Vaaleanpunaiset syntymäpäivät 2.

Vihdoin ja viimein jaksan avata läppärini ja alkaa kirjoittamaan tätä tekstiä. Olen todella väsynyt. Rankka viikonloppu takana ja nyt vihdoin voin sanoa heihei syntymäpäiville ja keskittyä tulevaan jouluun. Viimeiset kuukaudet ovat sujuneet Aadan syntymäpäivien järjestämisessä. Minulla oli mielessä tietty hmm. kuva syntymäpäivistä ja halusin syntymäpäivistä juuri sellaiset. Rennot, mutta juhlavat. Vaaleanpunaisen piti olla ykkösväri ja halusin myös, että juhlat ovat kauniit, söpöt ja ihanan hempeät. Mielestäni onnistuin melko hyvin. Tottakai puutoksia ja epäonnistumisia juhlista löytyi, mutta eiköhän me jokainen joskus jossakin epäonnistuta.

Muistilista ensi 
syntymäpäiville!

- Älä osta heti lautasia ja kuppeja kaikille kutsutuille, koska hyvin mahdollista, että paikalle tulee kutsutuista  n. 1/4 osa. Osta kertakäyttöastiat vasta kun tiedät oikean määrän. 
(törkeesti meni rahaa hukkaan. 
Mun moka)


-Järjestä syntymäpäivät marraskuun puolella. Joulukuussa kaikilla on kiireitä ja pikkujouluja 
samaan aikaan.


- Älä unoda ostaa servettejä ja osta mielellään samaan teemaan 
kuuluvia.

- Älä tee liikaa leivonnaisia, koska niiden säilöminen 
on juhlien jälkeen haastavaa.

-Tai jos teet liikaa niin yritä tunkea kaikille vieraille mukaan evästä. 
(tässä epäonnistuin ja pahasti)



Tässä meidän syntymäpäivien epäonnistumisen saldo. Melko pieneksihän se jäi,onneksi. Jee! Ensi vuonna pistetään vielä vähän paremmaksi.

Kaikkein eniten harmitti, että siitä määrästä joita kutsuin Aadan ensimmäisille syntymäpäiville niin 1/4 osa tosiaan tuli paikalle. Yritin kutsua lisää väkeä sitä mukaan kun ihmisiä peru, mutta heilläkin oli tietenkin jo muuta järjestettynä tuolle päivälle. Eihän sille mitään voi ja ymmärrän täysin tuon. Joulukuu on älyttömän hankala kuukausi noiden syntymäpäivien kannalta, joten haluan ensi vuonna järjestää syntymäpäivät marraskuun puolella, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Eniten harmitti itseni puolesta, että niin moni joutui perumaan. Odotin syntymäpäiviä innolla ja olisi ollut aivan ihana nähdä kaikkia ystäviä joita ei ole nähnyt moneen vuoteen! Aada ei ymmärrä vielä, että niin moni ei päässy paikalle, onneksi :)

Mutta nyt niihin syntymäpäiviin. Perjantaina rakas ystäväni joka oli häissäni myös kaasonani tuli auttamaan minua. Hänessä arvostan ehkä kaikkein eniten henkistä tukea. Sain oikeasti huokaista syvään ja ajatella vähän muutakin kuin pelkkiä syntymäpäiviä. Itseasiassa stressi helpotti todella paljon, kun minun kanssani oli täällä joku henkisenä tukena.



Lauantaina herättiin aikasin ja tein viimeiset leivonnaiset valmiiksi,laitoin itseni ja Aadan valmiiksi. Isäni kävi hakemassa ihanalta Liisan Leipomolta meille niin kauniin ja täydellisen kakun. Laitoin sen esille ja niin teki mieli maistaa tuota kaunista kakkua, mutta pidin sormeni siitä erossa.





Kakkun kuorutus oli sokerimassasta.
Nuo ihanat helmimäiset pallot oli valkosuklaata, aiettä miten himoitsinkaan niitä. Mikä parasta, mulla on vieläkin kakkua jäljellä<3 Aion pakastaa sen ja säästää huonojen päivien varalle. Nam!
Kakun sisällä oli marjaisaa täytettä, mutta en yhtään muista mitä tuo täyte oli. Hyvää se jokatapauksessa oli. Ja vierailtakin tuli kehuja!

Kiitos paljon Liisan Leipomo!
Kakku oli hyvää ja todella kaunis.

Suosittelen teillekkin Liisan Leipomon kakkuja ja heiltä saa myös paljon muita leivonnaisia. Varsinkin Tampereen alueella asuville niin ehdottomasti suosittelen :)

Käykää tutustumassa heidän nettisivuihinsa:
Liisanleipomo.fi





Pillit ja kupit sekä lautaset on hommattu Kiinasta saakka.
Osa pilleistä tosin on juhlahumusta josta kerroinkin edellisessä syntymäpäivä postauksessa.



Myös tuo kaunis viiri on juhlahumusta.

Meidän menuun kuului kaikkea samaa kuin syntymäpäivissä osa 1.
Kakku (mutta erilainen)
Pororullia
Paltoonappeja lohitäytteellä
Sipsiä
Geisha konvehteja
Marenkeja
Muumikeksejä
Suklaa muffineita
Maissinaksuja


Vieraita alkoi tulla klo 11.30 jälkeen porrastetusti. Kun edelliset lähtivät niin seuraavat tuli.












Pikkuväkeä oli myös paikalla.




Syntymäpäivät päättyivät n. klo 17.15 aikaan.  Mukana oli myös Aadan kummitäti ja kummisetä, mutta heistä en saanut otettua kuvia. Aada oli niin väsynyt ja kiukkuinen, että ei viihtynyt kummitädin sylissä ollenkaan. Jotenkin Aada vähän pelkäsi kummitätiä ja ei viihtynyt hänen sylissään. En ymmärrä miten Aada oli niin herkällä tuulella, koska kummisedän syli taas kelpasi.

Viimeisten vieraiden poistuessa minä tietenkin pillahdin itkuun. Jotenkin iso haikeus täytti sydämeni. Juuri oli talo ollut täynnä väkeä, nautin niin paljon kun sain jutella ihmisten kanssa ja yhtäkkiä tajusinkin, että niin nyt minä tosiaan jään tänne neljän seinän sisälle aivan kahden Aadan kanssa. Koko ilta sujui todella huonosti ja aloin todella aikasin nukkumaan. Onneksi nukkuminen helpotti ja heräsin pirteänä seuraavaan päivään.

Sunnuntaina iltapäivällä meille tuli jälleen vieraita. Ihanat ystävät opiskelu ajoilta. He tulivat rääppijäisiin tai no juhlistamaan Aadaa myös, mutta eripäivänä. Tämä oli suuniteltu juttu, halusin heidät meille eripäivänä, että saan viettää heidän kanssaan enemmän aikaa ja vaihtaa kuulumiset niin, että siihen on varattu aikaa. Ystävät olivat meillä yötä ja tänään me käytiin pyörimässä ideaparkissa.

Voiettä miten nautinkaan heidänkin seurasta. Tuli oikein vahvasti omat opiskeluajat mieleen. Muistoja tuli kokoajan mieleen lisää ja lisää. Voi miten nautinkaan. Ja jälleen kerran pillahdin itkuun kun talo jäi aivan tyhjäksi heidän poistuessaan. Ja niin kyllä, olen herkkä nainen, mutta en minä herkkyyttäni häpeä. Minusta on hyvä näyttää tunteensa eikä piilotella tunteitaan. Paljon vapautuneempi olo tulee kun saa itkeä,nauraa,iloita ja surra silloin kun surettaa.






12 kommenttia

  1. Hyvältä on näyttänyt, ja tuo kakkukin näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
  2. Mitä Aada sai lahjaksi? :)
    Onnittelut vielä ekalle "tammikuiselle" :)
    T: iina ja pihla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos :) mä aion tehdä lahjoista vielä varmaan oman postauksen,mutta leluja ja paljon brion ihania leluja :) <3

      Poista
  3. Onnea vielä Aadalle! :) Täytyy kyllä taas todeta että sä olet uskomattoman vahva nainen! Järjestät yksin juhlat ja kaikki. Mulla on rankkaa kun olen tytön kanssa päivät kotona kun mies on töissä :D Miten/missä te aiotte viettää joulun?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiiitos paljon :) Ehkä sitä intoa ja voimaa juhlien järjestämiseen toi se ajatus, että saan tänne neljän seinän sisälle seuraa ja saan nähdä ystäviä ja he saavat nähdä Aadan :) molemmat juhlat oli ihana ja rakkaudella ne järjestin :)

      Joulun vietto on vielä auki, luultavasti kuitenkin täällä Tampereella.

      Poista
  4. Kaunis kakku ja koristelut!

    Vierasmäärää saattoi laskea se, että harva kai osallistuu kaverin lapsen synttäreille, ainakaan jos ei ole päivittäin/viikoittain tekemisissä? Tai ikinä en ole itse ainakaan kuullut, että kutsuttaisiin muita kuin sukulaisia, kummit ja sellaiset jotka ovat lapsen kanssa päivittäin tekemisissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ystävät on kaikki kaikessa ja tiedän, että monelle ystävälleni myös Aada on tärkeä :) Ja monella ystävälläni ketä kutsuin syntymäpäiville on myös omia lapsia ;) Enemmän pidän syntymäpäiviä sellaisena, että saa jutella ihmisten kanssa, pitää mukavaa ja no tietenkin juhlia. Aada on vielä niin pieni, että ei nämä nyt kuitenkaan sellaiset kaveri kaveri syntymäpäivät ollut, muutaman vuoden päästä en aio omia kavereita niinkään kutsua muutakuin heitä joilla on omia lapsia niin kutsun lapset.

      Mielestäni tämä oli hyvä idea ja moni oli otettu kutsusta syntymäpäiville, vaikka ei paikalle päässytkään :)

      Poista
  5. Äkkiä laskin, että takana on jo ainakin kolmenkymmenet järjestetyt lasten syntymäpäiväkutsut. Joten kokemuksen rintaäänellä tulee pari vinkkiä ;)

    Meillä myös yksi lapsista syntynyt joulukuussa. Silloin vieraiden on usein vaikeaa päästä paikalle, mutta siitä ei kannata pahastua. Joskus vaan käy niin. Marraskuussa on hyvää aikaa juhlia ainakin ne lastenkutsut pois alta. Niiden järjestäminen joulukuussa menee helposti pakkopullaksi.

    Kertakäyttöastioista olen luopunut kokonaan. Lastenjuhlissakin halvemmalla pääsee oikeilla astioilla, jotka pysyvät tukevammin pystyssäkin, kuin kevyet kertakäyttöiset.

    Koristeita kannattaa kierrättää vähän vuodesta toiseen.

    Tarjottavaa ei tarvitse olla niin montaa sorttia. Kaupasta saa valmista. Sorrun itse usein innoissani leipomaan keittokirjan kannesta kanteen syntymäpäiviä varten. Kun niin kovasti tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet juhlat olet ehtinyt jo järjestää :) Enkä minä nyt siitä niin paljoa pahastunut, tottakai minulta ymmärrystä löytyy, mutta tottakai se aina harmittaa :) Mutta niinkuin kirjoitin, ensi vuonna sitten marraskuun puolella juhlat :)

      Kertakäyttöastiat ovat mielestäni parempi vaihtoehto, jos kaapista löytyy vain 6kpl pieniä lautasia ja 10kpl isoja mukeja ja niiden väri on pistasiavärinen. Juu ei, kiitos! Minä itse tykkään käyttää kertakäyttö ;) Mutta tietenkin kun on kys kunnon lastanjuhlista niin asia on eri.

      Nuo koristeet pistän säästöön ja jos ensi vuonna on taas vaaleanpunainen teema niin nuo menee ehdottomasti ensi vuoden päiville :)

      Itse tykkään leipoa ja halusin kokeilla uutta, nautia leipomisesta. En halunnut ostaa kaupasta muutakun muumikeksit ja sipsit, koska veljeni on hyvin allerginen ja muumikeksit sekä maissinaksut oli hyvää syötävää pienille muksuille.

      KIitos paljon kuitenkin vinkeistä :)

      Poista
  6. Aada on niin suloinen, etten kestä! Ihanat synttärit olet järkännyt. Onnea kauniille, pienelle 1-vuotiaalle! <3

    VastaaPoista

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!