Arvoaan suurempi lahja

Puhuimme Teemun kanssa aivan seurustelumme alussa meidän unelmista. En ole aina osannut unelmoida, mutta nyt viime vuoden aikana olen opetellut unelmoimaan ja unelmia onkin syntynyt pitkä liuta. Luettelin minun monet unelmani Teemulle ja kun kysyin hänen unelmiansa, hänen yksinkertainen vastaus oli: päästä ajamaan Ferrarilla. Muistan kuinka jokin liikahti syvällä sisimmässäni ja päätin, että haluan, että Teemu saa toteuttaa unelmansa. Tiesin, että Elämyslahjojen kautta pääsee tarttumaan Ferrarin rattiin. Ryhdyin tuumasta toimeen ja järkkäsin Teemulle yllätyksen.

Yllätyksen järjestäminen oli hieman hankalaa. Jouduin valehtelemaan Teemulle päin naamaa ja ihmettelen edelleen, että valheet menivät täydestä. Olimme aikaisemmin sopineet, että laitamme Aadan illalla hoitoon ja lähdemme treffeille. Ferrarilla pääsi ajamaan kuitenkin jo klo 17. Mietin paljon, että millä konstilla saisin Teemun kanssani kauppakeskus Liilaan. Meillä ei ole autoa eli julkisilla oli kuljettava. Juttelin ystäväni kanssa ja pohdimme yhdessä, että millä tavalla saisin kaiken järjestymään. Monia ideoita tuli, mutta päätin mennä helpoimman kautta. Sanoin Teemulle, että haluan käydä hakemassa lastentarvike liikkeestä lelukorin Aadan huoneeseen ja tarvitsisin kantoapua. Kerroin, että liike menee kiinni siihen aikaan ja minun täytyy päästä sinne ennen sitä. Olimme joka tapauksessa lähdössä liikkeelle niihin aikoihin, joten kauppakeskuksesta lelukorin hakeminen oli todella hyvä juoni. Kerroin miten juuri tämä lelukori oli tärkeä ja, että se piti hakea juuri siitä liikkeestä. Teemu otti minut tosissaan ja lupasi auttaa. Pääsimme kauppakeskus Liilaan. Yritin siinä hieman aikaisemmin viivytellä ja sanoin Teemulle, että ei meillä nyt näin kova kiire ole. Hieman myöhemmin Teemu näki Ferrarin, joka kiihdytti meidän ohitse. Hän sanoi:

 " Siinä on mun unelma."


Vastasin tietämättömänä, että " aijaa". Hetken päästä näin elämyslahjojen teltan ja ehdotin Teemulle, että piipahdettaisi siinä. Teemu katsoi minua hölmistyneenä, mutta seurasi minua Aadaa työnnellen. Pian esittelinkin itseni markkinointipäällikölle ja paljastin Teemulle kaiken.


"Rakas, olen joutunut vähän valehtelemaan sulle. Anteeksi siitä, mutta ei me tultu hakemaan mitään lelukoria vaan itse asiassa sä pääset kohta ajamaan tuollaisella (osoitin Ferraria) . Eikä siinä vielä kaikki, koska pääset ajamaan myös Lamborghinilla."


Teemu ei tiennyt, että mitä sanoa. Hän katsoi minua ja ihmetteli ääneen " mitä, oikeasti. Pääsenkö?" Teemu halasi minua kovasti ja oli todella iloinen sekä onnellinen. Seuraavaksi alkoivat pitkät minuutit kun Teemu joutui odottamaan malttamattomana Ferraria. Olisitte nähneet miten innoissaan toinen oli! Tässä kohtaa tiesin, että yllätys meni täydestä ja oli mieluinen!





Seuraavaksi päästän Teemun kertomaan, että mille tämä yllätys oikein tuntuikaan:


"Ferrari on unelmani. Se on ainoa auto joka saa minut todella syttymään. Olin paljastanut unelmani Evelle, ja hän onnistuikin yllättämään minut täydellisesti. En ollut uskoa, että todella pääsen ajamaan. Kun tajusin että kyseessä ei ole vitsi, niin pakko myöntää että vähän jännitti.




Aivan aluksi kävimme järjestäjän kanssa auton teknisiä tietoja läpi, mutta ne menivät suurimmaksi osaksi ohi koska halusin mahdollisimman pian ajamaan. Oli aivan upeaa tarttua ensimmäistä kertaa Ferrarin rattiin!

Se tunne, kun moottori karjaisee käyntiin ja tajuaa että nyt on 400hv voimaa alla.





Alkuselvittelyssä huomasin, että penkin säätö oli haasteellinen näin pitkäselkäiselle ja istuma asentoon jäi toivomisen varaa. Saattoi tosin olla kyse siitä, että en vain ole tottunut ajamaan urheiluautolla. Oli miten oli, niin moiset pikkuseikat unohtuivat välittömästi kun lähdimme liikkeelle. 




"C'mon it's a Ferrari!" -huudon saattelemana kurvasin moottoritielle, ja arvata saattaa että otin tyypit auton kiihtyvyydestä, mutta hyvän maun rajoissa, tottakai. Auto oli vakaa ja yllättävän helppo hallita, olihan kyseessä klassinen Ferrari F360. Aivan erityisesti nautin ratin takana olevista manuaali vaihteista, sekä taustapeilissä pienenevistä perheautoista.

Kiersimme noin parisenkymmentä kilometriä pitkän lenkin, jonka jälkeen oli Lamborghinin vuoro. 





Varsin nopeasti kävi selville, että nämä kaksi autoa ovat täysin erilaisia. Iso ero oli mm. jarruissa. Lamborghinissa ne ovat erittäin "ärhäkät" ja herkät. Jarrut toimivat oikein vasta lämpimänä. Suurin ero oli kuitenkin tehokkuudessa. Lamborghini oli suoraan sanottuna totaalinen "tappovehje". Tuntui suorastaan väärältä, että ei päässyt hyödyntämään auton koko 570 hv tehoa ja 100km/h 3.6 sek. kiihtyvyyttä normaalin liikenteen seassa ajettaessa. Tämä auto kuuluu kilparadoille tai Saksan autobaanoille. Aivan mieletön kokemus kaikkiaan, kun pelkällä pintakaasulla saa aikaan taakse kasvavan autojonon!

Näistä kahdesta kaunottaresta valitsisin kuitenkin ensinnä mainitun. Tämä pieni unelmani, se että sain kokeilla tällaista autoa, täyttyi, mutta herätti uuden. Voisikohan minulla olla joskus oma Ferrari? Tarvitseeko perustella? C'mon, it's a Ferrari!"






Mielestäni parisuhteessa pitää olla yllätyksiä. Miksi ei yllättäisi sitä joka on yksi tärkeimmistä asioista elämässä? Miksi ei panostaisi suhteeseen ja toisen hymyyn? Ei yllätyksien tarvitse maksaa montaa sataa vaan toiselle aamupalan tekeminenkin riittää. Arjen pienet yllätykset säilyttävät suhteessa intohimon. Mielestäni se on todella tärkeää. Hyvin usein me ihmiset olemme innokkaita ja odotamme meille itsellemme ruusuja ja suklaata. Mutta milloin me naiset yllätämme miehemme? Eikö heidän yllättäminen ole yhtä tärkeää? Valitettavasti myös minun lähipiirissäni on ihmisiä jotka odottavat vain itselleen yllätyksiä ja kun kysyn, että milloin olet itse yllättänyt kumppanisi he menevät aika hiljaisiksi. Miksi meidän naisten on niin vaikea yllättää mies? Miksi myös miesten on vaikea ostaa ruusuja ja tuoda sitä suklaata jos tietää, että kumppani siitä oikeasti pitää? Osaammeko sanoa yllättämisen jälkeen kiitoksen? Osaammeko arvostaa sitä ja sanoa sen ääneen? Osaammeko kunnioittaa toisen yllätystä vai löytyykö siitäkin jotain sanottavaa? Niin me naiset kun osaamme sen mäkätyksen taidon. Olemme siinä todella taitavia. Kun muistaisi, että aina sitäkään ei tarvita.

Minulle yllätykset ovat tärkeitä ja minulle on myös tärkeää se, että näen toisen ilon. Se, että pääsen yllättämään, on minulle tärkeämpää kuin itselle yllätysten saaminen. Rakastan yllätyksiä, mutta jopa vielä enemmän rakastan sitä kun näen iloisen ihmisen, jonka sydän on kiitosta täynnä. Se tunne on mahtava ja sitä haluan! Ihmisille on ihana tehdä hyvää!


Tästä kiitos ei kuitenkaan kuulu minulle vaan ihanalle Elämyslahjat.fi:lle jotka lähtivät mukaan yhteistyöhön.

Kiinnostaako sinua Ferrarilla ajaminen? Kiinnostaako sinua päästä kokeilemaan Ferraria? Haluaisitko voittaa ajoelämyksen Ferrarilla?

Klikkaa itsesi instagrammiin, hattarapilvenvarjossa profiiliin. Instagrammissa on käynnissä kisa, jossa voit voittaa itsellesi ajoelämyksen Ferrarilla. Arvontaan on aikaa osallistua 6.10 klo 18 saakka. Onnea kisaan!

* Tekstistä on korjattu virheellinen tieto. Tänä vuonna on tullut niin paljon ilmottautumisia vuoden viimeisiin Ferrariajoihin joten ajopäivä on peruttu. Ensi keväänä on siis mahdollisuus osallistua! Arvontaan kannattaa silti käydä osallistumassa, koska lahjakortti on voimassa tosiaan vuoden verran!

- Eve

Isä, isi vai iskä?

Viime viikkoina kommenttiboxini on täyttynyt ikävillä kommenteilla. Kommenteissa ihmetellään, että miksi me olemme " pakottaneet" Aadan kutsumaan Teemua isäksi. Kommenteissa minua haukutaan itsekkääksi ja tämän takia haluan hieman oikaista.

Aadalla on biologinen isä, jota hän tapaa säännöllisesti kerran kuukaudessa. Minä en aio koskaan olla Aadan ja hänen isänsä tapaamisen esteenä. Niin kauan kun voin luottaa siihen, että Aada on turvallisissa käsissä niin neiti saa häntä tavata. Minulle on tärkeää, että Aadalla on suhde omaan isäänsä. Teemu on samaa mieltä kanssani ja me emme kumpikaan halua olla heidän suhteensa esteenä. Me emme myöskään ole missään vaiheessa kehottaneet Aadaa kutsumaan Teemua isäksi. Minä sekä Teemu olemme puhuneet Aadalle Teemusta Teemuna emmekä isänä/ isinä tai iskänä. Hän on itse alkanut kutsumaan Teemua isiksi tai Teemu- isiksi. Välillä Teemu on Teemu ja välillä isi. Mielestäni tämä on lapsen oma valinta. Me emme halua määrätä Aadaa kutsumaan Teemua isäksi vaan hän saa itse päättää mikä rooli Teemulla on meidän perheessä.




Aluksi olimme todella hämmentyneitä, kun Aada kutsui jatkuvasti Teemua isiksi. Aluksi minä korjasin, että eikun Teemu. Teemu ei myöskään aluksi tiennyt, että miten reagoida kun Aada kutsuu häntä isäksi. Aluksi hän ei reagoinut ollenkaan Aadan kutsuun "isii, isii". Juttelimme kuitenkin asiasta ja nykyään Teemu reagoi Aadan kutsuun. Me emme kuitenkaan sano esim. " isi tulee tai isi auttaa". Vaan sanomme "Teemu tulee, Teemu auttaa".

Kuitenkin tästä huolimatta Aada kutsuu Teemua isiksi. Aada on tehnyt valintansa ja me kunnioitamme sitä. Vielä tulee se aika kun meille syntyy yhteisiä lapsia. Tottakai silloin he kutsuvat Teemua isäksi. Teemu on ja tulee kulkemaan meidän arjessa. Hän on läsnä Aadan elämässä. Kuukaudessa on n. 30 päivää, joista Aada näkee biologista isäänsä kahden vuorokauden verran. Loput 28 päivää Aada tulee viettämään minun ja Teemun kanssa. He viettävät myös kahdenkeskistä aikaa. Tälläkin hetkellä näemme lähes päivittäin. Se on sanomattakin selvää, että Aada ja Teemu ovat äärimmäisen läheisiä.

Tottakai noin pieni lapsi tarkkailee ympärilleen ja ottaa mallia niistä perheistä joissa isä on läsnä. Aadan elämässä isä ei ole arjessa läsnä. Silloin kun perheeseen tulee mies niin automaattisesti lapsi yhdistää sen isään. Sanoohan Aada välillä minunkin isääni isäksi tai ystävääni äidiksi. Aada selvästi miettii, että mikä Teemun rooli meidän perheessä on.






Samalla tavalla ajattelemme Teemun vanhemmista. Aada tulee vielä kutsumaan heitä mummiksi ja papaksi. Aivan kuten meidän tulevat lapsemme. Ainakin toivon koko sydämestäni, että Aada saisi vielä sisaruksia, mutta sen aika on sitten joskus.


- Eve

Teit meistä kauniin

Ajattelin aikoinaan, että en halua olla sellainen nainen joka vertailee kumppaniaan edellisiin suhteisiin. Jollakin tapaa kuitenkin huomaan, että vertailen. Jokainen ihminen on yksilö ja kukaan ei ole samanlainen kuin toinen. Se miksi huomaan vertailevani johtuu siitä, että yllätyn joka päivä. Huomaan, että tulee asioita mitä en ole koskaan aikaisemmin kokenut. Huomaan, että hän tekee minun elämässä asioita joihin en ole tottunut ja joita en ole koskaan saanut kokea. Se on varmaan ainoa asia missä huomaan vertailevani.

Minun on tietyllä tavalla vaikea ottaa vastaan kaikkea sitä hyvää, mitä Teemu minulle antaa. Juuri sen takia, koska se kaikki on uutta, ihmeellistä ja liian hyvää. Se tuntuu niin äärettömän hyvälle, että toinen kohtelee minua kuin kukkaa kämmenellä. Toinen ymmärtää, että en ole itsestäänselvyys. Toinen näkee minut aarteena, josta haluaa pitää kiinni. Se on uutta, ihmeellistä ja ainutlaatuista. Edelleen minusta tuntuu sille, että kaikki tämä on satua, unta josta en halua herätä.

Hetki sitten minulla oli todella raskas päivä. Olin kuullut surullisia uutisia. Ne sai minut aivan pois tolaltani. Soitin Teemulle, mutta meidän puhelussa en itkenyt. Kerroin, että selviän. Pari tuntia sen jälkeen itkin enemmän ja enemmän. Laitoin Teemulle viestiä ja kerroin olostani. Kamppailin ajatuksen kanssa, että voinko pyytää Teemua tulemaan luokseni. Ajattelin, että en voi. Mitä jos se sanoo ei? En halunnut aiheuttaa itselleni pettymystä. Jos Teemu sanoisi ei, oloni olisi vielä kurjempi. Minä pelkäsin. Ajattelin, että olisi helpompi olla laittamatta viestiä, en joutuisi pettymään. Ajattelin, että eihän tämä asia nyt niin iso ole, että tarvitsisin miehen tukea. Ainahan minä olen selvinnyt yksin. Minähän olen selviytyjä. Enhän minä nyt miehen apua tässä asiassa tarvitse, mutta kun haluan. Halusin halata juuri silloin miestä, jota rakastan. Haluan halata ja itkeä hänen olkapäätä vasten, mutta miten vaikeaa olikaan laittaa toiselle viesti, että tarvitsen sinua juuri nyt enemmän kuin koskaan. Sen viestin kirjoittaminen oli älyttömän vaikeaa. Juttelin ystäväni kanssa ja hän sanoi viisaasti:

"Teemu annettiin sulle tueksi tähän asiaan. Sun ei tartte kantaa tätä yksin. Sulla on Teemu joka on sun vieressä kun sä kohtaat vaikeuksia elämässä. Sä oot tottunu pärjäämään, mutta sä saat pyytää Teemua silloin, kun sä tarviit sitä.




Jotenkin tuo kaikki avasi silmäni. Nyt minulla on se tuki ja turva rinnallani. Miksi en kertoisi hänelle, että minuun sattuu ja tarvitsen häntä. Miksi olisin se selviytyjä, kun voin näyttää toiselle, että en selviä tästä hetkestä yksin. Tarvitseeko minun nyt olla niin vahva? Miksi en voisi olla heikko ihmiselle jota rakastan. Se teki todella vaikeaa. Sain nieltyä ylpeyteni ja kirjoitin Teemulle viestin. Kysyin Teemulta, että mille hänestä tuntuisi jos näkisimme tänään. Hän vastasi heti, että tietenkin tulee meidän luokse. Teemu tuli, toi suklaata ja jäi yöksi. Kun Teemu tuli, hän halasi minua ja pillahdin heti itkuun. Sain itkeä hänen rintaa vasten. Ajattelin, että en varmasti itke kun Teemu saapuu. Oikeastaan ajattelin sitä, että en varmaan osaa itkeä. Ajattelin, että en uskalla vielä näyttää kipeitä tunteitani hänelle. Minä olen herkkä ja itken paljon, mutta nyt ajattelin jotenkin todella kummallisesti. Huomasin kuitenkin, että heti kun Teemu saapui, pystyin olla täysin oma herkkä itseni ja itkemään hänen paitansa läpimäräksi. Hän ei sanonut mitään, silitti ja oli läsnä. Juuri sellainen, mitä kaipasin. Myöhemmin hän huolehti Aadasta ja antoi minun käydä rauhassa suihkussa ja levätä. Teemu oli suuri tuki ja turva.

Tämä on sitä, mitä tarvitsen. Tämä on sitä, mitä olen kaivannut, mutta johon totutteleminen on vaikeaa. Miten voin saada näin hyvää kohtelua? Voiko toinen olla tuollainen? Onko tämä sitä ns. normaalia toisesta välittämistä? Onko tämä sitä aitoa rakkautta? Onko tämä sitä, kun toinen on sinun paras ystävä? Saanko minä todella olla oma itseni tässä suhteessa? Tekee mieli huutaa halleluujaah! Hyvänen aika! Minä todella saan olla se haavoitettu ja rikkinäinen nainen, äiti ja kumppani. Minä saan olla se, joka olen. Miksi pimittäisin rakkaimmaltani sen, että minuun sattuu? Miksi en näyttäisi täydellisesti tunteitani hänelle. Miksi en nauttisi siitä, että toinen haluaa tukea minua? Miksi en ottaisi sitä tukea ja apua vastaan? Pelkäsin, että jos kysyn Teemua luokseni niin hän vastaisi, että ei aio tulla. Jollain tasolla ajattelin myös, että Teemu tulee jos kysyn. Tiesin, että hän välittää minusta ja haluaa tulla, kun minulla on paha olla. Ajattelin kuitenkin siinäkin kohtaa Teemua. Minun on helpompi ajatella muita ja tässäkin asiassa ajattelin enemmän Teemua kuin itseäni. Ihan sama miten itse voin, mutta kunhan kaikilla muilla asiat on paremmin. Kunhan Teemu pääsee toteuttamaan omia suunnitelmia, kyllä minä pärjään. Aina olen pärjännyt. Niin ajattelin. Tämä on suuri ongelma ja tästä haluan eroon. Oli helppo ajatella, että Teemu tarvitsee paljon enemmän omaa aikaa, kun minä häntä. Olimme nähneet neljä peräkkäistä päivää. Hän oli puhunut suunnitelmistaan ja minusta tuntui, että jos pyydän häntä luokseni niin hän ei pääse toteuttamaan omia suunnitelmiaan. Ajattelin, että Teemu tarvitsee etäisyyttä meistä. Siksi minun oli vaikea kysyä häntä luokseni, koska se tarkoittaisi uhrautuvaisuutta. Sellainen Teemu on. Hänen sydämensä on uhrautuvainen, empaattinen ja kaunis. Itsekkyyttä meissä jokaisessa on ja varmasti tulen näkemään Teemussa myös sitä puolta. Tässä vaiheessa kuitenkin hän laittoi omat tarpeensa syrjään. Hän vastasi rakkaimpansa pyyntöön ja saapui luoksemme. Sitä arvostan äärettömän paljon. Teemun tuki ja turva oli se, mitä tarvitsin. Siltikin tämä vaati minulta äärettömän paljon työtä. Jouduin tietyllä tavalla olla itsekäs ja myöntämään oman heikkouteni. Minun olisi ollut helpompi olla hiljaa. Tämä on kuitenkin asia, jota harjoittelen. Harjoittelen miten en olisi niin kiltti. Kyllä kiltteyskin voi olla ongelma. Minulla se on ollut ongelma lapsuudestani saakka. Vasta nyt aikuisena olen alkanut pääsemään eroon siitä. Nykyään uskallan sanoa aika vahvastikin mielipiteeni. Minussa on myös miellyttämiseen taipuvaisuutta. Teemun kanssa on kuitenkin turvallista harjoitella tätäkin asiaa.




Vaikka olemme seurustelleet vain vähän aikaa, meidän suhde on todella syvä. Meidän suhde on hyvällä pohjalla. Puhumme paljon ja kerromme, että mitä haluamme omalta elämältämme. Puhumme avoimesti, että mitä haluamme meidän suhteelta. Puhumme siitä, millaisia haasteita meidän luonteista löytyy ja mitä haavoja meillä on menneisyydestämme. Puhumme siitä, miten toivomme, että toinen puhuu. Mielestäni on tärkeää käydä asioita yhdessä läpi, kumppanin kanssa. Etenkin nyt seurustelu aikana on tärkeää puhumalla puhua. Mielestäni koskaan ei voi puhua liikaa. Puhuminen on tärkein avain suhteeseen. Jos toinen ei puhu niin asioita on vaikea ratkaista. Asiat kun ratkeaa ainoastaan puhumalla. Olen iloinen siitä, että Teemu osaa puhua avoimesti omista tunteistaan. Olen iloinen siitä, että hän haluaa kuunnella minua. Olen puhelias ja minulle on tärkeää nähdä toisessa se, että minua todella kuunnellaan. Siinäkin suhteen olemme samanlaisia. Teemu on myös kova puhumaan ja voi että miten rakastankaan sitä piirrettä hänessä. Nautin niin kuunnella häntä, kun hän puhuu. Meidän suhde on ainutlaatuista ja syvää. Me todella haluamme tutustua toisiimme, mutta ajatuksissa on selkeä päämäärä. Me menemme naimisiin. Se on hullua varmasti monen mielestä. Ei sitä pysty sanoin kuvailemaan, mitä tämä kaikki on. Minä olen rukoillut kumppania rinnalle. Minä olen pyytänyt Jumalalta tuollaista miestä ja olen todella varma siitä, että tämä on se, jota olen odottanut. Tämä on se mies, jota olen kantanut rukouksissa. Tämä on ihmeellistä ja ei sitä voi sanoin kuvailla. Totta kai mielessäni on pelko siitä, että mitä jos tämä kariutuu. Tiedän kuitenkin sen, että mitä minä haluan juuri nyt. Haluan olla vielä Teemun vaimo. Toivon, että saan kunnian olla tuon miehen vaimo. Toivon, että saamme aloittaa yhteisen elämän. Tämä on vasta seurustelua, mutta avioliittoa odotan eniten. Avioliitossa olleena tiedän, että se tulee olemaan haasteellista, mutta niistä edellisistä suhteista on opittu. Jokainen suhde on opettanut jotain. Jokainen elämän vaikeus on opettanut jotain. Mielestäni olemme rikkaassa asemassa. Taustalla on menneisyyttä ja virheitä, mutta juuri tässä hetkessä me olemme entistä vahvempia.

- Eve

Näin me tavattiin

Vihdoin ja viimein meidän videopostaus on valmis! Kolme kertaa yritettiin ja nyt onnistui! Ensimmäisestä otoksesta tuli 38min pitkä. Ajateltiin, että leikataan sitä, mutta siitä olisi tullut niin leikattu, että päätettiin ottaa yhteen pötköön.

Olkaa hyvä, toivottavasti video toimii! :)





-Eve

Taivaan Isä valvoo kyllä

Saara Rikalaisen kirjoittama teos Ruun rukouspolku on lapsille tarkoitettu hartauskirja, joka sisältää 20 kertomusta. Saara kysyi minulta, haluaisinko tällaisen kappaleen itselleni. Siitä innoittuneena päätin tutustua kirjaan ja myös vinkata siitä teille. Ruun rukouspolun on kuvittanut Jenni Niemelä. Kuvat ovat todella herttaisia, hempeitä ja suloisia. Kirja kertoo hyvin kauniisti Jumalan rakkaudesta, huolenpidosta ja kristillisistä arvoista. Teos on mielestäni hyvin ymmärrettävää, juuri pieniä lapsia ajatellen.



Päähenkilönä kirjassa on Ruu niminen pupu. Kirjassa tutustutaan Ruun perheeseen ja ystäviin. Ruulla on äiti ja isä sekä ystävinä mm. Sammakko Sam ja Orava Onerva. Ruun perheestä saa rakastavan vaikutelman, etenkin äidistä. Äiti on lempeä, herttainen ja rakastava. Hän tekisi mitä vaan suojellakseen Ruuta. Hän todella rakastaa lastaan. Mielestäni perhe ja ystävät ovat kirjassa todella lämminhenkisiä ja juuri sen vuoksi kirjassa kuvataan kauniisti sitä, miten tärkeää lähimmäisenrakkaus on. Kirjan tarinoissa on aina joku opetus ja ne pistävät myös tämän mamman miettimään elämää.

Teos sisältää opettavaisia tarinoita. Jokainen luku/ aukeama koostuu tarinasta/ teemasta, pienestä rukouksesta sekä raamatunkohdasta. Jokaisen otsikon jälkeen aukeamalla kerrotaan lyhyesti, mitä tarina pitää sisällään. Esim:

"Kotona, neljäs luku. Sorsapoika pääsee kotiin ja Ruu oppii, että jokaisella on maailmassa oma paikkansa ja tehtävänsä."



Mielestäni on hyvä, että kirja koostuu yhden aukeaman mittaisista tarinoista. Myös ajatellen pieniä lapsia jotka eivät välttämättä jaksa keskittyä kirjaan kovin kauaa. Kirjaa voi lukea jokainen ilta, ennen nukkumaan menoa. Rakenne on mielestäni myös todella kaunis ja järkevä. Rukous ja raamatunjae sopivat hyvin yhteen tarinan kanssa.


- Mikä hätänä Ruu? Äiti kysyi.
- Minua pelottaa, kun täällä on näin hämärää ja hiljaista, Ruu sopersi. Äiti silitti Ruuta nenänpäästä ja hymyili.
- Älä huoli, tiedäthän sinä, että täällä on turvallista.
- Nii, mutta kun minä alan kuvitella...
- Mielikuvitusmöröt eivät pääse sänkyysi asti ellet anna niille siihen lupaa, äiti lohdutti.
- Se on kyllä totta, kiitos äiti, Ruu huokaisi, - mutta voitko silti istus siinä hetken ja silittää käpälääni. Tulee aina niin hyvä olo, kun sinä olet lähellä, se huokaisi ja katsoi äitiin. Äiti rusakko hymyili ja silitti Ruun käpälää.
- Totta kai minä silitän sinulle unen, se sanoi, - mutta minä rukoilen myös. Sillä vaikka minä nukkuisin, Taivaan Isä valvoo kyllä. Sinä voit aina itsekin rukoilla, että Taivaan Isä auttaa sinua nukahtamaan ja nukkumaan hyvin. Jumala kyllä kuulee pelokkaatkin rukoukset ja auttaa.
- Rukoillaan yhdessä, äiti, Ruu sanoi, - vaikka minua vähän huolestuttaa, milloin Jumala ehtii nukkumaan jos hän valvoo kaikki yöt.
- Raamattu sanoo, ettei Jumala nuku. Hänen ei tarvitse nukkua, eikä häntä koskaan väsytä.


Teksti jatku vielä, mutta voit itse lukea sen Ruun rukouspolku kirjasta. Mielestäni tämä oli kirjan yksi kauneimmista kohdista. Jumala on rakastava ja Hän kuulee, valvoo aina. Ruun äiti kuvasi Ruulle todella kauniisti siitä millainen Jumala on. Ihastuin tähän lukuun erityisesti. Jumalaa valvoo öisinkin. 





Teemu ja Aada lukevat paljon yhdessä. Teemu on saanut Aadan innostumaan kirjojen lukemisesta. Tämä on enemmänkin heidän yhteinen juttu mihin en aio sotkeutua. Totta kai välillä luen neidille kirjoja, mutta enemmän sen homman hoitaa Teemu. Itse olen hieman laiskempi lukemaan Aadan kanssa kirjoja. Ruun rukouspolku on mielestäni täydellinen kirja silloin, kun lapsi on käymässä nukkumaan. Kirjaa lukiessa lapsi pystyy hyvin rauhoittumaan samalla, kun kuuntelee ja katselee hempeitä kuvia. Aada ihastui kirjaan heti. Hän rakastaa katsoa kirjan kuvia ja kuunnella, kun hänelle luetaan. Pitkiä hetkiä Aada ei jaksa keskittyä, mutta pienet hetket ovat sitäkin tärkeämpiä.


Ruun rukouspolku on ilmestynyt huhtikuussa 2016. Mielestäni tämä on kaunis joululahjaidea! Jos haluat tilata kirjaa voit tilata sen TÄÄLTÄ


Ruun rukouspolku oli myös Noste- lehden top 10 " lehden parhaat jutut" listalla.


Facebookissa voit myös voittaa tämän kirjan itsellesi! Käy tykkäämässä Hattarapilven varjossa/ facebook sivuista sekä Ruun rukouspolun sivuista. Arvonta päättyy viikon päästä sunnuntaina.


-Eve

Lääkkeiden varjossa

Lääkkeet varjostavat meidän jokapäiväistä elämää. Aada syö aamulla tyhjään mahaan thyroxinin. Ohjeiden mukaan neidin pitäisi syödä se puolisen tuntia ennen aamupalaa. Emme kuitenkaan ole pystyneet siihen vaan Aada ottaa lääkkeen samaan aikaan, kuin aamupalan. Kilpparin (kilpirauhasen) arvot ovat pysyneet kohdillaan, eli tämä ei ole onneksi vaikuttanut tehoamiseen.

Tällä hetkellä neiti syö myös Questran- jauhetta jolla yritetään saada mahaoireet kuriin. Lääkäri epäilee, että sappihapon kanssa on ongelmaa. Tämä on käytössä muutaman viikon, tauko ja katsotaan, onko lääke tehonnut. Lääke on kuitenkin hyvin haasteellinen. Jauhe maistuu appelsiinille. Olen yrittänyt sekoittaa jauheen vaikka minkä sekaan, mutta ei. Ihan sama mihin sekoitan, se maistuu hänen mielestä todella pahalle. Ei mikään ihme, koska en anna Aadalle mehua. Ainoa juoma mitä hän juo on vesi ja maito. 




Jauhe pitäisi antaa tunti ennen thyroxin antamista tai vähintään 4h annon jälkeen, aamuisin. Jauhe saattaa vaikuttaa thyroxin imeytymiseen, koska Aadalle menee niin pieni määrä thyroxinia, tässä pitää olla tarkkana. Voitte vaan kuvitella kuinka tuskallista tämän lääkkeen antaminen on? Kyllä olen sortunut lahjontaan. Ostin kaupasta hieman maukkaampia keksejä jossa on hieman suklaata. Houkuttelen Aadan juomaan lääkkeen ja palkinnoksi saa keksin. Ajattelin, että en koskaan voi sortua näin alhaalle, mutta nähtävästi sorruin tähän keinoon, taas. Päivittäin me riidellään lääkkeen kanssa, mutta hetki hetkeltä menee paremmin. Lisäksi jauhetta pitäisi antaa myös illalla, mutta päätin antaa koko annoksen aamulla. Lääkärillekin tämä oli onneksi ok.




Aadalle menee nyt myös kasvuhormoni. Aloitimme sen muutama viikko sitten. Teemu on tukenut minua alusta saakka. Kysyin Teemulta varovasti meidän suhteen alussa, että miltä hänestä tuntuisi aloittaa kasvuhormoni minun kanssa. Teemu oli heti mukana ja kysyi jo, että milloin aloitetaan. Hän sanoi myös, että haluaisi itsekin pistää joku päivä Aadaa. Hän sanoi, että se hetki tulee kun olen illan poissa ja hän hoitaa Aadaa niin olisi hyvä, että hän osaa pistää hormonin Aadalle. Tottahan se oli. Vielä se hetki tulee, kun nuo kaksi viettävät kahdestaan iltaa ja minä olen jossain muualla. Itse asiassa odotan sitä aika paljon. Luotan ja tiedän, että nuo kaksi pärjää vallan mainiosti. Teemu ottaa kokoajan enemmän ja enemmän Aadasta vastuuta. Välillä tuntuu sille, että eihän mulla oo mitään tehtävää kun Teemu tulee käymään. Itsenäinen mies on kyllä niin suuri siunaus!

Teemu on pistänyt jo pari kertaa Aadaa. Aada on reagoinut myös Teemun pistämiseen yllättävän hyvin. Mietin, että mitähän hormonin pistämisestä tulee. Minua pelotti ja ensimmäinen pistos oli todella ahdistavaa ja jännittävää. Tuntui, että en osannut ollenkaan. Hyvin se kuitenkin meni ja voin olla ylpeä itsestäni sekä Teemusta joka piti Aadasta kiinni. Totta kai alku oli haastava. Aada huusi kurkkusuorana. Pistokset sujui hyvin Teemun kanssa, mutta pistäessäni yksin se ei sujunut niin hyvin. Tuntui pahalle pitää toisesta kiinni ja pistää. Aadalla on paljon voimaa ja tuntui, että jouduin pitämään kaikella voimalla hänestä kiinni. Pidin toisella kädellä kiinni ja toisella kädellä pistin piikin pakaraan. Eihän se kivaa ollut, mutta Aada sai palkinnoksi tarran. Jossain vaiheessa tarrat jäi pois. Tällä hetkellä pistäminen sujuu todella hyvin. Aada on oppinut, että kun sanon hänelle " Nyt otetaan lääke". Hän menee olohuoneen sohvalle istumaan. Aada myös muistuttaa minua välillä " äiti, piikki lääke. " Päätin, että me käytetään hormonista nimitystä piikki tai lääke. Piikkihän se on, mitä sitä kiertelemään. Se nipistää ja tuntuu ikävälle. Aada tietää sen, mutta on silti ottanut asian loppujen lopuksi todella hyvin vastaan. Olisihan tämä voinut mennä huonomminkin. Piikki menee jo niin rutiinilla. Jännitin turhaan.





Lääkkeitä voisi olla enemmänkin, mutta mielestäni tämäkin on jo liikaa. Diabetes epäily on edelleen käynnissä. Arvoja seuraillaan, mutta ne ovat pysyneet hyvänä. Onhan tämä elämä nyt vähän tällaista valvomista. Tarkkailen Aadan vointia ja tiedostan, että jos voinnissa tapahtuu poikkeavuutta, soitan sairaalaan. Toivon ja haluan uskoa, että diabetes ei koskaan puhkea Aadalle. Sitä rukoilen ja siihen haluan luottaa. Tässä on jo ihan tarpeeksi kaikenlaista. Tuo lapsi ei tarvitse enää yhtään enempää.


- Eve

Romanttinen makuuhuone

Päivitin hieman makuhuoneen sisustusta. Myin vanhat lipastot pois. Jäljelle jäi tyhjä seinustan vierus. Mietin, että millä ihmeellä täytän tyhjän kohdan. Asetin seinustalle Jyväskylässä toimineen kenkätelineen. Kenkäteline ajoi hyvin asiansa. Sain siihen kivasti muutamia koriste esineitä. Tämä on tällainen väliaikainen ratkaisu, mutta yllättävän hyvin se sopii tuolle paikalle. 

Tietyllä tavalla katson kuvia haikein fiiliksin. Nämä on varmaankin viimeisiä hetkiä, kun saan hyvällä omalla tunnolla sisustaa vaaleanpunaisella, ruusuilla ja noh tyttömäiseen tyyliin. Teemu ei vaadi minua muuttamaan sisustustyyliä, mutta onhan tulevasta yhteisestä kodista jo puhuttu. En minäkään miehenä haluaisi nukkua ruusujen ja vaaleanpunaisen keskellä. Jotenkin ajatus sisustustyylin vaihtamisesta tuntuu luontevalle.

Emme suunnittele vielä häitä, mutta onhan niistäkin jo puhuttu. Vasta naimisiin menon jälkeen muutamme yhteen ja tiedän, että tulen hyvästelemään maalaisromanttisen sisustuksen. Se on jännä, mutta jotenkin minua on alkanut kiehtomaan musta väri sisustuksessa. Jollain tavalla myös skandinaavinen sisustus on alkanut kiehtomaan minua. Tiedän, että sitä tulee joka tuutista. Monet bloggaajat sisustavat kotiaan sillä tyylillä, mutta jotenkin minuakin se houkuttaa. Mutta luultavasti jos lähden sille linjalle, keksin siihen vähän jotain omaakin. Heh! Katsotaan mitä aika tuo tullessaan. Ajatus tulevan asunnon sisustamisesta kuitenkin houkuttaa paljon. En kuitenkaan lähde muuttamaan sisustamista vielä tällä hetkellä.










- Eve

Uusi voima, uusi suunta

Kesän alussa blogi oli todella jäissä. Olin todella väsynyt. Tuntui, että minulla ei ole tänne mitään kirjoitettavaa. En tarttunut kameraan koko kesän aikana. Se oli iso asia, koska yleensä kamera on joka paikassa mukana. Harmittaa, että päivitin blogia puhelimen kuvilla. Kuvien laatu oli surkeaa, mutta voimat eivät riittäneet muuhun. Pitkästä aikaa Viron reissua varten tartuin kameraan. Huomasin, että kameran päällä oli melkoinen pölykerros. Monta kuukautta kamera oli levännyt lipaston päällä ja pölyttynyt. Olin todella väsynyt ja huomasin, että hyvin harva asia kiinnosti minua. Yritin olla mahdollisimman paljon ystävien kanssa, koska kotona oleminen ahdisti. Tuntui, että kaikki muistuttaa minua siitä miten minulla ei ole rinnalla kumppania. Kuinka monta kertaa itkinkään Jumalalle sitä, että miksi en saa miestä. Kaikki tuntui raskaalle. Tuntui, että Aadan asiat olivat aivan liian isoja ja en kerta kaikkiaan jaksanut käydä, kerta toisensa jälkeen kaikkea läpi yksin. Minulla ei siis ollut voimaa pahemmin siivota kotona, käydä isossa ruokakaupassa tai ulkoilla lapseni kanssa. Menin monta kertaa sieltä, mistä aita oli matalin. Elämässäni oli käynnissä hieman synkempi jakso. Eikä siitä osannut puhua kenellekään.

Olen miettinyt, että mitä jos Teemu ei olisi tullut? Miten olisin oikeasti jaksanut. Kävin kerran puhumassa perheneuvolassa, koska väsymyksestä alkoi tulla niin suurta. Ei se väsymys kaikkein isoin ongelma ollut vaan asioiden yksin kohtaaminen. Se teki elämästäni raskasta. Kukaan ystävä ei ymmärtänyt ja tuntui, että en saanut mistään sellaista tukea mitä tarvitsin/ kaipasin. Mietin, että pyydän perhetyöntekijää käymään, että saisin edes hetken omaa aikaa.

Teemu tulo toi elämäämme valoa, sitä mitä tarvitsin. Sain uutta voimaa ja nyt jaksan jälleen tarttua kameraan. Se on iso asia. Uskon myös, että siihen on vaikuttanut se, miten Teemu on nostanut minua tässä asiassa. Hän kehuu minun ottamia kuvia ja on lukenut vanhoja tekstejäni. Hän kehuu todella paljon ja se jos mikä nostaa minua. Harvemmin kukaan läheinen ihminen on kehunut tekstejäni tai ottamiani kuvia. Tietenkin se on vielä tärkeämpää kun kumppani kehuu ja on selvästi ylpeä siitä mitä teen. Teemun tulo on myös auttanut siinä, että minun ei tarvitse käsitellä ja kohdata enää asioita yksin. Saan sitä tukea ja turvaa mitä olen kaivannut. Nyt minulla on rinnalla ihminen, jolle saan puhua omat sekä Aadan asiat.




Tuntuu, että jaksan panostaa blogiin nyt hieman enemmän. Olen pahoillani, että en ole jaksanut kirjoitella tänne. Ihana kuitenkin huomata, että teitä lukijoita on täällä edelleen. Kiitos, että olette olleet uskollisia vaikka minä en olekaan ollut kovin uskollinen. Olen todella iloinen, että teitä todella on siellä ruudun toisella puolella. Nyt tekstit ovat tietenkin enemmän parisuhde höpötystä, mutta haluan kirjoitella tänne niistä haavoista, joita minulla edelleen on, miten pääsen niistä eroon ja eteenpäin. Olen rikkinäinen ihminen ja parisuhteessa ne haavat tulevat pinnalle. Haluan edelleen kirjoittaa avoimesti ja niin, että myös te lukijat saisitte jotain irti teksteistäni. Toivon, että tekstit auttaisivat teistä, edes muutamia teistä.

Ihanaa viikon alkua jokaiselle! :)

- Eve

2v 10kk

Aada on hyvin temperamenttinen tapaus. Hän tekee työtä sen eteen, että saa tahtonsa läpi. Puolisen vuotta sitten ystäväni äiti hoisi Aadaa parin päivän ajan. Hän sanoi, ettei ole koskaan tavannut näin temperamenttista lasta. Aada todella tekee työtä sen eteen, että saa haluamansa.

Aada on ovela ja tietää, että mistä naruista vetää. Hoidossa hän yleensä tekee kaikkensa sen eteen, että häntä palveltaisiin. Mummolassa hän pyytää mummilta keksiä ja yleensä saa sen. 

Meidän suhde on tiivis. Tottakai kun olemme eläneet kahdestaan parisen vuotta. Sen vuoksi myös riitelemme lähes päivittäin. Olen ollut ainoa auktoriteetti Aadalle nämä pari vuotta. Mielestäni Aadalla pitää olla selkeät rajat. Hän kokeilee minua ja nyt etenkin Teemua. Meillä mennään jäähylle jos ei totella. En anna Aadan leikkiä ruokapöydässä. Jos Aada alkaa leikkimään niin saman tien odottaa jäähy. Ruokaa pitää aina maistaa vaikka mieli ei tekisi. Aamupalat maistuvat tällä hetkellä kaikkein surkeinten. Olen kuitenkin päättänyt, että muutama lusikallinen pitää syödä. Tuolilla istutaan niin kauan, että Aada on maistanut muutaman lusikallisen. Yleensä tällä tavalla lautanen on nopeasti tyhjä. Siltikin joka aamu tapellaan tästä samasta asiasta. Se turhauttaa minua, mutta toisaalta olen alkanut jo tottumaan siihen. Tietyllä tavalla olen tiukka äiti, haluan pitää rajat. Mielestäni rajat tuo turvaa ja rakkautta. Olen onnellinen, että myös Teemu on samaa mieltä. Mielestäni vanhempien täytyy osata olla auktoriteettisiä. Lapsi ei mene rikki sanasta ei. 





Olen huomannut, että etenkin julkisilla paikoilla Aada heittäytyy hankalaksi. Hän tietää, että en pysty huutamaan samalla tavalla kuin kotona. Olen kuitenkin päättänyt, että yritän olla yhtä auktoriteettinen täydessä junassa, kuin kotona. Lapset kyllä tietävät, että mistä nauruista vedellä. 

Loppujenlopuksi Aada on äärettömän suloinen ja aurinkoinen lapsi. Hän saa minut hymyilemään ja rakastumaan joka päivä uudestaan. Rakastan Aadaa tottakai ihan äärettömän paljon. Pienet hetket erossa tekevät meidän suhteelle hyvää. Aada tottakai purkaa minulle jokaisen hoitokerran jälkeen oman pahanolonsa. Se on surullista, mutta sen jaksaa ottaa vastaan, kun on saanut hetken olla erossa.




Aada on oppinut viime aikoina todella paljon sanoja. Teemun tulo meidän perheeseen oli suuri siunaus. Aada on oppinut todella nopeasti ja todella paljon uusia asioita. Huomaan, että Aada on kaivannut miehenroolia. Huomaan kuinka Aada säteilee, kun saa Teemulta huomiota. Aada kulkee Teemun perässä ja haluaa syliin. He juttelevat paljon ja tekevät asioita kahdestaan. On mahtavaa, että jo tässä vaiheessa saan omaa aikaa. Parasta tässä on se, että Aada haluaa olla Teemun kanssa kahdestaan. He saattavat lähteä käymään ulkona ja Aada vilkuttaa ovelta "hei hei äiti". 
 Aamuisin Aada kiertää koko asunnon ja kysyy ensimmäisenä, että missä Teemu on. Yleensä kerron, että Teemu on töissä. Aada vastaa "Teemu isi töissä."

Jos laitan viestiä tai puhun puhelimessa, Aada luulee automaattisesti, että puhun Teemun kanssa. Hän haluaa yleensä puhua myös Teemulle. Teemu laittaa meille välillä ääniviestejä jossa sanoo Aadalle heippa. Aada nauttii siitä, kun saa kuulla Teemun ääntä. Kai se on jo niin tuttua ja turvallista. 


Välillä sitä unohtaa miten iso tyttö Aada jo on. Hän on niin pienikokoinen ja tuntuu niin äidin pienelle tytölle. 


-Eve

Syksyä karkuun

Muutama viikko sitten pääsimme nauttimaan toisistamme Viroon. Teemu kysyi minulta seurustelun hmm, ehkä toisella viikolla, että haluaisinko lähteä käymään Virossa. Puhuimme siitä, miten Viroon olisi rentouttava lähteä viikonlopun ajaksi. Aika nopeasti olimmekin jo varanneet matkan ja reissu todella toteutui.

Aluksi mietin, että lähtisimmekö kaikki kolme, mutta yhteistuumin päätimme, että Viroon olisi järkevämpi lähteä kahdestaan. Myönnän, että tässä ajattelin itseäni. Miten Viron reissu muka olisi rentouttava jos Aada kitisisi korvan juuressa? Oliko vielä järkevää lähteä kolmestaan reissuun, toiseen maahan? Mielestäni nyt oli oikea aika nauttia toisistamme ja reissata toiseen maahan aivan kahdestaan. Aadan kanssa ehtii kyllä reissaamaan. 




Varasimme Virosta edullisen hotellin. Hotelli sijaitsi parin kilometrin päässä terminaalista. Saavuimme klo 22 illalla Viroon. Olimme niin poikki matkasta, että aloimmekin heti nukkumaan. Aamulla heräsimme varhain, vedimme lenkki vaatteet niskaan ja lähdimme tutustumaan Viroon. Söimme aamupalan kauniin puiston keskellä ja nautimme maisemista. Myöhemmin laitoimme hieman parempaa päälle ja tutustuimme Viron vanhaan kaupunkiin. Söimme pitseriassa ja illalla nautimme maukkaat pihvit. 




Kävimme tutustumassa myös johonkin museoon. En yhtään muista, että mikä linnamuseon nimi oli, mutta joka tapauksessa kokemus oli mielenkiintoinen. Tämä oli ehkä enemmän Teemun mieleen, kuin minun. Minä nautin kuvaamisesta. Sain kuvata myös Teemua ensimmäisen kerran. Kuvat onnistui ihan hyvin ja itse asiassa Teemu oli yllättävän hyvä malli, heh! Ja onhan se nyt komeakin.








Teemu oli mieluisaa matkaseuraa. Hieman minua jännitin, että miten meidän ensimmäinen ulkomaan matka onnistuu. Olemme kuitenkin seurustelleet niin vähän aikaa ja matka oli jo tässä vaiheessa. Jännitys oli kuitenkin turha, koska reissu onnistui hyvin. Tämä oli minun ensimmäinen kerta, kun käyn miehen kanssa reissussa Suomen ulkopuolella. Aikaisempien kumppanien kanssa olen pysynyt Suomen rajojen sisäpuolella. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun yövyin miehen kanssa hotellissa. Kyllä, olen ollut naimisissa, mutta en ole koskaan saanut nauttia tällaisesta. Minusta on hienoa, että Teemusta löytyy tuollainen seikkailija. Rakastan sitä piirrettä hänessä ja se saa minut tietyllä tapaa syttymään. Oli myös hienoa nähdä, kun Teemu puhui englantia ja otti miehenä asiat haltuunsa. Itse olen todella huono englannissa, mutta siitäkin huolimatta sain tilaisuuksia puhua englantia. Itse asiassa Teemu tsemppasi minua puhumaan englantia. Ei hän pakottanut vaan puhui rakkaudella "Tiedän, että osaat. Reippaasti vaan." Tilasin itselleni punaviiniä ja sunnuntaina tilasin meille ateriat, ennen Suomeen lähtöä. Se oli jännittävää ja sanat meni monta kertaa ihan solmuun, mutta sain oikean punaviinin sekä oikeat ateriat. Ei se siis kovin huonosti mennyt.

Mahtavinta lomalla kuitenkin oli huomata, että minä todella olin itsenäisen miehen kanssa reissussa. Minun ei tarvinnut huolehtia itse juuri mistään. Sunnuntaina Teemu nousi ja haki meille aamupalan. Sekin tuntui oudolle, että hän ajatteli myös minua. En todellakaan ole tottunut tuollaiseen kohteluun. Tiedän, että Teemu ei yritä mielistellä vaan tekee sen mielellään, aidosta sydämestään sekä rakkaudesta. Hänestä näkee sen, että hän todella ajattelee minua. Se on ainutlaatuista ja kaunista.








Virossa oli todella mukavaa. Reissu teki meille todella hyvää. Nautimme ja opimme jälleen uutta toisistamme. Tutustumistahan tämä meidän seurustelu on, mutta se juuri tekee tästä mielenkiintoista. Kokoajan tuosta toisesta tulee vaan niin tärkeä. Kokoajan opin tuntemaan häntä enemmän ja enemmän ja se taas aiheuttaa suurta kiintymystä. Osaako sitä kohta olla enää ollenkaan ilman toista? 

- Eve