#kiitollinensiunattuonnellinen

Nyt muutosta on jo kaksi viikkoa. Jälleen jaksan ihmetellä sitä, että miten nopeasti tämä aika juokseekin eteenpäin. Pari viikkoa sitten ajoimme kahdella pakulla kohti Helsinkiä. Toisessa pakussa oli isäni sekä siskoni. Toisessa taas minä ja kaksi ystävääni. Pakun kyydissä iski haikeus, kun ystäväni kysyi, että mikä oli parasta Jyväskylässä. Jyväskylään jäi moni hyvin tärkeä ja rakas ystäväni. Jyväskylään jäi paljon hyviä muistoja. Nautin asua Jyväskylässä, koska tunsin tuon kaupungin kuin omat taskuni. Jyväskylä ei varmaan koskaan poistu sydämestäni niin rakas kaupunki! 

Kaikki asiat loksahteli paikoilleen nykyisen asuntomme ja entisen asuntomme kanssa. Olin sopinut ystäväni kanssa, että hän hakee avaimen tulevaan kotiimme ja siivoaa asunnon ennen meidän tuloa.

Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen pääsimme määränpäähän. Ryntäsin soittamaan ovikelloa. Kaksi ystävääni tulivat avaamaan oven ja toivottivat tervetulleeksi. Minusta tuntui oudolle tulla kotiin jossa oli jo ystäviäni. Katoin asuntoa ja huomasin miten lattiat kiilsivät ja puhtaus tuoksui. Kävelin olohuoneeseen. Huomasin seinällä tekstin " Tervetuloa kotiin" ja siellä täällä oli sydän ilmapalloja. Olihan nyt ystävänpäivä. Ikkunalaudalla oli kynttilöitä ja ikkunassa haaveilevani verho. Hetken päästä kävelin keittiöön. Siellä oli hirveä kasa herkkuja pöydällä ja ystäväni hymyilivät leveästi. Hetken päästä tajusin, että herkut olivat keittiöpöydän päällä. Pöydän joka oli minun suurin haaveeni. Pöytä jota olin monta viikkoa ihastellut tori.fi:ssä ja tajunnut, että minulla ei ole varaa siihen pöytään. Nyt se sama pöytä koristi kaunista keittiötäni. Lyyhistyin lattialle ja pillahdin itkuun. En päässyt lattialta ylös. Olin onnellinen. Hetken päästä sain rauhoitettua itseni ja ihastelin pöytääni. Sanoja ei löytynyt. Kiitollisuus oli päälimmäisenä mielessäni. 




Olin löytänyt tämän pöydän tori.fi:stä. Kerroin parille ystävälleni pöydästä ja linkkasin pöydän heille. Muutaman viikon päästä pöytä poistui torista. Silloin harmittelin sitä todella paljon. Olin tallentanut pöydän kuvan puhelimeeni ja huomasin aina välillä katselevani pöytää. Muistan kuinka kävin torissa etsimässä pöytää ja toivoin, että pöytä tulisi uudestaan myyntiin. Sillä välin, kun minä haaveilin pöydästä, ystäväni olivat ostaneet pöydän.  Pöydän jonka hinta oli useamman satasen. En voinut uskoa sitä todeksi! En meinaa vieläkään uskoa! Minulla on unelmieni pöytä! Miten he pystyivät pitämään kaiken salassa minulta? Miten se oikein onnistui? Luulin, että minua ei pysty yllättämään, mutta olin väärässä. Rakastan yllätyksiä niin paljon! En vieläkään käsitä, että he tekivät sen oikeasti minulle! Olen niin äärettömän kiitollinen! 




Lisäksi ystäväni olivat ostaneet jääkaapin täyteen ruokaa, hedelmiä oli iso korillinen ja lisäksi kuivaruokaa. Kaapissa oli esim. Puurohiutaleita, makaronia, kahvia, teetä, Aadalle purkkiruokaa ja hieman herkkuja. Vessassa oli korillinen wc- paperia, saippuaa ja vanulappuja. Kylppärissä oli 2 kylpypyyhettä, suihkugeeliä, pyykinpesuainetta, huuhteluainetta ja kasvonaamio. Eikä tässä vielä kaikki! Ystäväni oli täyttänyt vaatekaappiani hänen vanhoilla vaatteillaan ja lahjoitti minulle 14 osaisen ruusukuppi astiaston. Aadan huoneessa oli pari talua ja iso pehmokoira komeili lattialla. Olohuonetta koristi verhot jo valmiina sekä matto. 

Lisäksi sain ystävältäni vielä ison suloisen rottinkikorin, 2 kynttiläjalustaa ja 2 mattoa olohuoneeseen ( jotka saapuvat parin viikon päästä). 

Ystäväni keittivät kahvia ja auttoivat minua purkamaan laatikoita. Kaiken tämän jälkeen en voinut kuin ihmetellä, että millaisilla ystävillä minua on oikein siunattu. Kaikkein huvittavinta tässä on se, että ollaan tunnettu 1.10 lähtien. Eli vain muutaman kuukauden ajan. Näistä ihmisistä on kuitenkin tullut minulle niin äärettömän tärkeitä! Kiitos! 

- Eve

Se vaati rohkeutta

Blogini facebookissa, instagrammissa ja snäpissä paljastinkin jo, että me ollaan muutettu. Kyllä! Jälleen me muutettiin. Heh! Edellisestä muutosta onkin aikaa huimat 5kk. Tiedän, että tämä saattaa herättää tietynlaisia ajatuksia teissä lukijoissa. Monen mielestä olen hullu ja typerä. Rehellisesti sanottuna minulle on ihan sama, että mitä mieltä te lukijat olette tästä asiasta. Ennenkuin reagoit tähän tekstiin niin toivon, että luet tekstiä eteenpäin. Kerron teille minun syyni, että miksi oikein muutin. Sitten myös varoituksen sana. Jos et kestä ns. Jeesusjuttuja niin suosittelen, että et lue tätä tekstiä ollenkaan, koska tässä tekstissä tulen puhumaan Jumalasta enemmän, kuin yleensä. Tämä muutto on täysin Jumalan ansiota ja Hänelle kuuluu kunnia tästä asiasta! Ei minulle tai ystävilleni! 

Syyskuussa muutin Jyväskylään, koska Jumala puhui minulle siitä. Asunto järjestyi todella nopeasti. Ennen muuttoa Jumala oli puhunut minulle, että sille on syy miksi muutan Tampereelta Jyväskylään. En tiennyt syytä vielä siinä vaiheessa, mutta muuton jälkeen ymmärsin sen. Jyväskylässä elämääni siunaantui lukuisia ihmisiä. Isä kuitenkin nosti erityisesti yhden ihmisen muiden joukosta, josta hän alkoi puhua voimakkaasti. Silloin ymmärsin muuttomme syyn. Jumala asetti hänet sydämelleni ja haluaa minun siunaavan ja rukoilevan hänen puolestaan. Tiesin Isän kysyvän minulta uskollisuutta asiaan liittyen, jaksanko luottaa ja uskoa hänen lupauksiinsa tämän ihmisen kohdalla.  Meillä oli todella hauskaa, koimme elämyksiä sekä rukoilimme yhdessä. Ne hetket merkitsi minulle todella paljon! Jyväskylässä todella sain levätä ja nauttia elämästä. Aikaa kuitenkin kului ja Jumala alkoi puhua toisesta paikkakunnasta. Tiedän, että sille oli syynsä miksi käväsin Jyväskylässä. Viihdyin siellä todella hyvin, mutta koska olen antanut Jumalalle luvan ohjata elämääni niin tiesin, että en asuisi siellä kovin kauaa.

Jumala on puhunu minulle jo vuoden verran siitä, että minun tulisi muuttaa pk seudulle jossain vaiheessa elämääni. Olen itse ajatellut, että siihen on aikaa monta vuotta. Olen jotenkin työntänyt sen ajatuksen pois mielestäni, koska pk seudulla muuttaminen on pelottanut. Olen ajatellut, että en ole vielä valmis muuttamaan sinne.

Jumala kuitenkin päätti toisin. Hän alkoi yhä konkreettisemmin puhumaan minulle muutosta pk seudulle marraskuussa. Halusin asiaan vahvistusta muualta ja rukoilin asiaa ystävieni kanssa. He eivät edes tienneet, että Jumala oli puhunut minulle samasta asiasta. Eräs ystäväni koki Jumalan sanovan, että tulemma muuttamaan pian, muutto on jo lähellä. Toinen ystävä koki hieman myöhemmin, että seuraava asunto tulisi sijaitsemaan Helsingin lähettyvillä. Hän koki, et on kyse enää viikoista, kun tulisimme muuttamaan. Itse ajattelin, että asun vielä ainaki muutaman kuukauden Jyväskylässä ja siksi oli vaikea edes ajatella muuttoa pois. Jätin asian hetkeksi ja jälleen joulukuun alussa Jumala alkoi puhumaan muutosta. Rukoilin jälleen erään ystäväni kanssa. Hän näki rukoillessa näyn vaalean keltaisesta pienestä kerrostalosta, jossa oli rusehtava ovi. Jumala puhui ystävälleni, että se tulisi olemaan kotimme.

Tuli tammikuu. Tammikuussa ystäväni alkoi puhumaan Helsinkiin muutosta. Hän ehdotti minulle, että etsisimme asuntoja uudenmaan alueelta. Katsoin ja yritin etsiä tietenkin sellaista keltaista kerrostaloa, ruskealla ovella. En löytänyt, ihme kyllä! Eikä ystävänikään löytänyt! Heh! Hetken päästä löysin asunnon. Näin siitä vain yhden kuvan, mutta laitoin siihen viestiä. Viestiin vastattiin, että vuokralainen on jo saatu kyseiseen asuntoon. Pian ilmoitus poistui netistä. Tuntui pahalle. Sanoin Jumalalle, että katso nyt. Ei tästä tule yhtään mitään. Heti kun löydän mieleisen asunnon, käy näin. En saa sieltä asuntoa. Ihan turhaan edes yritän. Raivosin Jumalalle inhottavaa fiilistäni hetken aikaa ja sitten kuulin Isä sanovan;  " Lopeta itse yrittäminen, jos Minä haluan sinut sinne, minä järjestän sinulle sieltä kodin. Jätä asia minun käsiin". Olin ihmeissäni ja samaan aikaa minua nauratti. Vaikutti sille, että Isä todella halusi huolehtia tästä asiasta ja minun ei tarvitsisi tehdä asian eteen mitään. Vastasin Isälle, että selvä homma. Haluan, että minua pyydetään vuokralaiseksi tulevaan kotiini, että minun ei tarvitse tehdä asunnon eteen yhtään mitään. Pistin panoksia peliin vähän lisää ja laadin listan. Listan jossa luki minun haaveeni tulevasta kodista. Vein sen Isän eteen ja sanoin, että haluan nämä kaikki mun tulevaan kotiin. Muuten en muuta mihinkään. Olin tosissani. 

Siinä listassa luki: 
Kolmio
Kylppäri ja vessa erikseen
Tilava, avara ja kaunis koti
Lasitettu parveke
Moderni keittiö
Paljon kaappitilaa ja lisäksi vaatehuone





Sen jälkeen luovutin asian suhteen. Kului aikaa tasan kaksi viikkoa. En ollut ajatellut asuntoa ollenkaan. Sitten minulle tuli sähkäposti "haluaisitko tulla meille vuokralaiseksi? Edellinen vuokralainen ei saanut takuuvuokraa kasaan". Hypin riemusta. Olin todella iloinen. Kysyin Isältä, että onko tämä Hänestä ja nauroin. Mistä muusta tämä voisi olla? Isä vastasi, että tunnistan asunnon rauhasta. Pian sain asunnosta tietoja ja kuvia. Rakastuin. Asunnossa oli kaikki se mitä olin Isältä pyytänyt. Asunnossa oli juuri se värimaailma, mikä on minun mieleeni. Asunnossa oli täysin kaikki se mitä halusin. Se lista minkä laadin, toteutui. Asunto oli täydellinen. Kaiken tämän lisäksi asunto todella oli pienkerrostalon asunto, joka on keltaisen värinen ja missä on rusehtava ovi! Näytin kuvan asunnosta ystävälleni ja hän kertoi hymyillen, että juuri tämän asunnon hän oli nähnyt. Se oli kirsikka kakun päälle. Itkin onnesta. Kaiken tämän lisäksi juttelin vuokranantajan kanssa kahden tunnin ajan puhelimessa. Hän kertoi, että kun hän sai minulta sähköpostia niin viesti oli jäänyt hänen mieleensä. Hänestä tuntui jo sillon, että olisin oikea vuokralainen. Hänestä tuntui, että hän tekee virheen jos vuokraa asunnon sille jolle oli asunnon luvannut. Hän oli onnellinen, että vuokralainen ei saanut takuuvuokraa kasaan. Jumala puhui tälle vuokranantajalle, vaikka hän ei ole uskossa. Uskon, että Jumala todella käytti vuokranatajaa ja se oli minulle suurin vahvistus, että oikeaan suuntaan mennään. Jumala teki pikkutarkkaa ja käsittämättömän hienoa työtä sen eteen, että minä todella muuttaisin. Tämä kaikki puhui minulle sitä, että minun todella piti muuttaa.




Lisäksi elämääni järjesty ihmisiä jotka auttoivat minua rahallisesti. Ihan kaikki oli järjestyksessä! Mä en  tehny mitään asunnon eteen! En juuri mitään koko muuton eteen! Kaikki on vaan järjestyny! Ystäväni sai pakun muuttoon mukaan ja isäni kaveri lainasi toista pakua ja peräkärryä. Mun ei tarvinnu maksaa kummankaan pakun bensoja tai pyytää ystävää/ isääni mukaan muuttoon. He vaan tulivat! Ja tämän kaiken jälkeen mä todella muutin! Olisiko tästä muutosta voinut kieltäytyä? Ehkä olisi, mutta silloin minua todella olisi harmittanut. Sain sen rauhan ja se rauha on sydämessäni edelleen! Mä en tiedä miksi mä asun nyt paikkakunnalla josta en tunne ketään. Mä en tiedä miksi Jumala lähetti mut tänne. Mä en todellakaan tiedä, että mitä Isä on varannut mun elämään. Tiedän, että jossain vaiheessa olisin tänne muuttanut, mutta en todellakaan ajatellut, että se olisi näin pian. Tiedän, että tulen opiskelemaan hetken päästä pk seudulla ja siinä mielessä on mahtavaa päästä tutustumaan ympäristöön! Tiedän myös sen, että Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti! Hän on yliluonnollinen! Tämä kaikki on käsittämättömän upeaa! Isä on täydellinen ja Hänelle kuuluu täysin ja ainoastaan kunnia tästä asiasta! Olen niin käsittämättömän iloinen tästä! Olen niin käsittämättömän kiitollinen! Mitä tää vaati multa? Sen, että olin rohkea ja päätin kuunnella Jumalaa. Mä päätin luovuttaa ohjat korkeammalle voimalle ja se kannatti! 

Minä uskon, että se oli Jumala ja kaikki oli Jumalan ansiota! Sinä et välttämättä usko niin, mutta ei se haittaa :) Jokainen saa uskoa ihan mihin vaan! Minä uskon Jumalaani, joka minulle puhuu! 


- Eve

Yh ja pyh

Viime viikon perjantaina kävimme moikkaamassa endoa. Olin siinä käsityksessä, että kasvuhormonihoidot alkaisi tämän tai ensi kuukauden aikana. Olin henkisesti valmistautunut siihen, että alan pistämään Aadaa muutaman viikon sisällä. Lääkäri kertoi mulle kokeiden tuloksen, mutta se oli siinä. Kysyin, että milloin hoidot aloitetaan. Hän sanoi, että sillä ei ole mikään kiire, mutta ne tullaan aloittamaan. Olin ymmälläni. Olin todella ollut siinä käsityksessä, että hoidot aloitetaan heti tuloksien kuulemisen jälkeen. Olinhan saanut syskyllä jo pistoskoulutuksenkin. Toisaalta olin helpottunut, mutta samalla todella pettynyt. 




Tällä hetkellä tilanne on se, että muutimme viime sunnuntaina pk seudulle. ( tästä kerron lisää myöhemmin). Täällä hoidot siirtyy hieman isompaan sairaalaan ja aloitamme hoidot siellä. Hoitojen aloitukseen voi kuitenkin mennä aikaa. Se toki harmittaa, mutta kaikki aikanaan. Sen kuitenkin tiedän, että Aadalla hoidot tulee maksamaan vuodessa kelan maksukaton verran. Emme siis saa täyttä 100% korvausta kelalta. Tämän lääkäri kuitenkin tiesi kertoa. Hän selitti asian minulle ja kertoi, että miksi näin on. Enää en kyllä yhtään jaksa muistaa, että mistä se johtui. Hyvä minä! Jokatapauksessa hoitojen aloituksen jälkeen, se tulee maksamaan n. 700€ vuodessa. Se pitää maksaa aina vuoden alussa, kun hakee ekan satsin apteekista. En tiedä, että miten siitä rahallisesti selviää! Luotan kuitenkin, että kaikki järjestyy :) 

- Eve


Arvonnan voittaja

Arvonnan voittaja on nyt selvillä, paljon onnea millikja@gmail.com !

Laitan sinulle sähköpostia :) 

Teille joita ei arpaonni suosinut on -15% alennus voimassa vielä 21.2 saakka. Koodilla: hattarapilvi. Forever nostaa hintoja 1.3 eli nyt kannattaa olla nopea! 

*Verkkokauppaan ei saa erikseen kohtaa jossa voisi lisätä koodia, joten tilaukset tulisi laittaa suoraan Amylle sähköpostiin amy.albrecht@gmail.com, meilissä voi mainita koodin Hattarapilvi. 

*Jos sinulla on kysyttävää tuotteista, voit laittaa viestiä suoraan Amylle: amy.albrecht@gmail.com

Klikkaa itsesi tänne: http://myaloevera.fi/amynaloe/fi/shop

- Eve 


Ihana Forever * Sisältää arvonnan*

Muutama viikko sitten olin yhteyksissä tuttavani Amyn kanssa. Juttelimme Amyn kanssa ja hän kyseli, että haluaisinko kokeilla Foreverin tuotteita. Kiinnostuin heti. Alotimme yhteistyön Amy kanssa ja tästä syystä haluan kertoa teille mikä tämä Forever oikein on.

"Forever toimii yli 150 maassa ja on maailman suurin Aloe vera -tuotteiden viljelijä, valmistaja ja jakelija. Foreverin kaikki tuotteet perustuvat yrityksen omilla viljelmillä ekologisesti viljeltyyn Aloe veraan. Omien viljelmien ansiosta Forever voi valvoa koko tuotantoprosessia aina taimesta valmiiksi tuotteeksi asti, ja näin se pystyy takaamaan parhaan mahdollisen laadun. Ihmiset haluavat ottaa vastuuta omasta terveydestään, ja yhä useammat ovat kiinnostuneita luonnollisista ja etenkin ekologisista vaihtoehdoista. "

Kun kuulin sanan Aloe vera, minun mielenkiintoni heräsi. Amy kertoi tuotteista ja kuuntelin korvat höröllään. Erityisesti minulle jäi mieleen Aloe Vera Gel. Amy kertoi, etä se Foreverin yksi suosituimmista tuotteista ympäri maailmaa. Se sisältää Foreverin omilla ekologisilla viljelmillä kasvatettua tuorepuristettua ja stabiloitua Aloe veraa. Amylla itsellä on kokemusta tuotteesta ja hän kertoi tuotteesta minulle näillä sanoilla:

 "Mulla on aina ollut herkkä vatsa ja tottunut siihen, että aina kun syön jotain, tulee vatsa kipeeksi. Kun kuulin juomasta ja että monet ovat saaneet apua samantyylisiin vaivoihin, halusin kokeilla ja sille tielle jäin. Muistan edelleen ensimmäisen aamun kun söin aamupalaa eikä vatsa tullutkaan kipeeksi sen jälkeen!"

Itsellä on todella paljon vastavaivoja ja tuote tuotetta haluan vielä joku päivä kokeilla. Nyt kuitenkin halusin kokeilla jotain muuta. Sain testattavaksi Sonya Aloe Deep Moisturizing Cream voide koostuu joukosta ainesosia, jotka sekä kosteuttavat että sitovat kosteutta. Luonnonmukaisesti viljellyn Aloe veran, jolla on erinomaisia ihoa hoitavia ominaisuuksia, lisäksi voide sisältää macadamiapähkinä- ja auringonkukansiemenöljyä, kosteutta sitovaa sorbitolia ja hyaluronihappoa. Tämän lisäksi voiteessa on pehmentävää Lauryl Lactatea sekä arginiini-aminohappoa. Suojaaviin aineisiin kuuluvat myös keramidit, jotka auttavat ylläpitämään ihon luonnollista suojakerrosta. Kaikki nämä ainesosat vaikuttavat yhdessä, jotta iho pysyisi raikkaana ja säilyttäisi sen nuorekkaan hehkun. Sonya Aloe Deep Moisturizing Cream on hyvä yövoide kaikille ihotyypeille ja se toimii myös hyvin päivävoiteena kuivalle ja normaalille iholle. Ei sisällä parabeeneja tai mineraaliöljyjä. Voide ei kuitenkaan sopinut minulle, herkän ihoni takia. Tämä oli toisaalta hyvä, koska pääsin kokeilemaan 90 päivän asiakastyytyväisyystakuuta. Se todella toimi, juuri niinkuin heidän nettisivunsa lupaavat. Takuu tarkoittaa siis sitä, että tuotetta saa rauhassa testata 90 päivän ajan ja jos se ei jostain syystä sovi sinulle tai et ole tyytyväinen, sen voi palauttaa ja saa rahat takaisin - vaikka tuote olisi käytetty loppuunkin. Mielestäni tämä on todella järkevää ja kertoo yrityksestä sen, että he todella seisovat sanojensa takana.

Koska tuote ei sopinut minulle niin Amy etsi minulle vastaavan tuotteen. Sain testattavaksi samasta sarjasta eli Sonya-sarjan Aloe Balancing Cream on Aloe vera -pohjaisen kasvovoiteen. Forever lupaa, että kasvovoide tekee ihosta kiinteän, kimmoisan ja samettisen pehmeän. Voide sisältää myös mm. supistavaa valkoista teetä, antioksidantti E-vitamiinia ja ihoa hoitavaa sitruuna-uutetta. 

Kiinnostuitko? Käy tutustumassa Amyn nettisivuihin TÄÄLTÄ.



Voide tuoksuu todella hyvälle ja sitä on miellyttävä levittää iholle. Voide on hieman öljymäinen, mitä pelkäsin aluksi. Ajattelin, että se ei imeydy kasvoille ollenkaan. Ensi vaikutelma oli siis todella epäilyttävä, mutta onneksi pelkäsin turhaan. Voide imeytyi nopeasti kasvoihin ja tekee todella ihosta pehmeän. Kovat pakkaset ovat tehneet ihostani todella kuivan. Meikkaaminen ei auta ollenkaan, pahentaa asiaa.

Sonya-sarjan Aloe Balancing Cream on Aloe vera on kuitenkin auttanut minua paljon. On ihanaa levittää meikkivoidetta, kun se jopa levittyy, eikä tee ihostani vielä kuivemman näköistä.

Voiteen ulkokuori on mielestäni myös todella kaunis. On miellyttävää käyttää tuotetta joka tuoksuu hyvälle, mutta myös näyttää ulkoapäin kauniille. Erityisesti pidin tuosta pienestä lusikasta, joka tuli tuotteen mukana.



Minulla on myös ihana tilaisuus hemmotella teitä lukijoita. Saan järjestää yhdessä Amyn kanssa arvonnan. Arvonnan jossa arvotn yhdelle onnekkaalle 30€ lahjakortti Amyn verkkokauppaan.




*Kerro mitä tuotetta juuri sinä haluaisit kokeilla? Löydät tuotteet: http://myaloevera.fi/amynaloe/fi/shop

Kerro tuote kommentti boxissa. Laita mukaan myös sähköpostiosoite. 

*Arvontaan on aikaa osallistua 14.2 saakka.


HUOM!

*Kaikille lukijoille on voimassa myös -15% alennus, verkkokauppaan. Koodilla: Hattarapilvi.
Alennus on voimassa 15.2 saakka.

*Verkkokauppaan ei saa erikseen kohtaa jossa voisi lisätä koodia, joten tilaukset tulisi laittaa suoraan Amylle sähköpostiin amy.albrecht@gmail.com, meilissä voi mainita koodin Hattarapilvi.

*Jos sinulla on kysyttävää tuotteista, voit laittaa viestiä suoraan Amylle: amy.albrecht@gmail.com


Amy haluaa vielä vinkata teille Kuukauden tuotteesta. Kuukauden tuote on  Sonya Skin Care Collection. Mukana tulee myös tuo mainitsemani balancing creme - aivan ihana kokonaisvaltainen setti kasvojen hoitoon. Ja lisäksi kylkiäisenä vielä tässä kuussa upouusi Beauty-lehden ensimmäinen numero!


Onko sinulla muuten kokemusta Foreverin tuotteista? 
Oletko kokeillut tuotteita? 
Mitä mieltä olit? 



*yhteistyössä mukana Independent Forever Business Owner Amy Albrecht

TÄÄLTÄ pääset vielä Foreverin virallisille sivuille. 


-Eve

Se on ihan ovella

Ensi viikolla pitäisi selvitä vihdoin ja viimein kasvuhormonikokeiden tulos. Tulosten kuuleminen tarkoittaa sitä, että kohta neiti alkaa saamaan kasvuhormoneita. Ellei lääkäri nyt päättäisi toisin, mutta olen yrittänyt parhaani mukaan valmistautua siihen, että pian alan pistämään Aadaa piikillä. Olen kokoajan tiennyt, että se päivä koittaa. Olen yrittänyt sulkea sen pois mielestäni, jotenkin se on tuntunut todella kaukaiselle asialle. Nyt se on kuitenkin ihan ovella! Hurjaa! Välillä sen vain unohtaa, että elän erityislapsen kanssa. 



Muistan kuinka kipuilin vuosi sitten tämän asian kanssa. Päätin mielessäni, että en aloita kokeita yksin. Tein mielessäni päätöksen, että aloitan pistämisen yhdessä miehen kanssa. Ajattelin, että en selviä siitä yksin. Ajattelin, että tarvitsen siihen hetkeen tukea ja no... Toisen henkilön joka pitäisi Aadaa paikallaan. Jälleen saan todeta, että elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan. Tämä on ollut kauhistus minulle ja en todellakaan tiedä miten ensimmäiset pistokset sujuu. Vaikka ammattini puolesta olenkin pistänyt monta kertaa, mutta oma lapsi on jotenkin täysin eri asia. Onneksi pikki on pieni ja sen ei pitäisi sattua kovin paljoa. Eniten kuitenkin pelottaa se, että miten Aada reagoi? Tottakai aion selittää Aadalle, että mitä teen ja miksi. Tiedän kuitenkin sen, että aluksi Aada ei ymmärrä sitä miksi "kiusaan" häntä piikillä. Siihen kuluu aikaa, ennenkuin Aada ymmärtää, että miksi joudun pistäään häntä. Lapsen on hyvä kokea joskus pettymyksiä ja tämä on Aadan elämässä yksi pettymys. En tiedä miten onnistun pitämään Aadan paikallaan. Neiti on niin herkkä kaikkia piikkejä, sairaaloita, lääkäreitä ja neuvolan tätejä kohtaan. Ääh! Inhottaa olla tässä tilanteessa! En tykkää yhtään! Kysymyksiä on paljon ja jotenkin huomaan, että teen tästä päässäni todella suuren asian. Eihän se edes ole suuri asia. Yksi piikki iltaisin ja se siitä. Miksi se tuntuu näin suurelle asialle? Mitä jos Aada alkaa pelkäämään joka ilta minua, koska joudun pistämään häntä? Mitä jos tuo piikityksen aloittamisen aiheuttaakin hallaa minun ja tyttäreni välille? Voiko se aiheuttaa hallaa? Miksi tämä yhtäkkiä tuntuu näin suurelle asialle? 



Meillä on ollut niin mukavaa arkea pitkän aikaa. Tuntuu pahalle tuoda siihen arkeen mukaan piikki. Piikki joka pitää pistää iltaisin. Pikki joka pitää ottaa puolta tuntia ennen pistämistä huoneen lämpöön ja muistaa laittaa jääkaappiin myös takaisin. Piikki josta pitää tehdä yksi rutiini. Se tuo lisää työtä tähän arkeen. Lisäksi pitää muistaa tilata piikkejä ja hakea kasvuhormoni apteekista.

Kauhea sana tuo piikki. Ehkä kasvuhormonikynä olisi parempi sana. 




Tunteitahan nämä vain ovat. Saa nähdä miten kaikki onnistuu! Tällä hetkellä mielessä on paljon kysymyksiä, mutta saan vastaukset varmasti hetken päästä. Toivottavasti hormonin aloitus onnistuu hyvin ja Aada suhtautuu hyvin.


* Kuvaushetki toteutettu ruokailun yhteydessä. Aadan naama ihan ruoassa. Joskus näin, heh!


-Eve

En aio päästää irti

Synnyin uskovaiseen perheeseen. Perheeseen jossa Jumalasta puhuttiin. Perheeseen jossa luettiin raamattua ja rukoiltiin tärkeiden asioiden puolesta. Perheeseen jossa oli tavallista lukea ruokarukous. Perheeseen jossa käyttiin helluntaiseurakunnassa kuuntelemassa Jumalan sanaa. Seurakunnassa joka tuntui kodille. Seurakunta jossa kävin joka lauantai kohtaamassa muita nuoria ja kerran kuukaudessa vanhempani halusivat minut myös ehtoolliskokoukseen. Perheessäni ei pakotettu uskomaan Jumalaan. Äitini ja isäni olivat viisaita ja antoivat meidän jokaisen lapsen päättää itse. Minä tein päätökseni 12 vuotiaana, kun koin ensimmäisen kerran Pyhän Hengen. Itkin todella puhdistavaa itkua eräällä nuortenleirillä. Täytyin todella voimakkaasti rakkaudella. Se hetki oli ikimuistoinen. Se hetki oli ainutlaatuinen. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, koska se vaan oli niin käsittämättömän ihana hetki. Se oli erilaista ja se hyvä olo kantoi pitkälle saakka. Silloin Jumala puhui minulle ensinmäisen kerran siitä, että Hän todella on ja huolehtii minusta. Se oli ihmeellistä. Hieman sen jälkeen sanoin myös upotuskasteelle kyllä. Jumalan käteen tarttuminen oli elämäni paras päätös ja se päätös on kantanut. Vieläkään en ole irrottanut otettani tuosta kädestä, vaikka vaikeuksia on ollut.

Joka kerta kun elämääni on tullut ongelmakohtia olen turvautunut Jumalaan. Koskaan en ole katkeroitunut niistä koettelemuksista joita elämääni on siunaantunut. Ajattelen, että ilman niitä en olisi tässä ja nyt. Miksi en ole katkeroitunut Jumalalle? Miksi katkeroituisin? Hän on toki sallinut niitä kipukohtia elämääni, mutta niistä on selvitty. Isä on kantanut minua jokaisessa ongelmassa. Tiedän, että Hänen kanssa selviän ihan mistä vaan. Koskaan en ole sanonut Jumalalle, että en jaksa enää, koska olen aina tiennyt, että yhdessä Jumalan kanssa minä jaksan mitä vaan.



Jokainen meistä tekee virheitä elämässä. Minä olen tehnyt virheitä. En sano, että minun ja entisen aviomieheni liitto oli virhe, mutta aloin seurustelemaan Aadan isä kanssa niin, että pidin oman pääni enkä kuunnellut Jumalaa. Meidän liitto olisi voinut onnistua ja olisin nyt osa ehjää perhettä. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska toinen osapuoli ei halunnut minua enää. Jumala kun on antanut jokaiselle meille oman tahdon. Ne 3 vuotta ovat nyt historiaa ja nyt minun elämässä on tapahtunut paljon enemmän. Ilman avioeroa en olisi oppinut itsestäni näin paljoa ja ilman sitä en olisi koskaan turvautunut Jumalaan näin suuresti mitä nyt. Nyt tiedän, että Jumala pitää ja tulee aina pitämään minusta huolen. Nyt tiedän, että Jumala ei koskaan jää velkaa vaan korvaa ne elämäni kipukohdat. Enää en halua tehdä omia päätöksiä vaan anon kaikkivaltiaalta Isältä viisautta. Enää en halua päättää elämästäni itse, koska haluan turvata Häneen. Jonkun mielestä saatan olla hölmö, kun ajattelen näin. Sitten olen. Mielestäni kuitenkaan kenellekään sellaisella joka ei ole kokenut Jumalan rakkautta ja sitä mieletöntä yliluonnollista voimaa minkä Jumalalta saa, ei voi arvostella minun elämääni.



Haluan sanoa sinulle, kokeile! Tiedän, että se on elämäsi paras päätös! Se oli minun elämäni paras päätös! Uskon, että et kadu! Tiedän, että sinun elämässäsi on kivuliaita asioita. Luovuta, päästä irti ja anna Jumalan tehdä se työ puolestasi! Tiedätkö, tämä rauha mikä minun sisimmässäni asuu on mahtava! Tämä rauha ei ole yksin minun vaan haluan jakaa sitä myös sinulle. Haluan antaa tätä rauhaa myös sinulle! Mitä se vaatii? Anna elämäsi Jumalan käsiin, koska juuri sinun syntiesi tähden Jeesus kuoli ristillä. Hän olisi voinut kieltäytyä ja sanoa Jumalalle, että ei tee sitä. Hän kuitenkin teki sen! Juuri sinun ja minun takia! Hän rakasti meitä jo silloin ja tulee aina rakastamaan sekä olemaan meidän puolustajamme! Hän tarjoaa sinulle iankaikkisen elämän, kun otat Häntä kädestä kiinni.

Minä iloitsen joka päivä, mutta elämässäni on synkkiäkin päiviä, ne kuuluvat elämään. Minulla on suuri halu keskustella Jumalan kanssa. Minä elän Jumalalle. Millaisia päiväni sitten ovat? Minä kuuntelen ylistysmusiikkia, rukoilen ääneen ja tanssin. Minä hoen Aadan kanssa kilpaa halleluujaata ja me rukoilemme yhdessä. Minä rakastan lastani ja siunaan häntä jokainen päivä. Jos meidän elämään tulee vaikeuksia niin me kohtaamme ne yhdessä Jumalan kanssa. En ole yksin, koskaan. Vaikka kaikki muut hylkäisivät minut, on yksi joka pysyy! Hän yksin täyttää minut Hänen rakkaudellaan! Minä nautin elämästäni tänään! Minä todella nautin siitä mitä Jumala on tehnyt elämässäni! Kiitos Jeesus! Sinä olet todellinen!


-Eve