Elämäni rankin vuosi

Haaveita, niitä on varmasti kaikilla. Minulla oli haaveita. Suuria haaveita, koskien avioliittoani. Löysin elämäni miehen. Minä rakastuin korviani myöten ja tiesin, että tässä se nyt on. Tämän ihmisen kanssa tahdon viettää koko loppuelämäni, koko loppuelämäni! Tahdon hänestä aviomiehen itselleni. Suunnittelimme alusta saakka loppuelämäämme yhdessä. Puhuimme meidän haaveista ja jaoimme toisillemme kaiken. Puhuimme kipeistä asioista ja ansaitsimme toistemme luottamuksen. Me pystyimme puhumaan ja sitä meissä rakastin. 8kk seurustelun jälkeen, minua kosittiin todella romanttisesti ja kauniisti! Se oli aitoa rakkautta! Kihlautumisen jälkeen alettiin suunnittelemaan häitä. Seuraavat 8kk kului ja sanoimme tahdon. Tahdoimme kunnes kuolema meidät erottaa, minä tahdon edelleen. Todella nopeaa toimintaa varmasti monen mielestä, mutta meillä helluntaipiireissä se on täysin normaalia. Usein mietitään, että meneekö helluntailaiset vain seksin takia naimisiin. Ei, naimisiin mennään kun löydetään se ihminen, jonka kanssa tahtoo jakaa elämän. Mitä sitä pitkittämään jos se tuntuu heti jo oikealle? Minusta tuntui oikealle.

Haaveet avioliitosta oli suuret. Tahdoin miehen, joka olisi minua kohtaan hellä, uskollinen ja rakastava. Oletin, että avioliitto on ainoastaan ruusuilla tanssimista, vaikka tiesin, että töitä se vaatisi. Halusin avioliiton, jossa pystyisimme puhumaan kaikesta. Haaveita oli suurperheestä unelmien kartanoon. Mielestäni kuvaus auton huollosta pätee avioliittoon. Avioliittoa pitää huoltaa ja järjestää yhteistä aikaa. Ei se muuten pelitä. Ajattelin, että minun aviomieheni pysyy täysin samanlaisena, kuin, silloin seurustelu aikana. Eihän se pysynyt, en minäkään pysynyt. Me kumpikin muutuimme todella paljon. Avioliitto muuttui sen mukana.

Kuuden avioliittokuukauden jälkeen tulin raskaaksi. Me yritimme lasta ja kumpikin oli yhtä innoissaan asiasta. Raskauden myötä elämäämme tuli kuitenkin kriisejä, monia kriisejä. Kumpikin eli omaa kriisiään, kun erityislapsi päätti ilmoittaa tulostaan. Minulla oli kriisi vaimona olemisessa. Aadan isällä oli kriisi opetella olemaan aviomies ja pian isä. Mietin paljon, että miten osaan tukea aviomiestäni tässä asiassa, kun hän sulkeutuu. Miten osaan tukea häntä, kun itsekin tarvitsen tukea. En osannut tukea ja sitä kadun. Tämän myötä meidän avioliitto ajautui kriisiin. Enää me emme puhuneetkaan kaikesta ja emme jakaneet asioita. Kaksi avointa ihmistä oli kovettanut itseänsä. Välillä tuntui, että olimme kuin kämppikset vaikka nukuimmekin vierekkäin. Yhtäkkiä huomasin, että riidat lisääntyi ja pakokeinot otettiin käyttöön. Yritimme selviytyä eikä annettu heti periksi. Haettiin apua, mutta siinä vaiheessa etäisyys oli paras vaihtoehto. Olimme kumpikin tahoillamme niin väsyneitä, että paras vaihtoehto oli ottaa etäisyyttä, ettemme satuttaisi toisiamme enempää. Joskus kaukaa näkee selkeämmin, kuin lähempää. Ainakin minä näin ja tajusin, että minä tahdon rakastaa edelleen, kunnes kuolema meidät erottaa!

Nyt on kulunut vuosi siitä, kun jäimme Aadan kanssa kahdestaan. Vuosi sitten ovi paiskautui kiinni ja rakas ihminen muutti muualle. Vuosi sitten itkin ja huusin. Soitin paniikissa ystävälleni joka tuli pienen vauvan kanssa lohduttamaan minua. Hän halasi minua, kuunteli ja oli läsnä. Hän ei tuominnut minua tai haukkunut elämäni rakkainta ihmistä. Hän oli puolueeton ja ymmärtäväinen. Juuri sellainen, kuin siinä hetkessä tarvitsin. Hän oli oikea henkilö tukemaan minua. Muistan vieläkin ne tunteet joita koin. Olin todella hukassa oman elämäni kanssa. Oloni oli todella ahdistava ja muistan ajatelleeni vain tulevaisuutta. Näin tulevaisuuteni todella ahdistava, jos joutuisin asumaan kahdestaan Aadan kanssa. Pelkäsin tulevaisuutta ja tuntui, kuin en olisi halunnut elää enää hetkeäkään. Halusin paeta maan alle, piiloon kaikelta. Yhden asian tiesin, että jäisin kaipaamaan lapseni isää suunnattoman paljon.

Ensimmäiset viikot oli raskaimmat. Näin lapseni isää muutaman kerran viikossa. Hän tuli meille, kuin kotiinsa tai no hänen kotihan se edelleen oli, vaikka me asuimme siellä kahdestaan Aadan kanssa. Juteltiin mukavia, mutta emme puhuneet meidän kriisistä. Yritimme olla väleissä, Aadan vuoksi. Minun teki monta kertaa mieli syöksyä lapseni isän syliin, mutta tiesin, että en sitä tekisi. Aina, kuin katsoin häntä näin hänet edelleen sinä ihmisenä, johon aikoinaan rakastuin, täydellisenä miehenäni.




Kaikesta huolimatta olen kiitollinen tästä ajasta. En ole katkera tai vihainen siitä, mitä minulle ja lapseni isälle kävi. Kaikesta huolimatta rakastan häntä edelleen. Kyllä, edelleen! En kuitenkaan roiku hänessä. Ei minun tarvitse roikkua hänessä. Hän tietää, että rakastan häntä ja se riittää. Muita miehiä en ole edes katsellut. En halua lähteä etsimään onnea muualta. Minulla on ihan hyvä näin. Jos mieheni palaa takaisin meidän luokse, otan hänet avosylein vastaan. Hän on tervetullut takaisin, mutta jos hän ei huoli meitä, en voi sille yhtään mitään. Hän tekee päätökset, en minä. Hän päättää onko Aadalla vielä joskus ehjä perhe vaiko ei. Sitä päätöstä minä en voi tehdä.

Tämä vuosi on ollut vauhdikas, mutta uskallan väittää, että myös elämäni rankin vuosi. Tänä vuonna olen joutunut kohtaamaan itseni ja se on ollut mielenkiintoista. Olen löytänyt asioita elämästäni, joista nautin ja asioita joista en nauti. Olen ymmärtänyt, että millainen minä oikeasti olen. Olen oppinut rakastamaan itseäni sekä oppinut näkemään itsessäni monia puutoksia. Olen kasvanut ihmisenä ja äitinä todella paljon. Olen löytänyt oman hius- sekä vaatetyylini. Tällä hetkellä olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut viettää tämän vuoden kahdestaan Aadan kanssa. Älkää ymmärtäkö minua väärin. Tekisin mitä vain, että saisin olla edelleen Aadan isän kanssa ja saisin taata Aadalle ehjän perheen. Tarkoitin kuitenkin juuri sitä mitä sanoin, olen iloinen siitä, että olen saanut asua yksin tai siis kahdestaan Aadan kanssa. Sen myötä olen tutustunut itseeni ja oppinut uusia asioita itsestäni. Olen saanut päättää asioita, täysin yksin. Olen saanut tehdä juuri niitä asioita, mistä minä nautin. Kukaan toinen ei ole päättänyt minun puolestani ja kukaan toinen ei ole ollut jarruttelemassa. Olen huomannut, että olen jopa käyttäytynyt fiksusti monissa asioissa. Olen huomannut, että osaan huolehtia lähes kaikesta täysin yksin. Oikeasti tämä aika on ollut minun itsetunnolleni todella suurta plussaa. Kyllä minä olen tämän vuoden aikana kärsinytkin, todella paljon. En ole koskaan itkenyt näin paljoa, kuin tänä vuonna. En ole koskaan ollut niin surullinen, kuin tämän vuoden aikana. En kuitenkaan muista, koska viimeksi minulla olisi ollut näin vapaa ja hyvä olla. Ristiriitaistako? Nojuu on, mutta joka tapauksessa kaikki ahdistus on hävinnyt, minulla on älyttömän hyvä olla, vaikka ikävöinkin Aadan isää joka ikinen päivä!
Tässä vuodessa on ollut päiviä, kun en ole jaksanut omaa elämääni. Aadan olen aina hoitanut ja hänen tarpeistaan huolehtinut, mutta välillä olen ollut Aadalle mielestäni todella huono äiti. Äiti joka ei ole jaksanut niin täydellisesti, miten olisi halunnut. Välillä olen halannut Aadaa ja pyytänyt anteeksi sitä, että millainen olen ollut.



Mitä tämän vuoden aikana on sitten oikein tapahtunutkaan?  Millainen minun ja Aadan elämä on ollut? Palataan ajassa hieman taaksepäin.

Heinäkuussa, en paljoa postaillut ja kysymyksiä sateli. Alku kuukauden olin Tampereella Aadan kanssa ja myöhemmin heinäkuussa pakkasin laatikoita ja suunnittelin muuttoa Tampereelle. Elämä oli selviytymistä ja itkemistä. Näkihän sen jo postausten määrästä, että jokin oli vialla. Myöhemmin elokuussa kerroin teille hieman, mitä oli oikein tapahtunut.







Elokuussa muutimme Tampereelle. Sain voimaa uuden kodin laittamisesta. Rakastin laittaa uutta kotia ja tutustuin uusiin ihmisiin. Elämä alkoi pikkuhiljaa hymyilemään. Apuna arjen pyörityksessä oli einesruoat, joiden syömistä kadun todella paljon.



Syyskuussa tutustuimme Tampereeseen ja perustettiin sosetehdas kotiin. Muistatte myös varmaan, kuinka minua ei uskottu, kun Aadalla oli korvatulehdus.




Lokakuussa olisi ollut meidän hääpäivä eli se päivä oli minulle aika raskas. Vietin tuon päivän rakkaan ystäväni kanssa. Hän halusi piristää minua, joten käytiin värjäämässä kynnet ja kulmat. Käytiin myös syömässä ja ilta huipentui ystäväni positiiviiseen raskaustestiin <3

Se oli täydellinen häälahja ;) hehe!



Lokakuussa alkoi myös terveellisempi ruokavalio, hetkellisesti. Aloin käymään salilla ja sain itseäni niskasta kiinni myös valokuvaamisessa. Lokakuu oli hyvä kuukausi!


Lokakuun lopussa meille tuli vieraita ja marraskuun alussa käytiin Kuopiossa. Ystävystyimme uudelleen monen vuoden jälkeen Maaritin kanssa. Tuo nainen, merkitsee minulle älyttömän paljon. Hän on ollut todellinen tuki ja turva tämän vuoden aikana. Hän on todella piristänyt minua ja jaksanut kuunnella lukemattomia puheluitani. Hän on kuunnellut valitustani ja pyyhkinyt kyyneleeni. Olet todella tärkeä, Maarit! <3

Marraskuussa käytiin myös Pasilassa tapaamassa Aadan kavereita, sairasteltiin ja blogi pääsi Kaksplussalle.



Joulukuussa Aada täytti 1 vuoden. Pidin Aadalle kahden syntymäpäivät. Syntymäpäivissä oli todella suuri valmistaminen, mutta olen onnellinen, että suoriuduin siitä. Kävimme myös tervehtimässä endoa ja puhuimme tulevista kasvuhormonitutkimuksista. Vietimme myös joulun, ilman Aadan isää.


Tammikuussa oli ystäväni polttarit ja häät. Olin Aadasta yhden yön erossa, polttareiden aikana.
Myöhemmin tammikuussa pääsin tuulettumaan Helsinkiin, blogipäivään. Tapasin Kaksplussan blogaajia ja vietin mukavan päivän.



Helmikuussa minulla oli käytössä Aadan isän auto. Teimme autolla pitkän reissun, joka väsytti meitä kumpaakin. Ehkä se oli virhe, mutta tulipahan koettua. Kävimme Kuopiossa, Varkaudessa ja Jyväskylässä. Ajoimme yhteensä 900km viikon aikana.



Maaliskuussa kävimme Turussa, Naantalissa ja Lahdessa. Sisustin myös Aadan huoneen, tuunasin lipaston ja kävimme sydämen ultraäänessä. Ultraäänessä selvisi, että Aadan aorttaläppä on kolmipurjeinen ja se vuotaa.


Huhtikuussa pyörähdettiin Kouvolassa. Kouvolassa käyminen oli minulle todella haastavaa, koska kaikki muistutti meidän seurustelusta ja avioliitostamme. Aadan mummo ja pappa ovat aivan ihania ja he kuuluvat edelleen minun perheeseeni vaikka Aadan isän kanssa tilanne on, mikä on. Kouvolassa oli joka tapauksessa mukava käydä. Jollakin tasolla kaipaan todella paljon Kouvolaan.

Huhtikuussa Aadalla oli 2 korvatulehdusta, mikä väsytti minua todella paljon. Ramppasimme lääkärissä. Kaiken tämän ohella minä aloittelin terveellistä elämäntapamuutostani.

Kävimme myös Helsingissä lapsimessuilla sekä pääsin käymään Indiedaysin gaalassa. Huhtikuun lopussa Aadalta otettiin L-Dopakoe ja olimme yön Taysissa. 30.4 minä täytin 22 vuotta ja sain viettää sen päivän kahden ihanan ihmisen seurassa.

Huhtikuu oli todella vilkas kuukausi! Huh huh!




Toukokuussa olin 5 päivää reissussa, Virossa. Aada oli tuolloin hoidossa. Toukokuussa vietin myös äitienpäivää, vanhempieni luona. Treenasin, söin terveellisesti ja sisustin kotia vaaleanpunaisella.


Kesäkuussa Aada täytti puolitoista vuotta. Kävimme Helsingissä Kaksplussan kuvauksissa ja tapaamassa ystäviä. Juhannuksen vietimme Keuruulla, Juhannuskonferenssissa. Aada oppi myös kävelemään ja tämä äiti on todella ylpeä pikku murustaan!

Tämä vuosi on ollut vauhdikas, huh huh! Olen kokenut paljon ihania asioita juuri sen vuoksi, että en masentuisi. Olen kuitenkin kohdannut ja käsitellyt suruani! En ole yrittänyt hukuttaa tunteitani, koska en vain pysty siihen. En ole paennut pahaa oloani oikeastaan missään vaiheessa. Välillä huomaan iltaisin, että katson mieluummin toimintaa, kuin romanttista elokuvaa. Minulla on tapana puhua tunteeni läpi juuri sen vuoksi, että en kasaisi sydämeeni suurta tunnemöykkyä. Haluan puhua asiat läpi ja sen vuoksi elämässäni on niitä aitoja ystäviä, jotka kuuntelevat minua puhelimen toisessa päässä välillä kolmekin tuntia.

Minä selvisin tästä vuodesta! Me selvittiin ihan kahdestaan, hurjaa!


48 kommenttia

  1. Ihana Eve! <3 Osaat kirjoittaa koskettavasti mutta saat samalla hymyn huulilleni. Olet helmi! <3

    VastaaPoista
  2. Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat! <3 Tämä aika ei ole mennyt hukkaan Eve!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ei todellakaan ole mennyt, tässä on kasvettu todella paljon ihmisenä ja äitinä :)

      Poista
  3. Ihailen sua! Oot tosi positiivinen ja vahva! :)

    VastaaPoista
  4. Tää postaus liikutti minuu isosti. Se jopa suututti. En ihan ymmärrä, miten joku voi jättää noin suloiset tyypit?! Tsemppiä seuraavaan vuoteen! Siitä tulee hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Minuakin alkoi suututtaa! Suloista kuitenkin, että olet noin positiivisella mielellä. En tiedä mistä tuo sinun positiivisuutesi kumpuaa, mutta sitä ihailen valtavan paljon! Kiitos, että tuot maailmaan tuota valoa! Aadan isäkin tulee kässäämään tuon positiivisuuden määrään ja varmaa ihmetteleekin sitä sinussa, niinkuin minäki!

      Poista
    2. Voiteitä <3 Kiitoksia tsempeistä <3 Älkää liikaa kokeko vihantunteita, täällä on kaikki ihan hyvin :) <3

      Poista
  5. Voi miten kaunista! Miehesi varmasti rakastaa sinua jossain sisimmässään, mutta onhan virheiden kohtaaminen työlästä. Vaatisi mieheltäsi paljon työtä. Nöyrtyä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Lopettaa nuoruuden eläminen ja aloittaa perhe elämä. Meneeköhän kypsymisessä 10 vai 20 vuotta, kypsyykö koskaan? Luulisi, että alkaisi pukkuhiljaa heräilemään, heittää oman elämän hukkaan ja ei näe Aadan parhaita paloja. Tuskin näki ensi askeleitakaan? Hän tulee katumaan tätä todella paljon, vielä joku päivä! Heitti 2 kultakimpaletta menemään! Toivon parasta ja siihen tahdon uskoa. Kunpa hän ymmärtäisi pian sinun ja Aadan arvon. Toivottavasti hän ei ymmärrä sitä vasta silloin, kun joku toinen ehtii napata teidät. Olet todella kaunis, herttainen, viisas ja seksikäs nainen! Täydellinen pakkaus ja sinulla olisi varmasti ottajia. Jos miehesi ei palaa niin, et ainakaan ilman ottajia jää ja varmasti miehesi tietää sen. Sen verran upea ja kaunis olet ja jos hän ei sitä tajua, on hän hölmö! Joku päivä vastaasi saattaa kävellä komea mies ja voipi olla, että rakastut vaikka sitä on varmasti vaikea kuvitella. Se on sääli, jos miehesi tajuaa vasta silloin, mitä on menettänyt. Haluaako hän todella, että joku toinen on Aadalle enemmän isä kuin hän. Tekstistäsi huokuu mieletön rakkaus Aadan isiä kohtaan! Tuollaista rakkautta tämä maailma tarvitsee! Sinä tarvitset myös samanlaist rakkautta! Hurjaa, että olet vain parikymppinen ja ajattelet näin kypsästi! Moni saisi ottaa sinusta mallia! Teet lapsesi eteen kaiken, arvostettavaa! Nostan sinulle hattua! Sekava teksti, mutta surettaa, että noin upeille tytöille on tehty noin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä kypsyykö ja palaako. En tiedä, että kuinka kauan odotan. Voi olla, että huomenna lakkaan odottamasta, en tiedä. Nyt tällä hetkellä tuntuu hyvälle elää juuri näin, huomenna tunteet voivat olla toiset. Minä en tiedä, elän päivä kerrallaan :)

      Repesin tuossa seksikäs kohdassa :D Olisihan nuita ottajia tuossa, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta. :) Kiiitos ihanasta kommentistasi, älä ole liian kauaa vihainen. Täällä on kaikki ihan hyvin :) <3

      Poista
  6. Tuli aivan herkistyttyä täällä ruudun toisella puolen.. Olet hurjan vahva, positiivinen - aivan ihana luonteeltasi, ja tämä varmasti "periytyy" Aadalle tai jotenkin näin vähän huomaa ihanasta tyttärestäsi :) Teissä on sitä girl poweria!
    - Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiettä, kiiitos ihana<3 :) sait hymyn huulilleni :)

      Poista
  7. Ihana teksti. :) Tää vuosi ei tosiaankaan oo menny hukkaan. Vaikka onkin ollut todella rankkaa, vaikeudet todellakin kasvattavat ihmisenä, äitinä, uskovaisena sekä varmasti myös tulevaisuuden vaimona. <3 oot selvinny hienosti ja ootte tehny paljl ihania juttuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olekkaan, tämä vuosi on ollut kaikesta huolimatta hyvä <3 Hih, kiitos ihana<3

      Poista
  8. Ihailtavaa, miten rehellisesti ja aidosti pystyt kirjoittamaan tunteistasi <3 Olen itsekin aika avoin ihminen, mutta vaikeammista asioista ei ole helppo kertoa, saati kirjoittaa, niin ettei kuulostaisi katkeralta tai loukkaisi ketään ja tiedän, että sinäkin haluat varmasti kaikkea parasta Aadan isälle kaikesta huolimatta. Rankka vuosi sulla on ollut, mutta sehän noissa vaikeuksissa on aina positiivista, että ne myös opettaa ja kasvattaa, jos ne on valmis kohtaamaan ja selviämään. Monesti siinä tilanteessa ei näe mitään hyvää, kun seinät kaatuu päälle, mutta jälkeenpäin niistäkin hetkistä osaa olla kiitollinen, koska yleensä kaikella on joku tarkoitus. Nyt kun itse on raskaana neljän vuoden yrittämisen jälkeen ja pian on vauva sylissä, näen ihan eri tavalla nuo rankatkin vuodet välissä, kun pelkäsin, etten koskaan saa omaa lasta. Kaiken piti mennä juuri niin kuin meni. Löysin ilon ja unelmien työn liikunnan parissa, löysin itseni ja opin iloitsemaan elämässä niistä asioista, joihin voin vaikuttaa, toteutin unelmiani ja lopetin pelkäämisen. Kaiken lisäksi olen nyt paljon valmiimpi äitiyteen kun olisin ollut silloin 4 vuotta sitten. Siinä hetkessä sitä vain ei näe tai ymmärrä, kun tuntuu kohtuuttomalta, miten matto vedetään jalkojen alta jatkuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ne opettaa ja kasvattaa. Itsekkin olen ymmärtänyt nyt sen, miksi tämä on hyvä juttu. Tämä kriisi vaikka toisaalta onkin ihan kamala juttu :D Olen väsynyt ja en nyt osaa kirjoittaa selkeästi, mutta niin.. asiat tajuaa aina ajan myötä :)

      Ihanaa odotusta sinne <3 Ja kiiitos ihanasta kommentista, kaima :)

      Poista
  9. Ihana postaus! ♡ Onko Aada miten paljon tekemisissä isänsä kanssa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) He näkevät muutaman kerran kuukaudessa.

      Poista
  10. Kaunis kirjoitus, upeita tyttöjä olette <3

    VastaaPoista

  11. Voin hyvin kuvitella kaikki nuo tunteet! Jäin saman ikäisen pojan kanssa yksin viime vuoden elokuussa ja muutin kuukausi sen jälkeen takaisin kotipaikka kunnalleni, Tampereen kupeeseen! Vuosi on ollut kamalan raskas; auki olevan suhteen kanssa, asumus erossa ja hukassa. Pojalla oli puolen vuoden koliikki ja maha ollut huono koko ajan, maito allergia epäilys ja kova sairastamis kierre! Lapsi on myös ollut erittäin levoton ja huono nukkumaan, öitä on paljon yhdessä itkettää, mutta kaikesta on selvitty! Yksin ja totta kai loistavan tuki verkon avulla!
    Rakkaus on mahdoton tunne kun Sille kaikesta huolimatta ei voi mitään ja kun toista rakastaa ei tunteille voi mitään, muuta kun toivoa että asiat järjestyy ja aika tekee tehtävänsä <3
    -Hanna
    Toivottavasti tekstistä sai selvää, kirjoitus ei kuulu vahvuuksiin! Tekstisi oli upea ja kertoi rehellisesti tarinasi, kuinka kaikesta voi selvitä ja positiivisuus auttaa jaksamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun toista rakastaa ei tunteille todellakaan voi yhtään mitään. Sitä vaan rakastaa ja kaipaa. Ei sitä saa loppumaan vaikka jopa välillä haluaisikin, että tämä rakkaus vain loppuisi ja unohtaisin kaiken.

      Tekstistä sai selvää, kiiitos kauniista kommentistasi <3 Ihanaa, että sinäkin olet selvinnyt, nostan hattua sinulle <3

      Poista

  12. Voin hyvin kuvitella kaikki nuo tunteet! Jäin saman ikäisen pojan kanssa yksin viime vuoden elokuussa ja muutin kuukausi sen jälkeen takaisin kotipaikka kunnalleni, Tampereen kupeeseen! Vuosi on ollut kamalan raskas; auki olevan suhteen kanssa, asumus erossa ja hukassa. Pojalla oli puolen vuoden koliikki ja maha ollut huono koko ajan, maito allergia epäilys ja kova sairastamis kierre! Lapsi on myös ollut erittäin levoton ja huono nukkumaan, öitä on paljon yhdessä itkettää, mutta kaikesta on selvitty! Yksin ja totta kai loistavan tuki verkon avulla!
    Rakkaus on mahdoton tunne kun Sille kaikesta huolimatta ei voi mitään ja kun toista rakastaa ei tunteille voi mitään, muuta kun toivoa että asiat järjestyy ja aika tekee tehtävänsä <3
    -Hanna
    Toivottavasti tekstistä sai selvää, kirjoitus ei kuulu vahvuuksiin! Tekstisi oli upea ja kertoi rehellisesti tarinasi, kuinka kaikesta voi selvitä ja positiivisuus auttaa jaksamaan!

    VastaaPoista
  13. Toisaalta mietin, että kannattaako sitä ovea silti pitää raollaan sille miehelle enää. Jos on valintansa tehnyt. Meinaako hän elää nyt villisti ja tietää, että takaisin pääsee jos haluaa. Mutta itse tiedät mikä paras ratkaisu. Itse en pystyisi nuin odotella vain toisen ratkaisua. Tsemppiä, hyvi ootte pärjänny nuinki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ei tähän pysty :) Minä pystyn, ainakin vielä. Tässä on nyt ihan hyvä odottaa ainakin vielä. Elän päivä kerrallaan ja nyt on näin ihan hyvä :) Kiitos <3

      Poista
  14. Olet hurjan vahva! Hienosti olet jaksanut ja pärjänyt <3

    VastaaPoista
  15. Komppaan yhtä anonyymia ja olen samaa mieltä, että miehesi (jos sillä on yhtään järkeä päässään ja on "mies" eikä poikanen, katuu kun on jättänyt kaksi aarre helmeä... sillä sellaisia te olette. Hän menettää niin paljon ja se mitä hän nyt elää, ei ole todellista elämää, vaan kalpea kuva siitä, mitä se voisi olla teidän kanssanne. Ikävää, että hän ei sitä itse ymmärrä. Miehen on helpompi lähteä lätkimään, mutta se kertoo ihmisen kyspymättömyydestä ja laiskuudesta. Sillä tottahan se on ,että helpompi on juosta karkuun kun kohdata itsensä ja ongelmansa. Mutta jos ihminen olisi täysin itsekäs, niin hän ei juoksisi karkuun lähimmäisen- eikä Jumalan rakkautta, vaan omaksi parhaakseen ottaisi siitä kaiken irti ja olisi täysin onnellinen.

    Jos yhtään mitään ymmärrän Taivaan Isän suuresta rakkaudesta ja siunauksesta ihmisten elämässä jotka luottavat Häneen. Sinua on vuoden aikana siunattu yllättävän paljon. Kaikki mitä olet saanut ns. extraa tulevat Häneltä.. ystävät, matkat, toimeentulo, jaksaminen, ilo, rauhallisuus, pitkämielisyys ja tyttäresi. Ja vaikka jonkun mittapuun mukaan hän ei ole täydellinen, niin Isän silmissä hän on sitä.
    Ja kun luin tekstiäsi vuoden ajalta, niin punaisena lankana tämä näkyi selvästi. Juostessakin sen pystyi lukemaan. keneen sinä täysin luotit ja kehen turvasi asetit. Et maininnut mitään terapiasta jota syksyn aikana kävit, varmaan silläkin oli jotain vaikutusta siihen, ettet masentunut ja jäänyt yksin. Ilo, rauha ja rakkaus saakoon täyttää sinut Eveliina ja Aada tästäkin eteenpäin! Olette Isän kädessä ja Hän pitää teistä hyvän huolen. Asiat selviävät ajallaan. Kaikella on tarkoituksensa. Kivun ja kärsimyksen kautta Hän tekee uutta ja se on täydellistä. Kuulin kerran jonkun sanovan, että Taivaan Isä antaa ihmisille mustia ja valkoisia rakkauden nauhoja. Sinua on satutettu vuoden aikana juuri näillä mustilla nauhoilla (muiden ihmisten taholta), mutta sinä et lannistu, koska tiedät mitä ne tarkoittavat ja miksi ne on elämääsi tuotu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sen olet itsekkin ymmärtänyt ja nähnyt, että minua on todella siunattu. Tämä kaikki ei ole ollut sattumaa vaan minua on todella siunattu ja kuultu <3 Jumala on minulle kaikki kaikessa ja häneen olen turvannut ja tulen aina turvaamaan.
      Terapiasta olen saanut myös todellista apua ja se on kantanut :) Sen tosiaan unohdin mainita, heh :D Kaikkea ei voi muistaa.

      Kiitos kauniista sanoistasi ja pitkästä kommentistasi, se lämmitti sydäntäni<3

      Poista
  16. Voi että. Suuri tsemppihalaus. <3 Tekstiä lukiessa tuli hämmentynyt olo, voiko jollain olla niin paljon samoja ajatuksia mitä itse pyöritellä mielessä. Kyyneleet vieri poskille, osaat taitavasti kuvata ajatukset paperille. Aurinkoa päiviisi💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voiettä <3 Voimia sinne ja kiiitos kommentistasi <3

      Poista
  17. En mä voi sanoa muuta kuin <3.

    VastaaPoista
  18. Uskon syvästi, että miehesi joku päivä katuu, että jätti teidät... ennemmin tai myöhemmin. Hän ehkä luulee, että aidan toisella puolella on vihreämpää, mutta minkä Jumala on yhdistänyt, sitä ei pitäisi ihmisen erottaa. Olet hieno esimerkki siitä, että et anna periksi. Ottakoon monet tästä mallia. Liian moni antaa periksi, ei jakseta taistella avioliittojen puolesta. Kuitenkin avioliittoa pitää hoitaa ja nähdä sen eteen vaivaa. Ajatellaan vaan itsekkäästi, että kun mulla ei ole hyvä olla, voin lähteä ja jättää kaiken taakseni, välittämättä muista ja muiden tunteista. Tämähän ei ole pitemmän päälle totta ja se ajattelutapa ei kanna kovin pitkälle. Ja aika usealle ihmiselle siitä on tullut kierre omassa elämässään. Näitä on lehtienpalstat täynnä. Uskon, että miehesi on sen verran viisas, että ymmärtää minkä helmen on jättänyt. Mutta mielestäni mitään ei ole vielä menetetty. Aina on tehty väärin ja tullaan tekemään tästä eteenpäinkin, mutta on mahdollisuus laittaa pakki päälle ja peruuttaa. Mutta se vaatii isolla M:llä MIESTÄ, että nöyrtyy, tekee parannuksen ja pyytää/antaa anteeksi. Ja kun sen tekee, voi veljet kun siitä tulee mahtava olo, mutta työtä se vaatii senkin jälkeen. Niin moni asia on varmaan mennyt rikki. Mutta rohkaisen sinua uskomaan sen, mitä olet saanut sydämellesi. Kun ihmisten keinot loppuu, niin Jumalan mahdollisuudet alkavat sen jälkeen. Tässä sinun vuodessasi tulee ihanasti esille se mitä usko/uskominen on käytännössä. Me saamme/voimme uskoa silloinkin, kun elämä ei mene niin kuin on suunnitellut tai on myrsky sää. Siinä tulee esiin se ns. ei uskovaisten ja uskovaisen ero. Meillä on rauha silloinkin kun muu maailma on paniikissa ja juoksee karkuun ja antaa periksi.
    Sinä Eveliina juot salattua vettä, mitä maailma ei näe. Tulkoon myrskyt pimeyksineen, niin silti sinulla lepo Hänen luonaan on.
    Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  19. Tämä teidän vuotenne on ollut todella raskas ja satuttanut teitä, läheisiänne ja sukulaisianne. Mutta minusta sinä olet tehnyt ihan oikein kun olet puhunut ongelmistanne ja jakanut asioitanne. Sillä sehän on ollut sinun voimavarasi kriisin keskellä. Jos et olisi niin tehnyt, niin olisit kenties masentunut ja kuka silloin olisi hoitanut Aadaa?
    Avioliitto opetuksessakin painotetaan juuri puhumisen ja asioiden jakamisen tärkeyttä. Jos me puhuisimme ja jakaisimme enemmän omia asioitamme, niin ei olisi siinä määrin yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta ja masennusta kuin sitä on tänä päivänä. Ihmiset olivat ennen aidosti kiinnostuneita toisistaan ja välittivät sekä jakoivat omia ongelmiaan ihan toisella lailla kuin nykyisin. Ja jos joku niin tekee ei sitä pitäisi mollata eikä sormella osoittaa. Ja jos ei osaa kommunikoida niin aina voi opetella. Omasta tahdostaan ja valinnoistaan se on kiinni.

    Olen ymmärtänyt, että sinun lapsuudenperheessäsi sinua rakastettiin ja sinut hyväksyttiin juuri sellaisena kuin olit. Opit kommunikointitaidot, riitelyn, anteeksi antamisen ja saamistaidot. Sait elää murrosikäsi oikealla ajallasi ja sinulla oli myös rajoja. Sait valita oman uskosi (et vanhempien uskoa) ja se on kantanut näiden vaikeiden aikojen yli. Et ole kääntänyt uskollesi selkää, vaikka aina ei ole mennyt niin kuin olet haaveillut. Tässähän se uskonydin onkin. Uskommeko silloinkin kun on vaikeaa, vai käännämmekö Jumalalle selän kun sattuu ikäviä asioita ja syytämme Jumalaa siitä. Eihän meille uskoville ole luvattu sen helpompaa elämää kuin muillekaan. Blogitekstien perusteella näin olen ymmärtänyt. Miehesi perhe oli kenties erilainen, ehkä hänellä ei ollut oikeanlaista isäsuhdetta tai ehkä hän ei saanut elää omaa murrosikäänsä tai ehkä hän ei ollut oppinut lapsuudenperheessään kommunikointitaitoja ja tunteiden ilmaisemista oikealla lailla.

    Avioliitto on kuin autokoulu. Saamme papin aamenen jälkeen ajokortin, mutta emme suinkaan ole taitavia ajajia. Alamme vasta harjoittelemaan taitoja. Välillä menemme ojaan ja kaadumme, mutta taas nousemme ja lähdemme ajamaan. Näin on avioliitossakin, harjoittelemme koko elämämme emmekä koskaan tule valmiiksi. Te olette molemmat tehneet tahoillanne virheitä, erilaisia virheitä, mutta ei niitä voi verrata keskenään eikä asettaa pahemmuus järjestykseen. Samalla viivalla olette siinä molemmat. Tärkeintä on nöyrtyä ja pyytää anteeksi. Ja aloittaa alusta.

    On varmasti iso työ korjata ihmissuhde sotkut (liittyyhän siihen varmaan vanhemmat, sisarukset, sukulaiset ja yhteiset ystävät). Mutta uskon, että kukaan heistä ei sormella syytä ketään eikä tuomitse. Eikä ajattele, että ei kannata enää yrittää. Me kaikki olemme erehtyväisiä ja keskeneräisiä. Ja sen pohjalta voimme ymmärtää mikä voima on anteeksiantamisessa. Eihän Isäkään muistele menneitä, miksi meidänkään pitäisi.
    Mutta jos miehesi on sitä lajia, ettei halua nähdä vaivaa/eikä jaksa yrittää. Ehkä pitäisi antaa periksi. Saat varmasti vielä itsellesi miehen, joka välittää sinusta aidosti, rakastaa ja antaa sinulle ja kauneudellesi arvon. Ja hyväksyy Aadan ehdoitta. Toivon, että voit vielä kokea aidon rakkauden ja tunteen siitä, että olet tärkeä juuri sellaisena kuin olet. Ole ansainnut sen. Sinä olet oppinut tästä kriisistä paljon, koska olet halunnut/tahtonut käsitellä asioita. Ja sen avulla olet löytänyt oman minäsi ja olet myös vahvempi kuin koskaan. Nämähän ovat juuri kriisien tarkoitus, kasvattaa eikä lannistaa ja masentaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :) Avoimuus on mielestäni minun yksi plussa puoli. En halua pitää mölyjä mahassa vaan haluan päästää ne ulos :) Rakkaudella miestäni kohtaa tämänkin tein.

      Poista
  20. Menitte aika nuorina naimisiin?! Otitko esimerkiksi selvää millaisesta perheestä miehesi tulee. Minkälainen arvomaailma hänellä oli/on? Oliko hän kasvanut uskossaan ja päässyt siinä eteenpäin terveesti. Millaiset perhesuhteet ja suhtautuminen vaikeuksiin jne. tuskin otit, kun menitte niin nopeasti naimisiin. Ehdittekö edes keskustelemaan haaveista, tulevaisuudensuunnitelmista jne. Jos ehditte niin oliko teillä molemmilla erilaiset haaveet ja unelmat? Ette ehtineet kunnolla edes tutustua toisiinne, kun oli jo uusi perheenjäsen johon piti tutustua ja rakentaa yhteistä perhe-elämää. Menitte aika kovaa vauhtia ja ei ole ihme, että oireilitte molemmat tahoillanne ja yhdessä. Seurusteluvaiheessa olisi jo hyvä keskustella tällaiset asiat läpi. Ja jos ei ehtinyt, niin vieläkin voi. Mutta kummankin on oltava armollisia toista kohtaan. Ei ole hyvä osoittaa sormella ja syyttää toista. Lähtökohtahan on, että molemmat ovat syyllisiä ja tehneet väärin toisiaan kohtaan. Olisi hyvä antaa toisen avautua (kasvotusten) ja vain kuunnella ja sitten on toisen vuoro. Ei kannata esittää omia mielipiteitään, vaan ottaa avoimesti vastaan toisen mielipide ja kunnioittaa sitä.

    Leikin ajatuksella, että voi jospa liittonne eheytyisi. Voi kunpa tästä toisesta osapuolesta löytyisi mieletön tsemppi: että minähän näytän, että olen mies ja saan kaiken vielä korjattua. Mikä hieno puhe se olisi kylillä ja tienvarsilla: "olisitteko uskoneet, että se meni kaiken sen jälkeen perheensä luo ja he saivat asiansa selvitettyä." Mikä miehen teko, tästä pitäisi ottaa muidenkin mallia. Tämä on kaikille niille mahdollista, joilla on mennyt perhe-suhteet, ystävyyssuhteet ja sisarussuhteet rikki. Jäänkin miettimään, että miksi tätä keinoa käytetään niin vähän. Ehkä olemme liian itsekkäitä ja ylpeitä. Ajattelemme, että meillä on oikeus olla vihaisia ja käyttäytyä näin, koska meitä on loukattu. Mutta asiahan ei ole näin. Jotta voimme elää onnellisen elämän ja tulla itsemme sekä toistemme kanssa toimeen, on meidän nöyrryttävä elämämme aikana monta kertaa ja annettava anteeksi myös vihamiehillemme. Muuten katkeroidumme ja muutumme toisiamme kohtaan kylmäksi ja sillä satutamme ennen kaikkea itseämme. Katkeruus on kuin syöpä joka syö sisimpämme. Asian ydin ei ole se, että kumpi pyytää ensiksi anteeksi (onko se hän joka on tehnyt pahimman mokan)vaan puolitiehen vastaan tulemista ja kun antaa todella sydämestä anteeksi, niin lopputulos on varma. Sen jälkeen asiat selvitetään yhdessä ja erikseen (terapeutin avustuksella). Sitten jatketaan joko erikseen tai samaan suuntaan. Näin toimimalla asioita ei enää tarvitse jatkossa muistella eikä niistä olla katkeria toinen toisiaan kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsellaan miten käy <3 tuleeko hänelle tsemppivaihe päälle vaiko ei. Loputtomiin en odota, mutta vielä olisi mahdollisuus, että kaikki korjaantuisi. saa nähdä milloin voimani loppuvat vai loppuvatko koskaan :)

      Poista
  21. Olet rehellinen ja avoin ihminen. Ja kirjoitat tosi nätisti miehestäsi ja et todellakaan syytä häntä mistään, vaan ymmärrät että syy on ollut teidän molempien. Et kuitenkaan mene henkilökohtaisuuksiin. Se mitä kirjoitat on avointa ja kaunista, kaikesta huolimatta. Siksi moni voisi ottaa tästä mallia, pienet kirjoitusvirheet eivät haittaa. Joku väitti tässä taannoin, että kielesi ja kirjoituksesi ovat köyhää luettavaa. Tämän kirjoituksen perusteella en allekirjoita sitä. Sinulle on vuoden aikana sattunut paljon ikäviä asioita, mutta myös iloisia. Ja sitähän elämän kirjo on. Välillä on mustia raitoja ja välillä iloisia värejä tässä elämämme tilkkutäkissä. Parempi on elää aitoa elämää kuin kulissiavioliittoa. Ja pitää puolensa, kenenkään kynnysmattona ei tarvitse olla. Jokainen on arvokas omine ajatuksineen, virheineen ja puutteineen. Kun hyväksyy itsensä on aivan sama mitä muut hänestä ajattelevat. Olemme jokainen vastuussa omasta elämästämme ja elämme sitä omalla tavallamme emme kenenkään mieliksi emmekä toisen puolesta. Sekin on hienoa, että et yritä olla jutun sankari tai mässäile sillä, että olet ainut joka tekee kaiken oikealla tavalla. Vaan olet myös rehellinen itsellesi ja käyt näiden kirjoitusten kautta prosessia, jota moni ei ymmärrä. Ja eivät voisikaan ymmärtää, kun eivät ole itse kokeneet. On helpompi tuomita kuin kulkea toisen saappaissa.
    Oli hienoa, että otit aikalisän ihan itsesi ja lapsesi vuoksi. Se oli todellista rohkeutta ja rakkautta tytärtäsi kohtaan. Kauempaa näkee joskus selvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :) Kiiitos kauniista kommentistasi<3

      Poista
  22. Onneksi meidän ei tarvitse tehdä tunteella näitä elämän tärkeitä päätöksiä. Vaan voimme rauhassa miettiä ja pohtia ja joskus on viisasta ottaa apuun myös kolmas osapuoli.
    Nykyään ihmiset tekevät liikaa tunteiden mukaan päätöksiä... tunteita tulee ja menee... mielestäni naimisiin mennään rakkaudesta. Johan vihkikaavassakin kysytään: tahdotko sinä rakastaa... eikä tuntuuko sinusta siltä, että rakastat minua vielä huononakin päivänä tai sitten kun olen 30 kg lihavampi ja nalkutan kokoajan.? On tahdottava joka ikinen päivä oli vaikeaa tai ei. Eihän me voida tehdä tunteiden mukaan mitään viisaita päätöksiä muutenkaan. Unohtakaa ne tunteet, hyvät ihmiset! Tunteet on annettu meille ihan eri syystä. Jokaisella tunteella on oma tehtävänsä, mutta ei niitä ole annettu päätöksentekoa varten. Ottakaa järki käteen ja punnitkaa eri vaihtoehtoja ja sen jälkeen tehkää elämän mittaisia päätöksiä. Nim. vanhempi tätihenkilö, joka on nähnyt elämää jo pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä, järjellä kannattaa tehdä päätöksiä, olen samaa mieltä :)

      Poista
  23. Hieno kirjoitus, avoin ja rehellinen. Uskon että kaikki tulee menemään niinkuin on tarkoitettukin; luota siihen vaikka muut sanoisivat mitä tahansa. Näkysi on selvä, mene sitä kohden. Kaikella kivulla ja joksisella kyynelellä on tarkoituksensa. Miksi näin piti käydä? SITÄ EMME TIEDÄ. Ole heitä lähellä jotka tukevat sinua ja kaukana heistä jotka sinua painavat ja syyttävät. Jumala tekee vielä tuhkasta timantin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista neuvostasi<3 näin teen :)

      Poista
  24. Haluatko pitää kulissia yllä vai miksi rakastat vielä kaiken jälkeen miestäsi? Anna jo periksi ja jatka elämääsi ja jätä tämä luuseri. Sillä sellainen hän tuntuu olevan. Sillä mikään mitä sinä olet tehnyt ei voi olla sellainen asia jota ei voisi antaa anteeksi. Olet kaunis ja hieno herttainen nainen ja miehesi ei selvästi joko näe sitä tai ymmärrä. En voi käsittää miksi jotain tekoa ei voi antaa anteeksi edes pikku tyttäresi tähden. Täytyy olla narsisti tai tunteeton ihminen ja käyttää vain naisia hyväkseen ja jatkaa elämäänsä kuin teitä ei olisi. Likapyykki ei kuulu tänne etkä sitä ole tänne levittänytkään. Harmi vain kun sulle on käynyt näin. Olet ansainnut parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä mitään kulissia tässä yllä pidä :) joka sana totta ;) Ja kyllä minä ihan elämääni olen jatkanut :) mutta tarkoittaako elämän jatkaminen sitä, että etsin toisen miehen rinalleni? Vai millaista elämän jatkamista mahdoit tarkoittaa? Luuseri tai ei, ei se poissulje tahtoa.

      Sanotaan näin, että ei ole mitään tekoa mitä ei voisi antaa anteeksi. Hänen rakkautensa vain loppui ja muut asiat alkoivat kiinnostamaan enemmän, kuin minä. Aadaa hän rakastaa edelleen aivan varmasti.

      Poista

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!