Illallinen pimeässä, kahdelle

Lokakuun alussa minulla oli tilaisuus päästä nauttimaan illallisesta täysin pimeässä. Otin rakkaan ystäväni mukaan illalliselle. Ihana Roosa otti Aadan heille leikkimään ja minä pääsin hetkeksi tuulettumaan. Kiitos vielä Roosa, olit oikea enkeli, kun kaiken säätämisen jälkeen pystyit ottamaan Aadan, kiitos! Asiat järjestyi siis todella ihmeellisesti ja hienosti, koska tutustuin Roosaan saman päivän aikana.

En ole koskaan nauttinut pimeästä ja sen vuoksi ajatus ehkä hieman ahdisti. Illallinen pimeässä, kahdelle järjestettiin Elämyslahjojen kautta, ravintola Harmoonissa. Ainoa asia minkä tiesin, oli paikka ja se, että olisimme koko illan täysin pimeässä. Olin lukenut netistä tästä elämyksestä ja se oli täynnä hyviä kokemuksia. Olihan se mahtavaa päästä itsekin kokeilemaan sama. 

Ravintola Harmoonissa saimme "kauneusuni" härpäkkeet ja meidät talutettiin pimeään saliin. Heti, kun härpäkkeen laittoi päähän, minusta tuli kömpelö. Oikein hävetti, kun en osannut liikkua pimeässä ollenkaan. Miten tärkeä näköaisti meille onkaan. Tarjoilija ohjasi minut pöytään istumaan. Ensimmäinen ajatukseni oli, että pöytä on pyöreä ja istumme pöydässä kahdestaan. Ei se ihan niin mennyt. Pöytään tuli meidän lisäksi 8 muuta henkilöä. Tutustuttiin hieman toisiimme ja kerrottiin itsestämme. Pöydän päätyyn tuli myös istumaan eräs sokea nainen. Hän kertoi meille millaista elämää sokea elää. Me muut saimme kysyä häneltä ihan mitä vaan ja hän vastasi. Oman ammatin kautta, elämys oli todella mielenkiintoinen. Oli todella ihanaa kuulla tuon sokean oma tarina ja mahtavaa, että hän uskalsi puhua niinkin avoimesti. Arvostan häntä todella paljon. Ihanaa, että tuollaisia ihmisiä on jotka avaavat meidän toisten silmiä näkemään, että ei se elämä aina niin helppoa ole, mutta kyllä sitä selviää.

Hieman myöhemmin aloimme syömään. Alkuruokana oli jotain todella erikoista ja kirpeää. Söin alkuruoan täysin haarukkaa käyttäen. Ystävä taisi ottaa sormet heti alussa käyttöön. Heh! Minä päätin, että kyllä tämä syöminen haarukallakin onnistuu. Ja onnistuhan se, mitä nyt välillä laitoin suuhuni pelkkää ilmaa ja välillä taas aivan liian suuria suupaloja. Itse en tykännyt alkuruoasta yhtään. Puolet taisinkin jättää syömättä. Makuaisti oli paljon vahvempi, koska ei nähnyt mitä söi. Alkupalasta jäi inhottava maku ja kauhulla odotin pääruokaa. Ystäväni kanssa siinä jotain vitsailtiin ja kumpikaan ei tainnut oikein pitää alkuruoasta. Liian erikoista meidän makuun.

Pääruokaa odotin kurnivalla vatsalla. Ruoka tuli todella nopeasti ja se tuoksu täytti koko salin. Oli hassua arvella, että mitä me laitamme suuhun. Joku arveli, että lautasella on ainakin sienimakkara ja ystäväni arveli, että syömme hanhea. Mietittiin myös, että onko lautasella ohraa vaiko couscousta. Minä en osannut sanoa yhtään mitään. Liha maistui maukkaalle naudalle ja makkara maistui makkaralle. Olen kyllä niin surkea erottamaan, että mikä on mitä. Pääruoan syöminen onnistui haarukkaa käyttäen, mutta veitsen jätin suosiolla pois. Lihan syöminen oli haastavaa, mutta kyllä sekin onnistui. Laitoin lihan haarukkaan ja söin lihan kerralla, heh! Pimeässä syöminen oli haastavaa, mutta mukavaa. Ahmiminen oli minun huonopuoli. En nauttinut ruoasta yhtään vaan tuntui, että ainoa tehtäväni on löytää kaikki ruoat lautaselta ja pistää poskeen. Tuntui, että kaikki muut olivat valmiita ennen minua ja keskityin siihen, että syön nopeasti. En puhunut juuri mitään, kun pistelin ruokaa poskeeni. Pääruoka oli joka tapauksessa todella hyvää vaikka en niin sienimakkarasta välittänytkään.

Pääruoan jälkeen odotin innolla jälkiruokaa. Odotin jotain oikein hyvää ja suklaista jälkkäriä, mutta ikävä kyllä sitä ei tullut. Jälkiruoka maistui omena- kaurapaistokselle ilman omenaa ja sorbetille. Ihan en saanut kiinni, että mitä kaikkia makuja annoksessa oli. Hyvää se kuitenkin oli, paitsi että sorbetti oli melko kirpeää. Jälkiruokaa syödessä, minun piti avittaa toisella kädellä. Sorbetti ei pysynyt lusikassa ja tuntui, että koko jäätelö luiskahtaa lautaselta pois. Avitin toisella kädellä ja sen jälkeen syöminen onnistui erinomaisesti. Hieman harmitti, että miksi en syönyt jokaista annosta käyttäen kättä, koska siinä sai aivan erilaisen tuntuman ruokaan. Tiesi, että miltä se tuntui ja pystyi paremmin päättelemään, että mitä se oikein on.




Jälkkärin jälkeen sytytettiin valot. Oli hauskaa nähdä jokaisen kasvot, joiden äänen oli ainoastaan kuullut. Erään salissa olleen ääni kuulosti aivan sellaiselta hieman hipahtavalta. Ajattelin oikeasti, että hän on nainen, joka pukeutuu vihreään ja hänellä on rastat. Olin väärässä, hänellä oli päällään valkoinen paita ja mustat housut. Päässä taisi olla myös silmälasit. On jännää miten pelkän äänen perusteella voi luulla jotain ihan muuta. Oli myös mielenkiintoista nähdä tämä sokea. Äänen perusteella hänestä sai käsityksen, että hän on räväkkä ja hiustenväri on punainen. Oli hauskaa nähdä, miten omat mielikuvat menivät täysin mönkään. Toki tämä nyt on tuttua ihan arjessakin, kun puhuu tuiki tuntemattoman kanssa puhelimessa ja tapaa myöhemmin livenä.

Juteltiin hetki valojen sytyttämisen jälkeen. Tila jossa illallinen järjestettiin, oli kellarissa. Tila oli erilainen, mitä olin ajatellut. Aluksi ajattelin, että pöytä on pyöreä ja istumme jokainen omassa pöydässä. Pöytä olikin täysin erilainen. Tila oli myös todella hiljainen. Käväisin vessassa, juuri ennenkuin kokki tuli kertomaan mitä söimme. Oli hassua nähdä, että koko ravintola Harmooni oli täynnä väkeä ja yläkerrassa oli todella äänekästä. Äänet eivät kuitenkaan kantautuneet ollenkaan kellariin.

Kokki kertoi meille, mitä ruoat sisälsi. En yhtään jaksa muistaa, että mitä kaikkea ruoissa oli, mutta ystäväni arvaama hanhi meni täysin oikein. Myös sienimakkaraa oli pääruoassa sekä ohraa. Alkuruasta en muista yhtään mitään. Jälkiruoassa oli ainakin vadelma ja tyrnisorbettia. Eikö ole kauniita annoksia? Pimeässä annokset tuntuivat vain kasoilta. Oli hauskaa nähdä, että miten hienosti ateriat oli oikeasti aseteltu, todella kauniisti.




Illallinen oli mahtava kokemus. Tämän kokemuksen kautta voi ymmärtää sen, että miten haastavaa sokean elämä voi olla. Se ei välttämättä ole haastavaa heille, jotka eivät ole koskaan nähneet mitään, millainen tämä maailma on. Täytyy olla kiitollinen ja arvostaa myös sitä, että minä näen. Tuo on tärkeä aisti, mutta ilman sitäkin pystyy elämään. Oli todella mahtavaa jutella tälle sokealle naiselle.

Kiitos todella paljon Elämyslahjoille joka antoi minulle tilaisuuden kokea tällaisen kokemuksen! Nyt olen kokemusta rikkaampi. Mahtava, mieletön ja arvokas kokemus! Hieman erilainen vaihtoehto perinteiselle illalliselle ravintolassa. En voi kun suositella, jos kaipaat uusia elämyksiä ja kokemuksia.



1 kommentti

  1. Tuonne on päästä! Mielenkiintoista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //