YKSITOISTA FAKTAA

Ihana KOCHANIE-blogin Nelli Haastoi minut. Myös muutamat muut bloggaajat ovat haastaneet minut, mutta yhtään en jaksa muistaa, että ketkä. Olen todella onneton tekemään haasteita. Jotenkin se on vaan todella työlästä. Muutamiin haasteisiin olen kuitenkin tarttunut ja varmaan tämänkin haasteen joskus tehnyt. Toivotaan, että en kerro teille samoja asioita jotka jo minusta tiedätte.

Lopussa on myös vastaukset Nellin esittämiin 11 kysymykseen ja haaste 
11 muulle bloggaajalle. 

11 asiaa, joita et (ehkä) tiennyt minusta:

1. Rakastan autolla ajamista, mutta olen myös herkkä matkapahoinvoinnille. Istunkin yleensä aina etupenkillä.

2. Pelkään koiria. Ihan sama minkä kokoinen koira, mutta minä pelkään. Eniten pelkoa lisää se, että tiedän kuinka koira aistii minun pelkoni.

3. Nautin toiminta elokuvista ja sarjoista. Seuraan niitä Netflixistä.
Muutama lemppari:
-Jericho
-Pako
-Terra Nova

Tykkään myös Rikossarjoista.
Tällä hetkellä seuraan sarjaa Kovat Kaulassa, 5 tuotantokausi menossa.

4.  Jään usein juttelemaan naapuri mummojen kanssa.  He ovat ystävällistä väkeä ja haluavat tietää Aadan sekä minun kuulumiset. He eivät ole kuitenkaan uteliaita vaan mukavia ja 
herttasia mummoja.



5. Olen hoitoaineen suurkuluttaja. Sitä kuluu todella paljon. Toisaalta se voi johtua pitkistä hiuksistanikin. 

6. En ymmärrä ihmisiä jotka pesevät hiuksensa päivittäin. 
Minä pesen hiukseni 2-3 kertaa viikossa.


7. Nykyinen suuri herkkuni on Real-leipä. Niin hyvää, ravitsevaa ja terveellistä.



8. Rakastan pitkiä hiuksiani, mutta haaveilen kokoajan lyhyistä hiuksista. Lyhyet hiukset ovat helpot. Nykyiset hiukset vievät paljon aikaa aamulla. Pitää harjata, tehdä jakaus ja ehkäpä joku kampaus. Hirveä homma.




9. Kun olin ala-asteella ja yläasteella oikean käden nimettömässä oli suuri patti. Pidin kynästä niin kovaa kiinni, että nimettömään muodostui patti. Patti näkyy vieläkin hieman. Jos kirjoitan kynällä pitkään, pattia alkaa särkemään.


10.  Yksi haaveeni on muuttaa joskus ulkomaille. Olisi mahtavaa tutustua toiseen maahan ja jättää kaikki tuttu ja turvallinen. Tämä on vain haave, se ei välttämättä koskaan toteudu.


11. Rakastan ruoanlaittoa, mutta vihaan leipomista. Joskus se oli toisinpäin.


Vastaukset Nellin kysymyksiin.

1. Mikä on horoskooppimerkkisi ja uskotko horoskooppeihin? 

Olen muistaakseni härkä. Luen niitä joskus ja välillä ne on jopa pitäneet paikkaansa.
Em kuitenkaan voi sanoa, että uskon niihin.

2. Minkä uuden taidon haluaisit oppia? 

Olisi hienoa osata surffata. En kyllä varmaan uskaltaisi.

3. Mikä on lempirunosi? 

En lue runoja. Joten ei tule mitään mieleen.
4. Minkälaiset teemajuhlat haluaisit järjestää?

Hmmm... Teemajuhlat... 
Varmana jotkut söpöt vaaleanpunaiset joissa olisi paljon rusetteja. 
Sellaiset hempeät. 

 5. Mistä blogisi nimi tulee? 

Nimi Kertoo minen ihmeellisestä tytöstäni jolta puuttuu täysin toinen x-kromosomi. Nimen keksi ihana ystäväni. Kiitos hänelle siitä!
6. Mikä oli ensimmäinen työpaikkasi? 

Koulun siivooja. Olin 2 viikkoa siivoamassa rakasta koulua, kesällä.

7. Muistutatko enemmän isääsi vai äitiäsi? 

Mielestäni muistutan kumpaakin yhtä paljon.

8. Ketä fiktiivistä hahmoa mielestäsi muistutat?

Hirveän vaikeita kysymyksiä. Ei tule ketään mieleen. 

 9. Mihin reality-ohjelmaan menisit, jos olisi pakko? 

Hymypyllyyn, hahahah :D
10. Millä kulkuvälineellä mieluiten matkustat? 

Autolla niin, että ajan itse.
11. Kaunein kaupunki, jossa olet käynyt?

Suomen kaunein kaupunki on ehdottomasti Hanko.



11 kysymystäni haastetuille:

1. Elämäsi tärkein neuvo?
2. Mikä on viimeisin tekstiviesti jonka olet saanut puhelimeesi?
3. Onko blogi, instagram tai facebook sinulle pakkomielle?
4. Onko sinulla salaisuus jonka vain sinä tiedät?
5. Mikä on ilkein kommentti jonka olet saanut blogiisi?
6. Ymmärtääkö perheesi/miehesi blogisi kirjoittamista?
7.  Viimeisin kehu sinulle?
8. Milloin söit viimeksi ja mitä söit?
9. Missä asiassa arvostat äitiäsi?
10. Millaisia suunnitelmia sinulla on kesäksi?
11. Mille asialle nauroit viimeksi kovaan ääneen?


Pitäisi haastaa 11 bloggaajaa, mutta niin moni on tämän jo tehnyt, että haastankin vain 5 :) 
Seuraavat voi sitten haastaa 11 ;)



Ei kommentteja

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!