Väsymys vs fitness

Kesällä tuli syötyä ihan miten sattui. Miten se onkin niin vaikeaa kieltäytyä jäätelöstä ja roskaruoasta?

Jyväskylään muuttaessa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Hommasin itselleni salikortin Go Golta hintaan 18€/kk. Lisäksi sain Soijaproteiinia Luontaistukulta sekä detox kuurin. Nyt lähtee myrkyt ja nesteet kehosta. Näiden tuotteiden ohella pitäisi saada myös ruokavalio kuntoon. Yritän syödä 5 kertaa päivässä ja terveellisesti. Tiedän, että minulla ei ole ongelmaa siinä ja osaan kyllä pitää itselläni tiukan ruokavalion jos tahtoa löytyy, mutta on tässä yksi ongelma. Tykkään syödä terveellisesti, mutta ongelma on väsymys. En millään jaksa alkaa väsäämään ruokia. Välillä huomaan, että vedän vain herajauhetta kera kauramaidon. Nopeaa ja terveellisempää, kuin pakaste hamppari, mutta ei hyvä siltikään. Täytyy saada itseä niskasta kiinni, että käyttäisi aikaa terveellisen ruoan laittoon. Välillä jaksan todella hyvin, mutta vähänkin huonosti nukuttu yö takana, voimat on päivällä ihan loppu.




Lisäksi lihakset täytyy saada taas eloon ja kuntoa hieman paremmaksi. Nyt on ihan eritavalla aikaa lähteä salille ja lenkille, kun saan Aadalle hoitajan pari kertaa viikossa. Haaveita on kroppani suhteen, mutta laiskuutta on myös havaittavissa. Ehkä se on tämä väsymys, mikä saa mieleni niin laiskaksi. Miten helppoa se onkin jäädä vain sohvalle elokuvan ääreen, kuin lähteä muutaman kilometrin lenkille. Tiedän, että minusta kuoriutuu esiin jälleen melkoinen sohvaperuna, kun lumet laskeutuu maahan. Tämä pimeä ja kylmä aika ei ole yhtään minua. Keväällä minä taas herään ja saan uutta voimaa. Vihaan pimeyttä, mieli on heti masentuneempi. Yhyy!

Yllätyin muutama päivä sitten, kun kävin yksin 10km juoksulenkin. Jaksoin hölkätä melkein koko matkan. Kyllä minä kävelinkin, mutta suurimman osan juoksin. Ne on niitä hetkiä, kun huomaa jossain onnistuneen. Fiilis sen lenkin jälkeen oli kyllä mahtava! Nykyään tekee mieli lähteä heti juoksemaan, kun lenkkeillään Aadan kanssa. Hassua, en ikinä uskonut, että minusta olisi tähän.


Haluan jakaa teille vielä aaupala reseptini. Yllätyin itsekkin, että miten herkullisen aamupalan sain aikaiseksi, väsymyksestä huolimatta ;D

Vähän vajaa desi kaurahiutaleita
5rkl heraa ( laitoin mansikan makusta tällä kertaa)
2 munanvalkuaista
1/2 pieni banaani
1rkl maitoa ( kauramaitoa laitoin)
1 rkl maustamatonta jogurttia
1tl leivinjauhetta
Hieman makeutusainetta


Laitoin kaikki aineet tehosekoittimeen ja muussasin taikinaksi. Muussauksen jälkeen kaadoin taikinan öljyttyyn pannuun, pieniksi plänteiksi. Paistamisen jälkeen kasasin ne päälekkäin. Koristelin annoksen raakakakaopavuilla, vadelmilla ja jogurtilla. Niin herkullista, kevyttä ja terveellistä!






-Eve

Syksyn söpöilyä

Aada on kiltti, mutta nykyään melko menevää sorttia. Kuvaaminen on ihan mahdotonta. Neiti ei pysy paikallaan vaan tahtoon vain mennä. Toisaalta näitä kuvia ottessa se oli ihan hyvä, ettei kylmä ehtinyt tulla. Muutaman minuutin kuvailun jälkeen, Aada pääsi takaisin rattaiden lämpöpussiin. 

Aada nautti kävellä ympäriinä ja hienosti uskoi minua, kun kielsin häntä menemästä liian kauaksi. On ihanaa, että hän on niin kiltti tyttö! Helpottaa minua paljon arjessa. Aada on edelleen todella arka ja pysyy yleensä hienosti näkö etäisyydellä. Minun ei siis tarvitse juosta hänen perässään. Hän myös uskoo heti, kun pyydän häntä tulemaan luokseni. Kielsin häntä hyppimästä vesilätäköihin ja hän uskoi minua hyin. Pariin pienempään lammikkoon annoin hänen kuitenkin pompata, koska no olihan se itsestäkin lapsuudessa mukavaa puuhaa. 

Aadalla on kuvissa päällään Noa Noan ihana mekko. Tuo mekko on ollut Aadalle hieman iso ja mielestäni mekko sopii väriensä puolesta kauniisti syksyyn. Mekko on Noa Noan vanhaa mallistoa, mutta kannattaa katsoa mitä kaikkea uutta kivaa, heidän nettikauppaan on tullut.  
Lisäksi Aadalla on jalassaan Noa Noan vaaleanpunaiset sukkahousut. Kaulassa hänellä on kirpputorilta löytämäni huivi ja päässä hm:n söpö rusettipipo. Kengät on ostettu tänä syksynä myös hm:stä ja neuletakki on saatu jonkun vaatepaketin mukana. 





Yhteistyössä mukana Noa Noa, yrjönkatu:





Nyt on nyt

Minulta on kysytty, että kadunko oman elämäni myrskyjä ja mitä muuttaisin elämässäni? En minä osaa katua. En oikein tiedä, että lähtisinkö edes muuttamaan mitään. Mennyt on mennyttä ja se mennyt aika teki minusta minut. Ilman omia kokemuksiani, en voisi auttaa toisia ihmisiä. Minä rakastan toisten auttamista ja koen sen olevan yksi elämäni tarkoituksista. Minä haluan auttaa ja rakastaa lähimmäistäni. Se on myös suurin syy, miksi kirjoitan tätä blogia. En hae blogillani kunniaa tai voittoa, vaan haluan auttaa tällä mahdollisimman monia ihmisiä käsittelemään esim. Eroa. Tiedän, että siellä ruudun takana on monia ihmisiä jotka saavat kirjoituksistani apua ja sitä minä rakastan. Nautin siitä, kun saan sähköpostiin jonkun lukijan tarinan siitä, miten minun tekstini ovat auttaneet. Se on ehkä ainoa oikea syy, miksi jatkan blogiani, vaikka usein ajatuksissani pyörii tämän blogin lopettaminen. Viime aikoina motivaationi on ollut aivan hukassa, koska niitä ilkeitä kommentteja tulee minulle aivan liikaa.

Tänään, juuri nyt olen kuitenkin onnellinen. Olen päättänyt, että jatkan tätä blogia. En tiedä kuinka kauan, mutta ainakin hetken tai ehkä se hetki onkin vuosi tai kaksi. Blogissani saattaa olla hiljaista, mutta ehkä saan itseäni niskasta kiinni ja uudenlaisen otteen tästä. Saa nähdä. 



Jos en olisi nyt näin onnellinen ja jos en olisi saanut omassa elämässäni näin paljon hyvää, kaiken sen inhottavan tilalle niin varmasti miettisin, että mitä muuttaisin menneisyydestäni. Saattaisin olla hyvin katkera, koska monien mielestä minulla olisi siihen täysi oikeus. Totta kai menneisyyteni haamut seuraavat minua ja se kaikki tulee vaikuttamaan koko elämääni. Enhän minä halunnut koskaan kokea avioeroa. Minähän huusin kerran korkealta ja kovaa, että minä en tule koskaan eroamaan. Tänään olen eronnut ja kannan sitä leimaa sydämessäni lopun elämäni. Tai jos tarkkoja ollaan, niin eihän se vielä täysin virallista ole. On surullista ja inhottavaa, että eroja tapahtuu tänä päivänä niin paljon, eniten inhottaa itse kuulua siihen kategoriaan. Kyllä minä koen, että olen epäonnistunut naisena ja äitinä. Se inhottaa minua, mutta ei siihen auta jäädä makaamaan. Mennyt on mennyttä ja nyt on nyt.


Nyt minä kuitenkin tiedän, että mitä odotan toiselta osapuolelta. Avioliitto opetti minua paljon. Tiedän, että mitä en ainakaan halua ja tiedän, että haluan aloittaa tulevan avioliittoni erilaisella pohjalla. Koen, että olen saanut toisen mahdollisuuden tehdä asiat fiksummin. Haluan saada hyvän perustan, joka on ystävyyttä. Haluan tutustua kumppaniin hyvin, haluan tuntea hänet. Haluan nähdä, että mitä kaikkea yhteistä meillä on ja missä asioissa me taas voimme täydentää toisimme. Onko meillä jotain sellaisia asioita, joiden puolesta emme sovi lainkaan yhteen. Haluan selvittää asiat ensin, ennen kuin menen asioiden edelle. Tarvitsen rinnalleni myös miehen, isolla m:llä. Miehen joka ottaa samalla tavalla vastuuta yhteisistä asioista, kuin minä. Toki kodin huolehtiminen sekä ruoan laitto ovat asioita, joita nautin tehdä. Rakastan huolehtia kodin siisteydestä, mutta apukädetkään eivät ole huono asia. Tahdon luotettavan ja hyväsydämisen miehen. Empaattisuus on minulle hyvin tärkeää, eikä vatsalihaksissakaan mitään pahaa ole. Tänään ja nyt tahdon itselleni kiltin miehen, joka ei koskaan päästä minua käsistään. Sille miehelle lupaan olla hyvä, hellä, rakastava ja tilaa antava. Olen oppinut virheistäni ja enää koskaan en tahdo tehdä niitä virheitä uudelleen. Minä todella toivon, että tällainen mies tulee ja tahtoo meidät. 






Ennen minulla oli kauhea kiire rynnätä seurustelemaan. En miettinyt ensin vaan menin täysin tunteen mukaan. En ollut aina täysin oma itseni vaan pidin päällä jotain roolia. Olin todella kova flirttailemaan, mutta tänään olen hukannut sen taidon. Minusta tuntui, että en riittänyt. Usein koin, että minua ei hyväksytä juuri tällaisena ja minun pitää olla jotain enemmän. Nyt tiedän sen, että minä todella riitän. Minä saan olla juuri se, mikä olen, eikä minun tarvitse peitellä mitään. Rakastan nykyistä olemustani todella paljon, kaikki se ahdistus on kadonnut ja minulla on niin hyvä olla! Tiedän, että se mies joka tahtoo alkaa meidän perheen pääksi, tulee olemaan enkeli. Tässä on todella iso pala purtavana. Minä vaadin tulevalta aviomieheltäni melko paljon, koska usko Jumalaa on numero yksi. Myös se miten mies käsittelee Aadaa, on minulle tärkeää. Haaveeni olisikin, että Aada ja tämä mies viettäisivät aikaa myös kahdestaan ja tulisivat toimeen keskenään. Toivon, että tulevan miehen kanssa olisimme perhe. Olisi mahtavaa viettää perheen kesken päivä esim. kylpylässä, altaassa lilluen. Nämä ovat vain haaveita, mutta haaveita saa ja pitää olla ;)

Minä en halua rynnätä päätä pahkaa suhteeseen vaan haluan tutustua. Samaan aikaan totta kai toivon, että mies vaan ilmestyisi oveni taakse, kukkakimppu kädessä ja sanoisi " Tässä minä olen, haluan pitää teistä huolen". Se on mahdollista, mutta kuinka pian?

* Jempulle kiitos kuvista, niitä on postauksessa monta, mutta en osannu valita. Heh!



Nyt levätään

Eilen tuli kolme viikkoa täyteen, Jyväskylässä asumista. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä täysillä. Paikka jossa me asumme, on ihana ja viihtyisä. Napuureiden äänet eivät kuulu juurikaan tänne ja saamme olla rauhassa. Talo on täynnä nuorisoa, mutta ainakaan vielä häiriköinnistä ei ole tietoa. En ole tottunut, että kaupat sijaitsevat vain muutaman metrin päässä. Tuntuu, että minua hemmotellaan. Asuntomme lähellä on kaikki tarpeellinen. Meidän ei tarvitse kulkea busseilla, koska joka paikkaan pääsee kävellen. Onneksi Aada viihtyy vaunuissa ja voimme lenkkeillä useita kilometrejä. Tämä kaupunki on koti, jonne olen vihdoin tullut lepäämään. Täällä minä nautin asua. Täällä voin elää täysillä ja unohtaa kaiken sen pahan jota olen saanut kokea viimeisien vuosien aikana. Nyt meidän elämässä puhaltaa uudet tuulet ja Aadalla on vihdoin elämästä nauttiva äiti rinnallaan. Minun elämäni on tällä hetkellä todella ihanaa. Rakastan päivä päivältä enemmän ja enemmän meidän kotia. Rakastan asua tässä kodissa. Tiedän kuitenkin, että tuskin tulen asumaan koko loppuelämääni täällä Jyväskylässä. Tämä on hetki elämässäni, josta nautin. Nyt saan vain ihmetellä sitä, että minusta on pidetty äärimmäisen hyvää huolta, mutta se on vaatinut sen, että olen luovuttanut kaiken suuremmalle voimalle. En minä olisi jaksanut ilman joka päiväistä rukousta ja ihmisiä joita on tulvinut elämääni. Tänään minä saan itkeä ilosta. Tänään minä saan huokaista syvään ja ymmärtää sen, että minusta todella on pidetty huolta. Tuolla jossain on joku, joka minua oikeasti kuuntelee ja joka minusta oikeasti välittää. Tämä Jyväskylään muutto ei ollut virhe. Olen löytänyt täältä paljon uusia ystäviä.

 


Ihana Roosa asuu muutaman sadan metrin päässä meiltä. Hänellä on hieman Aadaa nuorempi tyttö. Hän on aivan ainutlaatuinen ihminen. Hän laittaa lähes päivittäin viestiä, että tehtäisikö jotain. Hän pyytää meitä heille syömään ja tarjoaa ruoat. Hän kuskaa meitä autollaan ja ei halua bensarahaa. Hän on todellinen enkeli omassa elämässäni! Juuri tuollaista apua olen kaivannut ja nyt olen sellaista saanut! Tiedän, että kun seuraavan kerran tulen kipeäksi niin minulla on joku, joka todella tahtoo auttaa.

 


Nyt jos koska saan itselleni hoitoapua. Eräs todella herttainen nainen laittoi minulle muutama viikko sitten sähköpostia. Hän kertoi minulle palvelusetelistä, joka Jyväskylän kaupunki myöntää esim. yksinhuoltajille ehkäisemään väsymystä. Minä luin viestin itkukurkussa ja mietin, että onko tämä tosiaan totta. Otin yhteyttä Jyväskylän kaupunkiin ja sen kautta järjestyi hoitoapua. Tämä ihana nainen joka otti minuun yhteyttä sähköpostilla. Hän tulee hoitamaan Aadaa n. 4-6h viikossa. Minä pääsen hoitamaan omia asioitani, ilman Aadaa. Voisin lähteä käymään myös salilla, sitä olenkin odottanut. Lisäksi luterilainen kirkko järjestää lapsiparkkia joka tiistai klo 9-11.30 välisen ajan. Lapsiparkki on tarkoitettu yli 2 -vuotiaille, mutta he hyväksyivät Aadan myös mukaan. Aada menee tiistaina sinne ensimmäistä kertaa. Miettikää, tämä kaikki on minulle täysin ilmaista. Aada tottuu hieman vieraisiin ihmisiin ja samalla pääsen nauttimaan omasta ajastani. Mielestäni Jyväskylän kaupunki on järjestänyt asiat hienosti. He haluavat ehkäistä äitien väsymistä. Minulle tämä tulee todella suureen tarpeeseen. Aadan omatahto on ottanut todella koville ja tekee ihan hyvää päästä hetkeksi pois kotoa. Tällä hetkellä oma elämäni maistuu todella hyvälle. Voisinko olla onnellisempi? Kaikki asiat ovat järjestyksessä ja elämä maistuu vaan niin hyvälle! Tämä on minulle ja Aadalle nyt koti. Täällä minä saan kokea uutta ja saan levätä. Tämä on elämäni lepohetki.




Sieltä mistä aita on matalin

Sairastaminen on vaikeaa jos täytyy yksin huolehtia lapsesta tai lapsista. Vielä vaikeampaa se oli silloin, kun Aada oli vauva, mutta nyt mukana on vilkas ja oman tahdon omaava taapero. Sairastaminen on kamalaa kipeänä.

Illalla huomaan, että nenä on tukossa. Olo on raskas ja tiedän, että ensi yönä unet ovat vähäiset. Käyn nukkumaan todella aikaisin illalla, koska seuraava päivä ahdistaa jo valmiiksi. Rukoilen, että tyttäreni nukkuisi täydet yöunet, että saisin kerättyä voimia seuraavaan päivään. Aamuyöstä herään kamalaan kurkkukipuun ja kylmyyteen. Kuume on nousemassa. Yritän jatkaa unia, mutta huomaan pyöriväni vain sängyssä. Aada päättää herätä parin tunnin päästä. Minulla on kylmä ja tekee mieli itkeä, mutta itkemiseen ei riitä voimat. Saan itseni ylös ja lähden kävelemään Aadan huoneeseen. Otan seinästä tukea, koska meinaan kaatua. Minulla on todella paha olo. Koitan olla iloinen lapselleni, se ei ole hänen vika, että äiti on pipi. Samalla huokaisen, että onneksi tyttäreni on terve ja vain minä olen sairas. Otan lapsen syliin, halaan häntä hellästi ja toivotan hyvät huomenet. Hetken päästä annan hänen mennä leikkimään. Kävelen keittiöön, kaadan nokkamukiin viimeiset maidot ja annan lapselle leivän käteen. Seuraavaksi aukaisen tabletin ja annan hänen katsoa lastenohjelmia. Tällä kertaa teen poikkeuksen ja annan lapsen syödä leivän matolla. Yleensä meillä syödään vain pöydän ääressä, mutta nyt en jaksa välittää. Samalla ajattelen, että kuinka huono äiti oikein olen. Mielessäni jyskyttää sekalaisia ajatuksia, mutta päällimmäisenä koko ajatus hereillä olosta ahdistaa. Oloni on todella huono. Juon lasin vettä ja mittaan kuumeen. Mittari näyttää lähemmäksi 39. Ei mikään ihme, että juuri nyt minusta ei ole hyväksi äidiksi. Käyn halaamassa Aadaa ja pyydän häneltä anteeksi. Koitan selittää, että äiti on nyt pipi. Yritän etsiä itselleni lääkettä, mutta muuton jäljiltä en löydä särkylääkettä mistään. Minua ahdistaa ajatus apteekkiin lähdöstä. Laahaavin askelin kävelen makkariin. Vedän peiton korviin ja koitan nukkua hetken. Nukahdan tunnin ajaksi. Herään Aadan kitinään, pääni on tukossa ja sitä on raskas kantaa. Koitan huutaa Aadalle, että " äiti tulee". En saa sanaa suustani, kurkkuni on kipeä. Lähden kävelemään Aadan luokse ja jälleen meinaan horjahtaa. Tajuan, että Aadan vaippa on tullut läpi ja en ole muistanut vaihtaa hänelle edes päivä vaatteita. Minä itken ja vapisen. Samaan aikaan huudan mielessäni, että miksi sairastuin juuri nyt. Miksi minun pitää hoitaa lapsi silloin, kun olen kipeänä. Eikö joku nyt vaan voisi tulla auttamaan, mutta kuka nyt minua haluaisi auttaa. Viikonloppu ja kaikilla on varmasti jotain muuta tekemistä. Keneltä edes osaisin pyytää apua. Vaihdan Aadalle vaatteet ja otan hänet makaamaan minun viereeni. Aada ei viihdy kauaa vaan tahtoo mennä leikkimään. Kuulen suloisia leikin ääniä ja välillä havahdun siihen, että Aada käy tarkistamassa, että makaan sängyssä. Aada ei vaadi minulta mitään vaan pärjää hetken yksinkin. En pelkää, että Aada satuttaisi itseään, koska hän ei osaa kiivetä edes sohvalle, arkuutensa vuoksi. En pelkää, että Aada sytyttää talon tuleen, koska hän ei yletä koskea hellaan. En pelkää, että lapseni löytää jotain vaarallista, koska hän ei juurikaan koske laatikoihin. Minulla on levollinen mieli ja päätän levätä hetken, olohuoneen sohvalla. Hetken päästä huomaan ajattelevani, että meidän piti käydä kaupassa. Aadalle ei ole maitoa kaapissa ja ruokakin piti tehdä. Minua alkaa ahdistamaan ja huomaan jälleen, että kyynel vierähtää poskelleni. Vihaan itseäni hetkellisesti. Nousen ylös ja katson kaappeihin. Päätän, että tarjoan Aadalle muutaman päivän vanhaa lihaa ja nuudeleita sekä leipää. Aada ei tykkää lihasta ja syö vaan nuudelit. Huomaan, että pinnani on todella kireällä. Korotan Aadalle hetkeksi ääntä ja yhtäkkiä tajuan, että ei tämä ole niin iso asia. Aada syö reippaasti nuudelit ja juo vettä. Pääasia, että tyttö syö jotain. Nostan Aadan lattialle ja annan hänen touhuta hetken. Yritän etsiä jälleen lääkettä, mutta tuloksetta. Oloni on edelleen hyvin sekava. En uskalla mitata kuumetta. Ajatuksissani pyörii vain sanat " sinä selviät, saat nukkua kohta pari tuntia, kun Aada alkaa päiväunille". Tämä päivä on selviytymistä. Minä selviän, huomenna on parempi päivä. Olen onnellinen, että minulla on vain yksi lapsi huolehdittavana. Olen iloinen, että Aada on arka ja hän ei kiipeä sohvalle, kaada esineitä tai hajoita paikkoja. Tiedän, että myös veitset ja muut vaaralliset esineet ovat turvassa, koska Aada ei avaa keittiön laatikoita. Minä luotan lapseeni ja olen todella kiitollinen siitä, että hän ei tee niitä asioita. Olen kiitollinen, että Aada ei ole haastava lapsi. 




Illalla huomaan, että tämä päivä on pulkassa. Menin sieltä, mistä aita oli matalin. En ollut tänään paras mahdollinen äiti Aadalle, mutta yritin parhaani mukaan huolehtia pienokaisestani. Aada sai jokaisen aterian ja, kun äidin kuume lähti laskuun niin tyttö pääsi käymään myös kylvyssä. Aada nukahti tyytyväisenä minun silitykseen. Katsoin ympärilleni ja näin todella sotkuisen kotimme. Tänään en jaksa välittää sotkusta, tänään olen itsekäs ja alan nukkumaan samaan aikaan, kun Aada. Hiljennyn hetkeksi ja kiitän, että selvisin tästä päivästä. Tällaiset päivät ovat kamalia. Tällaisina päivinä kaipaan vierelleni miestä, sellaista joka välittää. Kaipaan miestä joka antaisi minun sairastaa rauhassa, onhan nyt viikonloppukin. Onneksi kuume on lähtenyt laskuun ja uskon, että huomenna on parempi päivä.



Hatun nosto jokaiselle yksinhuoltajalle! Sairastaessa on rankkaa hoitaa lapsia, varsinkin jos lapsikin sairastaa tai lapsia on enemmän, kuin yksi. Välillä saa väsyä ja itkeä kurjaa oloa. Se on tervettä, että antaa pahanolon tulla ulos. Minulla oli kamala päivä, mutta nyt se on ohi. Tänään on ollut parempi päivä ja olen jaksanut paljon paremmin.

*Teksti kirjoitettu siis meidän lauantaista.



Vaalea makuuhuone

Vihdoin se on totta! Minulla tosiaan on ihan oma makuuhuone! Minun ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa ihan omaa makkariani! (okei, voisin sen jakaa, ihan mielelläni) Oikeasti mulla on ihan oikea huone! En nuku enää olohuoneessa vaan, oikeassa huoneessa! Voitteko kuvitella miten suuri asia, tämä on minulle? Tämä on yksi unelmien täyttymys oikeasti. Saan nukkua omassa huoneessa ja suljetun oven takana. Mulla on joku paikka mihin mennä hiljentymään ja joku paikka jossa saan olla rauhassa. Mä en rauhoitu enää television edessä sijaitsevassa sängyssä tai kuunnellen tiskikoneen hälinää, vaan minä todella saan rauhoittua yöunille ihan omassa hiljaisuudessa, omassa huoneessa. Okei, joo joo lopetan tämän hehkutuksen nyt, mutta olen vaan niin onnellinen tästä pienestä asiasta!

Nykyinen kotimme on tilava ja avara. Ensimmäisenä haluan esitellä teille tämän hekuttamani makuuhuoneen. Minun makkarissani ei ole vaatekaappeja. Aluksi ajatus tuntui ahdistavalle, mutta tällä hetkellä ajatus ei ahdista ollenkaan. Huone on hieman pienempi, kuin Aadan huone, mutta minulle juuri oikean kokoinen. Olen hieman haaveillut vaaterekistä ja muutamasta laatikosta sen alle. Olihan se kivaa jos omassa makkarissa olisi edes joku vaatteiden säilytys järjestelmä, mutta kyllä tämä näinkin toimii. Eteisen käytävällä on mukavasti kaappitilaa ja sinne olen tunkenut myös omat vaatteeni.

Mistä muuten kannattaa hommata vaaterekkejä? Mikään seinään/kattoon kiinnitettävä se ei saa olla. Toisaalta olen myös miettinyt, että jos osaisin niin tekisin heinäseipäistä itselleni vaaterekin. Plääh, en taia osata.

Mutta niin miltä minun huone sitten oikein näyttääkään? No tältä:











Yöpöytinä toimii tuollaiset vanhat perunalaatikot. Rakastan niistä. Instagrammissa kyselin, että jätänkö tuon väriseksi vai laitanko hieman kuultavan valkoiseksi. Päätin nyt kuitenkin, että jätän laatikot alkuperäisiksi.

Huoneen nurkassa on vanha keittiöpöydän pöytälevy. Tuunasin sitä hieman ja nyt se toimii paikkana laukuille. Joku kiva sisustusteksti siihen sopisi, mutta en ole löytänyt vielä sopivaa.





Tämän työpöydän levyn maalasin myös valkoiseksi. Ennen se oli pyökin värinen.

Mitä tykkäätte makuuhuoneestani?

Onhan tämä vähän tällainen. Uusi päiväpeitto olisi aika jees, mutta kaikkeen ei ole varaa. Joskus sitten, hih !



HumatroPen® 6 mg - Iik kasvuhormoneja

Ystäväni kysyi minulta taannoin, että miltä minusta tuntuu ajatus siitä, että joudun pistämään pian Aadaa. Ihmettelin kysymystä, mutta vastasin, kuin apteekin hyllyltä "Ei miltään." Ja tottahan se on. Ajatus siitä ei pelota eikä ahdista. Ajatus ei inhota minua, koska olen todella sujut asian kanssa. Se on osa elämää ja uskon, että lähihoitaja ammattini on syy siihen. Osaan käsitellä piikkejä ja sen takia en osaa pelätä pistämistä. Ainoa mikä siinä hieman ahdistaa on se, että joudun pitämään Aadasta yksin kiinni joka ikinen ilta. Minulla ei ole ketään apuna. Aadan pistäminen tuskin onnistuu, ilman kiinni pitämistä. Luulen, että hän pyristelee irti ja minulla menee kaikki työ siihen, että pidän hänestä kiinni usean sekunnin ajan, että kasvuhormoni ehtii imeytyä.

Melko varmaa on, että pistän piikin Aadan pakaraan. Toinen vaihtoehto olisi myös reisi, mutta Aadalla on niin hoikat jalat, että pakara on luultavammin parempi vaihtoehto. Juuri se tekee pistämisestä hieman vaativampaa. En kuitenkaan halua stressata sitä etukäteen ja uskon, että harjoitus tekee siinäkin asiassa mestarin. Toivon, että Aada ei ala pelkäämään piikkejä vaan niistä tosiaan tulee tuttu ja turvallinen juttu. Muutamien vuosien jälkeen Aada alkaa pistämään piikin itse itseensä ja haluan, että hän ei silloinkaan pelkää pistää sitä.

Kun minulle annettiin pieni pistoskoulutus ja kuulin, että miten asiat tulee tästä eteenpäin menemään, olin todella yllättynyt muutamasta asiasta:


1. Piikki tai siis tämä kasvuhormoni pitää säilyttää jääkaapissa. Me saimme piikin mukana kylmälaukun, missä piikki säilyy 8h ajan. Tämä on minusta vaikea asia. Olen todella huono muistamaan asioita ja voin nähdä sen jo silmissäni, kun joku ilta tuo piikki unohtuu keittiönpöydälle ja huomaan sen vasta aamulla. Kyllä, ei ole yhtään epätavallista, että unohdan esim. maitopurkin keittiönpöydälle yön ajaksi. Tämä tekee tästä asiasta haastavaa. Myös se on haasteellista, että piikki pitää ottaa 30min ennen pistämistä jääkaapista.


2. Mietin paljon, että elämä hankaloituu, kun kasvuhormonin pistäminen alkaa. Ajattelin, että minun pitää olla tiiviisti illat kotona, koska tuskinpa Aadan "lapsenvahdit" suostuvat Aadaa piikittämään. Olin toisaalta jo varautunut siihen, että Aada ei käy enää yökylässä ja on minun kanssa joka ilta. Onneksi hoitaja kuitenkin sanoi, että se ei ole niin vaarallista jos Aadalta jää illalla pistos pistämättä. Pistoksen voi antaa varhain seuraavana aamuna tai jättää parinakin iltana välistä. Hän myös sanoi, että jos lähdemme ulkomaille viikon reissuun, piikki kannattaa jättää kotiin. Tämä kuuleminen helpotti minua paljon. Oli ihanaa kuulla, että se ei ole niin vaarallista jos joskus jää pistos antamatta. Toki haluan tehdä kaikkeni sen eteen, että Aada saa parhaan mahdollisen hyödyn pistoksista ja pistoksia ei juuri jäisi antamatta, mutta tämän kuuleminen lohdutti joka tapauksessa.






Me emme tosiaan ole saaneet vielä tietää, että kuinka paljon Aadalle tullaan pistämään kasvuhormonia. En edelleenkään tiedä, että korvaako kela tuon summan kokonaan vai vaan osan siitä. Jos kela korvaa vain osan siitä niin joudun maksamaan 600e kerta heitolla nyt lokakuussa ja seuraavan kerran heti tammikuussa. Tämä on siis ylittää kelan maksukaton ja sen vuoksi joudun maksamaan tuollaisen summan näin lähekkäin. En osaa kuitenkaan tätä asiaa panikoida. Luotan sokeasti siihen, että ne rahat järjestyvät jostain. Minulla on asian suhteen suuri rauha ja tiedän, että me tullaan selviämään.

Kuvissa on siis meidän tuleva kasvuhormoni piikki/kynä. Me emme ole saaneet vielä itse kasvuhormonia ja kuvissa näkyykin vesi ampulli, jolla saan kuulemma harjoitella, jos sitä kerran kokeilisi pistää vaikka tyynyä.