VAAVI POTKII vk 18+3.

Muutama päivä sitten tunsin ensimmäiset vaavin potkut. Tai jtn sellaisia ne pienet töytäsyt varmasti olivat <3 Kun tunsin ne kädellä pillahdin samantien itkuun. Se oli niin koskettava ja ihana hetki. Ensimmäisen kerran huomasin puhuvani meidän pienelle tulevalle perheenjäsenelle. Mieheni tunsi myös eilen ensimmäisen kerran pikkuisen pienet liikkeet. Pieni päätti piristää meitä 15-20min jumppatuokiolla klo 22 aikaan eilen illalla. Oli se vaan niin ihana hetki. Me kaikki kolme siinä yhdessä pikkuisen kanssa <3 Hän on niin sydämellisen tervetullut tähän maailmaan. Tulemme antamaan hänelle hyvän elämän ja rakastavan perheen. Odotamme häntä nyt jo niin paljon<3 Hän on nyt jo niin käsittämättömän rakas!

Raskaus siis sujuu oikein mainiosti eteenpäin. Ainoa oma huolenaihe on ollut, että ihan pian ollaan puoli välissä ja paino ei ole noussut yhtään. Mieheni mukaan olen laihtunut kaikkialta muualta paitsi mahasta. Pikkuinen siis todellakin ottaa äidistä kaiken energian irti mitä vain saa :D Tänä aamuna paino miinus 1,3kg lähtö painosta. Saa nähdä ehtiikö paino nousta ensi viikon keskiviikkoon mennessä kun on taas neuvola. Katsellaan. 

Eikai se vielä kauhean huolestuttavaa pitäisi olla kun vasta on aamupahoinvoinnitkin loppuneet ja nyt aloittanut vasta syömään kunnolla? 

En pysty kyllä vieläkään syömään mitään hirveän tuhtia aamulla. 
Tässä tämän aamunaamupala ja hyvin tulin täyteen.


Hedelmiin ja suolaiseen ruokaan on tullut kauhea himo. Karkki tai makeaa yleensäkkään ei tee pahemmin mieli. 1 kakao kupillinen on kyllä saatava melkein joka päivä, mutta en minä paljoa sitä jauhoa sekaan laita.
Hmm.. kumpikohan meille oikein mahtaa tulla?


Eilen aamupalan jälkeen

Tänään ennen aamupalaa.


Ja pari muuta kuvaa tulevasta äitistä.




Ps. Postissa tuli 2kpl ensiruokalappuja <3

Ei kommentteja

Kiitos, että kommentoit. Muistathan, että kaikkia kommentteja en julkaise blogissani. Varsinkaan liian henkilökohtaisia kommentteja. Kommentteihin vastaaminen saattaa myös kestää. Laitathan minulle sähköpostia jos sinulla on jotain kysyttävää ja haluat vastauksen heti. Kiitos jokatapauksessa kommentistasi, suurin osa piristää aina päivääni!