Aina ei voi räjähtää, vaikka mieli tekisi

Muutama viikko sitten luin jonkun artikkelin, jonka mukaan yksinhuoltajuus on asenteesta kiinni. Siinä väitettiin, että he jotka ovat omasta valinnastaan yksinhuoltajia niin heille yh:n arki on helpompaa. Heille joille se ei ollut omavalinta, niinkuin esim. meidän tilanteessa se on vaikeampaa, koska tähän on oikeasti pitänyt asennointua ihan eri tavalla. 

Olen kuitenkin todella kiitollinen, että koen tätä juuri nyt. Tämä on vahvistanut minua kokoajan enemmän ja enemmän. Olen kasvanut todella paljon ihmisenä, naisena ja etenkin vanhempana. Tai no ennen kuin, joku anonyymi tulee viilaamaan pilkkua, sanotaan, että olen lähivanhempi eli en virallinen yksinhuoltaja, mutta arki käy joka tapauksessa täysin yksinhuoltajuudesta. Ihmisen jolla on rinnalla toinen puolisko, on vaikea ymmärtää meitä, jotka koemme kaiken yksin.

Mikä tästä "yksinhuoltajuudesta" tekee sitten haastavaa. Toisaalta minulla ei ole paljoa kokemusta siitä, mille tuntuu kun joku toinen ottaa Aadasta vastuun. Koen, että olen kantanut ja huolehtinut Aadasta täysin yksin raskausajasta lähtien. En siis oikein osaa ajatella, että millaista tämä kaikki olisi jakaa jonkun kanssa joka ottaisi Aadasta myös täyden vastuun.

Meidän arjessa minä vastaan kaikesta. Aamulla meillä ei soi herätyskello vaan Aada herättää meidät. Joskus kello on viisi ja joskus kahdeksan. Meidän aamut ovat varhaisia. Nousen juuri silloin, kun Aadakin. Ei puhettakaan, että joku heräisi puolestani laittamaan aamupalaa. Ei puhettakaan myöhäisistä aamuista. Joka aamu päivät alkavat yhtä aikaisin. Jos Aada nukkuu yönsä huonosti, minä valvon hänen kanssa ja nielen kiukkuni. Minä nukutan lapseni ja silloin mielikuvitus on tervetullutta. Miten saan suljettua ärtymykseni pois ja keskityttyä lapseni lempeään nukutukseen. Miten saan pidettyä mölyni mahassa vaikka minun tekisi mieli räjähtää. Se on välillä todella työlästä. Faktahan on se, että minä en voi jatkaa uniani vaan Aada on numero 1 ja minä tulen vasta sen jälkeen. Pakkohan se on uhrata omat yöunet Aadan puolesta. Minähän olen Aadan ainoa lohtu ja turva. 



Aamulla huolehdin Aadalle lääkkeen ja aamupalan. Huolehdin myös vaipan vaihdon ja puhtaat vaatteet. Jos vaatteet ovat loppu, on pestävä uusia ja pyykitkin on narulta viikattava. Minun pitää tarkoin miettiä, että milloin pystyn käymään suihkussa. Haluanko uhrata 1,5 h päiväuni ajan omaan nukkumiseen, suihkussa käymiseen, kotitöihin vai haluanko syödä päivän ainoan lämpimän aterian yksin.

Joskus blogissani on tullut mäkätystä siitä, kuinka en syö Aadan kanssa samaan aikaan. Kyllä minä syön, mutta en joka ateriaa. Minä nautin syödä yhden aterian yksin ja rauhassa. Aadan kanssa ruokaillessa ateria on kylmää ja sitä joutuu käyttää useaan kertaan mikrossa. Kyllä olen varmasti monen mielestä todella itsekäs kun päätän syödä päiväruoan päikkäreiden aikaan, mutta sitten olen.

Jääkaappi on meillä ongelma kohta. En minä jaksa pitää kirjaa sen sisällöstä, enkä muista. Kamalinta on jos esim. Maito tai wc paperi päättää loppua illalla. Siinä vaiheessa Aada puetaan, vaunuihin ja eikun menoksi. Kaikkea ei aina muista, koska on niin monta muutakin asiaa muistettavana. Minä puen itseni ja Aadan ja me kävelemme kauppaan ja tulemme takaisin kotiin. Kerran eräs nainen tuli mäkättämään minulle, koska olen klo 21 kaupassa pienen lapsen kanssa. Hänen mielestä Aadan pitäisi olla jo nukkumassa. Teki mieli huutaa hänelle pää punaisena, että " joillain, kun ei ole sitä toista puoliskoa jolle jättää lapsi, kun tulee pakottava tarve päästä kauppaan". 



Inhottavinta yksinhuoltajuudessa on se, että jos meistä jompikumpi sairastuu. Jos tarvitaan lääkettä, me mennään yhdessä apteekkiin. Jos pitää mennä lääkäriin, me mennään sinne yhdessä. Me olemme parvivaljakko. Oli päivä millainen tahansa, me menemme joka paikkaan kahdestaan. Satoi tai paistoi.

Olen ainoa, joka huolehtii pyykit, tiskit, imuroinnin, puhtaat lakanat, roskien viennin, laskujen maksun, sairaalakäynnit ja Aadan sekä itseni hyvinvoinnin. Olen ainoa joka tukee Aadan kehittymistä. Olen ainoa joka lukee Aadalle kirjoja, opettaa palapelin kokoamista, näyttää miten palloa heitetään ja miten istutaan potalla. Olen ainoa joka puhaltaa mustelmat pois, hassuttelee, juttelee ja joka antaa hellyyttä sekä rakkautta arjen keskellä. Arjen täyttää tuhat ja yksi asiaa. Ei ole mitään asiaa jonka voisin vierittää toisen niskoille. Minulle luksusta olisi se, että joku toinen ottaisi samalla tavalla vastuuta tästä arjesta.  Minulle luksusta olisi myös se, että pääsisin hetkeksi pienelle kävelylenkille, vetämään henkeä. Mikään näistä ei onnistu ellen itse huolehdi Aadalle hoitajaa, ellen itse sovi aikatauluista, sekin on raskasta. On raskasta, kun omaa-aikaa ei ole. On raskasta kun omasta tilasta ei ole tietoakaan. on raskasta, kun en voi viedä edes roskia ulos, ilman hoitajaa. On raskasta selvitä arjesta ihan yksin. On raskasta suunnitella lapselle hoitaja. On raskasta ottaa puhelin käteen, neuvotella ja sopia aikatauluista. On raskasta jos hoitaja peruu viime metreillä. On raskasta järjestää toinen hoitaja. On raskasta jättää lapsi hoitajalle ja luottaa, että lapsi on hyvissä käsissä. On raskasta olla lapsesta erossa, koska hän on sinulle kaikki kaikessa. On raskasta viettää omaa- aikaa vaikka tarvitsee sitä, koska joka hetki ajatukset ajautuvat omaan lapseen. Minä ihmettelen niitä äitejä joka jaksavat yksin monen lapsen kanssa, minulle tämä on jo tarpeeksi raskasta.  

Illat on kuitenkin pahimpia. Juuri ennen nukkumaan menoa ajatuksissa alkaa pyöriä tuhat ja yksi asiaa. " Muistinhan varmasti tarkistuttaa nyt sen lastenhoitotuen, että saan rahaa. Laitoinkohan ne pyykit kuivumaan. Onkohan se makaronilaatikko vieläkin huoneen lämmössä. Ääh huomiselle ei ole mitään ruokaa, pakko lähtee aamulla kauppaan, toivottavasti ei sada vettä." Jos joku asia muistuu mieleen, on pakko nousta sängystä ja tehdä se, ennnenkuin saa mieleen rauhan ja voi alkaa nukkumaan.

Yksinhuoltajuuden suurin haitta puoli on varmaan kuitenkin ongelmien yksin kohtaaminen. Jos tulee ongelmia, ajattelen niitä yksin ja ratkon ne yksin. On haastavaa kohdata ongelmat yksin ja ratkoa ne yksin. Aadan oireyhtymään liittyvät sairaalakäynnit on raskaita. Ei ole helppoa tukea itkevää lasta, kun itsekkin on herkässä tilassa. Ei ole helppoa rampata sairaalassa, kun lapsi aloittaa heti pääovella itkemisen ja lopettaa vasta kilometrin päässä sairaalasta. Ei ole helppoa, kun lapsen ainoa tuki ja turva olen minä.
 



On kuitenkin mahtavaa, että minun rakkaus vain kasvaa Aadaa kohtaan päivä päivältä ja se rakkaus kantaa läpi harmaan kiven. Sen rakkauden avulla pystyn pitämään mölyt mahassa vaikka välillä tekisi mieli räjähtää. Sen rakkauden avulla, minä jaksan. Aadaa en ole katunut päivääkään vaikka Aadan isän kanssa liitto särkyikin. Tähän väliin haluan sanoa sen kliseisen lauseen. Aada on parasta mitä minulle on tapahtunut, oikeasti.

On myös mahtavaa, että minulla on mahdollisuus viedä Aadaa hoitoon joka tiistai luterilaisen kirkon lapsiparkkiin pariksi tunniksi. Siellä Aada saa leikkiä muitten lasten kanssa. Lisäksi saan hoitoapua kotiini ja pääsen viettämään myös omaa- aikaa. On hienoa, että Jyväskylän kaupunki haluaa ennalta ehkäistä vanhempien väsymystä ja tarjoaa näin apua. Hoitoapu ei huolehdi ainoastaan Aadasta vaan haluaa auttaa minua myös kotitöissäni. Hoitoapu on minulle tällä hetkellä todella tervetullutta! Tiedän, että muutaman kuukauden päästä en välttämättä saa enää hoitoapua, mutta tällähetkellä tämä on mahtavaa. Toivon, että myös muut esim. Jyväskylässä asuvat äidit osaisivat ottaa tuon hoitoavun vastaan. Tärkeintä on, että lapsella on hyvin voiva äiti/isä, ottakaa apu ajoissa vastaan! Ei ole heikkoutta myöntää olevansa väsymys, apu on aina tervetullutta!


-Eve

Apupaketti- hädän keskellä

Muutama viikko sitten ystäväni kertoi minulle heidän huonosta rahatilanteestaan. Kuuntelin ja yritin miettiä, että miten voisin auttaa. Mielessäni ei missään vaiheessa käynyt ajatus, että en varmasti auta. Heti, kun ystäväni avautui niin minä tiesin, että haluan auttaa. En vaan tiennyt, että miten. Aluksi mielessäni pyöri vain tyhjää. Mietin, että pystyn auttamaan muutamalla kympillä, mutta se tuskin on heille kovin iso apu. Näin ajattelin vaikka tiesin, että tämä pariskunta olisi ollut tyytyväinen 
jo pariin euroon. 

Hyvin usein me ihmiset ajatellaan, että se meidän avun pitäisi olla suurta ja jos tukee rahallisesti niin summan pitää olla todella iso. Miksi? Jollekin se 2e kolikko voi olla oikeasti suuri. 2 eurolla saa kaupasta vaikka tonnikalapurkin ja makaroonia. Se on ruokaa ja tämä pariskunta tarvitsi juuri sitä
Jollain ei oikeasti ole varaa ostaa ruokaa. En halua avata sen enempää tämän ystäväni rahatilannetta, mutta heillä ei kauheasti ole vaihtoehtoja. Monia vaihtoehtoja on mietitty. Onneksi suomessa on sosiaalitoimisto ja kirkko antaa myös avustusta. Onneksi on ruokajaot yms, mutta aina nekään ei välttämättä auta. On erilaisia tilanteita, asiat eivät ole aina niin yksinkertaisia. Tällä pariskunnalla ei ollut paljoa vaihtoehtoja ja minun omaatuntoani olisi todella alkanut kolkuttamaan jos en olisi auttanut. 

Yleensä meillä jokaisella on 2-20e ylimääräistä kuukaudessa. Mitä jos joskus käyttäisikin sen ylimääräisen rahan lähimmäisestä huolehtimiseen? Mitä jos joskut katsoisimme omaa napaa pidemmälle? Auttamisen ei tarvitse olla suurta, pieni apukin voi joskus riittää! Se pieni apu voi olla vaikka sitä, että itse tekee ruoan ja kutsuu ystävät syömään. Silloin, kun se lähtee puhtaasti omasta sydämestä niin se riittää. Kun auttaa toista, saa todella hyvän olon itselle. Minä inhoan tässä maassa sitä, että ei osata nähdä lähimmäisen hätää. Ei osata katsoa omaa napaa pidemmälle. Minullakin on ollut tässä opettelemista ja opin edelleen. Mutta nyt halusin todella auttaa. Mieleeni nousi blogi. Miten minä voisin auttaa blogillani. Ryhdyin tuumasta toimeen ja otin useisiin yrityksiin yhteyttä. 
Monet olivat heti todella innolla mukana ja toki osa jätti kokonaan vastaamatta. Sain mukaan kuitenkin muutamia yrityksiä ja tätä projektia oli aivan mahtava toteuttaa! 





Luontaistukku tuki perhettä seuraavilla tuotteilla:

Kookosöljyä
Rooibos-teetä
Kamomilla-teetä
Himalajan suolaa
Raakakakaojauhetta
Maissijauhoa
Couscousta
Kik-herneitä
Pellavan simeniä




Lushilta pakettiin tuli:

Suihkugeeliä miehelle
Shampoota
Shaving creamia
käsi ja vartalovoidetta
Hierontapala
Kiinteää hajuvettä
ja huulirasvaa



Hurraw lähetti ihania huulirasvoja.
Makuina:

-Vanilla bean
- Lime
-Licorice
-Chocolate



Luonnonkosmetiikka Flow tuki apupakettia kuorintasuolalla, suolasaippualla
 ja kehäkukka sheavoilla.





Mukana oli myös Siemenkauppa halusi tukea pakettia siemenillä. Mukana oli:
Silpoydinherne, chilipaprika (mieto ja tulinen), kähäräpersilja, 


silopersilja ja ruohosipuli.





Lillys´s eco clean tuki pariskuntaa yleispuhdistus-, lattiapesu-, pyykinpesu-, huuhtelu-, astianpesu-, wc:n puhdistusaineella sekä rasvan ja kalkinpoistajalla.


Marli halusi lähettää pariskunnalle myös muutamia suosikkimehuja ja jouluksi glögiä.


Näillä yrityksillä oli sydän kohdallaan. Suuri kiitos heille! Mielestäni on hienoa, että tästä maasta löytyy yrityksiä jotka todella halusivat lähteä tukemaan tätä pariskuntaa.


Rahaa sain myös hieman kasaan ja osalla rahalla ostin pariskunnalle ruokaa. Kävin yksin kaupassa kitisevän lapsen kanssa eli minulla ei todellakaan ollut aikaa tehdä hyviä valintoja, mutta pariskunta oli silti tyytyväinen. Yritin ajatella järkevästi, mutta haastavaa se oli.




Askartelin todella huonosti tuon laatikon, heh! Piti käyttää teippiä, koska liima loppui keskenkaiken. Pakettiin kirjoitin myös heidän nimet, jotka ystävällisesti halusivat tukea tätä pariskuntaa rahallisesti. Suuri kiitos myös heille!

Halusin myös kirjoittaa pakettiin muutaman raamatunkohdan, lohdutukseksi.





Minä en saanut tämän paketin kokoamisesta mitään palkkiota. En tehnyt tätä ansaitekseni itselleni kunniaa vaan tein tämän puhtaasta sydämestäni. Silloin, kun lähimmäisellä on hätä, silloin häntä kuuluu auttaa, eikä katsoa vierestä. Minulla ei ollut rahaa auttaa tätä pariskuntaa, mutta minä halusin auttaa blogillani. Pyysin myös satoja ihmisiä mukaan projektiin, mutta vain muutama lähti. On surullista, että tässä maassa ei osata nähdä omaa napaa pidemmälle. Minä rakastan auttaa ja se oli suurin kiitos mitä tästä sain: Hyvän mielen, kun näin onnen ystäväni ja hänen miehensä kasvoilla. Se palkitsi ja se riitti.

Auttakaa lähimmäistänne ja unohtakaa oma napa, se palkitaan!



- Eve

Uupumus

Hetki sitten mun elämässä oli todella synkkä jakso. Olin todella väsynyt ja uupunut. Joskus huomasin, että minun oli todella vaikea saada itseäni sängystä ylös. Tuntui, että olin todella kireällä tuulella ja kiukkuinen Aadalle. Ei ollut oikein purkaa omaa kiukkua lapseen. Aloin meittimään, että onko väsymykseni todella vain väsymystä. Huomasin, että nukkuminen ai auttanut tilannetta yhtään. Etäännyin ystävistäni hetkellisesti ja olin Aadan kanssa aivan kahdestaan. Juuri sen vuoksi hoitoapu kotiin oli todella tarpeellinen. Hoitoapua on määrätty minulle juuri tähän uupumukseen. Kyllä minä voin sen myöntää, että olen ollut ja jollakin tavalla olen edelleen uupunut. Mietin uupumusta ja sitä, että miksi minulle niin kävi. Halusin pohtia asiaa ja huomasin, että suurin syy uupumukseeni oli minussa itsessäni ja asenteessani.



Minun piti pysähtyä hetkeksi ja miettiä, että missä on perimmäinen syy väsymykseeni. Olenko vastahakoinen yksinhuoltajuutta kohtaan? Ymmärsin, että minä itse pistän vastaan oman elämäni onnelle. Kyllä olen ollut tämän parin kuukauden aikana onnellinen, onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin. Ainakin viimiseen pariin vuoteen, mutta en niin onnellinen, mitä olisin voinut olla. Huomasin taistelevani onnellisuuta vastaan.

Minä olen kokoajan ajatellut " en halua olla yksinhuoltaja, ei minulle näin pitänyt käydä". Yksinhuoltajaksi jääminen ei ollut minun suunnitelma ja sen hyväksyminen on ollut todella työlästä. Ajattelin, että olen hyväksynyt sen jo aikaa sitten, mutta huomasin edelleen ajattelevani yksinhuoltajuudesta inhottavasti. Usein laitoin itselleni tekosyitä. Enhän minä nyt voi, kun me ollaan Aadan kanssa kahdestaan. Ajattelin monia asioita niin, että sittenkun minulla on mies niin kyllä minä sitten voin. Pysähdyin ja huomasin, että minä todella olen kokoajan pistänyt vastaan sille, että voisin nauttia elämästäni, kahdestaan Aadan kanssa. Toisaalta nautinkin, mutta en ollut antautunut sille täysin. En ollut antautunut tälle arjelle täysin. Halusin elämääni kokoajan täytettä, että minun ei tarvinnut myöntää sitä itselleni, että minä todella olen kahdestaan Aadan kanssa. Elämäni tarvitsi pysähdyksen ja se tuli uupumuksen kautta. Hetken jolloin sain ajatuksiani selvemmäksi. Minun sekavat entiset ajatukseni toivat ymprilleni väsymyksen/ uupumuksen, koska inhosin arkea Aadan kanssa kahdestaan. Ärsyttää myöntää, että tämäkin piti käydä ns. kantapään kautta. On tämä raskasta ja välillä todella inhottavaa! Oikeasti! Onneksi kuitenkin, olen vihdoin alkanut täysin hyväksymään tilanteen niin elämä on helpompaa. Nyt pystyn nauttimaan tästä enemmän. Ei enää tekosyitä, minä pystyn tähän!




Minä olen yksin Aadan kanssa ja en aio muuttaa tilannetta ensimmäisen vastaantulijan kanssa. Minä yritän nauttia juuri nyt elämästäni, koska elämä on tehty nautittavaksi. Minä odotan tulevaa puolisoani rinnalle ja tämänkin asian olen jättänyt suuremman voiman käsiin. Minulle ei kelpaa ensimmäinen vastaantulija, koska minusta on tullut nirso. Minun tunteeni eivät edes syty helposti, koska haluan tutustua ja käyttää järkeäni. Nyt mennään järjellä, ei tunteella. Tottakai miehen kaipuu on suuri, mitä sitä kiistämään, mutta en halua tehdä elämässäni toista samanlaista virhettä. Seuraavan miehen kanssa tahdon todella panostaa avioliittoon ja juuri siksi se pitää valita tarkoin.

Nyt eletään kahdestaan Aadan kanssa, mutta en tiedä kuinka kauan. Kuukausi, vuosi tai 5 vuotta? En tiedä, mutta minä aion nauttia tästä mahdollisuudesta niin kauan kuin voin!

-Eve

Hattarapilven varjossa

Uusia tuulia puhaltaa nyt täällä blogissa. Jotkut ovat saattaneet huomata, että blogin ulkoasu on nyt muuttunut. Ulkoasu on ollut tiedossa jo useamman kuukauden ja nimikin on ollut tiedossa, mutta aikaa tälle projektille en vaan ole millään löytänyt. Nyt kuitenkin vihdoin ja viimein uudet tuulet alkaa puhaltaa täälläkin. Blogin päivitystahti pysyy edelleen melko rauhallisena, koska omat voimavarat ovat vähissä blogini suhteen. Toivon teiltä kuitenkin kärsivällisyyttä ja sitä, että pysytte mukana!

Blogin vanha nimi: My miracle x girl, kuvasi enemmän Aadaa ja hänen elämää. Nyt kun blogi on enemmän ollut höpöttelyä minun elämästäni ja Aadasta olen puhunut vähemmän, nimikin tuntui fiksulta vaihtaa. Uusi nimi " Hattarapilven varjossa" sai alkunsa syyskuussa. Mietin kahden ystäväni kanssa uutta nimeä blogilleni ja sieltä se tuli. Se kolahti heti. Se kuulosti heti oikealle ja jollakin tavalla se kuvasti myös omaa elämääni. Kaikki ei ole ruusuilla tanssimista, koska elämässä tulee varjoja ja joskus ne kestää pidempään, kuin toisilla. En osaa tarkemmin selittää uutta nimeä, mutta mielestäni se on kaunis ja kuvastaa blogiani hyvin.

Sähköposti tulee vaihtumaan, mutta en ole luonut vielä uutta sähköpostia. Lisäksi myös instagramin nimi tulee vaihtumaan ja myös facebookin. Kaikki päivittyy nyt uudelle nimelle. Työlästä, jännittävää ja jotenkin hassua!

Kiitos kuuluu Jempulle, Hannalle ja Annalle <3 !


-Eve

Vaalea olohuone

Vihdoin ja viimein jaksoin kuvata meidän nykyisen olohuoneemme. Tässä olohuoneessa on ihan eritavalla tilaa, kuin edellisessä. Nyt olohuone on pyhitetty täysin oleskelulle eikä nukkumiselle. 

 Tähän olohuoneeseen en ole tuonut juuri mitään uutta. Lamppu on toki uusi ja sen löytää Ikeasta. Keinutuoliin tein tuunausprojektin mikä on edelleen hieman kesken. Keinutuolin ostin 35e torista. Myyjä toi sen kotiovelleni. Keinutuoli oli ennen vihreän värinen, mutta maalasin sen valkoiseksi. 








Tuolla näkyy meidän eteinen. Yleensä Aadan rattaat pysäköidään tuon lipaston eteen, mutta jätin ne kuvasta pois.



Minä tykkään todella paljon, mitä te tykkäätte?


Yhdeksi lihaksi

Mitä jos ensimmäisen suudelman, säästäisikin alttarille? Mitä jos seksiä harrastettaisiin vasta papin aamenen jälkeen?

Tämä maailma on täynnä seksiä. Sitä tursuaa yritysten näyteikkunoista, televisiosta ja mainoksista. Jo kadulla näkee vähä pukeisia naisia, jotka saattavat viestittää vastakkaista sukupuolta olevalle kumppanille tietynlaisia vihjeitä, vaikka se ei olisikaan tarkoitus. Itse pukeudun paljastavasti ja käytän hyvin tiukkoja vaatteita. Se on vaatetyylini ja en lähde muuttamaan sitä vaikka tiedän riskit. Tämä maailma tursuaa seksiä ja juuri sen takia on varmasti vaikeaa säästää seksi avioliittoon.

Tämä maailma antaa seksistä mielestäni likaisen kuvan. Seksi on kaunis asia. Sen pitäisi olla rakkautta, luottamusta ja tunnetta. Seksi on kahden ihmisen välinen asia, joka on niin kaunista jos siitä vaan tekee kauniin asian. Jos oikeasti haluaa antaa itsensä täysin ja ainoastaan puolisolleen.

Minä tiedän mihin se ensimmäinen suudelma kumppanin kanssa voi johtaa. Minä olen kokenut sen ja tänään ajattelen, että haluaisin todella säästää seuraavan mieheni kanssa, seksin avioliittoon. Se on kaunis ja kahden keskinen asia. Se on todella tärkeä asia, mutta sitä ehtii kyllä harrastamaan. Seksi ei ole ainoa asia parisuhteessa/ avioliitossa, se sisältää muutakin. Himot ovat kovat ja tiedän, että suudelmakin on tulella leikkimistä. Kuinka nopeasti suudelman jälkeen paita riisutaan pois ja yksi asia johtaa toiseen. Miksi haluaisin leikkiä tulella jos todella haluan säästää seksin tulevan puolisoni kanssa avioliittoon saakka? Pystyisinkö minä säästämään suudelman alttarille? Olisiko minusta siihen, oikeasti? Haluaisiko tuleva puolisoni sitä? En tiedä, mutta sitä rukoilen. Rukoilen, että tulevalla puolisollani on samanlaiset arvot ja hän tahtoo tätä samaa. Kuinka mahtavaa olisi aloittaa yhteinen elämä alttarilta, kun olen antautunut tällä osa- alueella miehelleni ensimmäistä kertaa.



Toisaalta minä tiedän, että se ei ole helppoa ja siihen pitää tosissaan nähdä vaivaa. Minun rakas ystäväni säästi suudelman alttarille. Se oli heidän ensimmäinen suudelma ja no niin. Tämä ei olisi minun ensimmäinen suudelma, koska olen suudellut monia kertoja elämässäni, mutta se olisi tulevan puolisoni ja minun ensimmäinen suudelma. Olihan se hassun näköistä, kun sain olla häissä todistamassa ensi suudelmaa, mutta todella kunnioitettava teko.

Minusta tuo on rohkeaa ja mahtavaa! Uskon, että siinä säilyy tietynlainen siunaus. Vaikeuksia tulee avioliitossa kyllä, ei se niitä poista, mutta tietynlainen siunaus säilyy silti. Minä en ole enää neitsyt/ puhdas pulmunen ja en pysty sillä tavalla säästämään seksiä tulevaan avioliittooni. Minä en tiedä, että mitä tuleva puolisoni ajattelee tästä asiasta. Sen näkee sitten. Nämä on kuitenkin tämän hetkisiä ajatuksiani ja tätä minä haluaisin. Jos tahdon säästää seksin avioliittooni niin miksi en samantien säästä suudelmaakin? Voihan läheisyyttä antaa muutenkin. Halailla ja sukeltaa toisen kainaloon. Miksi seksi on lähes kaikille niin tärkeä asia, että sitä pitää harrastaa heti? Miksi seksi on "ainoa" asia mitä ajattelee kumppanissa. Minun muutamat kaverini ovat aikoinaan ihmetelleet tätä. Muutamien ystävien kanssa muistan käyneeni keskustelua " kyllä nyt koolla on väliä ja kyllähän se nyt pitää nähdä ennen kuin sanoo aamen". Miksi? Miksi se merkitsee niin paljon? Minä luotan siihen, että nekin asiat on kunnossa. Kyllä, olen uskossa ja luotan monen mielestä varmasti todella sokeasti. Minun luottamus on suuri Jumalaan ja myös seksi on mielestäni pyhä asia. Tällä kertaa haluan onnistua tässä asiassa, minä todella haluan tätä, mutta tulenko onnistumaan siinä? Onko se todella sen arvoista?

Blogimaailman paine

En ole ehtinyt ajatella Aadan synttäreitä vielä ollenkaan. Tuntuu, että joka päivä kun avaan Facebookin, etusivuni täyttyy blogaajien hienoista juhlista. Postauksia ja täydellisiä kuvia katsoessa itselleni iskee suuri ahdistus ja paniikki. Tuntuu, että minun täytyy järjestää myös hienot juhlat lapselleni, koska kaikki muut blogaajat ovat järjestäneet noin hienot juhlat. Toisaalta omaa syytä, koska olen tykännyt liian monesta blogien Facebook-sivuista. Näen näitä julkaisuja jatkuvasti ja nyt varmaan kiinnitän niihin vielä enemmän huomiota, koska itselläni on kauheat paineet tulevista syntymäpäivistä. Kavereille joille olen puhunut synttärien aiheuttamasta ahdistuksesta, he eivät ole ymmärtäneet yhtään. Yleensä sieltä tulee kommentteja "no ei sun tarvitse kun ostaa pakastepullia ja keittää kahvit". Kunpa se olisikin niin. Tai miksi se ei voisi olla? Sitä on vaikea selittää ja muiden vaikea ymmärtää, mutta jotenkin tämän blogimaailma tuo itselle tietynlaisen paineen. Se on inhottavaa. En haluaisi, että se on niin. Toisaalta voisin olla kertomatta synttäreistä yhtään mitään blogiini, mutta toisaalta on ihanaa ottaa suloisia kuvia synttäreistä ja täyttää blogi vaaleanpunaisilla kuvilla. Äh, tämä on ristiriitaista.



Paineet ovat suuret ja se saa aikaan minussa suuren ahdistuksen. Ajattelin hetki sitten, että miksi se on näin. Miksi se on minulle tärkeää, että juhlat ovat hienot? Onko minun pakko mennä sen " blogi" massan mukana. Onko minunkin pidettävä Aadalle mustavalkokeltaiset juhlat tai Frozen aiheiset synttärit. Pitääkö 2 v synttäreillä olla tarjolla hedelmiä, koska sokeri on suuri synti? Mikä on se minun juttuni, miten olisin erilainen kuin muut? Tiedän, että tänäkin vuonna teemavärinä on vaaleanpunainen, koska me ollaan Aadan kanssa vaaleanpunaisia ;D Siitä en luovu!

Jokatapauksessa tänä vuonna haluan päästä helpolla. En tiedä yhtään miten helpolla, mutta pidän todella pienet synttärit vain oman puolen suvulleni. Luultavasti pidän myös pienet kaveri synttärit Aadalle, mutta pidän ne samalla viikonlopulla ja haluan selvitä siitä mahdollisimman helpolla.

Viime vuoden syntymäpäivissä oli ihan kamala järjestäminen. Nyt mietin, että miten ihmeessä jaksoin selvitä siitä kaikesta ihan yksin? Mistä se voima tuli, kun sydän oli ihan pirstaleina? Miten ihmeessä jaksoin leipoa toisen kakun, muffinit ja muut suolaiset. Tänä vuonna en jaksa! Haluan pitää synttärit, mutta jos ei olisi " pakko" nukkuisin tuon viikonlopun ohi. En kaipaisi yhtään enempää stressiä omaan elämääni juuri nyt.

TÄÄLTÄ löydät postauksen 1 v synttäreistä.