Miten raskaus on minua muuttanut? ..


Kysymys jota jäin miettimään. 
Niin miten raskaus on muuttanut minua?

Ensimmäinen mitä minulla tulee mieleen on sana pelko. Minusta on tullut hirveän varovainen. Pelkään autolla liikkumista. Pelkään usein toisia autoja, illalla hirviä ja päivällä rekkoja. Jos Miika ajaa niin saatan kiljaista ihan tyhmästäkin asiasta, vaikka vaaraa ei oikeasti olisi. Minusta on tullut kauhean herkkä pelkääjän paikalla että kuskin penkillä. Pelkään myös, että satutan pientä jotenkin, että kaadun pahasti tai esim. pyörryn. Vältän mihinkään kiipeämistä tai lattialta/sohvalta/sängyltä nopeasti ylös nousemista... Olen kauhea pelkuri nykyään..

Seuraavaksi tulee mieleen sana rakkaus. Minusta on tullut todella hmm. rakastava ihminen. Voiko näin sanoa? Eikö se kuulosta tyhmälle? Tottakai olen ollut mahdollisimman hyvä vaimo omaa puolisoani kohtaan ja rakastanut häntä koko sydämestäni niin paljon kuin olen osannut ja pystynyt, mutta maha-asukkia kohtaan rakkaus on erilaista. Välitän tästä pienestä nyt jo niin suunattoman paljon. Juttelen ja kutittelen mahaa kun kukaan ei ole kuulemassa. Silitän joka ilta ennen nukkumaan alkamista mahaa ja mietin paljon meidän pientä. Kun herään yöllä saatan sanoa mahalle "Annathan äitin nukkua, jooko?". Ehkä sen rakkauden ja odotuksen määrän voi lukea jo siitä miten ajoissa alettiin valmistautumaan vauvan tuloon. Hirveästi ostettiin kaikkea todella ajoissa ja nyt kun ei ole enään mitään muuta ostettavaa kuin vaunut ja minulle äitiystakki :D Sanoisinko, että ollaan vähän liiankin hyvällä mallilla? En osaa oikein nyt pukea tätä kunnolla sanoiksi. Rakkaus on niin vaikea sana ja on vaikea pukea näitä tunteita omaa rakasta tulevaa lasta kohtaan sanoiksi. Mutta minä rakastan tätä pientä niin suurettoman paljon. Hän on minun rakas oma pieni tyttäreni<3 Ja jos hän onkin poika niin on hän silti minun oma rakas<3

Miten rakkaus on minua muuttanut? No minusta on tullut rakastava ihminen, rakastava äiti joka pelkää oman lapsensa puolesta joka päivä. Näin olen ainakin muuttunut. Minusta on myös tullut tiukka ja vaativa joissain asioissa. Olen aina ollut siisti ja nyt olen huomannut, että minusta on tullut vielä siistimpi. Mietin, että jos vauva konttaisi tuossa ja tuossa kohtaan niin hän tukehtuisi tuohon ja tuohon. Eilenkin supistusten keskellä aloin pyyhkimään pölyjä, tiskasin muutaman astian, käskin Miikan viedä roskat ja se imuroi koko talon. Laitettiin myös yhdessä pyykit kuivumaan ja pestiin ainakin 3 koneellista pyykkejä (jep vähään aikaan ei oltu kotihommia tehty. kämppä oli oikeas sikolätti, mutta onneksi saatiin hommat tehtyä) Olen miettinyt kaikki vaaralliset kulmatkin meidän kotona jo valmiiksi. Tuohon rakas pieni voi lyödä päänsä ja tuohon. Tuossa kohtaan pikkuinen voi kaatua ja sitten sattuu noin ja noin. Hmm.. Minusta on tullut nyt jo aivan liian tarkka. Kiinitän huomiota vähän liiankin tarkasti kaikkeen epäolennaiseen. Huoh. Mutta no kai mä sitten huomaan kun vauva syntyy, että ei oo aikaa miettiä kaikkea siivoamistakaan niin tarkkaan ja on pakko hyväksyä kämppä välillä vähän sikolättinäkin. Viime salkkareiden jaksossa Isabella raivosi sebastianille, että kämppä on kun kaatopaikka ja näin kyllä itseni siinä naisessa. Heh, niiden kämppähän oli siisti vain muutama lelu lattialla, mutta meillä se on ihan samanlaista. Vain muutama tavara väärässä paikassa niin minusta tää on kuin KAATOPAIKKA. Eli kyllä olen muuttunut raskauden myötä myös tässä asiassa.

Tietenkin raskaus on muuttanut myös ruokailutottumuksia, unirytmiä (jotenkin se on muuttunut, mutta edelleen valvon myöhään ja nukun pitkään) ja ajatusmaailmaani. Ajatukset olivat alussa todella negatiivisia ja meidän parisuhdekkin voi huonosti kun hormoonit hyrräsi tuhatta ja sataa, mutta nyt tämä elämä on rauhoittunut. Nykyään ajattelen asioista todella valoisasti ja osaan ajatella tämän down epäilyksenkin hyviä puolia :) Jep, minusta on tullut positiivinen ja iloinen ihminen. Energisyydestä en samaa voi sanoa. Olen nykyään todella väsynyt. Eilen olin todella puhki kun oltiin edellispäivänä käyty Kotkassa, että supistuksia tuli koko päivän ja myös tänään kun olin aamulla menossa niin nyt iltaa kohti kostautui supistuksilla. Ja kun vaan osaisi olla paikallaa, mutta kun ei ja ei. No kyllä mä nykyään vähän enemmän osaan olla paikallani kuin aikaisemmin :)

Tänään RV 32+3


Ajattelin vielä tähän loppuun lisätä jotain tästä päivästä. Aamulla heitin Miikan kouluun ja suuntasin puolen tunnin matkan päähän psykologille. Jep! Yleensä ihmiset häpeeää jos joutuu käymään psykologilla ja ei sitä sano ääneen. En ymmärrä miksi niin monet pitää sitä noloa ja inhottavana asiana. Pakko myöntää, mutta minä en pidä. Minusta se on täysin lunnollista, että haluaa hoitaa myös psyykkistä puolta. Käydäänhän lääkärissäkin fyysisten vaivojen takia niin miksi psykologilla käynnistä ei saisi puhua? Niin.. No kai moni pelkää, että hänet leimataan ns. "hulluksi". Leimatkaa vain, minua ei haittaa :)

Tämä oli tosiaan ensimmäinen kertani psykologilla. En ole aikaisemmin kokenut tarvetta mennä puhumaan lapsuudestani, nuoruudestani, elämästäni tai ylipäätään minusta kenellekkään. Olen purkanut tietenkin elämääni läheisille, miehelleni, perheelleni ja tietenkin ystäville. Heiltä olen saanut sen mitä olen tarvinnut. No neuvolassa puhuin lapsuudestani ja peloistani mitä pelkään oman lapseni joutuvan kokemaan. Suurin pelkoni on synnyttäminen ja olenko minä hyvä äiti lapselleni. Niiden kysymysten ja asioiden kanssa olen kamppaillut. Hän ehdotti pelkopolia ensimmäiseksi, mutta kieltäydyin menemästä sinne ihan sen takia, että en halua yhtään enempään matkoja Kotkaan ja sana pelkopoli kuulostaa inhottavalle. Tiedän, että he varmasti voisivat auttaa, mutta päädyimme, että ensin kokeillaan psykologia josko saisin purettua pelkoani hänelle ja samalla itsetuntoani kohennettua ajatuksen "huono äiti" takia. Ja minusta tämä oli hyvä idea. Psykologilla oli aika tänä aamuna ja jännitin sitä ihan kamalasti. Mutta se meni hyvin. Vaikka vanhempani ovat minua rakastaneet ja olen aina saanut kokea olevani rakastettu lapsi ja minun elinympäristöni on ollut turvallinen niin lapsuudessani on kuitenkin asioita joita haluan käsitellä. Joskus vain on alkanut miettimään, että johtuuko kenties joku käyttäymis muotoni jostain lapsuuden asiasta mitä en vain tiedä? Johtuuko tämä kenties siitä ja tämä siitä? 

Psykologi oli ihan mukava vanha nainen. Hän tuntui ymmärtävän minua ja osasi kysyä kiperiäkin kysymyksiä mihin piti miettiä vastauksia pitkään. Tykkäsin käynnistä. Tehtiin varmuuden vuoksi masennustestikin ja masennustesti osottautui turhaksi. Masennusta minulla ei ole ja olen kuulemma erittäin asiallinen näin nuoreksi naiseksi. Se lause sai mieleni hymyilemään. Nyt uusi käynti on tämän kuun lopussa. Puretaan ja avataan elämääni pienempiin paloihin. Toivon, että tästä psykologilla käymisestä on minulle apua ja voin unohtaa ajatukset siitä, että en olisi hyvä äiti lapselleni. Ja todella toivon, että itsetuntoni kohenee myös tämän kautta.

Haluan rohkaista teitä muita, että omasta psyykkisestäkin puolesta pitää pitää huolta! Se on todella tärkeää, nyt ymmärsin sen ja ihan kaduttaa, että miksi en ole aikaisemmin purkanut elämääni jollekkin joka oikeasti osaa kenties löytää syyt kaikkeen? Joku joka osaa avata asioita ja esittää kiperiäkin kysymyksi. Pakko myöntää, että oli aivan ihana keskittyä tunnin verran vain siihen, että miten minä voin ja minä minulle kuuluu ja nyt oikeasti läsnä oli ihminen joka välitti ja halusi auttaa. Tuntui todella hyvälle. Aika vain meni kauheasti nopeasti mikä jäi harmittamaan. Olisin voinut puhua pölpöttää vielä toisenkin tunnin :D Mutta ensi kerralla sitten :)

Tämmöisiä ajatuksia tänään. Nyt pitää lopettaa, koska supistukset ovat sattuneet jo jonkin aikaa. Mukavaa viikonlopun alkua kaikille lukijoille :) !


Ps. Onko joku muu kokenut psykologilla käymisen hyväksi asiaksi vai onko teillä negatiivisia mielipiteitä heistä? 
Oletteko muut käyneet juttelemassa raskauden aikana jollekkin tai ilman raskauttakin? 

Voit kommentoida anonyyminä jos et halua nimimerkilläsi kommentoida :) 
Tai voit laittaa sähköpostia tai "ota yhteyttä" kaavakkeella laittaa viestiä :)


3 kommenttia

  1. Minä olen ennen raskautta käynyt juttelemassa psykologille. Kyllä se tekee niin hyvää jokaiselle ihmiselle!
    Ja saa apua omassa päässä pyöriviin ajatuksiin ja murheisiin! Kannatan satsaamista omaan itseensä!

    VastaaPoista
  2. Tuli tuosta autoilusta mieleen, että kannattaa yrittää ettei itse ajaessa liikaa stressais, koska luulis että jos on itsellä tosi stressaantunu fiilis niin sekin vois aiheuttaa liikenteessä jonkun mokan. Tsemppiä kaikkeen! :)

    VastaaPoista
  3. Kävin psykologilla n. 2 vuotta sitten ja se oli todella hyvä ratkaisu. Olisi pitänyt mennä jo aikaisemmin. Voin suositella! Kokemus oli vain ja ainoastaan positiivinen. Psykologille voi siis mennä, vaikkei olisi masentunutkaan. On hyvä käydä lapsuuttaan läpi ja tutustua itseensä. Jokaisen lapsuudesta löytyy kaltoin kohtelua ja lukkoja. Vanhemmatkin ovat ihmisiä, jotka tekevät virheitä. Tärkeää on antaa heille anteeksi ja ymmärtää. Sitä kautta pääsee itse elämässään eteenpäin. On hyvä antaa aikaa itselleen ja omille tunteilleen. Se on hyväksi itselle, sekä sen myötä läheisille ja perheelle. Koska kun äiti voi hyvin, sen mukana voi hyvin myös aviomies ja lapset. Siitä saa voimavaroja ja työkaluja. SUOSITTELEN JOKAISELLE!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Ihana, että kuljet mukanamme! :)

// Lifestyle blogi, jossa avointa tekstiä elämän varjoisimmista hetkistä. Suoraa puhetta ja välillä jopa liian avointa tekstiä. //