Aina ei voi räjähtää, vaikka mieli tekisi

Muutama viikko sitten luin jonkun artikkelin, jonka mukaan yksinhuoltajuus on asenteesta kiinni. Siinä väitettiin, että he jotka ovat omasta valinnastaan yksinhuoltajia niin heille yh:n arki on helpompaa. Heille joille se ei ollut omavalinta, niinkuin esim. meidän tilanteessa se on vaikeampaa, koska tähän on oikeasti pitänyt asennointua ihan eri tavalla. 

Olen kuitenkin todella kiitollinen, että koen tätä juuri nyt. Tämä on vahvistanut minua kokoajan enemmän ja enemmän. Olen kasvanut todella paljon ihmisenä, naisena ja etenkin vanhempana. Tai no ennen kuin, joku anonyymi tulee viilaamaan pilkkua, sanotaan, että olen lähivanhempi eli en virallinen yksinhuoltaja, mutta arki käy joka tapauksessa täysin yksinhuoltajuudesta. Ihmisen jolla on rinnalla toinen puolisko, on vaikea ymmärtää meitä, jotka koemme kaiken yksin.

Mikä tästä "yksinhuoltajuudesta" tekee sitten haastavaa. Toisaalta minulla ei ole paljoa kokemusta siitä, mille tuntuu kun joku toinen ottaa Aadasta vastuun. Koen, että olen kantanut ja huolehtinut Aadasta täysin yksin raskausajasta lähtien. En siis oikein osaa ajatella, että millaista tämä kaikki olisi jakaa jonkun kanssa joka ottaisi Aadasta myös täyden vastuun.

Meidän arjessa minä vastaan kaikesta. Aamulla meillä ei soi herätyskello vaan Aada herättää meidät. Joskus kello on viisi ja joskus kahdeksan. Meidän aamut ovat varhaisia. Nousen juuri silloin, kun Aadakin. Ei puhettakaan, että joku heräisi puolestani laittamaan aamupalaa. Ei puhettakaan myöhäisistä aamuista. Joka aamu päivät alkavat yhtä aikaisin. Jos Aada nukkuu yönsä huonosti, minä valvon hänen kanssa ja nielen kiukkuni. Minä nukutan lapseni ja silloin mielikuvitus on tervetullutta. Miten saan suljettua ärtymykseni pois ja keskityttyä lapseni lempeään nukutukseen. Miten saan pidettyä mölyni mahassa vaikka minun tekisi mieli räjähtää. Se on välillä todella työlästä. Faktahan on se, että minä en voi jatkaa uniani vaan Aada on numero 1 ja minä tulen vasta sen jälkeen. Pakkohan se on uhrata omat yöunet Aadan puolesta. Minähän olen Aadan ainoa lohtu ja turva. 



Aamulla huolehdin Aadalle lääkkeen ja aamupalan. Huolehdin myös vaipan vaihdon ja puhtaat vaatteet. Jos vaatteet ovat loppu, on pestävä uusia ja pyykitkin on narulta viikattava. Minun pitää tarkoin miettiä, että milloin pystyn käymään suihkussa. Haluanko uhrata 1,5 h päiväuni ajan omaan nukkumiseen, suihkussa käymiseen, kotitöihin vai haluanko syödä päivän ainoan lämpimän aterian yksin.

Joskus blogissani on tullut mäkätystä siitä, kuinka en syö Aadan kanssa samaan aikaan. Kyllä minä syön, mutta en joka ateriaa. Minä nautin syödä yhden aterian yksin ja rauhassa. Aadan kanssa ruokaillessa ateria on kylmää ja sitä joutuu käyttää useaan kertaan mikrossa. Kyllä olen varmasti monen mielestä todella itsekäs kun päätän syödä päiväruoan päikkäreiden aikaan, mutta sitten olen.

Jääkaappi on meillä ongelma kohta. En minä jaksa pitää kirjaa sen sisällöstä, enkä muista. Kamalinta on jos esim. Maito tai wc paperi päättää loppua illalla. Siinä vaiheessa Aada puetaan, vaunuihin ja eikun menoksi. Kaikkea ei aina muista, koska on niin monta muutakin asiaa muistettavana. Minä puen itseni ja Aadan ja me kävelemme kauppaan ja tulemme takaisin kotiin. Kerran eräs nainen tuli mäkättämään minulle, koska olen klo 21 kaupassa pienen lapsen kanssa. Hänen mielestä Aadan pitäisi olla jo nukkumassa. Teki mieli huutaa hänelle pää punaisena, että " joillain, kun ei ole sitä toista puoliskoa jolle jättää lapsi, kun tulee pakottava tarve päästä kauppaan". 



Inhottavinta yksinhuoltajuudessa on se, että jos meistä jompikumpi sairastuu. Jos tarvitaan lääkettä, me mennään yhdessä apteekkiin. Jos pitää mennä lääkäriin, me mennään sinne yhdessä. Me olemme parvivaljakko. Oli päivä millainen tahansa, me menemme joka paikkaan kahdestaan. Satoi tai paistoi.

Olen ainoa, joka huolehtii pyykit, tiskit, imuroinnin, puhtaat lakanat, roskien viennin, laskujen maksun, sairaalakäynnit ja Aadan sekä itseni hyvinvoinnin. Olen ainoa joka tukee Aadan kehittymistä. Olen ainoa joka lukee Aadalle kirjoja, opettaa palapelin kokoamista, näyttää miten palloa heitetään ja miten istutaan potalla. Olen ainoa joka puhaltaa mustelmat pois, hassuttelee, juttelee ja joka antaa hellyyttä sekä rakkautta arjen keskellä. Arjen täyttää tuhat ja yksi asiaa. Ei ole mitään asiaa jonka voisin vierittää toisen niskoille. Minulle luksusta olisi se, että joku toinen ottaisi samalla tavalla vastuuta tästä arjesta.  Minulle luksusta olisi myös se, että pääsisin hetkeksi pienelle kävelylenkille, vetämään henkeä. Mikään näistä ei onnistu ellen itse huolehdi Aadalle hoitajaa, ellen itse sovi aikatauluista, sekin on raskasta. On raskasta, kun omaa-aikaa ei ole. On raskasta kun omasta tilasta ei ole tietoakaan. on raskasta, kun en voi viedä edes roskia ulos, ilman hoitajaa. On raskasta selvitä arjesta ihan yksin. On raskasta suunnitella lapselle hoitaja. On raskasta ottaa puhelin käteen, neuvotella ja sopia aikatauluista. On raskasta jos hoitaja peruu viime metreillä. On raskasta järjestää toinen hoitaja. On raskasta jättää lapsi hoitajalle ja luottaa, että lapsi on hyvissä käsissä. On raskasta olla lapsesta erossa, koska hän on sinulle kaikki kaikessa. On raskasta viettää omaa- aikaa vaikka tarvitsee sitä, koska joka hetki ajatukset ajautuvat omaan lapseen. Minä ihmettelen niitä äitejä joka jaksavat yksin monen lapsen kanssa, minulle tämä on jo tarpeeksi raskasta.  

Illat on kuitenkin pahimpia. Juuri ennen nukkumaan menoa ajatuksissa alkaa pyöriä tuhat ja yksi asiaa. " Muistinhan varmasti tarkistuttaa nyt sen lastenhoitotuen, että saan rahaa. Laitoinkohan ne pyykit kuivumaan. Onkohan se makaronilaatikko vieläkin huoneen lämmössä. Ääh huomiselle ei ole mitään ruokaa, pakko lähtee aamulla kauppaan, toivottavasti ei sada vettä." Jos joku asia muistuu mieleen, on pakko nousta sängystä ja tehdä se, ennnenkuin saa mieleen rauhan ja voi alkaa nukkumaan.

Yksinhuoltajuuden suurin haitta puoli on varmaan kuitenkin ongelmien yksin kohtaaminen. Jos tulee ongelmia, ajattelen niitä yksin ja ratkon ne yksin. On haastavaa kohdata ongelmat yksin ja ratkoa ne yksin. Aadan oireyhtymään liittyvät sairaalakäynnit on raskaita. Ei ole helppoa tukea itkevää lasta, kun itsekkin on herkässä tilassa. Ei ole helppoa rampata sairaalassa, kun lapsi aloittaa heti pääovella itkemisen ja lopettaa vasta kilometrin päässä sairaalasta. Ei ole helppoa, kun lapsen ainoa tuki ja turva olen minä.
 



On kuitenkin mahtavaa, että minun rakkaus vain kasvaa Aadaa kohtaan päivä päivältä ja se rakkaus kantaa läpi harmaan kiven. Sen rakkauden avulla pystyn pitämään mölyt mahassa vaikka välillä tekisi mieli räjähtää. Sen rakkauden avulla, minä jaksan. Aadaa en ole katunut päivääkään vaikka Aadan isän kanssa liitto särkyikin. Tähän väliin haluan sanoa sen kliseisen lauseen. Aada on parasta mitä minulle on tapahtunut, oikeasti.

On myös mahtavaa, että minulla on mahdollisuus viedä Aadaa hoitoon joka tiistai luterilaisen kirkon lapsiparkkiin pariksi tunniksi. Siellä Aada saa leikkiä muitten lasten kanssa. Lisäksi saan hoitoapua kotiini ja pääsen viettämään myös omaa- aikaa. On hienoa, että Jyväskylän kaupunki haluaa ennalta ehkäistä vanhempien väsymystä ja tarjoaa näin apua. Hoitoapu ei huolehdi ainoastaan Aadasta vaan haluaa auttaa minua myös kotitöissäni. Hoitoapu on minulle tällä hetkellä todella tervetullutta! Tiedän, että muutaman kuukauden päästä en välttämättä saa enää hoitoapua, mutta tällähetkellä tämä on mahtavaa. Toivon, että myös muut esim. Jyväskylässä asuvat äidit osaisivat ottaa tuon hoitoavun vastaan. Tärkeintä on, että lapsella on hyvin voiva äiti/isä, ottakaa apu ajoissa vastaan! Ei ole heikkoutta myöntää olevansa väsymys, apu on aina tervetullutta!


-Eve

15 kommenttia

  1. Olet todella reipas äiti! :) ihan tippa tuli linssiin kun luin tätä. Mun mies tekee usein pitkää päivää töissä ja joutuu matkustelemaankin usein työn takia. Niiden "yksinhuoltajapäivien" jälkeen sitä osaa arvostaa todella sitä että ei tarvitse yksin huolehtia kaikesta. Joten en voi sanoa että "ymmärtäisin" tilannettasi, mutta tavallaan ymmärrän kun aina väliaikaisesti sukellan siihen että kellon ympäri huolehdin yksin lapsesta (nyt 1v 10kk, meillä oli aikoinaan tosi lähekäin lasketut ajat, oon seurannu blogiasi ihan raskauden alusta asti :) ) Haluan toivottaa sulle ihan hirmuisesti jaksamista, ei tarvitse olla täydellinen ollakseen juuri täydellinen äiti omalle lapselleen. Sä kuulostat ihanalta äidiltä, hermojen kiristymistä tapahtuu tääläkin päivittäin ja uskon että se on normaalia uhmistaaperon kanssa 😄

    VastaaPoista
  2. Kannattaa miettiä miten saisitte arjen toimimaan mahdollisemman kivuttomaksi,itselläni on esim.jääkaapin ovessa jatkuvasti lappu mihin kirjaan heti jos vaikka margariini lopussa tai vessapaperia pari rullaa,pakkasessa on aina jotain vararuokaa eli harvoin tulee tilanne että pakko lähteä kauppaan😊Tällä hetkellä olen onnellisesti parisuhteessa ja osaa kyllä arvostaa sitä toista paljon kun itsekkin olin aiemmin 2:n lapsen yh-äiti😊Tuo kotipalvelu on Jyväskylässä hyvä juttu,mutta siinäkin on tuloraja ja esim.meillä riittää että mies on töissä niin menee se raja yli ja tulee sen verran kalliiksi tilata palvelu..meilläkin tukiverkosto onneton ja neuvolasta tuota palvelua aina tarjottu,mutta onneksi meitä on kaksi ja lapset kasvaa niin elämäkin helpottuu😊Rakkautta toivon sullekkin,siihen asti muista olla itsellesi armollinen,ei äitikään aina jaksa eikä tarviikkaan❤️

    VastaaPoista
  3. Tippa tuli linssiin tätä lukiessa en ole yksin huoltaja mutta meillä on hyvin perinteinen roolijako perheessä mies käy töissä hoitaa laskut ja remppaa minä hoidan lapset ja kodin ja ruuan hommaamiset..En edes väitä tietäväni mitä sinun arkesi on mutta hyvin paljon samaistuin tekstiisi...Lapset 6v ja 9kk esikoinen on erityislapsi joten sitäkin kautta samaistun sinuun..Ei voi muuta kuin toivottaa jaksamisia ja paljon ilon hetkiä!♡

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa, kun joku osaa kirjoittaa näin ra'an tekstin yksinhuoltajan arjesta. Se ei ole helppoa. Yhdyn tuohon artikkeliin täysin. On helpompaa asennoitua yh:n arkeen, kun sen on tienny raskausajasta lähtien, mutta sitten kun jääkin yksin muksun kanssa ja toinen lähtee ja löytää heti toisen muijan. Muksun isä keskittyy vaan muijaan ja omaan parisuhteeseen. Heidän menot menee lapsen edelle. Vähät välittää lapsestaan. Elatusmaksut ei tuu ajallaan ja, kun lapsi käy hoidossa isällään niin tämä uusi muijahan lasta hoitaa. Isällä ja lapsella ei vieläkään minkäänlaista suhdetta. Isän on helppo hommata uusi muija ja rakentaa elämää hänen kanssa. Minä en jaksa edes keskittyä treffeillä käymisiin, koska tämä arki vie kaikki voimani.

    VastaaPoista
  5. <3 oot selviytyjä! Tsemppiä teille sinne!

    VastaaPoista
  6. Täällä myös eronnut lähivanhempi, joka kokee olleensa yh jo paljon ennen eroakin. Kaikki vastuu kaatui jo ennen eroa vain minun harteilleni. Miehen oli helppoa keskittyä omiin tarpeisiinsa, mutta minä huolehdin että lapsilla on hyvä olla. Rankkaa tämä todella on. Just se kun ei koskaan saa romahtaa. Mutta olet vahva nainen, kuten minäkin. Ja me selvitään. Valoisaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  7. Kirjoitit aluksi, ettei voi tietää millaista on, ellei ole itse yh. Ei niin, esim minä (kahden vanhemman perheenä), en voi pohjimmiltaan sitä tietää. Mutta miten älyttömän kuvaavasti osasit raottaa sitä, sinä olet niin hyvä kirjottamaan! Toki itse asia on postauksissasi aina se mielenkiintoisin, mutta blogiasi lukiessa aina välillä tulee mieleen että kumpa itsekin olisin kirjallisesti noin lahjakas. ;) Tämä teksti valotti paljon yh-arkea, joita ei tule edes ajatelleeksi. Sinä kannat isoa roolia, vieläpä niin hienosti. Äiti saa väsyä, ei äiti ole mikään superihminen. Jyväskylässä on kyllä hyvä tilanne, ei kaikkialla todellakaan ole mahdollista tuollaiseen tukiverkkoon julkiselta puolelta. Pisteet sinne! Mahdottomasti voimia arkeenne! :)

    VastaaPoista
  8. Todella hyvin kirjoitettu postaus! Olet ihan mahtava ja rakastava äiti, tekisi mieli halata sinua ♡ Niin kauniit kuvat! Voimia arkeen!

    VastaaPoista
  9. Tiedän tunteesi. Voimia <3 t. 4:n pienen lapsen yh-äiti

    VastaaPoista
  10. Olet varmasti kokemuksesi kanssa ihan oikeassa.
    On kuitenkin hyvä muistaa, ettei parisuhteessakaan lasta ole kasvattamassa "kaksi sinua".
    Eteen tulee siis ratkottavia ongelmia, joita ei yhden aikuisen taloudessa tarvitse miettiä. Kukaan ei esimerkiksi osta lapselle karkkia keskiviikkona, jos mielestäsi lapsi on liian pieni syömään karkkia tai saisi syödä sitä vain lauantaisin. Kukaan ei "ihan vain vahingossa" syötä lapselle roskaruokaa, vaikka mielestäsi kotiruoka olisi "oikeaa" ruokaa.
    Kukaan ei tule ja anna periksi asiassa, jonka olet päättänyt ja jonka eteen olet tehnyt töitä.
    On monta asiaa, jotka saat itse päättää ja joista sinun ei tarvitse neuvotella tai tehdä kompromissia.
    Voimia sinulle!
    Toivottavasti lapsellesi ei koskaan välity sellaista kuvaa, että perheemme olisi jotenkin vajaampi kuin kahden vanhemman perheet.

    VastaaPoista
  11. Rohkea ja realistinen kuvaus,kuulosti hyvinkin tutulta..näin taaperon lähivanhempana. Sitä on niin tottunut tekemään kaikki nuo asiat yksin ja itse,niin jäin ihan miettimään asioita, esim.että niin tosiaan jos ei oo yksin lapsen kanssa niin voisi jäädä joskus itse nukkumaan kun toinen herää lapsen kanssa :D Pieniä suuria juttuja,heh! Puhumattakaan sairasteluista,lapsenvahtijutuista ym.ym..kun verkostokin on satojen kilometrien päässä. Mutta tässähän tuota vaan pärjäillään..kun ei oo vaihtoehtoja. Ja lapsi kuitenkin näkee säännöll.isäänsä toisin kuin monella muulla :/

    VastaaPoista
  12. Tiedän tuon kaiken. Toivon, että hyödynnät ystäviäsi ja Aadan kummeja rohkeasti. Lisäksi kannustan hakeutumaan psykologin juttusille. Itseä on auttanut aivan mielettömästi!

    VastaaPoista
  13. Ymmärrän että on rankkaa,mutta asioita voi kyllä paljon helpottaa hyvällä suunnittelulla! Paljon olet kyllä kypsynyt äitinä sitten alkuaikojen.Kaiken ei tarvii olla täydellisesti suunniteltua,mutta ihan oma vika kyllä on jos tulee yllätyksenä että jääkaappi on tyhjä ja kauppaan pitää lähteä klo 21 taaperon kanssa!! Kun et edes käy töissä niin voit kyllä suunnitella ajankäyttöäsi vähän paremmin.
    Olen itse kolmen lapsen yh- äiti.Lapset 2v,3,5v ja 7v. Lapset ovat satunnaisesti viikonloppuja isänsä luona,muuten pyöritän tätä rumbaa yksin.Käyn töissä,vien lapset aamulla hoitoon seitsemäksi ja koululaisen aamuhoitoon ennen koulua kun yksinlähteminen ei vielä onnistu.Haen pienemmät hoidosta klo 16.30 ja sitten koululaisen iltapäivähoidosta.Käyn kaupassa ainakin pari kertaa viikossa koko porukan kanssa.Yritän keskittää ostokset listojen avulla. Teen ruuat,siivoan,pesen pyykit,katson ekaluokkalaisen läksyt,iltapalat,Iltapesut,iltasadut,nukkumaan ja aamulla taas kello soi klo 5.30. Silti syön kyllä ruokani lämpimänä ja samaan aikaan lasten kanssa istun pöytään. Että ihan en jaksa ymmärtää miten et selviä kotiäitinä yhden lapsen kanssa!

    VastaaPoista
  14. Hyvä teksti! Tsemppiä paljon sinulle ❤ innostuin näin iltasella lueskelemaan blogiasi😊 Edelliseen kommenttiin viitaten.. Mielestäni tällaisia asioita ei voi verrata keskenään toiset kokevat asiat vahvemmin,tunteikkaammin ja rankemmin, kuin toiset. Oli sitten esimerkiksi lapsia kymmenen tai yksi!

    VastaaPoista
  15. Tämä teksti kosketti enemmän kun pystyn sanoin kuvailemaan... kiitos! Tästä tulee teksti johon palaan kun tarvitsen vahvuutta ja tukea omaan jaksamiseen. Olet vahva ja paras äiti sun tyttärellesi! Kiitos <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //