Ehkä vielä joskus

Muutto lähestyy! Enää alle kuukausi ja olemme jälleen uudessa kodissa. Suurin syy muuttoon on tulevan työmatkani pituus. Jos minulla olisi auto niin kulkeminen ei olisi ongelma. Toisaalta en tiedä kestäisikö hermot aamuruuhkia. Minulla meinasi muutama päivä sitten mennä hermo, kun istuin pelkääjän paikalla aamuruuhkissa. En ymmärrä miten ihmisillä kestää hermot tuossa touhussa! Toisaalta tottuuhan sitä, mutta uskallan väittää, että minusta ei siihen olisi. Vielä toistaiseksi asumme 35km päässä tulevasta työpaikastani. Jos kulkisin näin pitkää työmatkaa se tarkottaisi 1,5h bussissa istumista ja siihen päälle vielä Aadan vienti päiväkotiin, ei kiitos. Tämän vuoksi muutto on järkevää. Tulevasta kodista työmatka on n. 10km eli bussilla n. 20min.





Hetki sitten luovuin muutamista tavaroista, koska ystäväni tarvitsi niitä enemmän. Olen nukkunut pari kuukautta lattialla. Tulevaan kotiin tulee kuitenkin sänky ja toivottavasti myös uusi sohva. Edelleen olen aikaisessa muuttaa sisustusta. Maalaisromanttinen vaihe saa jäädä taakse ja uusi vaihe saa alkaa!


Lähtö on kuitenkin todella surullista. Tuntuu todella haikealle muuttaa. Itkettää jo valmiiksi, että joutuu sanomaan tälle asunnolle heippa.


Heihei
- 80 neliötä
- Tilava ja avara keittiö
- Iso makuuhuone, sinua jään kaipaamaan erityisesti!
- Kaunis ja rakas pelto
- Lenkkimaisemat
- Iloiset ja ainutlaatuiset naapurit
- Suurenmoiset vuokranantajat


Kyllä surettaa, mutta tällaista se elämä on! Jokin minussa toivoi, että juuri tässä asunnossa olisin saanut aloittaa yhteisen elämän miehen kanssa. Tosiaan, emme ole muuttamassa Teemun kanssa yhteen. Me muutamme tulevaan asuntoon kahdestaan Aadan kanssa. Muutamme saman katon alle vasta joskus tulevaisuudessa, häiden jälkeen. Vielä emme ole kuitenkaan puhuneet sen kummemmin tulevaisuudesta. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nyt keskitytään tutustumaan toisiimme. Tottakai toivon koko sydämestäni, että saisin vielä olla Teemun vaimo ja sitä todella rukoilen.

 




- Eve

Ei kommentteja

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!