Palautetaan takaisin maan pinnalle.

Maanantaina Aada pääsi tapaamaan jälleen oman ikäisiään taaperoita. Kaikki miitissä olleet taisivat olla jo 1 vuotiaita. Näiden mammojen kanssa me odotettiin yhdessä pikkuisia syntyviksi. Ja Aada on heistä kaikista vanhin, mutta pienikokoinen.

Menimme paikalle klo 10 ja lähdettiin kotiin klo 15. Ensimmäisen tunnin Aada nukkui ja minä seurustelin muiden mammojen kanssa. Lapset söivät makaroonilaatikkoa ja aikuiset tortilloja.

Paikalla oli 4 äitiä, 4 taaperoa, 2 isompaa lasta (3v ja 4v) ja minä sekä Aada. Me juteltiin, syötiin, naurettiin ja leikittiin. Taaperot oli niin suloisia. Muutama taapero tuli halimaan Aadaa ja piti Aadaa ihan vauvana. Niin no Aadahan oli ainoa joka ryömi, muut jo istuivat nätisti ja muutama käveli. Aada vaikutti niin vauvalle kun katsoi muita taaperoita. No, ei se minusta pahalta tuntunut. Toisaalta se oli ihan hauskaa. Aada hukkui muiden jalkoihin ja päättikin olla aika paljon ihan omissa oloissaan. Ryömi sinne minne muut eivät tulleet ja tutustui jokaiseen leluun.





Toisaalta aina nämä mammatreffi tilanteet ovat itselleni sellaisia "palautetaan takaisin maan pinnalle" hetkiä. Aina kun tapaamme Aadan ikäisiä lapsia niin itse ymmärrän sen, että minulla todellakin on se erityislapsi tässä. Elän erityislapsen kanssa ja Aadan erityisyyden huomaa parhaiten oman ikäistensä lasten seurassa. Aada oli ainoa joka ryömi ja joka ei istunut. Muut istuivat todella ketterästi ja osa tosiaan jo käveli. He olivat taaperoita. Itse minun on vaikea kutsua Aadaa taaperoksi, koska hän on kehityksessä alle vuoden ikäisen tasolla. Ei se minua haittaa, että älkää saako tästä sellaista kuvaa. Mutta välillä huomaan, että koen kateuden tunteita. Tämä vauva-aika on kestänyt jo 13kk. Aada oppii asioita, mutta hitaasti. Nautin aina hurjan paljon siitä kun Aada oppii jotain uutta. Aada oppi lauantaina ottamaan muutaman konttausliikkeen ja tänäänkin hän on kontannut muutaman metrin. 

Mutta näitä "palautetaan takaisin maan pinnalle" hetkiä tulee ainoastaan silloin kun tapaamme tosiaan muita saman ikäisiä.  Se on hyvä, että niitä hetkiä tulee ja en minä halua jättää mammatreffejä pois meidän elämästä. Minä nautia tavata muita pienten lasten äitejä ja rakastan sitä kun saan puhua tästä arjesta muille äideille, jotka ymmärtävät.

Mutta niin.. Hyvin helposti Aadan erityisyyden unohtaa meidän arjen keskellä. Arjessa Aadan erityisyys ei juurikaan näy. Tai no näkyyhän se hänen koossaan, mutta en minä sitä ajattele. Neuvolassa tietenkin Aadan erityisyydestä puhutaan ja puhunhan minä ystävillenikin. Mutta kuitenkin silloin kun olemme Aadan kanssa ihan kahdestaan niin en minä Aadan turnerinoireyhtymää mieti. Hyvin harvoin mietin, että minä elän erityislapsen kanssa. Aada on kuitenkin niin fiksu tyttö. Aada nyt vaan sattuu olemana kehityksestä hieman jäljessä, koska hän on turneri ja hänen pää on isompi mitä muu vartalonsa.

Ehkä nämä tunteet on sitä, että minä haluaisin niin kovasti, että Aada osaisi istua. Fysioterapeutin kanssa laitettiin Aadalle tavoite, että Aada istuu jouluun mennessä ilman tukea. No istuihan Aada, mutta aina Aadalla pitää olla joku lelu hänen edessään, josta hän ottaa tukea. Aada ei istu ilman tukea.  Aada osaa mennä istuma- asentoon, mutta hän ei osaa suoristaa selkäänsä. Joten hän istuu kumarassa.

Toisaalta toivoisin myös, että Aada kävelisi. No nämä on minun toiveita ja tottakai Aada kehittyy omaa tahtiaan. Ja en minä ole äiti joka hoputtaa lastaan ja raivoaa kotona, että kun se ei liiku. Omalla tahdilla tässä mennään. Kyllä me jumppaillaan yhdessä ja harjoitellaan. Kaikki tapahtuu aikanaan. Voi olla, että Aada oppii 2 kk päästä kävelemään tai siihen voi mennä vielä puolisen vuotta. Tämä on minulle ihan ok. Näitä tunteita kuitenkin tulee käytyä läpi tämän kaiken keskellä. Ja varsinkin silloin kun näen Aadan ikäisiä lapsia jotka ovat kehittyneet hienosti.




Ihana mammamiitti oli <3 Ehkä taas muutaman kuukauden päästä nähdään näitä 
suloisuuksia jälleen! 



3 kommenttia

  1. Nuo vastaavat hetket voisivat olla kovin rankkoja ja rajoittaviakin toisille erityislapsien äideille, mutta sinä olet niin mahtava äiti, että et anna sen häiritä! Olet oikea leijonaemo! <3 Ihana lukea että annat Aadalle aikaa, vaikka tietenkin toivoisit kehityksen etenevät. Ihana olet!

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän sua! Jokainen varmaan tuntisi samoin. Mut aada on onneks terve ja iloinen pikku kulta :) se on tärkeintä :) istua ja seistä ehtii vielä vaikka 90 vuotta tämän jälkeen! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus :) Oliki kylläkin ihana välillä kuulla normaalista arjestanne, eikä aina vain ystävien tapaamista ja mainostamista. Blogi on tietenkin sinun ja kirjoitat mistä haluat, mutta olisi kiva lukea välillä myös aivan tavallisesta päivästä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //