En ole täydellinen äiti.

Joskus sitä ajattelee, että voi kunpa olisin parempi äiti lapselleni. En todellakan ylpeile sillä, että olen hyvä äiti ja teen kaiken oikein. Teenkö kaiken oikein? En todellakaan. Virheitä sattuu ihan joka päivä.

Silloin kun olin raskaana pelkäsin, että millainen äiti minusta tulee. Pelkäsin paljon omien kokemusteni vuoksi, että teen virheitä äitinä ja lapselleni tulee kamala lapsuus. Nyt en enään sitä pelkää, tiedän että olen paras mahdollinen äiti lapselleni jos vaan haluan. Ja uskon, että asia on niin. Jokainen äiti on paras äiti lapselleen jos haluaa nähdä vaivaa sen eteen. Minä olen tätä mieltä.

Tänään kävin psykologilla ja edelleen työstän omaa elämääni. Puhun ammattilaiselle omasta elämästäni ja käyn läpi lapsuuttani ja nuoruuttani. Elämäni ei ole aina ollut ruusuilla tanssimista todellakaan ja juuri ne koettelemukset mitä elämässäni on ollut ovat tehneet minusta tämmöisen kuin olen. Nykyään olen paljon vahvempi kuin ennen. Olen onnellinen siitä millainen minusta on tullut.

Meillä käy kerran viikossa perhetyöntekijä, koska haluan aamupäivisin seuraa itselleni. Perhetyöntekijä käy kerran viikossa ja on aina 2h kerralla. Me käydään kävelemässä ja saan juttu seuraa. Saan apua lastenhoitoon aamuisin jos sitä tarvitsen. Mielestäni tämä on todella ihanaa ja tämä perhetyöntekijä on aivan ihana ihminen. Voisin sanoa häntä melkein ystäväkseni, hän on aivan mahtava. Tykkään hänestä todella paljon.

Kun jouduin teho-osastolle viikonlopuksi, olin varma, että pääsen maanantaina kotiin. Kun lääkäri ilmoitti, että jos synnytys ei lähde tiistaina itse käynnistymään niin me käynnistetään synnytys keskiviikkona. Siinä oli todella vähän aikaa sulatella asiaa, että hei kohta minä olen äiti. Olin todella paniikissa ja jännityksestä sekaisin. Mielessäni pyöri tottakai ajatuksen, että tuleeko sieltä nyt down lapsi vai normaali lapsi? Millainen lapsi sieltä tulee, kestänkö synnytyksen aiheuttamaa kipua, jaksanko ponnistaa ja syntyykö kiintymyssuhde lapseen heti vai milloin?

Synnytys meni hyvin, mutta kun lapsi oli maailmassa se vietiin heti. En kuullut kuin rääkäisyn ja seuraavaksi lapsi oli toisessa huoneessa. Meni varmaan 10minuuttia kun sain lapsen rinnalleni ja sain ihastella sitä toiset saman mittaiset minuutit kun lapsi kiikutettiin teho-osastolle. Tietenkin itkin onnesta ja olin ilosta sekaisin kun sain tyttäreni käsivarsilleni.Kun menin yläkertaan niin kysyin lupaa, että saanko mennä katsomaan omaa lastani. Kävin teho osastolla katsomassa lastani. En saanut häntä syliini vain katsoin semmoisen lasin läpi lastani sinne sen koppaan. Hoin kokoajan mielessäni "se on minun lapsi, se on minun lapsi, tuo on minun". Mutta en tuntenut lastani kohtaan yhtään mitään. Seuraavaksi menin nukkumaan ja aamulla menin katsomaan lastani. Olen lastenhoitaja ammatiltani, mutta en osannut alkaa vaihtamaan lapseltani edes vaippaa. Sellainen nuori opiskelija neuvoi minun kädet vapisten ja näytti minulle miten vaippa vaihdetaan. Minä joka olin tehnyt tuota työkseni olinkin unohtanut ihan kaiken. Se oli vähintäänkin noloa. En tuntenut tuolloin lastani kohtaa mitään. Syötin häntä, mutta en saanut häntä syömään. Ensimmäisen kerran tunsin, kuinka epäonnistunut olin äitinä. Itkin seuraavassa hetkessä huoneessani sitä, että minulla on lapsi jota en saa edes syömään. Minulla on lapsi joka makaa teholla, mutta en osaa olla äiti. Pääsin pian itse lähtemään kotiin. Olisin voinut jäädä teho-osastolle. Tai olisin voinut nukkua potilas hotellissa ja olla lapseni kanssa joka päivä klo 08-20, mutta en jaksanut. Tunsin taas, että olen huono äiti kun ajattelen enemmän omaa kotiani kuin rakasta lastani. Kun kirjoitan tätä minä itken. Nämä on niitä asioita, joita on todella vaikea myöntää itselleen. Koin todellakin olevani huono äiti. Sen 2vk vaikka kävin lapseni luona joka päivä niin aina kun menin lapseni luokse halusin sieltä äkkiä pois. Teho-osastolla oleminen ahdisti ja oman lapsen näkeminen ahdisti, koska hän joutui olemaan niin ankean näköisessä paikassa. Mielessäni on tietenkin ajatus, millaiset traumat lapselle jää tuosta ajasta, kun en voinut tai en halunnut olla lapseni rinnalla ihan kokoajan.



Kun lapsi tuli kotiin minulla oli juuri silloin rintatulehudus. Olin melkein 39 asteen kuumeessa ja oloni oli todella heikko. Onneksi rakas mieheni auttoi minua, mutta olin todella väsynyt. Seuraavana päivänä mies lähti töihin ja hoidin ensimmäisen päivän lastani ihan yksin. Se oli pelottavaa. Aina kun lapsi nukkui työnsin hänet syrjään. Laitoin hänet nukkumaan sohvalle ja en ollut hänen kanssaan. En ihastellut ja pitänyt häntä kokoajan sylissä. En tuntenut lastani kohtaan yhtään mitään. En voinut edes sanoa, että rakastan tuota pientä lastani, koska en tuntenut rakkautta häntä kohtaan. Voiettä näitä on vaikea myöntää,mutta niin se asia oli.

Itkin miehelleni monta iltaa, että kuinka surkeaksi äidiksi tunnen itseni. Miksi en halua olla lapseni kanssa? Miksi halusin kokoajan pois. Kävin shoppailemassa itselleni vaatteita ja olin 3 tuntia poissa kotoa eikä minulle tullut edes ikävä lastani? Kyllä olin ihan kauhea äiti tulloin.

Mutta silloin kun lapseni ensimmäisen kerran seurasi minua kateellaan. Kun hän katsoi silmiini ja kun hän hymyili. Kun hän antoi ensimmäisen kerran merkin siitä, että hän tietää kuka minä olen. Olen hänen äitinsä. Silloin kun pääsin komminukoimaan lapseni kanssa. Kun ensimmäisen kerran aloin juttelemaan lapselleni tajusin, että hei minä oikeasti rakastan tätä tyttöä. Tämä on minun rakas lapseni. Se kesti. Siinä meni pitkään, ennenkuin se kiintymyssuhde lapseeni syntyi. Miehelläni se kävi nopeasti ja hän pystyi sanomaan jo ihan alussa, että hän rakastaa. Olin kateellinen ja siksi se tuntui todella hyvälle kun lapsi hymyili minulle enimmäisen kerran ja hän alkoi hymyilemään minulle useammin. Se tuntui hyvälle juuri siksi, että oma kiintymyssuhteen syntyminen siinä meni todella kauan.

Mies kuunteli ja lohdutti minua ja ymmärsi minua hyvin. Puhuin siitä neuvolassakin itku kurkussa, että kuinka vaikeaa ensimmäiset viikot oli.



Lisäksi tunnne itseni huonoksi äidiksi myös muissa asioissa.

Olen todella huono muistamaan asioita. Tai no ei mulla nyt ihan älyttömän surkea muisti ole, mutta parempikin voisi olla. Vitaaminien ja raudan antaminen lapselle on työn alla. Olen laittanut vitamiinit hoitopöydälle, mutta en siltikään muista antaa niitä. Rauta pitäisi aina antaa lapselle niin, että hän on vaippasilleen, koska se sotkee vaatteet. Juuri vähän aikaa sitten meni mekko pilalle, kun se raudan aiheuttama tahra ei vaan lähde pesussa, vaikka olen käyttänyt tahrapoistoainetta ja liuottanut, mutta kun ei lähde niin ei lähde.

Imettämisessä en onnistu vaikka kuinka haluaisin ja tästä tunnen oikeasti kauheaa syyllisyyttä. Nyt olen alkanut vähentämään pumppaus kertoja päivässä, että oma maidon tulo loppuu pian ja sitten siirrytään ihan kokonaan korvikkeisiin.

En ole yli suojelevainen äiti. En ole liian tarkkaavainen äiti kaikkien bakteerien suhteen. En pese käsiä kotona kokoajan enkä aina edes pese käsiä kun tulen kotiin jostain muualta. Jos tutti tippuu kotona lattialle en pese sitä joka välissä. Keitän tutteja aina välillä, mutta en edes kerran viikossa. Tuttipullot pesen astianpesukoneessa, vaikka monet ajattelevat että lapsi saa siitä kauheaa myrkkyä, mutta meillä menee niin monta tuttipulloa päivässä, että minun pitäisi olla joka välissä keittämässä ja pesemässä pulloja ja näen sen liian työlääksi. Tässäkin voisin olla parempi äiti ja käyttää aikaani siihen, että tiskaisin pullot ja keittäisin, mutta en jaksa. En keitä pulloja vaan pesen ne hanaveden alla ennen kuin laitan pulloon maidon. Ensimmäisen kuukauden pesin pullot käsin ja keitin, mutta nyt tyttö on isompi niin en jaksa enään olla niin paniikissa bakteerien takia.


En kaada maitoa heti pois, jos maito on ollut puolesta tunnista tuntiin huoneen lämmössä tuttipullossa. Lapsen maha on tottunut jo siihen, että joskus ei ole ihan mikron lämpöistä maitoa vaan joskus hän saa huoneen lämpöistä korviketta. Tämä helpottaa kun reissuun lähtee niin ei tarvitse aina etsiä lähintä mikroa. Varmasti jotkut äidit ovat tässäkin tarkempia, mutta minä en ole. Lapsi ei paljoa enään itke mahvaivoja, onneksi. Jos hän itkisi joka päivä niin olisin varmasti tarkempi. Ulostekin on nykyään ihan mukavaa, joskus hieman vihreämpää kun on ilmaa toisella mahassa.

Meillä on myös rytmit ihan päälaelleen. Tyttö alkaa nukkumaan klo 23-01 välillä yöunille ja herää klo 04,08 ja 11 ja sen jälkeen noustaan miehenkin kanssa ylös jos jaksetaan. Välillä viikonloppuisin noustaan vasta klo 13-14 välillä. Me syödään aika epäsäännöllisesti, mutta tyttö tietenkin syö silloin kun hänellä on nälkä. Tänään tytölle vaihdettiin päivävaatteet päälle vasta klo 14 ja eilen tyttö nukahti vasta klo 02 yöunille. Tämäkin voisi olla meillä paljon paremmin jos jaksaisi nähdä työtä sen eteen, mutta kun tyttö heräilee yöllä syömään niin on itsekkin todella väsynyt, että ei jaksa aamulla kauhean aikaisin nousta.

Olen pahoillani, jos olen joillekkin antanut sellaisen kuvan, että ylpeilen sillä millainen äiti olen. Se ei ole ollut tarkoitus. Mutta tämä on kuitenkin minun blogini. Jos jotain sattuu ärsyttämään kirjoitus tyylini tai se miten täällä puhun niin ole hyvä ja jätä blogini lukeminen jos se niin paljoa ärsyttää. Mikään pakko tätä ei ole lukea.

Äitiys on haastavaa, mutta rakastan tätä ja nautin tästä tällä hetkellä koko sydämestäni. Tässä oppii itsestään uusia asioita. Voi saada ahaa elämyksiä ja tajuta, että ei vitsit mä oikeasti pystyn moneen asiaan samaan aikaan. En minä ennen pystynyt, mutta tätä tämä äitiys on. Sitä pystyy moneen asiaan samaan aikaan jos on pakko ja tahdon voimaa löytyy.

Raskaus oli vaikeaa aikaa. Nyt se on kuitenkin ohi. Synnytys oli ihana kokemus ja siitä jäi todella hyvä mieli nyt sekin on ohi. Nyt on äitiys mikä on tällä hetkellä elämääni. Joka päivä on onnistumisen kokemuksia jotka nostavat itsetuntoani. Päiviin kuitenkin mahtuu niitä negatiivisiä asioita kun tuntuu, että miksi tämäkään ei onnistu. Miksi minä en tätäkään osanut. Päiviin mahtuu hetkiä kun olen todella turhautunut tähän omaan elämääni, mutta jokatapauksessa olen todella todella onnellinen, että olen juuri tämän kauniin turner prinsessan äiti. Tämä tyttö on kuitenkin valloittanut sydämeni ihan täysin. En vihaa lastani vaan rakastan koko sydämestäni, tällä hetkellä osaan sen sanoa ääneen ja tarkoitan sitä. Äitiys oli todella vaikeaa aluksi ja näiden vaikeiden asioiden myöntäminen on työlästä. Minulle se rakkaus suhde tyttäreeni ei syntynyt kuin sormia näpsäyttämällä vaan se vaati aikaa.

Vaikka en tee kaikkea oikein ja vaikka virheitä sattuukin joka päivä ja vaikka varmasti moni teistäkin lukijoista ajattelee, että olen surkea ja huono äiti kun en keitä jokaista tuttipulloa niin tämä on kuitenkin minun elämäni. Minä kirjoitan tätä blogia minun elämästäni ja olen päättänyt toimia juuri näin. Nämä on minun valintojani :)

Ihanaa, kuitenkin että moni lukeaa blogiani ja kehuu minua se nostaa itsetuntoani ja antaa syyn jatkaa blogini kirjoitusta. Kiitos, että täällä on lukijoita mukana jotka eivät tuomitse minua. Kiitos teille jokaiselle :) !


24 kommenttia

  1. Voi että, oot niin ihana et mua ihan itkettää! <3

    VastaaPoista
  2. Älä tunne syyllisyyttä siitä ettet imetä. Itsekään en imetä eikä se tee minusta huonompaa äitiä.

    VastaaPoista
  3. Älä tunne syyllisyyttä siitä ettet imetä. Itsekään en imetä eikä se tee minusta huonompaa äitiä.

    VastaaPoista
  4. Ihana teksti ja sinä <3 Hyvä, että teet kuten sinusta parhaalta tuntuu oman lapsesi kanssa, siihen ei ole muilla puuttumista, eikä se tee sinusta huonoa äitiä
    :) Aurinkoista kevään odotusta ja jaksamista niihin vähän harmaisiinkin päiviin!

    VastaaPoista
  5. Lämmin rutistus! Hienoa, ettet yritä väkisin pitää kulissia yllä.Onneksi kaiken (oikestaan ei minkään) ei tarvitse olla täydellistä, jotta voi olla hyvä äiti lapselleen. <3 Anonyymi L

    VastaaPoista
  6. Ihmiset on erilaisia ja ihmiset toimii eritavalla. Ihmiset kokee, näkee ja tekee asiat eritavalla. Sehän meistä tekee yksilöitä! Faktat on faktoja, kukaan ei oo täydellinen eikä tarvii olla :D hieno julkaisu ja iheilen rohkeuttasi tuoda asiat esille joista moni "täydellinen äiti" ei pystyisi hiiskahtamaankaan. Jaksamisia elämään ♡

    VastaaPoista
  7. Olipas osuva teksti..
    Itse olen miettinyt monta kertaa näin loppuraskaudessa millainen äiti haluan olla lapselleni.
    Synnytystä en muuten jännitä, mutta pelottaa jos en koe rakastavani vauvaa kun se on syntynyt tmv..

    Uskon että jokainen äiti on omalle lapselleen se kaikkein paras. Kirjoitustesi perusteella voin sanoa että vaikutat ainakin todella huolehtivalta ja rakastavalta äidiltä :)!

    VastaaPoista
  8. Et ole täydellinen äiti. Mutta ei ole kukaan muukaan. Olet kuitenkin hyvä äiti, joka tekee parhaansa omien resurssiensa mukaan ja se riittää. Ihan niin kuin kaikessa muussakin mitä elämässä tekee, asioita ei voi tehdä täydellisesti niin, että kaikki kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt toteutuu. On valittava tärkeimmät ja ennen kaikkea huolehdittava omasta jaksamisesta ja priorisoida :)

    VastaaPoista
  9. Juuri tuo on äitiyttä! :) Otat omaa aikaasi ja annat lapselle aikaa kun hän sitä tarvitsee. Tuttipullojen peseminen tiskikoneessa ei tee sinusta huonoa äitiä, saati sitten se että imettäminen ei onnistu. Ensimmäisen lapsen kohdalla on vaan tarkempi asioista mutta pian huomaat että tärkein mitä lapsesi tarvitsee on rakkaus ja läheisyys :) olet loistava äiti Aadalle <3

    VastaaPoista
  10. aivan ihana teksti<3 uskon et se tuli suoraan sydämestä koska se kosketti ja itketti. Vaikket ole täydellinen äiti, (niinkuin ei varmasti kukaan ole!) olet yksi ihanimmista ja rohkeimmista ihmisistä joita tiedän ja lisäksi supermahtava äiti lapsellesi!:-) oot saanu niin paljon hymyjä ja tärkeitä ajatuksia aikaan teksteilläsi ettei kannata lopettaa, tietenkin jos vain jaksat ite.

    VastaaPoista
  11. Ihan samanlaisia ajatuksia itsellänikin! Meillä tyttö on viikon vanhempi kuin Aada. Kukaan ei ole eikä tarvitsekaan olla täydellinen äiti, oon ihan samaa mieltä sun kanssa että jokainen äiti on se paras äiti lapselleen jos on halua yrittää.
    Meilläkin pestään pullot usein koneessa eikä ole tullut keitettyä niitä enää aikoihin. En usko että on edes hyvästä olla liian tarkka tällaisissa asioissa, vastustuskykyhän siinä vaan kasvaa. :)

    Ja vaikka meillä ei tyttö ole joutunut olla erossa minusta muuta kuin ensimmäisen yön (sektion jälkeen kun en itse pystynyt hoitaa) niin näin jälkikäteen on ihan samanlaisia muistikuvia ensimmäisiltä viikoilta kun sulla. Kesti muutaman viikon ainakin ennen kuin kiinnyin kunnolla. Hoidin vauvaa kuin joku kone vailla mitään sen kummempia tunteita.
    Kauheaa ajatella, mutta ei tuo ole mitenkään epätavallista ja varsinkin teidän tapauksessa kun vauva on ensin ollut osastolla hoidossa. Itseänikin jo tuo vierihoito-osastolla vauvan kanssa oleminen ahdisti todella paljon ja halusin sieltä vain kotiin nopeasti, voin vaan kuvitella miltä pitemmän päälle vauvan luokse sairaalaan kulkeminen ja vauvan sinne jättäminen olisi tuntunut! Luulen, että toisen lapsen kanssa on jo paljon helpompaa kun tietää mitä on tulossa ja osaa valmistautua.

    Ihana kuulla että teillä menee nyt hyvin, kyllä se rytmikin sieltä aikanaan löytyy! Nyt on lupa nauttia vauvasta täysin siemauksin :)

    VastaaPoista
  12. Ihana teksti, todella aidosti kirjoitettu! <3 Niin se vain on, jos kehut itseäsi äitinä (mikä mielestäni on aivan sallittua, kunhan ei mene sellaiseksi leuhkimiseksi / itsensä korostamiseksi ja muiden alentamiseksi) niin ihmiset valittaa.. Jos taas kerrot rehellisesti että kaikki ei ole ihan tiptop niin sittenkin ihmiset keksivät jotakin naputtamista asioista. Ihmiset tuntuvat olevan aika ilkeitä toisilleen välillä ja kateuttakin on ilmassa... Sinä olet ihana ja hyvä äiti Aadalle ja saat sen sanoa ylpeydellä täällä. Minusta on ollut kiva seurata blogiasi, kirjoitat hyvin asioistasi omalla tyylilläsi :)

    -Iina
    http://laskettuaika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Olet juuri paras äiti sinun lapsellesi! :)
    seurailen innolla sun blogia. Käy kurkkaamassa minunkin blogia jos kiinnostaa :)

    Tsemppiä myös niihin hankaliinkin päiviin!

    VastaaPoista
  14. Upea teksti! Ihana lukea kokemuksiasi ja sitä miten avoimesti niistä kerrot! Olen ajatellut monesti samoja asioita ja ihana tietää etten ole ajatusteni kanssa yksin! ♡ olet ihana!!

    VastaaPoista
  15. Sinä olet täydellinen ja maailman paras äiti Aadalle <3 Ihana lukea blogiasi. Itse olen "jo" kolmen lapsen äiti, yhden erityisen ja kahden taviksen, ja joka päivä käyn kurkkimassa teidän kuulumisia. Tämä blogi on yksi suosikeistani :) Itsekin koin samanlaisia tunteita, kun erityinen kolme vuotta sitten syntyi.

    Niina

    VastaaPoista
  16. Oi mahtavaa! Ihana kirjoitus just siitä oikeasta arjesta. on blogeja joissa vain hehkutetaan ja lisäillään väleihin kuvia putiputaana kiiltävästä kodista joissa on taas jotain sisustustakin ehditty muuttamaan.. Sitten on niitä jotka tuntuvat vain valittavan. Eihän se elämä ole kumpaakaan. aina on hetkiä jolloin kaikki kaatuu ja on myös niitä hetkiä kun mikään ei pysty horjuttamaan. Jos kirjoittaa blogia siitä arjesta kaikkine pienine sattumuksineen, niin mikä sen mukavampaa luettavaa kuin se että kokee todella saavansa käsityksen millaista elämää teillä eletään. Tosin en usko, että idioottimaisista kommentoijista huolimatta kukaan on olettanutkaan että teilläkään se arki olisi silkkaa vaaleanpunaista vauvaonnea. Että älä välitä moisista, sun blogi ja sun maailma ja kukaan ei ole koskaan oikeutettu sitä kritisoimaan millaisen maailmastaan tekee! Ihana olet!

    tervesin Päivi

    VastaaPoista
  17. Hienoa että olet noin rehellinen ja varmasti moni äiti käy läpi samoja asioita kun sinä.
    Ihana äiti olet lapsellesi!! <3

    VastaaPoista
  18. Voi, vaikutat kyllä ihanalta äidiltä. Ja teit paljon esimerkiksi osittaisimetyksen /pumppauksen onnistumiseksi, moni olisi jo luovuttanut... Anteeksi jos kysyn henkilökohtaista, mutta onko tyttösi diagnoosi jo varmistunut kun sanoit häntä Turner-tytöksi? Mukavaa kevättä koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos :) siis on tulokset tulleet ja olen siitä kyllä blogissa kertonutkin, mutta et ole tainnut huomata :) Uusin blogipäivitykseni koskee nyt turnerin oireyhtymää. Käy lukemassa :)

      Poista
  19. Anonyymi2/3/14 16:17

    Kyllä tämä oli hieno kirjoitus. Sä olet hyvä äiti! Olet rohkea ja vahva! Kaikkea hyvää perheellesi <3 T äiti 26v ja odotan tokaa vauvaani.

    VastaaPoista
  20. Anonyymi2/3/14 18:06

    Sinä olet paras äiti lapsellesi; juuri sellaisena kuin olet): ole aina yhtä aito ja avoin; niin jaksat sen avulla niitä huonoja ja pilvisempiä päiviä, kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. nim. yksi lukija Pirkanmaalta

    VastaaPoista
  21. Voi muakin itkettää! :(
    oot ihana eve ♥
    Ja musta tuntuu että tää teksti oli kun mun elämästä..
    mulla meni ekat viikot ihan sumussa ja masenti ja en todellakaan osannut nauttia äitiydestä mitä kaikki käski tekemään... meillä tyttö oli kans teholla, vaan kaksi päivää mutta silti.en tuntenut häntä aluksi omaksi :/ tunsin myös ihan älytöntä syyllisyyttä miten huono äiti olen. Onneksi alkaa nyt helpottaa ja tyttö on niin rakas ♥ mutta rankkaa tämä on välillä. Voisin itsekkin joskus tehdä pienen päivityksen tuosta äitiydestä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //