Väsymys vs fitness

Kesällä tuli syötyä ihan miten sattui. Miten se onkin niin vaikeaa kieltäytyä jäätelöstä ja roskaruoasta?

Jyväskylään muuttaessa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Hommasin itselleni salikortin Go Golta hintaan 18€/kk. Lisäksi sain Soijaproteiinia Luontaistukulta sekä detox kuurin. Nyt lähtee myrkyt ja nesteet kehosta. Näiden tuotteiden ohella pitäisi saada myös ruokavalio kuntoon. Yritän syödä 5 kertaa päivässä ja terveellisesti. Tiedän, että minulla ei ole ongelmaa siinä ja osaan kyllä pitää itselläni tiukan ruokavalion jos tahtoa löytyy, mutta on tässä yksi ongelma. Tykkään syödä terveellisesti, mutta ongelma on väsymys. En millään jaksa alkaa väsäämään ruokia. Välillä huomaan, että vedän vain herajauhetta kera kauramaidon. Nopeaa ja terveellisempää, kuin pakaste hamppari, mutta ei hyvä siltikään. Täytyy saada itseä niskasta kiinni, että käyttäisi aikaa terveellisen ruoan laittoon. Välillä jaksan todella hyvin, mutta vähänkin huonosti nukuttu yö takana, voimat on päivällä ihan loppu.




Lisäksi lihakset täytyy saada taas eloon ja kuntoa hieman paremmaksi. Nyt on ihan eritavalla aikaa lähteä salille ja lenkille, kun saan Aadalle hoitajan pari kertaa viikossa. Haaveita on kroppani suhteen, mutta laiskuutta on myös havaittavissa. Ehkä se on tämä väsymys, mikä saa mieleni niin laiskaksi. Miten helppoa se onkin jäädä vain sohvalle elokuvan ääreen, kuin lähteä muutaman kilometrin lenkille. Tiedän, että minusta kuoriutuu esiin jälleen melkoinen sohvaperuna, kun lumet laskeutuu maahan. Tämä pimeä ja kylmä aika ei ole yhtään minua. Keväällä minä taas herään ja saan uutta voimaa. Vihaan pimeyttä, mieli on heti masentuneempi. Yhyy!

Yllätyin muutama päivä sitten, kun kävin yksin 10km juoksulenkin. Jaksoin hölkätä melkein koko matkan. Kyllä minä kävelinkin, mutta suurimman osan juoksin. Ne on niitä hetkiä, kun huomaa jossain onnistuneen. Fiilis sen lenkin jälkeen oli kyllä mahtava! Nykyään tekee mieli lähteä heti juoksemaan, kun lenkkeillään Aadan kanssa. Hassua, en ikinä uskonut, että minusta olisi tähän.


Haluan jakaa teille vielä aaupala reseptini. Yllätyin itsekkin, että miten herkullisen aamupalan sain aikaiseksi, väsymyksestä huolimatta ;D

Vähän vajaa desi kaurahiutaleita
5rkl heraa ( laitoin mansikan makusta tällä kertaa)
2 munanvalkuaista
1/2 pieni banaani
1rkl maitoa ( kauramaitoa laitoin)
1 rkl maustamatonta jogurttia
1tl leivinjauhetta
Hieman makeutusainetta


Laitoin kaikki aineet tehosekoittimeen ja muussasin taikinaksi. Muussauksen jälkeen kaadoin taikinan öljyttyyn pannuun, pieniksi plänteiksi. Paistamisen jälkeen kasasin ne päälekkäin. Koristelin annoksen raakakakaopavuilla, vadelmilla ja jogurtilla. Niin herkullista, kevyttä ja terveellistä!






-Eve

EI

Tiedättekö sanan oma tahto! Voi, että miten tuo sana saakin karvani pystyyn. Aada todella koettelee hermojani. Hän kulkee perässäni joka paikkaan ja kun hän tahtoo jotain, hän tekee kaikkensa sen eteen, että saa oman tahtonsa läpi. Tässä kenties tullut minuun, ollaan molemmat ilmeisesti aika kovapäisiä. Heh!

Toisaalta Aada on todella aurinkoinen lapsi, mutta oma tahto on niin järjetön, että omat voimani alkaa olla loppu. Nyt mukaan on tullut pukemisessa itkeminen ja auta armias jos nostan Aadan keinusta liian nopeasti pois, kyllä muuten huutaa ja se kantautuu kilometrien päähän. Meillä käy hoitaja muutaman kerran viikossa ja joka kerta, kun hoitaja soittaa minulle, että tiputan hänelle parvekkeelta avaimen, Aada aloittaa jo ennakkoon huutamisen. Joka kerta, kun hoitaja tulee meille niin itku alkaa. Eilen Aada tarrautui minuun kiinni ja minulla kesti puolisen tuntia lähdön kanssa. Aada vetäisi elämänsä ensimmäiset itkupotkuraivarit ja ei todellakaan olisi halunnut, että lähden. Tottakai tuollainen tekee kipeää. Pidättelin itkua oven ulkopuolella, mutta osasin kuitenkin nollata nopeasti ajatukseni pois Aadasta. Tiedän, että Aada lopettaa huutamisen muutamassa sekunnissa, oven sulkeutumisen jälkeen ja on, kuin aurinko hoitajalle. Onneksi Aada osaa hakea turvan muualta, kun minä olen poissa. Raivarin tullen yritän pysyä mahdollisimman rauhallisena ja rauhoitella Aadaa.



Me harjoitellaan paljon myös tottelemista. Jos sanon ei, se on silloin ei. Aada ymmärtää todella hyvin sanan ei. Usein Aada katsoo minua sanan ei jälkeen ja lähtee pois tilanteesta. Koitan selittää Aadalle, että miksi joku asia on ei. Esim. " se menee rikki, se on äidin, se ei ole lelu". Aada ymmärtää hyvin. Aada saa avata kotona 2 laatikkoa. Keittiössä yhden laatikon, jossa on hänen nokkamukit jne.. Se on Aadan laatikko ja annan hänen levittää nokkamukit keittiön lattialle. Myös eteisessä on yksi laatikko johon hän saa koskea, mutta muissa laatikoissa kiellän häntä. Hän uskoo hienosti ja usein jos hän alkaa avaamaan sellaista laatikkoa josta olen kieltänyt, hän koskee laatikkoon ja sanoo itse "ei". Hän muistaa hienosti, että mistä äiti on kieltänyt. On mahtavaa, että Aada uskoo noin hienosti.

Muutama päivä sitten Aada koski olohuoneen pöydällä lojuneeseen lappuseen. Lappu ei oikeastaan ollut tärkeä, mutta en halunnut, että Aada tottuu ottamaan laput pöydältä ja kuljettaa niitä vaikka mihin. Sanoin Aadalle ei. Aada lukitsi korvansa minulta ensimmäistä kertaa. Sanoin uudestaan, että Aada ei ota sitä. Aada otti, mutta heitti sen lattialle. Sanoin, että laitetaan lappu takaisin pöydälle. Toistin useaan kertaan, että Aada laita lappu takaisin pöydälle. Hän oli lähdössä tilanteesta pois, sanoin hänelle uudestaan ja uudestaan, että laitetaan lappu ensin pöydälle ja sen jälkeen voi mennä leikkimään. Näytin Aadalle, että mitä tarkoitan. 10min tuo tilanne kesti, mutta vihdoin ja viimein hän totteli. Lopuksi otin hänet syliin, suukotin ja kehuin. Hän oli onnellinen ja pääsi leikkimään. 




En halua tehdä lapsen puolesta asioista, haluan näyttää Aadalle, missä on ns. Kaapin paikka.

Tiedän, että tulen epäonnistumaan vanhempana varmasti monessa asiassa ja voin epäonnistua tässäkin asiassa, mutta haluan yrittää. En halua joutua pulaan Aadan kanssa. Koitan olla mahdollisimman hellä ja rakastava, mutta tiukka lastani kohtaan. Yritän onnistua äitiydessä. Tämä on vaativaa ja en todellakaan tiedä miten tässä tulee käymään. Se jää nähtäväksi. Tämä on haastavaa, kun vierellä ei ole ketään toista joka ottaisi täyden vastuun Aadan kasvatuksesta. Se on täysin minun harteilla ja se on todella pelottavaa!

Ymmärrän kuitenkin Aadaa. Olen hänelle kaikki kaikessa, hänellä ei ole ketään muuta. Tottakai hermojani koetellaan, olen ainoa jolle Aada voi purkaa pahanolonsa. Toisaalta on mukavaa päästä kotoa pois hetkeksi, mutta on inhottavaa, kun kotiin palatessa Aada on entistä tiukemmin minussa kiinni. Saa nähdä milloin tämä helpottaa. Aada on niin sinnikäs tyttö ja ei luovuta helpolla. Uhma ikää odotellessa...


Syksyn söpöilyä

Aada on kiltti, mutta nykyään melko menevää sorttia. Kuvaaminen on ihan mahdotonta. Neiti ei pysy paikallaan vaan tahtoon vain mennä. Toisaalta näitä kuvia ottessa se oli ihan hyvä, ettei kylmä ehtinyt tulla. Muutaman minuutin kuvailun jälkeen, Aada pääsi takaisin rattaiden lämpöpussiin. 

Aada nautti kävellä ympäriinä ja hienosti uskoi minua, kun kielsin häntä menemästä liian kauaksi. On ihanaa, että hän on niin kiltti tyttö! Helpottaa minua paljon arjessa. Aada on edelleen todella arka ja pysyy yleensä hienosti näkö etäisyydellä. Minun ei siis tarvitse juosta hänen perässään. Hän myös uskoo heti, kun pyydän häntä tulemaan luokseni. Kielsin häntä hyppimästä vesilätäköihin ja hän uskoi minua hyin. Pariin pienempään lammikkoon annoin hänen kuitenkin pompata, koska no olihan se itsestäkin lapsuudessa mukavaa puuhaa. 

Aadalla on kuvissa päällään Noa Noan ihana mekko. Tuo mekko on ollut Aadalle hieman iso ja mielestäni mekko sopii väriensä puolesta kauniisti syksyyn. Mekko on Noa Noan vanhaa mallistoa, mutta kannattaa katsoa mitä kaikkea uutta kivaa, heidän nettikauppaan on tullut.  
Lisäksi Aadalla on jalassaan Noa Noan vaaleanpunaiset sukkahousut. Kaulassa hänellä on kirpputorilta löytämäni huivi ja päässä hm:n söpö rusettipipo. Kengät on ostettu tänä syksynä myös hm:stä ja neuletakki on saatu jonkun vaatepaketin mukana. 





Yhteistyössä mukana Noa Noa, yrjönkatu:





Nyt on nyt

Minulta on kysytty, että kadunko oman elämäni myrskyjä ja mitä muuttaisin elämässäni? En minä osaa katua. En oikein tiedä, että lähtisinkö edes muuttamaan mitään. Mennyt on mennyttä ja se mennyt aika teki minusta minut. Ilman omia kokemuksiani, en voisi auttaa toisia ihmisiä. Minä rakastan toisten auttamista ja koen sen olevan yksi elämäni tarkoituksista. Minä haluan auttaa ja rakastaa lähimmäistäni. Se on myös suurin syy, miksi kirjoitan tätä blogia. En hae blogillani kunniaa tai voittoa, vaan haluan auttaa tällä mahdollisimman monia ihmisiä käsittelemään esim. Eroa. Tiedän, että siellä ruudun takana on monia ihmisiä jotka saavat kirjoituksistani apua ja sitä minä rakastan. Nautin siitä, kun saan sähköpostiin jonkun lukijan tarinan siitä, miten minun tekstini ovat auttaneet. Se on ehkä ainoa oikea syy, miksi jatkan blogiani, vaikka usein ajatuksissani pyörii tämän blogin lopettaminen. Viime aikoina motivaationi on ollut aivan hukassa, koska niitä ilkeitä kommentteja tulee minulle aivan liikaa.

Tänään, juuri nyt olen kuitenkin onnellinen. Olen päättänyt, että jatkan tätä blogia. En tiedä kuinka kauan, mutta ainakin hetken tai ehkä se hetki onkin vuosi tai kaksi. Blogissani saattaa olla hiljaista, mutta ehkä saan itseäni niskasta kiinni ja uudenlaisen otteen tästä. Saa nähdä. 



Jos en olisi nyt näin onnellinen ja jos en olisi saanut omassa elämässäni näin paljon hyvää, kaiken sen inhottavan tilalle niin varmasti miettisin, että mitä muuttaisin menneisyydestäni. Saattaisin olla hyvin katkera, koska monien mielestä minulla olisi siihen täysi oikeus. Totta kai menneisyyteni haamut seuraavat minua ja se kaikki tulee vaikuttamaan koko elämääni. Enhän minä halunnut koskaan kokea avioeroa. Minähän huusin kerran korkealta ja kovaa, että minä en tule koskaan eroamaan. Tänään olen eronnut ja kannan sitä leimaa sydämessäni lopun elämäni. Tai jos tarkkoja ollaan, niin eihän se vielä täysin virallista ole. On surullista ja inhottavaa, että eroja tapahtuu tänä päivänä niin paljon, eniten inhottaa itse kuulua siihen kategoriaan. Kyllä minä koen, että olen epäonnistunut naisena ja äitinä. Se inhottaa minua, mutta ei siihen auta jäädä makaamaan. Mennyt on mennyttä ja nyt on nyt.


Nyt minä kuitenkin tiedän, että mitä odotan toiselta osapuolelta. Avioliitto opetti minua paljon. Tiedän, että mitä en ainakaan halua ja tiedän, että haluan aloittaa tulevan avioliittoni erilaisella pohjalla. Koen, että olen saanut toisen mahdollisuuden tehdä asiat fiksummin. Haluan saada hyvän perustan, joka on ystävyyttä. Haluan tutustua kumppaniin hyvin, haluan tuntea hänet. Haluan nähdä, että mitä kaikkea yhteistä meillä on ja missä asioissa me taas voimme täydentää toisimme. Onko meillä jotain sellaisia asioita, joiden puolesta emme sovi lainkaan yhteen. Haluan selvittää asiat ensin, ennen kuin menen asioiden edelle. Tarvitsen rinnalleni myös miehen, isolla m:llä. Miehen joka ottaa samalla tavalla vastuuta yhteisistä asioista, kuin minä. Toki kodin huolehtiminen sekä ruoan laitto ovat asioita, joita nautin tehdä. Rakastan huolehtia kodin siisteydestä, mutta apukädetkään eivät ole huono asia. Tahdon luotettavan ja hyväsydämisen miehen. Empaattisuus on minulle hyvin tärkeää, eikä vatsalihaksissakaan mitään pahaa ole. Tänään ja nyt tahdon itselleni kiltin miehen, joka ei koskaan päästä minua käsistään. Sille miehelle lupaan olla hyvä, hellä, rakastava ja tilaa antava. Olen oppinut virheistäni ja enää koskaan en tahdo tehdä niitä virheitä uudelleen. Minä todella toivon, että tällainen mies tulee ja tahtoo meidät. 






Ennen minulla oli kauhea kiire rynnätä seurustelemaan. En miettinyt ensin vaan menin täysin tunteen mukaan. En ollut aina täysin oma itseni vaan pidin päällä jotain roolia. Olin todella kova flirttailemaan, mutta tänään olen hukannut sen taidon. Minusta tuntui, että en riittänyt. Usein koin, että minua ei hyväksytä juuri tällaisena ja minun pitää olla jotain enemmän. Nyt tiedän sen, että minä todella riitän. Minä saan olla juuri se, mikä olen, eikä minun tarvitse peitellä mitään. Rakastan nykyistä olemustani todella paljon, kaikki se ahdistus on kadonnut ja minulla on niin hyvä olla! Tiedän, että se mies joka tahtoo alkaa meidän perheen pääksi, tulee olemaan enkeli. Tässä on todella iso pala purtavana. Minä vaadin tulevalta aviomieheltäni melko paljon, koska usko Jumalaa on numero yksi. Myös se miten mies käsittelee Aadaa, on minulle tärkeää. Haaveeni olisikin, että Aada ja tämä mies viettäisivät aikaa myös kahdestaan ja tulisivat toimeen keskenään. Toivon, että tulevan miehen kanssa olisimme perhe. Olisi mahtavaa viettää perheen kesken päivä esim. kylpylässä, altaassa lilluen. Nämä ovat vain haaveita, mutta haaveita saa ja pitää olla ;)

Minä en halua rynnätä päätä pahkaa suhteeseen vaan haluan tutustua. Samaan aikaan totta kai toivon, että mies vaan ilmestyisi oveni taakse, kukkakimppu kädessä ja sanoisi " Tässä minä olen, haluan pitää teistä huolen". Se on mahdollista, mutta kuinka pian?

* Jempulle kiitos kuvista, niitä on postauksessa monta, mutta en osannu valita. Heh!



Illallinen pimeässä, kahdelle

Lokakuun alussa minulla oli tilaisuus päästä nauttimaan illallisesta täysin pimeässä. Otin rakkaan ystäväni mukaan illalliselle. Ihana Roosa otti Aadan heille leikkimään ja minä pääsin hetkeksi tuulettumaan. Kiitos vielä Roosa, olit oikea enkeli, kun kaiken säätämisen jälkeen pystyit ottamaan Aadan, kiitos! Asiat järjestyi siis todella ihmeellisesti ja hienosti, koska tutustuin Roosaan saman päivän aikana.

En ole koskaan nauttinut pimeästä ja sen vuoksi ajatus ehkä hieman ahdisti. Illallinen pimeässä, kahdelle järjestettiin Elämyslahjojen kautta, ravintola Harmoonissa. Ainoa asia minkä tiesin, oli paikka ja se, että olisimme koko illan täysin pimeässä. Olin lukenut netistä tästä elämyksestä ja se oli täynnä hyviä kokemuksia. Olihan se mahtavaa päästä itsekin kokeilemaan sama. 

Ravintola Harmoonissa saimme "kauneusuni" härpäkkeet ja meidät talutettiin pimeään saliin. Heti, kun härpäkkeen laittoi päähän, minusta tuli kömpelö. Oikein hävetti, kun en osannut liikkua pimeässä ollenkaan. Miten tärkeä näköaisti meille onkaan. Tarjoilija ohjasi minut pöytään istumaan. Ensimmäinen ajatukseni oli, että pöytä on pyöreä ja istumme pöydässä kahdestaan. Ei se ihan niin mennyt. Pöytään tuli meidän lisäksi 8 muuta henkilöä. Tutustuttiin hieman toisiimme ja kerrottiin itsestämme. Pöydän päätyyn tuli myös istumaan eräs sokea nainen. Hän kertoi meille millaista elämää sokea elää. Me muut saimme kysyä häneltä ihan mitä vaan ja hän vastasi. Oman ammatin kautta, elämys oli todella mielenkiintoinen. Oli todella ihanaa kuulla tuon sokean oma tarina ja mahtavaa, että hän uskalsi puhua niinkin avoimesti. Arvostan häntä todella paljon. Ihanaa, että tuollaisia ihmisiä on jotka avaavat meidän toisten silmiä näkemään, että ei se elämä aina niin helppoa ole, mutta kyllä sitä selviää.

Hieman myöhemmin aloimme syömään. Alkuruokana oli jotain todella erikoista ja kirpeää. Söin alkuruoan täysin haarukkaa käyttäen. Ystävä taisi ottaa sormet heti alussa käyttöön. Heh! Minä päätin, että kyllä tämä syöminen haarukallakin onnistuu. Ja onnistuhan se, mitä nyt välillä laitoin suuhuni pelkkää ilmaa ja välillä taas aivan liian suuria suupaloja. Itse en tykännyt alkuruoasta yhtään. Puolet taisinkin jättää syömättä. Makuaisti oli paljon vahvempi, koska ei nähnyt mitä söi. Alkupalasta jäi inhottava maku ja kauhulla odotin pääruokaa. Ystäväni kanssa siinä jotain vitsailtiin ja kumpikaan ei tainnut oikein pitää alkuruoasta. Liian erikoista meidän makuun.

Pääruokaa odotin kurnivalla vatsalla. Ruoka tuli todella nopeasti ja se tuoksu täytti koko salin. Oli hassua arvella, että mitä me laitamme suuhun. Joku arveli, että lautasella on ainakin sienimakkara ja ystäväni arveli, että syömme hanhea. Mietittiin myös, että onko lautasella ohraa vaiko couscousta. Minä en osannut sanoa yhtään mitään. Liha maistui maukkaalle naudalle ja makkara maistui makkaralle. Olen kyllä niin surkea erottamaan, että mikä on mitä. Pääruoan syöminen onnistui haarukkaa käyttäen, mutta veitsen jätin suosiolla pois. Lihan syöminen oli haastavaa, mutta kyllä sekin onnistui. Laitoin lihan haarukkaan ja söin lihan kerralla, heh! Pimeässä syöminen oli haastavaa, mutta mukavaa. Ahmiminen oli minun huonopuoli. En nauttinut ruoasta yhtään vaan tuntui, että ainoa tehtäväni on löytää kaikki ruoat lautaselta ja pistää poskeen. Tuntui, että kaikki muut olivat valmiita ennen minua ja keskityin siihen, että syön nopeasti. En puhunut juuri mitään, kun pistelin ruokaa poskeeni. Pääruoka oli joka tapauksessa todella hyvää vaikka en niin sienimakkarasta välittänytkään.

Pääruoan jälkeen odotin innolla jälkiruokaa. Odotin jotain oikein hyvää ja suklaista jälkkäriä, mutta ikävä kyllä sitä ei tullut. Jälkiruoka maistui omena- kaurapaistokselle ilman omenaa ja sorbetille. Ihan en saanut kiinni, että mitä kaikkia makuja annoksessa oli. Hyvää se kuitenkin oli, paitsi että sorbetti oli melko kirpeää. Jälkiruokaa syödessä, minun piti avittaa toisella kädellä. Sorbetti ei pysynyt lusikassa ja tuntui, että koko jäätelö luiskahtaa lautaselta pois. Avitin toisella kädellä ja sen jälkeen syöminen onnistui erinomaisesti. Hieman harmitti, että miksi en syönyt jokaista annosta käyttäen kättä, koska siinä sai aivan erilaisen tuntuman ruokaan. Tiesi, että miltä se tuntui ja pystyi paremmin päättelemään, että mitä se oikein on.




Jälkkärin jälkeen sytytettiin valot. Oli hauskaa nähdä jokaisen kasvot, joiden äänen oli ainoastaan kuullut. Erään salissa olleen ääni kuulosti aivan sellaiselta hieman hipahtavalta. Ajattelin oikeasti, että hän on nainen, joka pukeutuu vihreään ja hänellä on rastat. Olin väärässä, hänellä oli päällään valkoinen paita ja mustat housut. Päässä taisi olla myös silmälasit. On jännää miten pelkän äänen perusteella voi luulla jotain ihan muuta. Oli myös mielenkiintoista nähdä tämä sokea. Äänen perusteella hänestä sai käsityksen, että hän on räväkkä ja hiustenväri on punainen. Oli hauskaa nähdä, miten omat mielikuvat menivät täysin mönkään. Toki tämä nyt on tuttua ihan arjessakin, kun puhuu tuiki tuntemattoman kanssa puhelimessa ja tapaa myöhemmin livenä.

Juteltiin hetki valojen sytyttämisen jälkeen. Tila jossa illallinen järjestettiin, oli kellarissa. Tila oli erilainen, mitä olin ajatellut. Aluksi ajattelin, että pöytä on pyöreä ja istumme jokainen omassa pöydässä. Pöytä olikin täysin erilainen. Tila oli myös todella hiljainen. Käväisin vessassa, juuri ennenkuin kokki tuli kertomaan mitä söimme. Oli hassua nähdä, että koko ravintola Harmooni oli täynnä väkeä ja yläkerrassa oli todella äänekästä. Äänet eivät kuitenkaan kantautuneet ollenkaan kellariin.

Kokki kertoi meille, mitä ruoat sisälsi. En yhtään jaksa muistaa, että mitä kaikkea ruoissa oli, mutta ystäväni arvaama hanhi meni täysin oikein. Myös sienimakkaraa oli pääruoassa sekä ohraa. Alkuruasta en muista yhtään mitään. Jälkiruoassa oli ainakin vadelma ja tyrnisorbettia. Eikö ole kauniita annoksia? Pimeässä annokset tuntuivat vain kasoilta. Oli hauskaa nähdä, että miten hienosti ateriat oli oikeasti aseteltu, todella kauniisti.




Illallinen oli mahtava kokemus. Tämän kokemuksen kautta voi ymmärtää sen, että miten haastavaa sokean elämä voi olla. Se ei välttämättä ole haastavaa heille, jotka eivät ole koskaan nähneet mitään, millainen tämä maailma on. Täytyy olla kiitollinen ja arvostaa myös sitä, että minä näen. Tuo on tärkeä aisti, mutta ilman sitäkin pystyy elämään. Oli todella mahtavaa jutella tälle sokealle naiselle.

Kiitos todella paljon Elämyslahjoille joka antoi minulle tilaisuuden kokea tällaisen kokemuksen! Nyt olen kokemusta rikkaampi. Mahtava, mieletön ja arvokas kokemus! Hieman erilainen vaihtoehto perinteiselle illalliselle ravintolassa. En voi kun suositella, jos kaipaat uusia elämyksiä ja kokemuksia.



Nyt levätään

Eilen tuli kolme viikkoa täyteen, Jyväskylässä asumista. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä täysillä. Paikka jossa me asumme, on ihana ja viihtyisä. Napuureiden äänet eivät kuulu juurikaan tänne ja saamme olla rauhassa. Talo on täynnä nuorisoa, mutta ainakaan vielä häiriköinnistä ei ole tietoa. En ole tottunut, että kaupat sijaitsevat vain muutaman metrin päässä. Tuntuu, että minua hemmotellaan. Asuntomme lähellä on kaikki tarpeellinen. Meidän ei tarvitse kulkea busseilla, koska joka paikkaan pääsee kävellen. Onneksi Aada viihtyy vaunuissa ja voimme lenkkeillä useita kilometrejä. Tämä kaupunki on koti, jonne olen vihdoin tullut lepäämään. Täällä minä nautin asua. Täällä voin elää täysillä ja unohtaa kaiken sen pahan jota olen saanut kokea viimeisien vuosien aikana. Nyt meidän elämässä puhaltaa uudet tuulet ja Aadalla on vihdoin elämästä nauttiva äiti rinnallaan. Minun elämäni on tällä hetkellä todella ihanaa. Rakastan päivä päivältä enemmän ja enemmän meidän kotia. Rakastan asua tässä kodissa. Tiedän kuitenkin, että tuskin tulen asumaan koko loppuelämääni täällä Jyväskylässä. Tämä on hetki elämässäni, josta nautin. Nyt saan vain ihmetellä sitä, että minusta on pidetty äärimmäisen hyvää huolta, mutta se on vaatinut sen, että olen luovuttanut kaiken suuremmalle voimalle. En minä olisi jaksanut ilman joka päiväistä rukousta ja ihmisiä joita on tulvinut elämääni. Tänään minä saan itkeä ilosta. Tänään minä saan huokaista syvään ja ymmärtää sen, että minusta todella on pidetty huolta. Tuolla jossain on joku, joka minua oikeasti kuuntelee ja joka minusta oikeasti välittää. Tämä Jyväskylään muutto ei ollut virhe. Olen löytänyt täältä paljon uusia ystäviä.

 


Ihana Roosa asuu muutaman sadan metrin päässä meiltä. Hänellä on hieman Aadaa nuorempi tyttö. Hän on aivan ainutlaatuinen ihminen. Hän laittaa lähes päivittäin viestiä, että tehtäisikö jotain. Hän pyytää meitä heille syömään ja tarjoaa ruoat. Hän kuskaa meitä autollaan ja ei halua bensarahaa. Hän on todellinen enkeli omassa elämässäni! Juuri tuollaista apua olen kaivannut ja nyt olen sellaista saanut! Tiedän, että kun seuraavan kerran tulen kipeäksi niin minulla on joku, joka todella tahtoo auttaa.

 


Nyt jos koska saan itselleni hoitoapua. Eräs todella herttainen nainen laittoi minulle muutama viikko sitten sähköpostia. Hän kertoi minulle palvelusetelistä, joka Jyväskylän kaupunki myöntää esim. yksinhuoltajille ehkäisemään väsymystä. Minä luin viestin itkukurkussa ja mietin, että onko tämä tosiaan totta. Otin yhteyttä Jyväskylän kaupunkiin ja sen kautta järjestyi hoitoapua. Tämä ihana nainen joka otti minuun yhteyttä sähköpostilla. Hän tulee hoitamaan Aadaa n. 4-6h viikossa. Minä pääsen hoitamaan omia asioitani, ilman Aadaa. Voisin lähteä käymään myös salilla, sitä olenkin odottanut. Lisäksi luterilainen kirkko järjestää lapsiparkkia joka tiistai klo 9-11.30 välisen ajan. Lapsiparkki on tarkoitettu yli 2 -vuotiaille, mutta he hyväksyivät Aadan myös mukaan. Aada menee tiistaina sinne ensimmäistä kertaa. Miettikää, tämä kaikki on minulle täysin ilmaista. Aada tottuu hieman vieraisiin ihmisiin ja samalla pääsen nauttimaan omasta ajastani. Mielestäni Jyväskylän kaupunki on järjestänyt asiat hienosti. He haluavat ehkäistä äitien väsymistä. Minulle tämä tulee todella suureen tarpeeseen. Aadan omatahto on ottanut todella koville ja tekee ihan hyvää päästä hetkeksi pois kotoa. Tällä hetkellä oma elämäni maistuu todella hyvälle. Voisinko olla onnellisempi? Kaikki asiat ovat järjestyksessä ja elämä maistuu vaan niin hyvälle! Tämä on minulle ja Aadalle nyt koti. Täällä minä saan kokea uutta ja saan levätä. Tämä on elämäni lepohetki.




Sieltä mistä aita on matalin

Sairastaminen on vaikeaa jos täytyy yksin huolehtia lapsesta tai lapsista. Vielä vaikeampaa se oli silloin, kun Aada oli vauva, mutta nyt mukana on vilkas ja oman tahdon omaava taapero. Sairastaminen on kamalaa kipeänä.

Illalla huomaan, että nenä on tukossa. Olo on raskas ja tiedän, että ensi yönä unet ovat vähäiset. Käyn nukkumaan todella aikaisin illalla, koska seuraava päivä ahdistaa jo valmiiksi. Rukoilen, että tyttäreni nukkuisi täydet yöunet, että saisin kerättyä voimia seuraavaan päivään. Aamuyöstä herään kamalaan kurkkukipuun ja kylmyyteen. Kuume on nousemassa. Yritän jatkaa unia, mutta huomaan pyöriväni vain sängyssä. Aada päättää herätä parin tunnin päästä. Minulla on kylmä ja tekee mieli itkeä, mutta itkemiseen ei riitä voimat. Saan itseni ylös ja lähden kävelemään Aadan huoneeseen. Otan seinästä tukea, koska meinaan kaatua. Minulla on todella paha olo. Koitan olla iloinen lapselleni, se ei ole hänen vika, että äiti on pipi. Samalla huokaisen, että onneksi tyttäreni on terve ja vain minä olen sairas. Otan lapsen syliin, halaan häntä hellästi ja toivotan hyvät huomenet. Hetken päästä annan hänen mennä leikkimään. Kävelen keittiöön, kaadan nokkamukiin viimeiset maidot ja annan lapselle leivän käteen. Seuraavaksi aukaisen tabletin ja annan hänen katsoa lastenohjelmia. Tällä kertaa teen poikkeuksen ja annan lapsen syödä leivän matolla. Yleensä meillä syödään vain pöydän ääressä, mutta nyt en jaksa välittää. Samalla ajattelen, että kuinka huono äiti oikein olen. Mielessäni jyskyttää sekalaisia ajatuksia, mutta päällimmäisenä koko ajatus hereillä olosta ahdistaa. Oloni on todella huono. Juon lasin vettä ja mittaan kuumeen. Mittari näyttää lähemmäksi 39. Ei mikään ihme, että juuri nyt minusta ei ole hyväksi äidiksi. Käyn halaamassa Aadaa ja pyydän häneltä anteeksi. Koitan selittää, että äiti on nyt pipi. Yritän etsiä itselleni lääkettä, mutta muuton jäljiltä en löydä särkylääkettä mistään. Minua ahdistaa ajatus apteekkiin lähdöstä. Laahaavin askelin kävelen makkariin. Vedän peiton korviin ja koitan nukkua hetken. Nukahdan tunnin ajaksi. Herään Aadan kitinään, pääni on tukossa ja sitä on raskas kantaa. Koitan huutaa Aadalle, että " äiti tulee". En saa sanaa suustani, kurkkuni on kipeä. Lähden kävelemään Aadan luokse ja jälleen meinaan horjahtaa. Tajuan, että Aadan vaippa on tullut läpi ja en ole muistanut vaihtaa hänelle edes päivä vaatteita. Minä itken ja vapisen. Samaan aikaan huudan mielessäni, että miksi sairastuin juuri nyt. Miksi minun pitää hoitaa lapsi silloin, kun olen kipeänä. Eikö joku nyt vaan voisi tulla auttamaan, mutta kuka nyt minua haluaisi auttaa. Viikonloppu ja kaikilla on varmasti jotain muuta tekemistä. Keneltä edes osaisin pyytää apua. Vaihdan Aadalle vaatteet ja otan hänet makaamaan minun viereeni. Aada ei viihdy kauaa vaan tahtoo mennä leikkimään. Kuulen suloisia leikin ääniä ja välillä havahdun siihen, että Aada käy tarkistamassa, että makaan sängyssä. Aada ei vaadi minulta mitään vaan pärjää hetken yksinkin. En pelkää, että Aada satuttaisi itseään, koska hän ei osaa kiivetä edes sohvalle, arkuutensa vuoksi. En pelkää, että Aada sytyttää talon tuleen, koska hän ei yletä koskea hellaan. En pelkää, että lapseni löytää jotain vaarallista, koska hän ei juurikaan koske laatikoihin. Minulla on levollinen mieli ja päätän levätä hetken, olohuoneen sohvalla. Hetken päästä huomaan ajattelevani, että meidän piti käydä kaupassa. Aadalle ei ole maitoa kaapissa ja ruokakin piti tehdä. Minua alkaa ahdistamaan ja huomaan jälleen, että kyynel vierähtää poskelleni. Vihaan itseäni hetkellisesti. Nousen ylös ja katson kaappeihin. Päätän, että tarjoan Aadalle muutaman päivän vanhaa lihaa ja nuudeleita sekä leipää. Aada ei tykkää lihasta ja syö vaan nuudelit. Huomaan, että pinnani on todella kireällä. Korotan Aadalle hetkeksi ääntä ja yhtäkkiä tajuan, että ei tämä ole niin iso asia. Aada syö reippaasti nuudelit ja juo vettä. Pääasia, että tyttö syö jotain. Nostan Aadan lattialle ja annan hänen touhuta hetken. Yritän etsiä jälleen lääkettä, mutta tuloksetta. Oloni on edelleen hyvin sekava. En uskalla mitata kuumetta. Ajatuksissani pyörii vain sanat " sinä selviät, saat nukkua kohta pari tuntia, kun Aada alkaa päiväunille". Tämä päivä on selviytymistä. Minä selviän, huomenna on parempi päivä. Olen onnellinen, että minulla on vain yksi lapsi huolehdittavana. Olen iloinen, että Aada on arka ja hän ei kiipeä sohvalle, kaada esineitä tai hajoita paikkoja. Tiedän, että myös veitset ja muut vaaralliset esineet ovat turvassa, koska Aada ei avaa keittiön laatikoita. Minä luotan lapseeni ja olen todella kiitollinen siitä, että hän ei tee niitä asioita. Olen kiitollinen, että Aada ei ole haastava lapsi. 




Illalla huomaan, että tämä päivä on pulkassa. Menin sieltä, mistä aita oli matalin. En ollut tänään paras mahdollinen äiti Aadalle, mutta yritin parhaani mukaan huolehtia pienokaisestani. Aada sai jokaisen aterian ja, kun äidin kuume lähti laskuun niin tyttö pääsi käymään myös kylvyssä. Aada nukahti tyytyväisenä minun silitykseen. Katsoin ympärilleni ja näin todella sotkuisen kotimme. Tänään en jaksa välittää sotkusta, tänään olen itsekäs ja alan nukkumaan samaan aikaan, kun Aada. Hiljennyn hetkeksi ja kiitän, että selvisin tästä päivästä. Tällaiset päivät ovat kamalia. Tällaisina päivinä kaipaan vierelleni miestä, sellaista joka välittää. Kaipaan miestä joka antaisi minun sairastaa rauhassa, onhan nyt viikonloppukin. Onneksi kuume on lähtenyt laskuun ja uskon, että huomenna on parempi päivä.



Hatun nosto jokaiselle yksinhuoltajalle! Sairastaessa on rankkaa hoitaa lapsia, varsinkin jos lapsikin sairastaa tai lapsia on enemmän, kuin yksi. Välillä saa väsyä ja itkeä kurjaa oloa. Se on tervettä, että antaa pahanolon tulla ulos. Minulla oli kamala päivä, mutta nyt se on ohi. Tänään on ollut parempi päivä ja olen jaksanut paljon paremmin.

*Teksti kirjoitettu siis meidän lauantaista.



Vaalea makuuhuone

Vihdoin se on totta! Minulla tosiaan on ihan oma makuuhuone! Minun ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa ihan omaa makkariani! (okei, voisin sen jakaa, ihan mielelläni) Oikeasti mulla on ihan oikea huone! En nuku enää olohuoneessa vaan, oikeassa huoneessa! Voitteko kuvitella miten suuri asia, tämä on minulle? Tämä on yksi unelmien täyttymys oikeasti. Saan nukkua omassa huoneessa ja suljetun oven takana. Mulla on joku paikka mihin mennä hiljentymään ja joku paikka jossa saan olla rauhassa. Mä en rauhoitu enää television edessä sijaitsevassa sängyssä tai kuunnellen tiskikoneen hälinää, vaan minä todella saan rauhoittua yöunille ihan omassa hiljaisuudessa, omassa huoneessa. Okei, joo joo lopetan tämän hehkutuksen nyt, mutta olen vaan niin onnellinen tästä pienestä asiasta!

Nykyinen kotimme on tilava ja avara. Ensimmäisenä haluan esitellä teille tämän hekuttamani makuuhuoneen. Minun makkarissani ei ole vaatekaappeja. Aluksi ajatus tuntui ahdistavalle, mutta tällä hetkellä ajatus ei ahdista ollenkaan. Huone on hieman pienempi, kuin Aadan huone, mutta minulle juuri oikean kokoinen. Olen hieman haaveillut vaaterekistä ja muutamasta laatikosta sen alle. Olihan se kivaa jos omassa makkarissa olisi edes joku vaatteiden säilytys järjestelmä, mutta kyllä tämä näinkin toimii. Eteisen käytävällä on mukavasti kaappitilaa ja sinne olen tunkenut myös omat vaatteeni.

Mistä muuten kannattaa hommata vaaterekkejä? Mikään seinään/kattoon kiinnitettävä se ei saa olla. Toisaalta olen myös miettinyt, että jos osaisin niin tekisin heinäseipäistä itselleni vaaterekin. Plääh, en taia osata.

Mutta niin miltä minun huone sitten oikein näyttääkään? No tältä:











Yöpöytinä toimii tuollaiset vanhat perunalaatikot. Rakastan niistä. Instagrammissa kyselin, että jätänkö tuon väriseksi vai laitanko hieman kuultavan valkoiseksi. Päätin nyt kuitenkin, että jätän laatikot alkuperäisiksi.

Huoneen nurkassa on vanha keittiöpöydän pöytälevy. Tuunasin sitä hieman ja nyt se toimii paikkana laukuille. Joku kiva sisustusteksti siihen sopisi, mutta en ole löytänyt vielä sopivaa.





Tämän työpöydän levyn maalasin myös valkoiseksi. Ennen se oli pyökin värinen.

Mitä tykkäätte makuuhuoneestani?

Onhan tämä vähän tällainen. Uusi päiväpeitto olisi aika jees, mutta kaikkeen ei ole varaa. Joskus sitten, hih !



Muutto 2/2


Matka Tampere- Jyväskylä välillä sujui todella hyvin. Fiilis oli mukava, mutta hieman jo väsynyt. Aurinko paistoi ihanasti ja mahakin tuli täyteen hesemättöjen ansiosta.

Minua jännitti todella paljon saapua Jyväskylään. Ystäväni Juuni oli hakenut valtakirjan kanssa avaimen uuteen kotiimme ja odotti meitä Jyväskylän päässä. 



Jyväskylässä mukaan auttamaan tuli myös 3 muuta tuttua. Hommat hoituivat todella ripeästi, kun auttavia käsiä oli tarpeeksi. Miehet kantoivat painavimmat tavarat, mutta aika hyvin saatiin lastattua hissikin täyteen. Nykyisessä talossa on siis paljon isompi hissi, joka on kyllä tosi hyvä juttu, etenkin muutossa.




Aloitimme muuttamisen klo 10.30. Päästiin lähtemään Tampereelta klo 13 aikaan ja pysähdyimme matkalla syömässä. Jyväskylässä saimme tavarat raahattua uuteen kotiimme todella ripeästi. Klo 17 tavarat olivat jo kodissamme. Jäimme Juunin kanssa kahdestaan ja kävästiin kaupassa. Kun Aada alkoi nukkumaan, valmiiseen huoneeseen klo 19, päästiin kunnolla purkamaan tavaroita. Juuni auttoi minua parin tunnin ajan, kunnes hänen juna lähti kohti Tamperetta. Juunista oli minulle todella iso apu. Laatikoita purkaessa laitettiin pakastepitsa uuniin ja juotiin hieman kuohuvaa uuden asunnon kunniaksi.





Minä jäin purkamaan laatikoita klo 21-01 väliseksi ajaksi, kunnes voimat loppuivat. Yön jälkeen heräsin pirteänä purkamaan laatikoita n. klo 08:30 ja olin purkanut kaikki laatikot klo 12. Sen jälkeen lähdettiin 8km lenkille ja käytiin ruokakaupassa. Oli pakko päästä Lidliin, heh! Illalla leivoin vielä pitsan ja simahdin. Kaikki muu oli valmista paitsi, että seinillä ei ollut tauluja eikä verhoja paikallaan. Olin todella tyytyväinen itseeni ja ihmettelin, että jaksoin purkaa melkein heti kaiken. Ajattelin, että Aada sopeutuu uuteen asuntoon paremmin, jos koti näyttää jo heti kodilta. Toki Aada kyllä sanoi heti, kun pääsi meidän uuteen kotiin, että "kottiin". Hän tuli kotiin, niin suloinen pikku kulta! Ja tottahan se oli, että Aadan sopeutumiseen varmaan auttoi se, että kodissamme oli tutut tavarat eikä pahvilaatikoita siellä ja täällä. 



Aada sopeutui alusta alkaen todella hyvin. Yhtenä yönä hän heräsi ja valvoi pari tuntia, mutta muuten on mennyt todella hyvin. Aada on antanut minun purkaa laatikoita ja laittaa kotia. Hän ei ole juuri kitissyt minulle. Välillä aada on tullut haalaamaan ja istunut hetken sylissä ja sen jälkeen lähtenyt leikkimään omia leikkejään. Ollaan me toki yhdessäkin oltu, leikitty ja olen pitänyt hänelle seuraa, mutta tottakai melkein kaikki aika on kulunut kotia laittaessa, mutta onneksi siihen ei kulunut montaa päivää. Olen todella tyytyväinen itseeni ja tyytyväinen myös Aadaan. Ilman noin sopeutuvaa ja iloista tyttöä en tiedä, että miten jaksaisin. Aivan mahtavaa, kun Aada sopeutuu noin hyvin!

Suuri kiitos vielä pakunvuokraus.fi:lle autosta!  Kaikki sujui heidän kanssa ongelmitta. Eli jos tarvitset pakua ihan mihin vaan niin kantsii käydä tutustumassa heidän nettisivuihinsa, joihin pääset TÄÄLTÄ

Yhteistyössä mukana:


Psst. Haluutte kuitenkin nähdä. Muuttopäivän snäpit: