Heihei 10 kiloa!

Moni lukija tietää, että olen kamppaillut ulkonäköni kanssa 1,5v.  Vuosi sitten suoritin superdieetin hyvin tuloksin. Olin todella tyytyväinen tuloksiini, mutta en tarpeeksi.

Voit käydä lukemassa silloisen postaukseni TÄÄLTÄ.


Seuraavat kuvat on otettu hieman ennen dieettiä sekä dieetin aikaan.






En todellakaan ollut tyytyväinen itseeni. Jokainen vaate kiristi päälläni. 

Suoraan sanottuna vihasin itseäni.

Minulla on nuoruudessani ollut paljon ongelmia oman ulkonäköni kanssa. Sen vuoksi raskaus oli minulle todella suuri asia. Varsinkin sen jälkeinen aika, halusin pahaan olooni nopeasti helpotusta. Päätin, että en suostu elämään kropassani, haluan tehdä työtä paremman kropan eteen.
Tein työtä ja onnistuin! (kyllä, olen puhunut näistä aikaisemmin blogissani)

Nyt haluan esitellä teille nykyisen Even.

Millainen minä olen nyt? 
Millainen minun kroppani on nyt 1,5v synnytyksen jälkeen? 

Näiden tuloksien saaminen on vienyt aikaa. Minun raskauskilot eivät tippuneet heti. Näiden tulosten eteen on hikoiltu, itketty ja huudettu. Se ei ole ollut helppoa, mutta se kannatti! Tänään olen paljon tyytyväisempi itseeni, kuin vuosi sitten. Tänään pystyn katsomaan peilistä itseäni paljon kauemmin ja löytämään itsestäni asioita joista oikeasti pidän.




Nämä shortsit kiristi ja puristi viime kesänä.
Nyt ne tippuu päältä!







Miinus 10 kiloa.
Miinus kaksi vaatekokoa.
Miinus 40 senttiä.

Suuri kiitos Saliohjelma.fi:n Miralle! 

En olisi onnistunut ilman ammattitaitoista ohjausta!
Kiitos!

Terveellinen elämäntapamuutos kannatti ja se jatkuu edelleen.
Kenties koko loppuelämäni ajan :)


11 kommenttia

  1. Onnittelut upeasta suorituksesta!:) On hyvä asia, että olet nyt tyytyväisempi itseeni! Olisiko mahdollista saada postausta siitä turner-naisesta , josta kerroit syksyllä? Olisi kiva nähdä myös kuvia hänestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos paljon :) Olen hänen ajatuksistaan ja kertomuksistaan jo kertonut blogissa, silloin syksyllä :) En koe tarpeellisesti lisätä hänestä kuvia blogiini :) Kiitos kuitenkin vinkistä :)

      Poista
  2. Wautsi! Onnea isosta muutoksesta, ole ylpeä itsestäsi :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa :)

    -Eea

    VastaaPoista
  4. Hienoa :)

    -Eea

    VastaaPoista
  5. Vau näytät hyvältä! :x

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että olet nyt tyytyväinen itseesi! :) Mäkin pudottelin viime syksynä raskauskiloja ja kyllä se vaikutti tosi paljon omaan fiilikseen itsestä, kun pääsi tavoitteisiinsa :) Nyt pitäisi taas vähän ryhdistäytyä liikunnan suhteen, näin kesällä kun tuntuu moni muu juttu kiinnostavan enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä alkaa kauhee makean himo <3 ainakin mulla, jokapäivä tekis mieli ostaa jäätelöä. kamalaa :D

      Poista

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!