Arpi, joka ei parane koskaan

Tiedän monta ystävääni, joita on kiusattu. He ovat kokeneet kiusausta koulussaan tai työpaikallaan. Joka kerta, kun minulle kerrotaan tarina kiusaamisesta, minulla on noussut karvat pystyyn. Miksi? Koska, kiusaaminen on vakava asia. Se on väärin! Kukaan ei saisi koskaan joutua kokemaan sellaista!

Minua ei ole kiusattu. Ala-asteella olin luokan hiljaisemmasta päästä ja yläasteella rohkeutta löytyi sen verran, että uskalsin olla huomion keskipisteenä. Ystäviäkin minulla oli paljon. Olin kiltti tyttö. En notkunut kylillä niin kuin suurin osa ystävistäni. Minä nautin olla paljon kotona. En kuitenkaan viettänyt suurinta osaa yläasteella kotona. Olin ystävieni kanssa, mutta keksimme yleensä muutama mukavaa puuhaa. Kävimme shoppailemassa kaupungissa ja yökyläilimme toistemme luona. Vanhempani eivät olleet tiukkuksia vaikka meidänkin perheessä rajat olivat rakkautta. En ole kokenut, että vanhempani olisivat olleet minua kohtaan liian ankaria. Ystäväni ymmärsivät minua jo silloin, että en ollut täysin samanlainen kuin moni muu. Minä olin tyttö jolla oli oppimisvaikeuksia ja lukihäiriö. Lisäksi olin päättänyt, että alkoholi ja päihteet eivät ole minua varten. Koen, että olen saanut olla onnellisessa asemassa. Koskaan minua ei ole kiusattu siitä, että olen ollut erilainen kuin moni muu. Minua ei ole koskaan painostettu nauttimaan alkoholia tai esim. maistamaan tupakkaa. Minulle on kyllä ehdotettu, mutta kun olen kieltäytynyt, ovat ystäväni ymmärtäneet minua.


Syrjitty olen kuitenkin ollut, muutaman kuukauden ajan elämästäni. Ensimmäisen kerran koin olevani syrjitty ammattikoulussa. Menin uuteen kouluun, viimeiselle vuodelle. Muutin uudelle paikkakunnalle, koulun vuoksi. Uusi paikkakunta ja pieni yksiö olivat pelottavia ja koin itseni usein todella turvattomaksi. Tulin täysin uutena luokkaan, jossa lähes kaikki tunsivat toisensa. Tytöt eivät osanneet täysin hyväksyä minua sellaisena kuin olin. Luokalla ei siis ollut yhtäkään poikaa. Yritin saada itselleni uusia ystäviä ja ehkä minusta muutama ihminen pitikin. Useimmat kuitenkin katsoivat minua päästä varpaisiin ja kuiskuttelivat selkäni takana. Ehkä he ajattelivat, että en sitä huomaa, mutta minä huomasin. Yritin jutella heille ja kysellä kuulumisia. Yritin kertoa itsestäni ja keskustella muiden mukana, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Vihasin opiskelua tuolloin. Inhosin mennä kouluun ja mietin monta kertaa, että jätänkö koko koulun kesken. Päätin kuitenkin jatkaa kouluni loppuun, koska olin loppurutistuta vaille valmis lähihoitaja. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisella luokkalaiselleni. Luokallani oli mahtavia ihmisiä. Ihmisiä joiden kanssa en ole tänä päivänä missään tekemisissä, mutta silti he ovat osa minun elämäni historiaa. Luokkakaverit auttoivat minua ja muovasivat minusta hieman vahvemman.

Koin olevani syrjitty vain hetken aikaa, mutta se tuntui pitkälle ajalle. En ole koskaan osannut ymmärtää ihmisiä jotka ovat kokeneet kiusaamista. En osaa ymmärtää, mutta voin yrittää. Voin yrittää ymmärtää heitä, omien kokemuksieni kautta. En kuitenkaan koskaan pysty heitä täysin ymmärtämään. Sen kuitenkin tiedän, että kiusattuna oleminen tekee syvät haavat. Haavat, jotka eivät parane itsestään. Moni kiusattu kokee itsensä uhatuksi vaikka sille ei olisi syytä. Moni kiusatuksi joutunut saattaa olla joukon pelle, koska pellenä oleminen voi olla eräänlainen suojakilpi. Kiusaaminen ei ole koskaan vitsi ja se pitää ottaa aina vakavaksi. Monen ystäväni kanssa jutelleena tiedän, että ne haavat eivät parane kovin helposti. Niiden haavojen paraneminen vie aikaa. Kiusaamisesta jää ikuinen arpi. Sitä en toivoisi kenellekään.


Blogin kautta voin myös ymmärtää kiusatuksi joutuneita. Minulle on tullut blogissa todella törkeitä kommentteja. Minut on haukuttu todella alas, muutamia kertoja. Itseeni kohdistuvat kommentit kestän kyllä, mutta jos Aadaa haukutaan niitä en kestä. Ne satuttavat, oikeasti. Tottakai myös minuun kohdistuneet kommentit loukkaavat, mutta ei läheskään aina. Joskus on muutama kyynel vierähtänyt poskelle. Kyllä ilkeät kommentit satuttaa. Minäkin osaan ottaa kommentit joskus henkilökohtaisesti vaikka ei pitäisi. Kommentit ovat olleet todella ilkeitä. Sellaisia kommentteja en julkaise, koskaan.

Netissä voi olla myös kiusaaja ja niitä on tänä päivänä todella paljon. Se on surullista, mutta usein ilkeiden kommenttien takana piilee kateus tai katkeruus. Yleensä vika ei ole sinussa joka saat ilkeän kommentin. Vika on yleensä hänessä, joka sen ilkeän kommentin lähettää. Kiusaajalla saattaa olla useita haavoja sydämessään. Kiusaaja saattaa olla katkera jostain, mitä hän ei välttämättä edes itse tiedosta. Joka kerta kun minua joku anonyymi haukkuun, yritän ajatella sen näin.

Sinä joka luet tämän ja haluat haukkua minua. 
Mieti ensin, että miltä sinusta tuntuisi itse saada sellainen kommentti jonka aiot lähettää. 
Kestäisitkö jos sinua haukuttaisiin kasvokkain? 


8 kommenttia

  1. Harmi että sun blogi on mennyt vähän tylsään suuntaan. Ei jaksa kovin usein lukea syvällisiä pohdintoja ja angsti kuvia, niitä on viimeaikoina ollut aika paljon. Kaikella rakkaudella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon oikeesti vähä samaa mieltä ja mietin kauan voinko nyt tän kirjottaa onko se ilkeää pahassa hengessä en sitä tarkoita enkä lopeta lukemista koska odotan ihania kesä postauksia sun muita koska osaat kirjoittaa tosi hyvin ! <3

      Poista
  2. Hyvin sanottu Eve! Itse olen katkera monesta asiasta. Esimerkiksi siitä, että mieheni ei ymmärrä kosia. Olen jo epätoivon partaalla. Toinen on se, että haluaisin kovasti lapsen. Poden järkyttävää vauvakuumetta ja lastenvaunujen näkeminen tekee surulliseksi. Yritän iloita muiden puolesta, mutta se on kovin vaikeaa esim.häissä ja kun kaverit saavat lapsia. T.tyttö 24v.

    VastaaPoista
  3. Ihana kirjoitus ja varmasti meitä on monia jota asia koskettaa...
    Minua on kiusattu koko peruskoulun ajan... Syy kiusaamiseen on ollut ulkonäköni, olen ollut ylipainoinen aina... Koskaan en uskaltanut opettajille tai vanhemmilleni kiusaamisesta kertoa... Nielin kaiken ja se on jättänyt syvät haavat... Muistan vieläkin koulumatkat kun kiusaaja juoksi perässäni ja yritin pakoon... En uskaltanut koskaan käydä koulussa vessassa koska kiusaajat tulivat sinne perässäni... Siispä tuloksena monet vahingot ennenkuin kotiin ehdin... :( nykyään olen jo hieman vahvempi, mutta edelleen kamppailen huonon itsetuntoni kanssa... En näe itseäni kauniina, päinvastoin tonnikeijuna...
    Toivon että kiusaajat oikeasti miettivät mitä tekevät... Tiedän ihmisiä jotka tänä päivänäkään eivät uskalla mennä edes töihin traumojensa takia jotka ovat tulleet kiusauksen kohteeksi joutumisen takia :(

    VastaaPoista
  4. Netissä on helppo oksentaa pahaa oloaan, myös sellaisten raukkisten jotka eivät tosielämässä uskaltaisi sanoa mitään kenellekään. Surffaillessa keskustelupalstoilla yms voi vaan ihmetellä miten sairaita ja ilkeitä ihmisiä sitä onkaan. Olet tosi rohkea kun uskallat pitää blogia omana itsenäsi ja jatkaa sitä ilkeistä kommenteista huolimatta. Varmasti kaikkein raskainta on kun kommentointi kohdistuu omaan lapseen. Ajattelisin että ne törkeät kommentit tulevat ihmisiltä joiden oma elämä on tosi tympeää ja joilla on paha oloja ovat katkeria ja kateellisia. Ei elämäänsä tyytyväisellä ihmisellä ole syytä yrittää tarkoituksella pahoittaa toisen mieltä. Se että itsellä menee huonosti ei oikeuta huonoon käytökseen, mutta sen asian ymmärtäminen helpottaa ehkä omaa suhtautumista nettikiusaajiin ja auttaa asettumaan heidän yläpuolelleen

    VastaaPoista
  5. Olen todella iloinen Eve, että kirjoitat välillä tällaisista asioista! Nykyään niin monesta paikasta saa lukea ns. pintaliito-juttuja ja aina pitäisi näyttää elämästään se kiiltokuvapuoli. Kuitenkin todella moni meistä enemmän tai vähemmän käy niitä rankempia asioita elämässään läpi ja on hyvin tärkeää saada huomata, että voi näin bloginkin kautta saada vertaistukea <3
    Kiusaaminen tuntuu olevan sellainen asia, että sitä ei ikinä saada pisteeseen. Aina löytyy joku isänmaan toivo, joka enemmän tai vähemmän tarkoituksella kiusaa toista. Se on niin totta, että jos ihminen on Oikeasti sujut itsensä ja elämänsä kanssa, ei hänellä ole mitään tarvetta iskeä muita ympärillä eläviä maahan.
    Olet todella vahva nainen Eve ja sinulla on todella ihana tytär!

    VastaaPoista
  6. Itse olen ollut koulukiusattu (uskoni takia) koko lapsuuteni ajan. Selvisin siitä ajasta Taivaan Isän avulla ja tänä päivänä olen sujut sen asian kanssa. Kiusatun rooli ei ole helppo eikä sitä lapsena ymmärrä. Aikuisena tiedät sen, että kiusaajalla itsellään oli se vaikeus ja se purkautui juuri kiusaamisena. Kiusatut ovat vain sijaiskärsijöitä. Kouluissa pitäisi enemmän puuttua näihin kiusaajiin, ohjata ne terapeutille/kuraattorin puheille. Liian paljon saa lukea lehdistä, että kiusaajat joutuvat vaihtamaan koulua/luokkaa tai jopa paikkakuntaa, että saavat olla rauhassa. Se ei ole mielestäni oikein. Työpaikoillakin hyväksytään kiusaaminen, jopa esimiehet alistuvat siihen. Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa, että sairaita/köyhiä ja rikkinäisiä ihmisiä näin kohdellaan? Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen kuin on, sairaudesta, rikkinäisyydestä, kotioloista, väristään tai uskonnostaan huolimatta. Minulla on siinä mielessä käynyt hyvin, että kiusaajani pyysi minulta anteeksi (30 vuotta myöhemmin). Tällaiset nettikiusaajat ovat raukkoja ja itse rikkinäisiä ihmisiä, jotkut jopa nauttivat siitä, että voivat kirjoittaa toiselle tosi törkeästi, mutta eivät sitten kuitenkaan uskalla sanoa sitä päin kasvoja. Siksipä en kannusta niitä kirjoituksia edes julkaisemaan. Hyvää Juhannusta sinulle Eve ja Aada!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //