Jauhoton pitsa

Muutama päivä sitten kokkasin itselleni pellillisen pitsaa. Olen jo kauan halunnut kokeilla tätä ohjetta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Olen hankkinut ohjeen netistä joskus kauan aikaa sitten. Nyt vihdoin sain aikaiseksi tehdä pitsaa, mutta tämä ei ollutkaan mikään tavallinen pitsa. Tein pitsapohjan itse niinkuin aina. Tällä kertaa pitsapohjaan ei tullut jauhoja. Tähän pitsapohjaan tuli kahta ainesta. Arvaatteko jo mitä?

- 5 kananmunaa - 5 valkuaista ja 3 keltuaista.
- Ripaus suolaa

Kuulostaa munakkaalle ja tässä vaiheessa ainakin minä ajattelin, että ei voi olla hyvää. Maistuu varmaan täysin munakkaalle, mutta ei.

Kyllä se tietenkin hieman munakkaalle maistuu, mutta on suussa sulavaa, rapeaa, kevyttä ja täydellistä. Ennenkaikkea todella terveellinen vaihtoehto! Voin suositella jokaiselle. Kokeile!

- Tarvitset siis 5 kananmunaa ja suolaa.

- Laita uuni 200 asteeseen.

- Erittele valkuainen ja keltuainen.

- Laita valkuaiset kippoon ja vatkaa ne kovaksi vaahdoksi. (pysyy kipossa kun käännät sen)

- Lisää vaahdon sekaan suola ja sekoita kevyesti keltuaiset sekaan.

- Voitele leivinpaperi.

- Levitä seos pellille.

- Seuraavaksi voit laittaa pellin uuniin.

- Odota 10min. Nyt voit lisätä haluamasi täytteet.

- Täytteiden laiton jälkeen laita takaisin uuniin ja anna paistua toiset 10min.

- Tämän jälkeen pitsa on valmis!

Itse laitoin täytteeksi sitä mitä kaapista löytyi. Tällä kertaa täytteinä: tomaattisose, tonnikala, ananas, herkkusieni, sipuli ja tomaatti. Ripaus juustoa.





















Kokeilkaa ihmeessä ja nauttikaa!


2 kommenttia

  1. Näyttääpä jännältä!

    VastaaPoista
  2. OI näyttääpä hyvältä! Pitää kokeilla tehdä joskus Isimiehelle !:)

    VastaaPoista

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!