Me osataan nauraa ääneen!

On niin ihana fiilis kun oon itekkin jaksanut pysyä noissa Aadan rytmeissä. Ollaan nyt eilen ja tänään herätty aamulla klo 7 ja Aada on mennyt nukkumaan klo 20-21 aikaan :) Vähän jos pitempään nukutaan niin rytmit kärsii niin paljon, että Aada herää yöllä monta kertaa ja on kovin itkuinen. Pakko nyt siis pitää nää rytmit kasassa!


Aadan kehitys on ihan ok mallilla. Huomaa kyllä, että Aada on keskonen ja kaikkea ei vielä osaa. Mutta ei se mitään, mikäs kiire tässä on.

Pään kannattelu ei vielä kunnolla onnistu, koska Aadan pää on ns. 5vk isompi kuin Aadan muu keho. Eli pää on todella painava kun katsoo tytön kokoa. (tästä on puhuttu aikaisemmissa blogiteksteissäni. jalat ja kädet turnerin takia oli kohdussa 5vk jäljessä) Sen takia Aadan on vaikea kannnatella päätään. Jotenkin se onnistuu ja yritetään treenata sitä täällä kotona.

Aada menee muutamia senttejä eteenpäin leikkimatolla kun on mahallaan. Pää kyllä on ihan kiiinni lattiassa, mutta hieman kuitenkin osaa käyttää jalka ja käsivoimaa ;)



Aada naurahti eilen ensimäisen kerran! Tähän saakka hän on vaan hymyillyt, mutta eilen naurahti aivan ihanasti! Miika ja Aada leikki yhdessä ja siinä yhteydessä Aada naurahti. Ite olin laittamassa ruokaa keittiössä, en nähnyt tilannetta, mutta kuulin kyllä. Kyllä se oli aivan ihanan kuuloista<3


Leikkihetken jälkeen matto oli tämän näköinen



Aada on tosi hyväntuulinen tyttö. Päivällä ei itke oikeastaan yhtään. Ainoastaan jos nälkä yllättää niin kertoo sen. Ilmaa jos on vatsassa niin ähisee, mutta ei itke. Aivan ihana tunne kun hänen suolet on kehittynyt ja hän ei enään itke mahavaivoja. Lämmittää äidin sydäntä kyllä todella paljon<3

Hoitopöytä on Aadan lempipaikka ja leikkimatto. Tosi paljon hymyilee kun katsoo hoitopöydällä olevaa kuvaa ja jutteleekin sille. Toki meillä on aina omat ihanat yhteiset hetket hoitopöydällä kun jutellaan ja hassutellaan.





Sosetta menee kokoajan enemmän. Nyt menee kahden ruokalusikkallisen verran sosetta 3 kertaa päivässä. Annetaan lounaalla maissia. Välipalalla hedelmää. Tällä hetkellä mangoa(mistä aada ei kyllä tykkää) ja päivällisellä menee 2 ruokalusikallista bataattia. Vielä tuo soseen antaminen on haastavaa kun aina se kieli ei ymmärrä viedä ruokaa taakse asti vaan aika usein ruoka valuu leukaa pitkin ruokalapulle, mutta harjoitus tekee mestarin. Tosi hyvin Aada syö ihan ensimmäiseen kertaan verrattuna ja silloin kun on kauhea nälkä niin menee kolmekin ruokalusikkallista sosetta ja ihan ilman sotkua. Se on todella vaihtelevaa.

Nyt ensimmäistä kertaa on havaittavissa vierastus merkkejä. Minulla oli ystävä yökylässä ke-to. Aada vierasti häntä ihan kauheasti. Ystävä otti Aadan syliin niin alkoi armoton huutaminen. Ilmeisesti ystäväni oli niin pelottava kun punaiset hiukset oli päässä. No äidin sylissä sitten rauhottui. Eli hän osaa pelätäkkin ihmisiä. Ennen tälläistä ei ole tapahtunut. 

Me ollaan nyt kuitenkin säilytetty aina yöt noita meidän TOSI upeita parvekevaunuja tässä sisällä. Päivisin ne on yleensä tuossa parvekkeella, mutta yöt sisällä. Sillä kerran kun heräsin aamulla ja katsoin ulos niin lunta oli tullut monta kymmentä senttiä ja vaunut oli lumen peitossa. Vaikka meillä onkin sadesuoja siinä päällä niin ei niitä vaunuja ollut kiva lumen alta kaivaa esiin. Joten päädyimme tähän ratkaisuun. 


Nukkumaan menossa! Päällä pipo, fleecehaalari, tumput ja villasukat :)




Jätän aina tuota paksua makuupussia hieman auki, että tyttö ei ihan paahdu sinne. Aina se on lämmin, mutta ei hikinen kun tyttö herää :)


Ja sit tietenkin itkuhälytin matkaan myös.
Tän laitan makuupussin alle talteen :)

Sit viel sadesuoja päälle. Sadesuojan aukon täytin lidlin muovupussilla :D laitoin hakaneuloilla kiinni, ettei vesipääse tuosta aukosta sisään :D Kekseliästä :D Hhaha :D


Ja sit nukkumaan !

Meillä ei tosiaan oo tuossa kattoa eikä mitään suojaa. Mutta ollaan tarkastettu, ettei katolta tipu pukkoja tai lunta ja hyvin tyttö pärjää tuossa. onneks ollaan myös suojattu vaunut noin :)


Mukavaa viikonloppua kaikille!

Toivottaa Eve ja Aada!




25 kommenttia

  1. Jestas, ei kai tyttö tukehdu tonne muovipussien peittoon?:S toivotravasti et pidä tuota pussia tuossa kun tyttö on nukkumassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei tukehdu :) tuo on todella ilmava tai sellainen, ei tiivis ja tuo muovipussi ei ole kiinni tuossa kuin kahdesta kohtaa hakaneulalla, että ilma pääsee hyvin sisälle tuosta aukosta, mutta tuo muovipussi on pidettävä tuossa, ettei vesi pääse tuonne sisään :) näyttää kuvassa siltä, että tukehtuu tuonne, mutta ei todellakaan :D en minä nyt niin kamala äiti ole, että en tuollaista olisi huomioinut. Eli tuolta alta on myös todella öö. löysä, että ihan tuulessa heiluu koko suoja ei siis ole tiivis.

      Poista
    2. ja tuossa on viltti joka on vain tuossa edessä ohuesti, molemmilta puolilta pääsee happea. vähän vaan esteenä, ettei valoa tulisi suoraan silmiin. ja muovupussi tosiaan näyttää kuvassa aika tiiviiltä, mutta ei ole. sekin heiluu tuulessa, mutta pitää kuitenkin veden ulkopuolella. kuva hieman hämää.

      Poista
    3. Ok:) suosittelen silti jotain muuta viritystä..mitä jos pussi ei heilukkaan esim. tuulettomalla ilmalla?

      Poista
    4. Lainatakseni mieheni sanoja "Jos se lapsi ei saisi happea niin eiköhän se olisi kuollut jo. Aada on nukkunut parveekkeella noin jo usemapana päivänä ja hyvin saa happea :D Kuten sanoin kuva hämää. En lähde muuttamaan meidän ratkaisua. Katolta tippuu vettä ja tuulee, mielummin pidän huolen siitä tuon sadesuojan avulla, ettei tyttö tule kipeäksi ja vaunut ja tyttö ei saa kosteutta. Mielestäni tämä on hyvä ratkaisu. Vaikka sinä et tälläistä suosisi omille lapsillesi, niin Aada on kuitenkin meidän tyttö ja pärjää tuon virityksen kanssa mainiosti :)

      Poista
  2. Lapsesi nukkuu muovipussissa! Varo ettei hän tukehdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei tukehdu :) tuo on todella ilmava tai sellainen, ei tiivis ja tuo muovipussi ei ole kiinni tuossa kuin kahdesta kohtaa hakaneulalla, että ilma pääsee hyvin sisälle tuosta aukosta, mutta tuo muovipussi on pidettävä tuossa, ettei vesi pääse tuonne sisään :) näyttää kuvassa siltä, että tukehtuu tuonne, mutta ei todellakaan :D en minä nyt niin kamala äiti ole, että en tuollaista olisi huomioinut. Eli tuolta alta on myös todella öö. löysä, että ihan tuulessa heiluu koko suoja ei siis ole tiivis.

      Poista
    2. ja tuossa on viltti joka on vain tuossa edessä ohuesti, molemmilta puolilta pääsee happea. vähän vaan esteenä, ettei valoa tulisi suoraan silmiin. ja muovupussi tosiaan näyttää kuvassa aika tiiviiltä, mutta ei ole. sekin heiluu tuulessa, mutta pitää kuitenkin veden ulkopuolella. kuva hieman hämää.

      Poista
  3. Hyvä! Rytmi on hyväksi koko perheelle. Ja parisuhteessa on harvoin kahdenkeskistä aikaa, niin on ihanaa jos lapsi/lapset nukahtaa illalla aikaisin. Siinä saa sitten äiti ja isä ladata hetken akkuja!!

    Minua "pisti silmään" tuo sinun varustus parvekkeella nukuttamiseen ...Oletko miettinyt, miten mahtaa happi riittää vaunuissa jos on muovia vaunujen suuaukossakin? Itse en kyllä uskaltaisi tuommoista viritystä käyttää...

    Mukavaa eloa teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei tukehdu :) tuo on todella ilmava tai sellainen, ei tiivis ja tuo muovipussi ei ole kiinni tuossa kuin kahdesta kohtaa hakaneulalla, että ilma pääsee hyvin sisälle tuosta aukosta, mutta tuo muovipussi on pidettävä tuossa, ettei vesi pääse tuonne sisään :) näyttää kuvassa siltä, että tukehtuu tuonne, mutta ei todellakaan :D en minä nyt niin kamala äiti ole, että en tuollaista olisi huomioinut. Eli tuolta alta on myös todella öö. löysä, että ihan tuulessa heiluu koko suoja ei siis ole tiivis.

      Poista
    2. ja tuossa on viltti joka on vain tuossa edessä ohuesti, molemmilta puolilta pääsee happea. vähän vaan esteenä, ettei valoa tulisi suoraan silmiin. ja muovupussi tosiaan näyttää kuvassa aika tiiviiltä, mutta ei ole. sekin heiluu tuulessa, mutta pitää kuitenkin veden ulkopuolella. kuva hieman hämää.

      Poista
  4. Siis nukkuuko vauva tosiaan tuossa sadesuojamuovikassitiiviössä?? Kuvasta ei selviä miten ilmanvaihto toimii,vai toimiiko? Mua on tähän asti hirvittänyt ne paksut renkailla kiinnitettävät vaunupeitot,mutta en ole muovikassilla peitettyä vaunun aukkoa vielä nähnyt! Toivottavasti on siis jostain kunnolla auki niin että hiilidioksidi pääsee tuolta poistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei tukehdu :) tuo on todella ilmava tai sellainen, ei tiivis ja tuo muovipussi ei ole kiinni tuossa kuin kahdesta kohtaa hakaneulalla, että ilma pääsee hyvin sisälle tuosta aukosta, mutta tuo muovipussi on pidettävä tuossa, ettei vesi pääse tuonne sisään :) näyttää kuvassa siltä, että tukehtuu tuonne, mutta ei todellakaan :D en minä nyt niin kamala äiti ole, että en tuollaista olisi huomioinut. Eli tuolta alta on myös todella öö. löysä, että ihan tuulessa heiluu koko suoja ei siis ole tiivis.

      Poista
    2. ja tuossa on viltti joka on vain tuossa edessä ohuesti, molemmilta puolilta pääsee happea. vähän vaan esteenä, ettei valoa tulisi suoraan silmiin. ja muovupussi tosiaan näyttää kuvassa aika tiiviiltä, mutta ei ole. sekin heiluu tuulessa, mutta pitää kuitenkin veden ulkopuolella. kuva hieman hämää.

      Poista
  5. kannattaa nyt kuitenkin kehittää joku muu systeemi tohon vaunujen suojaks, toi näyttää tosi vaaralliselta viritelmältä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainatakseni mieheni sanoja "Jos se lapsi ei saisi happea niin eiköhän se olisi kuollut jo. Aada on nukkunut parveekkeella noin jo usemapana päivänä ja hyvin saa happea :D Kuten sanoin kuva hämää. En lähde muuttamaan meidän ratkaisua. Katolta tippuu vettä ja tuulee, mielummin pidän huolen siitä tuon sadesuojan avulla, ettei tyttö tule kipeäksi ja vaunut ja tyttö ei saa kosteutta. Mielestäni tämä on hyvä ratkaisu. Vaikka sinä et tälläistä suosisi omille lapsillesi, niin Aada on kuitenkin meidän tyttö ja pärjää tuon virityksen kanssa mainiosti :)

      Poista
  6. Se ei riitä, että on muutama pieni aukko muovissa.... ei se ilma vaan kulje riittävästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainatakseni mieheni sanoja "Jos se lapsi ei saisi happea niin eiköhän se olisi kuollut jo. Aada on nukkunut parveekkeella noin jo usemapana päivänä ja hyvin saa happea :D Kuten sanoin kuva hämää. En lähde muuttamaan meidän ratkaisua. Katolta tippuu vettä ja tuulee, mielummin pidän huolen siitä tuon sadesuojan avulla, ettei tyttö tule kipeäksi ja vaunut ja tyttö ei saa kosteutta. Mielestäni tämä on hyvä ratkaisu. Vaikka sinä et tälläistä suosisi omille lapsillesi, niin Aada on kuitenkin meidän tyttö ja pärjää tuon virityksen kanssa mainiosti :)

      Poista
  7. Hyvä että vierastaa! Fiksu tyttö teillä kun erottaa nyt jo perheenjäsenet muista ihmisistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiin minustakin :D Ihan ihmettelin, että miten näin nopeasti :)

      Poista
  8. Ihme anonyymit urputtajat! Etköhän sää nyt rakastavana äitinä osaa pitää huolta lapsestas. Parempi nukkua suojassa vedeltä ja kosteudelta ettei tule kipeäks. Viiminen kuva on ihan lemppari, ihana!! T. Jkl kamuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuuu :D On se jännä kun luullaan, että en äitinä osaisi välittää lapseni hapen saannista. Monta kertaa olen tarkastanut tuon viritelmän, että lapsi saa varmasti happea. Hohhoijaa :D Ja todellakaan halua, että lapsi kastuu kun nukkuu!

      Voi kiiitos :)

      Poista
  9. Hei haloo! Tiiätkö miltä näyttää varmasti blogin lukijan ja niinkuin teidän parvekkeelle näkevän mielestä tuo viritys! Etenkin tuo muovipussi tekee tuosta sen näköisen että ihmisiä alkaa huolestuttamaan ja mietittymään oletko tosissasi. Parhaimmillaan joku huolestunut voi tuosta hätääntyä ja soittaa johonkin, eihän tuo kovin fiksulta ja "terveeltä" vaikuta!

    VastaaPoista
  10. Meillä on elodie details merkkinen sadesuoja vainuissa, siinä on sellanen neppareilla kiinni suljettava ikkuna. Tosi kätevä :) kannattaa hommata sellainen.

    VastaaPoista

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!