Sydän mukana lukijapäivässä

Vihdoin muutotouhut ovat sillä mallilla, että voin kertoa teille meidän ihanasta lukijapäivästä. Lukijapäivä järjestettiin 19.9, Teiskossa. Päivästä parhaan teki ihanat ja hurmaavat lukijat. Oli mahtavaa tutustua uusiin naamoihin ja nähdä, että millaisia ihmisiä siellä ruudun toisella puolella oikein piileekään. Tunnelma oli tiivis ja rento, onneksi. Minä jännitin päivää hieman ja varmaan myös väsymykseni paistoi päivässä läpi. Joskus sitä pitäisi olla kaukaa fiksu ja ajatella, että aina voimatkaan eivät riitä. Lukijapäivän ajankohta ei ollut minulle paras mahdollinen, mutta pitihän se toteuttaa ennenkuin me muutettiin. Jokatapauksessa me selvisimme päivästä ja suurin kiitos kuuluu Miialle ja lukijoillemme!

Mutta tosiaan. Päivä järjestettiin ihastuttavassa B&B Nostalgiassa. Paikan emäntä Laura oli oikein herttainen ja auttoi meitä järjestämään mahtavan päivän. Ilman Lauraa, päivästä ei olisi tullut onnistunut. Kiitos Laura! Kiitos myös Jenni ja Hanna, teidän auttavat kädet olivat myös tarpeen!





Huomaatteko kuinka ihastuttavan näköistä? Ette varmaan usko jos sanon, että tää paikka oli niin mua! Tää oli sisutettu juuri niin, mistä minä pidän! Aiettä mä nautin!








Lukijapäivä alkoi klo 12, Hermannin viinitilan kuohuviiniä maistellen. Kuohuviininä oli puolikuiva, valkoisen viinimarjan ja keltaisen karviaisen yhdistelmä Hengi. Viini oli aromikas ja hapokas, mutta täyteläinen ja pirteä, juuri niinkuin Hermannin viinitila kertoo sivuillaan.


Tämän jälkeen istahdimme alas, kuuntelemaan Silverjunglen tuote-esittelyä. Esittelijä pyysi, että joku tulisi hänelle malliksi. Päätin olla ainoa innokas ja pääsin pukemaan vaatteita ylleni. Vaatteet eivät oikein värimaailmaltaan käyneet minun tyyliini, mutta löysin sieltä muutaman suosikin. Rakastuin esim näihin:

Frillatoppi, valkoinen
Trikooneuletakki, mustavalko
Maxihame, mustavalko

Lisäksi Aadalle mietin:
Tuubihuivi, tähdillä. Toki tämä kävisi myös itselleni. Aadalle se saattaa olla melko suuri, koska tätä löytyy vain yhdessä koossa.
Ja tämä oli ehdoton suosikki Trikoopipo, heijastinkukalla

Ihanat lukijalle saivat tilausten yhteydessä Silverjunglelta -15% alennusta. Kannatti olla mukana!





Tuote-esittelyn jälkeen pääsimme kahvittelemaan. Laura oli leiponut aivan törkeen hyvää pekonipiirakkaa. Minä olen tunnetusti melko nirso jos pekonista on puhe, mutta yllätyin positiivisesti. Piirakassa oli myös sieniä, mutta nekin upposivat suuhuni.

Kahvittelun jälkeen alkoi liikuntakeskus Fressin tuokio. Pääsimme nauttimaan tuokiosta sisällä. Ulkona alkoi tulla niin kylmä, että sisälle oli mukava päästä lämmittelemään.




Fressistä saimme ihastuttavan Hanna Johanssonin esittelemään meille Mindfulness- tunnin. Hanna oli todella kultainen ja osasi vetää tunnin todella hyvin. Lukijat anuttivat ja pääsivät rentoutumaan, kokemaan jotain uutta. Mindfulnessin on tarkoitus auttaa itseensä tutustumista fyysisten harjoitusten kautta ja auttaa myös rentoutumaan.

Itse olin aluksi mukana, mutta en pystynyt olemaan loppuun saakka. Hipsin keskenkaiken pois, koska en pystynyt keskittymään. Tähän vaikuttaa minun uskonnolliset taustani. Uskon, että tästä on jollekkin oikeasti hyötyä, mutta minulle siitä ei ollut. Muutama lukija torkahti tunnin aikana ja monen olo oli todella rentoutunut tämän jälkeen.




Rentoutuksen jälkeen pääsimme Lauran herkullisen viinimarja piirakan sekä Tampereen jäätelötehtaan jätskien pariin. Jäätelön makuina meillä oli Toffy (karamelli, suola ja suklaa) sekä Tampere Praitti ( mustikka, suklaa, appelsiini). Jäätelöt olivat suussa sulavia. Toffy oli enemmän minun mieleeni, kuin Praitti.









Kahvittelun jälkeen pääsimme jälleen rentoutumaan. Colose piti meille tuote-esittelyn. Colose oli minulle ennestään aivan tuntematon. Colosen tuottet ovat Sveitsistä kotoisin ja heidän tuotteillaan voi järjestää myös kutsut kotona. Colosen tuotteita ei ole eläintestattu ja se tekee myös yhteistyötä ihotautisairaalan kanssa. Coloselle ekologisuus on myös hyvin tärkeää.

Lukijat saivat myös Colosen tuotteista -15% alennusta.

Pääsimme tekemään itsellemme käsi sekä kasvohoidon. Colosen tuotteet olivat minun iholleni täydellisiä. Itselläni oli melko kuiva iho ja pelkään aina laittaa naamaani jotain tuntematonta ainetta. Tälläkin kertaa pelkäsin, mutta turhaan. Kasvovesi kirvelsi hieman, mutta se ei haitannut. Tuotteet tuoksuivat hyvälle ja olivat todella ystävälliä herkälle iholleni. Iho tuntui pehmeältä ja hyvältä käsittelyn jälkeen. Tuote-esittelijät olivat myös oikein mukavaa väkeä.

Eniten minua jäi kiinnostamaan Colosen kasvovesi jossa oli ruusuinen tuoksu.





Päivä oli mahtava! Se loppui aivan liian lyhyeen, mutta siitä jäi fiilis, että haluan järjestää tällaisen tapahtuman uudestaan. Tämän tapahtuman järjestämisestä oppi jälleen jotain uutta, mutta kokemusta rikkaampi jälleen.

Kiitos todella paljon Laura, B&B Nostalgia, Silverjungle, Fressi ja Colose!

Päivän päätteeksi lukijat saivat mukaansa vielä Goodie bagit, joita jokainen oli varmasti odottanut. Defshopille suuri kiitos kasseista, joissa saimme viedä tuotteet kotiin.


Def Shop lahjoitti meille myös mustat t-paidat, avainnauhat, kondomeja ja nallekarkkeja.


Mukana oli pieni pussukka LivBoxilta. Meikkipussi oli todella kaunis ja ainakin itselläni se tulee kovaan käyttöön. Pussukassa oli sisällä:

Rajauskynä, puuteri, yövoide, huulirasva, pinsetit ja meikkiterotin.

Oletteko te muuten kuulleet Livboxista? Itse en ollut tästä aikaisemmin oikein kuullut. Livbox lähettää joka kuukausi pienen pussukan kotiin, kuukausihintaan. Eikö olisi mahtavaa saada kotiovelle pieni hemmottelupaketti joka kuukausi? Tämän idea on se, että ihmiset kokeilee uusia tuotteita ja löytää uusia lemppareita. Mielestäni idea on mahtava! Haluaisin tilata livboxin, mutta juuri tällä hetkellä siihen ei ole varaa. Ehkä joskus myöhemmin. 





Berner lähetti meille Herbinan uutuuksia sekä myös hoitovoiteen hiuksille. Eniten odotan kuivashampoon kokeilemista. En ole vielä raaskinut kokeilla. Jollakin tapaa koko kuivashampoo kuulostaa todella omituiselle. Kaverit ovat tunkeneet sitä hiuksiinsa, mutta itse en ole vielä kertaakaan kokeillut. Kerta se on kai ensimmäinenkin.




Lavera lähetti meille testattavaksi vartalovoidetta ja käsirasvaa. Luonnonkosmetikka on aina kiinnostanut minua ja, koska Lavera on minulle jo ennestään tuttu oli ihanaa saada muutamia uusia tuotteita testattavaksi. 



Cailap halusi hemmotella meitä hiuspinneilla, hiuslenksuilla ja korviksilla sekä tietenkin ripsientaivuttimella. Ripsientaivutinta en olekkaan koskaan aikaisemmin käyttänyt. Olen siitä onnekas, että omista jo valmiiksi taipuisat ripset ja sellaisia ei ole tarvittu. 
Saa nähdä, että pitäisikö tavutinta testata silti. Osaankohan minä?




Mukana oli myös herkkuja. Cloetta lähetti meille uutuuksiaan. Saimme Jenkki Blueberry- Strawberry- purkkaa, Latte Crunchiatto- suklaata sekä Nutisal- terveellisiä kuivapaahdettuja pähkinöitä. 


Kassissa oli myös luettavaa. Sanoma Magazines lähetti meille Heinäkuun ja Elokuun numerot Meidänperhe ja vauva-lehdestä. Harvoin tulee luettua lehtiä, mutta nyt siihenkin oli tilaisuus.



Tuote, mitä minä odotin eniten oli tämä paljon kehuttu Beautyblender. Beauty Pop Up lähetti meille kaikille testattavaksi tämän ihmeellisen meikkisienen. Olen lukenut tästä erilaisia blogeista ja odotan todella innolla, että pääsen testaamaan tuotetta. En ole vieläkään ehtinyt testaamaan! Ehkä huomenna!




Saimme kassiin myös terveellisiä Chian siemeniä, Luontaistukulta
Chian simenet ovat paljon kehuttuja ja auttavat etenkin ruoansulatukseen. En ole siemeniä koskaan aikaisemmin testannut, mutta pakkohan se on. Siemeniä ilmeisesti turvotetaan nesteessä hetken ja sen jälkeen sekoitetaan jonkin ruoan sekaan. Saa nähdä osaanko, pitää tutustua tarkemmin!
Terveellistä ainakin, eikös se oli pääasia!



Mukana oli myös terveellisä korppuja, Pågenilta. Emma-korput ovat uudistuneet ja ne sisältävät täysjyvää, mustikkaa sekä karpaloa. Nämä oli hyviä, vaikka epäilin. Aadakin tykkäsi todella paljon. 


L'Oreal Paris oli myös mukana päivässä. He lähettivät lukijoille uutuuksia. Hiustenhoitosuihkeen (L'oreal Paris Elvital Nutri-Gloss Luminizer). Hoitosuihke antaa hiuksille pitkäkestoisen, kauniin kiillon sekä tekee hiuksista sileämmät. Tuotetta voi käyttää sekä kuiviin, että märkiin hiuksiin. Lisäksi saimme myös kosteuttavan silmänympärysvoiteen ( L'Oreal Paris Triple Active- 24h).

Kosteuttava hoitosuihke kuulostaa todella houkuttavalle ja se lähtee käyttöön heti, kun ehdin. Tämä muutto on todella sotkenut kaikki kuviot ;)



Itsehoitoapteekki lähetti meille mansikanmakuisia maitohappobakteereja Biophilus Travel.
Lisäksi saimme Ceralan pesuöljy. Ihoa kosteuttava ja  pehmeäksi jättävä pesutuote, koko perheelle.



Todella suuri kiitos jokaiselle yritykselle joka oli mukana toteuttamassa meidän lukijapäivää! Ilman teitä, tämä päivä olisi jäänyt järjestämättä!

Hirmuisen suuri kiitos B&B Nostalgialle, että pääsimme nauttimaan teidän kauniista pihapiiristänne. Olen todella onnellinen, että pääsimme ilahduttamaan myös lukijoita. Mahtavaa, että niin moni oli innoissaan tulossa mukaan päivään!


Toivottavasti te lukijat nautitte päivästä yhtä paljon, kuin me Miian kanssa. Tämä oli todella mahtava kokemus!

Jos et vielä ole seurannut Instassa meidän lukijapäivää niin käväse katsomassa kuvat #lukijapäivä2015

Pst. Kiitos myös Hannalle osasta postauksessa esiintyvistä kuvista <3





Kameran edessä jälleen

Tervehdys täältä muuton keskeltä! Blogin päivittäminen on nyt hieman vähäistä, koska minulla on kädet täynnä hommaa! Nautin silti tästä touhusta, todella paljon! Tänään päivä on mennyt lähinnä wc:n siivouksessa ja kaappien pyyhkimisessä. Vielä olisi edessä ikkunoiden pesu, toivottavasti Aada antaa minulle vapaata kädet, saa nähdä!

Huomenna se sitten tapahtuu, nimittäin uusi paikkakunta ja uusi ihana koti kutsuu meitä! Ihan mahtavaa, miten asiat ovat järjestyneet! Pientä säätöä tässä on ollut ja pari kertaa on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin. Onneksi nyt näyttää kuitenkin paremmalle ja huomenna päästään muuttamaan! Muutossa auttamassa on kasa ystäviä ja pari siskoani. Ilman heitä en selviäisi! Hieman jännittää, että miten raskas huomisesta päivästä tulee ja miten Aada jaksaa. Onneksi hän pääsee nukkumaan päikkärit autoon, se auttaa hieman. Joka tapauksessa ihan huikeeta, en malta odottaa! Huomaatteko tekstistäni tämän hehkutuksen määrän, heh! Tekisi mieli huutaa koko maailmalle, että kuinka onnellinen olen tällä hetkellä!

Meidän muuttoa voit seurata snapchatissa: @mymiraclexgirl ja instagrammissa @mymiraclexgirlblogi. Laittelen varmaan kumpaankin hieman kuulumisia, etenkin snappiin :) Jos ja kun ehdin, heh!

Nyt haluan kuitenkin ilahduttaa teitä muutamilla kuvilla, jotka ihana ystäväni Hanna on napannut. Pääsimme Hannan kuvattavaksi, muutama päivä sitten. Hanna on todella rakas ja tärkeä ystävin. Vaikka välimatka onkin pitkä, silti ilahdun aina Hannan seurasta. Hän ja Jami ovat meille kultaakin tärkeämpää. Hanna kirjoittaa myös blogia: Kuvastin. Hänen otoksiaan pääsee kurkistamaan hänen bloginsa puolelta tai facebookista: Kuvastimeni Photography.








Kiitos Hanna <3

Nyt pidän muutaman päivän tauon ja seuraavalla kerralla palaankin lukijapäivän merkeissä. Mitä silloin tapahtuikaan ja millainen se päivä olikaan?

Mukavaa viikonloppua jokaiselle!