Koreus -Design For Your Hair

Hiukseni ovat aina olleet minulle suuri intohimo. Olen aina tykännyt laittaa hiuksiani. Muistan vieläkin sen ensimmäisen kerran kun värjäsin omat hiukseni. Hiukseni olivat maantien harmaat ja sain äidiltäni luvan värjätä ne oranssiksi. Rakas kummitätini suoritti värjäyksen. Sen jälkeen hiuksieni värjäämisestä tuli rutiini. Minulla on ollut oranssit pitkät sekä lyhyet hiukset. On ollut poikahiukset, polkkahiukset ja värejäkin on ollut montaa eri sorttia. Nykyään kuitenkin rakastan pitkiä vaaleita hiuksiani. Minusta tuntuu, että saan olla oma itseni ja vaaleat hiukset pukevat minua parhaiten. Rakastan vaaleita hiuksia, mutta vielä en ole päässyt siihen pisteeseen mihin haluan.

Ongelmia hiusteni kanssa on kuitenkin ollut paljon. Olen värjäillyt hiuksiani useimmiten kaupan väreillä. Värit ovat todella voimakkaan hajuiset ja joskus olen saanut myös allergisen reaktion väreistä. Varmasti jokainen valitsisi mieluummin kampaamon värit kuin kaupan värit? Kampaamon väreillä saa ihmeitä aikaan kun värjäyksen suorittaa ammattilainen. Kampaamon värit ovat laadukkaampia ja pesukertojenkin jälkeen hiukset näyttävät raikkailta.

Olen värjännyt hiukseni kampaamossa 2 kertaa viimeisen 5 vuoden aikana. Olen värjännyt hiuksiani usein, mutta juurikin kaupan väreillä. En ole kaupan värien puolesta puhuja, mutta kokemusta minulta löytyy.

Nyt minulla olisi ollut tilaisuus lähteä hiusmalliksi schwarkopfille 21.4. mutta en uskaltanut. Ajattelin, että hiukseni leikataan liian lyhyeksi ja en osaa laittaa hiuksiani mallina olon jälkeen. Tilaisuus toki houkutteli paljon, mutta pupu meni pöksyyn.

Paniikki oli kuitenkin suuri. Olin pääsemässä Blogger's Inspiration Dayhin sekä Indiedays Blog Awardsiin. Ajattelin hiuksiani ja ahdistus iski. En halunnut värjätä kaupan väreillä, koska halusin luonnollisen lopputuloksen. Kaupan väreillä luonnollinen lopputulos on aika vaikea saada.

Onneksi ihana Koreus pelasti minut ahdistukselta ja pääsin päivittämään hiuslookini.

Koreus on Tampereen Keskustaan joulukuussa 2014 avattu kampaamo. Kampaamo sijaitsee aivan pikku kakkosen puiston vieressä. Koreuden perustaja on ihanan pirteä Maarit Koistinen. Maarit tekee työnsä suurella intohimolla.

Jokainen varmaan muistaa, että suoritin tammikuussa vaalennuspesu projektin. Minulla oli ollut vuoden ajan ruskeat hiukset. Hiukseni olivat todella tummat. Kyllästyin tummiin hiuksiini ja kaipasin jotain uutta. Olen ollut monta vuotta blondi ja kaipasin vaaleita hiuksiani. Käytin vaalennuspesussa Biozelin tuotteita ja lopputuloksesta tuli todella keltainen. Vaalennuspesun jälkeen ystäväni värjäsi hiukseni kaupan väreillä. Lopputulos oli hopeaan taittava, mutta ei sitä mitä halusin. Lopputulos oli melko keltainen. Hetken pystyin elämään keltaisilla hiuksillani, mutta aika pian halusin niistä eroon. Suuri toiveeni on saada hiuksistani hopean vaalea. Kerroin toiveeni myös Maaritille. Näytin hänelle muutamia kuvia Koreuden instagram tililtä ja hän ymmärsi heti, että mitä hain takaa.

Maarit kuitenkin selvensi minulle, että sellaista lopputulosta ei saada aikaan heti varsinkaan kun hius on väriltään alun perin hyvin keltainen sekä mattainen. Maaritin mielipide hiuksistani oli se, että itse värjäämällä hiuksiin on jäänyt paljon lämpöä sekä hyvin kirkkaan hopean vaalean saavuttamiseksi, hiukseni ovat jääneet omasta värjäämisestä liian tummiksi. Lopputulos vaatii useita värjäyskertoja. Me lähdetään kuitenkin tavoittelemaan minun unelmaa ja tehdään hiuksistani juuri sellaiset, mitkä haluan.

Projektiin lähdettiin hyvällä mielellä. Maarit kertoi selkeästi minulle, että mitä hän hiuksilleni tekee. Maaritin suunnitelma oli kirkastaa hiuksiani tyvestä latvaan asti kauttaaltaan, että hopeisuus olisi mahdollista ja se tarkoittaa hiuksilleni kovaa käsittelyä, joka kuivattaa ja kuluttaa hiuksiani. Kun toiveeni oli pitää pitkät hiukseni, täytyi värjäys tehdä osissa. Jos värjäyksen olisi suorittanut kerralla täydelliseksi olisi hiusteni kunto mennyt todella huonoksi ja lopputulos olisi varmana ollut lähellä hamppukasaa. Juuri näiden syiden vuoksi Maarit suositteli, että värjätään hiukseni raidoilla. Raitavärjäys tyvestä latvaan tekee tyvestä luonnollisemman, mikä on tällä hetkellä kuulemma suosituin vaaleiden hiusten värjäystapa. Se myös tekee uuden kasvavan tyvikasvun rajasta paljon pehmeämmän. Kun tyvikasvun raja on pehmeä niin se näyttää myös paljon luonnollisemmalle. Luonnollisuus on nykyään myös hiusten värjäyksessä muodikkain juttu niin vaaleissa kuin tumissa. Nykyään halutaan myös lopputulos, joka ei edes näytä värjätyltä, vaikka niihin väriä olisi laitetukki.

Paras ratkaisu hiuksieni vaalentamiseen on raidoitus. Se säästää hiuksia ja purkaa parhaiten hiusteni lämpöä.

Tässä lähtö tilanne:


Hiukset ovat luonnostaan todella taipuisat. Ne taipuvat kiharaan. Yllättäen kiharasta en juurikaan tykkää. Hiukseni ovat kuivat ja aina takussa. Takkuisuuden vuoksi latvat ovat todella kamalat. Hiukseni eivät menisi näin helposti takkuun jos ne eivät olisi näin kuivat. Maaritin vinkki kuiviin hiuksiin oli shampoo pesu, pyyhekuivaksi hiukset jonka jälkeen muutama minuutti hoitoainetta päässä ja kevyt hiustenpesu. Hän suositteli myös käyttämään öljyä, koska hiukseni ovat todella kuivat.

Maarit oli siitä aivan mahtava, että hän oikeasti halusi auttaa. Maaritilla on sydän mukana työssään ja hän selvästi nautti minunkin auttamisestani. Hän varmaan näki minussa todella onnettoman hiustenhoitajan. Hän painotti myös, että jos haluan hiuksistani hopeaan taittavat, se vaatii hoitamista myös kotona. Tämä järkytti minua hieman. En minä mistään tällaisesta ollut aikaisemmin kuullut. Tiesin toki, että hopeashampoota kannattaa käyttää, mutta muista tuotteista en oikein ollut kuullut. Maarit esitteli minulle heidän valikoimaansa ja kertoi, mitä minun kannattaa käyttää. Hän painosti käyttämään mieluummin hopeaan taittavaa hoitoainetta kuin hopeashampoota. Hän suositteli myös, että kuiviin hiuksiin kannattaisi levittää öljyä. Tästä olin aikaisemmin kuullut, mutta en ollut perehtynyt asiaan.

Australialainen Kevin Murphy on yksi arvostetuimmista hiusmuotoilijoista. KEVIN.MURPHY-tuotteet ovat ympäristöystävällisiä eivätkä ne sisällä sulfaatteja tai parabeenejä. Tuotteet ovat luotu mahdollisimman pitkälle käyttäen uusiutuvia sekä ympäristöystävällisiä aineosia. Näissä käytetään eteerisiä öljyjä, kasviuutteita sekä luonnollisia antioksidantteja. On hienoa, että myös Koreus arvostaa laatua ja ekologisuutta.

Maarit kertoi, että hopeashampoo kuivattaa hiuksiani ja minun ei todellakaan kannata käyttää kuiviin hiuksiin ainoastaan hopeashampoota vaan mieluummin sävyttäviä hopeahoitoisia tuotteita. Tuotteilla hius pysyy kirkkaampana ja se taittaa hiuksista lämpöä, joka edesauttaa myös ensi kerran värjäys kertaa. Näin ollen, sain mukaani Kevin.Murphyn hopeashampoota, hopeahoitoainetta sekä hiusmaskin joka taittaa myös hopeaan. Lisäksi sain hiuksiini öljyä ja hiuslakkaa. Sain myös värjätyille hiuksille tarkoitettua shampoota ja hoitoainetta.




Lopputulos:


Maarit suoriutui erinomaisesti projektimme ensimmäisessä osassa. Raidoituksesta tuli luonnollinen ja myös hiusten malli on parempi kuin aikaisemmin. Nyt latva on tasainen ja kaunis.

Jos minä olisin värjännyt hiukseni niin olisin tunkenut hopean värin päähäni ja hiukseni olisivat tippuneet päästäni. Lopputulos olisi ollut kamala. Olen hyvin malttamaton ihminen ja olisin halunnut lopputuloksesta heti hopean. Maarit on onneksi ammattilainen, joka osasi kertoi minulle hyvät ja huonot puolet. Minä haluan säilyttää kauniit hiukseni ja haluan saavuttaa vielä unelmani. Onneksi Maarit lähti toteuttamaan minun kanssani unelmaani, koska itse en olisi tähän pystynyt. Vielä tulee se päivä kun hiuksistani on kadonnut keltaisuus kokonaan. Nyt ollaan jo harppaus lähempänä unelmaa.


Maaritin neuvo lukijoille: 

"Neuvoisinkin kaikkia etsimään itselleen kampaajan, joka ymmärtää toiveitasi ja 
lähtee toteuttamaan reaalisesti unelmiesi hiuksia. Tällaisessa projektissa täytyy myös muistaa kotihoito, tämä tarkoittaa sitä että kovien vaalennusten jälkeen
 täytyisi käyttää tehokkaasti kosteuttavia tuotteita ja ehdottomasti sävyttäviä hoitoaineita."


14 kommenttia

  1. Voi miten ihana lopputulos! Olet kaunis! <3

    VastaaPoista
  2. Anonyymi4/5/15 00:32

    Jopa joo! Mihinkähän kaikkeen sä reppana vielä suostutkaan mainostamisen nimissä ja että saat ilmaisia tuotteita ja palveluita.Pilaat oman aidon itsesi ja uskot kaiken mitä sulle syötetään.Miten ihmeessä olet noin naiivi ja kaiken maailman mainosten orja.Sen sijaan että tavoittelet hopeisia hiuksia niin voisit lukea vaikka puolueettomia tieteellisiä tutkimuksia siitä millaisia myrkkyjä saat elimistöösi noiden hiusvärien ja vaalennusaineiden kautta.Ja kyse ei ole todellakaan mistään niin pienistä asioista kuin hiusten kuivumisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi4/5/15 11:18

      Älä Eve välitä<3

      Poista
    2. Onhan ne myrkkyjä siinä olet ihan oikeassa. Ja tottakai arvostan niitä ihmisiä jotka pitävät luonnolliset omat hiuksensa ja eivät sotke hiuksiaan joillain myrkyillä. Tämä on kuitenkin jokaisen oma valinta. Ja minä olen kuitenkin päätökseni tehnyt ja aion jatkossakin värjäillä hiuksiani ;) Hienoa jos sinä et värjäile hiuksiasi :)

      Poista
  3. Ihana lopputulos jo nyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maltan tuskin odottaa mille hiukset näyttää kesäkuussa :) Jännäää :)

      Poista
  4. Hiiieeenot! Sulle vaan käy noi vaaleat NIIN hyvin :)♥

    VastaaPoista

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!