Uusien tuulien kesä

Mielettömän mahtavaa ulkoilla näin aurinkoisessa säässä! Ihanaa! Minä rakastan, todella paljon! Tänään me saimme meidän matkaan ihanan Piian ja hänen poikansa. Istuttiin hiekkalaatikolla ja juteltiin mukavia. Juttelimme hieman syvällisiäkin, mutta myös arkisia asioita. Minulle on tärkeää, että ystävien kanssa pystyy puhumaan syvällisemmistä asioista. Minä en juurikaan piittaa pinnallisista ihmisistä. Niitä minun ystäväpiiristäni ei juurikaan löydy. En tule toimeen sellaisten ihmisten kanssa kovin hyvin. Ehkä juuri siksi, että olen itse todella avoin ja kova höpöttämään omista ongelmistani. Osaan myös kuunnella ja olen aidosti kiinnostunut ystävieni elämästä. Ainakin yritän parhaani mukaan kuunnella heitä ja tarjota aina apua. Yritän olla hyvä ystävä, mutta en minäkään täydellinen ole.

Mielestäni ystävien kanssa on hyvä puhua välillä, jotain hieman syvällisempää. Pohtia asioita ja jakaa erilaisia mielipiteitä. Silloin kun jakaa omaa elämää ystävälle, sieltä saattaa saada jonkun toisenlaisen näkemyksen, mitä ei ole itse koskaan osannut edes ajatella. Se on mahtavaa, että ystävät saavat minut miettimään ja katsomaan asioita toisestakin perspektiivistä. On mahtavaa, että saan olla näin rikas ja saan omistaa ystäviä, jotka ovat valmiita uhraamaan aikaa omasta elämästään, kuuntelemalla minua. Viimeiset kuukaudet ovat olleet rankat. Automaattisesti mietin viime kesää ja sitä kamalaa ahdistusta mitä viime kesä oli täynnä. Siihen nähden tämä kesä on ja tulee olemaan loistava. Tämä kesä on uusien tuulien kesä!

 



Piian poika on Aadaa 5kk nuorempi. He ovat kehityksessä lähes hmm... Samalla tasolla. Toki Aada ei vielä kävele, mutta pian. Kaverukset riitelivät leluista ja välillä vaihtoivat keskenään pienet hymyt. Aada nautti hiekalla leikkimisestä ja jaksoi touhuta yllättävän pitkään.  He olivat mahtava parivaljakko <3






Jossain vaiheessa oli kuitenkin aika lopettaa leikit. Yritimme nukuttaa lapsia, mutta turhaan. Heillä oli aivan liikaa energiaa ja eihän siitä mitään tullut. Piian poika nukahti hetkeksi, mutta Aada ei suostunut ummistamaan silmiään. Kuvittelimme, että saisimme syödä kebabit rauhassa, mutta pöh!

Siitä on muuten todella kauan, kuin olen syönyt kebabia. Syön kebabia nykyään todella harvoin ja silloin kun syön, se vaan maistuu todella hyvälle! Tänään se maistui todella herkulliselta! Seuraava annos sitten puolen vuoden päästä ;)




3 kommenttia

  1. Ystävä_piiri

    VastaaPoista
  2. Oli ihana päivä muru!! <3 -piia :)

    VastaaPoista
  3. Ystävät ovat tärkeitä elämässä. Rakastan jokaista ystävääni omalla tavallaan ja jokaisen kanssa on omat jutut ja keskustelunaiheet. Ystävyys on arvokas lahja jota pitää pitää yllä, <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //