Pieniä ja Isoja kavereita!

Huh mikä reissu! Nyt se on takana päin. Oli aivan ihana, hauska, piristävä ja myös hieman raskaskin reissu.

Lähdettiin Sunnuntai iltana pakkamaan autoa. Ensimmäisenä konepeltti jumittui niin, että ei suostunut menemään enään kiinni. Miika pähkäili konepellin kanssa ja minä hyssytin Aadaa. Aadalla meni hermo, mutta meillä Miikan kanssa ihme ja kumma hermot säilyivät! Noh siinä puolisen tuntia sen konepellin kanssa pähkäiltiin ja päästiin matkaan. Hetken luulin, että koko matka peruuntuu, mutta onneksi lukko oli vain jotenkin jumissa ja Miika sai sen korjattua :) Matka Kouvola-Tampere välillä meni ihan ok hyvin. Ensimmäiset 40min Aada nukkui ja minä sain istua etunpenkillä.


 Loput 1h 50min Aada itki melkein kurkku suorana. Toinen oli todella väsynyt, mutta ei osannut alkaa nukkumaan. Yritin vähentään vaatetta ja pysähdyttiin pari kertaa matkan aikana vaihtamaan vaippaa ja syöttämään toista, mutta mikään ei tuntunut helpottavan tytön oloa. 



Onneksi oltiin kahdeksan aikaa illalla perillä. Aada alkoi klo 22 mennessä nukkumaan. Yöt meni todella hyvin Tampereen suunnalla. Ja Aada oli päivät todella iloinen ja kaikkien kaveri. Illat oli vaan aika itkuisia.



Kun oma leikkimatto ei ollut mukana niin tämä kelpasi oikein hyvin. 
Äijän kamera jalusta.


Tiistai aamuna klo 8 me lähdettiin kahdestaan Aadan kanssa kohti Jyväskylää. Matka meni todella hyvin pysähdyimme vain kerran. Aada nukkui koko matkan.


Tässä kuvassa mittarissa 136km. 


 Jyväskylässä näin vanhaa luokkalaista lähihoitaja koulusta. Hänellä on Aadaa muistaakseni 2 päivää nuorempi tyttö, mutta melkein 10cm pidempi ja muutaman kilon painavempi. Aada oli ihan vauva siihen isoon tyttöön verrattuna. Niin huvittavaa, että tämä meidän tytsty on näin pikkuruinen vaikka perjantaina tuli 4kk ikää täyteen! 

Muutaman tunnin vierailun jälkeen lähdettiin moikkaamaan minun mummoa eli Aadan iso mummoa :)


Illemmella kyytiini hyppäsi vanha naapurini Keski-Suomesta. Lähdettiin tunnin ajomatkan päähän. Vanhoille ja tutuille seuduille. Ensimmäinen yö rakkaan ystäväni luona meni todella hyvin. Aada nukkui vaunun kopassa ja viihtyi siellä hyvin.


Tällä urheilukentällä olen pienenä leikkiny kaikki jännät leikit :)
Nyt sain viedä oman rakkaan tyttöni tuonne. 
Tippa tuli linssiin. Nyyh!



Keskiviikko aamuna käytiin tervehtimässä perhetuttuja. Heillä on 4 lasta. Heiltä saatiin hyppykeinu ja muutama vaate mukaan. Heitäkin oli niin ihana nähdä pitkästä aikaa. 



Illalla käytiin ystäväni isovanhempia piristämässä. 
Aada sulatti heidänkin sydämet. 

Torstai aamuna näin ylä-aste ystävääni. Jälleen Aada sai nähdä uuden naaman ja viihtyi ystäväni sylissä todella hyvin :)




Illemmalla näin ala-aste aikaista ystävääni. Ei oltu nähty 5 vuoteen, mutta edelleen tultiin hyvin toimeen. Hänen luonaan Aada oli todella itkuinen ja väsynyt, mutta onneksi nyt parisen tuntia pystyttiin vaihtamaan kuulumisia.

3 yötä majailtiin ystäväni luona. Aada heräsi 1-2 kertaa yön aikana. Illalla Aadan oli vaikea saada unen päästä kiinni, mutta kun nukahti niin nukkui kuin tukki.

Aina aamuisin käytiin kävelemässä 
tai Aada nukkui terassilla.




Näitä teitä minä oon pienenä tyttönä 
pyöräillyt/kävellyt/juossut kouluun.

Ikävä takasin!





Virikkeenä sisällä toimi jakkara jossa roikkui lelut. :) 
Sitterinä käytettiin kaukaloa ja siinä hyssyteltiin Aadaa uneen.  

3 päivää kului todella nopeasti. 
Oli ihanaa saunoa, syödä, jutella, nauraa, nukkua, 
lenkkeillä ja no olla vaan.

"Nyt on sanottava heihei! 
Pian taas nähdään, toivottavasti"



Perjantaina lähdettiin ajamaan kohti Jyväskylää. Näin  ihanaa HannnaKarolinaa. (paina ja tutustu hänen blogiin) ja heidän pikku tytsyä. Pikkuinen on 2kk nuorempi kuin Aada, mutta aikalailla samankokoinen. Meidän aamupäivään mahtui vaunulenkkiä, shoppailua ja heseruokaa. 


Myöhemmin illemmalla näin taas mummoa, omaa tätiäni ja serkkuani. Oli niin ihana nähdä omaa sukua. Me naurettiin sen mitä ehdittiin. Ja Aada viihtyi todella hyvin minun mummon sylissä. Nauroi toisen ilmeille sen minkä ehti.

Yövyttiin mummoni luona ja lauantai aamuna lähdettiin aikasin ajamaan kohti Pieksämäkeä. Pieksämäellä näin vanhoja lähihoitaja luokalla olleita ystäviäni. Voiettä, miten ihanaa meillä olikaan. Hyvään seuraa ja ruokaa. Ja Aada tutustui taas uusiin ihmisiin <3








Tämän jälkeen lähdettiin ajamaan kotiin Kouvolaan. Matka meni hyvin Mikkeliin saakka kunnes Aada alkoi huutamaan. Käytiin mikkelin abcllä niin sai syötettyä Aadan ja vaihdettua vaipan. Tämän jälkeen Aada ei meinannut rauhoittua ollenkaan. Todella inhottavaa kun ajoin yksin niin sain pysähdellä antamaan tytölle tuttia, mutta ei se mitään haitannut kun tiesin, että pian edessä on oma kullan kallis koti ja rakas aviomies.

Ennen kotiin menemistä haettin  Miika töistä ja kotona oltiin 20:20. Miikalla oli tietenkin ollut kamala ikävä meitä ja ensimmäinen tunti kuluikin Aadan ja isin syleilyssä. Aada nukahti klo 21 ja minä klo 21.30. Voiettä miten ihanaa olikaan painaa pää omalle tyynylle ja uinua uneen. Rankka reissu takana ja nyt se on ohi. Aivan ihanat muistot kuitenkin jäi! Ehkä vuoden päästä sitten taas tälläinen samanlainen :)

Ps. Tampereella nollasin mittarin ja eilen kun katsoin niin mittariin oli kertynyt kilometrejä 598! Sen verran minä ja Aada reissattiin kahdestaan. Ihan mukavasti ! Oli huippua!

14 kommenttia

  1. Anonyymi6/4/14 15:12

    Hei, Sinulla taitaa olla Nokia Lumia? Olen ymmärtänyt että lumioihin ei saa instagram sovellusta? Onko tuo Snapwidget joku vastaava sovellus, vai kuinka saat käytettyä tuota instagramia? :)

    t: Kotiäippä ja pikkuneiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heippa :) kyllä ainakin lumia 800 saa ladattua, mutta se on sen niminen kuin Pictastic For Instagram, mutta siis se on instagram, mutta vaan tuo nimi hieman erilainen :) Kokeile ladata se ;)

      Poista
  2. Anonyymi6/4/14 16:01

    Okei, kiitti tiedosta! Ehkäpä tämäkin mama uskaltautuu tuonne instagramiin ;). Blogin kirjoittelua en ole uskaltanut aloittaa ainakaan vielä.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi6/4/14 16:03

    Luin arvosteluja että toimisi jotenkin huonosti lumia 800..Oletko itse ollut tyytyväinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamera on ainoa mihin en ole ollut tyytyväinen ja sen takia aionkin hommata uuden puhelimen heti kun tämä puhelin sanoo itsensä irti. Tällä hetkellä myös akku toimii huonosti. Kokoajan saa olla lataamassa vaikka en puhelinta juuri käyttäisi, mutta se on kuluva osa ja ihan ymmärrettävää. Mutta on tuo ihan ok puhelin, kelpaa mule :) Pääasia, että pystyy jotenkin kuvia ottamaan, soittelee, viestittelee ja facebook sekä instagram toimii :D

      Poista
  4. Anonyymi6/4/14 16:20

    Mistä tunnet tämän Hanna Karoliinan kun muihin olit kirjoittanut mitä kautta tunnet? :) Ei tietenkään oleellinen asia, mutta jäi mietityttämään kun muissa luki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kappas, en muuten maininnutkaan. Ollaan tässä reilu puolen vuoden ajan laiteltu sähköpostia ja nyt vihdoin nähtiin :) Tämän blogin kautta tutustuttu :)

      Poista
  5. Oli ihana nähdä sua ja Aadaa <3!
    Mun pitää kans rustata vielä postauta, kunhan saan aikaisiks! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli sua ja tytsyä kanssa :) Tuutte käymään joku päivä niin nähdää taas :) !
      Jeps, mie nyt sain ihme ja kumma näinkin nopeesti tehtyy tän postauksen. Koko aamu siinä kyl menikin :D

      Poista
  6. Anonyymi6/4/14 19:42

    Oi hyvännäköistä ruokaa. :) Oletteko missä syömässä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmmoisessa paikassa kun Ravintola Taica :) Pieksämäen keskustassa sijaitsee :)

      Poista
  7. Anonyymi6/4/14 20:35

    Jännän ja ihanan kuuloinen reissu teillä:) Meillä on muuten samanmoinen hirvi ja se on niin meidän Haraldin suosiossa kuin Kissankin lempilelu joka oleilee leikkimatolla silloin kun ei poika siinä ole;) Näppärästi olit keksinyt erilaisia virikepaikkoja leikkimaton puutteessa, ei siihen aina tosiaan vaadita ihmeitä;)
    Annelie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyl ihan huippu ihana reissu :) Ai on ;) Me ollaan saatu tuo semmosen ISON lelu paketin mukana. Eräs nainen otti yhteyttä blogin kautta ja lähetti postikuluja vastaan meille todella ison laatikollisen leluja :) Aada tykkää tuosta hirvestä todella paljon :)

      Jeps, jännä miten äitinä onnistuukaan käyttämään vähän päätään :D Pääasia, että Aada viihtyi :)

      Poista

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!