PuMpUmTuTuMtuM. Sydänääniä !

Minä ja nyytti. 
Vain me kaksi. Me yhdessä. 



Pikkuinen potki hurjasti ja ajattelin, että nyt voisi vaikka sydänääniä kuunnella hetken.
Tässä teille näyte, sain äänitettyä sydänääniä. 

Toivottavasti saatte linkin auki ja äänet kuuluvat. :)


Sydän hakkaa tuhatta ja sataa. 
Pienellä siis on kaikki ihan hyvin. 
Näihin ajatuksiin nukahdin eilen tyytyväisenä, kunnes mies tuli tunnin päästä kotiin ja herätti. 

Vielä tämän aamun masukuvat kehiin :)






Täällä voi siis äiti sekä nyytti hyvin. Nukuin todella hyvin yöni ja en edes herännyt kauhean aikaisin vaikka kelloja käännettiin. Selkä on edelleen aina välillä kipeä, mutta pitää vaan pitää huoli siitä, että ei istu pitkijä aikoja paikoillaan vaan yrittää mahdollisimman paljon kävellä ja vaihtaa asentoa, se helpottaa.

Paino oli tänä aamuna 59,8kg tyhjällä mahalla. Hieman turvotusta minulle on alkanut ilmaantumaan. Pitää joku ilta ottaa kuva nilkoista. Sukat kun ottaa jaloista pois niin ihan mukavat kuviot jää :D Ja myös iltasin on sormet aika turvonneet, että sormusta on vaikea saada pois sormesta. Muuten turvotusta ei pahemmin olekkaan, mutta nuista pienistä asioista sen huomaa.

Onko teillä muuten mitään vinkkejä turvotukseen? 
Auttaako siihen mikään? 

Jalkoihin vissiin auttaa se, että nostaa jalat ylös, mutta tällä hetkellä se on aika vaikeaa kun maha painaa jo keuhkoihin ja ei pysty suorassa makaamaan ainoastaan kyljellään. 

Vointi on siis aika hyvä :) Edelleen pystyn menemään kyykkyyn ja omin avuin nousemaan ylös. Kengät pystyn itse laittamaan jalkaan ja ottamaan myös pois :D Imurointia olen yrittänyt välttää sillä aikalailla se laittaa supistukset kehiin ja se ei oo kivaa.



Iloinen odottava äiti.
 Tänään mieliala on hyvä ja ihana leppoisa sunnuntai päivä tiedossa 
yhdessä elokuvan parissa. :)

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille lukijoilleni! :)




Olen kiitollinen teistä jokaisesta.

Oon ihan järkyttynyt miten paljon tää mun blogini on saanut suosiota. Silloin kuin lähdin kirjoittamaan tätä blogia toukokuussa ajattelin, että teen tämän itseäni varten ja omia ajatuksiani. Mietin, että se on sitten mukava lueskella omasta blogista, että miten se oma raskaus oikein sujuikaan. No pian minä jäin ihan koukkuun tänne kirjoitteluun ja hetki meni kun linkitin blogini joillekkin foorumeille ja aloin seuraamaan muita äitejä jotka kirjoittivat myös mammablogeja. Alotin siis blogini kirjoittamisen toukokuussa 2013. Tämä on ollut minulla 6kk ja olen saanut hirmuisesti lukijoita. Tän 6kk aikana olen saanut selville, että tämä raskaus ei olekkaan tavallinen ja olen erityistarkkailussa. Ehkä myös se on kerännyt minulle lukijoita, että en odotakkaan ihan normaalisti lasta vaan minussa piilee pieni pelko, että miten down lapsen kanssa oikein pärjäänkään jos sellainen meille tulee.

Sivulatauksia on tuhat päivässä ja tuo laskuri oikeassa reunassa vaan näyttää kokoajan enemmän ja enemmän kävijöitä. Jotenkin hirmu pelottavaa, että se on jo 70 000 vaikka niin vähän aikaa olen kirjoittanut tätä blogia. Hui!  Jotenkin niin hauskaa, ihmeellistä,hassua ja jotenkin pelottavaakin. Sillä en todellakaan tiedä ketkä kaikki minua ja minun elämääni oikein seurailee, sillä teistä lukijoista vain prosentti jättää kommentin. Sen tiedän, että tätä blogia seuraa myös muutama minun tuttu joiden kanssa en ole ollut missään tekemisissä moneen vuoteen ja he seuraavat elämääni täältä, mutta eivät kerro minulle, että seuraavat minua.. (olikohan nyt jotenkin liian sekavasti selitetty) Olen vaan muiden teiden kautta saanut kuulla, että joku tuttava on löytänyt blogini ja kertonut siitä tuttavalla ja tuttava on tullut onnittelemaan raskaudesta. Mutta tämä tuttu jolta hän on saanut blogini osoitteen ei ole tullut sanomaan sanallakaan mitään. Hauskaa. No anonyymitkin saavat blogiani seurata, tottakai :) Mutta ei se mitään haittaa. Jotenkin vaan alkanut miettimään, että pitäiskö tästä tehdä yksityinen blogi? Olen aika avoimesti kertonut melkein jokapäivä mitä minulle tänään kuuluu. Eli elämäni on aika avointa kun alkaa miettimään.  Muttakun. En minä osaa enään olla erossa tästä blogistani. Olen koukussa tähän :D Haluan lisäillä tänne kuvia, koska ilman niitä tämä olisi tylsä. Ei en tykkäisi kirjoittaa tätä ollenkaan ilman kuvia. Ja jos teen tästä yksityisen niin menetän lukijoita ja jäljelle jää vain muutama. Ja kun tämä blogi antaa niin paljon voimaa. Teidän kommentit on ihania ja ne auttaa jaksamaan! Ilman blogiani ja omien ajatusteni purkamista tänne en todellakaan tiedä miten olisin jaksanut tämän puoli vuotta. Joten eiköhän tämä blogi tälläisenä pysy :)

Ainiin! Olen myös pitänyt tämän raskauteni aika salassa. Juuri tämän down epäilyn vuoksi sekä myös siksi, että kun on yksi keskenmeno takana niin sitä pelkää, että tämäkin menee kesken. Vaikka kaikkihan on hyvin, mutta se pelko taustalla silti on. Olen kertonut lähimmilleni, perheelleni, sukulaisille ja ystäville. Mutta en ole kertonut heille joiden kanssaan juttelen aina välillä ja joita en ole tämän puolen vuoden aikana nähnyt. Olen kertonut joillekkin ystäville vasta esim. viime kuukautena kun menimme käymään ja mahaa ei voi enään piilottaa. Minulle se on aika vaikeaa aloittaa, että "ainii muuten asiasta kukkaruukkuun meille tulee vauva". En tiedä miksi se on niin vaikeaa. Mutta tämän blogini kautta tiedän, että monet ovat saaneet selville, että meille tulee vauva ja muutamat tutut ovatkin ottaneet yhteyttä "Hei, löysin sun blogin. Teille tulee vauva, onneksi olkoon. En yhtään tiennyt, mutta hieno asia". Ja se on tuntunut oikeasti ihanalle, että he ovat itse kertoneet, että löysivät blogini ja halusivat onnitella. Se tuntuu todella hyvälle! Valitettavasti kaikki ei niin tee, mutta en minä sitä vaadikkaan :)

Niin ja kun ollaan pidetty tämä vauva asia salassa ja en ole facebookissakaan mainostanut asiaa ollenkaan. Mutta olen kuitenkin tänään luonut facebookkiin sivun tästä blogistani. Ja siitä voi käydä tykkäämässä jos haluaa seurata facebookin kautta blogiani :) Linkittelen aina sinne uusimman blogi päivitykseni ja saatan lisäillä sinne joitain kuvia mitä en tänne lisäile. Vähän jännittää nyt, että tuleeko facebookin kautta nyt monikin tykkäilemaan siis tututkin. Katsotaan :) Se jää nähtäväksi.

Mutta jos tunnet minut todellisuudessa niin olisin enemmän kuin iloinen ja onnellinen jos voisit vaikka facebookissa ilmoittaa tai vaikka sähköpostilla, että luet blogiani ja tiedät raskaudestani :) Jos siis koet näin. En minä pure tai syytä sinua jos olet blogini löytänyt, mutta se tuntuisi mukavemmalta :)

Tämmöisiä ajatuksia tänään!

Ihanaa, kun seuraatte elämääni ja olette lukijoinani :) 

Olen teistä jokaisesta hirmu kiitollinen 
ja onnellinen :)

ja facebookin sivulle pääset tästä


Sähköpostiosoite on:

myyfirstbaby@gmail.com

Kyllä lääkäri tietää.

Aamulla kello 7:45 menin jonottamaan terveyskeskukseen, että saan ajan lääkärille. No sainkin heti tunnin päähän ajan. Siinä odottelin, kävin kaupassa ja kuuntelin autossa radiota, että aika kului nopeampaa kuin terveyskeskuksessa kovalla penkillä odottaminen. Pian pääsin lääkäriin. Lääkäri oli mukava nuori nainen joka osaisi hommansa kyllä ihan hyvin. Hän sanoi, että kohdun suussa ei ole tapahtunut muita muutoksia, mutta on pehmeä. Ohjeeksi antoi vuodelepoa ja rehkimisen välttämistä. Pissanäytteestä odottelen vielä vastausta ja huomenna siitä soittelen. Kaikki on kuulemma hyvin jos vauva liikkuu ja potkii samaan tapaan kuin aikaisemmin ja vuotoja ei tule. SUURI helpotus ja ISO huokaus. Kaikki on siis hyvin, pitää vain ottaa nyt rauhallisesti.


Tänään 29+3vk täynnä. Ihan pian ollaankin jo vk 31 menossa. Aika mennyt ihan hurjan nopeasti. Vointi on tällä hetkellä ihan hyvä :) Ei oo eilisen jälkeen supistellut ollenkaan ja selkäkipukin on hellittänyt. 



Maha kasvaa kasvamistaan. Ja paino nousee. 60kg on jo ylitetty! Kuinka haikeaa onkaan sanoa 50kg hyvästi hetkeksi ja siirtyä 60kg puolelle. No ainakin tiedän, että vaavilla on kaikki ihan hyvin ja siellä se jatkaa kasvamistaan, meidän tuleva rakas pikku nyytti<3

Kotkan uutiset!

Vaavilla kaikki niinkuin ennenkin. Pikkuinen oli kasvanut ja painaa nyt 1074g. Ja liikkui edelleen todella paljon ultrassa. Lapsivesi oli normaali ja napanuorakin toimi täydellisesti. Inhottavaa oli kuulla jälleen kerran, että pienen luut ovat pienemmät ja eivät vastaa viikkoja täysin. Edelleen n. 2vk jäljessä luiden kasvu, mutta kuitenkin kasvavat mutta omalla käyrällään. Käyrä kuitenkin menee tasaisesti ja mukavasti ylöspäin mikä on hyvä uutinen! Painokin on normaali ja pikkuisen pää oli ihan normaalin kokoinen ja pää vastasi viikkoja. Lääkäri oli mukava ja otti meidät ihanasti vastaan. Hän puhui huonoa suomea, mutta ymmärsimme häntä hyvin. Hän myös kysyi, onko suvussamme down lapsia. Kerroin, että äitini serkulla on, mutta muuten lähi suvussa heitä ei ole. Hänellä oli paljon hiljaisia hetkiä ja selkeästi hän mietti jotain, mutta ei sanonut sitä ääneen. Lääkäri otti kuitenkin puheeksi muutamaan otteeseen tämän down asian ja puhui siitä asiallisesti. Muistutti, että minun raskauteni on erilainen kuin muilla ja tarvitsen erityistarkkailua. Jälleen varasimme ajan 4vk päähän joka on nyt 14.11 silloin päästään katsomaan myös jo sydänkäyrää. Pienen sydän löi tällä kertaa todella kauniisti ja ihana pieni kullanmuru oli kasvanut paljon<3

Juttelin käynnin jälkeen myös ihanan kätilön kanssa, joka on ottanut meidät 2 kertaa aikaisemmin vastaan. Hän tuli iloisesti kysymään, että miten voin ja mitä meille kuuluu. Siinä tilanteessa tuli vahvasti sellainen olo, että juuri hänet toivon mukaan omaan synnytykseeni. Oli ihana, kun hän oli painanut meidät mieleensä ja halusi tulla tervehtimään. Tuli todella hyvä mieli hänen kanssaan jutustelusta. Menin kyllä ihan paniikkiin kun hän kyseli, että miten voin. En osannut odottaa, että jotain oikeasti kiinostaisi minun vointi. Yleensä kun kaikki ovat kiinostuneita vain vauvan voinnista, eikä niinkään minun. Mutta hyvinhän tässä voidaan. Minä voin hyvin kun vauvakin voi hyvin.

Hmm.. Aamupahoinvointi on muuten ilmeisesti alkanut tekemään takaisin tuloa. Olen nyt muutamana päivänä kokenut erittäin etovaa oloa aina aamuisin ja tänä aamuna meinasin oksentaa ja koko päivän ollut jotenkin hirmu heikko olo. Pelottaa, että meneekö tämä kohta siihen jälleen, että oksentelen aamuisin taas. Toivotaan, että minun ei tarvitsisi enään pahoinvoinninsta kärsiä tässä raskaudessa. Todella toivon sitä !


Aamulla Kotkaan lähdössä.
Vielä jaksaa kiilakoroilla kävellä :)
28+2

Down poika nimeltä Roope.

Tiedättekö olen todella onnellinen, että sain ilmaiseksi neuvolasta tuoreen vauvalehden. Luen tällä hetkellä vuoden 2011 vauvalehtiä mitä olen saanut tuttavaltani, mutta uusia numeroita en ole vielä lukenut. Olenkin miettinyt, että haluaisin tilata vauvalehden itselleni, mutta se on aivan liian kallis meille. Ei ole varaa tilata itselle tätä lehteä. Mutta halusin puhua teille nyt tästä uudesta numerosta.



Uudessa vauvalehden numerossa oli ihana ihana artikkeli Roope nimisestä down pojasta.
Roopen äiti kertoo aluksi raskaudesta. Roopen äiti Mari oli yli neljäkymmentä vuotias kun lähti yrittämään lasta. Se oli heille aluksi vaikeaa ja he olivat yrittäneet raskautta myös koeputkihedelmöityksellä, mutta tuloksetta. Pian hän kuitenkin sai kuulla olevansa raskaana. Niskapoimultrassa selvisi, että riski oli suurentunut saada down lapsi. Hän ei kuitenkaan halunnut mennä jatkotutkimuksiin. Myöhemmin rakenneultrassa kaikki näytti olevan kunnossa, että terve lapsi olisi tulossa. Mari kertoi, että he olivat valmiit ottamaan vastaan mitä saavat. Aborttia he eivät voineet ajatellakkaan ja he uskoivat vahvasti, että lapsella olisi kaikki kunnossa.

He lähtivät hakemaan sairaalasta tervettä vauvaa, mutta synnytyksen jälkeen syntyi vauva joka ei näyttänyt vanhemmiltaan. Myöhemmin selvisi, että lapsi oli down lapsi. Aluksi maailma tuntui romahtavan, mutta siitä oli selvittävä. Myöhemmin tuli kromosomitestin tulokset ja tulos oli varma. Heidän pojallaan oli downin oireyhtymä. 

Roopen äiti kertoo artikkelissa todella hyvin näkemyksiä ja tuntemuksia down lapsesta. Kuinka kaikki on ollut vaikeaa ja haastavaa, mutta kuitenkin rakentavaa.

"Jos joku nykyisin tuijottaa Roopea, tuijotan takaisin. 
Tämä on minun lapseni ja menen hänen kanssaan minne haluan".

Minusta niin kauniisti sanottu. Ja tiedän, että tulen itse olemaan omalle lapselleni samanlainen. Minun oma lapseni oli hän sitten normaali tai down. Hän on minun oma rakas lapseni. Ja tasan tarkkaan tuijotan takaisin jos omaa lastani tuijotetaan :)

Mari luettelee artikkelissa myös ongelma kohtia. Roope sairastaa helposti tulehdustauteja kuten keuhkoputkentulehduksia ja keuhkokuumeita. Liimakorvien takia korvissa on putket. Ruokailusta tekee hankalaa paha refluksi ja myös allergioita Roopella on. Roope tarvitsee kuntoutusohjaajaa, ja fysio-ja ravitsemusterapeuttia ja myös myöhemmin puheterapeuttia. Apua siis löytyy ja sitä tarvitaan paljon down lapsen kanssa.

Tuon luettuani nielaisin kovaa niin, että se kuului kilometrin päähän. Ajattelin, että kauhea miten paljon vaivaa. Kauhea miten paljon tarvitaan apua oman lapsen kanssa. Miten down lapsi tarvitseekaan paljon apua ulkopuolelta. Selviänkö minä todella jos meille tulee down lapsi? Mutta taas mieleni rauhoitti ajatus, hei kyllä me selvitään.

Mari myös sanoi tekstissä:
"On hyvä, että Roope ei syntynyt ensimmäiseksi lapsekseni. 
Olisin varmasti säikähtänyt työn määrää"

Itse taas ajattelen tuon niin, että mielummin down lapsi ensimmäisenä lapsena kuin viimeisenä Mielummin niin, että lähden haasteellisemmasta kohti helpompaa kuin helposti kohti haasteita. En tiedä miksi ajattelen näin. Jotenkin vaan tuntuu, että jos aluksi on haastava down lapsi niin seuraavissa lapsissa pääsee siltä osin kenties helpommalla jos seuraavat lapset olisivat terveitä. Tietenkin sitten tulee toiset haasteet eteen,mutta hmm. No en nyt osaa pukea ajatuksiani sanoiksi. 

Mutta jotenkin tämä teksti lohdutti minua. Oli ihana lukea down lapsesta ja nähdä kuinka ihana suloinen poika tämä Roopekin on. Voiettä. Sydän suli kyllä täydellisesti. Rakastuin. Ihana pieni poika ja ihana äiti. Tietenkin aluksi hekin olivat järkyttyneitä, mutta he selvisivät ja nyt tämä Roope on rakastavassa perheessä, ihanilla vanhemmilla ja hänellä on varmasti todella hyvä olla. Ja juuri sellaisen kodin haluan taata myös omalle rakkaalle kullannupulleni. Turvallisen, rakastavan ja täydellisen kodin. Haluan,että rakas tuleva lapseni kokee turvaa ja rakkautta vaikka hän olisikin down. Hän on minun lapseni<3


Suosittelen kaikkia ostamaan vauvalehden ja oikeasti lukemaan tuon artikkelin! :)

---> 

Neuvola = Nyytti ja äiti voi hyvin!

Meidän pieni voi hyvin! Ja äiti voi kanssa hyvin! Olipas ihana käydä neuvolassa ja höpötellä tunti ihanan neuvolatädin kanssa. Voiettä tykkäsin todella paljon! Miten voikaan tuollainen neuvolakäynti piristää näin paljon? Ennen neuvolaan menoa paineet oli ihan kamalat. Ajattelin vain "Apua nyt on varmaa verenpaine noussut. Ei vitsi lihon varmaa liikaa ja mut laitetaa herkkulakolle" yms. Mutta ei kaikki oli oikein hyvin :) !

Tänään siis viikkoja 27+6.

Paino --> 58,4kg eli mun paino on noussut nyt kuukauden aikana 573g viikkoa kohden.
Verenpaine --> 118/80 p. 84 (pysynyt samassa koko raskauden ajan)
Pissa -->  PUHDAS
Hemppari --> 118. Ei ollut muuttunut kumpaankaan suuntaan. En saa ottaa lisärautaa, koska rauta ei kunnolla sovi vatsalleni vaikka syönkin obsidania. Ei suositellut vaihtamaan rautaa, vaan pitää jatkaa samaan malliin ja lisätä pinaattia ja punaista lihaa ruokavalioon enemmän. Mutta hempparikin ihan ok ei ainakaan ollut laskenut :) !

Kohdunpohjan korkeus --> 25cm noussut 5cm neljässä viikossa. Kohdunpohjan korkeus menee hieman yli keskikäyrän! Mikä kasvaa kuulemma oikein kauniisti.

Sikiön sykkeet: Samalla mallilla niikuin ennenkin. Ihana pieni sydän hakkasi siellä oikein kauniisti<3 Äidin sydän suli taas hetkeksi.

Sikiön liikkeet: Normaalisti liikkuu.

Kaikki siis oikein hyvin. Nyt pitää vaan tällä viikolla viedä labraan pissanäyte kun sitä ei ole alkuraskauden jälkeen otettu. Varmistetaan kuitenkin, ettei mitään bakteeria kasva siellä.

Supistukset ovat kuulemma ihan normaaleja ja niitä saa tulla, kuhan eivät ole kivuliaita. Tämä helpotti mieltäni kun olen ihmetellyt öisiä supisteluja tässä muutamana yönä. Ja saan oikein hyvällä omalla tunnolla syödä myös yöllä!

Saimme nyt esitteen perhevalmennukseen mikä alkaisi marraskuun lopulla. Ihanaa! Sitä odotetaan innolla tai minä odotan. Päästään puhumaan raskaudesta, imetyksestä, synnytyksestä ja lapsen hoidosta. Odotan kyllä todella innolla. Niitä kertoja on 3kpl marras-joulukuussa.



Sain myös itselleni uuden vauva lehden numeron neuvolasta. ! 
Ja saatiin lainaan dvd jossa kolme isää kertoo isäksi kasvamisesta. 
Täytyy toivoa, että saataisiin se tänään katsottua yhdessä Miikan kanssa.

Tässä muutama kuvanen tänä aamuna ennen neuvolaa.



Ja oli ihana kävellä neuvolaan 
kun ulkona oli niin ihana ilma<3




Ja muutenkin täällä voidaan ihan hyvin :) Paitsi, että eilen se sitten tapahtui. Elämäni ensimmäinen närsätys! Ei se kamalaa poltetta ollut, mutta aika kauheaa silti. Ja tänään se tuossa päiväruoan jälkeen taas jatkui. Hohhoijaa. 

Tätäkö tää tulee nyt olemaan tän loppuraskauden? 
Onko teillä rakkaat lukijat mitään vinkkejä tähän närästykseen? 
Ilmeisesti närsästyslääkettä esim. rennietä ei saisi ottaa. 
Eli onko tähän mitään keinoa??

Nyytin ja äidin vointi.

Viime yönä tuli muutamia supistuksia, mitkä tunsin kunnolla ensimmäisen kerran. Ne eivät olleet kipeitä vaan semmosia ärsyttäviä. En vaan ole vielä kunnolla tottunut nuihin, että maha onkin yhtäkkiä niin pinkeä kun vain pystyy. Heräsin yöllä myös siihen, että maitoa oli alkanut tihkumaan. Hieno homma kun yöpaita on nyt sitten ihan maidossa. Hohhoijaa. Pitää varmaan kohta alkaa katselemaan niitä imetysrintaliivejä ja nukuttava ne päällä yöt. Inhottavaa kun vauvan syntymään nyt on kuitenkin vielä aikaa ja maidon tuloa ei voi estää.

Millaisia imetyrintaliivejä muuten suosittelette? 
Mistä ne kannattaa hommata? 
Millaiset on parhaat?

Vauva tykkäsi myös eilen potkia todella paljon. Ilmeisesti aisti, että isi on poissa kotoa ja äiti on nyytin kanssa ihan kahdestaan kun sen verran paljon riehui vatsassa. Pian sen jälkeen kun isi tuli kotiin niin pikkuinenkin rahottui ja nukahti tyytyväisenä. Ilmeisesti nyytti osaa jo aavistaa, että milloin on vaan äiti pitämässä hänelle seuraa ja milloin isi puuttuu. Voiettä, suloinen ihan pieni siellä vatsassa uinuu<3

Pieni tuntuu päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän minun omalta pieneltä nyytiltä. Mahan läpi hänet voi jo tuntea todella selkeästi. Täällä ollaankin jo paljon arvuuteltu, että missä kohtaan se peppu oikein onkaan ja missä pää, jalat ja kädet. Hauskaa arvuutella kun ei tuonne kohtuun voi vaan nähdä. Välillä on niitä hetkiä kun pientä ei löydä mahasta tunnustelemalla ollenkaan. Saa todella kauan etsiä ja välttämättä sittenkään en tunne pikkuista, mutta onneksi pienellä on vielä tilaa kohdussa mennä piiloon vanhempiaan ja olla ns. rauhassa :D Mahtaa olla inhottavaa kun joka päivä joku tulee tunnustelemaan :D

Vauvalla siis taitaa masussa olla kaikki ihan hyvin. Raskaus on mennyt siltäosin todella hyvin. Ei ole ollut koko raskauden aikana minkäänlaisia vuotoja, että olisi tarvinnut säikähtää, että onko vauva vielä mahassa ja onko kaikki hyvin. Eikä kipeitä supistuksia tai raskausmyrkytyksen oireita ole ollut havaittavissa. Minun verenpaineet ovat olleet hyvät ja jokaisella kerralla kun pissa on katsottu terveydenhoitajalla se on ollut puhdas. Hemppari on ollut alhainen, mutta eiköhän sekin oli lähtenyt hyvään nousuun kun rautaa olen syönyt.

Vauva ilmoittaa joka päivä itsestään ja jos ei liiku muutamaan tuntiin niin sen jälkeen alan tökkimään vauvaa hereille, koska heti alkaa pelkäämään onko nyytillä kaikki hyvin? Kai nämä on näitä tulevan äidin pelkoja joihin on totuttava. Maha kasvaa ja paino nousee päivä päivältä enemmän ja enemmän. Tänä aamulla vaaka näytti 58,5kg. Eli jep ihan pian ollaankin sitten saavutettu jo se 60kg. En tiedä miten kestän katsoa vaakaa kun siihen ilmestyy ensimmäistä kertaa elämässäni luku 60. Sitä pelolla ja kauhulla odottelen. Huh huh!

Se on myös todella inhottavaa, että nykyään on ihan kokoajan nälkä. Joskus herään yöllä kauheaan nälkään ja en saa unta ennenkuin olen käynyt puolikkaan ruisleivät syömässä. En ole koskaan kokenut tämmöistä! Mutta no kai se on ihan ymmärrettävääkin, kun minä tosiaan nukun n. 10-12 tunnin yöunia täällä, että siinä 7h unien jälkeen herään pissahätään ja pakko käydä jotain haukkaamassa ennenkuin nukahdan uudestaan. Mutta on todella outoa syödä yöllä. Mutta kun vaavi vie niin paljon minun energiaa, että ei voi minkään :/

Vaikka alkuraskaudessa oli hirveän pitkään aamupahoinvointia ja tunteet ovat ailahdelleet laidasta laitaan. Välillä on huudettu miehelle ja riidelty niin, että talo on raikunut! Mutta sitten ne on taas sovittu ja tajuttu, että hormoonit on saanut odottavan äidin mielen ihan sekaisin. Myös alaselkäkivut olivat yhdessä vaiheessa todella todella kamalat, mutta nekin ovat onneksi helpottaneet. Tällä hetkellä suurin ongelma on tämä maha. Se on ihan kokoajan tiellä. Kengän laitto jalkaan ei pian enään onnistu ja tuolilta ylös nouseminen ei käy enään niin ketterästi kuin aikaisemmin. Rappusen nouseminen on todella hengästyttävää puuhaa, mutta se nyt oli oletettavissakin. Nyt kun maha on alkanut jo painamaan keuhkoja niin hapen saanti on välillä aika raskasta.

Olen kuitenkin todella onnellinen, että lääkäriin ei ole tarvinnut erikseen yhteyttä ottaa. Pienellä on kaikki ollut aina hyvin kun ollaan lääkärin vastaanotolla käyty. Erittäin ärsyttäväähän se on, että tämä on tälläinen erityisraskaus ja joudutaan 4vk välein rampaamaan lääkärin vastaanotolla. Jälleen olemme ensi viikon torstaina menossa katsomaan vaavin vointia. Odotan sitä kauhulla, mutta myös innolla. Tietenkin aina pelottaa, että mitä jos vaavilla ei nyt olekkaan kaikki hyvin? Mitä jos se onkin nyt samankokoinen kuin ennen ja ei olekkaan kasvanut. No nämä nyt on vain näitä odottavan äidin pelkoja. Odotan kuitenkin innolla miten paljon meidän pieni on kehittynyt viime kerrasta.


Meidän oma rakas nyyttimme <3 
Tänään RV 27+4 <3





PullukkaPalleroPullaPossu!

Otsikossa lyhyesti, miltä tänään tuntuu. Alkoi suunattomasti aamulla ahdistamaan. Näytän niin kauhean isolle! En ymmärrä miten tulen kestämään omaa vierasta kroppaani vielä seuraavat 3kk kun nyt jo ällöttää. Paino vaan nousee,nousee ja NOUSEE. Maha on kokoajan tiellä. Yöt ovat yhtä tuskaa. Kauhean vaikea saada unta, vaikka olen viimeiset 3kk turvautunut jo imetystyynyyn. Nyt alkanut miettimään, että pitäisikö hommata kunnon iso vartalotyyny.

Tämmöisiä on myyty joskus lidlissä, mutta eipä taida olla tällä hetkellä siellä
tälläistä myynnissä. Yhyy!

Olen pullava possu. Joka puolelta kiristää ja selkää särkee ihan kokoajan. Inhottavaa!!! Rasittavaa! No ajatus helpottaa, että pian tämä piina loppuu ja saan tältä pitkältä 9kk odotusajalta aivan ihanan palkinnon.

En vaan voinut koskaan kuvitella, että raskaus olisi oikeasti tämmöistä. Kauhean vaikea nauttia tästä. Voin sanoa rehellisesti, että en todellakaan nauti tästä raskaudesta jokapäivä. Tietenkin se tuntuu ihanalle, että odotan maailman suloisinta pikkuista lasta! Meidän tulevaa uutta perheenjäsentä. Mutta kyllä on niitä päiviä kun tekee mieli irrottaa maha ja pukeutua vanhoihin ihaniin vaatteisiin. Kun mikään vanha vaate ei mahdu enään päälle!Vaatekaappi on mennyt täysin uusiksi. Tietenkin jotkut paidat mahtuvat vielä jonkin aikaa, mutta pian nekään ei enään veny, mahdu päälle. Kauheinta on, että en näe omia jalkojani tämän mahan alta. Sukkia on vaikea saada jalkaan ja kengät on vaikea solmia. Pian joudun oikeasti pyytämään miestäni solmimaan kengän nauhat ja pukemaan minulle sukat. Kyykkyyn pääsen vielä ja jaksan nousta sieltä ylös, mutta on sekin hiukan tuskaa :D

Kuvittelin pienessä päässäni, että voi raskaus on varmasti ihanaa aikaa. Nautin varmasti jokapäivä ja odotan innolla kun maha kasvaa ja tunnen liikkeet. Hmm.. Tietenkin se tuntuu ihanalle, kun maha on päivä päivältä suurempi ainakin tietää, että nyt meidän pienikin kasvaa. Ei se mahan kasvaminen turhaa kuitenkaan, onneksi ole! Mahan kasvulla on suuri tarkoitus tässä raskaudessa! En siis ole tyhmä kun tiedän tämän ;D Ja tietenkin liikkeet tuntuu ihanalle. 

Mutta kuka tykkää siitä kun vaavi potkii virtsarakkoon keskellä 
yötä ja saat ravata parin tunnin välein pöntöllä?

Kuka tykkää siitä kun heräät vauvan koviin potkuihin jo tässä vaiheessa? 

Entä nämä inhottavat selkäkivut joka iskevät aina hetkeksi yöllä
 ja tuntuu, että ei tästä yöstä tule mitään. 

Kuka tykkää siitä kun hormoonien ansiosta vaan huutaa puolisolle, 
vaikka hän ajattelee vain sinun parastasi ja auttaa minkä osaa? 

Jep. Olen kauhea iso pullea akka tämän raskauden aikana :D





No on niitä hyviäkin päiviä ja paljon. Mutta tänään vaan tajusin, että olen ISO. En voi ymmärtää miten isoksi sitä tässä raskaudessa oikein tullaankaan. Voiko tuo mahan ympärys oikeasti olla jo 100cm. Voinko oikeasti painaa ihan kohta jo 60kg. Voinko oikeasti olla näin iso? En tunne omaa kroppaani. Napa, maha, rinnat ja reidet ne ovat niin vieraita. Ei tämä ei ole minun kroppani. Missä on kaunis ihana hoikka kroppani. Missä olet, kaipaan sinua.

Ehkä tämä on myös siksi näin vaikeaa hyväksyä, että sitä oikeasti kasvaa näin suureksi. Olen ollut pienen osan elämästäni anorektikko. Ei se ei ollut mitenkään niin kauhean rankka kokemus ja selvisin siitä todella nopeasti, mutta se millaiset arvet se sairaus on jättänyt on kamalaa! Varsinkin nyt raskaudessa tulee niin hirveitä ajatuksia, että välillä ihan itseäni pelottaa. Neuvolassa olen puhunut ja purkanut tunteitani ja se on tehnyt kyllä hyvää ja onneksi voin kertoa ihan kaiken rakkaalle aviomiehelleni. Hän kyllä kuuntelee ja yrittää parhaansa mukaan ymmärtää. Joskus olen painanut 20kg vähemmän kuin nyt ja voin lihoa vielä 20kg tästä. Voi kauhea sentään! No en nyt ehkä ihan 20kg. Mutta kuitenkin :)

Mutta minua lohduttaa ajatus, että lapsella on kaikki hyvin. Mitä isompi olen sitä isompi vauvakin on. Painoni ei kuitenkaan ole kasvanut kuin sen 6-7kg. Mikä on vähän, mutta tuntuu omassa pääkopassa suurelta. Ja olen onnekas kun saan omistaa ihanan aviomiehen joka jaksaa kehua minua kauniiksi tulevaksi äidiksi joka päivä. Ainakin hänelle olen kaunis myös tässä kropassa. Se tuntuu hyvälle!

Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä raskaus on myös ihanaa. Älkää saako väärää kuvaa, en vaihtaisi tätä raskautta mihinkään. On ihanaa odottaa jotain näin arvokasta tähän maailmaan. Ja pianhan se jo tapahtuu. Tammikuu, ihana tammikuu on pian ovellamme<3

27+0 !

Kauheeta! Tänään on 27+0! Ollaan jo vk 28 puolella. Ja enään 90 päivää laskettuunaikaan. En itsekkään oikein pysy perässä, että miten nopeasti tämä raskaus oikeesti meneekään eteenpäin. En meinaa pysyä perässä ollenkaan.



Eilen alkoi pelottamaan synnyttäminen kauheasti. Lueskelin kaikkia kauhutarinoita netistä. Ja juttelin yhdessä yhteisössä muutamien mammojen kanssa synnytyksestä. Alkoi pelottamaan kauheasti.

Eniten mielessä pyörivät:
-Miltä ne supistukset oikeasti tuntuvat, kestääkö niitä?
-Entä jos vauva on ihan väärässä asennossa?
-Mitä jos vauvalle tulee hapenpuute?
-Entä jos repeän niin pahasti, että joudun ottamaan monta kymmentä tikkiä ja puudutus ei ehdi vaikuttaa tikkejä laittaessa?
-Kuinka kauan joudun synnytyksen jälkeen kärsimään jälkivuodosta?
- Mitä jos se istukka ei tulekkaan pois vaan se joudutaan ns. repimään :O ?
- Entä jos ulostan kesken synnyttämisen ja päästelen kaasuja. Eikö siinä tule tulevalle isällekkin epämukava olo vieressä? Onneksi isällä on kuulemma kurkkimis kielto sinne, se helpottaa vähän tätä ajatusta :)
- Kauan joudun synnytyksen jälkeen viettämään aikaa sairaalassa?
-Entä jos vauva ei mahdukkaan ulos?
-Mitä jos en jaksakkaan ponnistaa?
- Jos kipu on niin kova, että oksennan?
- Entä jos synnytys kestääkin yli 18 tuntia :O

Toivon todella, että minua kohdellaan siellä kuin ihmistä. Kuullut niin paljon kauhutarinoita, että ensisynnyttäjiä ei oteta tosissaan ja kaikkea. Hui! Miehelle sitten purin illalla synnytyksestä ja hän kuunteli ja tuki kyllä. Muutaman kyyneleenkin vuodatin siinä hormooni höyryissä kun alkoi niin pelottamaan. Mutta no on siitä muutkin äidit selvinneet niin miksi minä en selviäisi! Ja kun meille on ilmeisesti ihan ok pieni vauveli tulossa niin ei pitäisi olla koonkaan puolesta hirveen haasteellista. Mutta eihän sitä tiedä vaikka tämä pikkuinen ottaisi kunnon kasvuspurtin ja olisinkin 4kg köntti sitten tammikuussa. Huh huh!

Jep niin nää on vaan taas näitä omia inhottavia kysymyksiä mille ei tule vastausta kun vasta kun sen itse kokee :O

Onko teille muille jäänyt pahoja traumoja synnytyksestä? Mikä oli outoa, mistä ette tienneet? Mikä oli kauheinta synnytyksessä ja sen jälkeisessä elämässä? 

Kertokaa kokemuksia jos haluatte :)

100cm ja 57,7kg !

Se olis nyt sitten 100cm tuon mahan ympärysmitta. Ja tänä aamuna painoa oli 57,7kg!
Kyllä se kasvaa ja kyllä se paino nousee!
Pakko vaan totutella, että tää vaan kasvaa, kasvaa ja kasvaa !

Ja kyllä napa on kutakuinkin pullahtanut ulos. 
Ei ehkä vielä aivan täysin, mutta aikalailla se on jo ulkona :D
Eilen valitin miikalle, että kuinka tän mahan kanssa on jo nyt niin kauheen hankalaa. Niin miika vastasi oikein ihanasti lohduttaen "No mieti miten vaikeeta sulla on parin kuukauden päästä" Niinpä. Totta puhui, mutta ARGH! :D En halua, että tää kasvaa enään yhtään enempää. Tää ois mulle jo nyt ihan tarpeeks iso. Voisin alkaa jo nyt synnyttämään :) Nojoo en ehkä, mutta voivoi..


Tässä tämä etureppu molemmilta sivuilta :)

Ja edestä :)


Siinä se maha nyt on oikein kauniina esillä. Saa nähä miten suuri tästä vielä tulee! Oikein mukavaa tämä odottaminen. Sanoisinko, en malta odottaa miten paljon painan ihan viimesilläni ja miten kauhean suuri valas oikein olenkaan. Huihuihuiiiihui!
Jännittäväääääääää! :)






Tässä teille hiukan kuvia tulevasta mammasta.

Vauva voi jälleen kerran hyvin. Eilen olin hiljaa paikallani sängyllä ja lauleskelin taas meidän pienelle. Tällä kamalalla lauluäänellä, mutta lauloin silti. Laitoin oven kiinni, ettei Miika vaan kuullut ja siinä hiljaa hyräilin. Kuunnellutin myös hänelle musiikkia puhelimesta ja pieni alkoi jammailemaan oikein ihanasti. Potki muutaman kovan potkun ja vaihtoi monta kertaa asentoa. En sitten tiedä oliko liikkeet tanssimista vai "äiti lopeta nyt, hirveetä musiikkia" potkuja :D Se jääkööt arvoitukseksi.

Tänä aamuna taas pieni oli oikein ihanasti tuossa aivan navan vieressä. Se tuntui niin selkeästi isona möykkynä. Voi se oli niin ihana hetki. Silmät kostui niin täydellisesti <3

Tässä muutama kuva. 
Ja kyllä minulla oli yöpaita päällä, mutta että mahan sai esille jouduin nostamaan sen lähemmäksi korvia. 
Eli oli vaatteet päällä :D



En tiedä saatteko näistä oikein käsitystä missä pieni möykky sijaitsee. 
Toivottavasti nuolet helpottaa teitä :)


Ja kyllä flunssasta on aikalailla nyt päästy yli. Tää lepääminen auttoi tosi paljon. Eilen jaksoin jopa tehdä lopusta perunamuussista meille perunaleipäsiä ja niitä kakaon kanssa söin iltapalaksi. Ihan hyviä niistä tuli, vaikka käytinkin kaurajauhoja normaalien jauhojen sijasta.





Elikkäs tänään on RV 26+3 <3

Huomenna aamulla lähdemme varhain Tampereelle ja ollaan yksi yö minun vanhempien luona. 
Sunnuntai iltana myöhään sitten olisi tarkoitus palata kotiin Miikan koulun takia.

Terve vai erityislapsi?

En ole unohtanut. Se on edelleen mahdollista. Se todellakin on edelleen mahdollista, että rakas tuleva lapsemme ei olekkaan terve. Tai voi, kyllä hän voi olla terve, mutta hän voi olla erityinen. Hän voi olla ihana erityinlapsi joka on down. Ihana pieni down lapsi. Välillä sitä ei ajattele ollenkaan. Välillä sitä taas ajattelee liikaa niin, että pää halkeaa. Välillä ajattelen elämää down lapsen kanssa. Puristan kovasti tyynyä ja vain itken. Se helpottaa. Tämä on välillä niin vaikeaa. Ei en minä aina ole vahva, vaikka ajatuksemme ovatkin ehkä kauniita down lapsen kannalta. Mutta tämä on ERITTÄIN vaikeaa. Ei tätä vain voi sanoin kuvailla.

Miltä se tuntuu kun lääkärit puhuvat siihen malliin "teidän lapsenne on mahdollisesti down lapsi." Ja kun me ollaan erityistarkkailussa. Joka ikinen kuukausi pitää käydä 50km päässä katsomassa kohtuun ja jänniittää, että onko meidän pienellä tällä kertaa kaikki hyvin. Mitä jos ei olekkaan, mitä jos ne nyt tuomitseekin vauvamme. Se jännitys ja se odottaminen on tuskaa. Ja taas joudun kohtaamaan sen pelon jälleen kerran 17.10. Mitä jos pieni onkin lopettanut silloin kasvamisen? Mitä jos lapsella ei olekkaan kaikki hyvin? Pelko on kamala ihan kokoajan. Ja minä puhun tunteista, mutta ihmiset jotka täysin ymmärtävät tilanteemme ovat harvassa. Ne joilla ei ole kokemusta keskenmenosta he eivät vain voi ymmärtää sitä menetystä jonka olen joutunut kokemaan. He joilla ei ole tälläistä kokemusta, he voivat tukea ja arvostan sitä ja niitä tukijoita minulla on. Onneksi. Ilman tätä blogia ja ihania ystäviä, Miikaa ja perhettä minä en selviäisi. Ilman välittäviä ihmisiä en olisi nyt tässä. Olen onnellinen jokaisesta joka jaksaa kysyä miten voin ja jaksaa kuunnella. Se on todella tärkeää ja minä arvostan sitä todella todella paljon, vaikka se onkin vaikea sanoa ääneen. Minä selviän. Pakko se on. Minusta on tulossa äiti.


Mutta onko minusta todella siihen? Kysymyksiä on niin monia. Mutta niinkuin sanotaan down lapsi tulee perheeseen jossa on erityiset vanhemmat jotka huolehtivat erityisestä lapsesta. Mutta miksi juuri me olemme muka ne erityiset? Miksi niin moni saa lapsen ensi yrittämällä? Miksi niin moni onnistuu heti? Miksi niin moni saa heti terveen lapsen, vaikka lapsi ei olisi edes suuniteltu? Miksi me terveet ja nuoret vanhemmat koettiin keskenmeno? Miksi juuri me? Miksi me jotka emme ole koskaan tupakoineet, käyttäneet huumeita tai muuten olemme eläneet terveellisesti. Miksi me jouduttiin yrittämään 4 pitkää kuukautta saada tämä pieni aluilleen ja sitten meille sanotaan, että lapsellanne voi olla downin oireyhtymä. Miksi, miksi, miksi, miksi juuri me, miksi?

Tiedättekö.. Kysymyksiä on ihan kauheasti ja ei yhtään vastausta. Välillä tuntuu, että tukehdun. Mutta en ole masentunut. Nämä on ajatuksia, nämä on hetkiä jotka pitää käydä. Olen valmis siihen, että perheeseemme tulee lapsi. Olen valmis siihen, että perheeseemme tuleva lapsi on down tai terve. Se on todella tervetullut tähän perheeseen. Kai te näette sen jo vaate ostoksista, nyytin huoneesta ja näistä mahakuvista. Minä todella odotan tätä lasta. Enään alle 100 päivää ja pienen pitäisi olla meidän elämässä piristämässä meitä<3 Maltan tuskin odottaa, mutta pelko on silti suuri. Ja tämä ainainen huoli.

Ja kyllä myönnän olen usein katkera ja olen usein todella kateellinen niille äideillä joilla on ns. helppo raskaus. Olen kateellinen terveiden lasten äideille ja niille joilla onnistuu lapsen saanti ensi yrittämällä. Hei minäkin olisin halunnu saada tämän lapsen ensi yrittämällä. Olisin nyt jo äiti. Minä olisin halunnut, että tammikuinen vauva olisi selvinnyt ja hän olisi täällä nyt meidän kanssa ja nukkuisi hiljaa sängyssää, mutta kun aina kaikki ei me suunitelmien mukaan. Ja kyllä minä olisin halunnut, että tämän lapsen niskapoimuseulonnassa lukemat olisi olleet alle 1mm, mutta ne olivatkin 3,8mm. Ja olisin halunnut, että verikokeet olisivat olleet puhtaat ja mitään riskilukua ei olisi tullut. Niin ja kyllä minä olisin halunnut, että rakenneultrassa pienellä olisi luut kasvaneet samassa tahdissa koon kanssa. Muttakun ei suunitelmat aina toteudu niinkuin itse haluaisi. Elämä on tälläistä.

Olen kuitenkin todella onnellinen ja iloinen siitä, että minusta tulee pian äiti. Olen onnellinen, että lapsi hengittää, liikkuu, potkii ja hänen sydämensä on kunnossa. Meidän pieni nyytti odottaa maailmaan tuloa. Hän on ihana ja tämä suhde omaan lapseen on jo nyt niin uskomaton. Rakastan tätä lasta, mutta ajatuksiltani en pääse piiloon.

Meidän pieni uinuu nyt mahassa. Rakastan tätä pientä koko sydämestäni. Oli hän down tai ei hän on sydämellisesti tervetullut meidän perheeseen. Hän on niin äärettömän rakas<3


Tähän loppuun pitää lisätä ystäväni kauniit sanat:


Ajattele asiaa siltä kannalta, että Jumala näkee sinut ja miikan niin upeina vanhempina, että (jos teille tulee down-lapsi), niin hän haluaa antaa sen teille koska tietää, että te pystytte tarjoamaan lapsellenne kaiken sen, mitä lapsen kuuluu vanhemmiltaan saada: rakkauden Te olette miikan kanssa Jumalan silmissä niin upeita, että hän tahtoessaan sallii teille tällaisen erikoistehtävän.
<3

Nyt on purkauduttu. Ajatukset piti saada paperille ja kirjoitin ne nyt blogiin. Tästä on taas hyvä jatkaa. Muistakaa, että rakastan tätä nyyttiä koko sydämestäni!

Äiti rakastaa sinua kulta!

Tänään vk 26+0 ja flunssa jatkuu!

Ja flunssa vaan pahenee.

Hirveen tarkkaan, että mitä nyt tähän flunssaan saa ottaa ja mitä ei. Teetä juon useamman kupin päivässä ja niistän nenää useasti. Siitä ei pitäisi vauvalle olla mitään haittaa :D Mutta eilen huomasin, että en saa käyttää Nasonex nenäsumutetta. Kävin lukemassa pakkausselosteen netistä ja sitä ei suositella raskauden ja imetyksen aikana. Huoh. Joten enpä sitten taidakkaan helpottaa oloani sillä. Ärsyttää vaan kun nenä on kokoajan ihan tukossa ja ei saa kunnolla henkeä. 

Onneksi kuitenkin Toncils merkkistä eucalyptuksen makuista pureskelu/imeskely kurkkutapletteja voin syödä, juuri tarkastin. Vähän auttaa kurkkukipuun ja yskään. Ja panadol on myös aika ihana asia, vaikka sitä nyt ei pahemmin uskallakkaan syödä ja vain kuumeen lievittämiseen käyttänyt sitä.



Olen myös tullut siihen tulokseen, että kun on raskaana niin tämmöinen flunssa vie 3 kertaa isommin voimat. Jokaista paikkaa kropassa särkee ihan kauheasti. Niveliä ja lihaksia jomottaa ja hyvä kun jaksaa kävellä täällä kämpässä. Ja tää kauhee paineen tunne päässä on ihan sietämätöntä. Lisäksi kokoajan tuntuu, että tulee oksennus kurkkuun. Nyyh. Tätä on odotettu, mutta nyt toivon, että olis jo tää kidutus ohitse!
 Ei tämmöinen flunssa näin pahalle tuntunut kun ei ollut raskaana. 

Ja voi hyvänen aika miten vaikea onkaan nukkua! Herään tunnin välein ja en löydä kunnon asentoa. Ja olen erittäin levoton ja ärsyyntynyt sängyssä. Kamala yö takana ja nyt on hirveä väsymys päällä! 

Toivon, että meidän pieni on kuitenkin kunnossa ja jaksaa kulkea äitin matkassa vaikka äitillä nyt on hirveen pahaolla kokoajan. No eiköhän se jaksa kun huolehdin vaan, että juon paljon ja muistan syödä 2 tunnin välein aina jotakin. 
Tällä hetkellä vauva liikkuu ja potkii paljon mahassa, eli ainakin pikkuisella on paljon energiaa tällä hetkellä. Äidillä ei niinkään :D

Miika tänään koulussa ja illan taas töissä. Minä taidan olla sänkypotilaana koko päivän ja yrittää toipua tästä flunssasta. 

Onko teillä muilla syysflunssa jo yllättänyt? 
Miten ootte raskaana ollessanne hoitanut flunssaa? 
Onko lihaksia ja niveliä särkenyt teillä niinkuin minulla? 

Ainiiin! Suosittelen kaikkia käymään k- citymarketissa. Me ei olle vielä käyty, mutta ajateltiin jos sitä tänään tai viimeistään huomenna jaksaisi lähteä käymään. Sieltä saa vihanneksia ja hedelmiä 1e/kg. Ajateltiin hyödyntää tuo tarjous. Tekee varmaan hyvää syödä hedelmiä nyt kun on kipeenä niin saa paljon vitamiinejakin<3

Tämmöistä kuuluu tänne tänään. Valitusta, valitusta ja valitusta. No puoli vuotta olen ilman flunssaa ollut, että kai sen aika oli nyt tullakkin. Toivon vaan,että tämä olisi pian ohi ja jaksaisin touhutakkin enemmän.
Huoli vaan on suuri pikkuisesta maha asukista, että miten hän pärjää lämpimässä luolassaan.