Sieltä mistä aita on matalin

Sairastaminen on vaikeaa jos täytyy yksin huolehtia lapsesta tai lapsista. Vielä vaikeampaa se oli silloin, kun Aada oli vauva, mutta nyt mukana on vilkas ja oman tahdon omaava taapero. Sairastaminen on kamalaa kipeänä.

Illalla huomaan, että nenä on tukossa. Olo on raskas ja tiedän, että ensi yönä unet ovat vähäiset. Käyn nukkumaan todella aikaisin illalla, koska seuraava päivä ahdistaa jo valmiiksi. Rukoilen, että tyttäreni nukkuisi täydet yöunet, että saisin kerättyä voimia seuraavaan päivään. Aamuyöstä herään kamalaan kurkkukipuun ja kylmyyteen. Kuume on nousemassa. Yritän jatkaa unia, mutta huomaan pyöriväni vain sängyssä. Aada päättää herätä parin tunnin päästä. Minulla on kylmä ja tekee mieli itkeä, mutta itkemiseen ei riitä voimat. Saan itseni ylös ja lähden kävelemään Aadan huoneeseen. Otan seinästä tukea, koska meinaan kaatua. Minulla on todella paha olo. Koitan olla iloinen lapselleni, se ei ole hänen vika, että äiti on pipi. Samalla huokaisen, että onneksi tyttäreni on terve ja vain minä olen sairas. Otan lapsen syliin, halaan häntä hellästi ja toivotan hyvät huomenet. Hetken päästä annan hänen mennä leikkimään. Kävelen keittiöön, kaadan nokkamukiin viimeiset maidot ja annan lapselle leivän käteen. Seuraavaksi aukaisen tabletin ja annan hänen katsoa lastenohjelmia. Tällä kertaa teen poikkeuksen ja annan lapsen syödä leivän matolla. Yleensä meillä syödään vain pöydän ääressä, mutta nyt en jaksa välittää. Samalla ajattelen, että kuinka huono äiti oikein olen. Mielessäni jyskyttää sekalaisia ajatuksia, mutta päällimmäisenä koko ajatus hereillä olosta ahdistaa. Oloni on todella huono. Juon lasin vettä ja mittaan kuumeen. Mittari näyttää lähemmäksi 39. Ei mikään ihme, että juuri nyt minusta ei ole hyväksi äidiksi. Käyn halaamassa Aadaa ja pyydän häneltä anteeksi. Koitan selittää, että äiti on nyt pipi. Yritän etsiä itselleni lääkettä, mutta muuton jäljiltä en löydä särkylääkettä mistään. Minua ahdistaa ajatus apteekkiin lähdöstä. Laahaavin askelin kävelen makkariin. Vedän peiton korviin ja koitan nukkua hetken. Nukahdan tunnin ajaksi. Herään Aadan kitinään, pääni on tukossa ja sitä on raskas kantaa. Koitan huutaa Aadalle, että " äiti tulee". En saa sanaa suustani, kurkkuni on kipeä. Lähden kävelemään Aadan luokse ja jälleen meinaan horjahtaa. Tajuan, että Aadan vaippa on tullut läpi ja en ole muistanut vaihtaa hänelle edes päivä vaatteita. Minä itken ja vapisen. Samaan aikaan huudan mielessäni, että miksi sairastuin juuri nyt. Miksi minun pitää hoitaa lapsi silloin, kun olen kipeänä. Eikö joku nyt vaan voisi tulla auttamaan, mutta kuka nyt minua haluaisi auttaa. Viikonloppu ja kaikilla on varmasti jotain muuta tekemistä. Keneltä edes osaisin pyytää apua. Vaihdan Aadalle vaatteet ja otan hänet makaamaan minun viereeni. Aada ei viihdy kauaa vaan tahtoo mennä leikkimään. Kuulen suloisia leikin ääniä ja välillä havahdun siihen, että Aada käy tarkistamassa, että makaan sängyssä. Aada ei vaadi minulta mitään vaan pärjää hetken yksinkin. En pelkää, että Aada satuttaisi itseään, koska hän ei osaa kiivetä edes sohvalle, arkuutensa vuoksi. En pelkää, että Aada sytyttää talon tuleen, koska hän ei yletä koskea hellaan. En pelkää, että lapseni löytää jotain vaarallista, koska hän ei juurikaan koske laatikoihin. Minulla on levollinen mieli ja päätän levätä hetken, olohuoneen sohvalla. Hetken päästä huomaan ajattelevani, että meidän piti käydä kaupassa. Aadalle ei ole maitoa kaapissa ja ruokakin piti tehdä. Minua alkaa ahdistamaan ja huomaan jälleen, että kyynel vierähtää poskelleni. Vihaan itseäni hetkellisesti. Nousen ylös ja katson kaappeihin. Päätän, että tarjoan Aadalle muutaman päivän vanhaa lihaa ja nuudeleita sekä leipää. Aada ei tykkää lihasta ja syö vaan nuudelit. Huomaan, että pinnani on todella kireällä. Korotan Aadalle hetkeksi ääntä ja yhtäkkiä tajuan, että ei tämä ole niin iso asia. Aada syö reippaasti nuudelit ja juo vettä. Pääasia, että tyttö syö jotain. Nostan Aadan lattialle ja annan hänen touhuta hetken. Yritän etsiä jälleen lääkettä, mutta tuloksetta. Oloni on edelleen hyvin sekava. En uskalla mitata kuumetta. Ajatuksissani pyörii vain sanat " sinä selviät, saat nukkua kohta pari tuntia, kun Aada alkaa päiväunille". Tämä päivä on selviytymistä. Minä selviän, huomenna on parempi päivä. Olen onnellinen, että minulla on vain yksi lapsi huolehdittavana. Olen iloinen, että Aada on arka ja hän ei kiipeä sohvalle, kaada esineitä tai hajoita paikkoja. Tiedän, että myös veitset ja muut vaaralliset esineet ovat turvassa, koska Aada ei avaa keittiön laatikoita. Minä luotan lapseeni ja olen todella kiitollinen siitä, että hän ei tee niitä asioita. Olen kiitollinen, että Aada ei ole haastava lapsi. 




Illalla huomaan, että tämä päivä on pulkassa. Menin sieltä, mistä aita oli matalin. En ollut tänään paras mahdollinen äiti Aadalle, mutta yritin parhaani mukaan huolehtia pienokaisestani. Aada sai jokaisen aterian ja, kun äidin kuume lähti laskuun niin tyttö pääsi käymään myös kylvyssä. Aada nukahti tyytyväisenä minun silitykseen. Katsoin ympärilleni ja näin todella sotkuisen kotimme. Tänään en jaksa välittää sotkusta, tänään olen itsekäs ja alan nukkumaan samaan aikaan, kun Aada. Hiljennyn hetkeksi ja kiitän, että selvisin tästä päivästä. Tällaiset päivät ovat kamalia. Tällaisina päivinä kaipaan vierelleni miestä, sellaista joka välittää. Kaipaan miestä joka antaisi minun sairastaa rauhassa, onhan nyt viikonloppukin. Onneksi kuume on lähtenyt laskuun ja uskon, että huomenna on parempi päivä.



Hatun nosto jokaiselle yksinhuoltajalle! Sairastaessa on rankkaa hoitaa lapsia, varsinkin jos lapsikin sairastaa tai lapsia on enemmän, kuin yksi. Välillä saa väsyä ja itkeä kurjaa oloa. Se on tervettä, että antaa pahanolon tulla ulos. Minulla oli kamala päivä, mutta nyt se on ohi. Tänään on ollut parempi päivä ja olen jaksanut paljon paremmin.

*Teksti kirjoitettu siis meidän lauantaista.



6 kommenttia

  1. Hei, tiedän miltä tuntuu hoitaa lasta sairaana. Silloin on vaan nöyrryttävä ja pyydettävä apua vaikka mistä.Oletko miettinyt, että voisit saada tukiperheen tms. Oletko yrittänyt lasta isälleen? Tuntuu ihan kaameelta ajatella millaiset fiilikset sulla on ollut.Äitikin sairastuu joskus...t Ulla

    VastaaPoista
  2. Huh, tiedän tunteen vaikka miulle ei koskaan kuumetta tulekaan. Meillä todellakin avattais laatikot, laitettais hella päälle ja piirrettäis seinään :D Tuli mieleen tosta avun saamisesta, että ovatko vanhempasi ollenkaan elämässäsi mukana?

    VastaaPoista
  3. Voin vain kuvitella kuinka raskas päivä on ollut..
    Sain itse keväällä noron ja en todellakaan tiedä miten olisin selvinnyt ilman apua.
    Sä oot kyllä sitkee mimmi!
    Elina

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa. Hienosti selvisit päivästä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Voin vaan kuvitella miten rankkaa on huolehtia lapsesta, kun itse on kipeänä eikä miestä ole tukena :/ kun luin tekstiä tuli heti sellanen olo, että kumpa olisin voinu tulla jeesimään. Laittamaan ruokaa ja leikkimään Aadan kanssa. Ehkä kuulostaa tyhmältä, kun tuskin minua muistat vaikka luultavasti kouvolan helluntaiseurakunnassa ollaankin joskus nähty :D Vaikutat kuitenkin blogin puolesta niin ihanalta ihmiseltä, että soisin elämääsi mieluusti helpotusta, välillä niin rankan yksinhuoltaja elämän keskellä :) Voimia ja siunausta tähän viikkoon, toivottavasti olet jo tervehtynyt!

    VastaaPoista
  6. Huh, kuulostaa tosi rankalta :( En oo kertaakaan ollut vielä kipeä tytön (9 kk) syntymän jälkeen, mutta välillä huonosti nukutun yön jälkeen mietin miten ihmeessä selviäisin kuumeessa miehen ollessa töissä. Mun mielestä on pääasia, että tommosessa tilanteessa pystyy ylipäätään ne lapsen perustarpeet täyttämään, joten ole ylpeä itsestäsi, selvisit upeasti noissa olosuhteissa<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //