä ja pyykki tulikin hyvin tutuksi. Käytännössä Teemu oli kuitenkin meillä kokoajan, vaikka hän raahasi laukkua mukanaan. Kesällä olimme kuitenkin melko paljon erillämme, koska itse kävin Ruotsissa, Latviassa sekä muutamaan otteeseen Kokkolassa ja Tampereella. Teemu taas teki viikon reissun Latviaan. Meillä myös kävi melko paljon vieraita, mutta silti vietimme paljon aikaa myös kolmestaan. Ensimmäisen puoli vuotta olimme melko tarkkoja siitä, että hän olisi viikossa 1-3 yötä poissa meidän luota. Aada otti sen kuitenkin joka kerta raskaasti. Kerran Aada alkoi itkemään yöllä, eikä rauhoittunut millään. Yritin rauhoittaa häntä 1,5h, mutta tuoloksetta. Sain Teemun kiinni ja hän ajoi yöllä luoksemme. Aada rauhottui saman tien. En tiedä mitä Teemu teki, mutta uskomattoman hyvälle se tuntui. Joulukuussa kun palasin töihin, Teemu oli meillä useammin. Hän haki Aadaa päiväkodista ja he viettivät aikaa paljon yhdessä. Silloin huomasimme, että vietimme jopa liikaa aikaa yhdessä. Jouduimme miettimään, että miten kaikilla olisi hyvä. Miten omatunto ei kolkuttaisi? Miten Aada kärsisi vähiten? Miten meidän parisuhde voisi paremmin? Huono omatunto juonsi juurensa avoliitosta. Emme olleet avoliitossa, mutta sille se välillä tuntui. Meillä kummallakaan ei ollut rauha siinä elämän tilanteessa. Ei ollut rauha siinä, että saatoimme olla viikon saman katon alla ja nukkua samassa sängyssä. Se ahdisti myös siksi, että olimme päättäneet säästää seksin avioliittoon ja kun nukkuimme vierekkäin, niin haastavaahan se oli. Kaikki tämä toi vaikeuksia meidän suhteeseen, koska me kummatkin reakoimme tahoillamme siihen, kun omatunto kolkutti. Oli vaikeaa rukoilla ja mennä Isän eteen, koska synnintunto painoi. Kuitenkin joka kerta me menimme Isä eteen pyytämään neuvoa ja viisautta. Joka kerta se helpotti ja selkeytti ajatuksia. Aluksi teimme niin, että Teemu nukkui muutamina öinä sohvalla, mutta minusta se järjestely tuntui todella pahalle. Ne yöt olivat minulle katkonaisia ja vaikeita. Kaipasin Teemun lämpöä ja syliä. Lisäksi olimme erossa viikonloppuina myös niin, että itse tapasin omia ystäviäni ja Teemu vietti aikaa Aadan kanssa ja päin vastoin. Koimme oikeaksi muuttaa yhteen vasta avioliitossa. Tottakai avioliitto toi rauhan sydämeen ja nyt avioliitossa ei paina synnin tunto. On ihana käpertyä toisen kainaloon väsyneenä, kun tietää, että hän ei ole menossa mihinkää. Nyt ei tarvitse nukkua sohvalla vaan tietää, että tuo mies nukkuu vieressäni aina. Tuntuu, että nyt on helpompi hengittää.

Käytännön järjestelyissä on kuitenkin ollut suurimmat muutokset. Esimerkiksi siinä, että mihin pankkiin liitymme? Onko meillä samat vai eri rahat? Miten käytämme rahaa? Mistä kotivakuutus, entä sähkö? Onneksi näissä kysymyksissä ei ole ollut erimielisyyksiä vaan, olemme olleet samaa mieltä lähes kaikesta. Kesällä Teemu vietti niin paljon aikaa meillä, että maksoi meille koko kesän ruoat. Tässä huomasin sen, että vierelläni kulkee hyvin sydämellinen ihminen, jolle ei ole ongelma maksaa ostoksiani. Se tuntui hyvälle. Nyt vihkitilaisuuden jälkeen asumme kaikki kolme virallisesti minun ja Aadan kodissa. Nyt tämä koti on meidän kaikkien koti. Yritimme etsiä uutta kotia, mutta emme vielä ole löytäneet sitä oikeaa. Haaveena olisi kaksi kerroksinen rivitalo tai paritalo. Mielellään neliö, koska tämä asunto on pieni ja ahdas.




Vihkijuhlan jälkeen raivasin myös vaatekaapista Teemulle oman kaapin ja peilikaapista omat hyllyt. Nyt on loppunut matkalaukku sekä toilettilaukku elämä. Sydäntä lämmittää, kun avaan peilikaapin ja näen Teemun tavarat oikeilla paikoillaan. Lisäksi keittiön hyllylle on ilmestynyt pari Teemun tavaraa ja olohuoneen lipastossa on myös laatikko hänen tavaroilleen. Olohuoneen seinällä komeilee Teemun kitara ja hammasharjakin on löytänyt paikkansa. Tästä se lähtee. Yhteinen elämä. Odotan, että saadaan muuttaa yhdessä ja tehdä yhdessä isojakin hankintoja! Toki muutama yhteinen hankinta ollaankin jo tehty! Ostettiin meille nimittäin  uusi sänky! On tuntunut hyvälle aloittaa avioliitto uudella sängyllä. Ostimme myös uuden pyykinpesukoneen, mikä on hiljaisempi kuin aikaisempi. Nyt kun saisimme vielä auton niin, aiettä!

Tottakai tässä yhdessä asumisessa on myös totuttelemista. Teemulla on poikamiestapoja, missä on ollut totuttelemista. Eihän se toki mikään ihme ole. Olihan hän kuitenkin sinkkuna useamman vuoden. Outohan se olisi jos ei olisi ärsyttäviä tapoja?


Tässä niistä muutama:
- Likaisten vaatteiden jättäminen lattialle! Tai vaihtoehtoisesti pyykkikorin viereen. --> En ymmärrä miten niiden nostaminen voi olla niin vaikeaa pyykkikoriin?

- Ruokailu sängyssä. Ei se mitään, tykkään tehdä sitä itsekkin. Tykätään katsoa illalla jotain leffaa ja syödä iltapala sängyllä, mutta! Kun minä olen syönyt niin vien lautaset heti keittiöön tai viim. seuraavana aamuna. Teemu ei. Kerran kokeilin, että kauan menee ennenkuin herra itse vie kuppinsa keittiöön. Kyllä siinä lähes viikko meni, mutta vei kuitenkin. Ja naurahti kun tajusi, että olin tehnyt niin tarkoituksella.

- Parran sänki. Vai miksikä niitä teräviä katkenneita karvoja kutsuisi? Teemu on oikeasti todella siisti. Ihmeellisen siisti ja hän siivoaa nämäkin todella perusteellisesti, mutta miten niitä silti tuntuu olevan joka puolella kylppärissä? 




- Eve

Salahäät

Nyt se on totta! 
Me ollaan naimisissa. 
Sain sanoa 02.09.2017 tahdon Teemulle. 
Tästä se alkaa! 
Meidän yhteinen elämä! 
Meidän seikkailu! 
Nyt me olemme myös oikeasti perhe. 

Nyt ovessa komeilee uusi kaunis sukunimi. Tämä on ihanaa. Elän unelmaani todeksi. Juuri eilen katsoin hymyssä suin Teemua, kun hän haki kahvilassa itselleen kahvia. Istuin pöydän ääressä ja nojasin oikeaan käteeni. Katsoin Teemua ja mietin, että olenko minä todella tuon miehen vaimo. Onko mieheni todella noin komea? Olenko minä todella saanut noin hyvän miehen? Tuntuu sille, kuin olisin pikku tyttö. Hihittelen onnesta. Kaikki tapahtui toisaalta todella nopeasti, mutta sitten taas ei yhtään liian nopeasti, koska olimme tähän täysin valmiita.

Silloin kun Teemu kosi niin oli selvää, että menemme nopeasti naimisiin. Toki Teemu olisi halunnut heti seuraavalla viikolla, mutta itse olin valmis kuukauden aikataululla. Ajattelimme heti ensimmäisenä, että mennään kahdestaan salaa naimisiin. Sitten tajusimme, että tarvitaan kaksi todistajaa. Yritettiin hetki miettiä, että ketä pyydetään todistamaan. Itse ahdistuin maistraatista ja pikaisesta toimituksesta. En halunnut tehdä niin. Emme kuitenkaan päässeet eroon ajatuksesta "salahäät". Se kiehtoi ja  tuntui hyvältä ajatukselta.


Miksi? 

Me haluttiin yllättää ystävät ja perhe. Kuitenkin perheen sulkeminen tilaisuudesta pois, tuntui liian pahalle. Ajattelimme, että perhe ei välttämättä ymmärtäisi ja, että kyllä perheet täytyy olla paikalla. Se olisi ollut liian suuri loukkaus, sulkea heidät pois. Meidän oli kuitenkin pakko rajata ystävät näistä juhlista pois, koska budjetti oli niin pieni. Suunnittelimme häät elokuun aikana eli toteutimme häät kuukauden aikataululla. Tietyllä tavalla se ajatus, että "hei yllätetään kaikki", kiehtoi todella paljon, mutta päädyimme toimimaan jokseenkin järkevästi.

--> Kerron teille myöhemmissä postauksissa hääpaikasta, häämatkasta sekä siitä, miten suunnitelmat eteni. 

Kielsimme siis perhettä kertomaan eteenpäin, meidän vihkitilaisuudesta. Itse emme myöskään kertoneet juuri kenellekään. Joillekin tuli kuitenkin kerrottua, koska päin naamaa ei kehdannut alkaa valehtelemaan. Heti juhlien jälkeen lisäsimme pari kuvaa facebookkiin ja merkitsimme sinne, että olemme naimisissa. Kielsimme perhettä lisäämään hääkuvia facebookkiin ennen meitä. Tässä halusimme, että tieto ystäville (vaikka sitten facebookin välityksellä) tulisi meidän kautta, eikä perheen. Meillä oli kuitenkin rajallinen aika eli emme voineet infota jokaiselle erikseen, sillä laivamme oli juuri lähdössä satamasta. Kommenttia tuli ja oli ihana nähdä, miten iloisia ihmiset oli meidän puolesta. Yksi ehdottomasti lemppari kommentti oli:

Aivan parasta!!😍❤️Te voitte yllättää näin! En tavallaan yllättynyt yhtään! 😂Onnea rakkaat! 


Niin me ollaan tämmösiä jotka yllättää. Heh, ollaan yllätyksiä täynnä!
Jokatapauksessa tuntui, että kaikki eivät olleen niin iloisia puolestamme. En usko, etteikö ihmiset olisi iloisia tästä päätöksestä, mennä naimisiin. Pikemminkin tämä tieto oli sellainen yllätys monelle, että sitä oli varmasti vaikea vastaanottaa. Huomasimme, että osa ystävistä/ sukulaisista loukkaantui. Pari loukkaantuu siitä, kun en kertonut heille, että olemme menossa naimisiin. Yksi suuttuu niin, että pitää etäisyyttä ja luulee, että en huomaa hänen loukkaantuneen. Sitten on näitä jotka onnittelee vain facebookin välityksellä, mutta eivät ota puhelinta käteensä laittaakseen yksityisviestiä tai soittaakseen. Nykyaika... Kai se on tätä aikaa, että enää ei soiteta. Enää ei kysytä kuulumisia. Enää kukaan ei ole kiinostuneita toisen elämästä. Lisäksi on näitä, jotka ei onnittele vaan kommentoi vain sydämellä tai tykkää kuvasta. Kai sekin on parempi, kun ei mitään? Olen kiitollinen siitä. Ymmärrän sen kuitenkin tutuista, mutta en ystävistä. Itseasiassa tää tuntuu ihan todella pahalle. Kun kirjoitan tätä niin kurkkuani kuristaa. Kurkussani on pala ja tekee mieli itkeä.

Miksi tämän päivän ihmiset ei osaa olla iloisia toisen puolesta?
Miksi keskitytään niin paljon siihen omaan napaan?
Miksi unohdetaan ne läheiset?
Miksi hyvät ystävät eivät käyttäydy kuin hyvät ystävät?
Miksi?
Miksi ei ole aikaa soittaa muutaman minuutin puhelua? 


En ollut itsekkään kovin hyvä ystävä, mutta tämä oli meidän yhteinen päätös. Mukana häissä oli yksi hyvä ystävä, kuvaamassa. Hän myös toimitti ns.kaason virkaa sen vuoksi, että mun täytyi saada purkaa paineita jollekkin. Ensisijaisesti hänen tehtävä oli kuvata. Sitten on muutama hyvä ystävä, jotka eivät edes viitsi kysyä, että miten tuo elämäni yksi tärkeimmistä päivistä meni. Itseasiassa ei minulle ole soittanut kuin muutama. Vain muutama on kysynyt minulta, että miten tuo päivä meni. Kyllä se loukkaa. Kyllä se satuttaa.

Ymmärrän sen, että varmasti se saattaa loukata, että menimme salassa naimisiin. Ymmärän sen, koska varmasti olisin itekkin loukkaantunut, mutta olisin kuitenkin mennyt sen tunteen yli ja laittanut onnittelut. Muutama ystävä on minulle kertonut avoimesti siitä, että loukkaantuivat ja voiettä miten rakastan avoimuutta! Se tuntuu hyvälle. Olen siitä kiitollinen! Aina pitää puhua kaikki tunteet ja ajatukset ääneen. Jos joku loukkaantuu tästä niin saa loukkaantua, ymmärrän sen ja ei se ole väärin. Haluan pyytää anteeksi kaikilta jotka ovat loukkaantuneet. Olen pahoillani. Eniten minua kuitenkin suututtaa se, että minulle ei voi kertoa sitä, että "Eve hei mua loukkasi se, että et kertonut mulle ja en saanut kutsua häihin". Sitä ei kerrota vaan esitetään, että kaikki on hyvin ja sitten ollaan etäisiä. Hohhoijaa. Läpinäkyvää, oikeesti. Joka tapauksessa ollaan menossa ensi kesänä naimisiin ja ne juhlat on ystäville sekä perheelle. Ei me niin itsekkäitä olla, etteikö haluta jakaa sitä iloa myös muiden kanssa.




Miksi sitten päädyttiin tähän vaihtoehtoon?
Miksi niin nopeasti naimisiin?
Niin, miksi ei?
Miksi kaksi ihmistä, jotka rakastavat toisiaan eivät menisi naimisiin kun sormessa komeilee rinkula, lupaus avioliittosta?


Minä vastasin kyllä. Minä sanoin, että haluan naimisiin Teemun kanssa ja olin siihen valmis heti. Miksi siis odottaisimme monta vuotta? Miksi keräisimme rahaa monta vuotta ja menisimme sitten naimisiin? Eikö se ole isompi asia, että sitoutuu toiseen ja haluaa olla hänen kanssa kunnes kuolema erottaa. Minä haluan olla tuon miehen kanssa ja, koska halusin sitä ja vastasin kyllä, todellakin olin heti valmis. Kyllä ne isot kauniit juhlat voi järjestää vähän myöhemminkin. Faktahan on se, että olisimme järjestäneet heti kauniit mahtavat juhlat jos meillä olisi ollut rahaa säästössä. Mutta kun ei niin päädyimme tähän järjestelyyn. Ensi kesänä juhlimme kunnolla! Silloin ystävät saavat myös juhlia meidän kanssa! <3  Häät on aina riemun ja ilon juhla! Sitä me haluamme ja juhlimisen arvoista tämä on myös ensikesänä! Pidot vaan paranee entisestään ensi kesänä!

Eli pitemmittä puheitta. Blogista on tulossa nyt hieman hääpainotteisempi. Kirjoittelen näistä pienistä salahäistä postauksia vielä tämän kuun aikana ja vielä tämän vuoden puolella alan kertomaan ensi kesän häistä. Tulevia hääjuhlia olen suunitellut jo hieman. Tiedän ainakin, että kuka laittaa hiukseni ja meikkini. Tiedän suurinpiirtein, että ketä tahdon kutsua häihin. Lisäksi olen miettinyt jo kaasoja. Tämä tuleva vuosi on mielenkiintoinen. Odotan innolla ensi kesän hääjuhlia. Ihanaa päästä suunittelemaan!

Psst. Ilmeisesti viikon sisällä saan kuvat ystävältäni ja sen jälkeen on tulossa mehevä postaus salahäistä. Olkaahan kuulolla!

- Eve

Aistiyliherkkyys

Aada. Tuo herkkä ja suloinen tyttö.
Tyttö joka on oppinut päivittäin syömään 5 x päivässä, nukkumaan päiväunet, pesemään hampaat ja leikkimään leluilla. Eikö nämä ole ne rutiinit mitkä kuuluvat jokaisen ihmisen, etenkin pienen lapsen elämään?

Kun mietin, että olenko kasvattanut Aadan rutiiniomaisesti, vastaus on kyllä ja ei. Toisaalta olen, mutta toisaalta en ole. Meidän päivät ei ole koskaan olleet samanlaisia, mutta esim. juuri ruoka-ajat on tärkeitä ja nukkuminen. Kuitenkin meidän jokainen päivä on erilainen. Toki nyt kun neiti on 4x/vko päiväkodissa niin onhan siinä rutiinia. Siltä osin Aadan ma-to päivät on samanlaisia.
En ole hiekkalaatikko äiti. En jaksa ulkoilla lapseni kanssa leikkipuistoissa joka päivä, enkä kanna siitä huonoa omaatuntoa. Olen äiti, joka mieluummin istutan lapsen rattaisiin ja lähdemme lenkille. Olen äiti joka annan myös lapseni kävellä ja tutustua maastoon. Olen äiti, joka vaihdan päivittäin lenkkimaastoa. Olen äiti, joka saatan maanantaina maata koko päivän kotona ja tiistaina käväistä tunnin lenkillä. Olen äiti, joka saatan mennä eri reittiä lenkillä, huomata uuden leikkipuiston ja silti hurahtaa leikkipuiston ohi. Älä ymmärrä minua väärin, kyllä me leikkipuistossakin käydään, mutta ei joka päivä. Ei läheskään. Mistä se johtuu? Ehkä siitä, että en ole opettanut Aadaa siihen. En ole koskaan tykännyt istua hiekkalaatikolla rakentelemassa kakkuja. Se johtuu myös siitä, että Aada ei ole koskaan halunnut koskea hiekkaan. Yhdessä vaiheessa yritin totuttaa häntä leikkimään hiekkalaatikolla ja siitä on siis reippaasti pari vuotta aikaa. Aada ei koskaan olen tykännyt koskea hiekkaan. Häntä inhottaa kun kädet menee likaiseksi. Aada myös ei mene koskaan istumaan hiekkalaatikon keskelle, vaan seisoo hiekkalaatikon reunalla ja kurottaa hiekkalaatikolle. Aada tykkää keinua, sitä hän rakastaa ja sitä me teemme. Muistan, kun Tampereella asuessa aloitimme uuden harrastuksen. Värikylvyn. Värikylvyssä sotkettiin pilteillä ja maalailtiin likaisilla käsillä paperille. Aada oli kaikkein vanhin, vuoden ikäinen ja ainoa joka huusi värikylvyssä. Häntä inhotti koskea piltteihin. Hän ei tykännyt. Ihmettelin sitä jo silloin ja olin todella ärsyyntynyt, kun lapseni ei nauttinut siitä. Käytiin siellä muutama kerta, mutta lopetin sen kesken. Eihän siitä mitään tullut. Aada ei ole myös koskaan tykännyt laittaa juuri mitään suuhunsa tai sotkea ruoalla. On hän hieman sotkenut, mutta ei mitenkään leikkimällä leikkien ruoan kanssa. Sormiruokailu oli myös joskus kokeilussa ja hieman se onnistuikin, mutta enimmikseen Aada on halunnut ruokaa lusikalla suuhun. Jos kädet menee likaiseksi, ne on heti pestävä, hän ei kestä likaisuutta.

 


Kaikesta tästä voi päätellä, että Aadalla on aistiyliherkkyyttä, voimakasta sellaista. Olen epäillyt tätä siitä saakka, kun hän on ollut pieni. Sain tähän vahvistuksen viime keväänä, kun juttelin toimintaterapeutin kanssa, joka oli huomannut saman. Nyt saamme siihen enemmän tietoa, että miten tukea ja kasvattaa aistiyliherkkää lasta. Olen edelleen myös sitä mieltä, että lapseni on erityisherkkä. Olen lukenut paljon kirjallisuutta ja tehnyt testejä. Kaikki puoltavat sitä, mutta varma siitä en voi täysin olla. Huomaan miten Aada ahdistuu kovista äänistä. Kävimme eilen hoplopissa. Hoplopissa oli kovia ääniä, kuten se pallokone josta ammutaan palloja. Aada myös alkoi pitelemään heti korvia, kun kuuli lasten ääniä. Häntä pelotti ja hän ei aluksi tykännyt mennä leikkimään. Hän tarvitsi aikaa. Aada säikähtää helposti ja menee uusista asioista helposti paniikkiin. Hän katselee sivummalta ja tutustuu asioihin ja tekee kaiken omassa tahdissa. Peltorit helpottavat välillä hänen oloaan esim. isoissa tilaisuuksissa tai seurakunnalla.

Maailmanloppu saattaa olla sukka joka on väärin päin tai kutiseva lappu niskassa. Vielä en ole joutunut leikkaamaan lappuja pois, koska riittää kun lappu on tietyllä tavalla. Aada myös ahdistuu hiusten harjaamisesta ja ponnarin laitosta. Yleensä hiuksia harjataan kamalassa itkussa. Hän huutaa miten häneen sattuu. Ole ottanut käyttöön hoitosuihkeen, hoitoaineen sekä luonnonharjan. Nämä kaikki on hellävaraisia. Vaikka olisin kuinka hellävarainen niin hän huutaa. Tämä on raskas tekijä arjessamme, koska tätä teemme joka päivä. Toinen huutotekijä on kasvuhormoni. Sen pistäminen sattuu aina. Joka ilta koittaa se hetki, kun se pitää pistää. Aada aloittaa jo paria tuntia ennen " Ei pistetä tänään piikki, eihän". Vaikka hän tietää, että se on pistettävä joka ilta. Se on raastava tekijä arjessa. Se kuluttaa meistä jokaista. Aada huutaa todella kovaa. Hänellä on kova tahto. Yritän vaihtaa puheenaihetta ja puhumme jostain mukavasti. Jossain vaiheessa oli käytössä lastenohjelma Kaapo ja jossain vaiheessa yritimme palkitsemista. Mikään ei auta. Hän on päättänyt, että ei halua piikkiä nii mikään ei kelpaa. Neiti huutaa vaan " ei, ei ei". Todella napakasti. Aada käy kerran parissa kuukaudessa verikokeissa. Viime viikolla otettiin taas 4 prk verta. Voitte vaan kuvitella, miten haastavaa se on. Nielen kyyneliä, kun hoitajat pitävät Aadaa paikallaan. Minun voimat ei yksin riitä. Iso piikki ja pieni suoni. Paljon verta pienestä työstä joka huutaa " sattuu, minuun sattuu. Ei saa". Se on sydäntä raastavaa. Pieneksi tytöksi Aada joutuu kestämään paljon.
Aada on hyvin fiksu ja älykäs neiti. Hän huomaa heti kun jollain on paha mieli. Jos satutan varpaani, hän tulee heti puhaltamaan ja sanoo " voi sinua, anna minä puhallan". Hän hoivaa ja suukottaa. Aada on todella empaattinen ja käyttäytyy monissa tilanteissa todella fiksusti. Hän saattaa leikkiä omia leikkejään, mutta kuuntelee kokoajan, että mitä me puhutaan. Nykyään kotona on vaikea puhua kahdestaan Aadasta, koska neiti kuuntelee korvat höröllään. Välillä täytyy puhua nimillä: "neiti, lapsi, A" Vielä on vähän hakusessa salanimet.




Ehkä suurin raastava tekijä arjessamme on kuitenkin muutokset. Meidän arjessa Teemu vie Aadan joka aamu päiväkotiin ja minä haen. Joskus on poikkeuksia esim nyt muutamana aamuna. Olen vienyt Aadan toimintaterapian jälkeen n. klo 9.30 päiväkotiin ja se on ollut yhtä tuskaa. Aada ei suostu siihen, että menee myöhemmin päiväkotiin kuin yleensä. Yleensä Aada menee päiväkotiin n. 7.30 aamulla ja minä haen n. klo 15. Neiti huutaa koko matkan ja itkee, että ei halua päiväkotiin. Tarkoittaa sitä, että ei halua sinne nyt kun kaikki on syönyt. Hän ei suostu siihen, että asiat menee eritavalla kuin yleensä. Nyt olen muuttanut toimintaterapian iltapäivään, että menemme sinne heti päiväkodin jälkeen maanantaina. Hieman helpompaa, uskoisin. Aada reagoi myös siihen vahvasti, jos jonain päivänä jää päiväunet välistä tai Teemu käykin hakemassa Aadan päiväkodista, enkä minä. Hän saattaa huutaa sitä, koska se on hänelle outoa. Aada pitää kiinni tietyistä rutiineista.

Sauna on myös iso kirosana tai oikeastaan painajainen. Haaveilen saunasta. Haluaisin meille saunan, mutta Aadalle se on painajainen. Kävimme seurustellessa uikkarisaunassa, Aada mukana. Aada sai hysteerisen kohtauksen kylpyhuoneessa. Hän ei suostunut tulemaan edes kylpyhuoneeseen, kun huomasi saunan olevan päällä. Sama jatkui nyt avioliitossa. Varasimme saunavuoron ja käymme siellä tiistai iltasin. Viime viikolla oli ensimmäinen yhteinen saunavuoro ja Aada aloitti huudon kylpyhuoneessa. Hän ei suostunut tulemaan kylpyhuoneeseen vaan halusi jäädä vaatehuoneeseen. Otimme Aadalle mukaan oman ammeen, mutta ei. Leikimme perheen kesken vesisotaa ja se nauratti, mutta huuto jatkui. Se siitä rentouttavasta saunahetkestä. Saunahetki päättyi siihen, kun Aada liukastui lattialla. Wuhuu! Täydellistä. Suoraa huutoa koko saunavuoro, tunnin verran. Saa nähdä, että miten seuraava kerta sujuu.

Aada on aistiyliherkkä ja se näkyy monessa arjen tilanteessa. Yritämme kasvattaa häntä niin, että tukisimme häntä parhaamme mukaan. Haluan ymmärtää häntä ja olla vielä parempi äiti.

Onko sinulla kokemusta aistiyliherkkyydestä?
Onko vinkkejä? Ajatuksia?
Miten teillä toimii kasvatus? Mikä on kaikkein haastavinta?
Mikä on teillä auttanut?


- Eve

Skandinaavinen parveke

Joulukuussa muutimme Aadan kanssa nykyiseen asuntoomme. Siitä lähtien parveke on lähinnä ollut varasto. Meni pitkään miettiessä, että millaisen parvekkeen haluan. Parveke on melko suuri ja tiedostin, että parvekkeelle mahtuu hieman enemmänkin huonekaluja. En kuitenkaan halunnut tehdä parvekkeesta sellaista, millainen kaikilla jo oli. Halusin tehdä parvekkeesta rennon ja tyylikkään. Halusin parvekkeelle jotain saman tyylistä, kuin muualla kotona ja myös vihreä väri tuntui hyvälle. 

Keväällä piipahdin Granitissa ja näin ihania bambusia kalusteita. Teemu innostui kalusteista myös ja mietittiin, että hommataan sellaiset, kun saadaan säästettyä rahaa. Minua kauhistutti huonekalujen hinta, koska ne olisivat tulleet maksamaan yli 600e. Kesällä huonekalut alkoivat taas pyöriä mielessä ja katsoin puhelimeeni tallennettuja kuvia. Tajusin, että kaikki kalusteet mahtuisivat kyllä parvekkeelle, mutta tilaa ei juuri jäisi. Eikä rahaakaan ollut kasassa niin paljoa. 



Jälleen eteeni tuli pulma.
Mistä saan parvekkeelle huonekalut?
Kenties bambuiset?



Kahlasin tori.fi:n useaan kertaan läpi. Kävin Ikeassa ja Jyskillä. Mikään huonekalu ei miellyttänyt silmää. En halunnut parvekkeelle rottinkisia kalusteita, mitä kaikki kodit ovat täynnä. Halusin jotain erilaista. En saanut rauhaa Granitin puutarhakalusteista. Ensimmäistä kertaa etsin granitin nettisivut ja löysin lisää bambuisin kalusteita. Juuri silloin (heinäkuun alussa) Granitin nettisivuilla oli alennukset. Useat kalusteet oli -30% tai jopa -50%. En kuitenkaan tilannut niitä, mihin rakastuin keväällä. Löysin aivan erilaiset kalusteet. Ja olen todella tyytyväinen! Tuotteet toimitettiin kotiovelle ja toimituksessa meni n. viikko. Tilasin kokoon taitettavat kalusteet, mahdollisia muutoja ajatellen. 2 kpl lepo/aurinko tuoleja. Pöytä sekä 2 penkkiä. Toisessa penkissä on selkänoja ja toinen on enemmän jakkaran tyylinen. Kaikki maksoi yhteensä n. 300e. Parvekkeella on myös jotexista tilatut tyynyt, matto ja huopa. Nämäkin oli suurin osa alennuksessa. Hintaa meni muutama kymppi. Kirpparilta löysin pari kasvia ja muutamia koriste esineitä muutamalla eurolla. Hyllykkö on ostettu ikeasta 10e hintaan. Lepotuolien välissä on vanha perunalaatikko, joka oli mm. jyväskylässä vanha yöpöytäni ja edellisessä kodissa tv-tason laatikko (löydät postaukset täältä ja täältä ). Hassua muuten katsoa vanhoja sisustuspostauksia. On kyllä tyyli muuttunut melko paljon! Toisaalta osa minusta kaipaa pitsiä ja vaaleanpunaista, mutta sitten taas osa minusta vihaa sitä. Ristiriitaista.

En tiedä mikä tämän parvekkeen nimi on ja mitä tyyliä tämä puoltaa? Skandinaavinen parveke? En tiedä, mutta ehkä jotain siltä väliltä.









Mitä tykkäätte? Itse olen melko tyytyväinen. Vielä tarvitsisi isomman maton parvekkeelle (tällä hetkellä pieni musta) sekä paljon kynttilöitä, ihania syysiltoja varten <3

Instagrammista löytyy vielä hieman parempi kuva pöytäryhmästä ( Voit katsoa sen TÄÄLTÄ)


* Tämä ei ole yhteistyöpostaus


- Eve

Hallitseva pelko

Muutama päivä sitten, kun olin tulossa kotiin. Jälleen se sama vanha pelko nousi esiin. Koirapelko. Metsässä näkyi ruskea isohko koira, joka oli todella innokas nähdessään minut. Hän oli juoksemassa minua kohti, kunnes hihna kiristyi ja hänen takana pyöräilevä nainen kiskoi hänet takaisin. Nainen lähti kulkemaan eteeni. Koira pysähtyi muutaman kerran haistelemaan ympäristöä. Joka kerta kun hän pysähtyi, myös nainen pysähtyi. Joka hetki olimme koiran kanssa lähempänä toisiamme. Joka kerta hidastin ja vaihdoin tien puolta. Joka kerta käteni hikosivat ja sydän hyppäsi kurkkuun. Se tunne, kun tekee mieli jähmettyä paikoilleen. Tekee mieli paeta, mutta et voi. Mielessä pyörii lause "pakko päästä kotiin". Seuraavaksi tämä koira tapaa toisen koiran, pennun. Koirat kohtaavat. Tietyllä tavalla todella suloinen kohtaaminen, katselin sitä vierestä ja huomasin tilaisuuden. Jes, nyt pääsen ohittamaan ihmiset ja koirat. Pääsen heidän edelle. Juuri kohdallani tämä isompi koira alkaa räksyttämään. Säikähdän ja rukoilen, että selviän tilanteesta. Pelkään, pelkään todella paljon. Koira ei räksyttänyt minulle vaan tälle pennulle. Askeleeni nopenivat ja yltyi melkein juoksuksi. Käteni olivat edelleen hikiset. Selvisin tilanteesta ja rauhotuin vasta 100m jälkeen.

Tämä ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen tilanne jossa pelkään. Pelkään koiria. Niin naurettavalle kun se kuulostaakin.


Minä
p e l k ä ä n
koiria, kyllä. 


Ja mielestäni siinä ei ole yhtään mitään hauskaa. Olen yrittänyt kohdata pelkoni. Kyllä, olen todella yrittänyt. Olen jopa pitänyt koiraa sylissäni, muutama kuukausi sitten, mutta sekin puraisi. Ja se koira oli oikeasti ihan suloinen ja tulin sen kanssa ihan hyvin toimeen, siihen saakka. Sen jälkeen olenkin alkanut pelkäämään vielä enemmän sitä koiraa. Joku joskus erehtyi kertomaan, että koira aistii pelon. Niin. Pelkään vielä enemmän. En ole koira ihminen. Enään. Joskus olin. Pidin koirista todella paljon ja haaveilin jopa omasta koirasta. Enää en haaveile. En inhoa koiria, ne on ihan mukavia. Minä vain pelkään niitä. Minulle on annettu lukuisia erilaisia vinkkejä, että miten pääsen tästä yli. Ei auta. Aluksi pelko oli niin paha, että en pystynyt nukkumaan koiran kanssa samassa taloudessa. Nykyään pystyn. Teemun siskon kotona on 2 koiraa ja selviän siellä hyvin yön, kunhan minun ei tarvitse olla pienessä tilassa kahdestaan koirien kanssa. Selviän jopa siskoni luona vaikka hänen koiransa on iso ja pelottava. Teemun ja siskoni mielestä se koira ei ole edes iso, mutta minun silmissä se on jättiläinen.

Olen yrittänyt kertoa lukuisille ihmisille pelostani. En kerro sitä, ellei jollain tutulla ole koiraa ja joudun kohtaamaan sen. Usein minulle nauretaan ja kyllä myönnän, että usein otan mukaan huumorin, että selviän tilanteesta. On helmpompi naureskella, kuin näyttää miten heikko olen. Tämä on minun yksi heikkous. Olen oikeasti itkien kertonut ihmisille, miten paljon pelkää, mutta minua ei ymmärretä juuri koskaan. Olen turhautunut selittämään. Kuinka usein minulle naureskellaan. Kuinka usein pelkoani vähätellään. Tai kuinka usein kuulen sen kliseisen lauseen 


" Tämä koira ei tee kenellekkään mitään pahaa.
Ei ole koskaan puraissut ketään". 


Jepjep, minua on pari koiraa purrut niin, että olen ollut heidän ensimmäinen uhrinsa. Minua on purrut yhteensä 4 koiraa ja yksi niistä puri kaksi kertaa. En tiedä, että miksi minulle on käynyt näin. En tiedä miksi ne koirat on purru, enkä edes halua tietää. 

Siskoni koira Messi. Kiitos kuvasta Ellu.


Olimme seurustelleen Teemun kanssa vasta vähän aikaa ja menimme siskoni luokse yökylään. Olin kertonut, että pelkään koiria, mutta Teemu ei ollut täysin ymmärtänyt miten suuri se pelko oli. Teemu toi siskoni koiran aivan minun lähelle, nauroi ja kiusasi minua. Jouduin huutamaan hänelle. Kyyneleet oli silmissä, koska pelkäsin. Teemu ymmärsi vasta siinä vaiheessa, että miten suuresta pelosta oli kyse. Todella suuresta. Hän pyysi anteeksi. Minulla kesti kauan aikaa, että pystyin täysin unohtamaan asian. Olin todella vihainen. Tuntui pahalle, että hänkään ei osannut ymmärtää minua, vielä siinä vaiheessa. Nykyään hän ymmärtää minua ja jopa suojelee. Silti edelleen välillä Teemu heittää vitsillä, että haluaa meille vielä susikoiran. Juu varmaan. Ei kiitos! Tiedän, että se on läppää. Niin tai ehkä se on hänen toiveensa? Ehkä hän unelmoi siitä? Minä en unelmoi. Tässä meidän unelmat ei kohtaa. Uskon kuitenkin siihen, että tulen vielä pääsemään vapaaksi tästä pelosta, koska tämä kahlitsee minua todella paljon. Pelko tulee pintaan aina kun liikun ulkona. Jos lenkkeilemme perheenä ja koira kävelee vastaan, vaihdan automaattisesti puolta. Se tapahtuu huomaamattani. Olen tottunut toimimaan niin. Ja voi miten paljon vihaankin niitä koiran ulkoiluttajia, jotka päästävät koiran haistelemaan minua. Tekee mieli huutaa niille kaikille, että ette voi tehdä niin! Ette voi tietää pelkääkö se vastaan tuleva ihminen koiraa vai onko se allerginen? Ei jokainen tykkää koirista. Ei jokainen ole koiraihminen! Ei vaan ole! En tiedä pitäisikö minun kulkea aina kyltti mukanani " pidä koirasi minusta erossa". Tai " koirapelko". Toki siinä varmaan monet jäisi juttelemaan ja kertoisi, että ei tätä meidän mustia kannata pelätä, se ei ole purru vielä ketään. Anna vaan rohkeasti kätesi niin se vähän haistelee". Eihän sellainen ihminen voi ymmärtää tätä pelkoa, joka ei itse pelkää. En minäkään voi ymmärtää lentopelkoa, ihmispelkoa tai sitä, jos pelkää auton kyydissä. En voi ymmärtää sellaisia pelkoja, mitä itselläni ei ole. Mutta voi ymmärtää sen, miltä tuntuu kamppailla jonkun pelon kanssa, joka muistuttaa olemassa olostaan joka päivä. Ymmärrän mille tuntuu, kun muut ei ymmärrä. Ymmärrän mille tuntuu olla pelon kanssa aivan yksin. Ja ymmärrän miten se pelko kahlitsee. Se on raastavaa. Se on turhauttavaa. Se on todella kahlitsevaa.

Onko sinulla koirapelko? Oletko sinä joutunut kohtaamaan tunteen, että sinua ei ymmärretä?

Mutta jokatapauksessa. Tiedän, että voin päästä ja aion päästä tästä pelosta eroon! Vielä tulee se päivä!



-Eve

Herkulliset tuparit

Täällä on nähty viime aikoina paljon ystäviä ja tutustuttu myös uusiin ihmisiin. Viikonloppuun kuului ystävä pariskunnan kanssa kokkailua. Menuun kuului: thaimaalainen kookos kanakastike, basmattiriisi, friteeratut banaanin sekä kardemummalla maustettu vaniljajäätelö. Oli muuten törkeen hyvää! Lisäksi piipahdimme saalemilla jumiksessa. Aada nautti skidikirkosta josta puhuukin joka päivä. Aadan lempibiisi on Suheliven: Olet Jumala. Sitä kuunneltiin eilen taas useaan otteeseen. Ainiin viikonloppuna piipahdettiin myös ystävän tupareilla. Ystävä pyysi kuvaamaan tuparit ja sain luvan laittaa muutaman kuvan myös tänne, teidän iloksenne. Hassua miten Jennillä, lapsuuden ystävälläni on myös sisustustyyli muuttunut tähän suuntaan miten itsellänikin. Ollaan paljon naurettu sitä, kun yhdessä vaiheessa oli hieman maalaisromanttista ja sitten oli sisustus hakusessa ja nyt on löytänyt oman maun. Jennillä tosin on ehkä hieman enemmän sellainen maku, että hän arvostaa suomalaista käsityötä ja nooh... Ehkä hieman kaliimpi maku, kuin minulla. Meillä on olohuoneessa samanlaiset sohvat, mutta Jennin kotona täysin erilaiset jalat sohvassa. Jännä miten sohvan jalat muuttaakin ilmettä!

Jokatapauksessa tuparit olivat aivan ihanat! Saatiin syödä itsemme ihan ähkyksi. Jenni oli kokkaillut vaikka mitä herkkuja. Oli smoothieta, tyrni pannacottaa ja jotain likööri jälkkäriä. Lisäksi pätkiskakkua. Niin ja suolastakin oli jos jonkinmoista esim: kana cesar salaatti, kinkkupiirakkaa, dippiä ja vihanneksia. Herkuista eniten mieleen jäi paprika johon oli kaadettu dippi. Tuota täytyy myös joskus itsekkin hyödyntää!











Juhliin oli myös hommattu jäämurskaa, jota oli kylmälaukun pohjalla ja johon nojasi useat tölkit sekä kivennäisvesipullot. Mielestäni tämä oli myös oiva ratkaisu! Näin jokainen sai kylmää juotavaa. Asunnossa ( kaksio) oli parikymmentä ihmistä ja ulkona +18!

 







Me nautittiin illasta! Kiitos Jenni ja Otto! Olette ihania <3

Psst. Aada aloitti alkuviikosta toimintaterapian, mikä meni todella hyvin! Tänään neidillä oli päiväodissa puheterapia josta kuulen uutiset tänään. Minä kävin tänään vatsalaukun tähystyksessä! Siitä voitte kuulla lisää instagram tililtäni: hattarapilvenvarjossa. Kannattaa katsoa " oma tarina". Siellä kuulee itkun sekavaa tekstiä, nimittäin kokemus oli elämäni kamalin. Ihan järkyttävä. Tutkimuksesta ei löytynyt mitään ja nyt odotellaan lokakuuhun, että pääsen paksusuolen tähystykseen. Toivotaan, että 3v oireille löytyisi vihdoin ja viimein selitys!

Mukavaa tiistaita jokaiselle! :)


- Eve