Leppoisaa Joulua lukijoille!

Minä päätin olla tänäkin vuonna lähettämättä joulukortteja. No itseasiassa ensimmäiseksi ajattelin, että tottakai otan Aadasta ihanat kuvat ja lähetän jokaiselle kortin. Viime vuonna en ehtinyt, kun Aada syntyi samassa kuussa. Olin aika tööt viime jouluna.  Ja no tänä vuonna sitten, aika vaan kului.. En ehtinytkään! Joten tänä vuonna lähettelin kortteja sähköisesti. 
Se saa luvan kelvata.

Mutta tänään vihdoin ja viimein otin joulukorttikuvat. Jätin tämän niin viime tinkaan!Aadan kuvaaminen oli vähän liiankin haasteellista. Olisin tarvinnut apuria, mutta sellaista ei nyt ollut saatavilla. Neiti ei olisi millään viihtynyt ja minä sorruin lahjontaan. Aada pysyi paikallaan heti kun hän sai maistella piparia. Ensimmäisen kerran olen sortunut herkku lahjontaan. Voi minua!




Ja tämmösiä kiukkusiakin kuvia mahtui joukkoon.














Näistä otoksista huolimatta muutama onnistui ja
meidän tämän vuoden joulukorteista tuli
tälläiset:



Ja nyt haluan sanoa teille samaa.
Ihanaa  ja siunattua
Joulua jokaiselle lukijalle!

Minä pidän pienen tauon blogini päivittämisestä ja palaan asiaan tapaninpäivän jälkeen.

Taistelijan luonne.

Tämä joulukuu on kyllä yhtä juhlaa ja merkkipäiviä täynnä! Aada täytti 4.12 vuoden ja 16.12 oli nimipäivät! Tänään 18.12 on kulunut tasan vuosi siitä kun nyytti pääsi kotiin. Tuo päivä oli täynnä rakkautta! Muistan vieläkin sen tunteen kun sain ylpeänä kävellä kohti autoa, Aada mukana! Se tunne on unohtumaton. Ja kun auto lähti liikkeelle ja autossa kuului pieni, ihana tuhina. Mutta muistan edelleen sen kauhean jännityksen ja pienen paniikin mikä mielessäni oli.

 "Apua, nyt tuo lapsi kulkee minun rinnallani koko elämän ajan. 
Enään kukaan muu ei täysin huolehdi hänestä kuin me vanhemmat"

"Miten mä osaan hoitaa tota tuhisevaa nyyttiä?"

"Miten kaikki tulee menemään, osaanko mä, 
mitä mun nyt pitää tehdä?"

"Vaihdanko vaipan, onkohan sillä nälkä, mikä sit nyt vaivaa, 
apua mitä mä teen?"

Pääsimme kotiin ja minä lähdin heti ensimmäisenä kohti päivystystä. Aadan isä jäi Aadan kanssa kahdestaan kotiin ja minä olin muutaman tunnin jonottamassa päivystykseen. Muistan soitelleeni ja laitelleeni viestiä. Muistan kuinka minua harmitti, että joku rintatulehdus tuli juuri silloin. Samana päivänä kun lapseni pääsi kotiin. Mutta onneksi sain olla illan kotona ja pitää rakasta aarrettani sylissä. Tuota päivää en unohda koskaan. Nyt siitä päivästä on kulunut tasan vuosi. Se päivä oli täynnä rakkautta<3

Usein äidit saavat lapsen kotiin muutaman päivän päästä synnytyksestä. Minulla tuo aika kesti 2 viikkoa. Se aika oli pitkä ja elämäni rankinta aikaa. Joka ilta itkin ja kaipasin Aadan luokse. Samalla tunsin niitä tunteita,kuinka huono äiti olen kun en ollut lapseni kanssa. 

Mutta teho-osastolla minula lohdutettiin:

"Kaikkein paras on sinun lapsesi kannalta, että lepäät mahdollisimman paljon nyt kotona. Lapsesi on meillä turvallisissa käsissä, mutta sinun pitää nyt jaksaa itse. Olet juuri synnyttänyt ja miettinyt, että teille tulee kehitysvammainen lapsi. Siinä on paljon sulateltavaa. Ajattele asioita, lepää ja kerää voimia.  Pian saat lapsesi kotiin ja silloin hän on sinussa kiinni ainakin 18 seuraavaa vuotta". 


Tottahan tuo oli mitä eräs sairaanhoitaja minulle sanoi. En tietenkään sanasta sanaan muista miten hän sen sanoi, mutta silloin tajusin, että itkeminen on turhaa. No olihan minulla hormoonitkin ihan sekaisin. Ja minulla oli uunituore vauva ja en saanut olla hänen kanssaan kuin muutamia tunteja päivässä. Kyllä se oli raskasta ja sitä tunnetta ei voi ymmärtää kukaan joka ei ole samaa kokenut. 
Se oli älyttömättömän raskasta. En osaa edes kuvitella kuinka raskasta heillä äideillä on, jotka ramppaavat lapsen luona sairaalassa useita viikkoja, kuukausia, vuosia.. Paljon tsemppiä ja haleja heille, olette vahvoja !<3

Kun Aada pääsi vuosi sitten kotiin muistan kuinka tarkkailin rakasta lastani.  Saatoi tarkkailla häntä useita tunteja. Minä vain tuijotin ja hymyilin.





Aada on taistelija. Hän on taistellut itsensä tähän maailmaan. Aadasta huokui taistelijan luonne jo heti syntyessään, hän ei luovuttanut. Taistelija luonteen lisäksi hän oli myös melko tyytyväinen vauva. Hän ei itkenyt mahakipuja kuin muutaman kerran. Kun annoin maitoa ja vaihdoin vaipan hän oli todella tyytyväinen. Hän tuli tyytyväiseksi pienestä asiasta. Hän tyytyi vähään. Aada on edelleen todella tyytyväinen lapsi. Aada oppi melko aikaisin hymyilemään ja edelleen hän hymyilee todella leveästi ja usein. Kun Aada herää aamulla, hän ei ole ikinä huonolla tuulella vaan herää hymyillen, kuin aurinko. Hän alkaa heti juttelemaan ja on todella tyytyväinen. Muutaman kerran olen joutunut herättämään Aadan kesken unien niin silloinkaan hän ei ole ollut huonolla tuulella. Hän saattaa näyttää surulliselle ja väsyneelle, mutta melko nopeasti hän vain hymyilee ja alkaa juttelemaan. Hän on onnellisen oloinen, aurinkoinen ja iloinen lapsi. Aada tyytyy pieneen hymyyn ja vastaa aina takaisin hymyllä. Hän rakastaa huomiota yli kaiken. Hän nauttii siitä kun saa olla keskipisteenä. Kun Aada tapaa uusia ihmisiä niin hän ensimmäiseksi turvautuu minuun ja etsii minua katsellaan kokoajan, mutta hän sopeutuu todella nopeasti. Aluksi hän saattaa vierastaa, mutta yleensä tuo vierastus unohtuu nopeasti ja hän tulee uusien ihmisten kanssa hyvin toimeen. Aada on melko tarkkaavainen lapsi. Hän ei uskalla ihan heti näyttää todellista luonnettaan vaan on aika hiljainen. Hän tarkkailee ja haluaa, että hänelle hymyillään ja silloin kun hän saa hymyn toiselta ja vastaa itse hymyllä takaisin niin se on yleensä sen merkki, että hei nyt me ollaan kaverit. Tämän jälkeen Aada alkaa yleensä juttelemaan ja unohtaa kokonaan sen, että ihminen olikin aika vieras tyyppi. Aada on sosiaalinen ja tykkää paljon kuunnella ja keskittyy hyvin kun hänelle jutellaan. 






Aadasta löytyy kuitenkin tempperamenttia. Jos hän ei tykkää jostain ruoasta niin hän kyllä näyttää sen. Yleensä Aada sylkee kaikki ruoat ulos ja laittaa käden suun eteen, pyörittää päätään ja huutaa. Yleensä kiinnitän Aadan huomion johonkin muualle esim. leluihin, puhelimesta kuuluviin soittoääniin ja no mitä ikinä keksinkään. Silloin ruoka uppoaa paremmin, vaikka olisikin ei mieluista ruokaa. Aada ei ole kyllä monessakaan ruoassa nirso, mutta aina välillä tätäkin tapahtuu.





Aada tietää mitä haluaa. Hän saattaa vetää raivarit kun ei saa haluamaansa, mutta jos esitän hänelle vaihtoehdon niin hän yleensä tyytyy siihen. Esim päiväunille mennessä. Aada saattaa jäädä itkemään pinnasänkyyn ja huutamaan minua, mutta kun annan hänelle lelun käteen niin hän rauhoittuu ja nukahtaa pian tyytyväisenä.

Aada on myös empaattinen. Kun minä itken niin Aadakin saattaa katsoa minua todella surullisesti ja alkaa itkemään pelkästä myötätunnosta. Ystäväni sanoi kun Aada oli n. puolen vuoden ikäinen,että Aadasta huomaa kuinka empaattinen hän on. Aadalla on kuulemma paljon empaattisia ilmeitä. Ja olen kyllä samaa mieltä. Aada on todella ilmeikäs lapsi, mutta niin oudolta kuin se kuulostaakin niin nuista ilmeistä huokuu empatia. 

Aada viihtyy hyvin itsekseen. Hän tutkii paljon ympäristöä varsinkin nyt kun ryömiminenkin onnistuu. Välillä Aada kuitenkin kyllästyy ja haluaa huomiota. Hän on todella huomion hakuinen ja nauttii siitä :D Hän tyytyy tosiaan pieneen hymyyn. Saatan istua sohvalla ja Aada leikkii lattialla. Pian Aada alkaa kitsemään ja kun sanon: "Aaadaa, äiti on täällää" Ja hymyilen niin Aada hymyilee takaisin ja haluaa vain huomiota. Hän saattaa tuon jälkeen jatkaa tyytyväisenä leikkejä tai haluaa syliin. 

Aada viihtyy myös hyvin vaunuissa. Hän tarkkailee paljon ympärilleen.  Hän saattaa olla ihan hiljaa ja vain katsella. Aada on oikein mukavaa seuraa lenkillä.

Olen iloinen siitä, että minun lapsi on noin tyytyväinen, iloinen ja aurinkoinen lapsi. Olen onnellinen myös siitä, että Aada tykkää olla myös itsekseen. Tässä kun lapsen kanssa kahdestaan elää niin olen todella iloinen siitä, että Aada ei roiku minussa ihan kokoajan. Minusta se on hienoa, että lapsi osaa olla itsekseen, eikä tarvitse kokoajan seuraa. Ja älkää ymmärtäkö väärin, haluan olla Aadan kanssa mahdollisimman paljon tietenkin. Touhutaan paljon yhdessä, leikitään ja luetaan kirjoja yms. Mutta noh.. Yksinhuoltajan arki on välillä aika raskasta ja täällä pitää tehdä paljon muutakin kun olla kokoaja Aadassa kiinni. Esim hoitaa itselleen ruokaa suuhun ja hoitaa pyykkihuolto. Aada on kyllä minun kanssa kun syönkin ja ajotetaan ruokailu yleensä samalle ajalle. Hmm ja sama pyykkihuollon kanssa. Kun laitan vaatteita kuivumaan, Aada katselee iloisena vierestä. Ehkä nuo mun esimerkit oli aika huonot, mutta noh. Saa tietenkin nähdä millainen Aada on vuoden päästä. Mutta tälläinen iloinen tyttö jakaa minun kanssa tämän arjen. Tälläisen ilopillerin kanssa saan elää! Olen niin onnellinen tuosta tytöstä, hän on minun paras aarteeni<3


Ps. Me harjoitellaan kovaa vauhtia istumista. Iik ku se on iso tyttö !

Endon terveiset.

Meillä oli joulukuun alussa aika erikoistuvalle lääkärille. Samalla käynnillä juttelin myös endon (endokrinologi) kanssa.

Tässä lääkärin kirjoittama teksti:

"Aada on ollut tyytyväinen tyttö, ei allergioita, kiinteät ruoat ja sormiruokailut on aloitettu. Oppinut sunnuntaina ryömimään, menee konttausasentoon, ei nouse itse seisomaan. Murusia ottaa koko kämmenellä, pinsettiote ei vielä kehittynyt. Hyvin seuraa puhetta, juttelee ottaa hyvin kontaktia. Iloinen. Vierastaa."



ja

"Yleisterveys hyvä. Iho siisti. Hyvin tulee kontaktiin, hymyilee, mutta alkaa vierastamaan heti kun aloin tutkimaan. Korvat terveet, kieli kostea ei kuivuman merkkejä. Takaraivo hieman litteä. Sydämen auskultaatiossa gradus 2 systolinen sivuääni vasemmalla sternumin laidasta, ei selästä. Hengitysäänet siistit, symmetriset. reisivaltimopulssi +/+."


Taisi mennä 2 päivää aikaa kun Aadalle kehittyi pinsettiote. Lääkärillä aika oli siis 2.12.

Juttelin erikoistuvan lääkärin käynnin jälkeen endon kanssa tulevasta kasvuhormoonihoidosta. Päätettiin niin, että aloitetaan maaliskuussa kasvututkimukset. Ensiksi L-DOPA-kokeella. Menemme siis Aadan kanssa illalla tayssiin ja Aada alkaa nukkumaan. Häneltä otetaan 6 kertaa yöllä, puolen tunnin välein verikoe/kasvuhmoonimittaus ilmeisesti kanyylista. Aamulla otetaan L-DOPA koe. Saa nähdä miten Aada reagoi tuohon tulevaan kasvuhormoonimittaukseen ja kuinka väsynyt itse olen tuon yön jälkeen.

Kun kokeesta tulee tulokset selviää, että millä tavalla Aadalle tulee kasvuhormooneita. Jos hormooneja tulee ihan ok hyvin niin kela ei korvaa meille kasvuhormooneja täysin, mutta jos kasvuhormooneja tulee niukasti niin kela korvaa hoidon täysin. Jokatapauksessa maksukatto täyttyy kun ensimmäisen lääkkeen ostaa itse. n. 600e. Ja loput kela korvaa. Tai jotenkin niin se tulee menemään. Itseäni vähän jännittää, että kuinka paljon hormooneita tulee. Tottakai toivon, että niitä tulisi normaalisti. Aadan kannalta se olisi parasta. Mutta tuo rahallinenkin puoli minua hieman huolettaa, mutta eiköhän me kaiksesta selvitä.

Jos kokeessa selviää, että hormooneja tulee niukasta niin se tarkoittaa sitä, että Aada joutuu samanlaiseen testiin uudestaan ja siinä testissä ns. varmistetaan tuon edellisen testin tulos.
Katsellaan miten käy, mutta tämä tapahtuu tosiaan vasta maaliskuussa. Alustavasti suuniteltiin, että keväällä, ennen kesää aloittaisimme kasvuhormooni pistokset. Eli minä pistän Aadan pakaraan joka ilta piikin. Me tullaan käymään verikokeissa missä ilmeisesti tarkaillaan millä tavalla kasvuhormooneita imeytyy. Jos kasvuhormooneja tulee paljon/liikaa niin pistokset laitetaan pausille joksikin aikaa. Näin siis ymmärsin endon puheesta, mutta en ole varma. Tämä kaikki on minulle niin uutta ja hieman pelottavaakin.

Saadaan myös lähete lastenkardilogian puolelle tuon sydämen sivuäänen vuoksi. Meidän piti käydä kotkassa sydämen ultraäänessä, mutta meille tulikin muutto tänne Tampereelle, joten se aika peruuntui. Täällä hämeessä ollaan nähtävästi vähän hitaamman puoleisia, joten kaikki tapahtuu hieman hitaampaa. Toisaalta olen onnellinen siitä, että Aadalla ei nyt aloitetakkaan kasvuhormoonihoitoja tammikuussa. Aada on niin pieni ja tuohon pieneen tyttöön jos joutuisin ensi kuussa pistämään piikin niin kauheallehan se tuntuisi. Hyvä vaan, että Aada saa nyt vähän kasvaa ennenkuin aloitamme hoidot.

Lääkärin ajalla kävi myös ilmi, että Aadalla on paino n. 15% laskuun päin. 2.12 Aada painoi siis 5880g. Ja edellisellä neuvola käynnillä Aada oli painanut 5940g. Aada oli viikko aikaisemmin ollut 39 asteen kuumeessa ja hänellä oli myös pieniä rakkuloita suussa, jotka hankaloitti Aadan syömistä. Aada söi todella huonosti ja paino oli lähtenyt lasku suuntaan. Saimme ajan ravitsemusterapeutille jolla on aika 30.12. Tein ruokapäiväkirjaa 3 päivän ajan, josta ravitsemusterapeutti sitten laskee saako Aada tarpeeksi ravintoa päivän aikana. Aada syö 5 kertaa päivässä normaalisti ja ollaan nyt siirrytty normaaliin maitoon, koska Aada alkoi hylkimään korviketta. Minä jopa säikähdin, että Aadalla loppuu maidon juonti kohta kokonaan, koska korviketta ei vaan mennyt Aadan suusta sisään. Normaali rasvaton kevytmaito upposi Aadalle paremmin. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Aada saa tarpeeksi ravintoa päivän aikana ja tuo painon lasku johtui ainoastaan tuosta kuumeesta ja suussa olevista rakkuloista. Tuon 2.12 lääkäriajan jälkeen Aada on alkanut syömään normaalisti ja kun menimme 4.12 neuvolaan niin paino olikin 6060g ! Mutta jokatapauksessa minusta on mukava mennä juttelemaan ravitsemusterapeutille ja saada kenties enemmän vinkkejä Aadan ravintoon sitä kautta. Onhan Aada tuollainen pieni sirpukka, joka ei ainakaan lapsen pyöreä ole. Odotan innolla kuulla millaisia vinkkejä hänellä on minulle antaa. Lisään Aadan ruokaan öljyä joka päivä, mutta voihan se olla, että seuraavaksi Aadan ruokavalioon tulee täysmaito. Katsellaan miten käy!




Lääkärinajalla ja neuvolassa mitattiin myös pituus ja kummallakaan kerralla pituutta ei ollut tullut yhtään. Aada on täsmälleen saman pituinen kuin 6.11. Hänelle ei ollut siis kuukauden aikana tullut milliäkään pituutta lisää. Itseäni tuo hieman huolettaa, koska tämä oli jo toinen kuukausi kun kasvua ei tullut no yhtään.

Tässä hieman edellisiä 
tuloksia:

21.7 /58,5
28.8 /61
23.9 /61,1
06.11/ 64,5
4.12 /64,5

Onko teillä käynyt näin? 
Normaalien lasten äideillä?
Mietin että kuuluuko tämä vain siihen kun lapsi liikkuu enemmän tai no ikään? 

Vai johtuuko se siitä, että kasvuhormooneja ei kehity kunnolla ja turneri näkyy tässä kasvussakin. Neuvolatäti ei oikein osannut antaa minulle kunnon vastausta. Sanoi vain, että ei tästä kannata liikaa huolestua, ensi kerralla pituutta on voinut tulla vaikka 2cm lisää. Niin ja en minä nyt niin kamalasti huolestunut, mutta mietityttää silti. Vaikea kun ei tiedä mikä johtuu turnerista ja mikä sitten taas vaan kehityksestä. Kyllä tämä turner tytön äitinä oleminen on välillä vähän haastavaakin.


Se mikä on ehkä haastavinta tässä turnertytön äitinä olemisessa on varmaan varpaan kynsien leikkaaminen. Niitä ei pysty kauhean lyhyeksi leikkaamaan, koska ne on kaarevat. Ja ilmeisesti kun ikää tulee lisää niin varpaiden kynsien leikkaaminen tekee ihan kipeää. 


Aada liikkui niin paljon, että en saanut oikein tarkkoja kuvia otettua.


Tässä kuvassa päälimmäisen jalan kynnet on leikattu, mutta alemman jalan kynsiä ei ole vielä leikattu.

Ja noilla kynsisaksilla mitkä tulee äitiyspakkauksessa on ihan mahdoton leikata. Ei vaan onnistu, joten nykyään joutuu leikkaamaan aikuisten isolla kynsileikkurilla.
Sormessa kynnet on ihan normaalit ja niiden leikkaaminen ei ole haasteellista.



Aadan kehitys on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin.
Tyttö ei viihdy enään ollenkaan paikallaan. Hän on kokoajan liikkeessä. Nyt hän on löytänyt pinsettiotteen ja löytääkin kaikki kämpän roskat, mun oma pieni imuri <3 Kaikki johdot kiinostavat todella paljon. Omasta elämästä on tullut hieman haasteellista. Nyt olen laittanut pistorasioihin suojia, ettei Aada menisi pientä sormea sinne työntämään. Aada ryömii todella nopeasti varsinkin silloin kun jätän lattialla kännykän tai kameran niin kiire on mahdoton.

Aada on alkanut myös kiipeämään minun syliini ja harjoittelee istumista. Istumisessa meillä on tavoite joka asetettiin fysioterapeutin kanssa. Yritetään jos Aada oppisi istumaan itse jouluun mennessä. Saa nähdä miten käy. Tänään Aada istui hetken aikaa itsekseen, mutta todella nopeasti hän oli lattialla selällään.

Aadan puheen tuottaminen on mennyt myös huimaa vauhtia eteenpäin. Hän jokeltaa kokoajan ja tykkää olla huomion keskipisteenä, mutta viihtyy myös paljon itsekseen.

Aadan sanomisia:

Äiti
tätä
tota
mamma
tutu
anna anna anna
ei
kopotikopoti
tätyy
nännä
eheheh
ohoh

Aada ymmärtää mitä äiti sana tarkoittaa ja saattaa huutaa "äitii" ja hymyilee kun näkee minut. Eli äiti on varmaan nyt se oikea ensimmäinen sana.
Mamma ja tutu tulee yleensä maidon ja tutin haluamisen aikana. Joten olen miettinyt, että ne saattavat tarkoittaa tuttipulloa ja tuttia. 

Aada on alkanut myös matkimaan puhetta ja me saatetaan paljon jutella matkien. Tavuja Aada on alkanut myös matkimaan, että ei välttämättä sano sanaa, mutta hymähtää tavun.

Yritän jossain vaiheessa tehdä postauksen, jossa kerron Aadan luonteesta enemmän.
Tätä oli eräs ihana lukija toivonut :) Kiitos toiveesta!
 Mutta en jatka sitä tähän perään, koska tästä tekstistä tulee muuten todella pitkä.



Nyytin syntymästä on kulunut vuosi.

Muistatteko tuon kutsumanimen? 
Meidän pienen nyytin? 

Palataan ajassa hieman taaksepäin n. vuoden verran. Perjantaina 29.11.2013 Jouduin osastolle lepäämään, raskausmyrkytyksen vuoksi. Proteiinit oli noussut kahteen plussaan ja verenpaineet oli 150/90. Minähän tietenkin itkin neuvolassa, kun neuvolan ihana täti kertoi, että Kotkaan olisi lähdettävä. Hän sanoi, että

 "voi olla, että käyt vaan näyttäytymässä, mutta 
ota varmuuden vuoksi sunnuntaihin saakka 
tavaraa mukaan".

 Minä itkin ja hän lohdutti. Jotenkin ajatus sairaalaan menemisestä ahdisti kamalasti. Tiesin, että Miikalla olisi edessä iltavuoro ja hänestä ei osastolla olisi tukea. Ajoin autolla kotiin ja muistan miettineeni auton ratissa ensimmäistä kertaa 

"Mitä jos vauva onkin pian täällä, kaikkihan on vielä kesken. 
Rukoilin, että pieni lapseni pysyisi masussa 
vielä jonkin aikaa".

 Ihan pian lähdimme ajamaan kotkaan. Ajomatka oli tukala. Minua pelotti,jännitti ja ahdisti. Pääsimme kotkaan ja lääkäri sai selville, että vauvamme on n. 500g oletettua pienempi. Hän arveli, että lapsi ei kasva kohdussa enään. Olin järkyttynyt ja peloissani. Hän sanoi, että "kyllä sinä nyt jäät osastolla lepäämään". Halasin Miikaa ja päästin hänet lähtemään töihin.

Mielessäni oli paljon ajatuksia. Olin pettynyt, että minulla oli raskausmyrkytys ja jotenkin syytin siitä itseäni. Muistan itkeneeni vessassa, kuinka tämä raskaus on ollut kamala ja nyt vielä tämmönen myrkytys. Kaiken downepäilyn ohella pitäisi tämä vielä kestää. Miksi minä joudun osastolle, enkö olisi saanut olla vaan kotona?
Eihän nuo ajatukset minua mitenkään päin auttaneet, mutta niitä silti mietin. Juuri näiden ajatusten takia olin todella itkuinen ja väsynyt koko illan. Laittelin Miikalle viestejä ja soitin heti kun hän pääsi töistä kotiin. Minä vaan itkin. Onneksi osastolla oli ihania hoitajia ja he ymmärsivät minua. Moni lohdutti ja tulin heidän kanssaan todella hyvin juttuun. He olivat niin ihania. Sairaanlan henkilökunnasta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Edelleen mielessäni on vain positiivisia ajatuksia. Miksi kaikki moittii heitä? Minua he kohtelivat hyvin. En sitten tiedä oliko tilanteeni erilainen, kun downepäily, ensisynnyttäjä ja nuori äiti. 

Minut oli laitettu osastolle lepäämään, mutta ensimmäisen yön nukuin todella huonosti. Vieressäni oli nainen joka oli rv 40+ raskaana. Hän sai illalla ja yöllä käynnistys pillereitä ja hänen kipunsa olivat tuskalliset. Hän huohotti ihan korvani juuressa ja no minä en saanut nukuttua. En syytä tätä raskaana olevaa naista ollenkaan ja hän pyyteli kovasti anteeksi. Eihän se hänen vikansa ollut, mutta minut oli lähetetty lepäämään. Sanoin seuraavana aamuna napakasti sairaanhoitajalle, että en levännyt ollenkaan ja nukuin yöni todella huonosti. Kysyin, että tuleeko tämä nainen seuraavaksi tähän huoneeseen vauvansa kanssa ja hän vastasi "kyllä tulee". Teki mieli itkeä. Mutta onneksi tämä ihana sairaanhoitaja hankki minulle oman huoneen. Sain ihan oman huoneen. Omassa huoneessa oli vessa ja telkkari. Telkkaria en katsonut, koska se minulta kiellettiin. Suihkussa onneksi sain käydä ja siellä muistan viettäneeni useamman kerran päivän aikana. Rakastin sitä suihkua, muistan edelleen sen hajun!

Ainoa mitä olin ajatellut tulevasta synnytyksestä etukäteen oli toive, että haluan päästä lillumaan ammeeseen. Osastolla minulle sanottiin, että en saa raskausmyrkytyksen vuoksi synnyttää ammeessa. Että mua harmitti! Sekin suunitelma meni pieleen. Loppuenlopuksi mikään mitä olin ajatellut raskaudesta ja synnytyksestä ei pitänyt paikkaansa ja kaikki meni päälaelleen. Jopa imetys, sitäkään en saanut onnistumaan. Kyllä mä välilla koin niitä "huonoäiti" fiiliksiä, mutta minkäs teet. Ei kaikkeen voi itsevaikuttaa. Asiat menee omalla tahdillaan.

Minulta kerättiin virtsaa, proteiininpitoisuutta mitattiin tarkasti. Lisäksi olin 3 kertaa päivässä käyrällä ja söin verenpainelääkkeitä. Joku päivä minulle laitettiin tippakäteen, koska nesteytys ei pysynyt kunnossa. Jouduin aina soittamaan kelloa kun olin käynyt vessassa. Minä en saanut kävellä osastolla kuin todella pieniä matkoja. Olin kokoajan huoneessani ja vain sängyssä. En tutustunut osastolla keheenkään. Se harmittaa minua kovasti. Ruokakin tuotiin valmiiksi huoneeseeni. Minua kävi 2 ihmistä katsomassa osastolla. Eräs ihana tuttava Kotkasta ja Miika. Heistä oli paljon apua ja tukea. He toivat herkkuja ja mitä vain tarvitsin. he pitivät minusta huolen. Osatolla myös yökkö kävi katsomassa minua 2 kertaa yön aikana. Molemmilla kerroilla minulta mitattiin muistaakseni verenpaine.

Maanantaina lääkäri tarkisti minut ja vauva ei ollut kasvanut ollenkaan. En päässyt kotiin. Lääkäri sanoi, että seuraavaksi lähden kotiin yhdessä vauvan kanssa. Se tieto lohdutti ja muistan kun soitin Miikalle innoissani, että vauva on tällä viikolla maailmassa. Se oli todella jännittävää. Äitini ja anoppi piti minuun paljon yhteyttä ja halusivat tietää tilanteesta. Joka päivä soitti joku, se tuntui todella hyvälle. Oli ihmisiä jotka välitti minusta ja lapsestani.

Tiistaina lääkäri teki tutkimuksen ja sanoi:

"Tämä lapsi on päättänyt, että on pian maailmassa. Tämä saattaa lähteä syntymään tänään. Odotetaan tämä päivä, jos lapsi ei lähde itse syntymään niin huomenna käynnistetään. Lapsen ei ole enään hyvä olla kohdussa"

Koko seruaavan päivän jännitin ja odottelin supistuksia. Pieniä supistuksia tuli, mutta todella pieniä. Supistukset näkyi käyrässä mitä otettiin minulta n. 3 kertaa päivässä. Sain yöllä kamalan närästyskohtauksen, mutta siihen se sitten jäikin. Aada ei päättänyt lähteä syntymään.

Keskiviikkona aamupäivästä sairaanhoitaja tuli huoneeseeni ja sanoi "Huomenta, kerää kaikki tarpeellinen tavara synnytyssaliin niin lähdetään." Kävin lääkärin luona ja sen jälkeen pääsin saliin. Salissa minulle laitettiin käynistystippa. Olin siellä 2 tuntia yksin ja sain syödäkkin. Ruoka ei kyllä maistunut. Mitään supistuksia ei kuitenkaan tullut joten lääkäri puhkaisi klo 13 kalvot ja sen jälkeen Miikakin tuli paikalle. Kovia supistuksia alkoi tulla heti kalvojen puhkaisun jälkeen joten tippa laitettiin stopille, mutta kipeät supistukset loppuivat ja klo 15 aikaan tippa laitettiin uudestaan. Aadan sydänääniä seurailtiin tarkasti ja aina supistuksen tulleen Aadan pulssi laski. Selvisi, että Aadan napanuora on hänen kaulansa ympärillä. Tässä vaiheessa kätilö mainitsi, että voi olla, että lähden hätäsektioon. Päätin soittaa äidilleni supistusten välissä 

"Nyt rukoilkaa, lapseni pään ympärillä on napanuora ja minua pelottaa,
 käskekää monen rukoilla". 

Minulle iski paniikki ja minulla oli suuri huoli lapsestani. Kyyneliä alkoi valumaan ja todella pelotti lapseni puolesta. 

klo 19.30 minulla oli niin kipeitä supistuksia, että pyysin epiduraalin. Tuo ei kuitenkaan oikein ehtinyt tehota. Pyysin kokoajan lisäannostusta. Sain myös jotain puudutusjuttuja reiteen, mutta niiden nimeä en muista ollenkaan. Ne puuduttivat reiteni todella tehokkaasti, mutta kipu kyllä tuntui. Synnytyksen jälkeenkään en tuntenut reisiäni ollenkaan.

Ponnistusvaihe oli nopea. n. 5min. Muistan huutaneeni Miikalle "Paina nyt sitä nappia, paina nappia, tää tulee nyt". Miika katsoi minua silmät ammollaan ja sanoi "No vastahan se lääkäri tässä oli, uudestaanko mä sen pyydän". Huusi, että "Nyt painat sitä nappia". Ja se painoa monta kertaa ja sieltä kätilö tuli juosten. Kätilö viilsi välilihaan pienen viillon, minkä sain tietää vasta synnytyksen jälkeen. Muistan kuinka kysyin: "saanko mä nyt ponnistaa?". Ja kätilö hymyili "kyllä saat". Hän kehui minua kuinka hyvin ponnistan ensisynnyttäjäksi. Ja meidän ihana pieni tyttö syntyi 3 ähkäisyn jälkeen. Kello 23:48 Aada mimosa oli maailmassa<3

Aada vietiin heti toiseen huoneeseen. Muistan kysyneeni, että oliko se tyttö vai poika. Oltiin onnellisia ja niin täynnä onnea! Tuo hetki oli mieletön ja sitä en unohda koskaan, mutta kaikkein ärsyttävintä oli, että en saanut lastani heti syliini vaan hänet vietiin toiseen huoneeseen. Muutaman minuutin päästä häneltä otettiin mitat ja sen jälkeen sain hänet syliini. Minun pieni rakas<3

Aada oli 1670g painoinen ja 41cm pituinen <3 
Hän oli 9/9 pisteen tyttö !


Apua en edes muistanut tuota, että lapsivesi oli vihreää. No mutta tuossa teille kopsaus bloginitekstistä.



Nyt tuosta synnytyksestä on kulunut vuosi! Miten tämä vuosi onkaan mennyt näin nopeasti! Tähän vuoteen on mahtunut todella paljon ja kaikenlaista. Rakastan Aadaa todella paljon, hän on tärkein ihminen maailmassani. Hänen vuokseen teen mitä vaan. Hän on rakas, täydellinen, suloinen, ainutlaatuinen, rikkaus ja rakkaus ! Hän on Jumalan luoma pieni ihme tähän maailmaan. Jumala kuuli rukoukset synnytyksessä ja sain synnyttää hänet tähän maailmaan ilman sektiota. Jumala siunasi tuon pienen ihmeen matkan tähän maailmaan ja nyt en voisi onnellisempi olla tuosta pienestä lapsestani! Hän on todellinen pieni ihme!









Sunnuntaina meillä vietetään synttäreitä. Alkuviikosta siis luvassa synttäripostausta. Yhteistyössä silloin ;

Käykäähän tutustumassa heidän valikoimaansa jo etukäteen ;)

JyMy uutinen!

Niin se viikonloppu vaan meni taas. Nykyään ihmettelen lähes kokoajan,että mihin aika oikein häviää? Lyheneekö aika kun tulee äidiksi? Ei aika ole näin nopeasti aina mennyt. Muistan kun olin teini ja aika vaan mateli. Nyt tuntuu siltä, että aika lentää ihan kamalaa vauhtia.

Vanhimmat lukijat varmaan muistaakin, että tasan vuosi sitten makasin osastolla. Päivittelin sieltä blogiani ja kerroin kuulumisiani. Tasan vuosi sitten olin siinä uskossa, että pääsen vielä kotiin lepäämään ja vauva ei synny vielä. Olin rv 34:llä raskaana ja jännitin lapseni puolesta. Juuri olin saanut kuulla, että nyyttimme on ainakin puoli kiloa pienempi mitä on arveltu ja max. 1700g painoinen...

Ja nyt on enään 4 päivää jäljellä niin Aada täyttää vuoden!!!! Vastahan minä makasin osastolla, enkä tiennyt nyytistä yhtään mitään. Miten tämä vuosi on mennyt näin nopeaa? Meneekö kaikilla vauva vuosi näin nopeaa? Tai no ei tarvitse vastata.. Eiköhän se ensimmäinen vuosi vauvan syntymän jälkeen kulu kaikilla tasasen nopeasti. Lapset kasvaa niin kamalaa vauhtia. Ja kyllä tuo Aadakin kasvaa kamalaa vauhtia vaikka onkin kovin pieni.

Mutta siihen viikonloppuun. Meidän viikonloppu kului todella ihanissa merkeissä. Mun rakas ystävä oli viihdyttämässä meitä koko viikonlopun ajan. Me leivottiin,kierreltiin kauppoja ja järkkäiltiin Aadan tulevia synttäreitä. Hermot meinas moneen kertaa mennä kun mikään ei tuntunut onnistuvan, mutta loppujen lopuksi oltiin kumpikin moneen asiaan tyytyväisiä. En voisi olla kiitollisempi ihanalle ystävälleni kaikesta siitä avusta jota hän minulle antoi. En minäkään mikään supermutsi ole joka jaksaisi kaiken yksin tehdä joten on aivan mahtavaa, että on tuollaisia enkeleitä ystävänä jotka haluaa,pystyy,voi ja nauttii auttaa<3


Tehtiin yhdessä ruoka ja syötiin sitä nauttien ja vähän ahmienkin. 

Naudan pihvi
Jotain hyvää kastiketta
Porkkanaa
Lohkoperunoita
Kurkkua
Salaattia
Paprikaa

Kamala nälkä oli! 
Ja nyt valuu kuola kun katsoo uudestaan tätä kuvaa.Nam!



Me askarreltiin, muta enpäs kerro mitä ;)



(Aadalla on päällä värikylpy vaatteet.)

Aadakin tuli hyvin toimeen. Eikä edes vierastanut!
Kiitos rakas ystäväni,olet korvaamaton!

Käytiin myös tänä aamuna värikylvyssä. Ystäväni oli myös mukana. Ja arvatkaa mitä. Aada ei itkenyt! Aada viihtyi ja jopa nautti hetken aikaa värien sotkemisesta! Aiettä!
Kuvista sen ehkä huomaa, että meillä oli ihan kivaa.




Värikylvyn teemavärit oli tänään vihreä ja oranssi.


Me saatiin tälle kerralle tälläinen irrallinen alusta. 
Maalaaminen sujui toisaalta helpommin näin, kun Aada ei osaa vielä itse istua. 
Harmi vaan, että Aada ei malttanut istua äidin sylissä ja sen vuoksi alusta oli hieman turha.







Tämän kuvan jälkeen mentiin pesulle ja puettiin puhtaat vaatteet päälle.

Niin ja nyt siihen JYMY uutiseen mitä ihana ystävänikin sai olla tänään todistamassa. Aada alkoi RYÖMIMÄÄN tänä aamuna klo 9.30 !! Hän ryömi vain muutaman sentin, mutta kumminkin.
Värikylvyssä ryömimistä ei tapahtunut, mutta illalla taas klo 18 jälkeen Aada alkoi ryömimään. Voiettä miten suloista,ihanaa,matavaa ja ainutlaatuista. Mun muru joka täyttää kohta vuoden oppi juuri liikkumaan eteenpäin!!! Tähän saakka Aada on kierinyt ja mennyt ympäri niinkuin kellon viisarit, mutta ei millään tavalla eteenpäin. Nyt hän teki sen ja tekee edelleen!

Todistusaineistoa ryömimisestä löytyy instagramista
jonne pääset TÄSTÄ
Tai niin, että etsit meidät instagramista nikillä
mymiraclexgirlblogi

 Otin siis pienen pätkän videoo Aadan suorituksesta.
Käy kurkkaamassa!

Tietenkin kun olin aamulla nähnyt miten hienosti Aada ryömii niin halusin nähdä lisää. Joten mun houkutus apuvälineenä oli tutti,kamera,kännykkä ja lelu.
Lelu toimi kaikkein huonoiten,kamera ja kännykkäkään ei sitten kuitenkaan kiinostanut niin paljoa kuin rakas tutti. 

Tutti on Aadalle vähän liian tärkeä.... Yritin pari viikkoa Aadaa vierottaa tutista ja ihan hyvin se sujui, mutta sitten Aada tuli kipeäksi ja annoin tuttia enemmän. 
Täytyy yrittää pian taas uudestaan.

Joten tutista tuli houkutus esine ja sen avulla sainkin 
Aadan ryömimään uudestaa. 



Ensimmäisenä Aadaa ei kiinostanut olenkaan ja hän keskittyi tekemään kaikkea muuta. Aika kauan sain häntä houkutella, mutta vihdoin alkoi tulla tulosta.








Aada ryömi hiukan ja nappasi tutin. Olin liian hidas. 
Annoin Aadalle tutin, mutta hän hylkäsi sen aika nopeasti.
Silloin otin tutin ja houkuttelin Aadaa uudestaan tutin avulla. Aada alkoi keskittyä melko nopeasti uudestaan tuttiin. Laitoin tutin matolla ja kokoajan hivutin tuttia kauemmaksi ja Aada alkoi ryömiä kunnolla. Aada ryömi pitkän matkan.

Ryömimis suorituksen jälkeen tilanne oli tämä:

Raukka oli ihan loppu. Rankka suoritus.


Vihainen mulkaisu äitiin.


"Enään et saa mun tuttia, mä pidän siitä kiinni."

Tässä vielä lähtötilanne


Ja lopputilanne


Olen aika ylpeä tuosta tytöstä.
Ylpeä äiti kuittaa.

Mukavaa huomista alkavaa viikkoa kaikille !