Hieman ehjempi

Minäkuvani on vääristynyt lapsuudessani todella paljon. Olen puhunut hylkäämisistä aikaisemminkin blogissa ja kuten jotkut varmasti muistaa, koin ensimmäisen hylkäämisen jo lapsuudessa, kun olin muutaman viikon ikäinen. Minulla oli vakava maitoallergia ja äidin piti viedä minut takaisin sairaalaan. Äiti ei voinut olla jokaista hetkeä vierelläni. Ne päivät aiheuttivat minulle hylkäämisen kokemuksen. Minäkuvan vääristyminen on aiheuttanut paljon hallaa elämälleni ja sillä on ollut seurauksia pitkälle ajalle. Olen aina ajatellut, että ansaitsen sen, jos minua kohdellaan väärin. Aikuisiällä olen pelännyt todella paljon hylätyksi joutumista. Jokaisessa seurustelusuhteessa olen pelännyt sitä, että minut jätetään/hylätään.

Minun ja Aadan isän suhteessa tilanne meni kuitenkin niin pahaksi, että en enää jaksanut. Pelkäsin, että joku päivä hän vaan oikeasti lähtee. Pelkäsin sitä todella paljon. Halusin pitää hampaat irvessä kiinni siitä, että hän ei lähtisi. Minua pelotti jäädä yksin. Ajattelin, että olen heikko enkä selviä. Näin itseni niin heikkona. Eräänä päivänä kuulin sanat, jotka satutti todella paljon. Sanat, joita en ikinä osannut kuvitella kuulevani toisen suusta. Silloin ymmärsin, että minun on suojeltava itseäni. Lakkasin olemasta sinisilmäinen ja katsoin tilannetta toisin silmin. Jos toinen ei minua rakasta niin tämä liitto on tuhoon tuomittu. Riidan keskellä sanoin: "Nyt riitti. Jos syyttely minua kohtaan ei lopu, niin tuossa on ovi. Takaisin voit tulla sitten, kun on toinen ääni kellossa."
Joku minussa heräsi ja halusin alkaa suojelemaan itseäni, että en joutuisi kokemaan jälleen sitä, että minut hylätään. Oli helpompi hyljätä itse. Tilanne oli mennyt niin pahaksi, että joka tapauksessa olisimme lähteneet eri suuntiin ja siitä oli puhuttukin useita kuukausia. Tein kuitenkin tietoisen valinnan, kun aloitin asumuseron. En kuitenkaan tahtonut lopullisesti erota, vaan muuttaa hetkeksi erilleen. Aadan isä taas teki sen päätöksen, että ei enää palannut ja halusi erota lopullisesti. Hän päätti alkaa seurustelemaan toisen kanssa, vaikka avioerokaan ei ollut astunut voimaan. Mitä siinä tilanteessa tekee? Toisen päätä kun ei voi kääntää.


Avioero astui voimaan maaliskuussa ja olen ollut nämä kuukaudet täysin vapaa ja ilman mitään seurustelusuhdetta. Olen todella onnellinen siitä, että kukaan mies ei ole tullut tähän ennen kuin avioero astui voimaan. Se on ollut minulle todella suuri siunaus, koska tänä aikana olen saanut käsitellä asioita ajan kanssa terapiassa, ystävien sekä Jumalan kanssa. Hän on alkanut tehdä minussa työtä, korjaamaan hylkäämisen kokemusta.  Tiedän, että jos olisin alkanut heti seurustelemaan heti asumuseron jälkeen, olisin aiheuttanut itselleni hallaa. Se olisi tehnyt minuun vain uusia kipeitä haavoja. Se suhde ei olisi onnistunut, koska olin silloin todella rikki. Myös viaton osapuoli olisi joutunut kärsimään minun haavojeni vuoksi. En olisi ollut terve kumppani. Tämän vuoksi olen kiitollinen siitä, että juuri nyt olen ollut kaksi vuotta sinkkuna!  Tämä matka tosin on ollut raskas, enkä tiedä, kuinka kauan se jatkuu vielä. Tämä kaikki on silti tehnyt äärimmäisen hyvää. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut kokea sen, mitä on olla yksinhuoltaja. Nyt minulla on ymmärrystä yksinhuoltajia kohtaan ja se on vahvistanut minua todella paljon.

Nyt tiedän, että haluan kohdata ongelmat, kun niitä tulee, enkä elää ns. kulississa, että meillä on kaikki hyvin. Aadan isän kanssa pidimme kulissia yllä. Elin siinä suhteessa ja näytin muille, että minulla oli hyvä olla, vaikka samaan aikaan meillä oli tosi paljon riitoja ja vaikeuksia. Lukuisia kertoja riideltiin niin paljon, että lähdin ajamaan itkien kohti Tamperetta. Monta kertaa jompi kumpi lähti ovet paiskoen kotoa pois. Niissä hetkissä tuntui, että olin ihan yksin. Itkin hysteerisesti ja huusin Jumalalle. Eniten ehkä säälittää ne naapurit, jotka joutui kuuntelemaan niitä lukuisia riitoja. Pyydän anteeksi! Se kaikki ois voinu toimia jos kummallakin olisi ollut tahtoa. Minulla oli tahtoa, mutta nyt sitä ei ole enää jäljellä pisaraakaan. Enää en usko siihen, että Aadalla voisi olla se alkuperäinen perhe kasassa. Aada tulee kyllä samaan ehjän perheen, mutta siihen perheeseen kuuluu minä, Aada ja uusi isi.

Olen nyt paljon terveempi kuin avioliiton aikana. On minulla toisaalta edelleen pelkojakin. Pelkään, että tuleva aviomieskin hylkää minut/ meidät. Pelkään, että en kelpaakaan. Pelkään sitä, voinko koskaan saada tähän rinnalle sellaista ihmistä, joka oikeasti hyväksyy minut sellaisena, kuin oikeasti olen. Voinko koskaan saada sellaista ihmistä rinnalleni, joka sanoo täydestä sydämestään, että olen arvokas juuri tämmöisenä. Voiko se joku oikeasti rakastaa minua täydestä sydämestään ja vielä sanoa sen minulle jokaista sanaa tarkoittaen? Voinko saada sellaisen miehen, jonka kanssa saan nauraa sydämeni kyllyydestä? Voinko koskaan saada sellaista ihmistä, joka olisi suhteessa täydellä sydämellä, eikä minun tarvitsisi pelätä sitä, että hän joku päivä sanoisi :”Menin sinun kanssa naimisiin, koska en osannu sanoa ei.” Minulla on todella rikkinäinen tausta ja on sanomattakin selvää, että en ole välttämättä paras mahdollinen vaimo tulevalle miehelleni, mutta aion silti yrittää.



Olen sallinut itelleni todella paljon väärinkohtelua koko elämäni aikana. Olen sallinut itelleni sitä sen takia, että en ole ymmärtänyt omaa arvoani. Olen antanu koko ruumiini kärsiä. Olen oikeasti alistunut siihen, että minua on käytetty seksuualisesti hyväksi. En ole uskaltanut sanoa ei. Vain siksi, ettei minussa ole herännyt viha, että minulle ei saa tehä niin. Se johtaa juurensa sieltä, mitä olen joutunut kokemaan pienenä lapsena. En ole osannut ymmärtää omaa arvoani. En ole ymmärtänyt, että olen arvokas, niin kuin me jokainen ollaan. Minun on todella helppo ottaa alistujan rooli. Kerran kun sen paikan valitsee, niin siihen on liian helppo jäädä. Se ei ole johtunu edellisistä suhteista, vaan minulla itselläni on ollut se kipu.  Omien haavojeni takia olen joutunu kokemaan rankkoja asioita. Jos olisin ymmärtänyt tämän ja mennyt heti juttelemaan terapeutille niin uskon, että myös suhde Aadan isän kanssa olisi voinut jollain tapaa onnistuakin. Uskon, että silloin olisin ollut ehjempi ihminen.

Tiedän myös sen, että Jumalan tahto olisi ollut minun ja Aadan isän liiton jatkuminen. Isä on kuitenkin hyvä, armahtava ja kuuntelee aina meidän omaa tahtoa. Hän arvostaa meitä niin paljon, että kuuntelee sitä. Hän kuunteli Aadan isän omaa tahtoa. Uskon, että Jumala antoi Aadan isälle aikaa valita perheensä takaisin ja siksi antoi minulle voimaa odottaa. Sen vuoden jälkeen minä tahdoin kuitenkin luovuttaa. Ymmärsin, että Aadan isä oli tehnyt päätöksen ja minun oli toimittava sen mukaisesti. Suurin asia, josta olen Jumalalle kiitollinen on kuitenkin se, että sain sen vuoden aikana itseni kuntoon. Odottaminen oli selviytymiskeino, jonka avulla jaksoin ja elämä pysyi raiteillaan. Minusta tuli hyvä äiti lapselleni. Olen todella onnellinen ja kiitollinen siitä.

Jokaisesta avioerosta selviytymiseen tarvitaan aikaa. Kukaan ei pääse siitä heti ylitse, siihen minä en usko. Jokainen tarvitsee aikaa ja jossain vaiheessa ne asiat pitää vain kohdata. Mielestäni niitä asioita pitää ajatella ja antaa itselleen aikaa. Jos niitä vaikeuksia ei kohtaa, samat ongelmat siirtyvät helposti myös uuteen suhteeseen. Olen kiitollinen Aadan isälle siitä, että hän ei tullutkaan takaisin, koska olen tämän kokemuksen kautta saanut kasvaa. Kaikki tämä odottaminen, asioiden kohtaaminen ja läpi käyminen on tehnyt kipeää, mutta kivun kautta todella hyvää. Olen oppinut ymmärtämään, kuka oikeasti olen ja mitä minä oikeasti haluan. Salaiset unelmat ovat nousseet jälleen pintaan. Unelmat, joiden olemassaoloa en edes muistanut. Minun ei todellakaan tarvitse hyväksyä ihan minkälaista kohtelua vaan. Minä olen arvokas ihan niinkuin sinäkin!


Minulta on kysytty, että eikö minusta tunnu pahalta, kun annoin Aadan isälle aikaa ja hän ei tullukkaan takaisin? Ei, ei todellakaan tunnu pahalle. Tein sen, minkä koin oikeaksi. Annoin aikaa ja olen ylpeä siitä vuodesta, jonka jaksoin odottaa. Minä en usko, että se vuosi oli turha. En usko, että se vuosi meni hukkaan. Jumala on antanut meille jokaiselle oman tahdon. Herra käänsi sen kaiken siunaukseksi minun elämässä, vaikka Aadan isä ei valinnutkaan meitä. Jumala on rakastava ja Hän todella tahtoo korvata kaikki nämä vaikeudet! Hän ei jää koskaan velkaa ja tiedän, että vielä minäkin saan maistaa hyvää avioliittoa, jossa minua arvostetaan! Vielä tulee se päivä, jolloin saan iloita! Jumala on antanut minulle rakastavan ja anteeksiantavan sydämen Aadan isää kohtaan. Se sydän on edelleen jäljellä, mutta rakkautta ei enää ole. En osaa olla katkera tai vihainen. Todellisuudessa sydämeni huutaa kiitosta, koska minulla on nyt uusi mahdollisuus. Minä saan vielä alkaa rakentamaan tervettä parisuhdetta, oikeanlaisella rakkaudella. Sitä toivon, siihen uskon ja sitä odotan. 

- Eve

Juokse tyttö juokse

Olen jo pitkään haaveillut kunnon juoksurattaista. Meidän edelliset juoksurattaat oli hyvät, mutta ei niillä kovin kovaa päässyt. Lisäksi niissä oli kyllä kolme pyörää, mutta juoksemiseen ne olivat hieman hankalat. Vaunuissa ei ollut käsijarrua, mikä oli myös ongelmallista. Joka kerta kun lähdin juoksemaan, haaveilin hieman paremmasta menopelistä.

Hetki sitten pääsin tekemään yhteistyötä Jollyroomin kanssa ja sain North 13.5 Joggerit testiin. Nyt muutaman viikon näitä teistallessa olen todella tyytyväinen. Joggerit ovat todella kevyet sekä käytännölliset. Minun silmää ne miellyttää myös oikein kovasti. Etenkin, kun vaunuja koristaa Petite Cherien istuinpehmuste. Pelkkä musta olisi ollut minun silmiini hieman tylsä. Keveyden ansiosta vaunujen kanssa on aivan ihana lenkkeillä. Jollain tapaa kaipaan kuitenkin kääntyvää etupyörää, mutta maastossa juostessa sitä ei juurikaan ajattele. Isojen pyörien ansiosta vaunut mahdollistaa pehmeän kyydin kaikissa maastoissa ja tästä Aada nauttii oikein kovasti. Silloin kun äiti ei jaksa juosta niin neiti huutaa " hopi hopi hop".



Käsijarru on varmaan minulle mieleisin asia näissä vaunuissa. Juostessa kun alamäki yllättää, on jarru todella kätevä. Toiseksi mieleistä on vaunujen kokoontaitto. Vaunut menevät todella helposti kasaan ja isot ilmapyörät saa irroitettua näppärästi.






Lisäksi vaunuista löytyy kuomun kurkistusluukku ja pieni tavarakori. Vaunuissa on myös kahteen eriasentoon säädettävä sellänoja sekä 5- pisteen turvavyö. Kuomu ei ole hirveän iso, mikä harmittaa jokseenkin, kun tuulinen päivä yllättää. Onneksi vaunuihin on saatavana myös sadesuoja eli pieni tihkusadekkaan ei meitä estä.


Vaunujen työntökorkeus on 105 cm.
Ja paino on 7 kg. 

Nyt tämäkin mamma on päässyt juoksemisen makuun. Kovin paljoa me ei olla vielä juostu, mutta tästä se taas lähtee. Mikä parasta kunto kohenee!




Ensi viikolla järjestän arvonnan instagrammissa, jossa voit voittaa nämä itsellesi sekä petite cherien istuinpehmusteen. Kannattaa siis tarkkailla instagramtiliä. Instagram tilini löydät nimimerkillä: hattarapilvenvarjossa.


Psst. North Joggerit ovat nyt -35% alennuksessa. Istuinpehmusteet ovat myös hurjassa alennuksessa. Kannattaa vilkaista jollyroom.fi




- Eve

Onko tämä jo liikaa?

Täällä on vietetty hiljaiseloa monta viikkoa. Pahoittelut siitä. Ollaan oltu todella kiireisiä. Olimme viikon Hyvinkäällä ystäväni luona ja toisen viikon vanhempieni luona Tampereella. Tuo kiire ei kuitenkaan ole suuri syy hiljaseloon. Meidän elämä on tällä hetkellä todella raskasta. Minulla painaa väsymys päälle, koska arjessa on aivan liian paljon kannettavaksi. Nyt vihdoin ja viimein ollaan päästy siihen pisteeseen, että olen saanut lääkäriltä B- todistuksen Aadan kasvuhormonien aloitukseen. Nyt odotellaan vielä kelalta päätöstä. Näillä näkymin meidän pitäisi saada täysi 100% kelankorvaus kasvuhormoneihin. Tämä on äärettömän hyvä uutinen vaikka se ei vielä täysin varmaa olekkaan. En siis vielä uskalla täysin hurrata, mutta lähellä se on. Muutama viikko odottamista ja sen jälkeen neiti saa vähän vauhtia kasvamiseen. Tätä on odotettu ja pian se alkaa! 




Sitten niihin vähän inhottavimpiin uutisiin. Minua vaivaa edelleen mahaoireet. Hyvin usein herään öisin ja valvon 5h, kun mahassa kiertää. Lisäksi happamat, pilaantuneen kananmunan makuiset röyhtäykset ja oksentaminen vaivaavat. Ei ole hääviä näiden kanssa eläminen. Vuoden olen näitä oireita sietänyt, mutta nyt alkaa olla voimat loppu. On se kumma, kun mitään ei löydetä. Tällä hetkellä jonotan paksusuolen tähystykseen. Todella toivon, että pian näihin oireisiin löytyisi syy. Itseasiassa odotan, että pääsisin oireista kokonaan eroon. Aadalla on myös selittämättömiä vatsaoireita. Jorvissa Aada otettiin vakavasti ja häntä alettiin tutkia. Verikokeissa ei ollut mitään poikkeavaa. Lääkäri sanoi minulle, että minun pitää nyt vaan yrittää selvitä Aadan oireiden kanssa. Onneksi hän kuitenkin otti yhteyttä toiseen lääkäriin joka kehotti meitä ottamaan vielä yhden ulostenäytteen. Lääkäri mietti jos Aadan mahaoireet olisivatkin ensimmäinen merkki haiman toimivuudesta. Näyte otettiin, mutta siitä ei ole tullut vielä vastausta. Olen lääkäreille puhunut useita kuukausia sitten Aadan väsymyksestä. Olen ollut huolissani, kun Aada saattaa nukkua yöllä 12-15h tämän lisäksi vielä 3h päiväunet. Mielestäni 2,5v tyttö nukkuu liikaa. Lisäksi Aada juo paljon. Juomisen tarve on lisääntynyt parin viimeisimmän kuukauden aikana. Emme voi käydä vaunulenkillä ilman vesipulloa. Aada tarvitsee vesipullon myös yöksi sänkyynsä. Aadan virtsa haisee myös voimakkaalle. Pottailun alotuksen myötä olen myös kiinittänyt huomiota siihen, että Aada tekee pissat hyvin usein heti kun on juonut. Näyttää siltä, että neste tulee heti läpi, kun hän juo. Olen ollut todella huolissani Aadasta. Onneksi lääkäri otti huoleni vakavasti. 

Parisen viikkoa sitten näytti vahvasti sille, että Aada otettaisiin osastolle sokeritarkkailuun. Olen kuitenkin toistaiseksi saanut seurata sokereita kotona. Tällä hetkellä sokerit näyttää ihan ok hyvälle. Kokoajan minulla on kuitenkin pelko siitä, että missä vaiheessa sokerit nousevat. Minun siskollani on ykköstyypin diabetes ja myös sen vuoksi osasin kertoa oireista lääkärille. Tilanne on hyvä tällä hetkellä, koska oireita on ja niihin on reagoitu. 



Jokseenkin olen kuitenkin syyttänyt itseäni lukuisia kertoja. Aadalla on tapana haluta nukkumaan tuntia tai kahta aikaisemmin, ennenkuin hän nukahtaa. Hän saattaa laulaa ja vaan levätä sängyssään. Lepoahan se on. Olen ajatellut, että hän on fiksu tyttö joka tarvitsee hetken omaa aikaa. Miten hölmö sitä voikin olla? Miten en ole osannut ajatella, että ne hetket on ollut Aadalle niitä, kun hän on halunnut mennä lepäämään. Joskus kesken leikkien hän saattaa mennä mahalleen maton päälle ja levätä hetken. En ole niissäkään hetkissä osannut reagoida oikein ja ajatella, että hei ei tuo nyt ihan normaalia ole. Tiedän, että on aivan turha syyttää itseään. Tiedän, että kaikki on hyvin ja Aadaa tutkitaan nyt. Olen kertonut huoleni lääkärille ja tein sen ihan riittävän aikaisin. Vaikka olisin sanonut huoleni aikaisemmin niin, yhtään enempää ei olisi pystytty tekemään. Lapsuusiän diabetestä kun ei pysty pysäyttämään. Jos se on tullakseen niin se tulee. Ainoa joka sen pystyy pysäyttämään on Jumala ja sitä tällä hetkellä kovasti rukoilen.

En halua ajatella liikaa, koska se ahdistaa. Silti ajatus siitä, että alkaisin pistämään Aadaa n. 7x päivässä + verensokerin mittaus ja kasvuhormoni saa minut ahdistumaan. Onko minun todella selvittävä tästä kaikesta yksin? Eikö yhdellä lapsella ole jo ihan tarpeeksi? Pitääkö turnerin oireyhtymän, kilpirauhasen vajaatoiminnan ja aorttaläpän vuodon lisäksi kärsiä vielä tämmöisestäkin? Kyllä minä selviän, mutta eikö tämä kaikki ole aivan liian epäreilua lastani ajatellen? 

Suuren huoleni ja murheeni vuoksi olen nähnyt aivan liian työläänä keskittyä tähän blogiin. Mielessäni on vain kysymys, enkö voisi jo löytää sen puuttuvan palasen tähän rinnalle? Onko minun todella selvittävä tästäkin kahdestaan Aadan kanssa. 

Kiitos kaikesta tästä kuuluu siltikin Jumalalle! Hän vahvistaa minua jokainen päivä! Häneltä minä saan voiman ja sillä voimalla minä jaksan! Hän kuivaa kyyneleeni ja antaa minulle rauhan! Hän ei anna minulle enempää mitä en kestäisi. Jos Hän todella näkee minut näin vahvana niin en voi kuin ihmetellä! 


Ps. En jaksa tällä hetkellä vastata kysymyksiin/ kommentteihin. Toivottavasti ymmärrätte. Ihanaa, että kaikesta huolimatta olette pysyneet mukana! Ihanaa heinäkuuta jokaiselle! 


-Eve