Yksi iso ongelma meillä kuitenkin oli. En saanut Aadaa rinnalle. Aada oli ensimmäiset 2 viikkoa teho-osastolla, Kotkassa. Kotkasta Kouvolaan on n. 1 h ajomatka. Osasto oli silloin pienessä kopissa, koska sairaalassa oli remontti käynnissä. Välillä huoneessa oli 3 lääkäriä, 5 sairaanhoitajaa ja viiden vauvan vanhemmat. Istuin Aada sylissäni ja yritin nostaa usein rinnalle. Olin Aadan luona paljon, mutta en voinut olla öitä. Kokeilin monia erilaisia tyylejä, että miten saisin Aadan rinnalle. Sain ohjeistusta sairaanhoitajilta sekä neuvolasta, mutta suurin ongelma oli Aadan voimat. Aada ei jaksanut imeä. Jouduin välillä valuttamaan Aadan suuhun maitoa pullosta, koska tytön voimat olivat niin vähissä. Lisäksi Aadalla ei juuri ollut kärsivällisyyttä. Kun hän ei saanut maitoa heti niin hän kyllästyi.
Kahden viikon teho-osasto jakson jälkeen pääsimme kotiin. Samana päivänä minulla oli rintatulehdus. Rintani oli tukossa ja Aada ei jaksanut imeä sitä auki. Yritin saada rintani tyhjäksi, mutta se ei onnistunut. Tulehdusarvot olivat korkeat, kuume nousi 40 asteeseen ja sain 10 päivän antibioottikuurin. Kaikesta huolimatta minä yritin imettää lastani kipeällä rinnalla. Kipeää se teki, mutta minun haluni oli suuri saada lapsi rinnalle. Yritin pitää Aadaa mahdollisimman paljon rinnalla, mutta ei siitä mitään tullut. Aada kyllästyi siihen, että ei saanut maitoa heti. Painelin välillä rintani mustelmille, että saisin valutettua maitoa Aadan suuhun. Aadalla ei ollut kärsivällisyyttä ja hän halusi saada maidolla nopeasti vatsansa täyteen. Hän ei jaksanut odottaa.
Koin suuria vihan tunteita itseäni kohtaan. Ajattelin, että olen epäonnistunut äitinä, koska en saa lastani rinnalle. Koin paljon painostusta imetykseen. Pian imetyksestä alkoi tulla minulle pakkopullaa. Ajattelin, että minun täytyy, minun pitää imettää ja minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin onnistua siinä. Mielessäni pyöri ainoastaan imetys. Muistan itkeneeni muutaman kerran asiaa. Olin epäonnistunut maailman luonnollisimmassa asiassa. Minä en osannut. Minun lapseni ei jaksanut imeä. Olin huono äiti.
Kyllä Aada toki sai rintamaitoa. Ensimmäiset 2 kk pumppasin Aadalle maidon. Pumppasin 2 tunnin välein myös öisin. Vaikka Aada nukkui, minä pumppasin. Nukuin ensimmäiset 2 kk todella huonosti, koska minut herätti Aada sekä rinnat. Laitoin välillä herätyskellon soimaan, että muistin varmasti pumpata. Rinnat eivät joka kerta nimittäin herättäneet. 1,5 kk jälkeen maidon tulo alkoi loppua. Kaksi viikkoa maitoa tuli, mutta se väheni kokoajan. 2 kk mennessä maitoa ei enää tullut. Yritin tehdä kaikkeni, että maidon tulo ei olisi loppunut, mutta se loppui. Hankin homeopaatti helmiä, että maidon tulo ei vaan lakkaisi. Ne eivät tehonneet.
Siitä huolimatta, että en saanut Aadaa rinnalle en koe olevani huono äiti. Vai olenko? Minä epäonnistuin, mutta minä yritin. Yritin todella paljon imettää lastani, mutta se ei vaan onnistunut. Tärkeintä on kuitenkin se, että lapsi kasvaa. Lapsi kasvaa kyllä korvikkeillakin.
En ole imetyksen puolesta puhuja enkä ole imetystä vastaan. En ole korvikkeiden puolesta puhuja enkä myöskään niitä vastaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että imetys on parempi vaihtoehto kuin korvikkeet. Jokaisen äidin tulisi yrittää imetystä, mutta jos siinä epäonnistuu se ei ole maailmanloppu. Imetys ei ole rumaa, se on kaunis asia. Se on luonnollista.