Lupa vuodattaa kyynel

Itkeminen on ollut minulle aina tärkeä asia. En minä mielelläni itke, mutta itkeminen on aina ollut osa minua ja tulee aina olemaan. Vanhempani ovat olleet viisaita kasvattaessaan minusta naisen joka ei häpeä näyttää tunteitaan. Tunteet kuuluvat elämään ja olen sitä mieltä, että lapselle pitää myös opettaa, että tunteet ovat sallittuja. Olen päättänyt, että kun Aada esim. itkee, haluan pyrkiä sanomaan hänelle, että " Rakas nyt sinua harmittaa ja siksi itket, kaikki on ihan hyvin". Haluan lohduttaa, mutta samalla ilmaista Aadalle sen mille hänestä tuntuu. Haluan, että minun lapseni oppii tunnistamaan omat tunteensa. Miksi minusta nyt tuntuu tältä, koska olen iloinen. Miksi olen nyt hiljainen, koska olen loukkaantunut.

Olen itkenyt niin kauan kuin voin muistaa. Lapsena loukkaannuin todella helposti. Jos joku asia ei mennyt niin kuin minä olin suunnitellut, purin sen kiukkuna ja itkuna ulos. Olen ollut herkkä lapsi ja edelleen minussa on paljon herkkyyttä. Olen kuitenkin oppinut olemaan tietyissä asioissa kova ja osaan myös kylmettää itseäni.

Muistan ensimmäiset kerran kun aloitin bloggaamisen. Kommentit olivat minulle todella suuri jännityksen paikka. Avasin kommentit aina hengitystä pidätellen. Itkin muutamia kertoja ilkeitä kommentteja Aadan isälle ja hän lohdutti. Ensimmäiset kommentit eivät olleet haukkumista, mutta ne oli kirjoitettu siihen malliin mistä en tykännyt ja mistä otin nokkiini. Olin silloin vielä niin herkkä. Nykyään tiedostan sen, että vaikka en tee asioita samalla tavalla kuin moni lukijani tekisi niin olen paras mahdollinen äiti Aadalle. Olen hyvä ja itsetuntoni on alkanut kasvaa. Minä osaan rakastaa itsessäni myös niitä inhottavia asioita. En ole täydellinen eikä minun tarvitse olla. Se tieto tuo lohtua ja turvaa joka päivä. Saan olla oma itseni kaikesta huolimatta. Minun ei tarvitse esittää kenellekään mitään. Olen hyvä juuri tällaisena.



Varmasti elämäni suurin suruaika on ollut puoli vuotta sitten. Minä surin todella paljon minun ja Aadan isän tilannetta. Syyllistin monista asioita itseäni ja jouduin käymään todella syvällä. Terapia toi suurta helpotusta tilanteeseen. Pystyin käsittelemään asioita. Äitini maksoi terapiakäynnit ja siinä hän oli todella viisas. Hän halusi lapselleen apua ja se apu oli juuri oikea. Vaikka äitini kuunteli kun purin hänelle asioita ja arvostan sitä niin se yksin ei olisi koskaan riittänyt minulle. Tarkoitus oli puhua terapeutille niin, että hän selventää minulle asioita. Ja niin kävi. Haluan kuitenkin vielä joku päivä mennä terapeutille ja käydä elämäni lapsuudesta saakka tähän päivään läpi. Haluan saada selvyyttä käyttäytymiseen ja jos pystyn terapian avulla käsittelemään omat suuret ja syvät haavani niin miksi en menisi. Terapeutit ovat täällä meitä varten. He ovat tuki,turva ja suuri apu.

Muistan kuinka olin aluksi shokissa ja en osannut nähdä ollenkaan omaa tulevaisuuttani. Elämäni oli pelkkää sumua täynnä ja minä olin oman elämäni haamu joka yritti nähdä eteenpäin. Huusin monta kertaa Jumalalle ja kyseenalaistin monia asioita. Vihasin hetkellisesti itseäni ja mielessäni kävi todella paljon synkkiä asioita.

Ilman terapeuttia, ystäviä ja Jumalaa olisin masentunut. Kaiken sen jälkeen mitä olen kokenut parin vuoden sisällä, on ollut todella rankkaa. Olen odottanut kehitysvammaista, kuunnellut ihmisten abortti painostusta, pitänyt oman pääni, saanut erityislapsen, tutustunut erityislapseen, kasvanut äidiksi ja menettänyt yhden elämäni tärkeimmän ihmisen rinnaltani. Nämä 2 vuotta ovat olleet todella rankat. Ihmettelen, että olen jaksanut näin hyvin. Joulun jälkeen lopetin joka iltaisen itkemisen. Ikävä helpotti ja uudet tuulet alkoivat puhaltamaan. Aloin hyväksymään nykyisen tilanteen. Nyt hyväksyn sen täysin. En edes muista milloin viimeksi olisin itkenyt elämäni kurjuutta. En pitkään aikaan. Enimmikseen olen viime aikoina itkenyt iloa. Itken usein onnellisissa tilanteissa. Elämäni on ollut todella siunattua. En olisi koskaan uskonut, että blogini suosio on näinkin suurta. En olisi ikinä uskonut, että osaan kirjoittaa tekstiä niin, että sitä tykkää myös muut lukea. Olen kiitollinen jokaiselle lukijalleni. Suurin kiitos kuuluu teille jotka olette jaksaneet tsempata minua ja kannustaa! Olette mahtava tukijoukko! Ilman perhettä, Aadan isän perhettä ja ystäviäni en olisi jaksanut. Olen saanut paljon tukea itselleni! Kiitos! Blogillani on ollut suuri merkitys jaksamiselleni. Kiitos jokaiselle!


Kaikesta huolimatta vaikka elämäni on siunattua, kaipaan Aadan isää ja edelleen rakastan häntä. Hän tulee pysymään elämässäni aina. Hän on Aadan isä ja myös sen vuoksi äärettömän rakas ihminen minulle. Mottoni nykyään onkin "ikinä ei pidä menettää toivoa". Minä en ole luopunut toivosta, enkä luovu. Hän on kuitenkin elämäni suurin rakkaus. Tahtoi hän sitä tai ei.


Känkkäränkkä

Viikonloppuna vietin ihanan ystäväni Hannan kanssa mukavan päivän Helsingissä. Vietimme aikaa Indiedays blogger's inspiration dayssa sekä illan vietimme indiedays blog arwardissa. Lähdin Helsinkiin lauantai aamuna klo 7:30 ja palasin kotiin sunnuntaina klo 14.

Aada oli siskoni kanssa tuon ajan. Heillä oli mennyt oikein mukavasti aika. Aada oli ollut aurinkoinen, syönyt hyvin ja nukkunut kuin enkeli. Tämä tietenkin lohdutti mieltäni paljon. Oli ihanaa, että Aadalla kaikki oli hyvin.

Otin yllättävän rennosti koko reissun. Laitoin yhden viestin siskolleni, että miten heillä menee. Päätin, että en halua käyttää aikaani murehtimiseen. Keskityin omaan aikaani sitä kun on niin harvoin tarjolla.


Kotiin palattuani vastassa oli vasta herännyt pieni muru. Aada oli ihmeissään kun palasin kotiin. Hän kuitenkin tuli heti syliin ja hymyili leveästi. Kun siskoni lähti ovesta ulos, Aada alkoi kitisemään. Ja kitinä vain jatkui... Ja jatkui... Kitinää on kestänyt nyt kahden päivän ajan.

Miksi se kitisee? 
Osoittaa mieltä minulle siitä kun olin poissa kotoa, hänen luotaan? 
Milloin tämä kitinä loppuu? 

Se ei ole sellaista kitinää, että Aada olisi kipeä tai joku asia olisi huonosti. Hän vain kitisee. Kun otan hänet syliin, hän viihtyy hetken, mutta pian aloittaa taas kitinän. Tämä jos mikä se vasta raskasta on. Milloin tällainen vaihe menee ohi? Vai meneekö tämä koskaan? Kauhulla odotan toukokuuta kun olen useamman päivän erossa Aadasta. Kuinkakohan kauan kitinä sen jälkeen jatkuu. Koen hirveän huonoa omaatuntoa siitä, että olin Aadasta erossa, koska hän reagoi siihen näin voimakkaasti. Aada nukkuu yöt todella hyvin ja nukahtaa nopeasti. Hän ei haro korvia vaikka kuvassa pitääkin kiinni korvistaan. Hän hymyilee, mutta selkeästi kaipaa minun huomiotani vielä enemmän mitä annan hänelle. Mitä mieltä te lukijat olette?



Indiedays blogger's inspiration day

Ihana Hanna halusi ottaa minut avecikseen Suomen suurimpaan bloggaajatapahtumaan nimittäin Indiedays blogger's inspiration dayihin. Olin ihan fiiliksissä kun sain rakkaalta ystävältäni kutsun sinne. Tottakai vastasin heti kyllä. Sain järjestettyä Aadalle hoitajan, itselleni päivitystä hiustyyliin, vaatteet päivätapahtumaan sekä iltaan ja lisäksi pääsimme hotelliin yöksi. Voisiko nainen olla onnellisempi? Kaikki järjestyi todella hienosti.

Asu valinnat oli tietenkin todella vaikea tehdä. En seuraa muotia ollenkaan. Olen todella huono muotiasioissa. Laitan päälleni yleensä sitä, mikä tuntuu hyvälle. Oli se sitten muodikasta tai ei. Nyt kuitenkin iski paineet, suuret paineet. Mitä laitan päälle? Millaiset vaatteet olisivat muodikkaat, rennot ja mukavat päällä? Onneksi pari rakasta ystävääni ovat hyvin muotitietoisia ja he auttoivat minua paljon. 

Loppujen lopuksi päädyin rentoon kauluspaitaan, sinisiin farkkuihin, rentoihin kenkiin, punaiseen huulipunaan ja näyttäviin korviksiin. 



Eikä tietenkään pidä unohtaa minun ihanaa uutukaistani. Tätä laukkua rakastan. Laukun löytää HerSecretin valikoimasta.






Iltatapahtumaan asu valinta oli haastava. Päädyin kuitenkin kauniiseen ja näyttävään mekkoon.







Kiitos Miia ja Hanna tiedosta ja taidosta asuvalintojen kanssa! 
Olette naiset parhaita!

Yhteistyössä mukana oli myös:
Kiitos!


Hitaasti, mutta varmasti

Aada kehittyy hitaasti, mutta varmasti. Minun mielestäni Aada kehittyy hurjaa vauhtia, koska itselläni ei ole mitään mihin verrata. Aada nousee seisomaan ja osaa seistä ilman tukea hetken aikaa. Hän kävelee tukea vasten todella taitavasti. Hän osaa nousta seisomaan tukea vasten ja myös laskeutua pepulleen. Aada liikkuu todella paljon. Hän tykkää kierrellä ympäri meidän kaksiota.

Aada ei ryömi enää juuri yhtään. Ryömimisessä hänellä oli erilainen tyyli. Fysioterapeuttikin kiinnitti huomiota Aadan tapaan ryömiä. Sama asia toistuu taas. Konttaaminen ei ole mitään tavallista konttaamista. Se on erilaista kuin muilla. Aadan toinen jalka on karhukävely asennossa ja toinen konttausasennossa. Aada siis puoli konttaa jos näin voi sanoa. Mielestäni hänen konttaustyyli näyttää paljon Klonkun tyyliltä (Taru Sormusten Herrasta).

Viimeisimpiä asioita joita Aada on oppinut:

- Puhuminen puhelimeen. Aada ottaa jonkun tavaran, laittaa sen otsalle tai korvalle ja kälättää kovaan ääneen.

- Muutama lusikallinen omalla lusikalla menee suuhun saakka.

- Ruoan jälkeen tulee aina sana "Tiitti". Hän joko sanoo sen tai tavuttaa sen.

- Aada osaa heiluttaa kättä kun sanon hänelle "heihei".

- Kun kysyn missä Aadan pää on, hän laittaa kätensä otsalle.

- Kun sanon "Miten Aada taputtaa". Aada alkaa taputtamaan.

Aada ymmärtää todella hienosti puhetta. Hän ymmärtää mitä tarkoittaa sana ei.




Yksi asia josta olen todella häkeltynyt ,on meidän olohuone. Minun ei ole tarvinnut nostaa mitään esineitä ylös. Kaikki ovat ihan samalla tavalla matalalla niin kuin aina ennenkin. Aada antaa tavaroiden olla matalalla ja ei lähde koskemaan asioihin jotka eivät ole hänen. Esim. Olohuoneen tv-taso on todella matala. Aada ei koske vaaleanpunaiseen lyhtyyn joka sijaitsee olohuoneen tv-tasolla. Aada antaa lyhdyn olla rauhassa. Aada tykkää kuitenkin järjestää dvd laatikot uusiksi. Tämä on asia jota hän saakin tehdä. Lisäksi Aada rakastaa kaukosäätimiä. Nekin annan Aadalle mielelläni. Me emme juuri televisiota katso. Se ei ole juuri koskaan auki. Tv:n piuhatkaan eivät ole seinässä joten kaukosäätimien kanssa leikkimisestä ei ole minulle mitään haittaa.

Meidän kotona ei juurikaan ole kaaosta. Aada kyllä tietenkin leikkii, mutta hän ei osaa vielä aiheuttaa kunnon kaaosta. Lelut ovat yleensä Aadan huoneessa, mutta olohuoneessa on myös pieni korillinen leluja. Olohuoneen lelut ovat siis erikseen ja makkarissa on omat lelut. Yleensä Aada leikkii kuitenkin makkarin leluilla.

Aada käyttää vaatteissa suurimmaksi osaksi kokoa 62cm. Jonkin verran on neuleita sekä housuja jotka ovat kokoa 68cm. Bodyt ovat kuitenkin pääosin 62cm. Vaippakoko on edelleen 3.

Tutti on Aadalle tärkeä. En halua vielä pitää kiirettä tutin vieroituksen kanssa. Olen kuitenkin yrittänyt rajoittaa Aadan tutin käyttöä. Aada osaa rauhoittua ilman tuttia ja enimmikseen hän tarvitsee tuttia vain yöllä.


Aada on valloittava pieni neiti. Hän hymyilee jatkuvasti. Hän rakastaa sitä kun hänen hymyynsä vastataan. Aada on myös hyvin temperamenttinen ja omaa tahtoa löytyy kyllä. Aada näyttää selkeästi oman mielipiteensä. Saa nähdä joudunko joskus hankaluuksiin Aadan kanssa :D


Älä kutsu punaiseksi paloautoksi

Olen ollut kova tyttö jännittämään niin kauan kuin muistan. Muistan jännittäneeni ala-asteella luokan edessä ääneen lukemista. Vihasin sitä ja se oli aina yhtä tuskaa. Yläasteella jännitin paljon esitelmien pitoa. Silloin purin jännitykseni nauraen. Muistan saaneeni monta naurukohtausta luokan edessä. Sitä naurua ei niin vain lopetettukaan. Se jatkui ja jatkui. Pahinta oli jos pidin esitelmän ystäväni kanssa silloin naurua oli kaksinverroin.

Raskauden aikana jännitin myös. Muistan kun menin Kotkaan ultraan ja mahani meni aina sekaisin. Jännitin todella paljon. Käteni hikosivat, kylmä hiki virtasi, paleli, mahaa kiersi ja vapisin. Se oli kamalaa ja se esti minua tekemästä paljon asioita. Vihasin itsessäni tuota piirrettä todella paljon.


Punastumista olen myös aina vihannut. Minä punastun todella helposti. Jos joku tuntematon ihminen alkaa juttelemaan minulle kaupassa on ensimmäinen reaktioni suuri puna kasvoillani. En voi sille mitään. En yksinkertaisesti voi. Se on noloa ja kamalaa, mutta se on osa minua edelleen. Vihaan sitä, mutta toisaalta nykyään hyväksyn sen. Olen aina ystävilleni sanonut, että he eivät saa sanoa minulle esim. "minkä värinen on paloauto". Se hävettää ja silloin ainakin olen entistä punaisempi. Minkä minä punaisuudelleni voin? En yhtään mitään. Joskus se oli todella iso ongelma, mutta nykyään hyväksyn sen. Se on osa minua. Toisaalta punastuminen on söpöäkin.

Jännittämistä ei kuitenkaan enää ole. En osaa nykyään jännittää oikein mitään. Tai osaan minä jännittää, mutta se on ihan erilaista kuin aikaisemmin. Käteni eivät enää hikoa, mahani ei mene enää sekaisin eikä kylmä hiki virtaa. Mihin se on kadonnut? Miksi se on kadonnut? Olenko nykyään rohkeampi? Olenko kasvanut? Mistä se johtuu, että en jännitä enää? Odotan kyllä innolla asioita ja tiedän jollakin tapaa jännittäväni, mutta miksi en samalla tavalla kuin aikaisemmin? Toisaalta kaipaan sitä kamalaa oloa, joka täytti minut vielä raskauden aikana. Kaipaan sitä kamala jännittämistä. Se on hassua. Toisaalta olen onnellinen, että sitä ei enää ole. Elämä tuntuu olevan paljon helpompaa. Eikös sitä niin sanota,että ihmismieli ei ole koskaan tyytyväinen. Se mitä joskus vihasin,niin juuri sitä kaipaan. Nähtävästi en ole koskaan tyytyväinen.

Punastutteko te helposti?
Jännitättekö paljon? 
Millaisia oireita teillä on jännityksestä?
Estääkö jännittäminen teitä tekemään asioita?


Aadan huone osa 4 / sisältää alekoodin/

Nyt on viimeisen Aadan huone postauksen aika.
Huone sai nimittäin myös muistitaulun. Sain idean ja se piti toteuttaa heti. Etsin muutaman kuukauden raudoitusverkkoa kunnes sain sen ihanalta ystävältäni Miialta. Rakas isäni putsasi verkon ja teki siitä sopivan kokoisen palan. 

Raudoitusverkko pääsi Aadan huoneen kaapin oveen.
Kyllä vain. Ei mikään tavallinen muistitaulu, mutta kuitenkin miellyttävä.





Haaveena on maalata raudoitusverkko vielä joskus vaaleanpunaiseksi. 
Vielä en kuitenkaan tätä haavetta toteuttanut.

Raudoitusverkko kaipasi jotain söpöä ja kaunista.
 Ihana SydänMaami lähti mukaan yhteistyöhön ja sain 3 kaunista sydäntä. 2 sydäntä pääsivät koristamaan Aadan huonetta ja kolmas sydän löysi paikkansa olohuoneesta.




Nämä 2 kaunista sydäntä koristavat Aadan huonetta.



Arvatenkin minun lemppari sydämeni pääsi olohuoneeseen. Mielestäni sydän sopii olohuoneeseen oikein hyvin.




SydänMaamilla on tarjous teille rakkaat lukijat. Kun ostat 2 sydäntä SydänMaamin verkkokaupasta saat kolmannen sydämen ilmaiseksi. Koodilla " XGIRL". 

Tarjous on voimassa 24.4-1.5.2015 välisen ajan.

Klikkaa itsesi siis osoitteeseen: 
sydanmaami.suomalainenverkkokauppa.fi




L-Dopa-Koe

Maanantaina pääsimme vihdoin Tayssiin kasvuhormooni eli L-Dopa-koe. Saavuimme Tayssiin klo 14. Odottelimme n. puoli tuntia ennenkuin meidät otettiin vastaan. Pääsimme huoneeseen jossa oli jo ennestään 2 lasta ja heidän äitinsä paikalla.


Hoitaja oli todella iloinen ja herttainen ihminen. Hän otti Aadan ja myös minut todella hyvin huomioon. Hän tarkisti kokoajan, että meillä on kaikki hyvin. Yksi asia minua kuitenkin häiritsi. Meitä ei misään vaiheessa perehdytetty. Minulle ei kerrottu, että missä voin käydä  itse vessassa tai säilyttää omia eväitä. Kysyin huoneessa olevan lapsen äidiltä kaikki asiat. Hän kertoi, että talossa on lepohuone jonne voi viedä omia eväitä, käydä vessassa sekä suihkussa.

Hieman myöhemmin Aadalle laitettiin kanyyli päähän. Lääkäri oli sitä mieltä, että käsien suonet ovat niin pienet, että järkevämpi laittaa kanyyli päähän. Olin samaa mieltä. Tämä oli todella hyvä asia, koska Aada ei kiinnittänyt myöhemmin mitään huomiota kanyyliin. Pelkäsin, että jos se laitetaan käteen niin Aada repii sen irti. Kanyyli kädessä olisi myös rajottanut Aadan liikkumista, koska käteen olisi laitettu lasta, että käsi pysyy suorana. Voin vain kuvitella millaista sekin olisi ollut. Tämä oli siis todella hieno asia.

Aada tietenkin huusi koko toimenpiteen ajan. Minusta tuntui pahalle, mutta en itkenyt. Aada rauhottui heti kun toimenpide oli ohi ja pääsi minun syliin. Aada oli todella loukkaantunut lääkärille ja ei suostunut katsomaan lääkäriin päin.



Huonetoverit olivat todella ihania. 3v ikäinen tyttö viihdytti Aadaa ja he leikkivät yhdessä. Aada tykkäsi tytöstä todella paljon ja minä puolestani juttelin tytön äidin kanssa. Aika meni nopeammin kuin oli juttukaveri.

Yötä emme kuitenkaan nukkuneet tuossa huoneessa. Kerroin hoitajalle, että jos kokeita otetaan usein yön aikana niin kukaan ei saa samassa huoneessa nukuttua. Hoitaja järjesti meille tilan varastosta ja pääsimme sinne nukkumaan. Tämä oli todella hyvä asia.

Aada nukahti klo 20:40. Hän itki yliväsymystä pitkän aikaa. Minun hermoni ovat koetuksella, koska en voinut tehdä yhtään mitään. Jos otin Aada syliin niin hän kiukustui ja yliväsyi entistä enemmän. Hän nukahti minun silittelyyn, mutta samalla huutoonsa. Tämän jälkeen alkoi kokeiden otto. Hoitaja kävi ottamassa puolen tunnin välein kokeen n. klo 21-01 välillä. Minä heräsin jokaiseen kertaan kun hoitaja kävi ottamassa Aadalta verikokeen kanyylista. Sain nukuttua hyvin klo 01-03 välisen ajan jonka jälkeen hoitaja yritti ottaa Aadalta verenpaineen. Aada heräsi siihen ja nousi pystyyn. Tämän jälkeen Aada valvoi klo 03.30-05.30 välisen ajan. Klo 07 huone täyttyi 3 hoitajalla. He tulivat ottamaan labrat. Kokeet otettiin Aadan käsistä.

Aadan piti olla syömättä ja juomatta klo 19-10.30 välinen aika. Aika oli todella pitkä. Aada reagoi nälkäänsä voimakkaasti ja oli todella kiukkuinen koko aamun. Aada makasi suurimman osan minun sylissäni ja kitisi välillä.

Aamulla Aada sai pienen määrän lääkettä. En muista tarkalleen mitä tämä lääke teki, mutta se liittyi kasvuhormoonikokeeseen. Lääkkeen jälkeen Aadalta otettiin puolen tunnin välein yhteensä 5 koetta. Kokeiden jälkeen Aada sai syödä. Hän hotki puuron ja litki maidon todella nopeasti. Raukalla oli kova nälkä.


Klo 13 jälkeen päästiin vihdoin kotiin. Tavattiin aamulla lääkäri. Hän kertoi, että tuloksissa menee n. 4 viikkoa ja meille tulee kutsu kotiin. Lääkäri huomasi myös, että Aadalla on jälleen korvatulehdus. Olin epäillyt itsekkin, että onko uusi korvatulehdus jälleen tulossa, koska silmät alkoivat taas rähmimään. Voitte vain kuvitella kuinka paljon odotan kesää? Tuntuu todella pahalle, että Aadalla on ihan jatkuvasti tulehdus. Kohta 2kk kulunut ja neidillä on ollut jo ilmeisesti 5 korvatulehdusta. Putkituksestakin puhuttiin, mutta olen edelleen sitä mieltä, että onko järkeä laittaa putket kun kohta on kesä. Saa nähdä miten tässä nyt käy.

Kotona Aada nukahti heti 3 h päiväunille ja itsekkin otin pienet tirsat. Olin todella poikki.


Herkullinen Hotel Arthurin aamupala

Mitä tulee mieleen sanoista hotellin aamupala? Minulla ainakin jo ajatuksesta alkaa nousta vesi kielelle. Hotellin aamupalat ovat aina niin herkullisia. Myös Hotelli Arthurissa oli todella herkullinen aamupala katettuna.

Kuitenkin ensimmäiseksi haluan kehua teille Arthurin tulevaan kesäpakettiin sisältyvää ateriaa. Ateria sisälsi Arthurin oman hampurilaisen ja ranskalaiset. Pääsimme Melissan kanssa maistamaan tuota ateriaa.

Ravintola sijaitsee aivan Hotel Arthurin aulan vieressä. Ravintolan tila on hyvin kodinomainen niinkuin hotellikin. Ravintolassa oli muutama ihminen syömässä ja tunnelma oli rauhallinen. Meitä tarjoili hyvin iloinen, positiivinen ja ystävällinen tarjoilija. Hän osasi työnsä ja arvosti asiakasta.

Saimme ateriat nopeasti pöytään ja täytyy todeta, että ateria oli herkullinen. Osaan olla todella nirso, mutta tästä hampurilaisesta myös minä pidin. Hampurilaisen välissä oli pekonia ja tomaattia. Ne noukin hampurilaisen välistä pois, koska sianlihaa vältän terveyssyistä ja tuoreelle tomaatille olen allerginen. Tämä ei ollut Arthurin vika, että noukin hampurilaisen välistä nämä kaksi ainetta pois vaan ihan oma mokani. Unohdin mainita asiasta tilauksen yhteydessä. Uskon, että hampurilainen on vielä herkullisempi pekonin ja tomaatin kanssa.





Hankimme myös iltapalaa hotellihuoneeseen, mutta minä olin niin täynnä ateriasta, että en jaksanut myöhemmin illalla syödä enää muuta. Ateria oli täyttävä ja maukas kaikin puolin. Kiitos hyvälle kokille!

Aamulla herätessäni oli kamala nälkä. Olin nukkunut yöni todella huonosti, koska Aada valvotti. Aamulla herättyäni ajattelin pelkästään tulevaa aamupalaa. Hotelleissa on ihana käydä, koska se sisältää melkein aina maukkaan aamupalan. Aamupalahan on päivän tärkein ateria.

Aamupala sijaitsi ravintolan tiloissa. Aamupalalla oli todella vaikea löytää hyvää istumapaikkaa. Aamupalalla oli todella paljon väkeä ja hyvin vähän pöytiä johon olisi neljä mahtunut istumaan. Löysimme kuitenkin lopulta pöydän ja pääsimme istumaan.













Aamupala oli hyvää, herkullista ja ravitsevaa ja sitä oli tarpeeksi. Saimme mahamma täyteen ja tästä kiitos kuuluu Hotel Arthurille. Suuri kiitos!