Aina elämä ei ole ruusuilla tanssimista.

Satuin kerran mainitsemaan blogissani siitä, kuinka tämä arki on ollut raskasta. Jonkun anonyymin mukaan valitin ja minulla ei ilmeisesti olisi oikeasti ollut syytä valittaa. Mielestäni en valittanut vaan rehellisesti kerroin, että tämä arki on ollut raskasta. Joillekkin minun arkeni ei varmaankaan olisi raskasta, mutta minulle tämä on. Jos joku näkisi meidän elämän ja astuisi minun saappaisiin ja kulkisi samat reitit mitä minä olen kulkenut voisi sen jälkeen sanoa, onko elämäni ollut raskas vaiko ei. Me ihmiset koetaan jotkut asiat paljon raskaampana kuin toiset ja toisin päin.

Tämä vauva arki on ollut minulle raskaampaa mitä kuvittelin. Olen ammatiltani lähihoitaja joka on erikoistunut lastenhoitoon. Eli lastenhoidon pitäisi olla helppoa ja yksinkertaista. Lisäksi minulla on pienempiä sisaruksia joita olen hoitanut, mutta se ei tee tästä helppoa. Vaikka osaan hoitaa lastani niin se ei tee tästä helppoa. Tämä vauva-arki on minulle todella raskasta. Viikossa on 5-6 hyvää päivää ja 1-2 huonoa päivää. Silloin kun minulla on huono päivä minä vain itken. Päivän aikana saatan itkeä helposti 8 kertaa. En tykkää itkeä ihmisten ilmoilla joten piiloudun yleensä vessaan tai Aadan huoneen nurkkaan itkemään. Joskus lähden myös työntelemään vaunuja ja vaan itken vaunulenkin ajan. Mielialani on joskus todella maassa. Silloin en halua jutella kenellekkään ja en oikein kaipaa mitään seuraa. Mielelläni vain olisin koko päivän sängyssä peiton alla. En vain ole tottunut siihen, että minä olen äiti ja minulla on lapsi joka tarvitsee minua 24/7. Joku saattaa tuomita minut nyt kun sanoin tämän. Tiedän, että olen äiti. Tiedän, että me suuniteltiin lapsi ja meistä tuli perhe, mutta osasinko ajatella niitä miinus puoli loppuun saakka silloin kun suuniteltiin perheen lisäystä? En. En ajatellut kaikkea loppuun asti. Mutta älkää ymmärtäkö minua väärin, en todellakaan kadu sitä, että me ollaan nyt perhe. Meillä on täydelinen lapsi.

Joskus tämä arki vaan tuntuu todella raskaalta. Ne on päiviä kun itken, mutta hoidan kyllä lastani vaikka mieli onkin välillä maassa se ei kuitenkaa estä minua hoitamasta Aadaa. Kurjaahan se on lapselleni kun minä olen sellainen niinä huonoina päivinä. Onneksi Miika auttaa minua ja ymmärtää. Toivon, että tämä vaihe ei kestä kauaa. Koen syyllisyyttä siitä miltä minusta usein tuntuu. Itken Miikalle kuinka minusta tuntuu, että olen todella huono äiti kun en vaan jaksa. Aina kuulen Miikan suustani sanat "Et ole huono äiti, kyllä kaikki järjestyy".



Tänään minulta kysyttii, että "oliko Aada suuniteltu?". Olin hetken aikaa hiljaa ja mietin että, minkä ihmeen takia minulta kysytään oliko Aada suuniteltu. Vastasin, että oli niinkuin Aada olikin täysin iloinen ihana suuniteltu tapaus jota me yritetiin kolme kuukautta. Ja nyt Aada hymyilee meidän pikku perheessä ja valoittaa meidät hymyllään joka päivä. Mutta tuo kysymys ehkä jopa pienesti loukkasi. Vaikka me ollaankin nuoria ja ei olla oltu yhdessä yhteensä kuin 3 vuotta heinäkuussa niin voidaanhan me silti suunitella lapsi? Eikö voidakkin? Ei kaikkien tarvitse aina mennä samaa kaavaa. Hankitaan ensin ammatit, työ, rahaa, talo ja sitten se lapsi kun on oikea aika. Miten niin oikea aika? Mistä voi tietää milloin on lapsen oikea aika? Vaikka minulla on ammatti ja miehelläni ei. Vaikka mieheni ei ole käynyt vielä armeijaa ja me asutaan vuokralla ja mitään kunnon pää elantoa ei ole niin silti meidän elämään Aada tuli juuri oikeaan aikaan. En ole katunut sitä hetkeäkään. 



 Yleensä täällä netissä näkee ihania iloisia kuvia lapsesta ja perheestä, mutta kuka todellisuudessa tietää millaista se perheen arki on? Meidän perheen arki ei ole todellakaan joka päivä helppoa. Ehkä jotkut ovat saaneet meidän perheestä sellaisen kuvan, että perheemme on täydellinen ja meillä on kaikki hyvin. Anteeksi siitä, nyt kuitenkin koitan tällä postauksella kertoa, että ei meidän elämä ei ole täydellisen helppoa. Meidän elämä ei ole ruusuilla tanssimista. Lapsi on vaikuttanut todella paljon parisuhteeseen. Meillä ei ole kahdenkeskistä aikaa enään juuri ollenkaan. Silloin kun sitä on niin jompi kumpi on niin väsynyt, että painuu nukkumaan. Kun Aada on päiväunilla tehdään jotain aivan muuta kuin oltais kahdestaan. Ei sitä parisuhde aikaa oikeastaan ole. Parisuhde on alkanut rakoilemaan mikä on ihan ymmärrettävää. Me puhutaan kyllä asioista, mutta välillä voitais puhua enemmänkin.

Me rakastetaan toisiamme ihan älyttömästi ja halutaan nähdä meidän liiton eteen vaivaa. Me ollaan käyty avioliittoleirillä aikoinaan ja puhutaan meidän parisuhteen asioista ulkopuolisille mikä helpottaa. 



Meillä oli yhdessä vaiheessa kotona vaihe kun Aadalle ei kelvannut kukaan muu kuin minä. Kukaan toinen ei saanut Aadaa rauhoittumaan ei edes Miika. Vain minun sylissäni Aada rauhoittui. Jos minä en pitänyt Aadaa sylissä hän oli todella kiukkuinen. Se oli minulle itselleni henkisesti todella vaikeaa ja myös Miikalle kun isän syli ei kelvannutkaan.

Tarvitsen omaa aikaa, mutta en osaa sitä ottaa. Miika on monta kertaa sanonut minulle, että hän hoitaa kyllä Aadaa jos haluan lähteä kotoa pois. Niin, mutta kun en minä lähde. Ehkä siihen on syynä sekin, että minulla ei oikein ole paikkaa minne mennä. Jos vanhempani asuisivat lähempänä menisin heille ilman Aadaa. Kaipaan omia vanhempiani joka ikinen päivä. Ja välillä olen todella kateellinen Miikalle, että Miikan ihana perhe asuu täällä, mutta minun ei. Kaipaan vaan niitä naamoja joiden kanssa olen elänyt suurimman osan elämästäni. Asun paikassa jossa kukaan ei tunne minua yli 3 vuoden takaa. Ei kukaan. Olen joutunut aloittamaan kaiken alusta. Edes oma mieheni ei todellisuudessa tiedä kuka minä olen, hän ei ole nähnyt kun minusta on tullut minä. 

Miika saa meillä paljon enemmän omaa aikaa kuin minä. Helposti ajattelen enemmän miestäni ja unohdan oman hyvin vointini. Miikalla on amerikkalainen jalkapallo harrastuksena ja hän käy reeneissä n. 4 kertaa viikossa. Lisäksi hän on usein illat töissä ja käy tämän kaiken ohella vielä 2 kertaa viikossa koulussa. Joskus hän käy myös salilla. Miika ei ole paljoa kotona, mutta se ei ole meidän ongelma. Haluan, että Miika pääsee pois kotoa, koska aina kun Miika tulee kotiin saan itselleni loppu illaksi pirteän miehen. Ongelma on kuitenkin se, että minun pitäisi alkaa ottaa aikaa itselleni. Tuntuu, että pakahdun tänne neljän seinän sisällä. 
Pitäisi löytää harrastus jota harrastaisin säännöllisesti. Olen miettinyt paljon, että alkaisin käymään säännöllisesti kuntosalilla, mutta jotenkin se on todella hankalaa. Välillä ajatus kuntosalille menemisestä ahdistaa todella. 

Tällä hetkellä olen kuitenkin miettinyt, että alottaisin. 5.5 alkavan super dietin. Se on nettivalmennus joka maksaa 49e ja kestää 6vk ajan. Olen todella fiiliksissä ja odotan alkavaa superdiettiä todella innokkaasti. Ehkä se on asia mikä piristää minua ja tuo jotain uutta tähän tylsään arkeeni. Kaiken lisäksi saan näitä turhia kiloja pois :)

Tänään meillä kotona kävi perhetyöntekijä, opiskelija ja psykologi. He tulivat meille oikeastaan minun jaksamisen takia. No siinä kun keskusteltiin huomattiin, että minulla olosuhteet ovat ajaneet minut tähän pisteeseen. Psykologista ei oikeastaan olisi minulle juurikaan apua. Ja luultavasti en aio mennä juttelemaan psykologille vain keskityn perhetyöntekijän ihanaan apuun. Sitä me tarvitaan tai minä tarvitsen. Saan juttu seuraa kerran viikossa n. 2 tunnin verran. Se on ollut ihanaa, että saan jollekkin purkaa sydäntäni. Nauraa kun narauttaa ja itkeä kun itkettää. Tällä hetkellä pitää vaan yrittää jaksaa ja keskittyä meidän kahden parisuhteeseen. Välillä sitä vaan tuppaa unohtamaan miten ihana aarre onkaan vierelläni. Ilman Miikaa en jaksaisi tätä arkea ollenkaan. Miika on Aadan toinen vanhempi ja kantaa kyllä aivan uskomattoman hienosti kortensa kekoon. Välillä vaan valitan turhaa ja vaadin Miikalta vähän liikaa. Olen luonteeltani ihminen joka tahtoo kaiken nyt ja heti. En oikein osaa löysätä.



Mutta tästä ei ole suunta kuin ylöspäin! Olen älyttömän onnellinen tässä avioliitossa. Eikö se niin ole, että jokaisessa elämässä tulee vastoinkäymisiä? Tämä on meidän vastoinkäyminen, mutta tää voitetaan. Ollaan tultu pitkä matka yhdessä ja opittu tuntemaan toisiamme. Rakastan miestäni, Aadaa ja no tätä perhettä niin valtavan paljon. Mutta halusin jakaa myös tämän blogissani. Meidän elämä ei ole ruusuilla tanssimista, vaikka meillä on ihana pieni perhe niin tämän perheen sisälle kätkeytyy myös niitä surkeita päiviä kun kaikki ei menekkään suunitelmien mukaan. Mutta tämä perhe on todella vahva yhdessä! Me mennään vaikka kiven läpi jos on pakko!

36 kommenttia

  1. Ootko miettinyt että MIKSI se arki tuntuu niin raskaalta? En halua kyseenalaistaa, mutta ehkä olis hyvä pohtia. Hyvä jos perhetyöntekijästä on ollu apua. En tiedä onko tollanen superdieetti hyvä idea, eikös siinä punnita kaikki ruuat tarkkaan jne.. tulee vaan entistä huonommalle tuulelle? Tai mä ainaki tulisin :D Jaksamista sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iku se on toi fitfarmin superdietti :) Ruokavalio on aika tarkka kyl mitä noudattaa ja sit tulee treeni ohjeet :) Pari tuttua toteuttaa sitä tällä hetkellä ja pelkkää hyvää oon siitä kuullut :)

      Se vaan tuntuu, kun ei oo vielä tottunut tähän, että olen äiti. Jotenkin se, että olen kiinni lapsessa kokoajan tekee sen, että arki on raskasta. Ja kun ei oo enään semmosta soaalista verkkoa niinkuin ennen lapsen syntymää.

      Ja olen siis pohtinut ja tiedän kyllä miksi tämä tuntuu raskaalta.

      Poista
    2. Ja se, että kun mä olen kotona 24/7 lapsen kanssa kahden. Mulla ei oikein ole sosiaalista verkkoa, mitä olen kyllä yrittänyt saada järjestettyä :) Ja kun nää kaikki kotityöt on melkein mun harteilla. Miika on niin paljon poissa kotoa, että ei ehdi. Tietenkin tekee sen minkä ehtii ja pystyy kiireiltään, mikä on tietty hienoa. Itelläki kyl kasvun paikka siinä, että osais arvostaa sitä, et miika tekee kyl mut vähemmän. Ite vaan vaadin välillä vähän liikaa mieheltäni. :)

      ps. kiitos kommentistasi :)

      Poista
    3. Tarvitsisit ystäviä ja vertaisyukea. Ei siellä ois mitään kahvilaa yms. mis voisit käydä ja tutustua?

      Poista
    4. On ja lähden mlln kahvilassa käymään perhetyöntekijän kanssa heti kun aada on hieman isompi. ja on eräs vauva vanhempi ryhmä jossa on tarkoitus mennä käymään, mutta nyt aikaisemmat maanantait on ollut juuri silloin este ja en oo päässyt. ja nyt ens ma sitä ei pääsiäisen takia olekkaan, mutta tarkoitus on 28.4 mennä käymään :)

      Poista
  2. Kirjoitit tuossa ylempänä ettei sinulla enään sosiaalista verkkoa, mitä tarkoitat sillä? Miten se poikkeaa siis ennen Aadaa ja nyt Aadan ollessa läsnä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joitain sellaisia ihmisiä on jäänyt elämästäni pois, joita näin enemmän kun olin raskaana. On ihmisiä jotka ei ns. lapsen takia pidä enään yhteyttä. Mikä on harmi :/ eli sillä tavalla elämä on hieman muuttunut. Ymmärrän kyllä, nykyään kun puhun aadasta ja he joilla ei ole lapsia ei välttämättä voi ymmärtää tai jaksa kuunnella sitä kun puhun vaan lapsestani.

      Poista
  3. Ystäväni on ollut kyseisellä dietillä 3 ja puoli viikkoa ja laihtunut vasta 1,5kg, joten itse en ainakaan voi näkemäni perusteella sitä suositella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mut laihtunu kuitenkin, ettei lihonnu ;)

      Poista
    2. Itse olen myös ollut ko. Dieetillä 3vk ja painoa lähtenyt 1, 9kg ,mutta navan kohdalta senttejä 6cm reisistä 2cm.

      Itseäni ei ainakaan vaa'an lukema niinkään kiinnosta vaan nuo setit ;) luulen että evellä sama.

      Poista
    3. "Ystäväni on ollut kyseisellä dietillä 3 ja puoli viikkoa ja laihtunut vasta 1,5kg, joten itse en ainakaan voi näkemäni perusteella sitä suositella"

      Tuo 0,5-1 kiloa viikossa sattuu olemaan se tahti, jolla paino pysyykin poissa. Ystäväsi on tehnyt hyvää työtä! Harmi, etten osaa hänen tuloksiaan arvostaa. :)

      Poista
    4. jep ei ne kilot kiiinosta vaan ne sentit vyötäröltä POIS :D

      Poista
  4. Äh, tunnustan etten lukenu heti koko pitkää postausta vaan vaan osan.

    Onhan se iso muutos että yhtäkkiä täytyykin olla koko ajan käytettävissä. Kun lueskelin tota postausta, niin ajattelin että sun olis kyllä hyvä ottaa sitä omaa aikaa ja myös parisuhdeaikaa. Jos Miika tosiaan tarjoutuu lasta hoitamaan, niin kyllä mun mielestä sun kannattais se oma aika käyttää :) Mites jos vaikka lähtisit joskus kirppikselle, jos tykkäät kiertää kirppiksiä? Tai tapaamaan jotakuta kaveria, jos kuitenki jotain kavereita on siellä suunnalla. Ja sit toi parisuhdeaika, voisko perhetyöntekijä hoitaa vauvaa tai vaikka Miikan vanhemmat että pääsisitte joskus yhdessä johonkin? Ja se aika kun vauva nukkuu niin voitte itse valita, teettekö omia juttuja vai teettekö yhdessä jotakin. Mä uskon että arkea auttaa jaksamaan että saa joskus omaa aikaa, ja joskus parisuhdeaikaa! Kotitöissä kannattaa höllätä jos vaan mahdollista, on hyvä jos pystyy vähän sietämään epäjärjestystäkin, ei sitte kaikki työt kaadu päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, sitä mietinkin :D mut ei mitään :)

      Jeps kirppiksiä tykkään kyllä kierrellä ja pari kertaa oonki lähteny yksikseni niitä kiertelee ja se on tehny hyvää. pitääkin lähtee useemmin. hyvä idea, kiiitos :) kavereita oon yrittänyt nähdä. Mulla on oikeastaan 3 ystävää. yhdelle heistä on syntymässä nyt toinen lapsi. Nautin hirveästi hänen seurastaan, mtuta joskun on semmoinen olo että haluaa vain hetkeksi ihmisen luokse jolla ei ole lapsia, että pääsis niinku kunnolla huokaisee tästä lapsi perheen arjesta pois. Eräs ystävä näistä kolmesta niin hänellä ei ole lapsia, mut hänellä on harvoin aikaa nähdä, mikä on haaste sinäänsä. Ja kolmannella ystävällä on syntymässä vauva nyt kesällä. Häntä voisi useammin nähdä, mutta en tiedä miten se yhteyden pito on niin vaikeaa. Mutta vaikka minulla on kolme ihanaa ystävää täällä niin silti kaipaan jotain aivan muuta. Äh. tosi vaikee selittäää. kun itekkää en tiedä mikä mun elämstä oikee puuttuu.

      oollaan käyty yhdessä ja viety tyttö hoitoon ja se on tehny hyvää. meil vaan on harvoin viikossa edes yksi ilta, että päästäis yhessä johonkin ja sit ku se yhteinen ilta on niin miika haluaa olla kotona perheensä kanssa :/ mutta on me käyty, pitäis vaan enemmän käydä :)

      ja kun mä en pysty sietää epäjärjestystä :( äh. se on TOOOOSI vaikeeta mulle :/

      Poista
  5. Voi Eve! Mun mielestä toi superdieetti kuulostaa hyvältä ja salilla käyminen varmasti tekis hyvää, pääsisit vähän irti kotoonta ja viettämään omaa aikaa. Tänne saa tulla käymään ja tuoda vaikka vaan Aadan hoitoon jos tarvii! Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps. Tarviisin vaan jonkun hmm joka vetäis mua sinne salille. Äh miten se voikaan olla niin vaikeeta :D Mutta Kiiitos, arvostan :) <3

      Poista
  6. Jaksamisia arkeen eve!sun pitäs saaha omaa aikaa ja ystävien seuraa<3. Mua nii harmittaa ku asutaa iha eripaikkakunnilla!ois ihana nähä ja jutella. -sini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos paljon Sini :) Ois tosi ihana nähdä, mut kyl me viel nähäään :) Ilmottele kun liikut täällä päin <3

      Poista
  7. Äitinä oleminen on raskasta (nim. kokemusta on 23 vuodelta), kun kerran tulee äidiksi on sitä koko loppu elämän. Sitä ei voi kuvitella etukäteen miltä se tuntuu, eikä sitä usko vaikka toinen sen kertoisikin. Nainen menettää jotain itsestään jokaisen lapsen syntymän jälkeen, enää ei ole vain nainen vaan äiti, joka huolehtii, passaa, ruokkii, pyyhkii nenää ja on käytettävissä 24/7 aina ja joka hetki. Siksikin on hyvä saada välillä omaa aikaa ja hengähtää hetki... se että kaipaa ja ottaa omaa aikaa, ei tee kenestäkään huonoa äitiä. Minäkin olin huono lähtemään omiin harrastuksiin tai ottamaan omaa aikaa (silloin kun sitä tarvitsin), minun helpotus oli työpaikka, se oli minun omaa aikaani. Näin jaksoin olla parempi ja onnellisempi äiti. Jokainen löytää sen oman keinonsa. Monet ehdottavat perhekerhoja yms. mutta minua ne eivät kiinostaneet. Tahdoin jotain muuta ajateltavaa, kun vaippamerkeistä keskustelua yms. Sinä olet nuori äiti (ehkä kaipaat vielä sitä nuoruutta ja sen tuomaa iloa ja vapautta) se valitettavasti loppuu kun tulee äidiksi. Hyväksyminen ja ymmärtäminen ja siihen sopeutuminen vie oman aikansa. Se ei ole helppoa, kun kaikki päivät ovat yhtä vaipan vaihtoa ja piltti purkkia. Mutta sekin aika menee ohi. Lehtien palstat antavat hiukan väärän kuvan äityidestä, pullan tuoksuineen ja malli perheiden esittelyineen. Sinulla on mies tukemassa, kaikilla ei ole sitä. Siksi en käsitä miten joku yksinhuoltaja jaksaa yksin pakertaa päivästä toiseen, ilman toisen tukea ja huolenpitoa. Hienoa, että jaoit myös tämän asian, ja kerroit ajatuksiasi. Tsemppiä! Aurinko paistaa vielä huonoinakin päivinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiiitos kommentistasi :) mukavaa kevättä sinne!

      Poista
  8. Kuulostaa todella tutulle. Meidän esikoinen syntyi 1/13 ja miulla oli alkuun myös vaikeaa päästä sisään äityiteen, etenkin kun vauva nukkui huonosti ja oli/on allerginen usealle ruoka-aineelle. Mies paljon töissä ja kaverit kaikkosi johonkin vauvan synnyttyä, varmaankin kun en päässyt enää lähtemään viihteelle.. Ensimmäiset puoli vuotta oli kyllä aika raskasta. Sitten otin itseäni niskasta kiinni, meilläkin kävi perhetyöntekijä jolle juttelin, alettiin käymään vauvan kanssa kerhoissa kun allergiat selvisi ja elämä oli muutakin kuin huutoa ja vatsanväänteitä. Siitä siis päästiin ylös vaikka pohjalla käytiinkin! Nyt pikkumies on jo reilu vuoden ja kaikki vaikeus on takanapäin. Jännityksellä odotellen pikkukakkosen syntymää heinäkuulle :D

    Tsemppiä siulle todella paljon! :)
    ps. hassua ajatella että joku pitää blogia vain n. 50km päässä minusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiiitos kommentistasi :) mukavaa kevättä sinne!

      oiiii jos asut niiin lähellä niin ilmoittele kun olet täällä päin :D

      Poista
    2. Vastahan mie siellä viime lauantaina olin :D Rakennusmessuilla ja velipojalla kylässä kun siellä asustaa :D

      Poista
  9. Ihanan rehellistä tekstiä! Mulla ei vielä ole omakohtaista kokemusta äitiydestä, mutta välillä mulla tuntuu jopa tää raskaus hyvin vaikeelta. Ne päivät kun joka paikkaan sattuu ja on huono olla missä asennossa tahansa tuntuu vaikeilta. Voin vaan kuvitella mitä se on kun joku tarvitsee sua 24/7. Ja mä oon täysin samaa mieltä sun kanssa siitä että ei sitä oikeaa aikaa ole olemassa. Tämä ihana pieni potkiva poika mun mahassa ei ollut suunniteltu, oon mun miehen kanssa seurustellut vasta vuoden ja meillä oli jopa ehkäsy käytössä, silti oon tällä hetkellä jo yli puolenvälin raskautta. Mun mielestä se tekee tästä juuri oikean ajan, koska vaikka lapsi ei meillä ollut suunnitelmissa, ei se tarkoita etteikö poju olisi toivottu. Eihän elämä mene sillä tavalla että kaikki pystyy suunnittelemaan etukäteen?
    Harvoin kukaan muutenkaan kirjoittaa niistä arjen huonoista puolista, joten mahtavaa että joku siitä uskaltaa myös puhua. Jos tosiaan löydät jonkun asian niinkuin tuo dieetti, jonka teet vain ja ainoastaan itsesi tähden, auttaa varmaan jo jonkin verran arkea niin saat säkin sitä ansaittua omaa aikaa! Tsemppiä sulle, ja kiitos kun kirjoitit myös vaikeammasta asiasta, antaa muillekkin varmasti voimia nähdä ettei ole ainoa kenellä arki painaa päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiiitos kommentistasi :) mukavaa kevättä sinne!

      Poista
  10. Täällä on ollut samoja fiiliksiä välillä! On vaatinut totuttelemista/sopeutumista äitiyteen. Mulla on nyt 8kk poika ja oikeastaan nyt alkanut hieman helpottamaan, ettei enään tunnu niin ahdistavalta olla "sidoksissa" koko ajan lapseen.. Vaikkakin paljon ja kauan häntä odotimme! Aluksi oli shokki esim.se, että lähtemiseen kului aikaa 2h! Äitiys on kyllä myös todella raskasta, pakko jaksaa syöttää/vaihtaa vaippaa ym.vaikka tekisi mieli kaatua sänkyyn ja vetää peitto korville..! Uskon, että sullakin helpottaa ajan myötä enemmän! Itselläni on kyllä säilynyt sosiaalinen verkosto entisellään, enkä ole kokenut tarpeelliseksi mammakerhoja tms. Mutta niistäkin saa varmasti hyvää vertaistukea/tuuletusta kotona olemiseen. Tsemppiä kovasti!!! -s-

    VastaaPoista
  11. Arjen muutokset voi joskus tuntua todella ylivoimaisilta ja silloin on hyvä puhua jollekin, kun on paha olla on se olo parempi jakaa jonkun kanssa kuin pitää kaikki sisällään, puhuminen auttaa <3 jaksamista arjen keskelle <3

    VastaaPoista
  12. Ihan ymmärrettävää että elämä on raskasta! Vaikka mä omasta arjestani pääsäntöisesti ajattelen, että on helpompaa mitä kuvittelin, niin on se silti välillä raskasta. On tosiaan pieni ihminen joka tarvii mua jatkuvasti, ja kokonaan irtautuminen olis hyvä juttu, mutta sitä harvoin saa tehtyä. Yritä toki lähteä johonkin vauvaryhmään tai vastaavaan jos vaan on mahdollista. Itse rupesin myös käymään jumpilla pari kuukautta, ja se on tehnyt tooosi hyvää. Saa välillä omaa aikaa ja vielä käyttää sen omaan hyvinvointiin. Harmi että asutaan niin eri puolilla Suomea, muuten olis mahtavaa tutustua :) Erilaisten keskustelupalstojen kautta vois kyllä löytyä uusia ystäviä.

    VastaaPoista
  13. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna - Eve oot upea ihminen ja hyvä äiti lapsellesi vaikkakin arki on raskasta <3 Ja muista, täällä on yksi tuleva äiti jolle saa aina höpöttää :) Oon vaan niin itse huono pitämään yhteyttä toisiin, etenkin niihin jotka ei asu samalla paikkakunnalla mutta täältä löytyy vertaistasi seuraa aina kun haluat vaan jutella :)

    VastaaPoista
  14. Miehen elämä ei yleensä juurikaa muutu, vauvan tulon jälkeen. Naisen elämä sen sijaan... siinä muuttuu, ja paljon. Ensinäkin kroppa ei ole enää samanlainen, unirytmi muuttuu, sosiaallinen elämä muuttuu yms. Onko oikeaa aikaa, kysyit? Jokainen määrittelee oman aikansa, mutta on hyvä pysähtyä miettimään ennen lapsen hankkimista, muutamia asioita; onko lapsi tervetullut tilanteeseen jossa vanhemmat esim. riitelevät koko ajan, oma pari suhde on ihan sekaisin, ei tunneta toisiamme, olemme kiinni omassa työssämme/opiskeluissamme/vanhemmissamme/kavereissamme yms. On siis hyvä olla vähän aikaa kahdestaan, tutustua ensin toisiinsa, tehdä pelisäännöt selviksi ja keskustella asiasta, mitä sitten kun on vauva. Kaikkea ei voi tietää etukäteen, mutta kun on oltu joku aika kahdestaan ja nautittu siitä on helpompaa nauttia siitä vauva ajasta ja uudesta ihmisestä, joka on tullut perheeseen. (on tapauksia joissa ollaan oltu naimisissa 6- vuotta ja sitten hankitaan vauva, ja miehestä on tullut hyvin mustasukkainen vauvaa kohtaan kun naisella ei olekaan ollut enää aikaa hänelle). Sitten on helpompaa kun on opiskellut, saanut ammatin ja tehnyt töitä jonkin aikaa, on helpompaa ottaa vastaan äitiysloma, ja sen tuomat haasteet. On ns. nähnyt jo työelämää ja kaipaa breikkiä ja toisenlaista elämää. Ja vauvan kanssa on seesteisempää kun ei koko ajan kalva huoli rahasta, oman elämän puutteesta yms. kun sitä on ehtinyt jo nähdä työelämää, harrastuksia yms. niin silloin on vertailukohtaa, niihin synkkiin päiviin, joita jokaiselle tulee... ja vauva aika on niin lyhyt, että vanhempi nainen (äiti )ottaa sen positiivisella tavalla, siihen hetkeen ja osaa nähdä asiaa vähän laajemmalta kannalta, nämä on asioita joita kannattaisi miettiä, kukin taplaa tyylillään... mutta pääasia on että on sinut itsensä ja elämänsä kanssa, juuri siinä tilanteessa missä kulloinkin on, elämä on valintoja täynnä ja me itse teemme ne ja kannamme niistä vastuun, kun olemme aikuisia. Tänä päivänä ihmiset haluavat kaikki tänne ja heti... mutta eivät monetkaan jaksa sitten kantaa sitä vastuuta, mikä valinnoista automaattisesti tulee. Ja se jos lapsi on kenties vahinko tai ei toivottu. Valitettavasti niissä tilanteissa, vauva aistii jo äidin kohdussa tämän ja kantaa sitä taakkaa läpi elämänsä. Monesti tämä taakka tajutaan vasta omassa avioliitossa (lapsesta tulee selviytyjä,tahtomattaan). Minusta kenenkään ei naisena pitäisi olla niin itsekäs, että tahtomattaan tällaisen taakan lapsellensa antaa ns. syntymälahjana. Lapsen etu ja paras pitäisi olla ykkösenä ja sen jälkeen tulee omat halut ja mieltymykset, se on monelle vaikeaa, varsinkin jos on tahtonut koko elämänsä saamaan omat halunsa aina läpi. Haluan herättää ajatuksia lukijoissa, eli saa kommentoida! Me ihmiset olemme erinlaisia ja joku kypsyy aikaisemmin kuin toinen, ei siis ole mitään ikä rajaa, milloin vauva pitäisi hankkia. Jokainen siis elää omaa elämäänsä ja niillä saappailla, mitkä jalkaansa ottaa. Oli ne sitten raskaat tai kevyet. Pääasia, että on onnellinen joka elämän tilanteessaan, näin jaksaa paremmin sekä äitinä, naisena ja aviopuolisona läpi kaikkien elämän vaiheiden. Tsemppiä kaikille lukijoille ja hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, haluaisin kommentoida että kyllä mieheni elämä muuttui täysin esikoisemme syntymän jälkeen, niin kuin minunkin. Hän on alusta asti syöttänyt vauvaa, vaihtanut vaippoja, sylitellyt ja antanut aikaa. Rajoittanut omat harrastuksensa minimiin, koska käy töissä eikä sen lisäksi malta olla lapsistamme erossa. Näin on myös lähimpien ystäviemme perheissä, joissa isät osallistuvat koska haluavat. Ihan surulliseksi vetää, jos miehen elämä ei muutu lapsen syntymän jälkeen. Tälläisiä isiä toki tiedän myös.

      Poista
  15. Elämä vie menessään, sanotaan. Aina ei voi kaikkea suunnitella. Mutta meillä on mahdollisuus valita joka päivä, elämä on valintoja täynnä... opiskelenko, menenkö nuorena naimisiin, teenkö lapset nuorena jne. Valintoja joutuu tekemään jo lapsena (valehtelonko, varastelenko yms), nuorena (seurustelenko, menenkö sänkyyn ennen avioliittoa, syönkö pillereitä yms.) Ja kun nämä valinnat on tehnyt, niistä yleensä tulee seuraamuksia ja niiden kanssa on elettävä tätä elämää eteenpäin. Valinnoista koostuu pitkälti jokaisen elämä, on se sitten helppoa tai ei. Jokainen siis valitsee oman elämänsä polun ja seuraa sen jälkiä ja kantaa niistä vastuun. Se sitten miten suhtaudumme vaikeuksiin on sitten toinen juttu. Toinen jaksaa enemmän kuin toinen, emme voi verrata elämäämme kenenkään toisen elämään, uskoisin, että jokaisella on omat vaikeutensa ja haasteensa. Voimia sinulle arjen haasteisiin, yhdessä, perheenä voitatte kaikki esteenne ja kun Taivaan Isä kulkee mukana, selviätte jokaisesta tiellenne tulevasta vaikeudesta kun vain yhdessä tahdotte ja olette valmiit ylittämään esteet. Ja jos menee vikaan, niin aina voi palata takaisin ja pyytää anteeksi antoa toisiltaan ja Taivaan Isältä.

    VastaaPoista
  16. Tsemppiä kovasti! Elämässä tulee hyviä ja hieman huonompia aikoja, ne huonot ajat eivät määrittele sinua äitinä. :) Vauva-aika on raskasta kun lapsi ei koskaan ole niin täysin juuri äidin helmoissa kuin vauvana, mutta koko ajan varmasti helpottaa kun Aada kasvaa ja kehittyy ja alkaa oppimaan asioita. Itselläni on parikuinen vaavi, ja tietyllä tavalla jo odotan kovasti että lapsen kanssa voi oikeasti tehdä asioita, nyt yhdessäolo on kuitenkin enemmän tai vähemmän vaippahommia, syötämistä ja jokeltelua.
    Olen lukenut blogiasi ihan alusta asti, ja hurjan hienosti olet jaksanut tsempata vaikka raskausaikasi oli kaikkea muuta kun helppo. Ei ihmekään jos vielä näin jälkikäteen stressi purkautuu ja niitäkin asioita joutuu käsittelemään. Anna itsellesi lupa surra kun siltä tuntuu. Hienoa, että perhetyöntekijä käy keskustelemassa! :) Jaksamista sinne ja aurinkoista kevättä! :)

    VastaaPoista
  17. Kiva kun linkitit blogis, tää oli tosi hyvä teksti! Myös noista negatiivisista pitää puhua ja ihana, että jatkossa perhetyöntekijä tulee teillä säännöllisesti käymään. Perseestä toi jos jotkut tulee vineemään, et "mitäs valitat". Vertaistuki on näissä asioissa tosi tärkeetä ja se ei omaa oloa helpota jos joku tulee aukomaan päätään :/.

    Miullaki on monta kertaa meinannu kaatuu seinät päälle, arki on onneks helpottunu paljon siitä mitä se oli :). Tsemppii <3!
    Mieki oon pari kertaa avautunu siitä ei nii ruusuntuoksuisesta ja ah ihanaa-vauvalässy arjesta (katotaan osasinko linkkaa oikein :D)
    Joskus vaan tuntuu, että seinät kaatuu päälle ja Rehellisiä totuuksia vauva-arjesta

    VastaaPoista

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!