Meidän tytön nimeksi tuli.

Meidän tytön nimen valinta oli todella helppo. Kun kuultiin, että meille tulee tyttö niin päätettiin nimi jo silloin. Itse halusin etunimeksi kauniin, lyhyen ja ytimekkään nimen. Miika oli aluksi hieman etunimeä vastaan, mutta kun hän pyöritteli sitä hetken aikaa suussaan niin se sointui minun ja Miikan nimen kanssa hyvin yhteen. Mutta ennenkuin Miika antoi luvan etunimeen, että se nyt on se niin hän mietti, että mitä jos kuitenkin hänen keksimä nimi olisikin etunimi. Minä kuitenkin pidin hampaat irvessä kiinni minun mielestäni hyvästä etunimestä ja no me yhdistettiin sitten nämä kaksi kaunista nimeä ja TSADAA tytön nimi oli valmis.

Eli riitaa ei nimestä tullut ja päästiin todella hyvin yhteisymmärrykseen. Nimi on siis ollut tiedossa jo puoli vuotta. Kukaan ei kukaan minun ja Miikan lisäksi tiennyt nimeä. Ei oltu kerrottu sitä kenellekkään. Nyt on kuitenkin nimi julkaistu ja teillekkin sen tässä tuota pikaa kerron ;)

Etunimemme on aika yleinen. Ja sitä on paljon suomessa, mutta se on erittäin kaunis nimi mielestäni.

Etunimemme merkitsee heprean kielessä ’jalokivikorua’. Se maintaan Raamatun Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Lemekin vaimon nimenä.

Vuoden 2009 loppuun mennessä nimi on annettu 5183 naiselle ja alle viidelle miehelle.

Toinen nimi taas on tunnettu nimi tuntokasvilla. Se merkitsee toisaalta valoa, mutta myös herkkä­tunteisuutta ja häveliäisyyttä.

Toisin sanoen lapsemme on kaunis ja herkkä kukka <3




Päät on poissa. En julkaise kuvia muista, ellen ole lupaa kysynyt :)



Tytön nimi on julkaistu ja hänet siunataan tässä.


Iso mummin sylissä on hyvä olla, alkaa ihan nukuttamaan.


Ja nyt on tyttö toisen isomummin sylissä.


Tässä meidän lapsen kummisetä ja kummitäti
<3


Ja ylpeä isukki.







Minun kaksi rakasta siskoa ja tyttö sylissä.



Ja perhepotretit.

Tämmöiset ihanat nimiäiset meillä oli.

<3:llä 

Eveliina
Miika
ja
Aada Mimosa
<3

Toivottavasti luitte loppuun saakka ja katsoitte kuvat, ettekä vaan yrittänyt etsiä jostain nimeä ;)
Hihiih. Musta on niin kiva laittaa teidät vähän töihin ja pitää jännityksessä.






19 kommenttia

  1. Kaunis nimi tytöllä!

    -keinuhevosen yp

    VastaaPoista
  2. Oi kun kaunis nimi tytölle tuli<3 Sopii tytölle :)

    VastaaPoista
  3. Oi, ihana nimi ihanalle pikku tytölle :) Ja toi sun uus tukka on niin kiva, sopii sulle tosi hyvin !

    VastaaPoista
  4. Ihana nimi tuli tytölle, vau!:)

    VastaaPoista
  5. Heti kun sanoit että lyhyt ja yrimekäs nimi niin mulle tuli heti mieleen Aada! Kaunis nimi ja kaunis pieni perhe <3 Onnea ja kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
  6. Aada on tosi ihana nimi, olen jo suunnitellut sitä omille tuleville lapsilleni :)
    Mimosa sopii hyvin yhteen aadan kanssa, kokonaisuus todella kaunis!

    En olekaan aiemmin mitään kommentoinut, jotenkin tuntuu hassulta kun olen vasta teini niin tulla selittelemään asioista joista en periaatteessa mitään tiedä :D
    Pakko kuitenkin sanoa miten iloinen olen puolestanne ja toivon kaikkea hyvää jatkoonkin! <3

    VastaaPoista
  7. Aada oli minunkin suosikkini,mutta nyt niitä on jo niin paljon naapureissa ja tuttavissa että enää en sitä laittaisi oman lapseni nimeksi.Ei ole kiva jos päiväkotiryhmässä on 4-5 Aadaa.Lisäks en halua nimeä josta saa aina selittää kirjoitetaanko se Ada vai Aada - kummatkin kun sanotaan samalla tavalla. Toisella puolella naapurissa on Ada ja toisella puolella Aada. Mimosa on taas mielestäni vähän lälly nimi,muitta makujahan on monia.

    VastaaPoista
  8. Voi kuinka nätti nimi!:)
    Mä tottakai etin sen nimen ekana ja sitte vasta luin kunnolla ja katsoin kuvat:p Oon niin kateellinen aina kun katon jotain kuvia sun blogista ku ne on niin hyvin onnistuneita. Mä ku otan kuvia/ kun musta otetaan kuvia niin ne on aina ihan kamalia!:/ Mutta kaunis nimi kauniille pienelle prinsessalle ja onnea vielä kerran koko perheelle! :)<3

    VastaaPoista
  9. Samaa mieltä! todella kaunis nimi :) mekin ollaan mietitty, että jos/kun meille pienokainen tulee, ja tyttö, niin Aada olisi yksi nimi-vaihtoehto :)

    VastaaPoista
  10. Ihana nimi! Ite kans oisin halunnut Mimosan meidän esikoiselle nimeksi, mutta sattuipa poika tulemaan. :-)

    VastaaPoista
  11. oi miten ihana nimi <3! :)

    VastaaPoista
  12. Aada Mimosa; kaunis nimi, kauniille tytölle!

    VastaaPoista
  13. Sievä nimi <3 Itse olen ihan hukassa jos aikanaan tuleekin poika tytön sijaan, tytölle kun on nimi ollut valmiina jo teini-iästä :D Mies tosin varmaan toivoo poikaa jo siltäkin kannalta, että pääsee sitten enemmän vaikuttamaan nimeen :P

    VastaaPoista
  14. Oi aivan ihana kaunis nimi! :-) kaunis on lapsikin

    VastaaPoista
  15. Aada on kaunis nimi, tykkään kovasti! :)
    Ja ihanat kuvat siunaustilaisuudesta! :)

    VastaaPoista
  16. Kaunis nimi ja kivoja kuvia, etenkin tuo viimeinen on tosi ihana! :) <3

    VastaaPoista
  17. Mitä ihmettä! kun avasin postauksen ja huomasin otsikon, sanoin ääneen, että nimi on Aada. Tosin olin veikannut yhdellä A:lla ja toiseksi nimeksi isabellaa. Hassua, miten voikin olla niin vahva intuitio nimestä ja osui vielä oikeaan. Aada nimi mielessä vielä vahvistui, kun luin postausta eteenpäin
    Mutta kaunis nimi kertakaikkiaan, itsekkin olen miettinyt sitten tulevaisuudessa joskus, kun omia lapsia siunaantuu, antaa tytölle nimeksi Aada.

    T. Kestolukija Johanna

    VastaaPoista

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!