Aada täytti 2 !

Aada täytti 4.12 vuosia. Nyt minun pieni prinsessani on 2 vuotta vanha. Miettikää miten tämä aika juoksee? Ihan hetki sitten odotin tuota pientä taistelijaani ja pelkäsin. Nyt olen saanut elää Aadan kanssa 2 vuotta ja iloita jokainen päivä hänen hymystään. Rakastan tuota tyttöä niin mielettömän paljon.

Tänä vuonna en kuitenkaan odottanut juhlia yhtä innokkaasti, kuin viime vuonna. Inhosin ajatustakin synttärien järjestämistä. Jätin järjestelyt viime tinkaan, mutta onneksi juhlista tuli ihan söpöt ja tottakai vaaleanpunaiset. Sain ystävältäni bombom palloja, tylliä, serpentiiniä ja pinkkiä nauhaa. Löysin Minimanista ilmapalloja ja s-marketista lautaset sekä mukit juhliin. Edelliseltä vuodelta jemmaan oli jäänyt myös söpöt pillit ja muutama pinkki muki. Sain ystävältäni apua leipomisessa ja siivoamisessa. En voisi olla kiitollisempi ystävilleni.

Viime vuonna syntymäpäivien budjetti oli n.150e. Tänä vuonna syntymäpäivien budjetiksi
 tuli n. 60e. Olen todella kiitollinen jokaiselle joka tarjosi apua. 

Kiitos Roosa, Miila, Joni, Elina, Waltteri ja Petriina ! 
Onneksi minulla on teidät!



Ystäväni lainasi tulostinta ja väsättiin olohuoneen seinälle numero 2, Aadan viime vuodesta.






Aadan mekko on ostettu vuosi sitten ebaysta. Mekon hinta oli alle 10e. Minun mekko on ostettu kirpputorilta. Mekon hinnaksi tuli 8e.






Sain syntymäpäiville suloisen prinsessakakun Caffitellasta. Kakun täytteinä oli vaniljaa sekä mansikkaa. Kakussa oli paksu sokerimassa päällinen eli kakku oli todella makeaa. Isoa palaa ei jaksanut kerralla syödä, mutta maukasta oli. Kakku oli myös tehty todella taitavasti, etenkin kruunu. Kruunu oli todella kaunis ja toi mukavaa särmää kakkuun. Kakun samanlainen teema jatkui suloisissa suklaa tryffelileivoksissa.






Leivokset oli tehty todella kauniisti. Leivokset olivat mukavan pirteän makuisia, koska välissä oli jotain appelsiinin makuista hilloa. Näitä sekä kakkua jäi vielä muutama pala pakkaseen. Omnomnom!



Synttärit järjestettiin lauantaina 5.12 sekä sunnuntaina 6.12. Vieraita oli yhteensä 25. Kiitos jokaiselle joka pääsi tulemaan! Tänäkin vuonna jouduin pettymään siihen, että muutama ilmoitti edellisenä ja samana päivänä, että ei pääse tulemaan. Siksi herkkuja jäi todella paljon yli. Tämä harmittaa varmasti joka vuosi, koska ei ole kiva varata syötävää jokaiselle tulijalle aivan turhaan.

Mitä sitten tuli lahjaksi?

Tänä vuonna pyysin lahjakortteja vaatekauppaan ja saimme niitä 4kpl. Lisäksi Aada sai kuvan muumi helistimet, muovailuvahaa, leikki rummun, Kånken Fjallraven- repun, pehmolelun, dubloja, palapelin sekä villasukat.

Lisäksi myös tämän:



Tämä oli ilmeisesti paras lahja, koska neiti leikkii tällä taukoamatta. Keittiöleikit siis kiinnostaa! Kiitos kummitäti!

* Yhteystyössä mukana Caffitella


-Eve

16 kommenttia

  1. onpa kauniin näköistä :) ja aivan ihana tuo kakkosen muotonen kuvakollaasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitoos! Aada kiittää myös! Tuo kakkonen on kyllä ihana, onneksi sain sen tekoon apua :)

      Poista
  2. Oi ihanan näköiset juhlat ja herkut! 😊

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat mekot ja juhlat muutenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Kiitos! Ihanaa oli toisaalta olla prinsessana Aadan kanssa! Niin harvoin saa pukea mekon päälle ;)

      Poista
  4. Onnea! Ihanan näköistä ja herkullisen näköiset tarjottavat. Oletko leikannut hiukset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuu :) siitä ilmestyy postaus pian ;) oli pakko! Heh!

      Poista
  5. Upeat koristelut ja tarjottavat olet saanut hoidettua! Wau, eivät kalpene kyllä yhtään sellaisille synttäreille joita on hiki päässä etukäteen suunniteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Ihmeellisesti kaikki vaan järjestyi <3

      Poista
  6. Onnea 2-vuotiaalle! Hyvältä näyttivät juhlat :)

    Onko sinun vanhemmat minkä verran apunasi? Ajattelin että kun olet yksin Adan kanssa niin varmasti apu tulisi tarpeeseen välillä :)

    Hyvää Joulua teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempani asuvat kahden tunnin ajomatkan päässä tällä hetkellä ja käyvät töissä. Mutta ovat apuna kyllä etenkin, kun käyn tampereella :)

      Ihanaa joulua myös teille!

      Poista
  7. Kauniit juhlat, olet todellakin nähnyt vaivaa koristelujen eteen.
    Meilläkin jäi syntymäpäivä järjestelyt viime tinkaan tällä kertaa,mutta eiköhän nuo muutamat luottoreseptit pelasta tämänkin juhlan.
    Onnekseni nykyään löytää ihan prismastakin kivat koristeet ja erikoistarvikkeet eikä tarvi aina tilata jostain.
    Nim.merk. Matti myöhäinen,joka tajusi että sunnuntain juhliin on hankkimatta servetit,koristeet,leivontaan tarvittavat värit ja sokerimassat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos :) ihanaa! Ihmeen kauniita koristeita löytää ihan tavallisistakin kauppoista! Onneksi :)

      Poista

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!