Puhtaus on katsojan silmissä

Hetki sitten minulle vihjailtiin, mutta ei sanottu suoraan, että kotonani on epäsiistiä ja voisin olla siistimpi. Jäin miettimään tuota lausetta. Jossain määrin se loukkasi minua. Olen mielestäni siisti, mutta ehkä enemmänkin pintasiisti. Kunhan kotonani näyttää siistiltä, se riittää. Kotona tavarat ovat järjestyksessä, mutta kaapin alla saattaa olla sentin kerros pölyä. En edes muista, milloin viimeksi olen imuroinut sohvan alta. On totta, että voisin käyttää enemmän aikaa siivoamiseen tai siihen perusteelliseen siivoamiseen. En kuitenkaan tee niin. Näen tärkeämpänä viettää nyt aikaa Aadan kanssa. Olen rajoittanut omaa puhelimen käyttöä Aadan hereillä olon aikana, koska haluan oikeasti nauttia lapseni seurasta. Nautin siitä kun pääsen touhuamaan neidin kanssa. Nyt kun Aada osaa jonkinverran puhua ja oikeasti leikkiä. Nyt kun leikit eivät ole ainoastaan leluihin tutustumista vaan oikeasti leikkiminen on jo leikkimistä. Leikitään nukkekodilla ja hoivataan vauvaa. Tätä minä olen odottanut niin paljon ja vihdoin olen päässyt tähän pisteeseen. Ehkä sen odottamisen vuoksi myös nautin tästä näin paljon. Miten minusta tuntuu, että yhä enemmän ja enemmän kuulen sitä, että vanhemmat eivät leiki lastensa kanssa. Tottakai siihen arkeen kuuluu muutakin, mutta edes hetken päivässä. Miten paljon se merkitseekään lapselle, että vanhempi oikeasti keskittyy häneen ja jakaa sen hetken ainoastaan lapselle ilman sitä puhelinta. Onko väärin nauttia lapsen kanssa leikkimisestä? Tottakai voisin siivoilla, kun Aada nukkuu. Olen kuitenkin sen verran itsekäs, että käytän sen ajan aivan johonkin muuhun. Rehellisesti sanottuna mielessä ei käy edes luuttuun tarttuminen.

Mitä sitten jos kaapin alla on sentti pölyä? Jos se sinua häiritsee niin ole hyvä ja tule tänne siivoamaan. Meidän kotihan tämä on. Kyllä minä toisaalta nautin siivoamisestakin, mutta en jaksa olla enää niin tarkka kuin joskus olin. Ennen Aadaa rakastin perusteellista siivoamista ja toisaalta rakastan sitä edelleen. Tykkään siitä, että kotona tavarat ovat järjestyksessä. Pidin joskus jopa imuroinnista, mutta vihaan sitä tänä päivänä. Toki minä imuroin, mutta siinä yritän päästä mahdollisimman helpolla. Pari viikkoa sitten imuroin ja luuttusin lattiat. Tajusin lopussa, että ainiin pölytkin olisi voinut pyyhkiä. No niitä pölyjä ei ole pyyhitty vieläkään. Jokatapauksessa olin ylpeä itsestäni, että imuroin tarkasti ja luuttusin lattiat. Siihen kului aikaa kaksi tuntia. Senkin tein vasta, kun Aada meni nukkumaan. Klo 21-23 välillä. Toki on tärkeää näyttää lapselle mallia siivoamisesta. Kyllä Aada sitä näkeekin. Milloin täytetään yhdessä astianpesukonetta, pestään pyykkiä, pyyhitään ruokapöytää ja no imuroidaankin. Mielestäni kuitenkin lapsi on vaan hetken lapsi ja haluan nauttia tästä ajasta. Yritän todella parhaani mukaan nauttia tästä ajasta, vaikka sitten epäsiistissä kodissa joka näyttää siistiltä ;) 
- Eve

Haaveet kaatuu

Joskus mietin, että haluan lapset pienellä ikäerolla. Vielä silloin, kun Aada oli vatsassa ajattelin näin. Mietin, että kun Aada on kaksi ,on hyvä tehdä hänelle leikkitoveri. Nyt neiti on 2,5v ja leikkitoveria ei ole tulossa ainakaan seuraavaan 9kk aikana. Se sattuu. Se sattuu oikeasti todella paljon, että en pystynyt pitämään kiinni siitä haaveesta. Se haave on nyt pyyhitty pois. En tiedä saanko koskaan enempää lapsia. En tiedä, että kuinka paljon Aadalle ja tulevalle lapselle tulisi ikäeroa. Lasten saantikaan kun ei ole mikään helppo homma. Jotkut eivät vaan saa lapsia. Sitäkin olen paljon miettinyt, että mitä jos en endometrioosin vuoksi saakkaan enempää lapsia? Koskaan? Ajatus siitä tuntuu pelottavalle. Toisaalta olen äärettömän kiitollinen Aadasta. Olen yhden lapsen äiti ja se riittää toistaiseksi. 

Vauvakuume on silti puhjennut kukkaan. Tuntuu, että yhä useampi ystävä on nyt saanut vauvan tai on raskaana. Tai vähintään suunnittelee perheenlisäystä. Itse en voi suunnitella, siihen kun tarvitaan se toinenki osapuoli. Miten vaikeaa onkin kuumeilla ilman toista osapuolta. Haikein fiiliksin myin juuri Aadalle pieneksi käyneitä vaatteita. Voi miten pieniä ne olivat. Onko tuo lapsi oikeasti ollut joskus niin pieni? 
Haaveista luopuminen tekee kipeätä nyt ja varmasti aina. Parin vuoden sisällä olen joutunut luopumaan monista haaveista. Pelottaa haaveilla, koska en tiedä toteutuuko ne. Pelkään, että mikään haaveeni ei toteudu. Olen joutunut pettymään niin monta kertaa. 

Haaveilen, että joku mies vielä huolisi meidät. Tämän kahden vuoden aikana olen joutunut pettymään liian monta kertaa ihmisiin. Vaikka olenkin ollut yksin/ en ole seurustellut niin muutama minusta on ollut kiinnostunut. Tai siis kiinnostus on ollut molemminpuoleista. Kun aloimme puhumaan vakavia niin se kaikki on päättynyt. Suurin syy on ollut se, että minulla on lapsi. Mies on ajatellut, että hänestä ei ole isäpuoleksi. Sellaista miestä, jolle Aada on este, en suostu edes ajattelemaan. Lapsi ei saa koskaan olla este. Siinä missä minä tulen niin tulee Aadakin. Me ollaan yksi ja sama paketti, se ei tule koskaan muuttumaan. Haluan miehen joka rakastaa lastani. Haluan miehen joka on valmis viettämään kahdenkeskistä aikaa lapseni kanssa. Haluan miehen joka ruusujen sijaan ostaa minun lapselleni lahjoja. 


Huomaan, että Aada kaipaa isäroolia tähän arkeen. Seurakunnassa Aada juoksee tuntemattomien miesten luokse. Juoksen perässä ja joudun juttelemaan vaikka minkälaisille miehille. Ei siinä onhan se ihan hauskaa. Hyvin usein ne miehet kyselee, että mikä on nimi ja ikä. Hauskaahan se rupattelu on. Piristää kummasti tällaista yksinäistä mammaa. 

Tulevaisuus on kuitenkin täysin auki. Toivon, että tämä kesä olisi täynnä rakkautta. Siitä haaveilu kuitenkin pelottaa. Tuntuu, että syksyllä olen jälleen tässä samassa pisteessä. Tämä yksinäisyys alkaa ottaa aivoon. En haluaisi olla enää kahdestaan Aadan kanssa. Kaipaan niin läheisyyttä ja arjen jakamista. Täällä mun sydän on vapaana miehelle joka arvostaa minua ja Aadaa. Miehelle joka rakastaa pyyteettömästi. Sitä odotan, sitä toivon ja siitä haaveilen. Toivottavasti tämä yksinäisyys olisi pian ohitse.

-Eve