Rikotaan perinteitä.

Joulu. Niin mekin vietimme joulun viikko sitten. Olen ollut niin väsymys useamman päivän, että en ole jaksanut päivitellä meidän joulusta, mutta nyt vihdoin taas jaksaa.

Heräsimme joulu aattona klo 9 aikaan. Laitoin Aadalle mekon päälle ja itselleni myös. Klo 11 äitini tuli hakemaan meidät heille viettämään joulua.

Minulla on 10v pikkuveli,14v sisko sekä 19v sisko. Vietimme joulun heidän ja vanhempieni kanssa. Ihan niinkun ennen vanhaan. Olemme myös viettäneet suuren osan jouluista, enontekiöllä. Voiettä se oli lapsena jännää. Matkustimme sinne kellon ympäri ja odotimme innolla, että milloin ollaan perillä. Matka oli aina todella pitkä, mutta kyllä sen jaksoi istua. Minun isäni suku on sieltä kotoisin ja siellä olemme viettäneet useamman joulun. Siellä joulu tuntuu joululta. On lunta ja pakkasta. Joulupuukin on yleensä mänty eikä kuusi!

Tänä jouluna rakkaat sisarukseni olivat saaneet päähänsä, että avataan lahja kerran tunnissa. No ei tässä vielä kaikki vaan aina ennen kuin lahjan sai avata niin yhden piti piilottaa lahja ja vasta sitten kun kaikki ovat löytäneet lahjansa niin lahjat sai avata. He olivat aloittaneet tämän klo 9 aamulla. Minä ja Aada ryhdyttiin leikkiin mukaan ja koko perhe etsi lahjoja ja avasi niitä samaan aikaan.

Tämä oli siis ihan uutta minulle, ei me näin aikaisempina jouluina olla tehty. Tämä oli ihan mukavaa puuhaa. Ainakin jokaisen lahjan kohdalla ajatteli, tutki ja ihmetteli omaa lahjaa. Ja kyllä aatto kului melko nopeasti, kun kerran tunnissa oli jotain muutakin tekemistä kuin pelkkää odottamista. Jokatapauksessa olen sitä mieltä, että tykkään enemmän siitä perinteisestä, että kaikki lahjat avataan kerralla. Ehkä tämä oli 10v veljeni mielestä paras joulu ikinä.








Söimme klo 12 aikaan riisipuuron, klo 14 joimme kahvit ja n. klo 16 söimme kinkkua! Aina ennenkuin alamme syömään kunnon jouluateriaa niin luemme jouluevankeliumin. Se on todella tärkeä ja omaa sydäntäni lähellä. Joulu merkitsee minulle Jeesuksen, vapahtajamme syntymäpäivää. Me ostamme kyllä lahjoja, mutta ne eivät ole itselleni joulun kohokohta. Enemmänkin se, että saa levätä, olla perheen kanssa ja nauttia. Itse en tänä vuonna ostanut Aadalle joululahjaa, koska Aada ei ymmärrä vielä lahjojen päälle. Ensi vuonna tilanne on ehkä toinen ja toivottavasti rahallinenkin tilanne.



Aada söi myös riisipuuroa, piparia ja jouluruokaa.
Tästä pienestä lautasellisesta hän jaksoi syödä puolet.
Hienosti meni ruoka neidin kurkusta alas. 
Ehkä minun sihtisuuni ei olekkaan kohta enään sihtisuu.

Ja kyllä tämä oli poikkeus, en mielellään anna lapselle noin suolaista ruokaa, mutta tämä oli joulu ja Aada on jo 1v.

Joulun jälkeen on syöty ihan äidin oma tekemää, suolatonta ruokaa ja on tykännyt!


Lanttulaatikkoa
Porkkanalaatikkoa
Perunaa
Karjalanpaistia
Kinkkua
namnamnam!

En tykkää rosollista!

Jossain välissä aattoa me pelasimme lautapeliä, jonka isäni sai yhdestä lahjapaketista. 







Joulusauna kuului myös aattoon, siellä osa ja myös Aada kävi. Hän tietenkin itki kuumutta ja ei tykännyt ollenkaan! Joulusauna oli todella epämiellyttävä kokemus. Kaiken tämän jälkeen avasimme lahjat. Minun pikkuveljeni jakoi kaikki lahjat ja jokainen avasi lahjan vuorollaan. Kun ensimmäinen oli avannut lahjan niin toinen sai avata oman lahjansa. Tämä oli mukavaa. Jokainen keskittyi siihen mitä toinen sai. 





Aada sai joululahjaksi muutaman vaatteet, brion vedettävän keinuhevosen, soivan kameran ja ison poni pehmolelun. Muutamia lahjoja on tulossa hieman jälkikäteen, näin olen kuullut.

Minua hemmoteltiin tänä vuonna oikein kunnolla. Sain lahjakortteja ihonhoitoon liittyen,ikeaan, elokuviin, vaatekauppaan ja teatteriliput ! Kaiken tämän lisäksi kasan suklaata, muutaman kirjan, tangle teezerin jne..Mitään en toivonut, mutta paljon minun eteen oli nähty vaivaa. Sanoisinko, että olen todella kiitollinen,siunattu ja onnellinen!



Tälläinen hieman ei perinteinen joulu. Tiedän, että nyt kysymyksiä alkaa tulla, että eikö Aadan isä ollut mukana, mutta hän ei tänä jouluna viettänyt joulua meidän kanssamme mutta Aada näkee isäänsä kyllä. En edelleenkään aio meidän avioliittomme asioista puhua sen enempää. Minulle tulee kerran viikossa kysymys anonyymina koskien tätä asiaa, mutta en edelleenkään ole halukas jakamaan tästä asiasta sen enempää. Mutta olemme asumuserossa edelleen.



Leppoisaa Joulua lukijoille!

Minä päätin olla tänäkin vuonna lähettämättä joulukortteja. No itseasiassa ensimmäiseksi ajattelin, että tottakai otan Aadasta ihanat kuvat ja lähetän jokaiselle kortin. Viime vuonna en ehtinyt, kun Aada syntyi samassa kuussa. Olin aika tööt viime jouluna.  Ja no tänä vuonna sitten, aika vaan kului.. En ehtinytkään! Joten tänä vuonna lähettelin kortteja sähköisesti. 
Se saa luvan kelvata.

Mutta tänään vihdoin ja viimein otin joulukorttikuvat. Jätin tämän niin viime tinkaan!Aadan kuvaaminen oli vähän liiankin haasteellista. Olisin tarvinnut apuria, mutta sellaista ei nyt ollut saatavilla. Neiti ei olisi millään viihtynyt ja minä sorruin lahjontaan. Aada pysyi paikallaan heti kun hän sai maistella piparia. Ensimmäisen kerran olen sortunut herkku lahjontaan. Voi minua!




Ja tämmösiä kiukkusiakin kuvia mahtui joukkoon.














Näistä otoksista huolimatta muutama onnistui ja
meidän tämän vuoden joulukorteista tuli
tälläiset:



Ja nyt haluan sanoa teille samaa.
Ihanaa  ja siunattua
Joulua jokaiselle lukijalle!

Minä pidän pienen tauon blogini päivittämisestä ja palaan asiaan tapaninpäivän jälkeen.

Taistelijan luonne.

Tämä joulukuu on kyllä yhtä juhlaa ja merkkipäiviä täynnä! Aada täytti 4.12 vuoden ja 16.12 oli nimipäivät! Tänään 18.12 on kulunut tasan vuosi siitä kun nyytti pääsi kotiin. Tuo päivä oli täynnä rakkautta! Muistan vieläkin sen tunteen kun sain ylpeänä kävellä kohti autoa, Aada mukana! Se tunne on unohtumaton. Ja kun auto lähti liikkeelle ja autossa kuului pieni, ihana tuhina. Mutta muistan edelleen sen kauhean jännityksen ja pienen paniikin mikä mielessäni oli.

 "Apua, nyt tuo lapsi kulkee minun rinnallani koko elämän ajan. 
Enään kukaan muu ei täysin huolehdi hänestä kuin me vanhemmat"

"Miten mä osaan hoitaa tota tuhisevaa nyyttiä?"

"Miten kaikki tulee menemään, osaanko mä, 
mitä mun nyt pitää tehdä?"

"Vaihdanko vaipan, onkohan sillä nälkä, mikä sit nyt vaivaa, 
apua mitä mä teen?"

Pääsimme kotiin ja minä lähdin heti ensimmäisenä kohti päivystystä. Aadan isä jäi Aadan kanssa kahdestaan kotiin ja minä olin muutaman tunnin jonottamassa päivystykseen. Muistan soitelleeni ja laitelleeni viestiä. Muistan kuinka minua harmitti, että joku rintatulehdus tuli juuri silloin. Samana päivänä kun lapseni pääsi kotiin. Mutta onneksi sain olla illan kotona ja pitää rakasta aarrettani sylissä. Tuota päivää en unohda koskaan. Nyt siitä päivästä on kulunut tasan vuosi. Se päivä oli täynnä rakkautta<3

Usein äidit saavat lapsen kotiin muutaman päivän päästä synnytyksestä. Minulla tuo aika kesti 2 viikkoa. Se aika oli pitkä ja elämäni rankinta aikaa. Joka ilta itkin ja kaipasin Aadan luokse. Samalla tunsin niitä tunteita,kuinka huono äiti olen kun en ollut lapseni kanssa. 

Mutta teho-osastolla minula lohdutettiin:

"Kaikkein paras on sinun lapsesi kannalta, että lepäät mahdollisimman paljon nyt kotona. Lapsesi on meillä turvallisissa käsissä, mutta sinun pitää nyt jaksaa itse. Olet juuri synnyttänyt ja miettinyt, että teille tulee kehitysvammainen lapsi. Siinä on paljon sulateltavaa. Ajattele asioita, lepää ja kerää voimia.  Pian saat lapsesi kotiin ja silloin hän on sinussa kiinni ainakin 18 seuraavaa vuotta". 


Tottahan tuo oli mitä eräs sairaanhoitaja minulle sanoi. En tietenkään sanasta sanaan muista miten hän sen sanoi, mutta silloin tajusin, että itkeminen on turhaa. No olihan minulla hormoonitkin ihan sekaisin. Ja minulla oli uunituore vauva ja en saanut olla hänen kanssaan kuin muutamia tunteja päivässä. Kyllä se oli raskasta ja sitä tunnetta ei voi ymmärtää kukaan joka ei ole samaa kokenut. 
Se oli älyttömättömän raskasta. En osaa edes kuvitella kuinka raskasta heillä äideillä on, jotka ramppaavat lapsen luona sairaalassa useita viikkoja, kuukausia, vuosia.. Paljon tsemppiä ja haleja heille, olette vahvoja !<3

Kun Aada pääsi vuosi sitten kotiin muistan kuinka tarkkailin rakasta lastani.  Saatoi tarkkailla häntä useita tunteja. Minä vain tuijotin ja hymyilin.





Aada on taistelija. Hän on taistellut itsensä tähän maailmaan. Aadasta huokui taistelijan luonne jo heti syntyessään, hän ei luovuttanut. Taistelija luonteen lisäksi hän oli myös melko tyytyväinen vauva. Hän ei itkenyt mahakipuja kuin muutaman kerran. Kun annoin maitoa ja vaihdoin vaipan hän oli todella tyytyväinen. Hän tuli tyytyväiseksi pienestä asiasta. Hän tyytyi vähään. Aada on edelleen todella tyytyväinen lapsi. Aada oppi melko aikaisin hymyilemään ja edelleen hän hymyilee todella leveästi ja usein. Kun Aada herää aamulla, hän ei ole ikinä huonolla tuulella vaan herää hymyillen, kuin aurinko. Hän alkaa heti juttelemaan ja on todella tyytyväinen. Muutaman kerran olen joutunut herättämään Aadan kesken unien niin silloinkaan hän ei ole ollut huonolla tuulella. Hän saattaa näyttää surulliselle ja väsyneelle, mutta melko nopeasti hän vain hymyilee ja alkaa juttelemaan. Hän on onnellisen oloinen, aurinkoinen ja iloinen lapsi. Aada tyytyy pieneen hymyyn ja vastaa aina takaisin hymyllä. Hän rakastaa huomiota yli kaiken. Hän nauttii siitä kun saa olla keskipisteenä. Kun Aada tapaa uusia ihmisiä niin hän ensimmäiseksi turvautuu minuun ja etsii minua katsellaan kokoajan, mutta hän sopeutuu todella nopeasti. Aluksi hän saattaa vierastaa, mutta yleensä tuo vierastus unohtuu nopeasti ja hän tulee uusien ihmisten kanssa hyvin toimeen. Aada on melko tarkkaavainen lapsi. Hän ei uskalla ihan heti näyttää todellista luonnettaan vaan on aika hiljainen. Hän tarkkailee ja haluaa, että hänelle hymyillään ja silloin kun hän saa hymyn toiselta ja vastaa itse hymyllä takaisin niin se on yleensä sen merkki, että hei nyt me ollaan kaverit. Tämän jälkeen Aada alkaa yleensä juttelemaan ja unohtaa kokonaan sen, että ihminen olikin aika vieras tyyppi. Aada on sosiaalinen ja tykkää paljon kuunnella ja keskittyy hyvin kun hänelle jutellaan. 






Aadasta löytyy kuitenkin tempperamenttia. Jos hän ei tykkää jostain ruoasta niin hän kyllä näyttää sen. Yleensä Aada sylkee kaikki ruoat ulos ja laittaa käden suun eteen, pyörittää päätään ja huutaa. Yleensä kiinnitän Aadan huomion johonkin muualle esim. leluihin, puhelimesta kuuluviin soittoääniin ja no mitä ikinä keksinkään. Silloin ruoka uppoaa paremmin, vaikka olisikin ei mieluista ruokaa. Aada ei ole kyllä monessakaan ruoassa nirso, mutta aina välillä tätäkin tapahtuu.





Aada tietää mitä haluaa. Hän saattaa vetää raivarit kun ei saa haluamaansa, mutta jos esitän hänelle vaihtoehdon niin hän yleensä tyytyy siihen. Esim päiväunille mennessä. Aada saattaa jäädä itkemään pinnasänkyyn ja huutamaan minua, mutta kun annan hänelle lelun käteen niin hän rauhoittuu ja nukahtaa pian tyytyväisenä.

Aada on myös empaattinen. Kun minä itken niin Aadakin saattaa katsoa minua todella surullisesti ja alkaa itkemään pelkästä myötätunnosta. Ystäväni sanoi kun Aada oli n. puolen vuoden ikäinen,että Aadasta huomaa kuinka empaattinen hän on. Aadalla on kuulemma paljon empaattisia ilmeitä. Ja olen kyllä samaa mieltä. Aada on todella ilmeikäs lapsi, mutta niin oudolta kuin se kuulostaakin niin nuista ilmeistä huokuu empatia. 

Aada viihtyy hyvin itsekseen. Hän tutkii paljon ympäristöä varsinkin nyt kun ryömiminenkin onnistuu. Välillä Aada kuitenkin kyllästyy ja haluaa huomiota. Hän on todella huomion hakuinen ja nauttii siitä :D Hän tyytyy tosiaan pieneen hymyyn. Saatan istua sohvalla ja Aada leikkii lattialla. Pian Aada alkaa kitsemään ja kun sanon: "Aaadaa, äiti on täällää" Ja hymyilen niin Aada hymyilee takaisin ja haluaa vain huomiota. Hän saattaa tuon jälkeen jatkaa tyytyväisenä leikkejä tai haluaa syliin. 

Aada viihtyy myös hyvin vaunuissa. Hän tarkkailee paljon ympärilleen.  Hän saattaa olla ihan hiljaa ja vain katsella. Aada on oikein mukavaa seuraa lenkillä.

Olen iloinen siitä, että minun lapsi on noin tyytyväinen, iloinen ja aurinkoinen lapsi. Olen onnellinen myös siitä, että Aada tykkää olla myös itsekseen. Tässä kun lapsen kanssa kahdestaan elää niin olen todella iloinen siitä, että Aada ei roiku minussa ihan kokoajan. Minusta se on hienoa, että lapsi osaa olla itsekseen, eikä tarvitse kokoajan seuraa. Ja älkää ymmärtäkö väärin, haluan olla Aadan kanssa mahdollisimman paljon tietenkin. Touhutaan paljon yhdessä, leikitään ja luetaan kirjoja yms. Mutta noh.. Yksinhuoltajan arki on välillä aika raskasta ja täällä pitää tehdä paljon muutakin kun olla kokoaja Aadassa kiinni. Esim hoitaa itselleen ruokaa suuhun ja hoitaa pyykkihuolto. Aada on kyllä minun kanssa kun syönkin ja ajotetaan ruokailu yleensä samalle ajalle. Hmm ja sama pyykkihuollon kanssa. Kun laitan vaatteita kuivumaan, Aada katselee iloisena vierestä. Ehkä nuo mun esimerkit oli aika huonot, mutta noh. Saa tietenkin nähdä millainen Aada on vuoden päästä. Mutta tälläinen iloinen tyttö jakaa minun kanssa tämän arjen. Tälläisen ilopillerin kanssa saan elää! Olen niin onnellinen tuosta tytöstä, hän on minun paras aarteeni<3


Ps. Me harjoitellaan kovaa vauhtia istumista. Iik ku se on iso tyttö !