Kelpaanko minä, todella?

Muutama viikko sitten mainitsin, että olen ilmottautunut työttömäksi ja hakenut töitä.
Tällä hetkellä tilanne on se, että olen saanut töitä. Työt alkavat joulukuussa. Töiden haku ja saanti onnistui todella hyvin. Jälleen kerran voin todeta, että rukoukset on kuultu ja unelmien työpaikka kutsuu.

Loppu kesästä olin todella ahdistunut. Ajatuskin töiden hakemisesta ahdisti. Ahdistus kuitenkin muuttuin pian iloksi. Klikkasin itseni mollin sivuille ja sieltä löytyi yksi työpaikka josta innostuin. Hain kahta samanlaista työpaikkaa myös, tämän yhden lisäksi. Kuitenkin tämä työpaikka nousi ylitse muiden. Kaksi työpaikoista olisi alkanut syys/lokakuussa ja tämä joka minua eniten kiehtoi alkaisi joulukuussa. Lähetin hakemuksen ja tiesin jo siinä vaiheessa, että pääsen ainakin haastatteluun. Samaan aikaan laitoin päivähoitohakemukset viereille. Hakemukseen päivämääräksi laitoin joulukuun alun, jolloin päivähoitoa tarvitsisi. 

Parin viikon odottelun jälkeen minulle tuli puhelu. Puhelussa kysyttiin, että haluaisinko tulla haastatteluun. Haastattelija oli todella herttaisen kuuloinen. Jo ihan puhelun aluksi hän kyseli, että enkai vaan ole saanut muita töitä. Puhelun aikana kävi myös ilmi huoleni siitä, että saisin Aadan hoitoon haastattelun ajaksi. Herttainen ääni toisessa päässä sanoi;

 "Jos et saa tytärtäsi hoitoon, soita tähän numeroon niin järjestetään toinen aika haastattelulle. Odotamme sinun tapaamistasi". 

Jo tässä vaiheessa minulla oli todella luottavainen olo työpaikan suhteen. Kerroin asiasta tietenkin muutamalla ystävälle, vanhemmilleni sekä Teemulle. Viisi ihmistä totesi, että Eve sä saat sen työpaikan, se on jo sun. Minua pelotti. Sanoinkin Teemulle, että " Et sä noin voi sanoa, koska tiedät ketä sitten syytän jos en työtä saa. Älä usko muhun liikaa". Oli selvää, että halusin tuon työpaikan, mutta miten siihen uskominen olikin niin vaikeaa. Minua pelotti. Minua jännitti.

Valitsin haastatteluun vaatteiksi kultaisen neuleen, ruskean huivin sekä mustat farkut. Hiukset olivat luonnonkiharalla ja meikkiäkin oli maltillisesti. Halusin näyttää luonnolliselta, mutta huollitetulta. Mielestäni lopputulos onnistui hyvin.


Viikon odottelun jälkeen haastattelu kutsui. Teemu huolehti Aadasta sen aikaa, että kävin haastattelussa. Löysin nopeasti perille, mutta koska olin aivan liian aikaisessa paikalla, jouduin odottamaan käytävällä. Tuntui, että pyörryn. Hetken kuluttua pääsin haastateltavaksi. Minua haastatteli kaksi herttaista naista. Ihan aluksi kerroin, että minua jännittää todella paljon. Sen jälkeen pystyin olemaan rento oma itseni. He kysyivät paljon kysymyksiä ja minä vastailin. Kerroin jonkin verran myös historiaani, koska työ koskisi perheitä. Toinen haastattelija herkistyi, kun kerroin erityislapsesta ja avioerosta. Haastattelija sanoi kuitenkin " Mahtavaa, että sinulla on tuollaista taustaa. Voit auttaa tässä työssä myös omien haavojesi kautta. Vaikka me emme puhukkaan omista asioista, mutta sinulla on tietoa, taitoa ja empatiaa omien haavojesi kautta." Se oli totta. Tässä vaiheessa ajattelin, että olin vahvoilla. Lopuksi käteltiin ja he sanoivat, että soittavat heti seuraavalla viikolla jokatapauksessa.

Viikonlopun jälkeen heti maanantaina minulle tuli puhelu.

 " Hei, olemme päätyneet sellaiseen tulokseen, että
haluaisimme tarjota työtä sinulle".

Minä pillahdin puhelussa itkuun! He todella halusivat tarjota työtä minulle! 40 hakijaa ja 4 haastateltavaa ja he valitsevat minut. Minut joka en ole ollut työelämässä moneen vuoteen. Toteutuiko minun unelmani juuri? Valitsivatko he oikeasti minut? 



Työ on määräaikainen ja se kestää 5kk. Mielestäni tämä on täydellisen pehmeä lasku töihin palaamiseen. Ajatus vuoden sopparista olisi tässä vaiheessa ahdistanut. Olen ollut useamman vuoden poissa työelämästä ja juuri siksi ajatus lyhyestä määräaikaisesta työsuhteesta tuntuu paremmalle. Eihän sitä tiedä, että mihin tämä työpaikka sitten vie tai saanko vaikka jatkaa tuossa työpaikassa tuon 5kk jälkeen. Kaikki on mahdollista!

Nyt minulla on töitä jotka alkavat loppu vuodesta! Rukoilin, että saisin olla siihen saakka kotona kunnes Aada täyttää kolme! Se toteutui! Aada menee päiväkotiin kolme vuotiaana ja minä palaan töihin. Meidän arki muuttuu todella paljon! Lisäksi, koska työ alkaa muutaman kymmenen kilometrin päässä kotoa, muutamme hieman lähemmäksi. Pysymme kuitenkin pk seudulla.

Tuleva työni pitää sisällä tukemista ja ohjaamista. Tapaan esim. erityislapsia ja heidän perheitä. 
Odotan innolla tulevaa työpaikkaani! Olen kiitollinen, että rukoukseni kuultiin!

- Eve

6 kommenttia

  1. Onnittelut työpaikasta! ihanaa että asiat aina lopulta järjestyvät :)

    VastaaPoista
  2. Voi ihanaa Eve! ! Oon tosi onnellinen sun puolesta ♡ - Miia

    VastaaPoista
  3. Wau! Elämäsi on tosiaan saanut uuuden vaiheen😊 itkut on nyt ehkä itketty. Olen niin ihmeissäni ja onnellinen puolestasi. Kunnia Jumalalle korkeuksissa😀❤ God is good💛

    VastaaPoista
  4. Ihan hirveästi onnea Eve! Oon hyvin iloinen sun puolesta.

    VastaaPoista
  5. Oi paljon onnea ja siunausta kyseiseen työhön!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //